*~ Maaliskuun mussukat 2013~* Maaliskuussa ~ Meidän kuu!!! ~

Hei pitkästä aikaa (siis muutamaan päivään en kirjottanu :D)!

On itellä ollu vaan tällasta vauvan kanssa kotona hengailua, ollaan oltu väsyneitä, mielialat vaihdelleet ja Paavolla ollu ilmavaivoja ja muitakin tekosyitä löytyy tietysti miks en oo käyny :LOL:
Nyt on jotenkin mieli sees, hyvä meininki meillä kotona, alkujärkytyksistä selvitty ja tajuttu että me ollaan vanhempia ja that's the way it's gonna be!

Oon eläny niin mukana teidän malttamattomuudessa ja kivuissa ja kaikessa! Ollu myös vähän petturi-fiilis kun ite sain jo oman kääryleeni syliin ja kärsimys loppui niin aikaisin.. Nyt voimia ja jaksuja ja haleja teille kaikille! En erikseen lähe mainitsemaan kun tuntuu että unohtas väistämättä jonkun!

Akupisteet me hierottiin minun jaloista ja peukalon ja etusormen välistä ja alaselästä noita akupisteitä oikein intensiivisesti kolmena iltana ennen kun Pave synty.. Hirontaöljyä kehiin ja oikein kunnolla painelemaan vaan!

Nanna ihana masu siulla :heart:

Candlelight, anncarol ja Tyntti Onnea vauvautumisen johdosta! CL ihana kuva toisesta!

Aika monella oli tarjonnan kanssa ongelmia. Inhaa, että ei sitten pääse nauttimaan loppuajasta edes fiilistelemällä synnytystä:headwall: Perkula, joskus tuntuu että tää lastentekohomma ei oo ollenkaan niin simppeli kun laulussa lauletaan! :kieh:

Mies kutsuu itseään isitteriksi, kun se pitää pavea jalkojen päällä ja hetkuttaa sitä. Voi että, isiltä on sulanu aivot:LOL:

Kantoliina! nyt kun tuolla meidän pienellä on ollu ruplatusta masussa, oon kiittäny kaikkia jumalia pitkästä kudotusta liinasta (Lakanasta tehty, n. 5,5 m). Siihen se smokkisyösidonta ja vauva paljaalle rinnalle sinne pussiin, niin oon saanu kdet vaaaks ja toinen tykkää siellä olla ja nukahtaa helposti. Rengasliina on ensiavuksi myös ollu ihan toimiva.

Nanna kyseli koirista
. Meidän viisvuotias narttu meni aika vauhkoksi kun tultiin synnäriltä. Se olis halunnu toista haistella ja leikkiä sen kanssa. Annettiin sen haistella tyhjää koppaa ja vauvan juttuja pari päivää ja komennettiin vaan pysymään poissa vauvan luota. Makkariin ja sohvalle ei mitään asiaa enää. Mies käytti pitkillä lenkeillä ja ollaan häntä hemmoteltu ja näytetty että elämä jatkuu ennallaan hänen osaltaan silti. Nyt tuo ei oo moksiskaan. Ei ole kiinnostunut vauvasta. Miehestä on vähän mustis, kerjä huomiota, mutta sekin vähenemään päin.

Tänään meillä aiotaan kokeilla s-juttuja:p. saa nähdä miten jannun käy. Jälkivuoto on loppunu, ja paikat tuntuu olevan ok. Meikällä vaan on ihan älytön himo tuota miestä kohtaan koko ajan! Ja muka perhepeti laskee miehen testosteronitasoa!

Minxille ja pikkuselle halit :hug: Voi perse, että piti teille tämä sattua, voimia!

Nippa ja Paavo 11 vrk
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Zuza ja dania87
Neuvolakuulumisia:
Poika nyt päivää vaille 2 viikkoa vanha. Painoa tullut viikossa 300g, aika hurja vauhti, kun ajattelee että toi on melkein 10% lisäys painoon! Muutenkin kaikki näytti olevan kunnossa, pituuttakin pojalle oli tullut 1,5cm syntymän jälkeen.
Mulla hemoglobiini oli yhtäkkiä 150, minkä terkka arveli johtuvan siitä, että mulla on elimistö pääsyt vähän kuivumaan. Imetyksen mukana poistuu paljon nestettä, ja vaikka ittestä tuntuu että on jatkuvasti juomassa, pitäisi juoda vieläkin enemmän.

Kylvyssäkin vauva kävi ekaa kertaa tänä aamuna. Ei tykännyt yhtään olla vedessä selällään, parkui vain täyttä huutoa. Käänsin hänet sitten mahalleen vedessä, niin kaveri yritti heti kontata ammeen pohjaa pitkin. Oli vaikeaa saada pidetyksi pää pinnalla.. Mutta lisää harjoitusta vain, niin jospa tuo selääänkin vedessä lilluminen alkaisi tuntua mukavalta :)
 
vyöhyketerapia ja akupisteet, innostuinpas nyt kovasti aiheesta ja löysin monia keskusteluja missä monilla oli hyviä kokemuksia asiasta. Oikeesti näyttää toimivan, mikäli kohtu on kypsä ja valmis vaan, aika monella on oikeesti käynnistyny jopa 10h jälkeen käsittelystä.

greentea1 37+0
 
  • Tykkää
Reactions: dania87
Greentea, nimenomaan se on niin että kropan täytyy olla valmis, vyöhyketerapia antaa sen loppusysäyksen :) Viime odotuksessa tein itelle vyöhykkeitä kun oli niin tukala ja kivulias olla. Ehkä kolmena iltana intensiivisesti ja sitten alko tapahtua. Nyt oon hierottanu muilla parina päivänä jalkapohjia, ei sen kummemmin mitään synnytyksen käynnistämis terapiaa vaan ihan rentoutumistarkotuksessa. Tänään sit ite painelin akupisteitä, mut en kyl taia jaksaa enää keskittyy tekee muina iltoina, ku joku toine tekis ni se olis ihan kiva :)

Viime synnytyksessä miulla oli myös merkattu kynällä pisteitä mistö mies paineli kivunlievitystarkoituksessa ja oli aluksi apua. Mie oon jotenki nii nuupahtanu etten jaksa innostuu nyt niitäkää merkkaa.

Iha sellane olo et syntyy ku syntyy ja menee niiku menee, ei jaksa aatella mitää, pää on iha tyhjä ja hönö olo. :D Yritän huomena lukee ajatuksella kommentoida, nyt ei irtoo mitää ei pysty keskittyy. =/


Kaikille tasapuolisesti hermoja, voimia ja jaksamista :heart:

39+1
 
Viimeksi muokattu:
Mullakin on vauvan koosta pelkoa. 38+2 vauvan painoarvio oli jo 3850g. Oon tiennyt jo viikkoja vauvan olevan keskiarvoa isompi, mutta nyt kasvutahti on kiihtynyt. Yksi lääkäri vähän puheli käynnistämisestä, mutta joka kerralla on ollut eri lääkäri ja pelkään että vauva pääsee kasvamaan liian isoksi. Mulla esikoinen syntyi sektiolla juuri isohkon painon vuoksi, joten luotto ei alatiesynnytystä kohtaan ole kovin korkealla. Haluan siis alatiesynnytyksen, mutta pelkään vauvan olevan pian jo liian iso. Viimeksi lääkäri jopa sanoi vauvan olevan isopäinen, joten mielessä kummittelee sektio, imukuppusynnytys tai vauvan vammautuminen :/ Tässä lähellä asuu äiti lapsensa kanssa, joka synnytyksessä jäi jumiin ja hapen puutteen takia vammautui. Mulla sokerit on aina ollut ok, mun kohdalla kyse taitaa olla pelkästään perintötekijöistä. Itse olen ollut lähes 5kg syntyessäni. Toivon, että pian käynnisteltäisiin synnytystä..

39+2
 
Itselläni on tänään ollut oikealla puolella vihlovaa kylkikipua, tuntuu aika ikävältä kun painelee kylkiluita :( Mistähän tällainen mahtaa johtua. On kumminkin aivan erilainen kipu kuin mitä koin edellisessä raskaudesssa kun maksa alkoi sanomaan sopimustaan irti. Verenpaineetkin olivat äsken vain 113/54.

Pitänee kokeilla tuota vyöhyketerapiaa :) Alkaa olla aika kypsä olo kaikkine liitoskipuineen. Supistuksia tulee toisinaan useastikin, mutta yleensä loppuvat kun rentoudun nukkumaan illalla. Eivätkä ole olleet mitenkään kivuliaita.

MarsuS ja typy 38+5
 
Miten sitä oli ennen aikaa roikkua täällä koko ajan??? :LOL: Nyt hyvä jos kerran päivään selaa tekstit pikana läpi, paremmin ei kerkee syventymään. Oon jutuista pihalla kuin lumiukko, ei hajuakaan kellä on mitäkin oloja tai onko jooku jo lähteny synnärille. Mut tsemppiä kaikille oli tilanne mikä tahansa!

Nanna ainakin kyselit miten koirat ovat suhtautuneet. Täällä on vauva esitelty vasta toiselle urokselle, muut ovat vielä hoitopaikassa, tulevat tänä iltana. Todella uteliaana haisteli ainakin eikä mitään vasten hyppimistä ole ilmennyt, ei pahemmin noteeraa kun täällä vauva sylissä kulkee.

Nippa Hyvä tuo isitteri! :LOL:

Millä hakusanalla youtubesta löytyy hyviä kantoliinansidontavideoita? Muistaakseni joku sen täällä joskus kertoi, oli joku englanninkielinen sana, mommy jotain... Sidonnan osaan tehä mut vielä pitäis harjotella vauvan kera. Synnärillä kysyin saisinko opastusta siihen mut vuorossa oli just sellanen kätilö jolla ei ollu kokemusta koko hommasta :headwall: Tosin tuo unikeko viihtyy kyllä ihan missä tahansa muuallakin mut kun tuli tuo kantoliina ostettua niin oishan sitä mukava käyttää :) Sais poju lahjottaa mulle osan noista unenlahjoista...

Särö ja Jalo
 
Onnea vauvautuneille!
Ja tsemppiä vaivoista kärsiville ja suuria vauvoja pelkääville! Minullakin oli eilen illalla paniikki päällä, että mitä jos tänään ultrassa vauva olisikin paljastunut suureksi ja mitä sitten tapahtuisi. Minuthan neuvolalääkäri laittoi koko- ja synnytystapa-arvioon kun sf-mitta pompsahti kahdessa viikossa lähes 6cm ylöspäin (minkä terkka sitten kuitenkin mittasi normaalimmaksi seuraavalla viikolla).

Eli tänään olin äitiyspolilla kätilön ja lääkärin tutkittavana. Pääsin kuuntelemaan vauvan sydänkäyrää (vauhdikas veitikka oli :)) ja sitten lääkärin tutkittavaksi. Alatutkimus ei tuntunut yhtään mukavalta, vaan teki kipeää... mutta onneksi lantio tuntui riittävän avaralta, että mitään ongelmia ei synnytyksessä pitäisi olla. Nyt vaan sitten on illan alavatsa ollut kipeänä ja supistellutkin on jonkin verran... Yllättävää oli, että nyt on paikat alkanu aueta, mistä ei puolitoista viikkoa sitten lääkärineuvolassa ollut mitään tietoa. Kohdunkaulaa tais olla n. 2cm jäljellä ja auki yhdelle sormelle.
Ultrassa saatiin sitten kokoarvio ja ihan keskikäyrälle osui (kuten edellisissäkin ultrisssa silloin joskus aikanaan on ollut) joten se huoli poistui onneksi nyt. :) Kokoarvio oli nyt hitusen yli 3kg, eli synnytyksen kannalta lupaa hyvää. Mutta kiva silti toki olisi, jos ei hirveästi yliaikaiseksi menisi! Sen verran alkaa olla raihnainen olo kun lonkat vaivaa jonkin verran ja turvotusta alkaa olla jonkin verran myös.

Niin ja ihana on lukea kateellisena vauva-ajan elämästä vaikka ihan hetken vielä tekisin vielä kotihommia ilman pientä apulaista. :)

Ai niin ja kysymys vielä: Onko muilla nyt raskausaikana luomet villiintyneet? Minulla on kaksikin eri luomea nyt raskausaikana kasvaneet kokoa kunnolla ja toinen nyt viikonloppuna ärsyyntyi kaulassa kun se sai jonkin verran hankausta ja pitää huomenna mennä sitä lääkärille esittelemään... :(

- Nuska ja masussa kasvava alieni 37+1
 
Huomenta! Heräsin 5.30 vessaan enkä saanut enää uudestaan unta... |O No ei se mitään, tänne vaan seuraamaan, joko tulis vauvauutisia! :D Alisalta ainakin niitä kovasti kaipaisin. ;)

E79, täälläkin vauvan liikkeet saa välillä äidin oikein kiljahtamaan kivusta! Hyvin terävät on toisen kantapäät, ja voimakkaat jalat. Oon lohduttautunut sillä, että jos mun kohdunsuu onkin terästä, niin tää voi aina syntyä kyljen läpi, sen verran on ainakin yritystä... :D Musta on kyllä ihanaa että toinen rymyää. Ei oo kertaakaan tarvinnut tehdä liikelaskentaa tai huolestua liikkeiden vähäisyydestä, kun tuntuu, että tällä on aina vauhti päällä!

HaaveissaPulla harmin paikka, että supparit sitten hiipui. Mä olin jo ihan varma, että pieni olisi jo syntynyt, niin lupaavalta kuulosti. No, onneksi sulla ei oo enää kuin max. pari päivää!

SaHi, pöh, olisinkin jo vauvan saanut! :D Ne yhdet kipeät supparit sillon lenkillä viimeviikolla onkin jääneet ainoiksi. : / Ja mullakin kohdunsuu on vielä ihan terästä! 1,5 viikkoa sitten oli ultralla mitattuna kaulaakin 4 cm ja paikat hyvin kiinni. Kyllä tässä varmaan vielä viikkoja menee!
Tsempit sullekin loppuaikaan, kun hormonit tekee mielelle tepposia! Onneksi sulla on vielä se ultra, niin saat ainakin vauvan asennosta sitten varmuuden.

Pepper, jaksaa jaksaa! :hug:

Marionetille, Nallulle ja Niittyvillalle tsempit kokopelkojen kanssa!! Voin niin kuvitella kuinka tuskaista teillä on, kun itsellänikin on pelkoa isosta koosta, vaikkei mitään syytä luultavasti edes ole!

Nippatäti
hyvä, että siellä on alkujärkytys mennyt ohi, sekä vanhemmilla että koiralla. :) Toivon sinne nyt oikein rauhallisia tuulia ja ihanaa vauva-arkea!
Ja kiitos masukommentista! :heart: Itse oon kyllä vähän vihainen tälle mahalle. :mad: Vaikka vauvan pää on jo kovin alhaalla, sen peppu on tosi ylhäällä, ja painaa noihin (luultavasti) murtuneisiin kylkiluihin. Mikä jättiläinen tuolla oikein asustaa, kun ei peppu mahdu alemmas?!

Posteljooni, hienosti siellä poika kasvanut!

Särö hyvä että sielläkin ainakin sen yhden koiran kanssa on tulokkaan suhteen mennyt hyvin. Toivottavasti muilla meni samaa rataa kun kotiutuivat! Mua vähän jänskättää, miten nää meiän ADHD-koirat tulee käyttäytymään...

Nuska jee, saitpas hyviä uutisia äitiyspolilta! :)

Pixielle ja Tiipulalle tsemppiä, toivottavasti h-hetki olis käsillä! :)

( . ) Tänään vauva on täysiaikainen! Jos vaikka viikon päästä alottaisi noi greentean laittamat vyöhyketerapiat. Tai siis laittaisi miehen hieromaan. :D
Eilen neuvolassa ei mitään ihmeellistä. Paino plus miinus nolla, sf-mitta humpsahtanut jo 33 senttiin (1,5 cm viikossa, mut edelleen keskikäyrällä), vauvan pää hyvin alhaalla mutta ei kiinnittynyt. Hemppa oli laskenut 135 -> 125, mutta th sanoi että tässä vaiheessa ei varmaan enää tarvitse ruveta rautaa syömään. Saatiin katsoa yksi synnytysvideo, kun missattiin viime perhevalmennus. Kyllä pisti taas jännittämään! Mutta hyvällä tavalla! Sais vauva tulla jo! :)

Nanna 37+0 Niin ne viikot lisääntyy meillä loppukuisillakin... :)
 
pixielle ja tiipulalle tsempit! hyvältä kuullostaa kummallakin.=)

ja mitäs meille... rantautui eilen illalla molemmille pojille oksennustauti!! sekin vielä tähän syssyyn.:headwall: onneks mies jäi töistä kotia auttaa.:heart: mut itelle en tota tautia nyt kaipais!:stick: sit aloin miettiikun sterilisoin eilen ne tuttipullot nii nyt pitää varmaan keittää ne uudelleen kun riski on et niissäkin on nyt pöpö.

pepper& typy poks, poks 37:heart:
max 5 vk enää...
 
Jokohan Alisa on tosiaan päässy tositoimiin, kun ei oo kuulunu? Myös Tiipulalla ja Pixiellä taitaa olla action alkamassa. Täällä elellään jännityksessä mukana, kuulumisia odotellen..

Zuza Kuulostaa ihan uskomattomalta, että ton ikänen beibi voi nukkua 6h yöunia! Todella toivoa antavaa (nimimerkillä valvomisia jo ennakkoon kammoava). Muutenkin sulla taitaa olla jotain taikaa geeneissä, jos oma paino ja farkut on jo tossa vaiheessa saavutettu. Vau!

Pepperille tsempit oksutaudin rantautumisen johdosta. Vihoviimeinen tauti, jota ei tosiaan kaipais tossa vaiheessa! Toivottavasti saatte taudin karkotettua nopeasti.

( . ) Supistelut jatkuu, välillä säännöllisinäkin, mutta vain osa supistuksista on tosissaan kipeitä. Mies vahtii mua kun haukka, etten rasita itteeni, etten joudu lähtemään uudestaan sairaalaan ennen leikkauspäivää. Nyt koitankin sitten nauttia vikoista vauvattomista päivistä. Tämän päivän ohjelmassa laiskottelua, pitkät päikkärit, kahvittelua ja joku hyvä leffa :)

Onko joku muu muuten huomannut raskauden myötä muutosta jalkojen koossa?? Mulla on talvikengät seissyt kaapissa, koska jalat ja nilkat on niin turvoksissa, mutta viikonloppuna kun shoppailin uusia kenkiä, näyttäisi myös jalan koko kasvanen numerolla!? Mahtaako jalan koko palautua raskauden jälkeen, vai meneekö kaikki kengät uusiksi..?

HaaveissaPulla ja Pulla 39+2
 
Mä jo ajattelin että onko kaikki muut jo synnyttämässä, kun ei ketään näkynyt täällä. :D

HP, täälläki jalka kasvanut! Talvikengät ostin jo valmiiksi reilua kokoa, kun arvelin että vähintäänkin turvotusta tiedossa.. ne siis menee vielä hyvin jalkaan. Mutta kun välillä on ollut jalassa jotkut aiemmin ostetut lenkkarit, niin kyllä, puristaa sekä leveys- että pituussuunnassa. Toivon että jalka palautuisi vielä, kun valmiiksi oli jo niin leveä, että sopivia kenkiä oli vaikea löytää. : / Mutta se on kai hyvin yksilöllistä, joillakin jalka palautuu, ja joillan kasvu on pysyvää.

Pepperin perheelle voimia oksutaudin selättämiseen!

Mulla on jotenkin aikaansaamaton olo.. Tai olen mä jo pyykännyt tänään harsot ja kaikki irtoavat kankaat vaunukopasta ja turvakaukalosta, mutta tuntuu että yhtenään haahuilen täällä netissä ja kurkin onko kukaan kirjotellu tänne. :) Nyt pitää ehkä ryhdistäytyä ja ommella taas vaikkapa yksi vaippa.

Nanna
 
Pitääkin Greentea varmaan laittaa täälläkin jo mies asialle. :)

Tää meinaan ei missään nimessä saa viipyä mahassa pääsiäiseen asti! Ollaan saatu nyt muutama kaveri lupautumaan koirienhoitajaksi siksi aikaa kun ollaan synnärillä, mutta pääsiäisenä ei hoitajia saada. Vauva on siis pakko saada ulos viimeistään laskettuna päivänä, keinolla millä hyvänsä! Koska pääsiäisen ylihän mä EN jaksa ruveta odottamaan. :LOL:

Nanna
 
Greentea1 tuotahan on ihan pakko kokeilla jossain vaiheessa :)

Nanna83 minä oon jo pitkään "kärsinyt" aikaansaamattomasta olosta. ei oikein mitään ylimääräistä huvita eikä jaksa tehä. Just pakolliset pyykit ja tiskit ja ruuat viihtii tehä.

Onko kellään kokemusta manduca-kantorepusta?? Ihan niinkuin sellaisen nyt haluaisin.. :)

Aippa3 ja Pähkinä 38+0 POKS
 
Nanna Lohduttavaa kuulla, etten ole yksin. Tässä kropanmuutoksessa on ihan tarpeeksi sulateltavaa, ja nyt vielä loppumetreillä musta kuoriutuu Bigfoot :LOL:

Täällä myös löysäilyä ja palstan jatkuvaa kyttäämistä. Vaan ei sitä aina tarviikaan olla niin tehokas. Mies yks päivä tokas mulle (mun puunattua kämppää koko päivän), että luuletko sä vastasyntyntyneen tarkistavan ekaksi kaappien siisteyden.. Raivostuttava kommentti, mutta sinänsä kyllä totta
 
  • Tykkää
Reactions: Nanna*83
aippa3 ja HP, totta, eihän sitä koko ajan tarttiskaan olla niin tehokas. Aika vaan menis nopeemmin kun jotain puuhais eikä vaan roikkuis koneella. :) Sori HP jos sua raivostutti, mutta mua kyllä nauratti toi sun miehen kommentti. :LOL:

Hei, munhan piti mennä ompelemaan ja täällä mä taas... Sain mä jo neppareiden paikat merkattua kankaisiin sentään. Nyt jatkamaan.
 
Moi!

Manducasta Meillä on manduca, ja oon pitäny sitä ihan loistavana! Näppärä ja esikko viihtyi siinä ihan pikkuisesta 1,5 vuotiaaksi asti. Oli hyvä lisä vaunujen kanssa kaupungillakin, ja kauemmissakin reissuissa. Kun ei viihtynyt enää vaunuissa, niin nappasin manducaan. Sain myös sillä kotona nukutukset tehtyä, kun tuppasi usein nukahtamaan siihen :D

Ei big foot mutta low foot Mulla siis mies pakotti viime raskaudessa mulle matalakantaset kengät jalkaan, ja kas: Jalkapöydän kaari laskeutu niin paljon, et jouduin käymään fysioterapiassa monta kertaa ja jumppaamaan kaarta kotona kuntoon. Nyt tästä viisastuneena (maksatin nuo mun fysiot sillä) on ollu mun kenkävalinnoista ihan hiljaa, ja köpöttelen koroilla :)

Pepperille toivotukset, ettei tauti iskisi sinuun!

Haluun niin synnyttämään, mut hitsit mitään tapahdu kuitenkaan Ei ainakaan limatulppaa. Ainoat oireet on, että muutaman kerran päivässä karseet kuukautiskrampit alaselässä. Ja sit menee about 15 min-30 min päästä ohi :/ Hiki tulee otalle, mut ei nuo varmaan mitään tee.

Hyödyllisestä tekemisestä: Ei inspaa täälläkään oikein mitään, vähän kurkkukipua ja nuhaakin pukkaa. Esikon vein äidille hoitoon, kun perjantain tenttiin pitää lukea ja tehdä yhtä harkkatyötäkin. Saa nähdä, miten pitkälle opintoja vielä pystyy jatkamaan, ja miten sitten vauvan kanssa luonnistuu :) ....

T.Marais ja nökkönen 37+3
 
Täällä kanssa yksi joka ei saa tänään mitään aikaseksi.. : / Yleensä tosiaan touhuan vaikka mitä, mutta nyt vaan nökötän tässä sohvalla ja lueskelen nettiä ja tätä palstaa. :D

Mulla on myös jalat niin turvoksissa ja suuret, ettei mahdu oikeen mihinkään kenkiin enää.. :O Tai puristaa ainakin ihan kohtuudella. Plääh.. toivotaan, että palautuu synnytyksen jälkeen, ettei ihan tollaseks jää..

Me kokeiltiin eilen myös noita jalkahierontoja, mutta ei mitään epätavallisesta poikkeavaa. Yöllä supiteli niinkun ennnekin, mutta ei mitenkään kovin kipeesti. Niin, että hereillä piti taas sen puoltoista tuntia, mutta sitten oon nukahtanut.. Ääh.. Josko mies jaksas tänään uuestaan. :D Eilen kyllä jo vähän sano, että tää sattuu sormiin.. :D
Tänään on kyllä tullut jotain liman näköstä juttua, ei kyllä mitään könttiä tai mitään, mutta hieman limaa, ihan selkeetä.. oiskohan se nyt sitten sitä limatulppaa..:whistle:

Ainiin ja taas on tulleet kamalat pelot siitä synnytyksestä. :( Ne aina välillä tulee, onneks sentään pystyn työntämään ne sitten syrjään. Mutta jotenkin kauhistuttaa nyt taas ihan kamalasti.. Miten sen kivun kestää ja pelkään niitä repeämiä ihan kamalasti.. :'( Ja mitä jos se ei mahdukkaan ulos sieltä..

Pikku M 39+3
 
No nyt on kaikki koirat päässeet haistelemaan tulokasta. Ja jokainen suhtautu hieman eritavalla. Vanhimmat (11v ja 4v) nartut tyytyivät haistelemaan ja poistumaan pääkumarassa, uros 2v haisteli innokkaasti ja heilutti häntäänsä ja meidän ärhäkkä talon vahti 1,5v (joka haukkuu aina kaikki vieraat ja varmuuden vuoks tututkin) meni keittiön pöydän alle piiloon häntä koipien välissä :LOL: Mut muuten ovat kaikki koirat olleet todella rauhallisia, ei minkäänlaista vinkumista ja vikinää ollu :)

Löysinkin kantoliinaohjeet youtubesta ihan isse, hakusana jota hain oli moby wrap. Nyt vaan pitäs alkaa testailemaan pikkuherran kera :)

Jos minä lähipäivinä pääsisin kirjottamaan sen synnytyskertomuksen ja muutenkin siitä lapsivuodeajasta synnärillä.

Särö ja Jalo
 
heips !

onko kellään ollut huolta nukkumisasennoista? mulla nimittäin kuukausi sitten oli tosi iso huoli omasta nukkumisasennosta, kun luulin/oletin että nukun liian paljon mahan päällä kun olen kyljelläni. Asiasta mainitsin neuvolassa, niin täti sano että ei tuollaisesta kannata stressata, sillä vauva on niin hyvin suojassa mahassa, että se ei voi "litistyä" sinne. Sen jälkeen olen sitten nukkunut tosi hyvin, ilman mitään stressiä, ja jotenkin maha on tuntunut olevan eri kohassakin, että ei enää osu patjaan kun olen kyljellään. Mutta viime yönä heräsin vessaan ja huomasin että oikealla puolella mahaa oli tosi paljon painaumia tullut mahaan, varmaan peitosta, joka oli tukena mahaa vasten.? Ei kai niistä painaumista tule mitään vaurioita vauvaan? tää on oikeastaan ainoa asia joka koko raskaudessa on mua mietityttänyt/huolestuttanut. :( tulispa vauva jo pois niin ei tarvis enää pelätä tällaista. Mutta eipä ole supistelu kivuista tietoakaan, ainoastaan maha on tosi useasti ihan tosi pinkeä. Mutta eipä sen puoleen, omalla äidilläkään ei tuntunut supistuskipuja muuta kun sinä yönä alkoi, jolloin pitikin lähtiä sitten synnyttämään. :)

kokeilin eilen nuita vyöhyketerpariajuttuja, mutta eipä mitään oo tapahtunut :( ehkä en sitten osannut hieroa oikeasta kohasta :D hhhhah. :)

Sitäkin olen ihmetellyt, miten eri paikkakunnilla on niin erilaiset systeemit nuiden tarkastusten kanssa. mulla oli viimmeksi neuvola 38 + 2 ja seuraavan kerran vasta 40 + 2...??! eikä mulle oo tehty yhtään minkäänlaista painoarvioita tai yhtään mitään. olen vaan käynyt neuvolassa istumassa sen about 30 min ja lähtenyt sitten hb, verenpaine ja sydänäänten jälkeen kotiin.. ihme touhua...?

sdaa 39 + 2 !!
 

Yhteistyössä