Maalismammat 2013 :)

heips, pitkästä aikaa..
Täällä voidaan hyvin. Ja paksusti. Maha alkanut kasvaa kunnolla viimesien viikkojen aikana. :)
Lunta kovasti meidänperheessä odoteltu, mutta vaan pakkasta piisannut. Taitaa kaikki sataa sinne etelään ja pohjoiseen. :)

Ihana kuulla jo noita rakenneultran kuulumisia kaikilta. Meillä se kahden viikon päästä. Olen kovasti miettinyt kysyisikö tällä kertaa sukupuolen, kun aijemmin jäänyt kysymättä. On kyllä todella vahva poika tunne. Voisihan sen vahvistaa :)

TigerinaIhana masukuva :) Hui, kamala tuo sinun hirvikohtaaminen. Tosiaan nythän onkin hirvenmetsästysaika eli täytyykin muistaa ajella lasten kanssa varovasti.

Mama_84Täällä kans ollu noita harkka supistuksia jonkin verran,mutta minulla ollu niitä jokua raskaudessa joten en niistä ola huolestunut. Toki minulla ei ole sattunut mihinkään. Vaan mahan kovottumista ja hengästyttävä tunne. Pitää vaan yrittää otta sillo rauhallisemmin. Minulla selkeästi enemmän jos olen oiken kunnolla päivän rehkinyt. Sinulla taitaa tulla ihan levossakin? Onneksi sait saikkua. Muista nyt ottaa iisisti,onneksi kohdunsuun tila oli normaali.

MyyOnnea poika uutisista.

Mutta hyvää sunnuntain jatkoa..
 
Huomenta ja hyvää alkavaa viikkoa mammat :)

mamma_84: Mulla ei kyllä ole supistuksia ollut, sellasta juilimista kyllä mutta ovat sitten niitä kipuja kun paikat venyy ja paukkuu kun pikkuherra kasvaa :) Toivotaan että lepo sinulla auttaa nyt ja et sitten rasittele itseäsi liikaa :) Lepoa ja nautit raskausajasta ja koitat olla liikaa huolehtimatta. Jaksuja sinne x

Faelivrin: Ihana kuulla että siellä on jo massu pullahtanut ulos :) Itse sitä odottaen että tulee kunnon vauvamasu, vielä on niin pikkunen että ei voi vielä sanoa että olisin raskaana. Toki kaverit ja perhe osaa sanoa kun onhan siinä iso ero siihen josta alettiin mutta kuiteskin :) Ihana tosiaan kuulla että olet liikkeitä jo tuntenut <3 se on aivan ihanaa kun niitä alkaa tuntemaan ja pienen siellä liikkuvan. Itselläni tosiaan on se istukka takana, eli tunnen ja tosiaan jopa näen jo pienen liikkeet, ihan selkeästi tuntuu kaikki. Sinulla on ehkäpä se istukka siinä edessä vaimentamassa liikkeiden tunnistamista, sillä on kuulemma iso osa juuri näissä liikkeiden tuntemisasioissa että missä se istukka on. Kyllä ne sieltä voimistuu kokoajan :) pian toivotaan jo kaikki että loppuis nyt toi junttaus ettei kylkiluut oo pian murtuneena :)

Tigerina: Hui kauhistus kun liippas läheltä, onneksi oli enkelit matkassa mukana ja olette kaikki kunnossa. Se on kyllä suomessa paha noi hirvet, eikö varsinkin hirvestyskaudella ole aika vaarallista juuri noiden suhteen? taitaa olla juuri se aika vuodesta jos en nyt ihan väärin muista. Ihana massu sulla, kunnon vauvamasu <3 suloinen :)

savonmama86: Kiva kuulla sinusta ja mukava kuulla että kaikki on siellä hyvin ja vauvamassu kanssa päässyt valloilleen :) toivotaan että lumet sinnekin pian tulevat, minä täällä joudun ilman lunta kärisemään koko talven, mutta ei sille mitään mahda :)

Tänne ei kummempia, pikkumiehen liikkeet tunnen ja näen erittäin hyvin. Ihanaa kun toinen on kovin aktiivinen siellä, välillä muljaa niin että tällä neidillä silmät on kun lautaset kun näkee masun liikkuvan :) vähän on taas noita kasvukipuja kyllä ollut ja aika kirpakat välillä, mutta menee yhtä nopsaan ohi kun tulevatkin onneksi :) nyt on alkanut synnytys jo vähän askarruttamaan, onkos muita joilla se jo kummittelee mielessä?

Myy*+pikkumies 20+4
 
Myy* Onnittelut ihanista rakenneultrakuululumisista ja poikauutisista!=) Kiva, että näet ja tunnet liikkeet niin hyvin, ettei tarvitse niiden takia olla ollenkaan huolissaan. Sama juttu täällä. On sentään yksi asia, josta ei tarvitse huolta kantaa.. Miehillä tuntuu tekevän pahaa tuo liikkeiden näkeminen. Ei vielä tässä vaiheessa, mutta sitten myöhemmin miehelleni on tehnyt pahaa nähdä mahan muljuvan aivan miten sattuu. Vaikka se ei mua sattuisi ollenkaan! Mutta on se kieltämättä hurjan näköistä. Täällä eivät ole vielä synnytysasiat mietityttäneet. Voisin synnyttää vaikka kymmenen muksua putkeen, mutta tämä raskausajan epävarmuus on se, jota on vaikeampi jaksaa. Toki, jos takana olisi hankalia synnytyksiä, niin ne varmasti mietityttäisivät enemmän.

Savonmama86 Kiva kuulla kuulumisia sieltäkin! Vai on sullakin poikaolo =)

mamma_84 Hyvä, että pääsit tarkastuttamaan kohdunsuun tilanteen, vaikka päivystyksessä jouduitkin pitkään notkumaan. Ja onneksi ei tosiaan mitään muutoksia ollut tapahtunut, vaikka kipeitä suppareita on jo ollut. Toivottavasti lepo auttaisi! Vaikka vaikea se on lepoa järjestää, kun on kuitenkin jo yksi lapsi kotona.

Tigerina Huh huh, miten lähellä olette olleet kunnon rytinää! Onneksi ei käynyt mitään. Kyllä ihan takuulla pisti tärisemään, kun tuollaisesta lukeminenkin saa sydämen jyskyttämään!

Kunpa saisin aikaiseksi masukuvan tänne. On meinaan aika hurjan kokoinen edellisiin raskauksiin verrattuna. Viime tiistain neuvolassa viikolla 20+0 sf-mitta oli 19 cm eli meni aivan omilla korkeilla käyrillään :LOL:. Esikoista odottaessa tällainen mitta on ollut noin viikolla 24. Kuopuksen kohdalla alettiin näköjään mittailla vasta viikolla 23. Vauvan koko ja painoarvio oli kuitenkin sekä rakenneultrassa että yksityisellä erittäinkin keskivertoa. Painoarvio oli 350 g. Ja lapsiveden määrä normaali. Toki nuo sf-mitat eivät ole mitään erityisen luotettavia, koska on paljon mittajasta kiinni, millaisia tuloksia tulee. Mutta suotta ei ole ollut sellainen olo, että masu on aika iso =)

Viikonloppu oli tosi mukava, kun pitkästä aikaa oli ihan vapaata. Paljon ulkoiltiin ja otettiin ilo irti tuosta vähästäkin lumesta. Ei ole ennen kellojensiirto vaikuttanut lasten rytmiin, mutta nyt tuo 3,5 vee on kyllä heräämässä 5.30 maissa.. Eilinen luistelukoulu olisikin aika taistelua väsyneen pienen miehen kanssa. Tänä aamunakin heräsi 5.40, mutta sain onneksi hänet vielä nukkumaan, vaikka itselle ei uni enää tullutkaan. Ihan turhaa tuo kellojen vekslailu!

Vähän mietityttää takaraivossa perjantainen kontrolli. Laittoivat sairaalasta ultrakuvia kontrolliin mukaan otettavaksi. Nyt olen vain psyykannut itseäni yksityisen lääkärin puheilla siitä, että kaikki on vauvalla oikein hyvin ja ettei kontrollille ole muuta syytä kuin etteivät vedä hernettä julkisella puolella nenään.

Mutta nyt me lähdetään lasten kanssa vähän kyläilemään! Ilo irti viimeisistä vapaapäivistä ennen kuin alkaa taas töissä ahertaminen.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Amarinwa ja pikkumuru 20+6
 
Faelivrin
Iltaa! :)

Tigerina - Onneksi olette kaikki kunnossa! Mä olen joskus joutunut saman jutun kokemaan ja siinä kyllä tosiaan menee pieneen shokkiin. Onneksi on sun miehelläs ollut hyvät refleksit. :)

mamma_84 - Hyvä kuulla, että siellä on kaikki hyvin supistuksista huolimatta. Koita vaan ottaa nyt vähän iisimmin, niin toivottavasti ei enää supistelis niin paljoa.

savonama86 - Kiva kuulla sinunkin kuulumisia.
Kyllä minäkin olen lumesta saanut jo nauttia pidemmän aikaa, vaikka en asu etelässä enkä pohjoisessa. Mutta toivotaan, että sitä lumisadetta tulis sinne teillekin päin. :)

Myy* - Mä kyl kans tosiaan luulen, että on se istukka jossain tuossa edessä kun kesti niin kauan ennen kun liikkeitä tunnen ja nytkin on täytynyt niin rauhakseen aina olla, että pääsee liikkeitä tuntemaan. Missään vaiheessa mulle ei vaan ole mainittu, että missä kohtaa se istukka sijaitsee, mutta eipä sitä vissiin aina ilmotetakkaan.
Kyl se sunkin mahas sieltä vielä kunnolla esiin tulee, tuskin menee enää kauaa. :)
Mun eräs ystävä totesi tänään mulle, että "Ootpa sä ihanan pyöreä." Normaalistihan tuo ei olisi kovinkaan mukava kommentti, mutta nyt otin sen kyllä hymyillen vastaan. :)
Täällä ei vielä kovinkaan paljoa ole synnytystä mietitty. Se tuntuu niin kaukaiselta, että en oikein osaa vielä ajatella sitä. Varmaan sitten lähempänä alkaa sekin jännittämään.

Amarinwa - Kiva, että sulla on ollut mukava viikonloppu. :)
Juu, kannattaa tosiaan uskoa sitä yksityistä lääkäriä. Kyllä siellä on ihan varmasti sun pienelläs kaikki hyvin. :)

Mä olen alkanut enemmän ja enemmän vaan tuntea pienen liikkeitä ja joka kerta se vaan tuntuu yhtä uskomattomalta. Tässä kirjotellesanikin tunnen aina pienen pulpahduksen silloin tällöin. Kiva kun se pieni rakkaus tuolta ilmoittelee, että täällä ollaan, äiti! :)

Sain tänään ystävältäni ison kasan ykkös-koon vaippoja ja meinas kyllä itku päästä kun näki miten pieniä ne oli ja kun ajattelin, että muutaman kuukauden päästä niitä saa omalle vauvalleen laittaa. Voi että mä en jaksaisi odottaa.. :)

En meinaa enää järjissäni täällä pysyä kun odotan vaan torstaista rakenneultraa! Toivottavasti selviää, että kumpi on tulossa niin pääsis pienelle jo hankintoja tekemään. Mä kirjoittelen sitten viimeistään torstaina.. :)

Faelivrin 20+3
 
Moi! :)

Faelivrin ihanaa, että nyt pääsit sinäkin tuntemaan pienen liikkeitä. :)
samaa voin täältä kirjoittaa, että juuri nytkin tuntuu pieniä töytäisyjä. Olen muuten huomannut, että hän alkaa liikuskella etenkin kun istun/istahdan. Erilaisia päiviä tosin on, jonakin päivänä tunnen vain muutamia liikkeitä, kun taas toisena tuntuu myllerrys masussa melkein koko ajan! Ihanaa, ei voi muuta sanoa <3
Minulla on muuten istukka kohdun etuseinämällä ja käsittääkseni siksi juuri liikkeiden tunteminen oli vaikeaa aluksi. Tosin en niitä nytkään ihan mahan etupuolella tunne, vaan vähän enemmän sivuilla.

Amarinwa täällä on ollut myös aikaisia aamuja, tosin yritän väkisellä makoilla pidempään ja ottaa irti kaiken unen minkä saan. Välillä menee ihan unettomuuden puolelle, kun on yöheräilyä ja painajaisiakin.
Tsemppiä ja onnea matkaan perjantain kontrolliin! Pidän peukkuja, että kaikki olisi niinkuin pitääkin! :)

Myy* onnittelut poikauutisista! :) ja hyvä että ultra meni hyvin ja kaikki oli kunnossa. Hui, hurjaa ajatella että sinulla jo liikkeet näkyvätkin ulospäin :O itse odottelen että alkaisivat edes ulospäin tuntua. Tosin eiköhän sitäkin tarpeeksi ehdi vielä tuntemaan :D
Synnytys on alkanut jo vähän mietityttää. Kipu ei huolestuta pahemmin, mutta toivon että vauva pääsee turvallisesti maailmaan, ilman että synnytys on kaoottista ja sekavaa.
Tästä aiheestahan sitten tulee lisää keskustelua varmaan ensi vuoden alkupuolella viimeistään :)

Tigerina onneksi selvisitte säikähdyksellä hirven kohdatessanne! Kyllä on tosiaan suojelusenkelit olleet matkassa.

mamma_84 hui, kuulostaa vähän pelottavalle nuo sinun supistukset. Jospa raskaus kuitenkin etenisi turvallisemmille vesille ennenkuin supistukset lisääntyvät! Ota rauhallisesti!
Millaiselta tarkalleen tässä vaiheessa raskautta supparit tuntuvat? muutkin voivat kertoa/kuvailla myös. Olen nimittäin itsekin potenut kaikennäköisiä kipuja ym tuntemuksia, enkä ensisynnyttäjänä tiedä miltä supistukset tuntuvat. Välillä kun on ollut kiputuntemuksia aaltoilevasti/säännöllisesti..

Omat jutut
Masu on selvästi näkyvissä täälläkin, voisin itse asiassa yrittää kuvan ladata kohta. :) sain siskolta hänen vanhoja äitiyshousujaan/farkkuja, ihanaa. :) ei tarvitse väkisellä ahtautua puristaviin mataliin housuihin, vaan on reilun kokoisia masutuubin omaavia housuja.
Rakenneultraa edelleenkin odotellaan, ensi viikolla se on, vähän alkaa jo jännittää :D

Hyvää viikon jatkoa kaikki mammat! :)

mariana87 ja piipiäinen 19+1
 
Heippa kaikki!

Pitkästä aikaa jaksan kirjotella :) Oon teidän kuulumisia lueskellu kyllä joka päivä :)

Ultrassa käyneille Onnea kaikille hyvistä ultra kuulumisista ja tyttö ja poika lupauksista :)

Liikkeistä täälä tuntuu kyllä liikkeet jo hyvin ja on tuntunutkin jo kuukauden päivät :) jokunen tuntunut jo käteenkin asti.

supistuksista täälä pari harkka supparia tullu mutta ei kivuliaita ja sellaselle mahan kovettumiselle se tuntuu.

Synnytyksestä Täälä on kyllä kovasti mietityttänyt,ei ne kivut mua haittaa,kaksi synnytystä kun on takana tiedän että kestän ne,mutta viime synnytys kun oli syöksy niin nyt pelottaa että se syntyy kotiin ja jotain sattuu.

Mä en oo osannut nauttia tästä raskaudesta kovinkaan paljon,viimeksi oli niin erilaista kun paras ystävä ootti samaan aikaan ja sai jakaa kaiken sen kans. nyt tää samainen ystävä eitule raskaaksi yli vuoden yrityksestä huolimatta. ja jotenkin tuntuu ettäminä omalla raskaudellani saan hänet vain enemmän maahan :(

Meillä olisi ultra maanantaina ja kovasti toivotaan että sukupuoli nähtäisiin mutta kummastakaan tytöstä ei oo nähty kun oli niin jalat ristissä molemmat :(

Hyvät loppu viikot mammat :)

Jossu ja papu 19+5
 
No niin.. Täällä aletaan pikku hiljaa olemaan taas elävien kirjoissa tän sairastelun suhteen. Vielä kun saisi ton älyttömän nenäntukkosuuden aisoihin ni melkein voisin sanoa että olen terve. Tosin keuhkokuumeesta toipuminen onkin sitten ilmeisesti pitempi kestoisempi juttu.. Paranin hyvin viikossa ko taudista mutta edelleen väsyn tosi helposti esim esikoisen kanssa ulkoillessa mutta eiköhän sekin tästä pikkuhiljaa lähde taas rullaamaan...

Harjotussuppareista Ei ole ollut vielä. Tosin esikoisestakaan ei koskaan ollut että en tiedä vaikuttaako se mitenkään... Ekat supparit olikin niitä kunnon synnytyssuppareita mitä tuli joten en oikein edes tiedä miltä ne harkkasupparit sitten tuntuisi..

Synnytyksestä Pelkään aivan törkeenä! Ensin mietin haluanko enää edes lisää lapsia kun esikoisen synnytyksestä jäi kauheat traumat :S Sen päivän paras uutinen ennen lapsen syntymää oli se kun lääkäri sanoi että lähdetään leikkaussaliin.. Tosin tästä raskaudesta olen melkein varma että leikkauksella tulee tämäkin ja tämä olisi myös minun toiveeni. Tosi monet sanoo että leikkauksesta toipuminen kestää paljon kauemmin kun normisynnytyksestä, mutta tämäkin taitaa olla henkilökohtasta. Esikoisen leikkauksesta ei ollut kulunut kahtakaan viikkoa kun jo tein kävelylenkkejä ja seksiäkin harrastettiin ja paranin siitä todella nopeaan...

Liikkeistä Tuntuu sillon tällön pieniä muljahduksia.. Saisi kyllä tuntua enemmänkin... Esikoisesta tunsin ekat liikkeet vasta viikolla 27 joten täähän on ihan hurjan aikasta jo siihen nähden :D

Teillä on kaikilla ollut niin kauheasti asiaa etten enää edes muista.. Kipeenä ollessa olen kyllä lueskellut mutta ei ole saanut energiaa vastaamiseen asti. Joka tapauksesas kaikille hirveesti ultraonnitteluja! Meillä rakenneultra vasta 13.11... En millää malttas odottaa :)

Sitten koitetaan saisinkos vielä kuvaa laitettua...

Aijaa.com - 11202914 Kuva siis tänään 19+0 otettu

Noss1 ja öttiäinen 19+0
 
Viimeksi muokattu:
Faelivrin
Heipsan!

Ja terveisiä ultrasta! :) Siellä oli pienellä kaikki niin kuin pitääkin. Ultraaja sanoi, että ei tietenkään voi sata prosenttisesti tervettä lasta luvata, mutta tähän tietoon ei ainakaan tarvitse olla mistään huolissaan. Pienen painoarvio oli 335g, joka on kuulemma viikkoihin nähden hieman pieni, mutta ei paljoa. Kysyin, että osaako mitään syntymäpainoarviota sanoa ja ultraaja sanoi, että jos tätä samaa tahtia kasvaa niin sitten jää kuulemma jonkun verran alle kolmen ja puolen kilon. Ei siis ainakaan mitään jättivauvaa ole tulossa ja hyvä niin. :) Ja nyt sain kuulla myös sen mitä jo arvelinkin, että mulla tosiaan on se istukka tuossa edessä niin siitä voipi johtua, että en niin nopeasti niitä liikkeitä tuntenut. Niin ja sitten.. kysyttiinhän me toki se sukupuolikin ja minä olin tuntemuksieni kanssa oikeassa. Pieni tyttö sieltä olisi tulossa :heart: Täällä on sekä äiti että isä hyvin onnellisia uutisesta. :) Vaikka toki oltais yhtä onnellisia oltu siitä pienestä pojastakin.
Olihan sitä sitten pakko päästä ultran jälkeen vähän shoppailemaan. Ja mukaan tarttui pienelle housut ja pari yökkäriä. Ai niin ja vaaleanpunaisia tutteja! :)

Jossu90 - Kiva kuulla sinustakin/teistä välillä! :)
Älä suotta ala vielä sitä synnytystä pelkäämään. Sitä ehtii miettiä sitten vielä paljon myöhemminkin. Ja nauti kuule ihmeessä tästäkin raskaudesta ihan täysillä. Ei se ole sinun vikasi, että sinä tulit raskaaksi ja sun ystävä ei. Tosi ystävä ei varmasti edes haluaisi, että sinä ajattelet omasta raskaudestasi noin. Täytyy vain toivoa, että hänkin pian pääsisi taas omasta raskaudesta iloitsemaan. :)
Toivottavasti tällä kertaa saisitte sukupuolen selville jo ultrassa!

Noss1 - Kiva kuulla, että sulla on siellä olo jo parempaan päin. Vie varmasti kyllä oman aikansa toipua keuhkokuumeesta, mutta ihan rauhassa vaan niin oot pian taas täysin kunnossa. :)
Sinun mahastas kyllä ainakin jo näkyy, että raskaana ollaan! Ihanan näköinen. :)

Hyvää loppu viikkoa kaikille!

Faelivrin & pienen pieni neiti 20+6
 
Faelivrin Ihania uutisia rakenneultrasta!=) Ja onnittelut tytöstä! Ilmankos sait odotella muutaman viikon liikkeitä, kun istukka kerran on niitä liikkeitä edessä vaimentamassa. Täytyy sanoa, että tyttövauvalle tuli jostain syystä enemmän ostettua vaatteta kuin poikaa odottaessa. Vaikka meillä on esikoinen poika. Tytöille tuntuu olevan vaan enemmän kaikkea söpöä, ja myönnän, vaaleanpunaista tarjolla.

mariana87 Kurja kuulla, että sinäkin kärsit yöheräilyistä ja painajaisista. Täällä onneksi vaikuttaa olevan kausiluonteista; nyt olen taas useamman yön nukkunut hyvin klo 6 asti. Ja se on jo ihan riittävästi mulle. Suppareista kysyit, mun tuntemuksien mukaan ovat sellaisia, että masu kovettuu ja tuntuu jotenkin pientä painetta vatsalla. Myöhemmin kun kohtu on isompi, niin tulee aina silloin pissahätä. Ja kipakammista alkaa hengästyttää ja tulee oikein lämminkin. Minä en esikoista odottaessa tunnistanut supistuksia ollenkaan. Vasta noin viikolla 36, kun kiipesin th:n pöydälle, th sanoi, että huomaatko kun nyt supistaa. No, olihan sellaisia ollut jo jonkin aikaa, mutta en ollut niitä oikeastaan noteerannut enkä varsinkaan supistuksiksi tunnistanut. Mutta ekat kunnon supistukset, jotka olisivat tehneet hiukkaakaan kipeää, tulivat vasta kun synnytys käynnistyi.

Jossu90 Harmi, ettet ole oikein päässyt raskaudestasi nauttimaan ystäväsi takia.:( Toivottavasti jossain vaiheessa saisit iloittua raskaudesta täysillä, koska muuten voi ehkä jälkikäteen harmittaa, kun muistelet juuri tämän lapsen raskausaikaa. En oikein osaa selittää, mitä tarkoitan..

Noss1 Tänään juuri mietin, että oletkohan jo toipunut keuhkokuumeesta. Kiva kuulla, että tauti on selätetty. Toki rauhallisesti täytyy ottaa, jotta säästyy jälkitaudeilta. Ja kyllähän sen kehokin kertoo, etteivät voimat ole vielä palautuneet ennalleen. Kurjaa, että sulla jäi huonot muistot synnytyksestä.:( Oletko ajatellut jo hyvissä ajoin pyytää sektiota?

Nyt täytyy varmaan jatkaa töitä. Jänskättää ihan pirusti se huominen kontrolli, vaikka kaiken pitäisikin olla hyvin! Muuten, ihania masukuvia oli laitettu!

Amarinwa ja 21+2
 
IHANAA PERJANTAITA MAMMAT!

Kovin sateinen on ainakin täällä eteläisessä Suomessa tämä aamuvarhainen. Mut ei se mitään, koska:

**********************
POKKKKSSSSS!!!!!!
20+0!!!!!
**********************

Tigerina + Muru (rakenneultraan 5 pv!!!)
 
päivää mammat :)

Faelivrin Onnea tyttölupauksesta ja kiva että selvisi liikkeiden vähäisyys :) Meillä ei oo painoarviot pitänyt kummassakaan paikkaansa vaikka on tehty viikolla 36. ekasta sanoivat et hädin tuskin kolmekilonen on hirmu pieni ja oli 3550 kun synty :) tokasta sanottiin et 3500-3800 ja oli 2980g kun synty.
Ei mun ystävä missään nimessä haluisikkaan varmaan et en nauttisi raskaudesta mut väkisinkin oon surullinen hänen puolestaan ja kasvavan mahan myötä ajattelen et hän ahdistuu ja suree enemmän kun näkee koko ajan raskaana olevan. ääh vaikee selittää. on mulleerittäin tärkeä ystävä ja siksi vaikuttaa muhun tosi paljon tää asia.

Amarinwa Tiiän mitä tarkoitat ja eiköhän se into sieltä ultran mukana palaa :)

Tigerina Onnea puolivälistä :)

Hankinnoista Jokos on mammat uskaltaneet alkaa hankkimaan vauvalle tavaraa/vaatteita? meillä on jo aika kasa vaatteita ja amme,hoitopöytä yhdistelmä on hankittu myös :)

Mä oon ihmetellyt kun jo reilun kuukauden ollut välillä kamala paineen tunne alapäässä,ihan tekis mieli jalat laittaa ristiin kun tuntuu et joku sieltä kohta puskee läpi. Th:lle siitä sanoinkin mut on kuulemma normaalia :O
Viikonloppu vielä pitäs jaksaa ja maanantai aamun kunniaksi pääsee sit ultraan :) :heart:
 
Hankintoja ollaan tehty kyllä. Me ei olla niin kranttuja siitä et olis pakko olla uutta ja hienoa, miehen veli antoi valkoisen pinnasängyn ilmaiseksi, hoitopöytä käytettynä, valtavasti vaatteita kirppareilta, ja käytetyt Brion yhdistelmävaunut. Meille ainoana uutena tulee turvakaukalo, mitä ei olla ehditty hankkia vielä.
 
Tigerina Ei meilläkään oo hankittu vielä mitään uutena,jos saan sukupuolen tietää niin sit varmaan jokusen vaatteen ostan uutena,muuten kanssa kirppari,huuttis yms on meillä lastenvaatteita varten ja tavaroitakin katotaan aina ensin näistä jos ei löydy niin sitten saatetaan uutena ostaa :)
 
Hankinnoista Jaa-a :D Meille ei taida tulla mitään hankintoja paitsi jos käy niin että ultrassa tytöä luvattas :D Meillä on esikoinen vasta 1,5 vuotias joten oikeestan meillä kaikki muut jo on paitsi niitä pinkkejä röyhelövaatteita mitä mun on pakko saada jos tyttöä povattas :D
 
Sumuista sunnuntaita!

Kävin sitten perjantaina kontrollissa. Oli kyllä jotenkin tosi sekavaa touhua; lääkäri teki ultran, mutta hoitaja siinä vieressä ohjeisti häntä mittaamaan. Tosi kauan hakivat aivokammioita ja painelivat anturin kanssa niin kovin, että teki ilkeää. Eivät sitten onneksi keksineet mitään uutta murheen aihetta. Se mua kyllä hämmensi, että kun viimeksi aivokammiot olivat 8-9+mm luokkaa, niin nyt saivat noin 6 mm mittoja. Kysyin sitten, että miten nuo aivokammioiden mitat voivat pienentyä, onko kyseessä mittavirhe tms. Sain hymyilevän vastauksen, että "kyllä ne vaan voivat". Ei kyllä ole yhtään sellainen olo, että olisin turhasta maksanut, kun kävin yksityisellä. Jos en olisi siellä vielä käynyt, niin nyt saattaisin mennä. Mutta nyt jatkuu masun kasvattelu ilman murheita, toivottavasti!!:)


Hankinnoista
Ostin jo vauvalle uuden turvakaukalon, kun vanha alkoi olla parhaat päivänsä nähnyt. Muita hankintoja ei tarvitsekaan tehdä. Tai no, uutta autoa kyllä mietin. Ostettiin tammikuussa valmistujaislahjaksi uudenkarhea Kia Ceed, mutta siihen ei mahdu takapenkille kolmea istuinta. Ainoa vaihtoehto olisi ottaa turvatyyny pois päältä ja laittaa joku muksuista eteen. Ei mitenkään suositeltava vaihtoehto taida turvallisuutta ajatellen olla, mutta toki tuota paljon käytetään. Ei vaan olisi oikein rahaa auton vaihtoon. Ellei sitten vaihtaisi vähän vanhempaan.

Nyt jatkamaan töitä!

Amrinwa ja pikkumuru 21+5
 
Faelivrin
Heissan!

Jossu90 - Kyllä mä ymmärrän mitä sä tarkoitat, mutta niin kuin Amarinwa sanoi niin kannattaa kuitenkin yrittää nauttia ja iloita siitä omasta raskaudesta, ettei tosiaan jälkeen päin harmita kun se meni vain ystävän puolesta murehtiessa. Ehkä asiaa voisi helpottaa sekin jos ihan suoraan puhuisit asiasta sun ystävän kanssa. :)

Amarinwa - No onneksi tosiaan kävit siellä yksityisellä. Harmi, että sulla tuolla kunnallisella puolella on ollut nyt pari tuollaista ei-niin-mukavaa käyntiä. Mutta kyllä nyt voit varmasti jatkaa mahan kasvattelua ilman murheita. :)

Nuista hankinnoista.. Me ollaan nyt kaikkea pientä jo ostettu kun saatiin sukupuoli kuulla, eli esim. vaatteita, tutteja ja tuttipullo. Minun siskolta saadaan paljon tarpeellista lainaan ja mun äiti ilmeisesti kustantaa meille vaunut. Parin viikon päästä kun mennään taas etelään päin niin käydään luultavasti Ikeasta jo hakemassa pinnasänky. :)

Mä olen jotenkin viime päivinä ollut ihan äärimmäisen onnellinen ja aiempaa luottavaisempi tän raskauden suhteen. Nyt oikeasti ensimmäistä kertaa pystyn ajattelemaan, että meille oikeasti syntyy pieni vauva maaliskuussa. :) Voi johtua tuosta ultrasta tai kasvavasta mahasta tai tuntuvista liikkeistä tai sitten kaikista, mutta kivaa tää on nyt kumminkin. :)

Meillä kävi muuten perjantaiaamuna hyvää tuuri kun menin miehen viereen sängylle pötköttämään ja sanoin, että tunnen kun vauva potkii ja mies sitten pisti kätensä siihen vatsan päälle ja kohta tuntuikin oikein kunnon töytäys ja me molemmat luultiin, että meistä toinen teki sen jotenkin, mutta ei.. Mies tunsi siis ensimmäistä kertaa pikku tytön potkun sieltä :) Tunsi siis liikkeet kädessä ennen minua. Oli se kyllä aika onnellinen siitä. :)

Onko teillä muuten vielä joitain ihmisiä, joille ette ole halunneet tai ehtineet kertoa pikku tulokkaasta? Me ollaan taidettu jo kaikille sukulaisille asiasta mainita, mutta minun muutama ystävä on vielä ihan tietämättömiä asiasta, mutta sekin korjaantuu luultavasti nyt tulevalla viikolla. :)

Kivaa sunnuntai-iltaa kaikille isoille ja pienille! :)

Faelivrin 21+2
 
Faelivrin Tuosta kertomisesta.. Meillä mies ei ole aikaseksi saanut VIELÄKÄÄN kerrottua omalle isälleen että hänestä tulee jo neljännen kerran Fafa :D Kaikki muut taitaakin sitten eidän perheestään tietää.. En vaan kyllä tiedä miten mies sitä tietoa haluaa niin pantata. Ja mun mahakin on jo niin iso että sitä ei voi olla huomaamatta. Mutta miehen isosisko kertoi mulle että heidän isä on kuulemma sellanen puusilmä että se ei sitä huomaa jos sille ei kerrota. Eli todennäkösesti huomais vasta sitten kun lapsi on jo syntyny... :D
 
Hei mammat pitkästä aikaa :)

Tämä neiti on ollut turhan kiirunen tän pesänluomistohujen kanssa että ei näemmä ole tänne päässyt ollenkaan, nyt otan itteeni niskasta kiinni ja oon ahkermapi :)

Faelivrin
: Onnea tyttöuutisista ja hyvistä ultrakuulumisista <3 kysyin kanssa painoarvio tuolloin ja sanoivat että vielä on sinänsä hankala sanoa kun vauvan paino alkaa vasta myöhemmässä vaiheessa nousemaan ja se vauvan rasvakerros muodostua, eli rakenneultran aikaan siellä on vielä sellasia laihoja vauvoja :) niin mulle sanottiin niin en sitten enempää kysellyt :) Mukava kuulla että olet alkanut nauttimaan raskaudesta ja siippakin päässyt tunemaan pienen neidin potkut :)

Noss1: Voi mikä ihana vauvamasu sinulla :) taas kateellisena täällä olen kun on oma niin pieni vielä että todellakin näytän vain siltä että oon ahdannut itteni täyteen jossain syö niin paljon kuin haluat raflassa :D kait se minunkin masukka sieltä sit pullahtaa jossain vaiheessa, mut siis aivan ihana tuo sinun masu :) Onkos sinulla ollut sitten enempi poikaolo? :)

Amarinwa: Inhottavaa kun nuo kunnallisen lääkärit sun muut voi olla noin tumpeloita, onneksi tosiaan kävit siellä yksityisellä ja sait kunnon vastaukset ja ulrtaaja oli pätevä ja kokenut. Nyt vaan hymyssä suin masun kasvatukseen ja pienen liikkeistä nauttimaan, kyllä siellä kaikki hyvin on :)

mariana87: Ihana pieni massu sinullakin :) minulla on nyt 21+4 ja massu ei oo edes tuon kokoinen kuin sinulla. välillä sitä miettii että mihin ihmeeseen se pikkumies itsensä ahtaa kun ei ulospäin tuu oikeen mitään...nooh kait se siitä tosiaan se minunkin masu :) ehkä säästytään me sitten suuremmilta masuilta tai pullahdetaan ihan loppuvaiheella :D

Jossu90: Onnea ultraan joka on varmaan jo ollutkin ja tulethan kertomaan kuulumiset miten meni :) Itsellä lähinnä ollut sellasta että yhtäkkiä iskee ihan järjetön pissahätä, pikkumies ilmesesti sillon juuri sopivasti painaa virtsarakon lähettyville tai vastaavaa, välillä on vessaan kiirus :D

Hankinnoista: Joitain pieniä juttuja olen ostellut, ja vaatteita tuli kassillinen siskoltani ja sitten kaverit ja perhe on ostanut vilttejä ja vaatteita myös. Isommat hankinnat on vielä hankkimatta mutta vauvan huone on kunnossa eli sinne vaan sitten se löytämäni huonkalurykelmä, josssa siis pinnis, pinniksen alle vedettävä laatikko, vaatekaappi, hoitopöytä jossa laatikot ja tietty se hoitotaso siihen ja sitten sellanen leluarkku. kaikki yhteensä hieman alle 500 puntaa, ei ollut mielestäni paha ollenkaan :) sitten onkin vaunujen osto edessä, mutta se on myös sellanen pakettihomma jossa on sitten autonistuin ja kaikki sadesuojat sun muut mukana. pikkusälää tietysti tarttee hankkia, kylvyt sun muut mutta kerkeehän sitä sitten myöhemminkin, vaikka tuntuu että aika on mennyt siivillä kun nyt jo mennään melkein 6kk kieppeillä :)

Tänne ei kummempia, vauvan huonetta järkännyt ja muutenkin tullut joku ihmeen siivousvimma :) kait se on sitä kodin valmistelemista pikkumiestä varten <3 pikkumies on hyvin aktiivinen ja tuossa sain videolle jo pienen potkut ja liikeet. Hän on aika aktiivinen herra kyllä, varsinkin aina sillon kun oon menossa nukkumaan, sitten alkaa ralli masussa <3 mutta ihanaahan tuo on ja aina tuo hymyn kasvoille kun siellä junttaa masussa.

Voikaahan kaikki oikein hyvin mammat ja masukit <3

Myy+pikkumies 21+4
 
Moikka mammat :wave:

Ensin ultra kuulumisia. Sielähä oli siis Terve pieni tyttö :heart: tyttövalta meillä siis kasvaa(tytöt 2009 ja 2010),kaikki näkyi tosi hyvin,osasin itsekkin jo tulkita et terve on kun sydämen kaikki kammiot ja eteiset näkytosi hyvin,saatiinjopa laskea molempien käsien sormet ja molempien jalkojen varpaat :D Ihanaa kun saa ostaa muutakin kun neutraalia,tää onkin viikonloppuna lähdössä pinnasänky ja ratas ostoksille :) ikeasta haetaan vaaleanpunainen pinnasänky ja hobbyhallista tyttömäiset rattaat. Annoin luvan itselleni törsätä kun tää on meiän viimeinen lapsi :)

tässä ois mahakuvaa,mulla kohtu taaksepäin ja istukka takana joten vielä pikkanen on tää masu :heart: Aijaa.com - rv 20+4

tässä taas ultra kuvaa neidistä: Aijaa.com - neiti

Faelivrin Ihanaa jos on onnellinen ja ihana olo,sitähän tän raskauden kuuluiskin olla :)

Amarinwa Harmi että eivät osanneet kontrollissakaan katsoa kunnolla,onneksi kävit yksityisellä niin ei tarvi olla huolissaan :)

Myy onhan se ihanaa noi liikkeet :heart: meillä on myös aika vilkas tapauus :D

johanna ja papunen 20+4
 
Hei ihania uutisia!

Mä ku olen ollu niin huolissani et miks en tunne liikkeitä, ni eilen meidän pikku muru päätti ilmoittaa itsestään alkamalla potkia! Juur ennen nukkumaanmenoa makoilin sängyssä ja siinä tunsin selvästi kolme terävää potkaisua ihan navan tuntumassa :) miehen hälytin paikalle, ehti se siinä jo hermostumaan ja pettymään kun ei tuntenut ja hetki siinä menikin, mutta sitten potkutteli muutaman kerran navan alapuolella ja mieskin tunsi ne liikkeet ihan selvästi!

Tänään todella hyvillä mielillä mennään ultraan, saas nähdä mikä meitä siellä odottaa ;)
 
Ää mistä te löydätte tollasia miehiä jotka tulee innoissaan koittelee masua??? :D Mun mies ei esikosiesta koittanu kertaakaan eikä oo tästäkään koittanu vaikka oonkin pyytäny.. Yleensä vastaa vaan "ei ny"... Sen mielestä on jotenkin noloa koitella mun masua tai jotain vaikak sitä ei kukaan muu näe kun me ollaan kaksin kotona ja esikoinenkin nukkumassa ... :)
 
Huomenta :)

jossu90: Onnea hyvistä ultrauutisista ja oikein paljon onnea pikku prinsessasta :) täälläkin maalismammojen kesken näyttäisi olevan ainakin vielä tyttövalta :) Liikkeet on juu ihana tuntea kun pieni siellä muljaa, aina tulee niin hyvä mieli kun oma pieni aarre siellä ilmottelee itsestään, vaikkakin tämä minun aarteeni välillä runnoo jo kunnollaa että tällä mammalla on silmät ihan lautasina päässä. haha kait siihen on totuttava <3

Noss1: Mulla ei mies kanssa ihan niin innoissaan ole tosta potkujen kokeilusta, kun sitä enemmänkin hirvittää se asia että pikkumies potkii mua ja et josko mua sattuu, se on hänen ideansa lähinnä asiasta. Nyt tietysti matkahommissa ja ei oikein voikkaan kokeilla, mutta siis kyllä hän haluaa masukuvan aina välillä ja videonkin halusi nähdä kun pikkumies junttas, mutta siis täällä nostan käden pystyyn että mun siippa ei kanssa oo masun kokeilija. Lupas koittaa kun tulee kotiin mutta sano et tuskin siitä kovin tykkää...minkäs sille voi, miehet on niin erilaisia :)

Tigerina: Onnea ultraan ja kerrohan miten siellä kävi :) Mukava kuulla että olet myös päässyt tuntemaan pienen liikkeet, on se vaan aika ihmeellinen asia. Ja mukavaa että sun siippa on innostunut masunkokeilija :)

Täällä ei vieläkään sen kummempaa. Talon sortteeraamista ja töissä ravaamista. Huomannut nyt että väsähdän kyllä helpommin töissä mitä aiemmin, ei jaksa pitkiä päivä enää. 19 päivä olis neukkula et sillon aletaan tota masua mittaamaan että onko normaalin kokonen jne. Josko ei kasva kunnolla niin sitten ilmeisesti ultrataan uudestaan. Mulla kun on ton masun kanssa ollut vähän sellasta huolta ettei se kasva, eikä se vieläkään iso ole, varsinkaan kun miettii että pian on 6kk täynnä.

Tässä siis masukuva viikolla 21+6

Aijaa.com - 11238907

Eipäs tuo siellä iso vielä ole, tiiä sit mihin pikkumies itsensä ahtaa, mutta siellä se kyllä kovin junttaa ja oli ultrassakin ihan juuri oikean kokoinen. katsotaan miten käy myöhemmässä vaiheessa.

Voikaatte hyvin kaikki :)

Myy*+pikkumies 21+6
 
Viimeksi muokattu:
Myy* Tosta kun kysyit että onnko mulal enemmän poikaolo.. Mulla oli Esikoisesta aivan äärimmäinen tyttöolo... No poika tuli.. Nyt mulla on poikaolo vaikka tyttöä himpan verran enemmän toivonkin.. No saa nähdä päättääkö öttiäinen näyttäytyä... Ultra siis 13.11... Ja toisaalta mä toivon että mulla ei näin mittava maha olis.. On meinaan aikamoista koittaa tällasen pallon kanssa taiteilla ton 1,5 vuotiaan kanssa millon missäkin liukumäessä :D Ja mä en taida edes kehdata laittaa kuvaa missä maha paljaana... Esikoisesta jäi niiiink auheet raskausarvet ettei mitään rajaa.. Tokihan ne on ns. "rakkaita" arpia :)
 
Faelivrin
Heipsan!

Noss1 - Onpas kyllä hassua, ettei sun mies ole vielä omalle isälleen uutisia kertonut. Mun mies taas ei ois hiljaa malttanut ollakaan. Paitsi sitten kun tosissaan oli sen kertomisen aika niin sit sitä alkoi jännittää ja se pakotti mut sanomaan sen ääneen hänen vanhemmilleen. :D
Ja tuokin on musta kyllä aika hassua, että sun miehes ei kovinkaan innoissaan ole koittamassa niitä potkuja. Täällä mies hokee vaan koko ajan, että miten epäreilua on, että hän ei niitä voi tuntea samalla tavalla kuin minä. Ja sitä ärsyttää jos en aina heti ilmoita kun tunnen potkuja. Vähän väliä se olis koittamassa, että tuntuuko siellä masussa jotain. :)

Jossu90 - Paljon onnea sinullekin tyttöuutisesta! :) Kyllähän se nyt sopiikin sitten vähän törsäillä jos kerta tiedät, että tämä jää viimeiseksi lapseksi. Mutta mun mielestä tuo sun mahas ei kyllä mikään kovin pieni ole. Ihan kunnon vauvamasulta näyttää! :)

Tigerina - Voi, miten ihania uutisia! Kyllä se on vaan jotain niin ihmeellistä kun ne potkut sieltä ekan kerran tuntee. Nyt pääset sitten sinäkin niistä varmaan melkein päivittäin iloitsemaan. Täällä ainakin pieni neiti on ilmoitellut itsestään potkuilla päivittäin sen jälkeen kun ensimmäisen kerran ne tunsin. :) Mukavaa ultraa teille!

Myy* - Onhan tuo sun mahas vielä aika lillanen, mutta en usko, että sulla kuitenkaan on syytä huoleen. Eiköhän se pieni valtaa siellä tilaa itselleen ihan niin paljon kuin tarvitsee. :)

Me käytiin eilen taas neuvolassa. Kaikki oli kunnossa ja nyt mitattiin ensimmäistä kertaa kohdun pohjan korkeus, joka oli n. 19 cm. Oli kuulemma oikein hyvin kasvanut. :)
Ja nyt meillekin tarjottiin sitä influenssarokotetta, mutta sanoin, että jään miettimään asiaa. Mikäs se teidän kanta asiaan oli? Myy* ainakin tais miettiä sitä, ootko jo päätynyt johonkin? Mä en tosissaan tiedä, että pitäiskö se ottaa vai ei. Niin paljon on kaikkea huonoa saanut kuulla, että vähän jännittää. Ajattelin, että mietin asiaa uudelleen sitten kun mennään viimeisellä kolmanneksella kun eilen kun asiasta lueskelin niin suositeltiin, että se rokote otettais vasta silloin.

Tällaista tänne.. :)

Faelivrin + nuppunen 21+5
 

Yhteistyössä