Maaliskuun muruset 2016 <3 *heinäkuussa*

Hellurei!

Täällä on oireina ollut enään pahoinvointia ja rintojen arkuutta. Ehkä pikkuhiljaa alkaa olo tasottumaan. Eilen tuli ihan vähän ruskeata tuhrua, joka loppui yhtä nopeesti kuin alkoikaan. Luultavammin vanhan naarmun verta/istukka verestänyt. Eli en jaksa enään murehtia, tein tänään kontrolli testin ja vahva punainen viiva tuli nopeasti :love:

Täällä on neuvola varattu 30.7 ja rv 9+1 ois tiedossa siis. Eilen varasin ja yllätyin kuinka nopeasti ajan sain itselleni. Aikaa kuulemma varattu tapaamiseen 1,5h.:whistle:

Tsemppiä uusille plussaajille :love:

Ainiin VAS ei voi enään synnyttää, joten ottaisitteko listalta pois? Uudistui vuonna 2013 muistaakseni. Kaikki synnyttää TAYS.

Memmmy ja katkarapu 7+3
 
Mulla on neuvola ensi viikon lopulla 8+2. Tänään en oo yökkäily yhtään. Nukuin yhteentoista. Otin heti b6 vitamiinin ja puolikkaan riisikakun ja jatkoin pötköttämistä. Tunnin päästä mansikkakeittoa ja taas lisää pötköttämistä, tunnin päästä tuoremehu ja juustoleipä. Valitettavasti tuollainen taktiikka ei työpäivinä onnistu (ellen ala herätä viideltä), joten pakko kai vaan sietää yökkäillen lounaaseen asti, silloin yleensä helpottaa. No onneksi enää yksi viikko töitä, eikä toimistolla oo paljon ketään näkemässä mun yökkäilyä. Tosin eka lomaviikkokin saattaa olla melko haastava, kun pitäisi lähteä vanhempien kanssa lomareissujen ja aamupötkötysmahdollisuudet voi olla huonot.
 
Mulla oli vaihteeks täysin oireeton päivä, mutta nyt iltaa kohden menee mielenkiintoseks. Väsymys, kuvotus, rintojen kipuilu, alavatsakipu.. Kaikki kerralla taas yhtäkkiä.
Mulla on eka neuvola 19.8. Mitenhän tässä malttais odottaa? Varhaisultraan en nyt menekään.
Tänään 5+2 :)
 
Jeejee, Pinjamaaria, sinäkin täällä:love:! *tekee aaaltoja* Tervetuloa myös muille uusille!

Mökkeily meni hyvin, saunaoluen tarjoamisesta pääsin sillä, etten juo olutta, ja vuohenjuustokin meni uuniin, niin ei tarvinnut alkaa syynätä roskiksesta tuoteselostusta. Saa nähdä, miten selviän ensi viikonlopun tyttöjen reissusta, kun kuohuva tilataan pöytään varmasti heti o_O. En jotenkin haluaisi vielä kertoa, mutta "tipaton heinäkuu" tuskin menee läpi..
 
KyyneltenHymy: Kysyit PCOS:stä, minulla on se. En kyllä saanut mitään ruokavalio-ohjausta, ei ollut mitään puhetta aiheesta eikä tullut eteeni mitään kun taudista tietoja aikanaan etsin. Mikä sen vähähiilihydraattisen ruokavalion idea oli?

Täällä kaikki ihan ok. Turvottelee välillä, ruokahalua on aika ajoin liikaakin. Pahaa oloa on pitkin päivää, en ole kuitenkaan oksentanut kertaakaan. Mutta etovaa oloa on, etenkin heti kun on tyhjä vatsa. Väsynyt olen, onneksi alkoi loma!!!

Mun pitäs nyt oikeesti keksii joku muistisääntö sille, että paljon päiviä on, nyt ehkä 7+3. Tai jotain sinnepäin :D

Tiistaina neuvola, kiva juttu :)
 
Lili85, mä olen varannut ja neuvolasta sanoivat, että kannattaa näin kesäaikaan varatakin ajoissa. Ajat voi olla kortilla jos ei ole sijaisia. Mulla on eka käynti jo 7+4, kun joillakin täälläkin palstoilla on ollut vasta 9+jotain. Ja nyt huomasin, että sullakin memmy on paljon myöhemmin!

Varhaisultra polttelisi paljon paljon, mutta se hinta. Auts. Täytyy vaan sinnitellä sinne nt-ultraan asti.

Kevlarsoul, mulla vähän sama mietintä kun kaveripariskuntien kanssa olisi ensi viikolla mökkeilyä. Mä en ylipäänsä juo paljoa, mutta kai se epäilykset herättää jos ei sitäkään juo. :rolleyes:
 
Tervetuloa kaikki uudet!

Mites olis kevlarsoul vaikka antibioottikuuri johonki inhaan mistä kukaan ei halua kysellä, vaikka emätintulehdukseen. Flagyl on sellainen, että tekee antabus vaikutuksen, tippaakaan ei voi juoda. ;)

Täällä vointi on hyvä, mutta kamalan turpea! Mulla on tullut jo linea negra alavatsaan??!!! Paino ei ole noussut, mutta vaatteet kiristää. 1,5 viikkoa enää ultraan ja vajaa 3 viikkoa neuvolaan. Eiköhän tämä aika kulu, päivä kerrallaan.

Onko teillä kellään muisti menny tai ootteko huomannu, että olisitte muuten tavallista hömelömpiä?

MasuMyy 6+0
 
Escape mä löysin googlella et hiilarit vaikuttaa insuliinin tuotantoon ja se vaikuttaa munasarjoihin. Lopetin juhannukselta jauhot, perunat, pastat ja sokerin. Neuvolaan kun soitin ja kysyin nii ei se enään negatiivisesti pitäs vaikuttaa jos hiilaria syö.

mä sain hiilarittomuuteen vedoten vältyttyä viinin juomisen ;)

Eilen oli ok olot, siit nouski heti epäilys et onko kaikki hyvin. Mut aaltoilemallahan ne saattaa aina mennä.

KyyneltenHymy 4+6(?)
 
Heipparallaa kanssa mammat! Täällä ois yks onnellinen tuleva maalismamma joukkoon tulemassa. torstai aamuna tuli toinen viiva pc:hen
ja koska se ei ollu oman yhtä vahva kontrollin kanssa niin pitihän sitä varmistella rfsun testeillä joissa näky vaan hailura haamu ja tänään cb:llä johon tuli plussa..pitää tässä joku päivä tehä vielä digi ku tuli halvemmaksi ostaa tupla pakkaus testejä :whistle:
laskettu aika on about 25.3:love: oireita ei oo oikeestaan mitään paitsi tissit on vaan jännän turpeet.. ens viikolla jos neuvolaan soittelis
 
Onko kenelläkään tarkkaa tietoa missä vaiheessa syke pitäisi ar-ultrassa näkyä jos on näkyäkseen? Nyt on rv 4+6 ja mahdollisesti pääsisi 6.8. tai 7.8. jolloin olisi rv 7+3 tai 7+4. Kiinnittymisvuoto on ollut kuitenkin vasta 14.7., joten onko alkio varmasti kyllin kehittynyt? Tuo elokuun eka viikko olisi kumppanilla viimeinen lomaviikko (itse olen jo 2-vuorotyössä) ja siksi sopisi paremmin.

*muoks. Ääähh... Periaatteessa viikkojen mukaan ollaan siinä vaiheessa vasta kuudennella viikolla, jolloin syke pitäisi näkyä, mutta ei välttämättä vielä ole havaittavissa. Voihan kakkakökkönen. KOtidoppler löytyy. mutta silläkin sydänäänet saa näkyviin keskimäärin vasta 12:sta rv:lta.

**muokkauskuokkaus eiku mitä mä sekoilen. Siis on viikkoja tarpeeksi. Joten jos siinä vaiheessa on jo 7.- tai 8. rv menossa, niin sykkeen pitäisi näkyä.
 
Viimeksi muokattu:
Kokeilin nyt lisätä tollasen tickerin allekirjoitukseen, tää on kokeiluviesti et toimiiko se.

Kamalaa kohtalon uhmaamista tehä tollanen näin aikasessa vaiheessa!:unsure:

edit. No eihän se tässä näy, hitto! Osaako joku kertoa, että miten se allekirjoitus nyt saadaan tähän kommentin perään? Tuolla oman profiilin asetusten allekirjoitus-osiossa se näkyy tallennettuna se ticker-juttu.
 
Hei pitkästä aikaa,
tervetuloa uudet ja pahoittelut menetyksen kohdanneille.

Eilen palattu reissusta keski-Euroopasta. Reissu meni hyvin, vaikkakin oli semmoista jatkuvaa syömistä että olo pysyy hyvänä.. he. Tuli käveltyä tosi paljon ja tuli karmeat nivus kivut , muistutti kun viimeisilläni odotin esikoista ja tuli käveltyä. Ja nyt kuitenkin ihan alussa. No, ehkä se oli vain tuosta kävelymäärästä. Hope so.

Huomenna ois sitten neuvola. Jee. En tiedä kumpi odottanut enemmän, minä vai mies. Reissussa mieskin laski öitä kun päästään kotiin ja neuvolaan. On siis innoissaan. :) huomenna siis 8+0 tai neuvolan mukaan 8+2 mut katotaan mitä tuleman pitää. Esitietolomakkeet täytetty ja valmiina. Aamun eka aika.


Saraneito 7+6
 
Escape mulle lääkäri sano vaan et e-pillerit auttas ja laihdutus. Netistä tosiaan luin hiilareista.

Kiva kun saadaan uusia mukaan. Onnea Odotukseen :)

kerrohan sitten saraneito kuin neuvolas
Meni :)

Ite en oo haamutestejen jälkeen tehny ku pari ovis testiä, en tiä pitäskö tehä yks testi et varmasti sais kunnon viivan vai luotanko olooni vaan !?
 
Heissan uusille!

Ompas hyviä uutisia taas tullut. Onnittelut!

Täällä tuskaillaan verisen vuodon kanssa. Tälläkertaa vähän runsaampaa. Vatsaakin painaa ikävästi. Mies lähti yövuoroon ja mökille oli tarkoitus lähteä aamulla. Hmp. Nyt täytyy jo myöntää, että vuodon määrä pelottaa. :unsure:

MasuMyy 6+1
 

Yhteistyössä