+Maaliskuussa poksuvat elokuussa+

Sef sulla on sama laskettuaika kuin meillä =)
Meillä tosin on vaan menkkojen mukaan, voi tietenkin ultrassa muuttua vielä. Yleensä ei täälläpäin kyllä ole enää 12-13 vkon ultrissa la:a vaihdettu, vaikka vähän pienempi olisikin. Jos käy ihan alku viikolla ultrassa sitten on saattanut vaihtua, niin kuin meillä viimeksi 10 päivää :eek: Kahdesta ensimmäisestä olen käynyt vasta NP ultrassa eikä silloin ole enää päiviä vaihdeltu, ovat vaan sanoneet hieman pienemmäksi. Mulla siis normaalia pidempi kierto ja on johtunut siitä. Tosin rakenneultrassa vauvat ovat sitten taas jo olleet keskikäyrää isompia ja vauvatkin syntyessään tälläiselle 161 cm aika isoja ( vähän 4 kg kummallakin puolen).

Lillamylle tsemppiä! Toivotaan että on ihan normaalia vuotoa!

Annien masu jo ihanan pikkuinen =)

Mulle soitettiin vähän aika sitten neuvolasta ja sanottiin HCG olevan vahvasti raskaana lukemissa :heart:

Tänään on ollut koko aamun etova olo ja tuli pieni oksukin, kun ruokaa tein lapsille. Hajut on alkanut ottaa nenään inhottavasti..

Jade ja nelkku 6+4
 
Minäkin välillä kerkeen joukkoon :)
Onnea kaikille ultrakuvan jo käteensä saaneille :flower: . Itellä oli aika kai muistaakseni 26 päivä tai jotain semmosta, sitä kovasti odottelen.
Paha olo rupee jo helpottaan mutta väsymys on tosi kova. Muutettiin juuri omaan taloon ja remontti on käynnissä, keittiö on nyt purettu. oon viä hoitovapaalla esikosta ja se pitää kyllä huolen että levätä ei ehdi yhtään. Tulee kyllä toivottua että kun olis töissä niin vois hakee saikkua ja levätä mutta nyt se ei ole mahdollista. En ymmärrä kuinka pärjään sitten loppuraskaudessa esikon perässä kun olin ainakin viimeks tosi kipee loppuajan. No, kai sitä aina jotenkin...
Me ollaan kyllä kerrottu raskaudesta jo kaikille. Onkin tulossa sukuun kaks muutakin vauvaa kuukauden sisällä eli samoihin aikoihin kun meillekin, riittää yhdellä mummulla hommaa kun tulee 3 lastenlasta kerralla :LOL:
 
Mainostan nyt täälläkin, että Yahoo Groupsissa on perustettu oma yhteisö maaliskuun odottajille. Mukaan pääsee kaikki halukkaat. Keskustelu on siellä vielä hyvin vähäistä, joten lisää porukkaa toivotaan pulisemaan. =)

http://groups.yahoo.com/group/maalismurut2010/

 
Kiitos Jempille uudesta pinosta :flower:

Minky: Meillähän on hiukan sama tilanne 1v2kk pojan kanssa,et nukkunu aina huononlaisesti...tosin nykyään jo hirmusen paljon paremmin kun ennen...ja siis lähestulkoon meidän välissä koko ajan. Meitä se ei kyllä häiritse yhtään,mut vauvaa ajatellen pitäs jompi kumpi saada sit sängystä pois ja kuitenkin olis kiva saada se vauva siihen kylkeen et jaksais paremmin yöimetykset kun ei tarvi silmiä aukasta :D
Meinattiin ratkasta asia niin et ostetaan jatkettava sänky meidän sänkyyn kiinni ja poika sinne... tota itekseen nukahtamista en ees haluu enää kokeilla ennenkuin poika ite siihen suostuu tai näen et on valmis. Vauva aikana sitä useamman kk yritin ja sessiot kesti puolesta tunnista kahteen joka ilta...ennenkuin sit tajusin luovuttaa ja nukuttaa viereen ja avot menikin kokonaista 5 min sen jälkeen nukahtamisessa. Eli ei mul mitää varsinaista vinkkiä tässä ollut :ashamed: Mut varmaan kannattaa alottaa sillai pehmeesti ja just sänky kiinni omaan sänkyyn ja siitä sit pikkuhiljaa etäisyyttä... toivotan onnea projektille =)

Onnea ultrassa käyneet :heart:


Tänään ekaa kertaa "tunsin mahani" eli siis jotenkin se on nyt pullahtanut esiin,vaikkei varsinaisesti näykkään.... lievää huonoa oloa pukkaa kun tulee vähänkin nälkä ja sit jos syö pikkasenkin tukusammin,mut ei tää enää mitään pahaa oo..jaksuja vaan kaikille oksentaville :hug:

Repa ja kynneli 8+5
 
Ollaan oltu yli viikko matkoilla ja olette ehtineet kirjoittamaan niin paljon, että lukemista riittää =) Valitettavasti heti matkan alussa huomasin verenvuotoa pikkareissa ja seuraavana päivänä tulikin jo aivan kirkasta verta ja housujen läpi. Kyllä pelästytti. Kävin ensiavussa ja ultran mukaan kaikki ok. Sen jälkeen vuoto on ollut tosi vähäistä tai sitten vain tuhrua pyyhkiessä. Nyt vuotoa/tuhrua on siis jatkunut n. 1,5 viikkoa. Vieläkin pelottaa tosi paljon. Viikon päästä on eka neuvola ja toivottavasti siellä saadaan sydänäänet kuuluville, kun ultralaitteita ei siellä ole. Ei tässä auta elää kuin päivä kerrallaan ja toivoa parasta. Etova olokin on lähes olematonta eli sekin huolestuttaa, kun esikoista odottaessa tässä kohtaa oksensin jo täyttä päätä...

Kaikki oli omaa napaa, mutta nyt on vaikea miettiä melkein mitään muuta... :'( :ashamed:

Floora ja papau 8+2
 
Lillamy ja Floora: :hug: Toivotaan, että kaikki olisi hyvin!

Sef: Sitten kun aloitat noudattaa tiukempaa ruokavaliota, niin olisi kiva kuulla minkälainen on päivän ruokalistasi. Siis jos mitenkään jaksat eritellä syömisiäsi, niin mielenkiinnolla kuulisin! :)

Repa: Vauvaa ajatellen mäkin suurimmaksi osaksi toivoisin uutta nukkumajärjestelyä... Tuo meidän esikko on siirtynyt omaan huoneeseen jo puoli vuotiaana ja nukkuikin siellä hetken niin että heräsi vaan aamuyöstä syömään ja jatkoi unia, mut sit parin kuukauden päästä siitä on kaikki mennykki suht huonosti. Jatkuvaa heräilyä ja itkeskelyä, jos huomaa olevansa yksin. Oon kans kokeillu kaikenmaailman unikouluja ja välillä tuntuu et "jes, nyt se taas osaa nukkua" ja sit meneekin pari viikkoa ja sama yökukkuminen alkaa... Välillä oli kausi, et poika nukahtikin jopa itekseen ilman mitään itkuja. Vaihdettiin poika nukkumaan jatkettavaan, ku pinnis kävi pieneksi tuossa 1v3kk. Tykänny on kovasti sängystään, mutta vielä kivempaa sieltä on tulla pois. Siksi nykyään en jaksa enää sitä ravaamista, vaan suosiolla saa tulla meidän viereen! :)

Jade80: Hienoa, että arvot ovat kohdallaan! :)

Nyt meen kerranki nauttimaan omasta ajasta ku mies ja poika on jo unten mailla ja koko sohva, tv ja jääkaappi on mun vallassa! :D
 
Onkos muilla, jotka on viikolla 9-10 ni ollu ikäviä alavatsakipuja tänään juilinu välillä aika moisestikkin ja ei oo kyl kauheen nopsaa ohi menny :S Yöllä sattui vasempaan munasarjaan (tai sen kohdalle) ja tänään aamullakin :s aattelin et oisin neuvolaan soittanu mut sit ne kivut lakkas joten aattelin on ihan normaalia kun luin että nyt alkaa kohtu kunnolla kasvaan.. Mut silti tuo välillä toispuoleinen kipu on pistänyt pelottaan ku:ta :s..Mut eikös siinä pitäis olla kädessä jotain kipua myös ja päänsärkyä ja verenvuotoa? Kun nuita ei ole.. En tiedä ehkä oon peloissani vaan :/ Pitäisikö mun kuitenkin soittaa neuvolaan tästä,siis jos jatkuu, vai onko ihan normaalia :D?
Floora Harmi että reissu sai heti aluksi ikävän käänteen, mutta selvisitte säikähdyksellä ja ultrassa kaikki oli hyvin :) Päivä kerrallaan, ja lippu korekealle!

Murgu ja masukaveri 9+6 (Huomenna jo rv 10!:eek:) :heart:
 
Hyvää iltaa kaikille!!!

LillaMy Toivottavasti on ihan harmitonta vuotoa!!! :hug: :flower: :flower: Toivottavasti ei tule enää takaisin....

Floora Hienoa, kun olikin kaikki hyvin! Siis varmasti aivan valtava helpotus...

Hali87 Joo, mun asuinpaikka on itseasiassa Oslossa, Norjassa. Sinne menin aikani töiden perässä, mut löysin tuon miehen, niin sinne jäin :) Tosin nyt me asutaan väliaikaisesti Aasiassa miehen työntakia pari vuotta.

Jaksuja kaikille huonostivoiville!!! :flower: :flower:
 
Vuoto loppu aamulla melkeinpä heti, ei o tullu tänään päivän aikana yhtään :) Toivotaan et harmitonta. Laskin et jos ois menkat niin niiden aika ois just nyt et oisko valemenkat..Ens viikolla neuvola niin pitää yrittää mankua et jos ne tsekkais. Kovasti meinasin huomenna töihin yrittää vaik tänään huonosti ruoka maistui. Aamulla yökkäsin kaiken poies ja puol neljä tultiin asioilta kotia niin rupesin nukkuu sohvaan ja heräsin kuudelta. Illalla sain sitten jo syötyä ja ihan ok olo. No nyt meen nukkuu!
 
Merkkailen! B) Onko muilla kiukkuraivareita? Mies parka on saanu kestää nyt pari päivää törkeetä kiukuttelua mun taholta.... :ashamed: Tuntuu vaan siltä et mikään ei oo nyt hyvin ja kaikki itkettää ja ärsyttää.

Harakanhattu 8+1 :heart: poksui muuten uus viikko
 
Murgu,ihan normaalilta kuulostaa toi kipuilu... mulla on molemmissa ollut samanlaista =)

Minky,Ahaa,teillä on ollut pitkällinen projekti takana.... miä meinasin tilkitä sen jatkettavan seinän ja meidän sängyn väliin=ei pääse pois sieltä :D Tokan kanssa oon ajatellut mennä suoraan sieltä mistä aita matalin...jos ei omassa sängyssä viihdy ja tarvii läheisyyttä nukkuessaan niin viereen vaan...kyl ne sit ennemmin tai myöhemmin sieltä lähtee...pääasia et kaikki nukkuu =)

Repa ja Kynneli8+6
 
Moikka.
Aikoihin en oo saanu kirjotettua...on ollut niin voimaton ja oksu olo.Se ite ei oo kyl viel lentäny mut ei kaukana oo ollu.Lukenu oon pikaseen teijän juttuja...
Kaikill alkaa aikalailla olla oksuoloja. :x Hyvä merkki hyvä merkki..paitsi jos se menee tooosi pahaksi et kaikkki ulos..ni voimia siitä kärsiville.
Päänsärystä joku puhui...mulla on kans ollu pää kipee melkei joka päivä nyt...Mulla ei ikinä oo ennen kuopuksen raskautta ollu mitää mikreeni päänsärkyä...mut sillon sitä oli..ja nyt sit tää voi olla samaa tässä raskaudessakin.Ei kiva ei kiva.

MinkyMä syön kans rd-ruokavalil tässäkin raskaudessa.Mulla on ollut jokaisessa raskaudessa noijen sokereiden kanssa sähläämistä.Ekassa se pysy ruokavaliolla,tokassa pitkäaikasta insuliinia hetken piikitin ja nyt kolmas meni sitten piikillä jostai vkosta 26.Joten tuo ruokavalio on tuttu.Mulla on lähtöpaino aika kova...viime raskaudessa menin miinuksille 7 kiloa tuolla ruokavaliolla.Tosin mulla oikeesti on painoa yli 100kiloo.Älkää hullussakaa normaalipainoset kaameelle dietille ruetko.Tietenkin painon tuloa voi rueta vahtimaan..mut järki pitää olla mukana siinä touhussa.Varsinkaa jos ei sokereiden kanssa ongelmia.
Pitää syödä hyvin ja monipuolisesti!

LillaMyVoi sun vuotojen.Soittele neuvolaan jos se nyt ei lopu ja jos vaan vähänkää ihtees häirihtee.Kyllä niien on kahtottava sinne jos vaa nii kovasti vaadit!!Vaadi sitä jos sua häirihtee se!Ei ne sitä muuten pian noissa terpoissa tyrkytä...ite o otettava ja laitettava ne kahtomaan.Ei sun tarvihe epätietoisuudessa elää.Soitat ja sanot et sä tahot että sinne katotaan ja kuunnellaan.
Tsemiä.

(.)
Täällä siis velloo oksu olo...yäk!Eilenki olin iha kanttu vei...Ihan kaamee.Ei mulla aikasemmin tämmöstä oksua oo ollu...muissa raskauksissa.Vai onko aika kuultanu muistot...vaikka ei edellisestäkää oo ku vuosi ku näissä oloissa kärvistelin.Sillon niitä oli kaksi...noita pikkusia tuolla masussa.Ei kai nytkin...täällä edellleen puhutaan kaksos pojista...ja tää olo ei auta siihe ollenkaa.
Kiukkuraivareista no mä saan raivareita tuon tuosta.Ärjyn ja murisen jostai asiasta ihan hirveesti ihan yhtäkkiä.Isäntä sanoki et miks mä oon nykyää aina nii äkänen...tuumasin sille et mistäköhän johtus et eikö muista kuopuksen odotuksesta tätä...Kyllä se sitten muisti kun muistutin.Sanoin sille et kyl mä sen itekki huomaan mut en voi sille jostai syystä mitään.Se vaan tulaa ja menee...vähän väliä.Sit rähisen ja äkkäilen.Hm hm...On tää odotusaika nii hurjaa...kaikkea tulee ja nuo ukko kullat sen kestää.
Meillä julkistettiin meidän parin viikon takasta naimisiin menoa...kerrottiin siitä isännän vanhemmille...omani eivät ole elossa enään.Olivat ihan häh...mutta sitte ihan onnessaan.Kaikki kyselivät mitä haluttasi lahjaksi..ni tuumasin vaan et ei olla sitä niin ajateltu ollenkaan.Mentiin vaan ku siltä tuntu ja sitä haluttiin. :heart: :heart: :heart:
Meillä o vähä kaks piippunen juttu...tuon auton kanssa..joku edellisessä pinossa autoa vaihtoi...Meillä on tommonen iso farkku.Isoin mitä on.Mut ei millää haluttas vaihtaa sitä...jos vaihettas ni haluttas vaihtaa transportteriin...mut hem...ne maksaa nii sairaasti!!Kenellä semmosee o varaa??!!meillä tosissaa o paikat täynnä nyt koko porukalle...isäntä tuumas sit et jos tulee yks..ni sit ei vaa liikuta koko porukalla mihkää.Et osa jää kotii.Me asutaa tääl korpikuusen kannon alla josta 25 km kauppaan jne...ni jee jee.Mut kyl me tosissaa tuollakin pärjätään jos vaan halutaan.Tuo on nii mahtava auto ajaa ja muutenkin.Ihan paras.Ollaan molemmat tykätty siitä ihan hirveesti.Luovuta ei millään.Paitsi jos jostai keksitää rahat transportterii....kaksoset jos tulee ni sit ois pakko harkita ison lainan ottamista ja sijottaa tai no huono sijotuskohe on auto mut joka tapaukses sijottaa autoon...Voi kun voittas lotossa.
:kieh: :( :p
Pitäs teetättää porakaivokin ihan tässä...meillä ollaa nyt pari kolme vkoa kituutettu kaivon kanssa eikä vesi meinaa lisääntyä...olleskaan...ijdisjjjvnkkokdo ottaa aivoon jo tää vedettömyys. :ashamed: Rahan menoo rahan menoo...mistä sitä rahaa nyitään..ku isännälläki alkaa nyt lomautukset et puolet palkasta tippuu pois...hm hm..nooh asioilla on tapana järjestyä.Ei muuta ku etee päi...

Mä lähen kamu tuli tuomaa hoitolasta...pariks päivää :)

Palataan
Daizz ja kaksospojat 7+4
 
No hyvä et ne kivut on normaalia :) Eilen pääs aika iso itku ku seksiä harrastettiin ku alko sattuun ja alko pelottaan ihan kauheesti :( mut pidtään mieli ja lippu korkeel :)
Ei tää pahoinvointi haluu irrottaa otettaan musta :S :hug: kaikille jotka tästä pahoinvoinnista tai pahemmasta olotilasta kärsii
Päänsärkyä oon kans huomannu et ois lisääntyny mut ei kauheen pahaa.. Srllanen lievä jomotus joka ilta, ja sitku on kovemmat ni panadol ei auta mulla mitään x( miks sen pitää olla niin huonoo! Mut meen kärsiin taas sohvalle ja mahd.koitan syödä jotain. Tänään myös pääsee kirjoittaan kauppakirjat^^

Murgu ja masukaveri 10*poks* :heart:
 
Huomenta!

Just tulin verikokeista ja hitsit et oli huono kokeiden ottaja. Vieläkin sattuu tuohon pistokohtaan, ku ei osannut täti pitää neulaa paikoillaan ku vaihto näytepurkkeja...

Voi ku moni voikin huonosti täällä. Paljon jaksuja heille! :hug:

Daizz: Mulla ei varsinaisesti oo ollut sokereiden kanssa häikkää, mut ylipainoa on sellaset reilu 10 kiloa ja siks haluisin pitää painon kurissa. Viime odotuksessa neuvolassa täti oli sitä mieltä, ettei painoa tarvi paljoakaan tulla vaikka silloin alkupaino oli 6 kiloa vähemmän ku nyt. Eli eiköhän sieltäki sit saa vinkkiä tällä kertaa, miten kannattaa syödä. Mä oon ihan missannut, onko sulle kaksoset tulossa? Ihanaa! :)

Repa: Ajattelin kans yhtenä vaihtoehtona sitä, et otetaan pojan sänky meidän huoneeseen ja toivotaan et oppii nukkuun siinä ja vauva mahtuu sitten meidän sänkyyn syöpöttelemään! :)

Miten muilla, jotka ootte tupakoineet ennen raskautta, ootteko pysyneet hyvin erossa tupakasta? Tekeekö vieläkin mieli? Mulla on välillä ihan hirveen vaikeeta olla polttamatta, vaikka nyt jo yli kuukausi lakkoa takana.

Minky 10+4
 
minky Ei ole vielä tietoa mitä sieltä on tulossa...tää o vaa joku juttu...ku isännän kanssa puhutaan kaksos pojista kun puhutaan tulevasta vauvasta/vauvoista...en tiiä mistä johtuu että monikossa tulee melkei väkisin puhuttua. :| Tai että on lähes pakko laittaa tuohonkin että vauvasta/vauvoista...
Viikon päästä kahtotaa mitä maha pitää sisällään...Voi että kun se tulisi äkkiä!! :snotty:
Meillä oli tulossa kaksoset tämän vuoden alkuun mutta toinen niistä lähti pikku enkeliksi vkolla 12.Kaksoset on hyvinkin mahdollisia...suvussani niitä on.
Mä poltin ennen...nyt jostai syystä tässä raskaudessa ne niksat on palanneet...hitto et ottaa päähän.OOn ollu jo piitkään polttamatta mut nyt ne vaa tulee jostai...huh.Vaikeeta se on!!
 
Huhhuh... Päänsärky alkoi eilen illalla ja äitiy "kevyeksi" migreenisäryksi. Ei siis ollut pahinta laatua missään nimessä. Ei oo ollu migreenisärkyä kunnolla pariin vuoteen. Oli ihan kamalaa. Ihankun siinä joku panadol auttaisi. No siinä sitten yritin nukkua ja aamulla neljältä heräsin oksentamaan ja oksensinkin siinä sitten reippaasti 3 kertaa 1½h sisällä. En saanu edes mehukeittoa pysymään sisällä :'( Näissä oloissa siis jatketaan täällä. Ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa oksentaa :headwall:

Anteeks omanapa.

Jemppi & murunen 9+6
 
Päänsärkyä on ollu täällä koko viikon, tosin vaan pientä, mut silti ihan koko viikon.
Tupakoinnista mä olen siis kans ennen raskautta polttanu, mut ei tee kyllä edes mieli mennä tupakansavun lähelle saati sitten alkaa ite kessutteleen. Oksettaa pelkkä ajatus. Se on tosi hyvä koska pelkasin että siitä erossa pysymisestä tulis vaikeeta.
Ummetus on jotain käsittämätöntä. Meinas verisuoni katketa tuossa yks päivä ku yli puol tuntia jukersin pytyllä ja aikaseks en saanu ku pienenpienenippasenkikkasen kikkaran. Voi tsiisus sanon!!! Ja se levolacci tekee niiiiii-iiiiin pahat ilmavaivat ja siinä hajussa ei kestä olla kukaan.
MUA VÄSYTTÄÄ KOKO AJAN... siis nukuin tossa kahen tunnin päikkärit ja oon ihan valmis jo nyt meneen yöunille.
Mulla on nälkä koko ajan. Ja heti ku tulee nälkä alkaa röyhtäilyttämään elikkä kokoajan röyhtäilyttää, ja sit on pakko haalia jotain syötävää ettei tuu yökkäysrefleksi. Koskakohan ne töissä alkaa ihmetteleen ku puputan kokoajan. :)
Tissit on niiiii-iiin kipeet Eilen suihkussa käyntikin sattui. Ja töissä yks likka vahingossa tönäs kyynärpäällään mua rintaan, sattu niin hirveesti, mut ku se tyttö ei vielä tiiä nii en voinu edes ääneen parahtaa, ku ei niin kovaa kuitenkaan tönässy. Huusin pään sisällä sitten...
Jano on koko ajan ------> käyn vessassa koko ajan.

Onneksi.... Onneksi ei ole tämän pahempaa pahoinvointia. Se nyt tästä enää puuttuis. Silti olen huolissani että onko kaikki ok. Näin viime yönä keskenmeno unen. Oli ihan hirvee ja ihan todellisen tuntuinen. Maanantaina neuvola ja sitä odotetaan innolla. Ja kaikesta tästä valituksesta huolimatta olo on tosi onnellinen. Onnellisempi kuin ikinä! :heart:

Harakanhattu ja pieni 8+1
 
Mua kans janottaa, jatkuvasti. Yöllä on vesipullo yöpöydällä ja pitää ottaa muutama huikka sen jälkeen, ku oon käyny vessassa. Samoin jos lähden ulos kämpästä, vaikka kauppaan tai johonkin, niin vesipullo on mukana.
 
Meillä ollut koko viikon vieraita kylässä, joten aika kulunut siivillä :). Huomenna ois sitten aamusta heti eka ultra, ja saadaan varmistus onko siellä ees ketään. Lisäksi varmaan saadaan tieto, että millä viikolla tässä ollaan. Innolla siis odotellaan huomisaamua!

Väsymys ja pahoinvointi jatkuu täälläkin. Alkuviikosta jo luulin, että alkais helpottaan kun oli pari parempaa päivää, mutta nyt iski sitten taas todellisuus :LOL: . Tänään käytiin vielä ravintolassa syömässä ja eipä uponnu texmex-sapuskat samalla tavalla kun normaalisti. Ruuan suhteen mahdollisimman hajuton ja mauton on parasta!

Tsemppiä kaikille joilla epämääräisiä vuotoja tai pahaa oloa. Eiköhän me kaikki tästä selvitä! :heart:
 
Jahas tänne oli tullut uusi pino, edellisestäkin on vielä monta sivua lukematta. Tekstiä tulee siihen malliin, ettei perässä pysy ;)

Ei ole nyt kauhean ahkerasti tullut tänne kirjoiteltua, jotenkin ei tahdo ehtiä. Nyt kukun täälä aamuyöstä, vaikka nukkua pitäis, mutta kun uni ei vaan tule. Aattelin tulla hetkeksi lukeen teidän juttuja, jos sit saisin unen päästä kiinni ja ehtisin vielä hetken nukkua, ennen kun pitää herätä töihin. Aikasemmin on ainakin auttanu, et jos ei oo saanu yöllä nukuttua, et on noussu hetkeksi ylös ja menny tekeen jotain, niin sit on saanu taas unen päästä kiinni. Olen nyt ollut kohta vkon töissä, reilun kahden vuoden jälkeen ja paljo on uutta opeteltavaa. Meinaa vaan välillä väsyttää ihan kauheasti töissä, varsinkin kun istut ja katsot kun toinen tekee tietokoneella. Saas nähä miten käy tän yökukkumisen jälkeen... :whistle:

Omaan napaan ei mitään niin ihmeellistä. Mahaa pömpöttää jo kivasti, ettei tätä kauhean kauaa enää voi salata ja lievä etominen jatkuu, oksentamiselta on edelleen vältytty. Kummankin vanhemmat sai sit eilen asiasta tietää, vaikkei oltu vielä aateltu kertoa, kun eka neuvolakin on vasta ens vkolla. Mummut kun ovat hoitaneet lapsia tämän vkon, kun hoitaja on vielä lomalla ja mulla oli sit seinäkalenteriin kirjotettu ekan neuvolan aika. Äitinihän sen sieltä heti pongas ja kysy sit asiasta, kun tiesi, että ollaan lasta yritetty. Sitten piti tasapuolisuuden vuoksi kertoa appivanhemmillekkin. Molemmat olivat asiasta tosi iloisia. =) Toisaalta ihan mukava, että jo tietävät, eikä asiaa tarvi salailla.

Veljen vaimo sai juuri edellispäivänä vauvan, että sinne pääsee kohta jo vähän tuoksuttelemaan vastasyntynyttä :)

Mut nyt taidan mennä yrittämään sitä nukkumista...
 
Huomenta!

Olin viikon lomalla ja edellisestäkin ketjusta jäi lukematta 10 sivua, joten en nyt osaa oikein kommentoida vielä mihinkään :D Suru-uutisia taisi kuitenkin olla parilla, joten isot :hug: heille :(

Omaa napaa.. Reissussa verenpaineet oli 94/57 ja kävin paikallisessa neuvolassa ja sanoivat sen olevan ihan ok? :eek: Pissa oli puhdas ja hemppa hyvä, joten ei kait sitten mitään..
Etominen on niin kamalaa ettei mikään meinaa maistua. Paino on varmaan pari kiloa tippunut, mutta maha on tullut. Ei saa t-paidalla millää piiloon. Liekö se sitten vaikuttaa että 2 raskautta jo takana ja kummastakin oli aivan valtavat mahat.
Rinnat on kans kasvanut, niin kävi edellisissäkin. Kuppikoko oli lopulta muuttunut b:stä D/DD:hen :whistle: Nyt täytyy mennä C ostoksille. :D

24.8 on rv12 ultra, en sitä siirtänyt myöhemmäksi vaikka varhaisultrassa sikiö olikin pienempi(pari viikkoa). Katsotaan nyt mitä siellä sanotaan.
Niskapoimu-mittauksen vuoksi en mene erikseen myöhemmin jos nyt ei vielä saa mitattua(jos viikkoja liian vähän), sillä ei ole minulle mitään väliä.

Mukavaa viikonloppua kaikille :flower:

Pikkarainen (päivitän rv:t vasta ultran jälkeen)
 
minäkin tänne varovaisesti ilmottaudun...eli olen alun alkujaan seuraillut helmikuun ketjua ja luullut kuuluvani siihen..kunnes 2 viikkoa sitten ultrassa ei näkynytkään mitään!!!no eilen uusinta ultrassa käytyä sitten näkyi kun näkyikin pikku käppänä joka vastasi viikkoja 9+2 eli laskettu aika olisi näillä näkykymin 9.3..yritän saada luettua kaikki teidän kirjoitukset läpi ja vastailen/kirjoittelen sitten tarkemmin mutta näillä tiedoilla nyt ilmoittaudun :heart: :heart:
 

Yhteistyössä