Maaliskuun muruset 2016 <3 *elokuussa*

Heipsan, hyvää kai tänne kuuluu. Olo on aamusta asti todella väsynyt ja voimaton. Laiska. En ole tottunut tällaiseen, edes lenkille ei ole tehnyt mieli lähteä. Toki 24/7 närästys ja yökötys vie vähän voimia. Yrjö ei ole tullut mutta ei kovin kaukana aina ole. Kaikki hajut pistää nenään.
Mies on kovilla kun en jaksa tehdä kakkostyötäni niin hän on joutunut tekemään sen puolestani. Mutta enää toivottavasti muutama viikko ja hellittää. Tai olen kohta 10 kg lihavampi kun syöminen (ei mitään makeaa) vie huonoa oloa hetkeksi pois. :p

Viikonloppuna mökkeileen ja luulen että kavereille paljastuu. Varsinkin kun yleensä laitan innokkaasti ruokia. Saas nähhä tuleeko enterovirus tmv. Ensin kun poikaa pari päivää siitä pois hoitanut. Sellaista täällä. Ens maanantaina eka neuvola. Jos sydänäänet kuulis <3

Carriina ja hampaaton 8+?
 
Täällähän hiljasta. Joko kaikki fasessa on?

Tääl oli neuvola tänään,tuttua touhua oli :) lääkärihän käski varata uuden ultran ennen np-ultraa, mut ajat oli menny kaikki! No parin viikon pääst labrat ja eiköhän ultra tuu heti ens kuun alkuun. Harmi ku ei saa ite vaikuttaa ultra aikaan, pääsisi mieski mukaan.

Kyyneltenhymy 8+?
 
Moikka pitkästä aikaa!
Täällä väsymys painaa ja päänsärky riesana. Huono olo iskee jos ei muista syödä säännöllisesti. Tänään painelin ultraan ihan vaan mielenrauhan vuoksi ja sopivasti oli vapaa aika. Kaikki oli hyvin ja papu kasvanu niinku pitääkin.
Tänään siis rv.8 sais tää alku mennä nopeesti. Neuvolassa kerran käyty ja seuraava neuvola on vasta lokakuun alussa. Ultra aikoja odotellen ja rv.10 labrat otattamaan.

Toivottavasti kaikki on hyvin kevättähti :/
 
  • Tykkää
Reactions: Magdalea
Täällä tämä mama ainakin eikä ainakaan hetkeen siirry faceen! Reissuja ja vieraita niin ei ole ehtinyt tänne paljoa kirjottelemaan. Miehellä alkaa loma loppukuusta joten sitten lähdetään vasta varsinaiselle perheen yhteiselle kesälomareissulle. Toivottavasti olot pysyy tässä väsymyksessä. Ruoka maistuu ja ihmettelen suuresti kun mikään ruoka ei ällötä!! Oisko nyt sitten tytön vuoro kun on aivan eri meininki kuin kahdessa edellisessä.

Tyttö vai poika? Terveys on varmasti kaikille sukupuolta tärkeämpää, mutta jos sukupuoli pitäisi itse päättää, kumpaan kallistuisit? Mulla on kaksi poikaa ja niin olen tähän jumiutunut että kolmas kävisi vallan mainiosti :love:Toisaalta haluaisin nähdä mieheni pienen prinsessan isänä...Prinsessan, joka todennaköisesti rällää isoveljiensä perässä moottorikelkalla ja mönkijällä :ROFLMAO:...Joten kaiken tämän pähkäilyn jälkeen antaa tosiaan luonnon suosiolla päättää (y)
 
Muahaahaahaa! Oon ollu kaks vuotta sijaisena ja nyt yllättäen työt loppu. Ei oo vaikee laskee yhteen mikä on ollu lopullinen syy, ettei työsopimusta kirjoitettukaan eteenpäin. No on mulla sentään vielä 2 viikkoa töitä! Hienoa esimiestoimintaa, ihmettelin kun ei nimeä löytyny työvuorolistalta! :ROFLMAO:

Reilu kerho muumilaaksossa!
 
Muahaahaahaa! Oon ollu kaks vuotta sijaisena ja nyt yllättäen työt loppu. Ei oo vaikee laskee yhteen mikä on ollu lopullinen syy, ettei työsopimusta kirjoitettukaan eteenpäin. No on mulla sentään vielä 2 viikkoa töitä! Hienoa esimiestoimintaa, ihmettelin kun ei nimeä löytyny työvuorolistalta! :ROFLMAO:

Reilu kerho muumilaaksossa!
Ei juma..... Onpa reilua! Tosi kurjasti tehty ois ny tullu sanomaan edes suoraan asian.. :(
 
KevätTähti, :( raskasta on tuohon liittyvä epätietoisuus ja odottelu.

Minä toivon tyttöä, samoin mies ja poika poikaa :) Kumpikin silti käy, kun vauva on maailmassa, sukupuoli ainakin itsellä kyllä ihan menetti merkityksen. Ei ole mitään oloja kumpi voisi olla.

MasuMyy: No jopas: Ei mitään ennakkovaroituksia edes?

Miten teillä muilla, juiliiko selkää menkkatyylisesti? Mulla on nyt viikon jomottanut, kai se voi olla ihan normaalia. Mulla on taaksepäin kallistunut kohtu niin voisko ne kasvukivut tuntua sit sen takia selässä....?
 
No huhhuh, MasuMyy. Aika törkeetä toimintaa!

Tyttö vai poika? Ei ole vielä ainakaan mitään vahvaa oloa kumpi voisi olla tai edes kumpaa toivoisi. Molempia löytyy ennestään eli ei senkään puoleen mitään väliä. Halutaan kyllä sukupuoli tietää etukäteen, jos se vain ultrassa näkyy. Ihan vaan koska helpottaa hankinnoissa, saa miettiä nimeä ”tarkemmin” ja yksinkertaisesti koska itse olen niin utelias :D
Tänään jopa kyselin yksityiseltä erikoislääkäriltä jolla kävin ultrassa, että millä viikoilla kannattaisi sitä tulla ultraan kurkkimaan. Hän sanoi että varmimmin alkaa näkyä sieltä rv 16-17 viikolta. Tällöin kuulemma näkyy myös rakenteet jo hyvin ja ennen kuulemma rakenneultrat ollutkin näillä main. Sanoi että usein kyllä näkyy jo paljon aikaisemminkin (näytti kuvan jossa selvä poika rv 10+), mutta jos varta vasten sukupuolta menee katsomaan niin tuolloin ois aika varman päälle. No enpä tiedä raskisiko, mutta tuli sellainen olo kyllä että ois ihana mennä.. :whistle:

laabla, jomottelee kyllä alaselkä ihan säännöllisesti ja juurikin ihan kuin menkkakipuja. En ole huolissani ollut, koska muistan saman aikaisemmista raskauksista. Mulla itseasiassa myös taaksepäin kallistunut kohtu, mutta enpä ole aiemmin hoksannut että vois siihen liittyä.

Tulipa nukuttua kahden tunnin päiväunet tuossa alkuillasta o_O, tää väsymys on ihan käsittämätöntä..
 
Täällä ollaan edelleen - ei siis Facebookissa! Aloitin kuitenkin viime viikolla loman jälkeen uudessa työssä ja voi elämä tätä väsymystä!!! Töissä jaksan siis hyvin, mutta iltaunille olisin valmis jo kuuden aikaan :(. Ja alkuyön tosiaan nukun aina sikeästi, mutta viimeistään viideltä olen sängyssä pyörimässä, vaikka edelleen väsyttää eikä vielä tarvitsisi edes herätä. Tää stressi uudesta työstä + raskaus = kaikki muut menot olen joutunut nyt karsimaan pois. Ei vaan jaksa!

(Lisäksi olen ottanut nyt tavaksi, että aamulla oksennukset, siitä duuniin, kotiin ja illalla taas oksennukset. Töissä pidän pahan olon loitolla kiireellä sekä vettä litkimällä.)

MasuMyy, ehdottomasti luottamusmiehen puheille, jos kuulut liittoon! Ei ole laillista tuollainen toiminta! Itse en olen vielä kertonut duunissa ja ajattelin venyttää sitä tuonne syyskuulle. Mulla soppari on loppukevääseen, joten ihan siihen asti en siis töissä tule olemaan. Julkisella tosin osaavat varmasti suhtautua asiaan niin kuin pitääkin :).

Tyttö vai poika? Ehkä millin verran toivoisin kyllä tyttöä, kun esikoinen on poika :love:. Mutta lopultahan tuolla ei ole mitään väliä. Jotenkin myös näen itseni enemmän poikien äitinä - voisi olla sopeutumista tottua noihin glitterkenkiin, leikkimeikkeihin ja Frozeneihin...

KevätTähti, ilmoittelehan kuulumisiasi!
 
Hei kaikki,
Täällä ollaan. En facessa mutta ei oo ollu juuri mitään kerrottavaa.
Pari juttua meinannut paljastaa mut töissä työkaverille ,mut odotan maanantain ultraa ni sit voi vahvistaa ja suunnitella mun duunin jatkot.

Täs joku pv oli semmoista menkkamaista juilintaa ja vähän pelästyi mut aattelin et ehkä normisti ois just se aika kuusta. En tiiä.
Olo muuten melko seesteinen mitä nyt pitää syyä usein ja herään aamuyöstä kovaan vessahätään.
Oon nyt tykästynyt noihin mehukeittoihin, ja sit ku ottaa viel sokerittomia niin hyviä. Tosin nää ruokahalut tulee ja menee.

Tyttö vai poika. No, mies on aina aatellut että hänen eka lapsi on tyttö eli toivoo tyttöä. Oma ensimmäinen on poika ja mun n 10kpl sisarusten lapsia yksi on tyttö niin Oishan se ihana ihme saada tyttö mutta katsotaan kuka meille annetaan .. :)

Piti varmaan jotain muutakinkommentoida mutta en nyt muista. Muisti huononee hetki hetkeltä. Hehe.

Saraneito 11+3
 
Meitsillä onneksi oksentelukohtaus rajoittui maanantaihin ja sen jälkeen on ollut melkein ok olo, pientä huonovointisuutta ja väsymystä lukuun ottamatta. Eli pahin taitaa vihdoin olla ohi. Halleluja! Pahin viikko oli 7-8, ja 10 alkoi jo helpottaa.

Tällä viikolla vatsaan on iskenyt ihan järkyt turvotukset. Pitää tarkkaan kaivella vaatekaappi, että löytyykö sieltä mitään, mikä tämän peittäisi ensi viikolla töissä.

Np ultra on viikon päästä, joten toivottavasti sen jälkeen ei olis ehkä niin väliäkään vaikka töissä huomaisivatkin. Vaikka mielellään voisin pitää pidempäänkin omana tietona. Tiedättekö miten pian ultran jälkeen yhdistelmäseulan tulokset tulee?

Viime viikonloppuna oli selkäsärkyä oikealla puolella ja nytkin kun pitää istuu, niin tuntuu vähän jäykältä ylösnousu. Myös menkkamaista juilimista tuntuu alavatsassa välillä. Lieneekö kohdun venymistä. Vai liitoskipuja, missä päin ne tuntuu?

Ei mitään väliä, tyttö vai poika. Ehkä himpun verran tyttö houkuttaisi sillä, että voisi ompeleskella mekkoja ja letitellä tukkaa. Mutta voihan pojullekin ompeleskella ja kampailla sitten jotain muuta.

11 + 0
 
Täällä ilmoittaudutaan mukaan!

Vahva plussa ilmestyi 31.7. Oli niin iso shokki että piti tehdä toinen testi seuraavana päivänä 1.8. Asiaa sulateltu jo pari viikkoa, mutta vieläkään en jaksaisi uskoa tätä todeksi. Ollaan kyllä innoissamme miehen kanssa, mutta en odottanut kaiken tapahtuvan näin nopeasti.

Oireita on kyllä ollut. Vatsan turvotus, rintojen arkuus ja kuvotus. Aamulla herätessä on jo huono olo, mikä korjaantuu yleensä (ainakin hetkellisesti) kun syö aamupalan. Tosin muut ruoat eivät sitten meinaakkaan mennä alas. Salaatti alkaa tökkimään, vaikka ennen olen rakastanut sitä.

Toisaalta taas minulla on tätänykyä nälkä KOKOAJAN. Olen tottunut syömään 3-4 tunnin välein, mutta nyt pitääkin jo syödä 2 tunnin välein edes jotain, muuten mahaan sattuu niin paljon, etten kykene edes istua normaalisti.

Olen niitä ihmisiä, jotka pelkäävät raskauskiloja. Tai no, en minä nyt niitä oikeita raskauskiloja, jotka tulevat vauvan kasvaessa, pelkää, vaan pelkään niitä, jotka saattavat tulla sen lisäksi. Siksi tuntuu pahalta syödä niin usein. Mutta jospa nämä alkuraskauden olot hieman laantuisivat, niin voisin syödä taas normaalisti ja saisin jätettyä ne ylimääräiset välipalat pois.

Tänään 8+3

LA 22.3. Titi-Uu16/25/1. lapsi/? Kättäri?
 
Heippa taas :)

Voi kevätTähti, toivotaan että kaikki olisi hyvin!

Reilukerho tosiaan MasuMyy!! Kai sanot suorat sanat?

Titi-uu16 onnea ja tervetuloa joukkoon:)

Täällä edelleen työnhaku päällä, yhteen vkolopputyöhön pääsin, mutta ei tahdo oikein riittää. Siellä jouduin työkavereille kertomaan, kun on sellainen työ, ettei siellä oikein taukoja pidetä, kun kuitenkin jossain välissä pitää napata suuhun jotain.

Täällä olot on suurinpiirtein hyvät, ainoa minkä antaisin pois vaikka heti on ummetus!!!! Voi luoja kun sen kanssa on saanut tuskailla ja kaikken pahin vaiva on ollut se:mad:

Tyttö vai poika..Periaatteessa se on ihan sama, mutta haaveena olisi saada ensin poika ja sitten tyttö:love: Mutta kumpi vaan on tervetullut tottakai:)

Tyttönen ja masuasukki 10+5
 
Heippa!

Täällä välillä ällötys on helpottanut- mutta vain ajoittain. Ihan erilainen tämä raskaus kun eka kun sillon oli ehkä max pari vkoa ja sit ei juur mitään ja nyt vaan jatkuu...:eek: Mutta eiköhän tämä tästä pian laannu, jos viikkoihin on katsominen!

Viikon päästä eka ultra, sitä kovasti odottelen!! Kun on vähän epäuskoinen olo onko siellä mitään ja jos on, niin onko kunnossa!

Tyttö vai poika, oikeasti ihan sama :love: tytön juttuja on ennestään, niin siinä mielessä olisi helppo käyttää niitä. Mutta serkkupoikia on, joilta varmasti saa niiden vanhoja... Mies vähän toivoo enemmän poikaa, kun voi isi pojan kanssa tehdä poikien juttuja, mutta toisaalta se sanoo että on ihanaa kun iskälle on hänen prinsessat :rolleyes:

Mulla yöt on todella raskauden myötä muuttuneet herkkäunisemmiksi. Käyn pissillä ainakin sen kerran yössä ja välillä pyöriskelen hetken ennen kun taas nukahdan. Onneksi esikoinen kuitenkin antaa jo nukkua koko yöt, muuten päivällä esiintyvä väsymys olisi varmaan jotain ihan järkyttävää!! Nimittäin jo nyt on pakko ottaa samaan aikaan parin tunnin päikkärit kun tyttökin :D muuten en jaksa iltaan asti...

Ihanaa kun tuli aurinko ja kesä, vaikka näin elokuussa :)

Milagro ja bebe 10+5
 
Voisin täällä käydä vähän myös kertomassa kuulumisia, kun omakin elämä alkaa alun jälkeen vähän tasaantumaan.

Meille plussa oli miehen osalta aika iso kriisinpaikka vaikka lapsi oli toivottu. Pienin askelin tästä yritetään totuttautua ajatukseen, että maaliskuussa olemme oikea perhe.

Neuvolassa käyty ja ultra olisi syyskuun alussa. Silloin on käytännössä myös paljastettava uutinen esimiehelle, koska tilalleni pitää rekrytä soveltuvuustestien kautta uusi ihminen ja se luonnollisesti ole mitään nopeaa toimintaa. Ultran jälkeen on myös ystävän kolmekymppiset, joihin olen jo suunnitellut laittavani mekon, joka ei jätä arvailun varaan miksi maha pömpöttää.

Olo on mitä mainioin, kun selvisin vitos ja kutosviikosta. Nyt käyn jälleen lenkillä ja salilla ja eikä juurikaan ällötä.

Kovin on poikaolo ja poikaa toivomme <3.

Lili85 ja 8+4
 
Hei vaan kaikille!!

Kevättähti: täällä on peukut pystyssä, että kaikki olisi kuitenkin ok!

Itselläni esikoisen laskettuaika siirtyi 17. heinäkuuta 5. elokuuksi, noin iso heitto kyllä säikäytti, mutta terve poika tuli. Tuossa se nyt pelaa xboxia, eikä usko, että on nukkumaan meno aika :ROFLMAO:

Täällä on aloitettu kanssa uudessa työpaikassa ja väsymys painaa koko ajan. Sohva vetää kyllä heti puoleensa, kun kotiin pääsee ja tuntuu välillä, että hermostun poikien toilailulle tooosi herkästi. Välillä ihan harmitta, kun hermot menee, mutta kun väsyttää niin hitosti. Mulla on työsopimus vain vuoden loppuun, joten raskaus ei sinäänsä vaikuta työhön. Masumyy: aikamoisen tempun kyllä sulle tekivät, ei kiva.

Olot on välillä niin yllättävän hyvä, että ihan pelottaa onko kaikki ok. Hampaiden pesu aamulla on aika tuskaista, sitä yrittää vaan nopeasti suhasta, ettei oksu tule. Välillä aamu tosin alkaa oksentamisella, mutta edellisiin raskauksiin verrattuna tämä on ihan luksusta. Koska tämä raskaus on niin erilainen, voisi olettaa että sieltä tulis tyttö kun nuo poikien raskaudet minä oksensin loppuun asti. Tyttöä siis toivoisin kahden pojan jälkeen, mutta kyllä se kolmaskin poika käy. Vaatteita ainakin on :LOL:

Ensiviikon tiistaina nt-ultra, mieskin tulee tällä kertaa mukaan. Jännittää vähän, kun nuo seulat ei oo oikein ollu meille suotuisia.

Pygmi ja seuralainen rv 11+5 (hui! Kohta ensimmäinen kolmas ohi)
 
Itselläni esikoisen laskettuaika siirtyi 17. heinäkuuta 5. elokuuksi, noin iso heitto kyllä säikäytti, mutta terve poika tuli. Tuossa se nyt pelaa xboxia, eikä usko, että on nukkumaan meno aika :ROFLMAO:
Elän sillä ajatuksella että toivon ihmettä ja valmistaudun pahimpaan ;)

Mielenkiinnosta: kuinka varma olit hedelmöitysajankohdasta? Tarkoitan, että eihän myöhäinen ovulaatio ole mitenkään tavatonta, ja jos olisimme harrastaneet jatkuvasti seksiä voisin hyvin uskoa tällaiseen ja ajatella ettei sikiön selvästi nuorempi ikä niin hälyyttävää olisi. Mutta kun tiedän että seksiä on ollut viimeisen kerran 22.6., sitten reissun jälkeen 3.7. eteenpäin ja ensimmäisen positiivisen testin tein 7.7. (digi 1-2 viikkoa). Sen jälkeen lähdin 8.7. uudestaan reissuun ja seksiä oli seuraavan kerran 20.7. Toisen positiivisen testin tein 20.7. (digi 2-3 viikkoa - tätä ihmettelin silloin, olisi pitänyt olla 3+). Lämpöjen perusteella olin ovuloinut viimeistään 1.7., todennäköisimmin 23-25.6. mutta reissussa en voinut seurata niin tarkkaan.

Joten nuo päivät eivät täsmää sitten mitenkään, ellei jotain erikoista ole tapahtunut. Tyyliin olen ovuloinut toisen kerran myöhemmin samassa kierrossa ja raskautunut näin uudestaan heinäkuussa ja "kesäkuun raskaus" imeytynyt takaisin ilman vuotoja - ja mikä on tällaisen ihmeen todennäköisyys verrattuna siihen että kyse on vaan jostain ongelmasta kehityksessä? Oletan, että varsin olematon.

Olo on sellainen etten mistään arvaisi minkään olevan pielessä ilman tuota ultraa ja matalaa hcg:tä. Pahoinvointi jatkuu samoin kuin tällä viikolla muutenkin, ja tämän viikon pahoinvointi on ollut tämän raskauden pahinta, joskin suht lievää (ei siis mitään oksentelua). Tissit arat. Eikä vuodon vuotoa.

Sorry omanapaiset kirjoitukset. Oma huoli jotenkin peittää alleen myötäilon toisten hyvistä kuulumisista... Mutta onnea silti teille jotka sellaisia olette saaneet. Muistakaa olla onnellisia, se ei ole itsestäänselvyys että kaikki menee oppikirjojen mukaan :)

Kevättähti, menkkojen mukaan 9+2
 
Merikki: Ainakin itselläni liitoskivut tuntuvat (sitten vähän myöhemmin) tuolla alakerrassa viiltoina.

Magdalea: Mulla synnytyskin supistuksineen tuntui, ennen kuin muuttui paineeksi alaspäin, vain ja ainoastaan selässä. Ehkä johtuu kohdun asennosta, ehkä ei, mistä näistä tietää :)

Tervetuloa Titi-uu16!

Tsemppiä KevätTähti!

Täällä on yö taas pyöritty, huhhuh! Tänään pitäisi suunnata kaverin häihin, onneksi lähipiiri siellä jo tietää, niin ei tartte selittää mitään. Ainut ongelma on, että miten mä jaksan. Olo on ollut tosiaan ihan ok, mutta iltaisin väsyttää ja on pala kurkussa ja en ole kyllä muutenkaan juhlatuulella... Voihan sitä yrittää poistua aikaisin, mutta mun aikaisin olis jo klo 21 ja en ihan usko, että silloin ehditään vielä sieltä lipeämään :)
 
Laabla toivottavasti väsymyksestä huolimatta pystyt nauttia juhlista :)

KevätTähti koska sulla on uus ultra? Varmasti piinaava tilanne :(

Pygmi jo 12viikko menossa, nopeeta menny aika, vaikka välillä tuntuu et ite jumitan 9viikolla, mut 12lähestyy :)

Mulla pamahti eilen selkä, jee.. nyt tuntus pikkasen paremmalle, tai pystyn ainakin istumaan! Oksetus olot pahenee, kuhan viikon pääst lauantainaois hyvä olo ku meen pappani synttäreille. Ois kiva olla juhlassa mukana eikä maata vessan lattialla!

Tyttö vai poika? Kumpikin jo löytyy, tulinen tyttö ja rauhallinen poika, silti ehkä toivon hieman tyttöä. Nuorimmainen on tyttö ja ikäeroks tulee vaan se 2v4kk, nii jos ait tytöillä menis paremmin yksiin jutut. Tai oikeestaan, ihan sama kumpi tulee, kuhan tulee :) mutta raskaus on yhtä "kamala" kun tyttöä odottaessa :D

Kuinka moni tietää odotuksesta? Alussa heti kerroin äitille ja siskolle, varhais ultran jälkeen kerroin veljelle ja miehen suvulle, myös pari kaveria tietää :) Ens viikollahan puoli sukua saa tietää kun tiedän äitini innoisaan kertovan kaikille :) Lapsille kerrotaan vasta paljon myöhemmin, sitten kun maha näkyy ja liikkeet näkyy päällepäin.

KyyneltenHymy & 8+5 (?)
 
Moi!

On ollut niin paljon menoja ja ohjjelmaa, etten ole ehtinyt kirjoitella.

Tsemppiä Kevättähti ja tervetuloa Titi-uu!

Väliultra oli maanantaina ja matkustaja oli kyydissä edelleen. Nt-ultraan pari viikkoa.

Me ei olla edelleenkään kerrottu kuin parille ihmiselle. Jos tässä pikkuhiljaa...

Tyttö/poikaoloa ei vielä ole. Esikoinen on tyttö, joten poika olisi tavallaan kiva, olisi sitten molemmat. Toisaalta kaksi prinsessaakin olisi ihanaa. No, tulee kumpi tulee, yhtä tervetulleita molemmat.

Olot on aika hyvät, välillä pientä pahoinvointia mutta todella lievää esikoisen aikaan verrattuna. Väsymystä on välillä.
 
Mun unet on olleet erityisen värikkäitä ja seikkailullusia raskauden aikana. Viime yönä olin äidin kanssa Botswanassa, myöhästyin junasta pysähdyksen aikana ja sen jälkeen olisi pitänyt hypätä vesiputoukseen. Näen kyllä muulloinkin paljon unia, mutta nyt tuntuu että ovat olleet erityisen mielikuvituksellisia.

Menin ostamaan eilen 5 kg mansikkalaatikon. oli kyllä näihin oloihin turhan suuri urakka. Kumminkin osa huonommista pitää pilkkoa ja soseuttaa. Sain ehkä puolet pakastettua eilen ja tänään pitäisi jatkaa.

Huomenna on yhdet synttärijuhlat ja pitäisi kaivaa parhaiten pömpön piilottava mekko.

Muoks. Viikot 11+ 2
 
Meillä ei tiedä EDELLEENKÄÄN kukaan. Jotenkin takaraivossa koko ajan pelko siitä, että jokin meneekin vikaan ja tuntuisi hirveältä sitten selitellä jokaiselle erikseen. Mulla läheinen sai alkuvuodesta keskenmenon rv 20, ja silloin oli jo tietty koko suvulle kerrottu. Toki itsekään ei nyt NOIN kauaa tietenkään voi odottaa, mutta silti pelko koko ajan mielessä :(. Huomaan, että reissuun lähtiessäkin pakkaan aina varuulta siteet mukaan.

Reilun viikon päästä kuitenkin nt-ultra ja jos sitten kertoisin siskolle, vanhemmille ja muutamalle ystävälle. Ja toki esikoiselle myös, ettei kuule sitä keltään muulta, joka sattuu lipsauttamaan. Sen jälkeen esikoinen varmaan hoitaa muun kertomisen :sneaky:.
 
Kevättähti: minulla on aina ollut todella epätasainen kierto. Esikoista tehtiin yli 9 kk ja olin jo valmiiksi ostanut ovulaatiotestit ja kaikki, mutta niitä ei sit tarvittu. Mulla sattui silloin varmaan olemaan pitkä kieroväli ja se 17.7 oli laskettu sen neuvolan 28 päivän mukaan. Kuitenkin noin ison heiton takia, olin aluksi seurannassa. Mulla kummatkaan raskaudet ei tosiaan oo menny kuin strömsössä, aina on löytyny jotain mistä huolestua.
 
Huh heijaa, kaverin hääjuhlista selvitty. Hyvin jaksoin! Nyt toteutui myös se, että kun paikka vaihtuu, pahoinvointi helpottaa. Nyt kotona ja tänään taas väsy ja kevyt öklö painaa.

Meillä näiden kesän juhlintojen takia mun kaveripiiri tietää tosiaan raskaudesta. Toisaalta kaikki on äitejä, joten ymmärrystä siitä, mitä eka kolmannes tarkoittaa, löytyy. En nyt ole jaksanut ajatella, että mitä jos, vaikka kyllähän elämän herkkyys mielessä käy, esim kun mies vieressä miettii että vaihdetaanko auto taas isompaan että mahdutaan kaikki...

Merikki: Mulla oli juhlaväsyn päälle tänään bonuksena kanttarellien puhdistusta, pannulla kuivausta ja pakastusta... Puuh. Kiitollisena otin ne vastaan, mut olihan siinä hommaa. Vielä kun vähän pukluttaakin samalla ;)

Ensi to neuvola, sitä ennen hurrrrja tohina töissä.
 

Yhteistyössä