Maaliskuun muruset 2016 <3 *heinäkuussa*

Edellinen keskenmeno jätti pelon, jonka ansiosta olin ehkä edes hieman varautunut tähän. Ei tullut meille tätäkään pikkuista. Äidin suru on suuri ja kaipaus takoo kipeästi.

Hyvää loppuodotusta teille muille.
 
Voi ei, pikku possu ja Louhi :cry:! Isot pahoittelut ja halauksia molemmille. On tää niin epäreilua aina välillä. Ja ihan liikaa tulee menetyksiä nyt!

Tervetuloa kuitenkin uusille:)! Älkää kaikki kadotko vielä Facebookin: itse haluan ensin kertoa läheisille ja vasta sitten kirjoitella omalla nimellä...
 
Edellinen keskenmeno jätti pelon, jonka ansiosta olin ehkä edes hieman varautunut tähän. Ei tullut meille tätäkään pikkuista. Äidin suru on suuri ja kaipaus takoo kipeästi.

Hyvää loppuodotusta teille muille.
Pahoittelut :( Musta taas tuntuu, että vaikka olenkin nyt varautuneempi keskenmenoon kuin viimeksi, niin jos se toistuisi olisi asiasta vielä vaikeampi päästä yli ja löytää toivoa, että kyllä se ensi kerralla... Ja silti niin yleensä käy. Lopulta se raskaus kestää loppuun saakka.

Jaksamisia teille.
 
Paljon rakkautta teille Pikkupossu ja Louhi!

Onnittelut taas teille uusille plussanneille ja vielä isommat onnittelut ultran käyneille!

Palasin kotiin perheellisen ystäväni mökiltä uupuneena ja onnellisena. N. 20 herätystä/yö! Reissut ovat kivoja, mutta verottavat voimia nyt aivan uudella tavalla.

Päivän teemoina pyörinyt; mitä jos en rakastakaan lastani? En ole lapsiorientoitunut. Olikohan tämä nyt virhe? Miten ikinä jaksan tissittää monta kertaa yössä ja antaa itseni täysin lapselle?! Kamalaa! Ystävä mökillä lohdutti, että kyllä rakkaus omaan lapseen on jotain mitä ei voi käsittää vasta kun lapsen saadessa.

Vuotoa ei ole ollut pariin päivään. Me selvitään ehkä sittenkin! Ja enää viikko ultraan!

MasuMyy 6+4
 
Voi ei, pahoittelut pikkupossu ja *Louhi*! :( On kyllä ikävän paljon keskenmenoja.

Tervetuloa uusille, kiva saada lisää maaliskuisia odottajia joukkoon. Lisäsin mielestäni kaikki uudet listalle, mutta hihkaiskaa jos nyt joku onkin epähuomiossa unohtunut. En ihmettelisi jos joku virhe siellä olisi, ajatus ei ollut terävimmillään. :D

Raskausvitamiineista joku kyseli. Multivitan raskausmonivitamiini on meidän neuvolan mukaan riittävä, se sisältää mm. foolihappoa tarvittavan määrän.

Eka neuvola oli tänään keskiviikkona! Seitsemännellä viikolla ollaan ja yllätyksekseni halusivat neuvolassa ultrata. Meidän neuvolaan on saatu tänä vuonna uusi ultralaite ja helpotus oli melkoinen, kun pieni möykky ja kiivas sydämensyke sieltä löytyi. <3 En elätellyt toiveita vielä näillä viikoilla mitään löytyvän, mutta siellä pieni köllötteli.
 
  • Tykkää
Reactions: Maalismamma2016
Yaya: ihanaa kuulla, että kaikki hyvin! Nyt vaan odottaa omaa ensimmäistä neuvola-aikaa vielä enemmän :D

Hipmama: Tervetuloa joukkoon ja kivaa saada joku samanikäinen samalta paikkakunnalta mukaan! Tai siis itsekin TAYS:iin sitten aikanaan (toivottavasti) menen :)
 
Pahoittelut keskenenon kokeneille. :(

Ihan monivitamiinia (multivita tai multitabs tai joku vastaava) syön ja myös omega-3:sia kun kalaa tulee syötyä tosi huonosti muutenkin... Mutta tosin kyllä vasta eilen kun plussasin aloitin syömään ja heti iski huono omatunto kun luin noita raskaus viikko viikolta -juttuja ja tällä viikolla olisi pitäinyt juuri sitä foolihappoa erityisesti saada. Mutta ehkä sieltä ihan ehjä lapsi silti tulee. :)

MasuMyy: Vaikka kuinka olisi lapsiorientoitunut, kuten itse olen aina ollut, niin se alku tuli silti mulle järkytyksenä ekalla kertaa. Se miten vahvasti kiinni (myös henkisesti) siihen lapseen on ja kuinka voi olla vaikea jopa uskaltaa lähteä puoleksi tunniksi ruokakauppaan :D mutta sen uskoisin kyllä näin toisella kerralla olevan hieman jo helpompaa. Eli älä huoli, ne jutut sitten selviää ajallaan ja niistä pääsee kyllä yli, eikä etukäteen huolehtiminen auta juurikaan.
 
  • Tykkää
Reactions: MasuMyy
Heips. Täällä varovaisesti ilmoittaudun odottavani seuraavaa lasta ja laskettu olisi 18.3 ❤ Ollaan suuresti yllättyneitä miehen kanssa tästä nopeasta tärppäämisestä, koska yritimme esikoista 1v 8kk ja kävimme lapsettomuus hoidoissa.
 
Pahoittelut menetyksen kohdanneille :(

Tervetuloa uudet!

Multivita raskauden ja imetyksen aikanen vitamiinipurkki löytyy täältä.
En oo vielä neuvolaa soitellut jospa vielä viikon odotan ja sitten. Tänään ois niinku rv.5+0 :) pakko oli uittaa ovistestit normi ja digi :D tuli hymynassu ja liuskaa testiviiva vahvempi ku kontrolli. Cb digin teen varmaan pe jospa tulis 3+. Tällä hetkellä suht oireeton. Yks ikävä vaiva ikenet rikki ku suuta kuivaa jatkuvasti mälsää... :/
Kukaan ei tiedä vielä tästä raskaudesta ja haluan odotella ar ultraa ennen kun edes haluan lähimmille ihmisille kertoa.
Jotenkin varuillaan menetysten vuoksi.
Mut kaikille vauvaliimaa et saadaan maalisvauvoja paljon :love:

T. Unna1 ja papu
 
Moikka!

Täällä plussattu tänään, menkat pari päivää myöhässä ja oli kyllä semmoinen tunne, että raskaana ollaan Kolmas (ja viimeinen) lapsi siis tulossa, esikoinen syntyi 2009 ja toinen 2011. Pikkuinen sisko tai veli siis tulossa keväällä, jos kaikki menee hyvin ❤ Oireina täällä arat rinnat, nippailut mahassa ja lievä ellotus ja hajuherkkyys. Jännää ja ihanaa saada kokea vielä kerran raskaus ja vauva-arki, vaikka toisaalta huoli raskaudesta ja vauvan terveydestä on mielessä.

En saa punaisella puhelimella, sori.

TaimiT/ 30 v./ 3. lapsi/ SAS/ LA 27.3.
 
Mulla vaihtui tänään rv 6. Vieläkin oon täysin oireeton. Mitä nyt välillä alavatsaan sattuu ja saattaa jopa joskus tulla vähän etova olo. Ekaan neuvolaan vielä 27 päivää.. Varhaisultraan ei nyt just ole varaa mennä.. :(

Muoks. Näköjään tulee veristä tuhrua pyyhkiessä! Nyt pelottaa...
 
Viimeksi muokattu:
Moikka.
Täällä plussattu aamulla oireita oli et rinnat arat ja närästys menkat myöhässä oikeestaan vaan päivän, silti täys plussa tuli heti..
Mulla ennestään 2004,2006 ja 2013 vuonna syntyneet lapsoset tää siis neljäs pikkunen..
Maja12/29v/4lapsi/la 30.3
 
Mulla ei ole mitään oireita, muuta kun flunssa, pientä nippailua alavatsassa ja nälkä vähän väliä. Jotenkin pelottaa että täällä ei sit ookkaan mitään ja 10.8 olis eka neuvola, jossa mahdollisesti sit saa selville.
 
Kivaa, että loppukuun odottajiakin liittyy porukkaan, tervetuloa :)

Ja pahoittelut menetyksen kohdanneille, noi on niin epäreiluja juttuja :(

Pitäis varmaan ruveta neuvola-aikaa soittelemaan. Ahdistaa, kun viimeksi olin jo sen ajan varannut ja jouduin sen sitten perumaan. Ja vieläpä hoitaja, joka silloin vastasi puhelimeen kun keskenmenosta ilmotin, oli tosi tyly. Jäi vähän kökkö fiilis siitä sillon. Ehkä reipastun ja varaan sekä varhaisultran että neuvolan ens viikolla. Ai niin ja Magdalea, mun mielestä neuvola laskee ton 28 päivän kierron mukaan. Ultrassa sitten vaihdetaan laskettua aikaa jos hirveesti eroa löytyy? Mullakin ovis on ollut ehkä vähän myöhemmin kuin 14. päivän kohdalla ja kierto muutenkin vähän pidempi, mutta lasken nyt kuitenkin aluks ton "normikaavan" mukaan, eli nyt olis 5+1, mutta oviksen mukaan ehkä 4+6, eli eipä tuota eroa niin kauheesti ole...

Olo on muuten ihan ok, vähän kuvottaa varsinkin heti syömisen jälkeen. Maha on turvonnut ja pieniä tuntemuksia on alavatsassa.
 
Täällä plussattu toissapäivänä ja tänään vähän vahvemmalla viivalla jo! Iiik, mun on jotenkin vaikea uskoa että pääsen tänne kirjottelemaan. :love: Neuvolaan soitin myös tänään. En nyt tiedä muistanko väärin vai sanoiko tyyppi puhelimessa että laskettu aika olisi 27. päivä, eikä kierron pituudesta kysellyt mitään. :eek: Omien laskelmien mukaan se olis nimittäin 30.3 tai jotain, mutta laitetaan nyt sitten näin, voihan sitä muuttaa myöhemmin:

Ironpumper84 /30v. / 2. lapsi / Kätilöopisto. Laskettu aika 27.3.2016.

Edellinen raskaus oli alkuun lähes oireeton ja toistaiseksi nytkään ei ole sen kummosempaa ollut kuin satunnainen kuvotus ja alavatsassa jotain tuntemuksia harvakseltaan. Muita vitamiineja paitsi D:tä ei oo tullut vielä popsittua, mutta katotaan sitten mitä neuvolassa sanovat. Syön kuitenkin terveellisesti joten ei pitäisi olla mitään hätää.

Ihanaa muuten kun pääsee nauttimaan vieläkin paksummasta tukasta kuin normaalisti, jes. :ROFLMAO:

Ironpumper 4+4
 
Laitahan Jembba kuulumisia voinnistasi. Lepäile ja koita olla luottavaisin mielin. Vuoto on tuskastuttavaa ja sitä aina pelästyy. Meillä on täällä kaikki edelleen kunnossa vuodosta huolimatta. On kuulemma kovin yleistä. Kannattaa soitella neuvolaan huomenissa.

MasuMyy 6+5
 

Yhteistyössä