Maaliskuun muruset 2017 *Heinäkuussa*

Täällä kans varovainen odottaja. Plussasin kaksi viikkoa sitten, oli eka yritys ja eka raskaus ikinä, joten en vielä uskalla iloita. La ois laskurin mukaan 22.3. ja siis rv 6+2, mutta tiedä sitten. Millonkahan pitäis neuvolaan ottaa yhteyttä ja viitsiikö vielä, jos onkin vaan väärä hälytys? :confused: Oireita olen ainakin jo kuvitellut olevan. :ROFLMAO: Jatkuva pissahätä, vatsakipua, jo kolme päivää jatkunut oksetus ja ruokahaluttomuus ja menkatkin jäänyt tulematta, mutta jos tuleekin taas ens kerralla? Noh, mukana silti! :giggle:
 
Pahoittelut minunkin puolesta kaikille keskenmenon kohtaamaan joutuneille. Tsemppiä!

Omaa napaa... kävin kunnallisella varhaisultrassa keskiviikkona ja alkio oli ihan sen kokoinen kuin laskureilla laskeskelin mahdollisesta tärppiajankohdasta. Syke näkyi vahvana ja pään muotokin jo kuulemma hentoisesti oikean suuntainen. :)

Olihan se ihana nähdä pieni ruudulla, mutta samalla tuli sellainen tunne, että "jaa siinä se nyt on". Kun aiemmissa raskauksissa on oikein odottanut noita ultria ym., niin nyt kun tämä ei ole suunniteltu raskaus,en jotenkin oikein vielä osaa tavallaan iloita tästä kovasti. Kun meillä mies etenkin on vielä aika lamaantunut asiasta ja vähän tuntuu, että olen asian kanssa tavallaan aika yksin. Vaikka siis yhteinen päätös toki on ilman muuta, mutta silti... ainahan raskaus on enemmän naiselle fyysinen kuitenkin ja ehkä sitä kautta myös aavistuksen isompi juttu henkisestikin. Ja tunteet nousevat pintaan nopeammin kuin monella miehellä, kenties. Mutta vajaan parin viikon päästä eka neuvola, ehkä siellä saan purkaa tuntoja lisää...

Mites muut, onko teillä muilla mies kuinka täysillä mukana vai kokeeko joku muu, että vielä saa aika itsekseen pohdiskella asiaa...?

Lumo85 ym., olettepa nuorina saaneet ekanne. :) Mä olen kanssa 30 ja tää olisi meidän 4. lapsi... olin 25 kun sain ekan ja siitä sitten tahti ollut aika tiuha. Opiskeltiin ensin. ym. perusjuttua ja sitten oli noita haasteita yrityksessä etenkin esikoisen kohdalla. Mutta moni munkin ikää "kauhistellut", vaikka olin "noinkin vanha" kun ekan saimme. :)

Laittelen viikonloppuna fb-viestiä, kohta pakko mennä nukkumaan! Mulla on aina väsymys ihan tosi rankkaa alkuraskaudessa. Jaksamista kaikille oireiden kanssa!
 
Mä oli 21 ku esikko synty. :)

Meillä mies on ihan ok:sti mukana tässä.. tänään ollaan kinattu koko päivä. Ja kiitos mun, mä keksin kokoajan lisää aiheita kinastella!! Haluisin sopia, mutta samalla haluisin lyödä paistinpannulla naamaan ja huutaa.
Mä en siis ole mitenkään helppo raskausaikoina. Tulistun helposti, enkä sit ihan heti lopeta...
 
Me yritettii tosi kauan tätä (10kk) ja toivonki et tää pysyy mukana..

Meillä enemmän ukko intona, ite en pysty vielä ilakoimaan kun on pari raskasta ja pitkittynyttä keskenmenoa takana.. Ja tänään vasta se 5+5 mittarissa..
 
Tätä taas niin odotti ja toivoi ettei paljon muuta ole meinannut päähän mahtua viime viikkoina :rolleyes: Tämä raskaus alkoi oikeastaan yllättävän helposti, esikoista aikoinaan saatiin odotella todella kauan. Silti melkein eilen unohdin olevani raskaana :ROFLMAO: Grillattiin illalla lasten mentyä nukkumaan ja pokkana otin kaksi olutta ruokapöytään (y) vasta kun mies katsoi oudosti tajusin :oops:
 
Hei kaikille ❤

Joudun valitettavasti lähtemään pois ryhmästä. Eilen aamulla ilman minkäänlaista varoitusta alkoi vuoto,joka jatkuu edelleen. Olo on haikea ja puulla päähän lyödyn makuinen, mutta eteenpäin mennään.

Katsotaan saanko liityttyä toiseen ryhmään vielä tämän vuoden puolella

Haleja ja odotuksen onnea teille muille ❤
 
Mun esikoinen syntyi kuukautta ennen kuin täytin kahdeksantoista Parin vuoden välein syntyi kaksi seuraavaa. Nyt ikivanhana (38v), olisi tulossa tämä viimeinen
Hiljattain aloitin työt uudessa paikassa ja ensimmäisen työviikon jälkeen Raskaus testi näytti plussaa..Jotenkin hassua, kun vuosi tässä on vähän niinku yritetty ja ajateltiin..etten varmaan enää raskaaksi tulekaan..Mielenkiintoista varmaankin ilmoittaa aikanaan työnantajalle
 
Mä oli 21 ku esikko synty. :)

Meillä mies on ihan ok:sti mukana tässä.. tänään ollaan kinattu koko päivä. Ja kiitos mun, mä keksin kokoajan lisää aiheita kinastella!! Haluisin sopia, mutta samalla haluisin lyödä paistinpannulla naamaan ja huutaa.
Mä en siis ole mitenkään helppo raskausaikoina. Tulistun helposti, enkä sit ihan heti lopeta...
Lumo85, täällä kans sama. Tulistun helposti ja riitoja tulee, mutta ne sovitaankin nopeasti. :D vaikka tästäkään raskaudesta ei fyysisä oireita ole vielä tullut niin henkisiä ehkä sitäkin enemmän :D

Mies ei oikein ymmärrä tätä raskautta vielä niin kuin en minäkään :) realisoituu sitten ultrassa jonne mieskin haluais tulla. Esikosta kävi vaan rakenneultrassa kanssani. Istukkabiopsiaan piti tulla, mutta pyörty jo odotustilaan :)

Pahoittelut keskenmenon kohdanneille.

mukipukipuu ja kyytiläinen rv 8 kait jo
 
Mun esikoinen syntyi kuukautta ennen kuin täytin kahdeksantoista Parin vuoden välein syntyi kaksi seuraavaa. Nyt ikivanhana (38v), olisi tulossa tämä viimeinen
Hiljattain aloitin työt uudessa paikassa ja ensimmäisen työviikon jälkeen Raskaus testi näytti plussaa..Jotenkin hassua, kun vuosi tässä on vähän niinku yritetty ja ajateltiin..etten varmaan enää raskaaksi tulekaan..Mielenkiintoista varmaankin ilmoittaa aikanaan työnantajalle
Mulla alko uus duuni huhtikuussa. Mä en oikeen tiiä miten mun työnantaja suhtautuu.. mut sit oon miettiny sen niin, että kukaan ei ole korvaamaton. Kyllä työnantajan täytyy tälläsiin asioihin suhtautua asiallisesti.
 
Pahoittelut kevätunelma❤

Mitenkäs mittailitteko te lämpöjä plussakierrossa ja vielä plussan jälkeen.
Mulla nousi kyllä oviksen aikaan ja vähän vielä plussan jälkeen. Mutta lämmöt kuitenkaan ei nii selkeitä muutoksia tehneet, kun mulla yleensä ovulaation jälkeen. Mut mut nyt jo jonkin aikaa ollut miltei normaalilämmöt.
Se tietty huolettaa, kun edellisissä raskauksissa ollut reippaasti yli 37 useamman viikon.
Oireettomuus muutenkin huolettaa.
Ei tää tuu päättyy hyvin.
13.8 olis reissuunkin lähtö.
3.8 on ultra, et selvinnee ennen reissua onko mun pään sisäiset ajatukset oikeassa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei mulle tarvitse vielä pahoitella, vaikka tällä keskenmenotaustalla toki sitä pelkäänkin että siihen päädytään ;) Se oli tuo toinen, samantapainen nimimerkki...
Sorii... vähän huolimaton olin noiden nimimerkkien kanssa.
Sama pelko täälläkin.
Onnistuneita raskauksia kyllä useita, mutta myös keskenmenoja.
On tää alkuraskaus ehkä raskaudessa just henkisesti se vaikein kaikkinen pelkoineen.
 
Mä olin jo luovuttanu raskautumisen suhtee ku nii monta pettymystä tullu.. Juhannuksena aloin miettimään kaikkea muuta, kesälomaa ym muuta odotettavaa ja sittehä se plussa tuli.. Kyllä mua pelottaa löytyykö ultrassa mitää, aion varata varhaisultran ihan mieleni rauhottamiseks.. Eka neuvola 9.8. ja jännittää kyllä aika paljon..

Näin unta kaksosista viime yönä ja oli nii todentuntunen uni et ehkä vähä toivonki niitä..
 
Onhan tää tätä: väsyttää ja kaikin puolin huono olo, eikä mitään varmuutta raskaudesta ja kukaan ei näe päällepäin, joten kituuttelet pitkälti ilman toisten tukea ja ymmärrystä. Neljän keskenmenon jälkeen oma suhtautuminen on se, etten tähän raskauteen usko ennen kuin näen. Ehtii sitä sitten vajaassa puolessa vuodessakin totutella ajatukseen, etenkin kun yritystä on takana vuosi ja raskaanakin olen ollut keskenmenojen takia jo yhteensä viitisen kuukautta ennen tätä raskautta.
 
Hei! Täällä ilmoittautuu myös maaliskuinen, laskettu aika on 22.3 ja meneillään on viikko 6+4, jos olen laskenut oikein. Taidan mieluummin osallistua keskusteluun täällä, enkä FB-ryhmässä.

Raskaus on ensimmäiseni ja vauva sai alkunsa ensimmäisestä yrityksestä. Yllätyimme aika lailla, kun tärppäsi näin nopeasti. :D Toivotaan, että kaikki menee hyvin myös jatkossa. Ensimmäinen neuvolakin on varattu ja se on jo parin viikon päästä. Pientä kuvotuksen tunnetta on pitkin päivää ja ruoka maistuu. Jännittää kyllä koko tämä uusi tilanne ja mitä kaikkea se tuo edessään!

Hyviä vointeja kaikille teille :)
 
Mun esikoinen syntyi kuukautta ennen kuin täytin kahdeksantoista Parin vuoden välein syntyi kaksi seuraavaa. Nyt ikivanhana (38v), olisi tulossa tämä viimeinen
Hiljattain aloitin työt uudessa paikassa ja ensimmäisen työviikon jälkeen Raskaus testi näytti plussaa..Jotenkin hassua, kun vuosi tässä on vähän niinku yritetty ja ajateltiin..etten varmaan enää raskaaksi tulekaan..Mielenkiintoista varmaankin ilmoittaa aikanaan työnantajalle
Mä kans alotin uudessa työssä 1.7. eli just kun tulin paksuks. Vähän kyllä jänskättää, että millon pitää kertoa ja mitä. Ja miten uudet työkaveritkin suhtautuu. Mulla on nyt soppari voimassa syyskuun loppun ja sit katotaan, miten mulle riittää tunteja eli ei ainakaan ennen sitä passaa kertoo tai jää varmaan uus soppari tekemättä!

(Ps. Laitoin kaveripyyntöö menee ja haluaisin siihen fb-ryhmään, jos ap vaikka tän näkis...)
 
Huomentaaa! :)

Täällä eka uä takana, ja siellähän se pieni kölli ja sydän sykki.. aivan oikiassa paikassa.. :love::love::love: Nyt jos oikeesti alkas uskomaan, että totta tämä on..

Rv 8 ois nyt menkkojen mukaan, 8+1 mittojen mukaan.. paljon on kyllä käytännöt sitten viimekerran muuttuneet.. :D ja La 14.3.17..

Tuosta faceryhmästä, minne vois itekki nyt liittyä.. ku se ei näköjään oikeestaan oo ryhmä vaan ns hlö, eli näkyykö minun seinällä sitten, että minä ja Iiris Lee ollaan nyt kavereita? Ku en tahtos "jäädä kiinni" vielä.. :unsure: :D
 
Tervehdys! Sain toissapäivänä tietää että olen ollut raskaana kesäkuusta asti. Viikkoja ehkä 7+0. Ehkä. Minä nimittäin imetän yhä nuorimmaistani ja kuukautiset ovat olleet epäsäännölliset ja kierrot pitkiä. Lisäksi minulla oli heinäkuun puolivälissä niin kutsutut valekuukautiset. Olisin vieläkin täysin tietämätön masuasukista ellei viikonloppuna olisi yhtäkkiä uimarannalla uikkareihin tullut kiusallista verenvuotoa ja kun googletin mistä se nyt voi johtua kun vastahan minulla alkoivat kuukautiset 2 viikkoa takaperin, päädyin tekemään raskaustestin. Kävin maanantaina lääkärissä ja sisätutkimus ja labra vahvistivat asian, nyt vaan odotellaan huomista uutta verikoetta ja hcg-arvoa. Se paljastaa, tarkoittiko viikonlopun veriyllätys keskenmenoa. Itse kuitenkin uskon jo että raskaana ollaan, koska vuoto tyrehtyi niin äkkiä ja löydän kyllä itsestäni monia raskausoireita nyt kun osaan etsiä Monta viikkoa taaksepäin!

Kiva huomata että täällä on paljon maalismurujen odottajia ja erityisen kivaa että en ole ainoa "ikäloppu"... täytin kesäkuussa 37. Lapsia minulla on ennestään kolme, kaksoset -04 ja taapero 09/14. Kaikki tyttöjä. Koska heitä odottaessani oksentelin päivittäin kuukausitolkulla, ja nyt on ollut pelkästään etova olo mutta yrjön lennoilta on säästytty, kallistun pohtimaan voisiko siellä tällä kertaa olla poika. Mutta kun on niin tottunut tyttöjengiin niin neljäs tytär kuulostaisi helpolta ja hauskalta :)
 
No niin se vaan mun pää jälleen oli oikeassa.
Kaikki ei mene hyvin, ei tuu maalisvauvaa.

Tänään tosiaan katsoin että sattuisiko olemaan ultra-aikoja, kun oli menoa kaupunkiin.
No oli sopiva aika ja varasin sen ja peruin huomisen.

Tuulimuna tai erittäin varhaisessa vaiheessa kehitysloppunut. Noin 1cm halkaisijaltaan oleva sikiöpussi löytyi.
...mutta näkyi toinen isompi nestekertymä. Ei sellainen pyöreä, niin kun se sikiöpussi.
Oli selkeesti erillään sikiäpussista.
Voi olla, että alkamassa jo vuoto. Siitä tämä nestekertymä.
Mutta lähetteen laittoi yksityinen gyne naistentautienpolille.
Soitan kyllä heti aamulla sinne. Haluan tämän asian pois päiväjärjestyksestä nopeasti, jos näin voi sanoa. Reissuun lähtössä 13.8. Ei oo kiva siellä, jos raju vuoto. Kun vois kuulema odotella vuodon alkua rauhassakin.
Mut tuo bestekertymä on kuitenkin hyvä selvittää varmaksi mikä on.
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä Pyllerölyllerö! :(

Meillä perjantaina varhaisultra ja mä niin toivon et kaikki olis hyvin! Ei pitäis asiasta stressata kun ei itse siihen pysty vaikuttamaan, mut niinhän se on että odottavan aika on pitkä..
 
Jos joku tekee maaliskuisille uuden elokuun ketjun, niin poistaisiko minut listalta.

Huomenna oli gynepolin aika. Saapi nähdä mitä ne siellä.
Toivottavasti suostuvat antamaan tyhjennyslääkkeet heti. En haluisi odotella.
Kuitenkin asia on ihan selvä.
Ei esim voi raskaus olla lyhyemmällä.
 
Miulle tulee näköjään ilmoituksia vielä tästä ketjusta. Mie oon myös tuolla listoilla edelleen ja minut saa myös poistaa etusivun listalta, raskaus jäi tosiaan kemialliseksi.
 
  • Tykkää
Reactions: LilliLotta

Yhteistyössä