Maaliskuun mussukat 2015 -syyskuu-

Heissan kaikille!
Olen yrittänyt pysyä päivityksissä mukana, toivottavasti kaikki ovat listalla oikein. Siirrän mielelläni vetovastuun tarrasukalle! Jotenkin on 2,5 vuotias esikoinen sen verran vilkas, etten ehdi tietokoneella kuin päivittää listan ja kuulumiset jää kirjoittamatta, kun esikoinen haluaa päästä kans kirjoittelemaan. Noh, nyt pikkukakkonen kestää vielä hetken niin saan rauhassa kirjottaa!

Toinen neuvola oli tänään. Tässä edellisen ja tämän käynnin tiedot:
Rv: (8+3) 15+3
Paino: (54) 56, +286gr/vko
RR: (104/71) 109/72
Liikkeet: (+) +

Minulla vatsa erottuu jo hyvin. Vielä työkaverit eivät ole uskaltaneet mitään kommentoida. Osalle olen kertonut, mutta en vielä kaikille.

Ruokahimot ovat valitettavasti lähinnä roskaruokahimoja. Karkkia, ranskalaisia ja subwayta on tehnyt mieli. Lisäksi söin yhdessä vaiheessa paljon karjalanpiirakoita sekä suolakurkkuja. :)

Liikkeet erottuvat selkeämmin ja tiettyyn aikaan päivästä. Tässä vauvassa on paljon samaa kuin esikoisessa (jos sitä nyt näin pienistä vinkeistä voi ennustaa). Vauva liikkuu yhtä paljon ja vilkkaasti kuin esikoinen. Liikkeitä tuntuu paljon (istukka on takana) ja ultrassa olen nähnyt voltteja tekevän vauvan :) Sen takia minulla on vähän poikaolo, vaikka hiukan tyttö toivonkin. Tietysti, kuten muillakin, kumpi vain on tervetullut!

Vaunuista: itse en liputa heittoaisan puolesta niin paljon. Tai siis se ei minulle ole niin tärkeä seikka. Edellisissä Firkonin vaunuissa kopan (kuten myös ratasosion) sai asennettua kummin päin vain halusi, joten heittoaisa ominaisuutta ei tarvinnut. Ja tietysti kun oli pienemmät, kääntyvät etupyörät (jotka haluan ehdottomasti taas) ei heittoaisaa olisi voinut laittaakaan. Olen todella epätekninen ihminen, toivottavasti selityksestäni sai jotain selvää! :)

Äitiyshousuja olen käyttänyt koko syyskuun. Tavalliset farkut olisivat juuri ja juuri mahtuneet, mutta puristivat. Ja kun varastossa odotti kasa äitiysfarkkuja, ei tarvinnut miettiä pidänkö epämukavia vai ah, niin mukavia housuja! ;)

Influenssarokotusta en koe tarvitsevani.

Mins 15+3
 
Heips!
Sainpas viimeinkin aikaiseksi liittyä minäkin mukaan, alusta asti olen kyllä joka päivä käynyt lueskelemassa täälä mutta jostain syystä vasta nyt sain ahaa elämyksen että hei miksenpä itsekkin liittyisi mukaan=)

Ruokahimot: Jalopenot,Tomaatit ja kananmunat..namskis =D

Vaunut: Meillä esikoiselta( 2v4kk) on ABC:n yhdistelmävaunut ja ne säilyy nyt kakkosellakin käytössä kun uutena ne saatiin kun esikoista odotin..Tykkään itse kun on heittoaisa niin vallankin isompana tämä meidän poitsu on tykännyt kun saa katsella maisemia eikä vaan äidin pärstää =)

Liikkeet: Ei ole vielä ihmeemmin ollut tuntemuksia vauvan liikkeiden puolesta muutenkun iltaisin kun rauhoittuu makoilemaan..Sensijaan sektioarvessa on jo nyt tuntemuksia..kipuilua mikä johtunee kasvavasta vatsasta mikä on jo nyt viikkoihin nähden ihan mahdoton =D Tiedä sitten mikä pallo se onkaan maaliskuussa...

Äitiyshousutkin siis ovat todellakin käytössä ja voi miten se olikaan ihana kun ne sai vetästä jalkaansa, ah ei enää kiristänyt ja puristanut housunkaula..

Semmoista tänne..nyt kiireesti leikkimään autoilla tuon viipottajan kanssa =)

Kesäkerttu ja masun asukas 15+1 <3
 
Hiiohoi, viikko vierähtänyt ja paljon oli luettavaa! Aika on kiitänyt kyllä kuin siivillä, varsinkin nyt kun on tuo koiranpentu :D Tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi, kaikki aika mennyt pennun vahtaamiseen, milloin se nukkuu ja pihalle juoksuttaa ettei sisälle pissaa ja sitten vahata kelloa ruoan antoon..Sitten kun ei pentua vahtaa on töissä, tuntuu ettei ole tuota rakastakaan päässyt kunnolla näkemään..

Ruubi, meille tuli amstaffi pentu :) harvoille kyllä tuntuu mitään sanovan rotu, mutta googlesta parhaiten selviää. Opetteluahan tämä vielä tuon kanssa on, onhan se suloinen ja pitkä taival vielä edessä koulutuksen ja koiraelämään totuttelun kanssa..Mutta hyvillä mielin mennään :)

Noh mitäs sitten, vatsa tuntuu jo hieman pömpöttävän! :) Vielä ei vaatetuksen suhteen ole ollut ongelmia, hyvin omat menevät päälle..

Joulukuume! oi kyllä vain, täällä myös kovastikin joulukuumetta podetaan.. :)

Ruokahimot..Sainoisinko ettei himoja oikeastaan ole, ainut nuo mandariinit/satsumat..niitä on pakko olla AINA :) Ikävä kyllä kunnon ruoka ruokaa mulla ei tee mieli lähes koskaan, sittenkin kun jotain kokkailen niin useimmiten (mm. lihat) alkaa ennen ruan valmistumista etomaan niin ettei saattaisi syödä..! :( Kyllä mandariinejä ja jotain roskaruokia haluttaa :D Lopputuloksena on nyt siis käynyt kohta jo viikon ajan etten ole saanut aikaseksi laitettua kotona mitään ruokaa ja elellyt suurin piirtein mandariineillä, leivällä ja satunnaisilla suklaakarkki herkuilla! hirveää kyllä. Pitää taas koettaa pyrkiä kunnollisen ruan syöntiin, ainiin porkkanat taitaa olla vakio ruokalistalla kans! :popcorn:

Seuraavaa neuvolaa odotellut kuin kuuta nousevaa taas, välillä ollut yllättävän koviakin kipuja jotka hieman huolestuttaa :/ Samoin kun nyt kun yöt on tosi repaleisia tuon koiran takia ja nyt taas yövuoroja niin en saa moneen päivään nukuttua kunnollisia pitkiä unia..Siis vähäiset unet ja toisinaan tuntuvat kovat pistävät kivut huolestuttaa..Mutta niin ensiviikolla se neuvola jo onneksi on!

Tässäpä taas pieni viikon raportti, AINIIN! Se piti vielä mainita että minäkin olen ja pysyn täällä palstalla, enkä katoa fb:n puolelle :) Täällä jo ehtinyt teidän kanssa kirjoitella niin kernaasti jatkankin, ihanaa odotusta ja pimeneviä syysiltoja! :heart:

Piip- 14+0 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Vaavi-haavi
Täälläkin yksi uusi ilmoittautuu mukaan, kun viimein tuli viikonloppuna ilmi tämä uusi pienokainen lopuillekin läheisimmille.

la 1.3./metu77/37v/3. lapsi/KOS

Mukava on ollut lueskella kaikkia juttuja ihan alusta asti ja ehkä tässä itsekin nyt sitten pääsee vielä vauhtiin. Vielä on tuntunut jotenkin niin epätodelliselta tämä koko asia. Pikkuhiljaa on liikkeitä alkanut tuntumaan ja se on kyllä ihanaa :)

Vatsa on kyllä niin suuri, että se ei jätä mitään arvailujen varaan.

Metu ja (ei enää ihan) pikkiriikkinen 18+0
 
Huomenta ja teretulemast taas uusille keskustelijoille!

Liikkeistä: eihän minun mitään pitäisi vielä tuntea, vieläpä kun ensimmäistä tässä odotellaan, mutta jotain hassua on kahdesti tuntunut oikealla puolella. Jahka ne alkaa kunnolla tuntumaan niin tiedän että oliko vilkas mielikuvitus vai tarkat aistit :p

Mulla on ruokavalio (onneksi!) normalisoitunut, tekee mieli salaatteja ja puuroa. Oliivien perään olen kyllä nyt enemmän kuin normaalisti. Kaikkea tulista tekisi mieli mutta rupeavat nykyään närästämään niin tuhottomasti ettei passaa. Hm, odotuskirjasessa luki ettei painon kuuluisi kauheasti nousta ensimmäisellä kolmanneksella mutta nyt hoksasin tuossa neuvolakorttia selaillessa että ne suolaliha-mehu-jäätelö -dieettiajat paukautti vaakaa ylös 2-3kg :| No, nyt paino on noussut vähän rauhallisempaan tahtiin.

Hassua, itsestä tuntuu että vatsa on jo vaaaaaltava kun ei mahdu omiin vaatteisiin ja näyttääkin eriltä kuin ikinä ennen. Kävin sivuprofiilia näyttämässä appivanhemmille ja totesivat että pienihän tuo vielä. Vertailukohteena tosin oli ennen joulua synnyttävä sukulaisnainen joten ei ihme että tämä kumpu ei vielä vaikuta niin valtaistalta muiden silmiin :p

Kiitos vaunuvinkeistä! Kylläpä se taitaa paras olla että vauvan pystyy näkemään ja että saa valita kumpaan suuntaan ne kasvot sitten on. Vaununmetsästys jatkuu, onneksi on vielä aikaa.

Piip-, antoisaa pentuaikaa :) Amstaffit on mahottoman komeita koiria, vaan taitaa niitä olla vähän vaativampi kouluttaa kun meikäläisen kultaisia noutajia? Tuliko teille uros vai narttu? Kovasti tsemppiä siihen pentuaikaan, muistan että olin ite ihan tööt kun piti tosiaan yöllä heräillä ja kokoajan olla höröllä että mitä se touhuaa tai onko jo hätä. Onneksi aluksi nukkuvat aika paljon niin saa vetää sikeitä itse välissä :p

Olenko ainoa jolla on ollut virtsassa erytrosyyttejä=verta? Netistä lueskelemalla (ja sitähän ei pitäisi tehdä...) löysin kaikkea kamalaa mitä siellä voi olla taustalla mutta toisaalta ihan normi tulehduskin voi aiheuttaa. Näkyivät kirjoittelevan, että raskaana ollessa tuota verivirtsaisuutta on vain seurailtu, samaa vähän sanoi lääkäri kun kysäisin lääkärikäynnillä tuosta. Muuten kaikki oli hyvin :)

Tyttö/poikaolosta: Ollaan miehen kanssa puhuteltu jo "suunnitteluajoista" lähtien pientä pojan nimellä, mutta kokoajan vahvistuu tunne, että tyttö sieltä tulee. Itsellähän tämä perustuu vain villiin veikkaukseen, joten ihan jänskällä odotellaan lokakuun lopussa olevaa ultraa.

Mites siellä muilla menee?
 
Ruubi, meille tuli narttu pentu ja saattapi tuo olla vähän vaikeampi koulutettava..Ajatus olisi kyllä mennä johonkin pentukoulutukseen, tuntuu että kotona koulutus on niin laiskalla mallilla että onko siitä mitään hyötyä tai osaako sitä tehdä oikein että oppiiko se mitään :D Ja täytyy myöntää että on mulla menny kyllä tämä viikon poikanen mitä pentu ollu talossa niin ihan zombina! :D Vie se vaan kaiken ajan ja sitten kun vielä päälle töissäkin pitää käyä niin hui kauheeta..Onneksi enää tämä yö töitä ja saa pari päivää vapailla olla :) Tänään hieman arjesta sainkin jo kiinni, kun ruoan sain aikaseksi laitettua! :LOL: Voin vain kuvitella että vauvan kanssa olo voi olla aikalailla juurikin tällaista. Onneksi vauvaa ei kuitenkaan tarvitse kouluttaa eikä käskyttää :heart:

Kääks kiirehän tässä jo saunaan tulee, että yöksi töihin ehtii!

Piip- 14+1
 
Heissan vaan kaikille :)

Yritän tässä nyt lokakuun ketjua samalla väsäillä :D Toivottavasti menee oikein.

Isäni suhtautui raskauteen oikein hyvin :) Sellaiseen omaan tyypilliseen tapaansa onnitteli ja huomasin, että rupesi päässään oikeen pyörittelemänä asiaa :D

Ruokahimoista Hedelmät ja kaikki makea himottaa eniten. Tänään illalla oli myös pakko saada ranskanleipää.

Liikkeistä Muutaman päivän on nyt masussa tuntunut sellaista hassua "möyräämistä" :) Ei mitään selkeitä liikkeitä kuitenkaan, mutta eikai nyt vielä ole kiirekkään.

Eilen ostin ensimmäiset mammapöksyt! Ja voi miten mukavilta ne tuntuukaan päällä "omien" housujen jälkeen.

Yksi asia on nyt mielettömästi alkanut ärsyttämään. Kaikissa oppaissa ja odottajan kirjeissä toitetaan "miten nyt eletään hehkeää keskiraskautta"
Itse ainakin kärsin edelleen mielialavaihteluista, itkuisuudesta yms. Mieskin totesi että olen jotenkin "epävarmempi" kaikista ihan perusasioistakin. Esimerkiksi kyselen häneltä lähes päivittäin että eihän hän varmasti jätä minua, vaikka olenkin välillä ihan hirviö. Jotenkin koen myös jotain "huono äiti"-fiiliksiä, että miksen minä nyt hehku niinkuin muut.. Täytyy seuraavassa neuvolassa varmaan mainita tästä..

14+5
 
Täälä menee mukavasti, ei voi valittaa ja jos menee samalla kaavalla kun aiemmat raskaudet niin ei juuri valitettavaa tule :) Sitä toivon. Tällä kertaa kun ruokakin maistuu eikä tarvii itseä pakottaa syömään niin mikäs tässä ollessa :)

piip onkin aika sarkan ottanu itselleen ;) pentu just kamalimmassa iässä kun vauva syntyy.. Ja kun ei ihan mikään pehmein rotu ole. Toivottavasti sulla on rautasesti kokemusta :)

Ite oon koira ihminen henkeen ja vereen, mutten ajanpuutteen vuoksi ota koiraa kun korkeintaan sitten kun tuleva kuopus on edes eskari ikänen. Sitten pitäs olla aikaa käydä lenkilläkin ja oikein vaikka harrastaa sen piskin kanssa :) Meillä on miehellä niin monta rautaa tulessa, et hankala olis nyt säännöllistä omaa harrastus aikaa saada enkä näe mielekkääksi lenkkeillä säässä kun säässä tuplarattaita työntäen..

ruokahimot joo edelleen kaikki roskaruoka ja herkut ylipäätään. Merkkareita on pakko olla kaapissa, salaa niitä lapsilta nassutan :D


RK 16+1
 

Yhteistyössä