Maaliskuun Muruset 2012 *Syyskuussa*

pikkumökö: Näin se varmasti usein on, että varsinkin naiset tyytyy helposti tommoseen törkeeseen syrjintään :( Itse meinaan kyllä kertoa raskaudesta tässä lähiaikoina, koska haluan astua tuohon lain erityissuojelun piiriin :) Mulla olis viikkojakin jo niin paljon koeajan päätyttyä, että en mitenkään vois piilotella mahaa joulukuuhun asti.

Muoks! Alko kuulostaa tosi hyvälle tuo jätski ja mansikat! Nam :p
 
Viimeksi muokattu:
Vakuutuksista sen verran, että meillä on kaikki mahdollinen vakuutettu ihan mielenrauhan vuoksi. Koirillakin on vakuutukset, joten kyllä vauvallekin tulee. Suurin osa vakuutuksista on Tapiolassa, mutta molempien sairas- ja henkivakuutukset on ollu tosi pitkään jo Aktia vakuutuksessa (entinen veritas). Kun on tili aktialla (meillä siis kaikki tilit ja mies vielä töissä siellä) niin saa omavastuun nollille. Se on ollu ihan kätevää omassakin vakuutuksessa, kun ei tartte miettiä, vaan saa kaiken takasin vakuutuksesta lääkkeitä myöden. Olen jopa saanut ehkäsyn sieltä, kun on endon hoitona ollu. Onhan tuo lasten vakuutus melko kallis (611euroa vuodessa 0euron omavastuulla), mutta sit ei tartte miettiä ja kun ottaa ennen syntymää, niin korvaa heti kaiken mahdollisen.

Koirat huomasivat melko heti raskauden. Haistavat hormonit kyllä heti. Alkuun piti oikeen tulla vatsan päälle tai selän taakse ihan kiinni. Nyt ovat vähän rauhoittuneet ton homman kanssa. Silti olen vieraiden koirien suosikki ja ihmiset ihmettelee "miten se tykkääkin susta noin" :D Ei oo vielä viittiny kaikille koiranulkoiluttajille paljastaa asiaa.

Töissä kaikki on ollu superihania pomoa myöden tän kertomisen jälkeen. Työkaverit sekos ihan täysin, kun saivat tietää ja se hysteerinen kiljuminen kuulu varmaan kilometrien päähän.

Lina81 12+5
 
Koirat Joo oon huomannu että meijän sakemanni varmaan vaistoaa tän raskauden.. Ei muuten mutta ulkona ollessa siihen iskee hirvee suojeluvietti. Silloinkin tulee, kun vaunujen kanssa meen ulos sen kanssa. NIin pitää rähistä vähän kaikille. Pahin kyllä tulee sillon, kun mä menen illalla pimeellä sen kanssa yksin ulos. Korvat höröllä ja mun edellä kävelee kokoajan, semmosella kunnon vainulla eteenpäin ja nostelee karvoja pystyyn ihmisillenkin. mutta vaan miehille :D Ja yleensä ei oo kyllä ollu tollanen.. Nyt vasta huomasin joku aika sitten tämmöstä. Rähisee ihmisille rapussa, meijän pihalla ja muutenkin ulkona. perkele.. Miehen kanssa ku menee ulos niin ei mitään tällästä. Ihan kiltisti vaan menevät.

kohtu on sentin-pari navan yläpuolella.

onnea taas hyvistä ultrakuulumisista kaikille jotka niitä on saaneet :)
 
Hei! Saanko liittyä mukaan, kun laskettuaikani sattuu ensi maaliskuulle?

Tänään näin vauvan ensimmäisen kerran ultraäänessä ja jotenkin koko asiasta tuli todellisempi. Siellä se jo nukkuu ja touhuaa, harjoittelee elämistä. Hyvissä ajoin se on aloitettava, kasvaminen, että maaliskuussa on valmis tähän maailmaan :)

Sydän täynnä rakkautta, pian pakahdun!
 
huomenia!
eilen käyty nt-ultrassa, kaikki hyvin ja siellä se pieni pomppi edestakaisin=) tähän asti on tuntunut ettei ole mitään haluja kertoa kenellekään, mutta kun eilen tuon pienen ihmeen näki niin tekis mieli toitottaa kaikille vastaantulijoille=) mutta siitä huolimatta en saanut kerrottua edes omalle ÄIDILLE!!:ashamed: mikä lie kun en vaan saa sanottua.. ehkä vaan haluan nauttia tästä salaisuudesta vielä ihan yksin, koska tiedän mikä höösääminen alkaa kun kerron.
minutkin voisi muuten laitella nyt tuonne etusivulle kun varmistui että kaikki on hyvin pienellä minivauvalla. elikkäs la 20.3 synnäri kys, ikää 24 ja kolmatta odotan

maruli 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: katjuska-80
Huomenta naiset!

Aivan ihanaa että jokainen on saanut ultrassa hyviä uutisia!

mimma vaihetaa vaa, ni pääsen hyppäämään vähän etiäpäin tässä odotuksessa :D ja samalla pääsen sitten äippälomallekkin jo vähän aijemmin!

mariaja miule vois päivittää LA 19.3 ja tyttöolo:heart:

Tänää on lääkäri-neuvola ja paljonkohan se vaaka sitten näyttää :ashamed:

ilja ja pikkuinen 12+3
 
Tervetuloa Katikaish !

Töissä kertomisesta ja koeajasta. Tuo korotettu irtisanomissuoja oikeestaan suojaa raskaana olevaa enemmän kuin mitä lakiteksti sanoo. Kun kertoo raskaudesta, työnantaja ei helposti irtisano työntekijää edes muusta syystä, koska pelkää, että joku vetoaa sitten raskauteen. Ja jos irtisanookin, ja raskaana oleva tekee hommasta jutun, jossa väittää irtisanomisen johtuneen raskaudesta, työnantaja suurella todennäköisyydellä häviää jutun.
Kannattaa kuitenkin kertoa todistetusti, eli mielellään tilanteessa, jossa on pomo ja muitakin.
Toki tähän vaikuttaa sekin, että millainen tilanne työpaikalla on ennen kertomista. Jos uhka tulla irtisanotuksi on muutoinkin suuri niin...

Ja voi miten ihania masuja teillä! Omaani odotellessa :)

Unista muuten: Mä oon nyt nähnyt joka yö (tai ainakin kerrankin muistan ne)ihan hulluja unia. Viime yönä taapersin hobittien ja parhaan ystäväni kanssa ostoskeskuksessa syömässä pehmistä ja juomassa punaviiniä. Holiton punaviini nousi tässä unessa päähän ja kaaduin portaissa jne :LOL:

Mariaja & Päärynä 11+3
 
  • Tykkää
Reactions: ItäHki ja cherrrye
Epa_88 Sorry. Ymmärsin aivan väärin. Taisin olla aika väsynyt töiden jälkeen :)
Yhdyn kyllä muiden mielipiteisiin, että kertoisin. Ehdottomasti!
Katikaish, tervetuloa ja onnea hyvistä ultra kuulumisista!
Bambi Tuo toppisysteemi vaikuttaa aika mukavalta.
Eilen kokeilin töissä yhden työkaverin vanhoja äitiyshousuja (olen hoitoalalla) ja se oli niiiiiiiiin mukavat et tilasin itselle vielä toisetkin :D Niissä oli kanssa resori, eikä painanut kun koeili kumrtaa yms..
Tänään menen ostamaan äitiyshousuja/housut. Haluaa mukavuutta!
Mukavaa päivää kaikille.
ps. just kun eilen kerroin, että en oo nähnyt painajaisia, niin tänä aamuna heräsin niihin :( saipahan hyvän syyn nousta vapaapäivänä!
Mukavaa päivää kaikille :p
 
kohta pitäs lähtee sinne ultraan ja sieltä sit töihin -kiva jos kaikki ei oo hyvin ni mennä töihin :/ tähän asti en oo ees jännittäny tai mitään mut tää aamu on ollu jotenki tosi ahistava.. ois jo ohi!! siis jos me koskaan ehditään sinne asti -tai no mä ehdin, ja ehdin vielä muksutki pakkaa mukaan mut toi toinen aikuinen saattaa (tälläkin kertaa) jäädä kyydistä -mä en ymmärrä miten joku voi olla noin hidas!! Sit ku mä oon sellanen et taphtuu eikä meinata ni hermo menee tohon lahnailuun :mad:
 
Epa: Kertoisin ! :) Miun mielestä pomon kuuluu tietää jos työntekijä raskaana. Miusta oli ainakii paljon vapautuneempaa, kun kerroin pomolle melko aikasessa vaiheessa, kun esikkoa odotin. Ja vaikka olikin miespomo, niin hää oli tosi ymmärtäväinen. Muutenkin tommonen "tiedon pimittäminen"on melko hanneksesta, onhan ne pomotkin ihan tavallisii ihmisii.. Toiset on vaan mulkumpii, kuin toiset :p

pikkumökö: Kaikki varmasti hyvin ultrassa :)

Niin ja teretulemast uudet odottelijat ! :wave:

cherrrye ja muwu 13+5
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Tervetuloa mukaan Katikaish!

Lina: Meilläkin on kaikki mahdollinen vakuutettu. Kerran on elämässäni käynyt niin ettei ollut (luulin olevan) voimassa olevaa vakuutusta ja sukulaisten sössimän jutun vuoksi jouduin aika pulaan.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Maruli :flower:

Epa: Kyllä mäkin kannatan kertomista. Itse kerroin esikoisesta jo rv 6+ olosuhteiden pakottamana, mutta työsopimustani jatkettiin silti.

Nyt jännitin esimiehelle kertomista kun olin luvannut palata ensi vuoden alusta ja kun mulle on pidetty paikkaa (ei voimassa olevaa työsopparia). Aidon iloinen oli ja toivovat edelleen etten häviä maailman tuuliin ja että tulen heitä moikkaamaan. Kyllä putosi painolasti harteilta kun sain kerrottua.

Unista: Mä en ole nähnyt vauvaan liittyen muuta unta kuin, että olin menossa töihin ja mulle sanottiin ettei tarvitse enää tulla, että olen niin paljon myöhässä. Katsoin unessa kelloa ja totesin etten ymmärrä, pomo sanoi että monta kuukautta. Eli vähän vissiin stressasin tota kertomista :D

Nyt päikkäreille kun tyttökin simahti.

Sipsunen & SV 12+6 :heart:
(Kohta poksuu viikot taas. Nyt se aika lähti kiitämään.)
 
Mites te muut, käyttekö kurkkimassa muita ketjuja? mä seurailen koko ajan varsinkin nuita pinoja joissa on laskettu aika nyt syyskuussa tai lokakuussa.. jännitän täällä aina että joko joku on syntynyt ja itkusilmässä sitten luen synnytyskertomuksia:D nyt tuntuu tosiaan kun 12 viikkoa on täynnä, että viikot kuluu nopeesti, just tuossa huomasin että ai se on taas kohta viikonloppu=)
 
  • Tykkää
Reactions: ItäHki
Hei pitkästä aikaa!

Tässä oksennustauti jyllää päällä, ite onneksi jo sairastin sen 3 päivää sitten mutta johan oli tauti! HYI! Viimeyönä alko sit tyttö oksentaa ja mies samoten.. Vetää niin voimattomaks et huh.. ite olin ihan sänkypotilaana ja nyt on mies, tyttö onneksi lopetti oksentamisen jo yöllä.

Vakuutusta en myöskään minä ota, julkisessa käy kuitenki ilmatteeksi ja lääkkeistä saa kelakorvauksen. esikoisella on astma ja paha allergia, mut ei siltikään ole mennyt vakuutusmaksun verran rahaa hoitoihin.. mun mielestä se on vaan vakuutusyhtiöiden keino rahastaa... en sano etteikö siitä kellekään ois hyötyä, mutta aika harvalle taloudellisesti.. ja aika helposti erikoistuneelle lääkärille pääsee julkisellakin puolella.. niitähän yksityisillä on...

Autoja on kaksin kipalein, toinen varmaan joutaa seisontaan ku äippälomalle jään.. pitää kattoo..

Työpaikalla kertomisesta: Ite luottamusmiehenä suosittelen kertomaan, jos irtisanotaan niin tapellaan sitten, ne työnantajat jotka ovat sen joskus tehneet raskaana olevalle ja siinä onnistuneet ilman tappeluita, tekevät sen varmasti uudelleen.. Todennäköisempää on ettei irtisanota... Itse olen kertonut ja hyvin on joka esimies vastaan ottanut, tietty mulla on muutenkin irtisanomissuoja luottamusmiesasioiden takia, ja vakipaikka, et en nyt olettanutkaan että omalle kohalleni mitään irtisanomisista ees puhuttas..

Masu on itelläki jo tosi iso, tosin johtuen enemmälti ruuasta kuin vauvasta.. moni luulee mun olevan jo paljon pidemmällä.. en kehtaa edes kuvaa laittaa.. :D

vointi muuten ihan hyvä, voi tosin johtua lomastaki, jota vielä jäljellä reilu viikko...


tuplamamma-12 ja asukki 14+2
 
siis vähänkö pelottavaa!!! lueskelin huvikseni, että miten tuo sormustesti tehdään(ennustetaan lapsen sukupuolta) ja, ensimmäiseksi näytti poika (oikein) toiseksi näytti poika(oikein) ja tämän raskauden kohdalle näytti tytön. rakenneultrassa sitten selviää pitääkö paikkansa.. mutta siis pelottavaa oli se, että pojan kohdalla liike oli aivan selvä edestakaisin heilunta, ja sitten tämän minkä ennusti tytöksi, niin heti alkoi sormus pyöriä iiisoa ympyrää vinhaa vauhtia:O samoin kun mahan päältä kokeilin, niin pyöriminen alkoi heti.. en siis usko silleen tämmösiin, mut vähän outoo:O
 
heippa hei uudet ja vanhat :wave:

vakuutuksista ollut puhetta meillä esikoiselle otettiin 1 tai 2kk ikäisenä vakuutus pohjantähdestä. ja sillä syyllä pohjantähdestä koska heillä kaikista kattavin korvaus järjestelmä. olisi kattanut ainoana vakuutus yhtiönä erikoismaidot maito allergian vuoksi. taisin jokaiselta vakuutusyhtiöltä tarjouksen silloin aikoinaan tilata :p mutta siis esioinen syntynyt -02 eli ovat varmaan jo ehdot sielläkin muuttuneet. oli tarkoitus aikanaan ottaa vakuutus ennen syntymää, mutta säästääksemme otettiinkin se vasta syntymän jälkeen. muutenkin todella tyytyväinen pohjantähden lapsi vakuutukseen. nykyään vakuutukset ifissä ja heidän tai muidenkaan vakuutuksiin en ole tutustunut vielä. tarkoituksena ottaa vakuutus syntymän jälkeen. esikoisen vakuutus jo lopetettu, kun ei ole käyttöä. vakuutus yhteensä oli 7v. ja kerran käytiin jalan muljahtamisen takia (3v) kirurgille näyttämässä, se näyttö olikin sitten 108€ ja koska tapaturma niin omavastuu 0€. ei koskaan korvatulehduksia tai muutakaan. miehellä kuitenkin putkitettu korvat 3x ja kovissa kierteissä ollut niin varmuuden vuoksi otetaan ainakin muutamaksi vuodeksi vakuutus, jos sattuu isäänsä tulemaan :p

meillä esikoisesta koirasta selvästi huomasi että vaistosi raskauden. rauhottui. lenkeillä ei kiskonut, ei vetänyt, ei syöksynyt.4v sähikäinen rauhottui hetkessä, mutta palasi ennalleen synnytyksen jälkeen. tämä koiruliini jouduttiin laittamaan uneen viime jouluna ja meidän toinen koira ei kyllä ole mitään huomannut, tosin silläkin oli juuri oma juoksu, nii voi olla niin omissa hormooneissaan ettei mitään hokaa.

epalla vaikea tilanne. kertominen niin työilmapiiristä kiinni. omassa työpaikassa oasisin kuvitella että ko. työntekijä sais lähdöt, sen tekemisistä alettasi etsiä heti virheitä, ja painostustakin on meillä töissä nähty. meillä niin pieni firma 13hlö ja esimies asemassa olevat joko pomon sukulaisia tai hyviä ystäviä. sanoisin että mitä suurempi yritys sitä pienempi vahinko, koska siellä ollaan totuttu erilaisiin muutoksiin, ja esim. meillä kaikki otetaan niiiin henkilökohtaisesti että.... ja yhden raskausuutisen jälkeen pomo piti puheen että naistä asioista pitää ilmoittaa siinä vaiheesa, kun harkitsee edes raskaaksi tuloa, ettei tule mitään yllätyksiä. minä niiin silloin suutuin noista puheista ja otin liittoonkin yhteyttä varmistaakseni ettei moisia voi vaatia tai edes johto asemassa puhua.
mutta takas asiaan: sisa puhuu faktaa, mutta päätös aina omissa käsissä. vaikeahan se on
ja asian vierestä: tiedän useita tapauksia joissa varma yleneminen mennyt sivu suun raskauden takia.

ja omaa napaa: eka lääkärikäynti takana. kaikki oli hyvin ja sydän äänetkin löytyi heti kun laittee mahan pääle laittoi. myös ultrassa pystyttiin kaikki katsomaan mahan päältä, joten kohtu edessä. lääkäri mukava, vaan niin kovin nuoren oloinen samoin kuin neuvolan th, mutta pätevän oloisia. ja jos 30 vuotiaasta tuntuvat nuorilta niin...

liikeitä olen tuntenut. ei mitään kuplintaa vaan ihan iskuja on tullut, ei nyt mitään kovia mutta selvästi tuntuvia.:D .esikoisesta liikkeet tunsin rv17 joten nyt ollaan aikasemmin liikkeellä.

välillä etovaa oloa, kertaakaan en ole vielä oksentanut, ja huippauskin on jäänyt. mutta pääkipuilua on ollut paljon. välillä särkee useana päivänä peräkkäin. ruoka ei maistu, kaikki herkku kyllä maistuu.

eilen kävi vanha tuttava pariskunta joita ei olla nähty ainakaan 8kk kylässä ja omena varkaissa ja saman tein sanoivat että aivan pojalta näyttää. eivät kyllä edes tienneet raskaudesta mutta pötsiä on niin kyllä het kysyivät. meillä edelleen tytölle nimi valmiina, mutta pojalle ei olla mitään järkevää keksitty. likallakaan ei kuin 10 000 nimi kaimaa tässä maassa eikä pojastakaan haluta että olisi 3 saman nimistä samalla luokalla. mutta sukunimi niin perinteinen ettei liian eksoottinen voi olla. kuitenkin "kiva" nimi, mutta aikuisena pitää olla miehekäs :cool: voi tätä vaikeutta, mutta aikaa onneksi on. meillä kun kaikki tarvikkeet säilytetty esikoiselta niin ei niitä tarvitse murehtia joten suurin murheeni: nimi (pienet on ongelmat ihmisellä):p

annelin kaipasi tampereelta olevia. täällä myös yksi :wave:
 
Tänään mulla ultra, jänskättää hirmuisesti!! Saa nähdä muuttuuko viikot.. Ja tämä pahoinvointi alko uudelleen *yöks* Kaikki mikä menee sisään, tulee samaa kautta uloskin.. Onneksi olen selkäkipujen takia saikulla joten helpompi ja huomattavasti mukavampi olla yökkäilevänä kotosalla kun keittiötyössä.. :|

Ollaan edelleen doppleroitu päivittäin ja miehestä on kehkeytynyt aivan mestari sykkeenlöytämisessä. Panostaa asiaan ihan kybällä ja on välillä piirtänyt merkin vatsaan jotta löytyy heti seuraavallakin kerralla. Siellä se viimeksi eileniltaisen kuuntelun aikana pompotti ja kyllä sitä kyynel silmässä saa joka kerta kuunnella :heart:

Mutta mutta, täällä poksuu tänään, 13 tuli nyt täyteen!! Voi tätä onnenpäivää :D

jadeza + pikkuruinen jolla ei vielä nimeä 13+0
 
maruli minulle tehtiin sormustesti 2vk sitten. ja näytti ekan villi tyttö oikein ja tokaks poika rauhallisempi ja pitäs tämän testin mukaan vielä kolmas olla tyttö sen jälkeen näykyi keskenmeno tai abortti tai jotai että ei lapsesta valmista tule. mä uskon jonkin verran näihin ja ollaan miehen kanssa aina kolmesta puhuttu, mutta ei olla kellekkään ulkopuoliselle lapsi luvusta mitään vihjailtu. se miten seuraavankin voi ennusta niin en oikeen tiedä... mutta itellä ollut alku raskaudesta alkaen poika olo ja ajatellut koko ajan et seuraava on sitten se haluamani tyttö.
vaarini unissa näki asioita, esim. kuolemia ja muita mullistuksia, jotka liian usein menivät oikein ( äitini ja 3 sisartaan ovat vakuuttuneita jos vaari näin sanoo, näin tapahtuu)
esikoista odottaessa siskoni yksi päivä käveli eteeni ja sanoi että olet raskaana, sitä en nähnyt onko tyttö vai poika (oli siis unissaan nähnyt) ja tästä pari päivää niin tein positiivisen testin, ja sitä esikoistakin tehtiin 1½v eikä aikasemmin tullut tuommoisia huuteleen.
mä uskon johonkin, mut en aina osaa itekkään sitä selittää :eek:
 
  • Tykkää
Reactions: ItäHki
joo siis lisään tuohon sormustestiin vielä että tuon kolmen jälkeen sormus ei enää liikkunut mihinkään vaan pysyi visusti paikoillaan... ja ollaan siis puhuttu että tämä kolmas on viimeinen... mutta jännä tosiaan nähdä sitten rakenneultrassa(joka muuten on 4.11) että pitääkö tuo tyttöennustus paikkansa:D
 
Sori nyt tulee vaan omaa napaa ku pitäis tehdä vielä vaikka mitä ennen töihin lähtöö..

Eli lääkärineuvola ois takanapäin ja kaikki hyvin. Vauva oli ottanu kasvupyrähdyksen ja vastasi viikkoja 14+1, mutta LA ei valitettavasti muuttunu kolmen päivän heiton takia. Valitettavasti sen takia et 7.3 ois hyvän ystävän synttäripäivä :) Ja tuo se "oikee" LA ois menkoistaki laskettuna, mut jatkuupahan mammaloma muutaman päivän pidempään :D
Kohtu onkin voimakkaasti eteenpäin kallistunu, ja istukka kohdun etuseinässä, et se selittää tuota mahaaki. Painoa oli tullut edellisestä käynnistä 1 kg. Harmittaa et hemppaa ei mitattu ku ois ollu kiva tietää et onko se lähteny nousuun (n.3 vkoa sitten 113), enkä sit kehdannu pyytää et mittais sen.

Näin muuten viimeyönä unen että meille syntyi etuajassa parikiloinen pieni poika :) Saa nähä miten käy.

MM-11 13+5
 

Yhteistyössä