Maaliskuun Muruset 2012 *Joulukuussa*

Äitiyspakkaus tuli eilen. :) On se vaan hienoa hypistellä niitä vaatteita kun ovat ihan uusia. Käytettyjä vaatteita meillä on kaapit pullollaan, ja juuri sen vuoksi ei ole tarvetta ostaa juuri lainkaan uutta. Mutta niin poikavärinen/kuosinen, että onneksi meille poika tulee. Esikoisen pakkauksessa oli tosi paljon aikoinaan keltaista. Silloin ei ollut pakkauksessa yhtään alle 60 cm vaatteita, nyt tuolla oli aika paljon 50 cm. Talvihaalarista tykkäsin erityisesti. :heart:

Kastemekko, miehen perheessä on käytössä mekko jolla kaikki lapsenlapset kastettu ja sen äiti kirjailee sitten nimet siihen helmaan. Eihän sitä sitten voi olla käyttämättä, vaikka toinen vaihtoehto olisi mun vanha mekko jossa esikoinenkin kastettu.

(.) Tasan 3 kk laskettuun aikaan. Mihin tää aika on mennyt?

Imoen & Mantti 27+0 (poks!)
 
Olipas mukava aamupäivä :)

Kävin siellä lääkärissä ja vasen korva oli todella tukossa. Huuhtelivat sitä vaikka kuinka kauan ja loputa vielä ottivat pinseteillä. Oikea korva on ok ja rutina ja ajoittainen korvien lukkiutuminen johtuu limakalvoturvotuksesta, joka taas johtuu raskaudesta. Vasempaan korvaan sain nyt sitten vielä bakteereita tappavat korvatipat, kun oli vähän tulehtunut. Jos kipuilu ja muut oireet ei helpota parissa päivässä, niin sitten uusi keikka. Ihanaa, kun kuulee taas :) Se oli meinaan lähes täysin kuuro koko korva. Ceridal suihketta neuvoivat (kuten Ruskakin aiemmin täällä mainitsi) käyttämään kerran tai pari viikossa loppu raskauden ajan ja kehotti kyttämään neäsumutetta nenän mahdolliseen tukkoisuuteen, jotta korvat ei menisi niin tukkoon/ rutisisi.

Käytiin samalla reissulla tytön kanssa vähän kaupoilla ja ravintolassa syömässä. Tyttökin oli ihan innoissaan ja jaksoi vaikka päikkäreille meno vähän venyi. Jäi tosi hyvä mieli reissusta.

Jos nyt itsekin kävisi masun viereen pötkölleen, kun tyttökin nukahti...

Sipsunen & pikkusisko 26+4
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Ihanaa ulkona satelee lunta. Käytiin jo aamusta tekemässä yhteen kertaa lumityöt ja tytön päikkäreiden jälkeen olis varmaan lumityöt osa 2 eessä. Sen verta painavaa tuo lumi et mielummin tekee useempaan otteeseen lumitöitä kun lykkii kerralla kaikkee..
Tuossa lumia työnnellessä muutaman kerran osu kolan kahva masun kohille, pitää yrittää tyännellä rauhallisemmin ja kauempana kahvasta, ei kovin hyvälle tuntunu kolarit kahvan kanssa..
Aijemmin en oo oikein osannu hahmottaa kummin päin juniori mahailee masussa, mut nyt oon melko varma et Juniori on pyörähtäny pari päivää sitten masussa pääylös päin ja monottaa nyt jaloillaan tuonne alas inhottavasti. Tuntuu et housujen kauluksetkin ahistaa enemmän kun ennen. Toivottavasti ei nyt majottaudu pitkäks aikaa näin päin. Ottasin mielummin potkut vastaan vähän ylemmäs. :)

Joulun suunitelmat alkaa olemaan vihdoin kasassa.. Mennään aattona mun vanhempien luokse jonne tulee sisaruksetkin ja luultavasti mun mummonikin. Lupasin leipoo tuliaisiks jälkkärit ja kahvileivät.. Olisko jollain ideaa jostain piparisesta jälkkäristä? Jotain rahkaa/jäädykettä tai muuta vastaavaa? Joskus syöny jotain piparista jälkiruokaa joka oli musta hyvää, mut nyt en mistään saa päähäni mitä se oikein oli. (muistikuva vaan jälellä et hyvää oli, ei oikein auta) :D
ja joulupäivänä suunnataan sitten miehen vanhempien luokse jonne tulee hänen siskonsa perheineen..

Huomenna olis tarkotus suunnata tytön kanssa ostoksille, siskolle pitäs vielä lahja kehitellä ja tyttö sai mummilta ihanan joulumekon niin siihen pitäs jostain löytää punanen paita alle tai päälle kun mekko on hihaton malli. Sais tyttö keikistellä nättinä jouluna. :) Ai että mä ootan nyt joulua sais vaan olla ja nauttia läheisten seurasta..

juniori poks 26+0
 
  • Tykkää
Reactions: Hayley82
POKS 25+0

Ja mihin se aika katosi?

Meillekin tuo äippäpakkaus tuli viime viikolla ja mun mielestä oli aika poika painotteinen? Toki sävyt mitä niissä vaatteissa oli käy tytölle ku pojallekki, mut kuitenki aika sinisävynen/rusehtava, MUTTA TOSI NÄTIT vaatteet oli mun mielestä :)

Meillä olis ylihuomenna muutto, eikä mitään muuta olla pakattu ku pojan vaatteet :) No onneks tähän asuntoon missä nyt asutaan niin vuokrasoppari on voimassa vikaan pvään asti =)

Mä heräsin tänä aamuna siihen karuun todellisuuteen, että KOHTA ON JO JOULU AATTO enkä oo ostanu ku yhen lahjan, meijän äitille ja isille ;)
Ne on niin koira rakkaita ihmisiä, heillä saksanpaimen koira mikä on niille ku OIKEA lapsi, ni päätin sitten ostaa kyltin missä lukee ''KOIRA JA HÄNEN HENKILÖKUNTANSA ASUVAT TÄÄLLÄ'' :D oli jotenki tosi osuva !

Hei auttakaas vähäsen; Mitkä olisi hyviä lahjoja melkein 5v pojalle, 3v pojalle, 2v tytölle ja vajaa vuoden ikäiselle tytölle? :) Noille isommille lapsille nyt varmasti keksii jotain helposti kuhan kauppoja lähtee kiertää, mutta entä tuo alle vuoden ikäinen prinsessa? :eek:

Päivän jatkoja toivotellen; Nittta & Oliver :heart:
 
Laretzki
milla3 mulla on yksi pakkasessa tehtävä kakun ohje, siihen tulee kolme eri kerrosta (yhteen tuli kahvia ja yhteen omareja, kolmatta en muista), ja niiden väliin piparia. Ihan huippuhyvää, meinasin ite tehä sitä tälle vuodelle pitkästä aikaa. Voin huomenna kaivella reseptin ja laittaa tänne jos sattuu kiinnostamaan? Ja uusimmassa pirkassa oli piparimud caken ohje...

Tänään on ollut taas maha tosi kipeänä, eikä asiaa auttanut yhtään se, että jouduin repimään ite pyörän auton takakonttiin..Selkäkin on aika mäsänä, kun nukkui yhen yön tuolla ah niin ihanalla nuorisängyllä. Tottunut selkä selkeesti jo meidän uusiin patjoihin :)

Närästyskin on vaivannut ihan törkeästi, onneksi ei kuitenkaan eilen kun piti hammaslääkärissä istua suu auki...Oli viimein yhen reiän paikkaus ja kylläpä tekivät hyvää työtä. No, okei otin puudustuksen, mutta siitä syystä että reikä oli ollut tosi kipeä ja mulla vuotaa tällä hetkellä harjatessa ikenet tosi pahasti verta, niin en halunnut yhtään alkaa kokeilen poraamista ilman puudutusta. Olivat tosin sekoilleet mun hammaslääkäripaikassa, asunosotteen mukaan kuulun pääterveysasemalle, jonne ensin meninkin ja sit sain kuulla että aika toisella puolella kaupunkia. Vaikka nyt tuolla jonkin verran oonkin asunut, niin enhän mä osannut sinne ollenkaan. Paniikissa, melkein itkus tihertäen miehelle soittamaan että ohjaa mut perille! Ihmettelivätkin sit täällä sivupisteessä että miksi mulle aika sinne on laitettu kun asiasta sanoin...

Huomenna tämä tyttö sitten ruokailee ihan urakalla, koulussa lounaaksi jouluruoka, jota tietenkin pitää mennä syömään ja sitten tarjotaan vielä ilmaset joulupuurot! :) sen voisi vaikka pariinkin kertaan käydä syömässä :p rakastan meinaa riisipuuroa.

Lare ja Spyro 29+3

muoks. Meillä on tänään potkittu vaan meikäläisen selkäpuolta :D
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Meillä oli neuvola tänään. Tällä kertaa oli jotku uudet naamat sekä neuvolalääkäri että se hoitaja. Ens kerralla päästään taas omalle terkkarille. Oli nääkin ihan mukavia, mutta kyllä se oma tuttu hoitaja vaan on silti aivan eri asia.

Kaikki on kunnossa vaikka viime viikon lopulla ostosreissujen jälkeen masu olikin kurjasti kipeänä. Onneksi oli ok! Vähän jännitti, ettei mitään olis päässyt muuttumaan paikoissa. Pitää kuulemma ottaa sen verran rauhassa ja lyhempiä reissuja, ettei tuu noita tollasia enää. Alatutkimuksessa oli kummiskin kaikki mulla kunnossa ja samaten kaikki pikkusella, liikkeet ja sykkeet jees. Käyrillä mennään masun kanssa. Melkein 6kg on tullut tähän mennessä painoa verrattuna ennen raskautta. Aina noi ihan uudet lukemat vaa'alla edelleen tuntuu hitusen kummalta, kun koskaan oo näissä numeroissa pyörinyt ennen.

Mahakivut: Mulla kanssa erinäisiä kiputiloja. Ei kauheen kivaa :( Just sellaisia kolotuksia ja kiristyksiä, välillä rasituksesta menkkamaista ja pistelevää kipua. Mut enempi mua kyllä vaivaa alaselkä, joka on törkysen kipee. Ihan kamalasti ei oo masutukivyöstä ollut apua. Elättelen toivoa päästä välipäivinä hierontaan, jos se auttais hitusen ees hetkeksi.

Meillä on lahjahankinnat ihan minimissä tänä vuonna, ollaan lähipiirin kanssa niin sovittukin, kun kaikilla enempi ja vähempi tiukkaa. Kaikki hankinnat hommattavien lahjojen suhteen on kummiskin tehty, viimeset hoitu tänään :) Vähän lahjapaperia päälle, niin valmista! Miehen lahjaa tarvii tosin vielä vähän viilata, kun posti tuo loput tarpeet perille asti. Nekin puuttuvat on kummiskin jo tilattu ja tulollaan :)

Hepaliini - Mä kanssa sain ihan järkyttävät mahakivut Obsidanista. Jätin ottamisen yhteen tabuun. Kokeilin muutaman päivän päästä uusiksi ja oli vähän helpommat masukivut. Sit pidin taas taukoa hetken ja aloin lopulta ottaa sitä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Oon pärjännyt ilman kummempia mahaoireita sen kanssa siitä lähtien. Mulla kävi hb 107 alimmillaan, nyt on noussut 116. Edelleen siis popsittava niitä tabu per päivä iltapalaksi. On niitä nyt vedettykin jo about kuukauden päivät. En uskaltanu sitä Retaferia lähtee ite ees kokeilemaan herkän mahani kanssa. Toivottavasti löydät sopivan rautajutun itellesi!

Laretzki - Laita ihmeessä se kakkuohje! Kuulostaa mielettömän hyvältä!! :popcorn:

Huomenna aattelin käydä vähän kaupungilla hametta/talvikenkiä kattelemassa ja muuten ottaa rauhassa.. Torstaina onkin lähtö risteilylle äitin kanssa :) Vähän laatuaikaa :heart:

Vanillac + Ninja-MP 26+4
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
tänne heti ekaks kertomaan.... sillloin taannoin olikse mariaja joka linkitti aivan ihanan vauvan säkkituolin tänne jolla oli hunajainen hinta, nii eilen löysin huutiksesta sen tapaisen hintaan 49,90 +tietenkin postituskulut, miehen oli pakko huutaa se mulle:D, nyt sinne on ilmestynyt taas yks samaan hintaan mutta tämä myy omilla netti sivuillaan myös noita tuoleja siihen hintaan, sen osoite on vaunula.fi löytyy osastolta potat ja muut hoitotuotteet... kantsii käydä kattoo jos on kiinnostunut, ikävä kyllä niillä on vaa toi yks ja sama väri.
nii ja anteeks en osaa linkittää suoraan tota osoitetta tänne :ashamed: mut jos joku osaa ja viittii nii vois laittaa ton linkin tänne. kiitos! semmosta tärkeetä mulla oli!=)

nyt vois sit syventyä ja lukaista mitä tänne on kirjoiteltu, ennen kuin pitää lähteä lasten tarhan joulujuhliin...

pepper& masuasukki POKS 29:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Äitiyspakkaus tuli meillekin tänään. Viime viikolla tuli kirjeitse päätös. Aivan ihanaa oli purkaa sitä laatikkoa! Menetin sydämeni niihin omenaisiin vaatteisiin :heart:

Tänään tuli taas vähän hoidettua joulupukin tehtäviä :) Muutamia täydennyksiä löytyi kaupoista. Itse panostan varsinkin lasten lahjoihin, mutta aikuisille tulee harvemmin hankittua mitään suurempaa. Miehelle pitäisi kyllä jotain keksiä, mutta lahjaideoihini en ole meidän kylässä törmännyt ja taitaa tulla aika vastaan nettitilauksille.

ON Tänään oli neuvolapäivä. Verenpaine ja hemoglobiini olivat ok. Painostakaan ei valittanut, vaikka etukäteen pelkäsin. Neuvolatäti kuitenkin ymmärsi tilanteen, että kovissa nivuskivuissa on liikkuminen jäänyt vähemmälle. Neuvolalääkäri teki sisätutkimuksen ja kaikki oli kunnossa. Meidän vauva painaa jo kilon verran!!

Ai niin, meidän ostama turvakaukalokin tuli kotia! Ostettiin se reilu pari viikkoa sitten ja lähettivät kotiin, koska silloin ei ollut meidän haluamaa väriä varastossa ja asumme kauempana liikkeestä. Samalla reissullahan me ostettiin uudet yhdistelmävaunut, joita meidän ei pitänyt edes ostaa. Ei niitä kuitenkaan voinut vastustaa!

Tänään on ollut jotenkin niin onnellinen ja ihana päivä! :)

Onnellinen Kirskis ja Kaiku 27+0
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Pipari kakku,,,nnamm, laitappa hetimiten Larenzi ohjetta tulemaan,,,nammm
Ja kuka peijooni menikään mainitsemaan sen juusto pastan, sitä sitten syöty kahteen otteeseen tänään =)

On alaselkä särkyilyä, on vatsakramppailuja, painon tunnetta alhaalla ja tosiaan vaikka pissalta nousee, niin kauhee möykky olo ja pissan tunne jää alapäähän.....
Mutta onneksi meillä on selitys tähän kaikkeen =)
 
Mä niin rakastan hetkiä kun mennään nukkumaan, mies laittaa käden mun masun päälle ja Käpy antaa parhaita potkujaan suoraan toisen käteen :) Niitä kun ei välttämättä ole joka ilta, joko mies tai Käpy ei tee "töitään" :)

Närästystä ei eilen ollut, auttoi kun söin pienempiä annoksia ja en päästänyt mahaa tyhjäksi, vaan koko ajan vähän mussutin jotain. Iltapalaksi olikin vaniljajäätelöä persikoilla ja keksinmuruilla :p

Nyt aloin toivomaan että Käpy olisi tyttö, on nimittäin niiiiin ihana nimi tiedossa :)

hepuhi:heart:käpy 27+4
 
nittta Legot (isoimmalle jo isot) kävis kaikille -ja on kyllä ajattomia.. ja löytyy omaan hintaluokkaan sopivia paketteja.

joululahjat.. vielä puuttuu... voi huoh... porukat ja mummi ois pahimmat. + aattelin et laitan muksujen kummeille ainoastaan kuvat mut poikien kuvat ei ehdi tulla jouluks joten ???!!!! sit ku kaikki olis vielä postitettavia ni vois ehkä alkaa jo ajatella...

Meillä ei ollu viime yönä ykskään muksu kotona (oltiin myöhään töissä ni pojat pk:ssa ja tyttö sit soitti töihin et voiko mennä kaverille), ois saatu viettää oikein parisuhdeaikaa...mitä tehtiin... mies teki omia juttujaan toisessa huoneessa, mä olin hetken koneella ja menin nukkuu joskus puolenyön aikoihin -kahen jälkeen katoin kelloo ni yks edelleenkään nukkumassa... eli molemmat vietettiin laatuaikaa parhaassa seurassa :D :D Nyt se sit tän päivän nukkuu ku on viimeyön valvonu ja menee vasta myöhemmin töihin -onneks mä lähen jo nyt ni ei ala kiristää -niinkun saattaisi käydä ku tietää et vois ehkä tehä jotai hyödyllisempääkin..

mut nyt on aamupala (pussillinen mandariineja :D ) vedetty naamariin -voi siis lähtee tonne lumen keskelle ajelee -toivottavasti nyt ois jo kaikki tiet aurattu -veemäistä sukellella tolla autolla lumikynnysten läpi..

pikkumökö + pp 26+4 (hei taas yks viikko voiton puolella..)
 
valivali :(
kamalat liitoskivut,ei pysty käveleen edes ilman että itku pääsee. selkään sattuu ja närästää. viime yönä nukuin ehkä kaks tuntia kun selkä oli niin kipeä että oli turha yrittää saada unta,ja aina kun löyty hyvä asento alkoi kauhea närästys ja lonkan kolotus. voi vaivat sentään !!!

nyt sentään saa hetken taas levätä ja maata kun poika nukkuu päiväunet. 2,5 tuntia ruhtinaallista omaa aikaa =)

onneks kohta on taas viikonloppu,vaan eipä paljoo auta ku miehellä on perjantaina työpaikan pikkujoulut (mikkä ne on,järjestetäänkö kotiäideille tollasia?? MIKSEI?????)

nyt vähä syön jotain hyvää ja lepään.

sunniee ja vv 28+1
 
eilen tehty loput joulu ostokset ja selkä ja jalat huusi sen reissun jälkeen hoosiannaa.
päivä mennyt kortteja kirjotellessa ja miettiessä kenet nyt unohdin :confused: aina joku unohtuu välistä.

5.pv vein kelaan paperit ja tänään tuli päätös äitiys avustuksesta, huomenna maksetaan. pitää nyt toivoo et äitiysraha menee samoilla papereilla kuin erityisäippäraha, en siihen erillisiä tuloselvityksiä laittnut,kun kuulemma kattovat suoraan niistä.mut se on kela...kaikkeen kannattaa varautua.

selkä oireillut ja kipuillut. 2 yötä mennyt panadolin avulla.tänään oli hieroja.saanähä oliko siitä mitään apua.

ja sama vanha kysymys kelle niistä fb liittymisistä pitäs laittaa yksäriä?
 
sunniee laitoin sulle yksäriä.

likka koiran kanssa yli 2h lenkillä.ei mun tartte itteeni paljoo enään illalla sohvalta liikutella lenkille :D. niin ja siis eivät ole vielä edes palanneet lenkiltään..

masu asukki tykkäs haddowaysta (vai miten se kirjotetaan..) aamusta eri biisejä kuuntelin ja se oli ainut joka sai jätkään vauhtia. tää jässikkä on niin 90 fani musan suhteen :p.

lare reseptejä jakoon vaan. ihanaa kun saa oikeen valmistautua rauhassa jouluun.
syömään mennään varmaan sekä mun että miehen porukoille ja aattelin jotain erilaista leipoa viemiseks. ja ihmetteliöitä ei varmaan juurikaan löydy, kyllä kaks joulu ateriaa menee hyvin samana päivänä :popcorn:
 
Larenzi kuulostaa hyvälle tuo kakku.. Laita vaan ohjetta jos kehtaat sen naputella tänne. :)

Tänää käytii tytön kanssa kiertelemässä vähä kauppoja ja ostamassa viimeset lahjat, Vielä täytys muutama lahja paketoija ja pariin koriin hommata sellofaanit niin sitten olis kaikki tehty.. :)

Eilen tuli erään fb kirpparin kampanjassa huudeltua muutamia vaateita tulokkaalle, aika poikapainotteisia huusin, joten täytyy nyt toivoo, että tulokas pysyy poikana loppuun asti. :) Nyt alkaa olla pienimmät vaatteet tulokkaalle kasassa seuraavana pitäs alkaa keräämään 68 ylöspäin.. Niitä ei paljoo esikoiselta jääny kun kaikki tahto olla aika tyttömäisiä.. Mutta säilytän nekin vielä varmuuden vuoks maaliskuuhun asti ja sitten jätän vaan muutaman ihanuuden niistä säilöön ja loput kiertoon, muuten ei riitä tila jos kaikki aikos säilöö...

juniori 26+1
 
Tänään oli neuvola-lääkäri ja kaikki oli hyvin, ihanaa :).

Ainoo mitä tutkitaan tammikuussa on, että onko istukka siirtynyt, kun nyt se on jotenki sillee, et vois vaikeuttaa (vai jopa estää kokonaan) alakautta synnytyksen. Mutta toivotaan, että olis tammikuuhun mennessä siirtynyt pois tieltä :).

Huomenna tasan 3 kk enää, jippii :)

Satuuu ja Saimi 26+6
 
hei kaikille pitkästä aikaa:)

tää kirjotteu áina unohtuu vaikka lueskelenki ahkeraan täälä:)
neuvola eilen ja suoraan aika sokerirasitukseen joka oli sitte tänä aamuna.ja oli inhottavaa tyhjään mahaan se sokerilitku ja sen jälkee meinasinki oksentaa vähäväliä ja pyörtyä moneen otteeseen mutta sain pidettyä itteni kunnossa:D vaikeita tommoset paastot ku on tottunu syömään vähä väliä jotaki pientä ja juomaa litra kaupalla vettä:/
no vastauksetki tuli jo ja negatiivisethan ne oli..onneks koska kauhee piikkikammo nii ei olis tullu mitää:D
ja tohon sokerirasitukseen jouduin vaan siks ku lääkäri pelkäs et vauvasta tulee iso ku mieski on ollu 5840g 57cm pitkä ja sillä 7sisarusta joista kevyin ollu 4760g:D ja mä oon ollu vajaa 4kg:)

äitiyspakkaus on mulle tullu jo kk sitte:)

eikös täälä ollu pari ihmistä joilla oli vähä riskinä ennen aikanen synnytys? mites ne on nyt sit menny?

mimma & piskuinen 27+6(huomenna poksuu<3)
 
Sunniee: Jaksamista liitoskipujen kanssa! Mulla ne myös riesana, mutta tänään on ollut niiden suhteen ihan hyvä päivä. Noista pikkujouluista tuli mieleen, että meillä olisi ollut eilen puiston pikkujoulut, mutta me oltiin siellä lääkärissä mun korvien takia. Pelkille äideillekin olisi tiedossa vielä omat, mutta ne eivät sitten satu sopivaan ajankohtaan.

Lare: Se kakku kuulosti kerrassaan herkulliselta :p Resepti siis kelpaisi jos viitsit naputella sen tänne.

Sipsunen & pikkusisko 26+5 (hui, miten vauhdilla aika menee!)
 
Täälläkin oli jollain raskausdiabetes?? Tänään oli siis mulla sokerirasitus, ja th soitteli sitten iltapäivällä..Paastoarvo (se eka) oli tasan 6. Joku raja-arvo kuulemma. Muuta arvot normaaleja. Ei th:kaan oikein tiennyt lähettäälö jatkotutkimuksiin äippäpolille, vai ei, selvittelee asiaa. On juuri kuulemma tulleet uudet ohjeistukset asiasta. Millaisia arvoja teillä on ollut, joilla RD todettu??? Tällä hetkellä mieli tosi maassa.. :'( Mun isä kuoli diabetekseen tai lähinnä sen aiheuttamiin lisäsairauksiin muutama vuosi sitten.. :'( Viikon päästä pääsen vasta hakemaan sokerimittarin itselleni.

Eipä muuta tällä kertaa.. =(

moomin 24+6
 
Huhhei! Täällä on tosiaan rauhotuttu, itse kukin siis. Luen kans joka päivä useaan otteeseen, mutta kirjottelu työläämpää.

Tänään oli neuvola ja paino se piru vie jatkaa nousuaan kovaa vauhtia. Noh, ne mun viime kertaset vannottamiset meni sit harakoille joten eipä kai ihmekkään ;)
Nyt on ihan ihan turha edes miettiä syövänsä vähemmän kun joulu tulee ja itsekuri muutenkin pohjalukemissa. Mutta... joulun jälkeen sit niskaote (as if!!)
Sf-mitta oli laskenut yläkäyrältä keskikäyrälle, mutta ei sitä nyt lähdetty mitenkään ylimääräisesti kontrolloimaan vaan normaalisti mitataan seuraavalla neuvolakäynnillä. Liikkeet tuntuu nyt niin selvästi että pakostikkin on vauva kasvanut, en siis ota ressiä siitä :)

Imetyksestä oli puhuttu täällä ja tänään puhuttiin neuvolassakin siitä. En ollu ajatellu asiaa aikasemmin, mutta nyt mä oon ihan haltioissani siitäkin hommasta. En malta odottaa että saan sen pienen nukkavieru mutruhuulen rinnalle.
Sokerirasitus tuloksetkin käytiin läpi ja ne oli 4,6 6,2 ja 5,3 eli kuulemma hyvät.
Hemoglobiinia ei sit muistettu mitata, mutta olo on niin mainio että tuskin suuria muutoksia siinä. Yöt on menny suurimmaks osaks hyvin, toisinaan on sellasia että pitäs vaihtaa asentoa koko ajan, mutta enimmäkseen kuitenkin niin että nukun katkotta aamuun asti. Saan olla kiitollinen, ehkä sen takia olo sitten on muutenkin niin virkeä. Tsempit niille kellä on univaikeuksia!!

Joulua en oo laittanut vielä yhtään, tai no, vaihdoin mä verhot jee! Mutta mulla on ens viikko lomaa joten lähden sit lahjaostoksille ja laitan paikat kotona kuntoon, ehtii ehtii ;)

Äitiyspakkaus tosiaan tuli, mutta rahapäätökseen vaadittiin jotain lisäselvityksiä, ylläri pylläri, ei varmaan ole edes mahdollista saada sitä tai ylipäänsä mitään kelan hakemusta, kerralla oikein.

Pitäkäähän ne vauvat sisällä, koskee siis kaikkia, mutta eritoten voimia vuoteen omille! <3

En vielä toivota jouluja, pyrin kirjotamaan ennen sitä :)

T:Mems ja pieni 28+5.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä