~*~ MAALISKUUN MUSSUKAT 2010 ~*~ helmikuussa (11 vauvaa syntynyt)

Moikka pitkästä aikaa!

Onnea jo synnyttäneille ja jaksamista vauva-arkeen!

Itsellä ainakaan ei koskaan raskauden aikana ole maitoa tullut. Puristettaessa
kirkasta nestettä muutama tippa tai jopa maitoa. Silti on aiemmilla kahdella kerralla
ainakin imetys sujunut ongelmitta. Yksilöllistä tämäkin. Mutta ei siis kannata huolta kantaa jos ei raskaana ollessa tule maitoa.

Täällä kaikki edelleen hyvin. Ei supistele eikä ole muitakaan kipuja. Tiedän olevani onnekas tässä suhteessa. Voimia vaan kaikille erilaisista vaivoista kärsiville!!!

Nyt täytyy lähteä laittamaan tuo nuorimmainen nukkumaan.

Tsemppiä niin viime metreille kuin myös alkutaipaleelle uuden pienen ihmisen kanssa!

Uppula 35+6
 
Onnittelut Minnalle pojasta!! :heart: :hug: :flower: Ja Glow'llekin vielä uudemmasti onnittelut :wave:
Tervetulot uusille :wave:

Pari sivua oli tullu taas tekstiä sitte viime vilkasun ja voitte arvata jäikö mitään mieleen :LOL:

Tänään oli se neuvolalääkäri. Kohdunsuulla ei mittään muutosta (kiinni, kiinteä, 3cm) ja vauvan painoarvioksi sai 2,6kg (ois syntyessään, jos laskettuunaikaan menee niin n. 3,4-3,6kg) ja lapsivettä normaalisti. Eli kaikki hyvin :) Sf-mitta oli aika erikoinen, kun muka 5 päivässä kasvanu 2,5cm mutta mittaustapaki oli lääkärillä täysin erilainen kuin terkalla, joten tosta ei hullua hurskaammaks tullu. Laskeutumisesta tai kiinnittymisestä ei puhunu mittään. Paino oli nyt sitte vastaavasti taas pompsahtanu, +700g/5 pvää :LOL: Turvotusta kyl on :/ (tänään otin ekaa kertaa sormukset pois, ku tuntu niin puristavan)

Tulipahan tän päiväsen käynnin perusteella semmonen olo, et hyvinki mennään laskettuun aikaan ellei jopa ylikin, vaan toisaalta tilanne oli täysin sama esikoisesta ja siltikin synty 38+2 ;) ELi tsäänssit on fifty-sixty :LOL: Ja lääkäri anto ihan virallisen luvan huhkia lumitöitä :D Niitä tuliki tehtyä ja sit saunottua ja nyt pitäs vähä aikaa söpistellä miehen kans ennenko kömmin nukkuun (jotkut natsit herää kattoon kiekko klo 5 B) )

Tsemppiä kaikille tähän loppuraskauteen ja kyllä meistä jokainen sen pienen ihmeen lopulta saa syliin! :)

mobic ja kevätpörriäinen 36+0 *poks :heart: *
 
Tulin kurkkaan onko uusia vauvoja tullut!
Minna77: Lämpimät Onnittelut sinne ja mukavaa vauva arkea! :heart:

Tietääkö kukaan voiko supistukset tuntua jaloissa vaikkei mahassa ja selässä tuntuskaan paljoa!Mulla ihme kipuja reisissä tuli aina kun olin seisaallaan tai kävelin ja samalla tuntu hirveä vihlominen ja paine tuolla alhaalla?!Joo on neljä synnyttäny, muttei koskaan aiemmin oo noin tuntunu...Nytkin supistelee, mut tuntuu kyllä ihan mahassa ja selässä!
Leivoin tuossa sämpylöitä ja pullaa, kun oli kerrankin energiaa, saa sit pakkaseenkin niitä!

maitogallup: Mulla ei aiemmin oo tullu maitoa tässä raskaudessa, kuin puristamalla, mut tänään oli ihme tunne rinnoissa, vihlo jotenki ilkeesti ja sit huomasin et maitoa oli tullu!


anri&masuvauva rv 37+1
 
maitoa mulla kyllä tulee! Yhtenä päivänä oli liivitkin ihan maidossa ja huomaa että tissit on muuttuneet kovemmiksi ja niihin alkaa sitä kertymään vissiin jo nyt aika paljon :whistle: Saattaa yön aikanakin vuotaa sängyn märäksi..
 
Onkohan mulla alkanut supistukset kun tuntuu öisin menkkamaisia kipukohtauksia. Kipu ei silti ole suuri. ( ? )
Edellisestä raskaudesta en osannut rekisteröidä niitä tai sitten niitä ei ollut.

maito: Ei tule vielä. Rinnatkaan ei kovin arat. vk 37 menossa
 
Kiitos momtoo =)

Onnea tuhannesti Minna77. Nyt vain nautit perheesi kanssa, jos on vielä helppo vauva. Mistä muuten niitä saa ;) ?

Maitoa tulis, jos puristelis, mutta enpä oo juuri kokeillu. Tissit on kuin silikonirinnat :LOL: kovat ja kiinteet. Pariin otteeseen on tullut tippoja maitoa ihan itsestään. Silloin on mulla ollu lämmin ja tunteet positiiviset. Aikaisemmassa raskaudessa tuli hiukan enemmän ihan itsestään. Mut ei se imetys ole siitä kiinni. Kunhan saa vauvan rinnalle, niin eiköhän se kaikilla nouse melko varmasti. Edellisestä ainakin imetys sujui helposti.
 
Ihanaa, jälleen onnittelut vauvaantuneille! :flower:

Terveisiä kaikille mammoille, jotka katsovat Suomen peliä!!! Itsellä ei ainakaan toistaiseksi nämä yövalvomiset tuota mitään ongelmaa. Olo oli illalla niin omituinen ja huono, että uni tuli vasta kahden jälkeen, mutta nyt taas ei nukuta. Sitä ehtii nukkumaan sitten päivällä :LOL:
Ei vainkaan, onhan tämä aivan hassua, kun unirytmi on täysin sekaisin.

Huomenna, perjantaina, ultra ja nähdään kasvaako prinsessa riittävästi ja vieläkö istukka toimii... sormet ristiin!!!

Hani-pöö & nöösi 35+3
 
Maitoasiaa...

siis ideanahan ei ole puristella sitä kirkasta (siis vastasyntyneelle parasta) maitoa pois ollenkaan, vaan siinä maidossa nimenomaan on kaikki tehotipat!

Onnea synnyttäneille!

Itse vielä yhdessä kasassa, toivottavasti pääsisi tositoimiin jo pian. Nlassa en oo käynyt pariin viikkoon, kotona liuskat ja mittarit niin ei tarvitse juosta siellä. Supisteluja päivittäin.

vko 37+5
 
Huomenta.
Yritin eilen pikaisesti ennen polille lähtöä kirjottaa,mut sitten teksti hävis..johki.Ärsytti.
Mutta josko nyt ei häviäisi mihinkään....

Onnea vauvautuneille glowille ja minnalle :flower: Onnea onnea!!Hieno saavutus!! =)

montooJuu meidän "Lissu" osaa pukeutua tosi "nätiksi"... :whistle: He he...ei oikeen oo vielä kiinnostunut tuosta pukeutumisesta.Mutta voihan sekin vaihe tulla... :whistle:
Onhan tuota matkaa äpolille ja synnärille aikalailla,mutta matkaan kun on tottunut ni ei siinä ole mitään silleen...Kerran ollaan synnytykseen otettu startti täältä korvesta.Ja kerittiin hienosti.Mulla ollu suht nopeita synnytyksiä...ni viimeks sain ohjeen lähtee aika pian kun kipeitä supistuksia rupee tulee... =) Viimeks tuli neljä kipeetä ja sit sanoin ukkelille että soittaa lastenhoitajalle että ajeleehan meille.Lastenhoitajalla meni noi 30 min kun oli meillä...ja supistuksia tuli koko ajan.Ja koko matka meni silleensä hyvin et ei missään vaiheessa tullut tunnetta et ei kerittäs.Kerittiin olemaan sairaalassa reilu 2h enne kun neiti synty.
En tosissaa saanut ekassa enkä nyt sit viimesimmässä oikeen niiku mitään kivunlievityksiä.Ekassa höngin ilokaasua sen minkä kerkis...ja seki veettiin hapelle ku höngin liikaa.Supistusten apuna käytetttiin vielä tippaa voimistamaan supistuksia...veden oli sillon menneet paljon aikasemmin.En saanut mitään muuta helpotusta kipuihin...ei kätilöt lopsauttanut korvaansakkaa että mä mitää tarvii... :(
Nyt viimesessä sanoin heti kun vastaan ottoon menin että jOTAIN LÄÄKETT KIITOS.Ja narisin sitä vähän väliä...kun kivut oli kovat.Ei mitään..katotaan nyt mihin tää tilanne etenee.Sain vaan sen kipupiikin mistä ei sinäänsä ollut apua juurikaan.Tuumaili kätilö vaan et ei noi supistukset nii kovilta näytä. :eek: Ai ei vai kipeitä...taju lähteä...Mulla ei sitten todennäkösesti noi supistukset näy käyrällä...kun mulla ne menee aika täysin lantioon.Lonkkiin ja reisiin.Johtuskohan siitä...sit tosissaan tuumas kätilö vaan et OHO taisit sittenkin olla kipee. :( JOO O vähän!! Ei ole perussairauksia...mut tuo rd on eikä se tietääkseni ole mikään este lievityksille. :(

Eilinen äpoli käynti...
Persiistä....MIKS KUKAAN EI KUUNTELE MUA!!???
"Eemelin" painoarvio oli 3000-3100g...vkolla 35+2.AIka hurja.Kasvaa omaa käyräänsä.Ihan yläkäyrällä.Painoarvio syntyessä...4500g tiiä sit...näillä viikoillahan tapahtuu usein niitä kasvupyrähdyksiä.Lääkäri tuumasi siihen että ei näillä vikoilla niitä tapahu..vaikka edellisellä kerralla sano ett 36 vkon kieppeillä niitä just tapahtuu!!! IHME lääkäri!!!Hoh hoijaa!!
Teki sisätutkimuksen noijen kipujen ja supistusten takia...eikä siellä mitään ihmeellistä oo tapahtunut...noin 2 cm jälellä kiinni...pehmentynyt.Vaikka sitten kun saneli...saneluun sanoi kiinteä!!EPÄMÄÄRÄSTÄKÖ??!!Ota nyt sitten selvää!!
Tämä ihme lääkäri meinasi seuraavan painoarvion vasta vkolle 39 ja risat...ja siitäkös mä ilostuin...sain viikon tingittyä...et 38 tasan meen seuraavan kerran...JA PELKÄÄN NIIIIIIIIN PALJON...kun meen et tää "eemeli" on kasvanut niin...että tulee tuomio sektioon.NIIn kävi tuon mun jo olemassa olevan pojan loppu raskaudessa kans. :ashamed: :'( Menin tuosta pojasta 38+4 käynnistykseen..ja sitä ennen tehtiin painoarvio.Painoarvio oli 5100g eikä sitten annettu syntyä vaan seuraavana päivänä leikattiin.Ja tää poika kasvo samanlaista käyrää kun tää nyt mahassa kasvava tyyppi!!PELKÄÄN NIIIN!! :'( :( :( :( PALJON!!
Tää lääkäri vaan tuumas että kyllä sä synnytät 4 ja puol kilosen ...joo synnytän...mut mitäs jos se painoarvio onkin sit ku meen seuraavan kerran sinne...sen yli 5likoo...ja mun ei anneta sit enää synnyttää ja joudun kauhukseni siihen hemmetin leikkaukseen!!?? Joo ei niin käy..ku tää vauva kasvaa nii nätisti...hoh hoijaaa!!
MIKS MUA EI KUUNNELLA??!! :'(
Junkutin sille lekurille kaikesta mahollisesta..ja valitin kipujani..niiihin se vaan sano..et se nyt vaan painaa johonkin hermoon...JOO PAINAA JOHONKI HERMOON KUSATTUU LUIHINKI!!
Hoh hoijaa... :headwall: Mä oon ihan loppu... :'( Pelkään niin synnytystäkin nyt sitten...tuon koon puolesta et ku se tekee vielä kipeempää ku aikasemmilla kerroilla...kun tää rakas mussukka lapsonen on ISO.Enkä tietty saa taaskaan mitään kipuun... :'( Vaikka kuinka ruinaan ja sanon että MÄ TAHON!! Niin kun tein viimeksikin!!
Mä pelkään niin paljo...en tiiä...mihin mä joudun tän pelon kanssa...ja ku mua ei KUUNNELLA!!
Kolmen viikon päästä ois vasta seuraavan kerran käynti..tai 2 ja puol viikkoa.Mun kipuihin ne sano etä joo ei niihin oikeen mikään auta...niien kanssa on vaan elettävä...


Mä oon niin pettynyt!!Niin peloissani!!Hmm...ja nää hormoonit ei auta thä tilaan ollenkaan... :(

ANtakaa mulle anteeks..ku purkaudun TAAS!! OOn niin kipee niin väsynyt nihi kipuihin..ja viel pitäs jaksaa luomuna synnyttääkki!!
Vaikka kyllä rehellisesti oon aatellut aina että otan lääkettä jos siltä tuntuu..tai on siis sillä mielellä sairaalaan lähtenyt.Että jos kestän kivun...ni en mitään halua...mutta miksi jos on taju lähteä...sinnitellä ilman lievityksiä?? Mun on vaan ollu pakko...

eilen tuumasin miehelle...kun sängyssä oltiin.Et enän en uskalla tehä/saaha lapsia tän kivun takia!!Vaikka just tän mun rakkaan miehen kanssa voisin haluta vielä yhen ehkä kaksikin vielä...Mut tää kipu saa mut pelkämän nii paljon...

Nytkin oli ensin syksyllä se sikalunssa joka kesti 2.5kk ja muutaman viikon "helpomman" jakson jälkeen alko nä kivut...Hoh hoijaa...eli puolet raskaudesta mennyt nyt sairastaessa...kipuillessa. :'( Kuka tämmöstä uskaltaa enää lisä haluta??!! Vaikka lapsia haluisin niiin paljon ainakin sen yhen vielä..ja isäntäkin haluis...mutta on niin rakas.Että sanoi että ei mua voi laittaa tähän tilaan enään...on niin tuskasen näköst et ei oo sen arvosta kummiskaan.Kun muhun sattuu niin kovin sen puoli vuotta...ja synnytys päälle...

ANTEEKS....voisin taas...hoh hoijaa...tää jatkus loputtomiin.Oon nii puhki!!
ANteeks!!

Nauttikaa mahoista!! Mä nautin tästä mahasta tulevan vauvan takia..en minkän muun. :(

Onnea vielä synnyttäneille!! :heart: :heart: :heart:

Hyvin uupunut Daizz ja "EEMELI" joka kasvaa liikaa 35+3
 
Onpas täälä nyt vauvoja syntynyt. paljon onnea nalle1puh, jemppi, minna!!!

Mä olisin kans jo niiiin valmis poksahtamaan! Vielä olis sellanen 2½ vkoa laskettuun aikaan, mut mun puolesta vois syntyä millon vaan, kyllä tää olo jo niin hankala on. Jonkinlaista supistelua/alamahan vihlomista aina välillä on, mut ei kyllä mitään selviä supistuksia. Leipoa oon täs koittanu ja tänään olis tarkotus leipoa vähä lisää, tällä kertaa pullaa. On sitte vähä vierasvaraa synnytyksen jälkeistä aikaa aatelleen...

Mä kun en oo kaikkia tekstiä ollenkaan ehtiny lukea, niin voisko joku valaista mua, et onko fb:ssä joku oma ryhmä maalismammoille, kun tuolta jonkun viestistä sain sellasen käsityksen.

Mutta nyt tenavat tappelee taas kerran, täytynee mennä erotuomariksi :kieh:


Tipi75 + masuasukki 37 + 2
 
Daizz Kuulostaa kamalalle tuo sinun tilanteesi! Pystytkö johonkin valittamaan tai ottamaan yhteyttä? Odottavaa äitiä pitäisi kuunnella, sinähän oman tilanteesi parhaiten tunnet! Ja ei ole varmasti kiva tuollaisen pelon kanssa elää!


Täällä kotiuduttiin juuri neuvolasta. Facebookkiin kävinkin jo kirjoittamassa, mutta kaikki oli siis ok, paineet vähän koholla (toivon mukaan enteilevät synnytystä ;)). Sf-mitta mulla on tosi pieni, vain 30! Pieni vauva tai sitten vauvan pää alhaalla..tosin th kyllä tunsi pään hyvin ihan tuossa häpyluun yläpuolella. Sanoi että ei ehkä seuraavaan neuvolaan tartteisi tulla :saint: Niin mäkin toivon, mutta pahoin pelkään että laahustan sinne tasan viikon päästä.


Mysti 37+3
 
mysti Mä eilen niin yritin valittaa...mutta mua ei kuunneltu!!Niin mä oon ihan aina kuvitellut että odottavaa äitiä pitäisi kuunnella...mutta ei mun kohalla oo toiminu oikeen koskaan vaikka kuinka oon yrittänyt puoleni pitää,eilenkin lääkäri yritti humorilla heittääe ttä on se ihan hyvä että yrtiiää puolensa pitää...
En mä tiedä pitääkö mun soittaa sinne polille vielä...mut mitä ne kätilöt voi tehä... :( ei niin mitään...ne tekee vaan niin kun lääkäri toivoo ja nataa ohjeet.Eilen kätilö antoi mulle kaks päivää aikasemmin ajan ja eri lekurille kun tälle mikä on nyt kehella viimesellä kerralla ollut.
Josko een tiiä...AHISTAA nii paljon.Ja pitäs vielä kasassa pysyä.
Ja ku ei näitä synnytyksiä oikeen ite saa käyntiin mitenkään... :/ Voisin 36-37 vkon vaihteessa käynnistää jos ite saisin päättää...sinne asti voisin sitkutella näijen kipujen kanssa...että saatas vauva täysaikaseks..mut...ääh..loppuun asti..ja laitetaa koko elimistö niiiiiii koville..et..hajoo. :ashamed: Ja tää pää!! :headwall: :headwall: :headwall:
 
Moi!

Milloinhan minä olen viimeeksi kirjoittanut tänne :/ Jouduin viikko ennen joulua sairaalaan, aattona kävin kotilomalla ja sitten olinkin pakkolevossa rv 30 alkuun. Ja kun sanon että pakkolevossa, niin se oli sitä, että makasin sairaalasängyssä, pissat tein alusastialle, eli vessankaan en saanut nousta. Tytöillä alkoi ilmenemään merkkejä fetofetaali-transfuusiosta ja kävin sitten Oulussa mutkan, jossa suonia laseroitiin istukasta kiinni. Nyt tilanne tytöillä pysynyt ennallaan. Pojalla on KTG:ssä havaittu sydämessä tiheälyöntisyyttä ja sitä on ultrattu, että onko sydänvikaa. Mitään kriittistä ei ole ultralla sydämessä havaittu, mutta noita tiheälyöntisyyksiä on aina välillä.

Raskausviikkoja on kohta 31 ja sektio on sovittu raskausviikolle 32 eli heti maaliskuun alkuun. Kortisonipiikit olen jo saanut pikkuisten keuhkoja kypsyttelemään. Nyt vain sitten odotellaan, kotilomalla olen kun pää meinasi hajota jo totaalisesti sairaalassa. Lujahdin osastolta heti aamutoimien jälkeen kotiin, saa nähdä soittavatko perään... Pienestäkin syystä sitten takaisin, mutta maanantaina viimeistään. Onneksi tässä on pari päivää sentään!

Isot onnittelut jo kaikille vauvan saaneille, meillä on se edessä ihan kohta. Jännä tunne sinänsä tietää jo ennalta synnytyspäivä! Onko täällä muita suuniteltuun sektioon menijöitä, joilla on jo päivä tiedossa?
 
daizz :hug: :hug:

triplat-74 olipa "kiva" kuulla sinusta, vaikka todella rankkoja ovat viikkosi olleet.. Olemme täällä jo välillä huhuilleetkin perääsi, että kuinka on sujunut. Paljon voimia ja jaksamista :heart: :heart: :heart:

pippa 37+5
 
daizz, eikö ne neuvolassa anna keskusteluapua jos sulla sellainen tunne ettei kuunnella? ehkä sun papereihin voisi laittaa maininnan peloista ja toiveen kivunlievityksestä tms?? en oo ennen kuullu ettei synnyttäjää kuunneltaisi. mä sanoin viimeksi heti kun laitokselle pääsin että sattuu niin **** että järki lähtee. kätilö ei meinannu saada mua tutkittua kun tuli niin rajuja supistuksia että jouduin pomppaa pöydältä alas. kysy sitten että mitä olet ajatellut, sanoin että epiduraalia ja vähän äkkiä, se sitten soitti heti anestesialekurille kun sanoi että menee hetki kuitenkin ennen kuin ehtii. ja ilokaasu oli ihan taivaallista siihen asti kun kunnon troppi saapui.. tsemppiä, toivotaan että tällä kertaa kokemus olisi positiivinen.

triplat ihana kuulla kuulumisiasi, onnea matkaan ja toivotaan että pikkuisilla on kaikki hyvin!!!!
 
Kiva kuulla Triplan kuulumisia vaikka aikamoista jännitysvaihetta siellä nyt elelläänkin!

Daizzille paljon jaksamista...varmasti paskamaista kun ei kukaan tunnu kuuntelevan sun hätää.

Maitoa ei multa tule...kun ei sitä tule myöskään synnytyksen jälkeen :kieh:

Chef 36+3
 
poppeli Juu neuvolaan oon sanonut...ja täti on sanonut että hänen on vaikea vaikuttaa äitipolin päätöksiin ja juttuihin.Voi laittaa lähetteen sinne polille ja kirjottaa papereihin mutta se on toinen juttu ottavatko asiaa niin ku toivotaan.Tää nauvolan täti on mukava ja osaa hommansa ihan ok.

Tässä viimesessä synnytyksessä kätilö ei meinannut mun synnyttää kylellään ei sitten mitenkään...kun mun lonkat ei kärsinyt kääntyä selälleen tuntuu et repeen kahtia jos oisin mennyt selällee...tää kätilö mulle melkein karjui että kyllä sun ois pakko vaan nyt pystyä.Ja kun karjuin takasi että en mä pysty...et sit musta ei oo enää synnyttämään ku sattuu se kääntäminen nii pahasti...sen pari tuntia enne ponnistus vaihetta kun tein kalvojen puhkaisun ajaks että sain kuin sainkin itteni väännettyä selälleen petille,ni sillon jo tuntu et henki lähtee just..nii teki kipeetä.Saatika sitten kun siihen iski se ponnistus supistuskipu...hoh hoijjaa.Ponnistus vaiheessa sitten kun kätilölle karjuin että en käänny et tää on tosi hyvä...ni kätilö tuiskas takasi että no jos se kerta on niin hyvä ni sit sen on parempi olla hyvä. :|
Neuvolantäti sitten sanoi kun siitä juteltiin että oli todella hyvä että sain menemään sen sille kätilölle perille...kun ties sitten kertoa yhden tämmöisen esimerkki tapauksen...kun oli ollut joku uudelleen synnyttäjä joskus...jolla oli ollut samallainen tilanne...ja oli pakotettu ja oli sitten tää äiti alistunut ja kääntänyt ittesä selälleen ponnistusvaiheessa...ni oli revenny eestä taakse asti.Ei olut pystynyt liikkumaan ku kainalosauvoilla tasajalkaa tai sitten hilaamalla jalkoja vierekkäin hyvin hitaastisivusuunnassa.Nostamatta jalkoja erikseen.Ja oli parantumiseen mennyt kuukausia... :eek:
Että niin...tämmösiä kivoja juttuja...hmm...mä kyl ens viikon alussa soittelen viimestää polille ja itken tätä..ei tää mee oikeen nyt yhtään!!!

-D
 
harakanhattu kyllä tulee.Ihan itsestään tihkuu ja suihkussa käynnin jälkeen kun kuivaa niin parhaimmillaan sitä ihan valuu.
Älä vielä suotta huolestu :hug: Joillakin ei tuu ennen synnytystä tipan tippaa ja silti imetys onnistuu mainiosti.

mun muru kyllä, menkkamaiset jomotukset ovat supistuksia. Niillä mun eka synnytys on käynnistynyt=)

daizz :hug: :hug: TOSI väärin ettei sua kuunnella :kieh:
Tosi paljon jaksuja :hug: :hug:

mysti mullahn myös on sf-mitta 30 vaikka vauva on TOSI ylhäällä vielä ja edelleen asuu keuhkoissa ja painaa ilkeästi rintalastaan kun istuu...

Triplat-74 jaksamista :hug: Kurjaa että oot joutunut pakkolepoon=(Ei edes kuulosta houkuttelevalta.Toivottavasti kaikki menee sektiossa hyvin ja vauvat kasvavat ja voimistuvat sitten hyvää vauhtia eikä tulisi takapakkeja :hug: :hug:

(.) Tuntuu et oon ainoa jota ei tällä palstalla supistele tai muuten kipuile.
Kaikille kivuista ja ennakoivista supistuksista kärsiville voimia :hug:
Mua vaan väsyttää niin mahtavasti vaikka nukun kunnon unet, tiedä sitten mistä johtuu... ja kaikenlaista hyvää tekee mieli napostella.
Ai niin kysynpähän täälläkin et tietääkö joku voiko ristiäisiä pitää muualla kuin omassa seurakunnassa?Kun mun äiti ei pääse tänne (eikä oo ollut kummankaan pojan ristiäisissä) niin tuli mieleen et jos pidettäisiinkin ristiäiset Helsingissä niin mitenköhän se onnistuu??? :attn:

Metsätähti ja möhöpompula 38+2
 
oo, onnea Minnalle!! :flower:

Kiitokset linkistä sallamaria84 , laitoin sen suosikkeihin, katotaan uskallanko lähteä testailemaan. Kivalta noi pökät ainakin näytti.

daizz, huh aika kamalaa. Jaksamista sulle, mä en tiedä miten ite kestäisin tuon. :hug:

harakanhattu ihana massu!

Triplat, haleja. Hyvä, että asiat on "hyvin" kaikesta huolimatta. Kiva varmasti päästä välillä lomalle!

Mun mahaa ahistaa! Ostin jo isommat äitiyshousut, mutta ne ei ole yhtään isommat tuosta masun kohdalta, persuksista ja reisistä vain :( Ja edellisetkin oli jo isot tuolta alaalta. Alavatsa alkaa olla herkillä, joten en tiedä mitä pitäis päällä. Kaikki alavatsalla roikotettavatkin puristaa (tai sit tippuu) ja mekoissa tms on kylmä :( Mä inhoon haalarihousuja, mutta nyt ainakin tiedän, että jos joskus vielä raskaudun, ostan semmoset jostain kaappiin.

Huh, palaan neuvolakuulumisten kanssa myöhemmin. Siirsin aamupäivän ajan iltapäivälle, koska auton rengas oli tyhjentynyt. Huoh!

NinaRinsessa 37+5

*MUOKS* Piti vielä sanoa, että ainakin KOKSissa myydään vauvoille pipoja ja rahat menee johonkin hyväntekeväisyyteen. Oisko ollu 2e/kpl. Ei siis tartte pitää pipoa, jossa lukee KOKS vaikkei olis omaa mukana vienytkään.
 

Yhteistyössä