Maaliskuun muruset 2017 *Heinäkuussa*

Hei taas, pahoitteluni Munttumarille! :(

Tänäaamuna tein clearblue digitalin. Tulokseksi tuli raskaana 2-3 eli sen mukaan rv 4-5 menossa. Soitin neuvolaan ja varasivat mulle elokuun alkuun ultran niin näkee sit todellisen raskauden keston :) eka neuvola elokuun puoles välis.

edelleen mietin sitä np testiä, nykyään on kai mahdollinen myös se NIP verikoetesti. :)

Mitään oireita ei ole vielä. Jonkin verran väsyttää mutta luulen sen johtuvan toista viikkoa jatkuneesta flunssasta.

Mukipukipuu ja joidenkin viikkojen ikäinen kyytiläinen :)
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar
Minäkin voisin liittyä varovaisesti seuraan. Ekan roskishaamun sain viime perjantaina ja tänään testatessa viiva oli tummunut lisää parin päivän takaisesta testistä. Meille olisi siis toivottavasti tulossa kolmas lapsi maaliskuussa. Laskettu aika on menkkojen mukaan 16.3. Laitan pyyntöä tuonne fb:n ryhmään, jossa käyn paljon aktiivisemmin kuin täällä.

Gislie
 
Hei kaikille, minäkin voisin liittyä varovaisesti mukaan! Laskureiden mukaan l.a. jotain 12.3., mutta se voi hyvinkin siitä muuttua kun oli tosi epäselvä kierto. Kyseessä olisi meidän 4. lapsi. Olitteko laittaneet tulevia synnytyssairaaloita perään, ette ilmeisesti...(?).

Tein plussan todellisena luomuyllätyksenä viime viikolla. Meillä on kolme lasta ihan todella toivotusti ennestään suht pienillä ikäeroilla enemmän tai vähemmän hoitojen avulla saatuina, ja nyt sitten tämä... mitä elämä oikein tuokaan eteen, ken voikaan koskaan tietää.

Tää oli ihan todella suuri yllätys myös siksi, että paitsi ettei tämä ollut suunniteltu raskaus kun epäilin ihan mun kropan toimimattomuutta (meillä lapsettomuushistorian taustalla mun ovuloimattomuus/sen ongelmat/PCO), niin tuo tärppikierto oli ihan ennätyspitkä. Kävin jo hakemassa Terolut-kuurin lääkäriltä kiertoa käynnistämään, mutta eihän se auttanut kun olinkin raskaana. Kalenterista olen siis laskeskellut päiviä ja ovulaatio on ollut kaiketi joskus vasta kp 33 ja plussan sain n. kp 47. Tuosta johtuen soittelin neuvolaan eilen ja sain lähetteen kunnalliseen varhaisultraan. Aika tulee postissa varmaan joskus ensi viikolla...
 
Niin ja fb-ryhmää vielä harkitsen, ehkä lähipäivinä laitan pyyntöä, jos vielä mahtuu mukaan. Olisi kyllä kiva jossain vaikka tutustua oman alueen yhtä aikaa odottaviin.

Raskausoireita ei hirveästi vielä ole,mitä nyt turvotusta ja aamuisin lievää etovaa oloa. No, väsymys alkanut vaivata tuttuun tapaan heti alkuunsa, ja silti mä tähän aikaan täällä sivuilla pyörin..:sleep:
 
Moikka!

Täällä plussattiin digillä 3+ viime viikolla.
Joten toivon mukaan olisi maaliskuun lopuilla tulossa perheemme viides lapsi.
Käyn vahaisultrassa vielä mutta ehkä laskettuaika olisi jossain 20.3.tienoilla.
Laitoin fb myös pyynnön.
 
Varovasti tulen mukaan, alkuun tänne palstalle. Tänään aamulla haalea, mutta selkeä viiva apteekin testillä (dpo 12). Elättelen toiveita, oireita on ollut koko kuluneen viikon alkaen oudolla alaselän kuumottavalla kivulla ja "vihlaisuilla" alavatsassa. Tiistaista eteenpäin lievää etomista, etenkin iltapäivisin. Viime yö meni valvoessa, kun vuoroin alavatsaa kihelmöi, vuoroin särki.
Lisäksi oireina lievää huimausta, etenkin ylös noustessa, lievää kohdun seudun turvotusta, paikoin törkeä nälkä ja koko ajan tarttee rampata vessassa. Olin yllättynyt, että oireet alkoi noin aikaisin, ehdin jo ennen aamun viivaa miettiä kuvittelevani kaiken.
Vielä voi tietysti tapahtua mitä vain, joten testaan parin päivän päästä uudestaan ja fb ryhmään uskaltanen liittyä vasta, kun voin olla varma.
Ja olen siis 31 v. ensiodottaja. Avopuolisolla on 11 vuotias poika. Laskurilla LA olisi 27.3. (omat synttärini ovat 26.3. :ROFLMAO:).
 
Moikka! Positiivisen raskaustestin tein keskiviikkona ja menkoista laskettuna la olisi 25.3 :) toinen lapsi siis toivottavasti tulossa (4+0) ja ennestään löytyy 2,5v poika. Esikoisenkin aikaan olin huono täällä palstoilla kirjottelemaan, fb ryhmä kuulostaisi hyvältä!
 
Moikka taas!

Tänään on virallisesti ensimmäinen päivä, kun menkat on myöhässä ja dpo15. Piti oikein sen kunniaksi testata ja plussaahan se edelleen näytti :love: Ja tänään alkoi myös rv5!

Ennen plussaa oireina olivat rintojen arkuus ja kamala huimaus! Ensin se alkoi ylösnousuhuippauksena ja sitten huimasikin jo ihan muuten vain. Aluksi en edes osannut yhdistää tätä mahdolliseen raskauteen, koska en ollut lukenut moisesta. Nyt huippaus on hellittänyt, sen sijaan vatsa oireilee tosi rajusti.

Onko täällä sattumoisin muita joilla on IBS (ärtyneen suolen oireyhtymä)? Miten raskaus on vaikuttanut vatsaanne? Mulla näyttäisi vaikuttavan erittäin huonosti... Ummettaa ja koskee niin mahdottomasti!
 
Moikka!

Täällä olisi myös yksi lisää joka voisi liittyä seuraanne. Vieläkö fb-ryhmään mahtuisi mukaan? :)
Täällä laskettu aika olisi näillänäkymin 6.3! Ensimmäinen (ei suunniteltu) raskaus kyseessä, ja jotenkin ei vielä edes käsitä että mahassa kasvaa nyt pieni ihme ❤
 
Moikka!
Minäkin voisin melko varovaisesti siirtyä tähän keskusteluun. Plussasin viime pe haaleahkon haamun ja tänä aamuna sitten ihan selkeän plussan :LOL:

Meillä on ennestään syksyllä 4 vuotta täyttävä lapsi ja tätä toista ollaan kaivattu pitkään.

Minulla on puhelimessa fertility friend- sovellus, joka kertoi la:ksi 27.3 Odottelen kuitenkin ensin neuvolaa.
 
Täällä onkin vilskettä! Pyydän kärsivällisyyttä face-ryhmän kanssa, olen reissussa ja lisäilen väkeä ensi viikon loppupuolella. Tervetuloa! Ollaan sovittu ettei ole mitään rajoitusta määrälle siellä, sieltä voi bongailla kavereita pienempiin ryhmiin vaikka omalta paikkakunnalta jos haluaa.
 
Heips!
Mie olen plussannu pari päivää sitten ja pitäähän sitä heti alkajaisiksi etsiä itsellee kohtalontovereita muista poksujista :)
Mieki voisin tietenki liittyä faceryhmään jos sinne mahtuu ja te kaikki sielä oletta :)
 
Ihan varovaisesti kurkin tänne.
Ensimmäisen haamun sain 6.7 dpo 9. Siitä se sitten lähti viivat nätisti vahvistumaan.
Tänään dpo 21/rv 5+0 digi näytti raskaana 3+.
Laskettu 20.3 menkkojen ja oviksen mukaan.
Saa merkitä listalle. Poistutaan sit, jos huonosti käy.
Ultraan olisi tarkoitus mennä joskus rv 8+ tienoilla.
 
Hei vaan ja tervetuloa uusille minunkin puolestani. Tänä aamuna oli pakko tehdä vielä yks liuskatesti. Nyt sain siihen vihdoin yhtätumman viivan kun se verrokkiviiva on. :) heh, esikosta tein tasan yhden liuskatestin, tästä toisesta kolme liuskaa ja yhden digin :D mikä mua vaivaa? Uskottava on että raskaana ollaan! <3

oireita ei oo ainakaan vielä. Flussa vaivaa edelleen! :( vajaa kaks viikkoo varhaisultraan. Ei jaksais odottaa :) neuvolastakin pukkas jo lappuja täytettäväks :)

Mukipukipuu ja kyytiläinen kenties 6vk
 
Moikka!
Täällä huutelee 22v. Ensiodottaja joka plussasi haamun maanantaina mutta oon kyl ollu jo kaks viikkoa varma raskaudesta.

Edellinen raskaus meni kesken toukokuussa rv8 ja nyt sit toivotaan parasta. Laitan myös fb pyyntöä :)
 
Täältä myös uusi ilmoittautuu joukkoon :) Eli laskettuaika olisi 11.3 ja odotan neljättä rakkauspakkausta.

Tämä olisi meille iltatähti ja viimeinen laatuaan jos kaikki menee hyvin. Isommat lapset on vuosimallia -03,-05 ja -09.

Laitan myös fb. pyynnön
 

Yhteistyössä