Maaliskuun Muruset 2012 *Lokakuussa*

Me ollaan oltu kihloissa muutama vuosi, ja alusta asti naimisiin meno on ollut selvää, niin että jossain vaiheessa se tapahtuu. Kihlauskin oli siis vastaus miehen kysymykseen, menenkö hänen kanssaan naimisiin. Olen niin vanhanaikainen, etten ymmärrä kihlausta muussa tarkoituksessa, nykyaikainen sitten taas siinä suhteessa, että naimisiin menolla ei ole kiire :)

Olen ilmeisesti löytänyt helpotuksen niskoihini! Nukun yleensä 2 tyynyllä ja nyt kun jätin toisen pois, niskat on paremmat \o/

Ristiäiset Me ei kumpikaan kuuluta kirkkoon, nyt on hankalaa, pitäisikö liittyä jotta sais järkättyä ristiäiset... Tuntuu vaan tosi tekopyhältä semmonen. Toisaalta taas ajattelen niin, että edelleen on aika normi, että ihminen kuuluu kirkkoon ja eroaa halutessaan... En sitten tiedä kummat meille tulee, ristiäiset vaiko nimiäiset. Tosin en ole nimiäisissä koskaan ollut, millaiset ne ovat? Siis pidetäänkö puheita, tuleeko "kummit" jne?

Joulu En oikein tiedä mitä siitä ajatella, jotenkin ihanaa aikaa ja toisaalta kamalaa stressiä, hössötystä ja ihmisten kiusaamista. Parhaimmillaan läheisyyttä, hiljaisuutta, pimeyttä, kynttilöitä ja välittämistä. Viime joulu oltiin miehen kanssa ihan vaan kotona kaksin, se oli ihanaa. Muut joulut menneet säntäillessä kaupungista toiseen.

Flunssa iski nyt tännekkin. Eilen olin 38 kuumeessa töissä :ashamed: Tänään luovutin ja menen lääkärille. Kovaa opettelua tämä, että en ole kehossani ainoa, yleensä en ole koskaan sairaslomalla, menen töihin vaikka pää kainalossa.
Kävin apteekissa eilen, pyysin jotain finrexin korviketta raskaana olevalle, ja täti myi mulle nenäsumutteenkin. Ihmettelin hälle kyllä, että luulin, ettei sumutteita saa käyttää. Täti sanoi, että tätä saa kyllä, tuota toista ei käyttäis kun sisältää yrttejä. Onneks luen ohjeet ja niissä luki, että ei tule missään tapauksessa käyttää raskaana! Jos vaan jaksan, niin käyn tänään a)hakemassa rahat takas (vaikka mies voisi hyvin tuon käyttää, mutta periaatteen vuoksi.) b) antamassa hiukan palautetta.

Jos vaikka sängyn pohjalle taas \o

Mariaja & Tyyppi 16+3
 
matkaa synnärille on meiltä joku 3km =)

mä oon niiiiin väsynyt,ei jaksa. haluisin vaan nukkua. :( tänäänkin poika päätti 5 herätä,onneks mies nousi sit ja mä heräsin vasta äsken. mitä mä teen kun mies menee taas töihin ens viikolla ja mun pitää jaksa nousta.. huoh,mikähän se paras rautakuuri ois? et sais nopeesti arvot ylös !"

nyt pakko mennä syömään,ihan hirveeeeee nälkä..

sunniee ja viltsu 19+2
 
Huomenta,

Matka sairaalaan:

Mää päätin nyt että kokeillaan tota Jorvin sairaalaa, jonne matkaa on n. 35 km.
Mutta Mutta:

Meille tuli kauhee kränä kun kyselin sitte viisaana että kukas meille tulee esikon kanssa, sairaalaan ei voi ottaa, toinen mummuista on alkoholisti( ei luottoa) ja toinen mummula on molemmat käy töissä. Kysyin sitten että jos miehen veli, ei sovi, on armeijassa, no entäs miehen siskoista joku, toisella lapsia kolme ja toinen ei ole matkanvarrella ja joutuu odottelemaan tunninkin tuloa.
Oma siskoni on kysymättä ja veljeni, ne on ainuita johon voin luottaa. Miehen vanhin sisko on hyvinkin kärkäs arvostelemaan, joten en ihan heti sinne haluais kysyy..
Kenellä on niin ettei mies koskaan, joskus, ehkä, osallistu asioihin niinkuin ollettas? meitin mies ei oo ikinä vieny ulos syömään tahi järjestäny esikolle hoitoa jne yms.. *katkeraa tilitystä*... Myö oon järkänny kaikki lomamatkat, risteilyt, HÄÄT, kaupassakäynnit, asumisjärjestelyt, muutot, asunnot jne.. AARGHH!! No mutta se käy töissä...

Joulu
Totesin vaan miehelle yks kantaan ettemme mene minnekkään tänä vuonna, ei jaksa eikä kiinnosta mikään vierailu.. Kauhee määki.. :LOL:
Joulu on oikeen rauhallinen yleensä meillä ollu, kuusi haettu ja syöty hyvin.. Eniten himottaa aina jouluisin laatikot ja kinkku sinapilla uitettuna :p Kuusi koristeltu esikon voimin yleensä ja lahjat jaettu etukäteen :LOL:

Täällä vointi on ok, muksu myllää masussa, potkii sinne tänne. Väsymys kalvaa edeleen.

Sunniee:
Kai jokin nestemmäinen rautalitku ois paras, vähän pinaattia perään.

Kengu 19+1
 
Ristiäiset Molemmat kuulutaan kirkkoon ja siis ristiäiset pidetään! Meidän taloon ei vaan mahdu tää juhla väki, joten täytyy ulos vuokrata teltta ja toivoa kaunista säätä :) Siks tulee niin paljon sakkia kun miehen perheessä reilu 40henkee ja mun perheessä 11 ja ketään ei voi jättää kutsumatta. Siihen viel kummit päälle ni jo on juhlalla kokoa! Hirvittää jo valmiiksi..

Liikkeet Uskon, et oon noin viikon ajan tuntenu liikkeet :heart:

Matka sairaalaan joko 64km tai n.30km

sunniee mulla taas ois virtaa vaikka muille jakaa! Nytku oon kotona ni tulee ihan liikaa nukuttuaki :)

Mariaja Parane pian!

Täällä ollaan sulateltu ja totuteltu tulevaan tyttöön :heart: Kunnon nettishoppaajaksi alan ja tilaan kaikkea kivaa. Tosin koko ajan takaraivossa ajatus et se muuttuuki viel pojaksi, eli ihan mitään kauheita pinkkiunelmia en aio ostaa! :) Ajattelin tänään alkaa kattoo nuo suvun tyttöjen vaatteet ja samalla jo pestä ne ja laittaa kaappiin (tyynelle ostettiin uus lipasto vaatteille) Kohta pittäis mennä suuhygienistille hammaskiven poistoon ja aiko vissii jotain raskaus+hammas luentoo pitää :) Mukavaa päivää kaikille!

kn&tyyne 19+6
 
Laretzki
ristiäiset Aivan varmasti pidetään, vaikka mekin miehen kanssa ollaan molemmat tapauskovaisia. Mutta haluan ehdottomasti meidän vihkipapin kastamaan pienen kun aika tulee, mä en oo ikinä tavannut niin ihana ihmistä. Vielä kun on Keski-Pohjanmaasta kysymys, niin ennen häitä pelkäsin, että millanen uskovainen pappi me saadaan, mutta toi oli meille just oikea :)

matka synnärille Taidan vetää pohjat matkan lyhyydessä :D Synnärille on n. 1 km nykyseltä asunnolta, entiseltä olisi ollut joku 500 metriä, ja jos siinä asuessa yöllä olisi tullut lähtö, niin vielä lyhyempi, koska käynti on ensiapupolin ovista yö aikaan :D

Mä en millään malttaisi odottaa rakenneultraa ja ihan selkeesti mieskin odottaa sitä kovasti. Eilen illalla kun kävin nukkumaan niin tuli sellainen olo, että miten jotain pientä voi jo niin paljon rakastaa. En ehkä jotenka odottanut sitä, kun moni kuitenkin sanoo, että lapsi tuntuu vieraalta ja synnytyksenkin jälkeen menee aikaa ennen kuin rakkaus syttyy. Mutta musta tuntuu jotenkin hirveen luontevalta puhua vauvalle jo nyt, vaikka moni pitää sitäkin kummallisena puhua mahalle...En tiiä, tuntuu että oon ollut ihan hirveen tunteellisella päällä eilen illalla ja tänä aamuna, tuntuu että mä pakahdun siihen tunteeseen, että mulla on kaikki just niinkuin pitää ja oon ihan todella onnellinen...

Lare ja Spyro 20+5
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Matkaa sairaalaan tulee 7 km.

Voi kettu :( Harmittaa nii että itkettää. Kaikki oli nii helppoa vielä viime viikkoon asti. Nyt on tullu nää paineen ja puristuksen tunteet mahaan alavatsaan. Soitin neuvolaan ja käski hakemaan saikkua :( Mä en kestä. Mitä mä teen. Pomolle en oo kertonu raskaudesta, mietin et jos lääkäri kirjoittais diagnoosiks vaikka selkäsäryn? Hemmetti, mä en tiedä mitä mä teen. Mun pomo on iha hirviö! Sen takia nää supistukset alkoki ja paineen tunteet, ku työ stressaa nii paljo. Sit se on täynnä seisomista ja nostelua. Huoh. Ja stressi päälle ja pomo, voi prkl. Irtisanomisuhkaki meil kaikil. Äää. Mä en kestä.
 
Viimeksi muokattu:
Hei mammat: H&m nettisivuilla on nyt alessa mammavaatteita. Itse tilasin alusvaatteita, pari toppia ja mammahupparin :)

Mulla on matkaan synnärille n.3-4km. Ja meillä kans on esikoisen hoito-ongelma sitten kun toinen mummo on huonovointinen ja asuu toisella paikkakunnalla ja toinen on töissä, on kyllä pyytänyt talvilomaa LA lähelle et jos sitten osuis yhtee net. Lapsen pappaan en luota. Niinpä oon valmistautunut siihen et synnytän ilman tukihenkilöä. Viimeks olin ainakin niin eristäytynyt kipujen keskellä etten edes huomannu millon mies oli siinä ja millon ei. Ehkäpä mies pääsee sitten h-hetkellä tulemaan.

Täällä vielä flunssa jyllää.

Liikkeistä Väillä tuntuu ja sitten saattaa olla pitkäkin tauko tuntemuksissa tai itsellä on niin vauhti päällä ettei ehdi kuulostelemaan niitä:)

Ristiäiset Toki pidetään, tällä hetkellä srk talo on tien toisella puolen :) Mutta ajateltiin pitää ne kotona tällä kertaa ja vähän pienemmällä porukalla.

H&mörrykkä 19+4

 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Moi!

Kiitos kaikille, jotka kommentoitte liikkeiden loppumista!
Jospa ne taas sieltä alkavat!!! Tosi pieniähän nuo meidän vauvaelit vielä ovat ja tähän itramahaan saa aika kovaa potkia, että tuntuu :)

Mariaja me emme kuulu kirkkoon ja esikoiselle pidettiin nimiäiset. Kummeja pyysimme ja kummitodistukset tilasimme Pro Seremoniat-sivuilta:
Pro-Seremoniat: Nimi

Meillä oli mukana perheet, sukua ja kummit. Juhlava tilaisuus, puheita ja laulua ja jokainen kirjoitti kirjeen vauvallemme, joka annetaan, kun hän on 18.

Samalla kaavalla mennään nytkin.

Sunniee minulle suositeltiin rautavalmisteeksi (apteekissa ja kamut) Obsiania. Sitä ostinkin, imeytyy kuulema vasta ohutsuolessa. Kapseleita siis, ole ottanut illalla vikana tai yöllä, kun olen käynyt pissillä. Ei saa siis syödä lähiaikoina, kun tuollaisen nappaa.

Joulusta sen verran että odotan sitä todella! Piparit, glögi, koristelut, kynttilät jne. Ihanaa!

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!
Kävin juuri hakemassa työpaikan alakerrasta Makuunista valtavan karkkipussin :)

Kellukka & Pienokainen 18+1
 
  • Tykkää
Reactions: sunniee
Taitaa tehdä flunssa tuloaan tännekin... Silmät kirvelee ja nenä niiskuttaa, tytöllä alkoi äsken nenä vuotaa tuolla puistossa ihan solkenaan. Se voisi selittää osaltaan tätä tautista totaalijumiakin.

Paranemisia Mariaja!

Häät meillä oli pienet. Kutsuttiin vain perheenjäsenet ja molemmilta pari parasta ystävää puolisoineen. Vihkiminen oli pienessä maalaiskirkossa, jonka jälkeen hyvä päivällinen pitkön kaavan mukaan ravintolan kabinetissa. Ei mitään perinteistä hääohjelmaa, vain hyvää ruokaa, juomaa ja yhdessä oloa. Niin ja naimisiin mentiin vuoden kuluttua kihlauksesta, koska meille kihlaus on lupaus avioliitosta.

Ristiäiset pidetään ja tapauskovaisia kai ollaan. Kirkossa ei käydä kuin häissä ja hautajaisissa. Esikoisen ristiäiset pidetiin miehen vanhemmilla ja meidän tuttu vihkipappi kastoi tytön. Hän tulee kastamaan myös tämän tulevan.

Synnärille ei ole pitkä matka. Sinne ajaa tästä 10-15 minuutissa.

Meillä mies on yleensä se joka kaikkea järjestää, vaikka toki tehdään yhdessä suunnitelmia. Konkreettiset hääjärjestelytkin meillä oikeastaan hoiti mies (paikan ja kirkon varaamiset yms, kortteja ja muuta tehtiin yhdessä). Mikä onkin hyvä, sillä voin luottaa kaiken olevan varmasti hoidettu. Itse olen enemmän sellainen haahuilija jolla on miljoona juttua puolitiessä, kun mies on järjestelmällinen ja perinpohjainen tekemisissään :D

Jos sitä koittaisi syödä jotain ennen kuin tyttö herää. Ei meinaan tullut sitä neljättä oksennusvapaata, vaan laatta on lentänyt tänään jo useampaan otteeseen :x : /

Sipsunen & SV 17+6:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs on ärsyttävää tän nenän kanssa kun menee aina öisin tukkoon :headwall: tosi rasittavaa. Eikä mulla mitään flunssaa pitäis olla, mutta varmaan sekin kohta tulee. Tytölläkin nokka tukossa ollu eilen ja tänään, ja viime yönä/aamulla sitä itkeskeli kun ei saanu nukutuks.

Matka sairaalaan n. 30km. Mutta on vaan yhtä suoraa tietä motarille ja matkaan menee jotakuinkin 15-20min. Tulee muutenkin tota samaa väliä kuljettua monet kerrat viikossa niin ei oo mikää ihmeellinen matka. Hurjalta kyllä kuulostaa joidenkin matkat sairaalaan, yli 2 tunninkin matkoja..
 
Meillä on synnärille matkaa 50 kilometriä. Meilläkin on esikoisen hoito vähän auki. Molemmet isovanhemmat käy töissä. Jos tuurilla sattus viikonlopulle synnytys niin miehen vanhemmat varmasti kahtoisivat kun heillä viikonloput aina vapaat, mutta jos lähtö tulee viikolla nii sitä täytyy miettiä ketä sitten pyytäisi hätiin..

Mulla myös vähän samanlaisia ajtuksia kun Laretzki lla. Et miten voi jo nyt olla niin kiintyny ja rakastaa masuasukasta. Esikoista odotaessa en tuntenu mitää näi voimakasta tässä vaiheessa vaikka kovasti hänkin oli toivottu. Rakkaus häntä kohtaan ei iskeny mitenkään järisyttävällä tavalla kun hän syntyi vaan on kehittyny ajan myötä pikku hiljaa.. En tiiä onko tuon tunteiluni takani sitten se kun on kerran kokenut jo sen ja tietää minkä ihanan kääreen tulevaisuus toivottavasti meille antaa...
 
Sipsunen Jos pomo on noinkin m*lkku ettei raskaudesta halua vielä kertoa irtisanomisuhan vuoksi, niin aivan taatusti selvittää mitä koodi tarkoittaa. Näin meidän pomomme ainakin toimii + että soittaa lääkärille vielä kyselläkseen että onko se työntekijä OIKEASTI sairas...:mad:

Bambi Tsemppiä, ei taatusti helpota oireita kun olot työmaalla on tollaset. Raskaus ei ole peruste irtisanomiselle, siksi minä kerroin heti että jos olisi kuullut/arvannut muuten niin taatusti olisi keksitty joku "syy" irtisanomiselle. Meillä kun luottamusmieskin hoitaa vain omia asioitaan niin ollaan ihan oman onnen nojassa..

Tea Ja Ihme 20+3:heart:

PS: Kaverin tekemä sormustesti näytti tyttöä, mutta saas nähdä..
 
  • Tykkää
Reactions: Minnarun
Laretzki
jendde Mä suosittelen lömpimästi kokeilemaan sarvikuonokannua. Kun limakalvot turpoo näin raskaus aikana, niin mullakin nenä melkein jatkuvasti tukossa vaikken tällä hetkellä mitenkään erityisesti flunssassa ole. Huuhtelu tuntuu hiukan kummalta, muttei mitenkään erityisen ikävältä ja aukaisee nenää ihan oikeasti...
 
  • Tykkää
Reactions: jendde
Meillä äiti ja isä ottanu vapaaks laskettuaika viikon, katotaan vaan niin menee yli! :D Meillä ei vaan oo ketään vahittavaa, muuta ku koira ja kissa :)

Täällä kans rakkaus maha-asukkiin kova :heart: Voi ku oliskin jo maaliskuu ja pieni syntyis..

Sipsunen Ihan käsittämätöntä et sulla vieläkin tuo huono-olo! Ite ku pääsi niin helpolla..

Ihania nuo synnäri matkat 3km tai 1km! :D Täällä asutaan vähän mettän keskellä, joten matkaa on hiukan joka suuntaan :)

kn&tyyne 19+6
 
Bambi Tosi kurja tilanne sinulla :( Itsellänikin supistukset johtuvat varmasti suureksi osaksi työstressistä. Vasta huomasin kuinka väsynyt olin kun olen tämän viikon ollut pakkolevossa. Voisit keskustella tilanteestasi lääkärin kanssa, jos olisi mahdollista saada sairaslomaa jonkin toisen diagnoosin turvin. Pelkät sairauskoodit on tosiaan heloppo selvittää googlettamalla, itse ainakin esimiehenä ollessani niin tein jos ei ollut selvää tietoa miksi alainen oli poissa. Toivottavasti saat pian kerrottu töissä, se helpottaa kummasti.

Täällä synnärille noin tunnin matka, hieman jännittää. Mutta onneksi on esikoinen niin tuskin kovin kiire tulee. Muutenkin synnytys pelottaa ihan kauheasti, en uskalla lukea tai katsoa mitään siihen liittyvää....

Häät meillä oli noin 100 hengen kirkkohäät, vaihdoehdoista ei edes keskusteltu, oli molemmille tärkeää ja itsestään selvää, vaikkei mitään uskovaisia ollakaan.

Myös ristiäiset vietetään, todennäköisesti kotosalla sillä meillä on iso koti. Eikös ristiäisiin yleensä kutsuta vain lähisukulaiset (vanhemmat ja sisarukset) sekä kummit?

Hayley kiitti vinkistä, täytyy käydä tsekkaamassa ale!

Hope ja pikkuinen 18+5
 
Tea ja Bambi: Hirveät esimiehet teillä :O Itse olen saanut onnekseni aina olla hyvän esimiehen alainen, joten tuntuu kamalalta teidän puolesta. Mun päähän ei vaan mahdu mitä se esimiehelle kuuluu, miksi joku on poissa, jos asiallinen sairaslomatodistus on toimitettu.

Tosiaan kannattaa Bambi sun jokatapauksessa mennä sinne lääkärille ja voihan olla, että saat sellaisen todistuksen josta ei käy tilasi ilmi. Onhan noita diagnooseja vaikka minkälaisia. Anteeksi jos utelen ja kysyn tyhmiä tai multa on mennyt jotain ohi, mutta miten olit ajatellut töissä kertomisen suhteen, kun jossain vaiheessahan raskaus joka tapauksessa näkyy? Kovasti tsemppiä ja toivottavasti vointisi kohenee pian!

Tämän päivän ultraan menijöiden kuulumisia odotellen... :) Eikös ainakin joku ollut menossa jo tänään?
 
Viimeksi muokattu:
hope Joo yleensä lähimmät, mut meillä miehen kans pelkissä perheissä yhteensä yli 50 henkee.. Ei paljoo naurata.. Ja tuossa mukana siis vanhemmat, sisarukset ja niiden lapset ja puolisot. Ei hyvä :D

Mies täällä yrittää iskostaa mulle ajatusta, et laitettas talo myyntiin ja rakennettais uus iso talo. Tonttiki olis jokirannassa tiedossa.. Liekkö jokirantaan uskaltaa rakentaa..
 
Bambi Multa on kysytty joka kerta ku oon saikkua tarvinu raskauden aikana että tietääkö pomo että olen raskaana kun on saikkulappua kirjoitettu. Esim. alkuraskaudesta kun mulla oli tosi kovia vatsakipuja, saikkulappuun ois voitu laittaa pelkkä vatsakipu, mutta olin työn raskauden takia joutunut kertoon melkein heti pomolle raskaudesta, siihen laitettiin alkuraskauden vatsakipu. Et luulisin että supisteluistakin johtuvaan sairaslomaan vois laittaa syyksi vatsakivun. Ja meillä töissä palkanlaskija joutuu tarkastamaan latinankieliset selityksen ja ne numerokoodit siitä syystä, että tietää että se syy on sellainen että työntekijälle kuuluu sairausajan palkka. Ja sunhan periaatteessa kannattais kertoa pomollesi (vaikka onkin mulkku) raskaudestasi niin saisit erityissuojan ja sulle ois hankalampi antaa potkuja jos siellä kerta sellainen uhka on. :)

Matkaa synnärille meiltä tulee n. 40 km. En pidä sitä mitenkään pahana.

Ristiäiset Pidetään ihan perinteiset ristiäiset. Molemmat kuulutaan kirkkoon, vaikka ei ollakkaan uskonnollisia. Kutsutaan paikalle molempien vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja kummit. Ja ihan täällä meidän kotona, kun tilaa on. Mä oon miettiny et haluaisin jonku hienon kakun :) Käyn monesti ihastelemassa täällä( Sokeriperhosen kakut: Vauvakakut ) kakkuja :p

Vaunut Ois nyt haettu ja kasattu :heart:

-Pätkis- (ex-MM-11)+ Helmi 18+5
 
Ruska Onpas teillä ihanan iso suku :D

Ei ollut hyvä vinkki toi H&M:n ale, taas lähti tilaus maailmalle ;/ Ei tää sairasloma ja netti ole hyvä yhdistelmä lompakolle...mutta toisaalta luojan kiitos netistä, käyp aika vähän pitkäks tällaiselle ikiliikkujalle kun pitäis vaan maata...
 
Matka synnärille Meiltä tulee matkaa n. 2 km. :D Hyvin varmaan ehtii ku sen aika on! Hui teitä, joilla matkaa satoja kilsoja! Itseä kyllä pelottais miten sitä ehtii jos hätä tulee..Toivottavasti ehditte hyvin perille saakka!

Täällä tulee nyt hiljaiseloa tän viikonlopun kun lähden ystävän luo Etelä-Suomeen tänään yöjunalla. Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille ja työniloa, jos joillain on töitä! :wave:
 
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=256Matkaa synnärille on n. 4km, joten lähellä onneksi on tuo sairaala :) Voipi ihan rauhassa, just joo mun hermoilla :LOL: et tulee oikee h-hetki.

Mariaja, nimiäisiin voi tutustua aika kivasti esim. pro-seremonioiden sivulla, linkki täällä jo olikin. Sekä ihan mukavia keskusteluja tuntu löytyvän ihan googlettamalla. Bebesinfossa (linkki) oli kans tosi kiva tukiohjeistus et mitä voi nimiäisissä tehdä. Meillä tullaan "kummeja" kutsumaan elämänoppaiksi/-kummeiksi ja niille voi tilata todistukset esim. pro-seremonioiden kautta.

Kiitos H%M:n alesta vinkkaajalle. Täytyykin käydä kattomassa mitä ihanuuksia siellä ois tarjolla.

Joulu on vielä täällä avoin. Haluttas olla koko suvun kesken, mut luulen et jokainen on jossain ihan muualla. Toisaalta ois oikeesti kiva lähtee reissuun ku siellä kuitenki mieli lepää, mut ei jaksas sitä juoksemista jokaisen luona erikseen :( Siks oon vähän miettiny et josko sitä jäis tänä vuonna ihan kahestaan kotiin, mut seki tuntuu vähän liian ankeelta ajatukselta :(

Ultrakuulumisia :heart:
Eli kaikki pienellä oikein loistavasti, mitään rakenteellisesti poikkeavaa ei löytynyt :heart: Pitkään kateltiin (30min) pientä ja ihmeteltiin sen olemassa oloa. Mulla joku pato avautu sisältä kun siellä ultrakuvaa katellessani kyyneliä vääntelin ja ultran jälkeen kävelin kauhee nippu kuvia käsissäni aivan onnenhuumassa :heart: Ehkä mä löydän sen kadonneen rakkauden ja annan sen nyt kasvaa tätä lasta kohtaan :heart: Sukupuoli jäi kyllä vähän vielä hämärään. Varovainen veikkaus saatiin, mutta nyt täytyy vissiin sit jännitellä ihan h-hetkeen asti et kumman nyytin sieltä syliinsä saa :heart:

Viime yö meni kyllä vissiin jännitellessä ku pyörin ja hyörin koko yön ja nukuin muutenkin huonosti. Näin unta et töistä ei päästetty mua ultraan ja sit ku sinne myöhässä pääsin niin mulla ei ollu sit neuvolakorttia mukana :( Mut onneks ne oli vaan unta. Mies sen sijaan uneksi synnytyksistä yms :D

Memelisa kuittaa tältä iltaa ja painuu nukkumatin maille

Memelisa & Aurinkoinen Apina 20+4
 
matkaa synnärille n.25km -vartin ajaa, joten helppo reitti. Mut kyllä se viimekski pitkältä matkalta tuntu ku sattu jo niin hitosti :D Mut se nyt on varmaan aika sama monta km on matkaa ku jos sattuu ni sillon matka pitenee ja paljon :D

maalismasu Tervetuloa!!

joulusta vielä... mä haluisin ihan omalla porukalla ilman härdelliä -mutta!! Porukat on sitä mieltä et joulut vietetään yhdessä, sit tulee varmaan mun siskokin perheineen ja sit äiti on sitä mieltä et anoppikin kutsutaan ja saa nähdä laajeneeko se sit anopin siskoonki (kuin paita ja perse -aina yhdessä, 24xpäivässä puhelimessa toistesa kaa etc.)..ja sit on show valmis! Sit ku noi viel ottaa kuitenki alkoholia ni hohhoijaa -alkaa jo toivoo et ois koko joulun vaik yövuoroissa... tosin vois jäädä seuraavana päivänä nukkuminen haaveeks siinä metelissä.

risitiäiset :x juu, tulee mut en todellakaan oo suunnitellu.. ahistavia bileitä! En siis oo mikään sukuystävällinen ihminen ja ahistaa järkkää jotai tollasii juttuja ja meilläki pelkkä lähisuku n.30 hlöö.. sit ku tietää et ihmisten asenne on se et "ei yhtään kiinnostais ne juhlat, mut pakkohan se on mennä" ja sit jos et kutsu jotakin ni loukkaannutaan ku ei oo kutsuttu... tee siinä sit niin et kaikki tyytyväisiä.

ON: Väsy!! Viime yönä nukuin pari tuntii, sit kävin yöllä töissä 4h ja sit nukuin taas pari tuntii ja menin kympiks töihin.. nyt sit huomaa et alkaa vähä ajatus heittää :D
 
Tervetuloa Maalismasu '12!! :) Meillä on ultrat samana päivänä. Jopas jännittää jo vaikka sinne onkin aikaa..

Mulla täällä on ollu hanat auki silmistä koko illan ja oon vaan itkeskelly. Ruokakaan ei oo maistunu ollenkaan kun on niin paha mieli. Oon vissiin ihan hirmu herkkänä nyt. Oon miettiny että miten oikein arki sujuu kun vauva syntyy kun meillä on 4 koiraa. Mies käy töissä ja mä oon sitten vissiin kusessa kun pitäis vaunun kanssa lenkittää kaikkia koiria..yhtäaikaahan se ei mitenkään tule onnistumaan..
Ja miten sitten jos koirat (noi 2 villistä) haukkuu herkästi kun luulee että joku on ovella, vauvaressu heräilee kokoajan. Vai oppiiko nukkumaan metelissäkin. En tiiä. Nämä asiat velloo sisuksia tänä iltana. Äiti stressaa ja pieni mahassa varmaan myös saa tuntea siitä oman osansa.. :(

Toivottavasti teidän muiden mielet on edes vähän rauhallisempia!!

Jadeza+ruipelo 17+6
 

Yhteistyössä