Maaliskuun Muruset 2012 *Tammikuussa*

Metta
Isosti onnea pienen pienestä pojasta Sinisilmälle! Ja voimia pienelle kasvuun ja voimistumiseen sekä vanhemmille hoitokäynteihin.

( . ) Tänään oli neuvolakäynti ja sain vihdoin lähetteen kokoarvioon suuren sf-mitan takia (34,5cm). Osaltaan tähän vaikuttaa esikoisen yliaikaisuuden ja suuren koon takia tehty sektio (rv 42+3 / 4,6kg). Hiukan mietityttää masuasukin koko, sillä sf-mitta on suurempi kuin esikoisen odotusaikana samoilla viikoilla. Toivoisin kovin alatiesynnytystä, jonka sain kakkosesta kokea. Toisessa raskaudessa sf-mitta tosin meni nätisti keskikäyrää, nyt ollaan ihan yli kaikkien käyrien..

Syntymäajankohdasta: Yritän asennoitua siihen, että pieni syntyy vasta lasketun ajan jälkeen, kuten aiemmatkin (42+3 ja 41+2), ettei odottavan ajasta tulisi liian pitkä. Toki oman jännitysmomenttinsa luo edessä oleva kokoarvio ja sen tulos eli, johtaako se mihinkään toimenpiteisiin vai, todetaanko vain, että odotellaan spontaania käynnistymistä. Jotenkin ajattelen niin, että nyt odotan kokoarviota ja siitä alkaa sitten uusi odotus syntymään. ;)

Ihan kohta koittaa helmikuu ja sitten voi jo todeta, että viimeistään ensi kuussa on pieni sylissä tuhisemassa. <3

Aurinkoisia pakkaspäiviä,

Metta ja pieni 34+3
 
  • Tykkää
Reactions: Hopea
Sinisilmä91 :hug: ja onnea oikein paljon!

hepuhille kiitos tsempistä :heart: Meillä tosiaan tilanne ratkesi eilen ja koira saatettiin viimeselle matkalleen. Pahinta koko hommassa oli nimenomaan se ahdistava ajatus siitä, että se on väistämättä edessä, mutta ei tiedä miten siihen tarttua. Pitkitti ja pitkitti päätöstä ja samalla kiusasi itseä ylimääräisellä stressillä. Mutta kun se oli ohi, niin ahdistus raukesi samantein. Ikävä totta kai jäi ja ihan valtava aukko sydämeen ja koko tähän taloon, mutta se purkautuu vaan suruna ja itkuna, eikä enää sellaisena raastavana ahdinkona. Älä säkään stressaa, vaan anna asioiden mennä omalla painollaan, oikeat ratkaisut vaan tulee jostain alitajunnasta. :hug:

Onks mulla menny ohi, vai onko baby wipestä vieläkään kuulunut mitään?

Tääl ol eilen neuvola ja olipahan taas käynti. Oli toivottu että mies saapuis paikalle myös kun keskustellaan vuorovaikutuksesta, no ei varmaan ole kovin vaikea arvata, että tuo meikäläisen junttura ei sinne tullut ja oli sit vähän kiusallinen olo mennä ja neuvolatädin todeta että oot yksin. Jep, niin oon. Noh, aihe oli varsin terapeuttinen, keskusteltiin just tästä meidän tilanteesta ja siitä kuinka mies on niin hitaasti lämpeevää sorttia. Kyllä mä aika avoimesti kerroin ja neuvolatäti vaikutti ymmärtäväiseltä ja tukevalta, mutta kyllä mä sit jälkikäteen mietin että joudunkohan nyt johonkin tehotarkkailuun jaksamisen ja muun suhteen.
Sit en tiedä johtuko tosta koiran lopetus stressistä vai mistä mutta vauvan sykkeet huiteli siellä 200 hujakoilla ja oli jo lähellä ettei laittanut mua päivystykseen Hyvinkäälle, mutta kyllä ne siitä siten laski sinne 150 alle kun kuunteli tosi pitkään. Jumalaut että saikin taas säikähtää. Hetken se mietti että tarvisko käydä vielä loppuviikosta kerran niitä kuunteluttamassa, mutta sitten päätyi kuitenkin siihen, että kun käynnit on nyt kerran viikossa niin odotellaan tiistaihin saakka.

Eli neuvolakuulumiset 35+4

rt
RR 127/74
pissa puhdas
HB: ei mitattu
liikkeet ++ (tää vetää nykyään ihan älytöntä rumbaa tuolla!!)
painonmuutos +830g/vk
sf 31, sanoi että nyt tällä hetkellä arvio painoksi on noin 3 kiloa ja synnytyspaino menisi sinne 3500-4000 välille.

Millaset tuntemukset teillä olis vauvan syntymisen ajankohdasta?

Ei ole vielä varsinaisia tuntemuksia , lähipiiristä on veikattu ettei tämä kaveri aio mahassa enää kauaa olla, mutta itse taas henkilökohtaisesti uskon, että se näyttää kaikille ja vetää sen 2 viikkoa överiks :D

Semmosta tänne, jos vielä sairastais tämän lentsun alta (tunnollisena työntekijä luonnollisesti odotin äitiysloman alkuun) niin sit vois alkaa nauttia luppopäivistä :D

T: Mems ja mahoton menijä 35+5
 

Yhteistyössä