MAALISMASUKIT 2007

Kiireessä tässä kirjoittelen, ensiksikin paljon voimia päivänsäteen perheelle :hug: toivottavasti kaikki on hyvin.

Eilen käytiin 2 kk neuvolassa ja mitat olivat:
pituus 61 cm
paino 5.405 kg
pää 40 cm

Mulla on kans atoppista ihottumaa. Iho on aina kuiva ja talvella se kutiaa aina. Jos en rasvaa talvisin, niin raavin ihon rikki. Silloin kutina on öisin ihan sietämätöntä. Aika huonosti tulee kyllä talvella rasvattua, pahimpina aikoina yleensä, kesällä en rasvaile ollenkaan.

Ja mites Katjuskalla noin pitkään vuotaa? Onko ne ihan tavalliset menkat vai onko se jotain muuta?

Jaa, nyt en taas ehdikään enempää kirjoittelemaan, mutta sen verran piti vielä tuosta neuvolareissusta että lääkäri laittoi kontrolliseurannan lonkista. Kun poika ei osannut olla oikein rennosti jalat levällään vaan suoristi jalkojaan. Lelun avulla rentoutti jalat sitten hieman mutta ei ilmeisesti tarpeeksi kun lääkäri laittoi siitä maininnan. Mutta ei sairaalan lähtötarkastuksessa ollut mitään ongelmia noiden lonkkien kanssa. Viikon sisällä poju on kuitenkin koukistellut niitä jalkoja enemmän koska vaipat ovat alkaneet valahtaa sen vuoksi puoleen väliin peffaa. Hitsi sentään kun ne on vielä nuo Lidlin vaipat, ne kun olisivat muuten niin hyvät mutta jos ne eivät nyt jatkossa pysykään päällä niin harmi :/ Tuo poika on niin eri mallinen kuin tyttö aikoinaan, että en tiedä mikä merkki nyt sitten sopisi paremmin herralle.

Hauskaa Vappua Kaikille :wave:
 
Moi! Ja ihan ensiksi Päivänsäteelle :hug: Tiedän hyvin,miltä sinusta tuntuu. Meidän poika oli kaksi viikkoa teholla ja viikon lasten akuuttiosastolla,akuuttiosastolle sai jäädä vanhempi yöksi,mutta teholla ei.Ikävä oli sanoinkuvaamaton.Kotona kun oli toinen poika(1v9kk) joka myös tarvitsi äitiä,niin kyllä tuntui niin pahalta välillä,kun olisi pitänyt jakautua kahtia :( Lupasin joku aika sitten kertoilla,mitä kaikkea tapahtuikaan kolmen viikon sairaalassaolo aikana ja mitä kaikkea kävimmekään läpi...
Eli kaikkihan alkoi siitä,kun Kasper rupesi olemaan tosi itkuinen ja heräsi tunnin välein itkemään ihan suoraa huutoa..itkua ei kestänyt pitkään kerrallaan,mutta alkoi taas pian uudestaan,se oli aivan kauhean kuuloista,kirkuvaa "kipuitkua". Tätä jatkui yhden yön ja seuraavan päivän.Sitten syöminen alkoi mennä huonommaksi ja itku muuttui pikkuhiljaa sellaiseksi "valitteluksi",valittelu alkoi siis la-su välisenä yönä ja sunnuntai aamuna olin jo tosi huolissani,kun Kasperin iho oli muuttunut harmaaksi,kylmänhikiseksi ja oli kauttaaltaan kirjava ja näki,että lapsi oli tosi tuskaisen oloinen :'( (Arvatkaa vaan,olenko kysynyt itseltäni,miksen lähtenyt aikaisemmin,mutta ei todellakaan olisi voinut tietää,että jostain niin vakavasta asiasta on kysymys) Noh,mentiin sitten ensiksi tähän oman paikkakunnan terveyskeskukseen(tai paremminkin arvauskeskukseen)Lääkäri ei löytänyt mitään vikaa pojasta ja sanoi,että yleistila on hyvä ja kysyi vielä minulta,että voisikohan pojan oireet johtua hampaista :eek: :headwall: No,laittoi kuitenkin onneksi lähetteen Kysiin,koska poika oli niin kivulias. Lähdettiin sitten omalla autolla Kuopioon(vaikka ambulanssi olisi tullut ehdottomasti kyseeseen siinä tilanteessa) lasten päivystykseen ja siellä lääkärille päästiin samantien ja sen jälkeen sitten alkoikin tapahtua.. elämäni kauheimmat tunnit...
Porukkaa alkoi vaan lisääntyä huoneessa ja meidät käskettiin miehen kanssa pois huoneesta,käytävälle odottelemaan..jonkun ajan kuluttua näin,kun Kasper siirrettiin elvytyshuoneeseen ja paikalle pyydettiin lisää porukkaa(missään vaiheessa kuitenkaan ei oltu jouduttu elvyttämään,onneksi,vaikka tilahan oli tosi vakava ja kriittinen) Kasperin elimistö oli reilusti hapan tullessa,verensokeri vain 0,6 ja elimistö oli jo ehtinyt kuivumaan ja tajunnantaso oli alentunut,Kasperiin ei saanut enää kontaktia :'( Sydän oli laajentunut ja pahasti vajaatoiminnassa,jonka seurauksena myös maksa oli reilusti laajentunut. Sydän ei siis jaksanut pumpata kunnolla...
Niin,me sitten odoteltiin siinä käytävällä miehen kanssa ja sanoja kuului sieltä täältä ja kaikki vain juoksivat edestakaisin "hädissään"..se oli aivan kauhea tunne,kun ei tiennyt,mitä tapahtuu..Sitten vihdoin ja viimein lääkäri ja hoitaja pyysi meidät sinne huoneeseen ja sanoivat: " Tuossa on isälle ja äidille tuolit,istukaa"...Ensimmäinä tuli tietysi mieleen,että onko tapahtunut pahin mahdollinen..meinasin lyyhistyä siihen huoneen lattialle ja tuli niin pieni ja voimaton olo :'( Kunnes sitten lääkäri sanoi,että teidän lapsi on vakavasti sairas.Se oli shokki...me kun vain ajateltiin tulla tänne "näyttäytymään" ja sitten lähteä takaisin kotiin...Toisin kävi.
Sen jälkeen Kasper siirrettiin sitten sinne vauva-teholle ja meni useita tunteja,ennenkuin päästiin katsomaan pientä.Se näky oli sydäntä raastavaa...niin pieni ihminen,meidän lapsi,joka vain vähän aikaa sitten oli sylissämme,taisteli nyt hengestään..niissä monenmonissa letkuissa kiinni..Tieto vain lisäsi tuskaa,se tieto,joka meille annettiin,että lapsemme voi menehtyä..ei siinä paljon sanoja löytynyt...Tuli vain tuska,pelko,epätoivo ja kyyneleet..sekä paljon kysymyksiä: Miksi näin käy meille? Miksi en lähtenyt aikaisemmin..miksi,miksi...mutta niin vähän vastauksia.Kun kaikki oli vielä vähän aikaa sitten hyvin...
Ensimmäiset päivät tapahtuneen jälkeen kuljin varmaan jossain "sumussa",kai sitä oli niin väsynyt ja järkyttynyt ja luuli (tai pikemminkin toivoi) näkevänsä pahaa unta..sanoinkin miehelle,että nipistä minua,ei tämä ole totta.
Kriittisen vaiheen mentyä ohi tila muuttui vakaaksi ja päivä päivältä paremmaksi. Kokeita otettiin kauheasti,poika on tutkittu kyllä päästä varpaisiin. Vaan mitään "oleellista" syytä,diagnoosia niistä ei ole selvinnyt.Osa vastauksista puuttuu edelleen(liitttyen aineenvaihduntaan) jotka menivät tutkittavaksi Helsinkiin ja jopa Englantiin asti.Niissä kestää pitkään kuulemma.Kuten mainitsin,syytä ei ole vielä löydetty,mistä kaikki johtui,mutta kahta vaihtoehtoa lääkärit pitävät mahdollisena.Ensimmäinen on aineenvaihduntahäiriö ja toinen rytmihäiriö,joka olisi pitkään jatkuneena voinut aiheuttaa Kasperin sydämen vajaatoiminnan.Viimeistä vaihtoehtoa lääkärit ovat kuitenkin pitäneet todennäköisempänä. Mutta ne ovat kuitenkin vain "arvailuja"...Jos kyse olisi rytmihäiriöstä,siihen on kyllä olemassa lääkitys,mutta sitä ei tietenkään voida aloittaa,koska ei ole diagnoosia. Olisi vain saatava tämä "mahdollinen" rytmihäiriö näkymään EKG:ssä,mitä ei ole kertaakaan saatu näkymään,otetut sydänfilmit ovat olleet ihan ok. Kun sitä ekg:tä pitäisi olla ottamassa just silloin,kun se rytmihäiriö on,että se näkyisi siinä..Joten aika nopea pitäisi olla ja kun se rytmi voi kääntyä taas ihan itsestään normaaliksi esim. juuri,kun pääsee sairaalan ovelle..Meidän tehtävä on "juosta" pojan kanssa tuohon terveyskeskukseen heti,kun epäillään,että hällä olisi mahdollinen rytmihäiriö päällä,niin ja saatiin me sairaalasta mukaan stetoskooppi,millä voidaan kuunnella sykettä.Tiuhaan olen kuunnellutkin vaikkakaan en tietysti koko aikaa ne kaulalla kulje..
Kasper siis kerkesi olemaan siellä teholla kaksi viikkoa ja yksi viikko oltiin lasten akuuttiosastolla.Nyt ollaan oltu kotona siis reilun viikon verran ja vointi on ollut hyvä.Kyllähän sitä jännitti ja pelottikin lähteä kotiin kaiken sen jälkeen..mutta on ihana asia,että koko perhe saadaan olla taas yhdessä ja nauttia tavallisesta arjesta. Tiheästi käydään kontrolleissa,perjantaina 27.pvä käytiin verikokeissa ja sydämen ultraäänessä ja kaikki näytti hyvältä

:heart: =) Samana päivänä lopetettiin myös viimeinen sydänlääke ja uudestaan mennään 7.5 katsomaan,mikä on tilanne. Vielä menee yksi lääke kotona;karnitiini,sitä käytetään lääkkeenä aineenvaihduntasairauksissa ja menee siis vielä varmuuden vuoksi,kun niistä ei ole vielä tullut niitä kaikkia vastauksia.Mutta pääasia,että vointi on nyt kuitenkin ollut hyvä =) Kasper on rauhallinen poika,syö hyvin ja sitten nukkuu jo pitkiäkin pätkiä. Myös seurustelemaan on alkanut kovasti...Äiti on saanut jo monta hymyä ja kyllä niitä osaakin arvostaa :heart: Oppii tätä elämää arvostamaan ihan eri tavalla,eikä "valittele" pienistä asioista..kun on käynyt läpi tälläisen. Kiitos kaikille silloin vaikeimpina hetkinä lohdutuksen sanoista ja"mukana olosta" sekä rukouksista,ne tosiaan kuultiin ja toivon,että kuullaan jatkossakin ja Kasper pysyisi terveenä =) Mutta nyt on lähdettävä syömään jotain,tulihan tuota tekstiä ihan...toivon mukaan siitä saa jotain selvää,kun niin monta asiaa pyöri mielessä yhtä aikaa..teki hyvää käydä itsekkin tätä kaikkea läpi. Voikaa hyvin ja pitäkää rakkaistanne huoli :heart:

Luppana ja Kasper 7 vkoa ja 1 pvä<br><br>
 
Voi Luppana :hug: , tuo kertomus oli hyvä muistutus taas siitä ettei pitäisi hermostua pienistä asioista elämässä :ashamed: . Toivottavasti Kasperin sairauden syy selviää pian ja ettei se olisi mitään vakavaa.

Meidän poju se on taas tänään jaksanut urheasti tapella unta vastaan, mutta nyt näyttäis uni vievän voiton. Ostin muuten tytölle tänään vappupallon ja hinta kyllä yllätti, 10 euroa :eek: . Ja asiasta viidenteen vielä lopuksi, tuo poju torkkuu tuossa autokaukalossa ja ihan kummallista ääntä pitää, eli hengitys kuulostaa kissan kehräykseltä. Tutti on suussa, eli taitaa olla nenä tukossa mutta kuulostaa kyllä aika hassulta.

Jaahas, olo on ihan kuin olis sunnuntai. Pää ei pysy enää päivissä mukana kun keskellä viikkoa on vapaapäiviä. Hmm, mitähän sitä keksis loppuillaksi. Taidanpa kyhätä joutessani kummeille kiitoskortit, eli mukavaa loppuiltaa kaikille :wave:
 
Kiitoksia kaikille jaksuista, niitä tarvitaan! Kyllä sitä tosiaan täälläkin asiat muuttaneet arvojärjestystään viimesen kahden päivän aikana tyystin ja niin moni asia mikä harmitti vielä viikko sitten on aivan merkityksettömiä.

Vietin tän vappupäivän pojan kanssa sairaalassa. Poitsu oli aivan lutunen oma itsensä ja hymyili kun hangon keksi kun heräsi ja huomasi äidin siinä sängyn vierellä ja hymy vain leveni kun aloin puhumaan :)

Kaksi kertaa oli pulautuksessa aivan pientä veriviirua tämän päivän aikana ja krohinaa hengityksessä hieman tuossa iltasella. Huomenna on se keuhko rtg joten taas pikkusen viisaampia taas silloin.

Salaa toivon että poika pääsis kotiin viim. ristiäisiin mennessä, jotka on kaavailtu äitienpäiväksi.

Aivan ihanaa oli olla siellä Tampereella poitsun kanssa, mutta kyllä se kotiinlähdön aika on sitten haikea ja vaikea, kun toinen sinne jää yksin ihmettelemään silmät suurina että mihis nyt äiti hävisi...

Mutta nyt pitää yrittää treffata nukkumatti ihan tosissaan kun viimeyö jäi vain yritykseksi, jotta jaksaa taas huomenna.
 
Halit päivänsäteelle ja Luppanalle! :hug:
Kauheen paha mieli teidän puolesta, pistää tosiaan arvostamaan sitä että oma lapsi on terve, ja vaikka ongelmia on oman terveyden kanssa ja lapsen syömisen kanssa yms, niin ei pitäisi varmaan aina valittaa :ashamed: Toivon kaikkea hyvää teille!

Lumihiutale ja Iida
 
Ensin halit Luppanalle ja päivänsäteelle :hug: :hug:

Toiseksi kaikille maalismasukeille OIKEIN PALJON ONNEA vauvoista, itse olisin myös täällä jos ei silloin elokuussa olisi tullut keskenmeno.

Omaa napaa: Puoliväli ohitettu, viikkoja 21. Ultrassa maanantaina kaikki normaalia ja vauva vastasi viikkoja. Sukupuolikon mahd. selvillä, mutta se jääköön salaisuudeksi :heart:

Olen käynyt lukemassa odotuspuolella sekä täällä, mutta en ole kirjoittanut....OIkein hyvää Kesän odotusta ja syyskuussa täälläkin on pieni nyytti sitten sylissä :p
 
Katjuska:
Mielenkiinnolla ootan,mitä sulle sanotaan siitä vuodosta:
Täällä nimittäin kans vuotaa,mutta jännästi se alkoi heti seksin harrastamisen jälkeen. Ja jonkin aikaa sitten vuosi myös sen 5 päivää aivan kuin menkat ois olleet ja sekin liittyi seksiin... :eek:
Mies tuossa onkin jo naureskellut,että on tämäkin kun saadaan aina viikon vuoto aikaan/ seksikerta... :/

Päivänsäteelle ISO :hug:

t.ruutis ja Topias alias hymyilee kuin Hangon keksi :D <br><br>
 
Huomenet :wave: Juu mä vaan mielenkiinolla odotan, että koska tää loppuu ja en sitte tiedä onko iha normaalia tää vuoto...kaikkee tässä ehtiny taas mielessään pohtia ku yhen kerran meni kortsuki rikki ja heti ku pillerit aloitin niin ei enää muuta ehkäsyy lisänä käytetty ja vast jälkeenpäin mietin, että tehookohan ne ees heti :ashamed: No tässä nyt seuraillaa sitte...eilen tuli autossa ihme kramppeja mahaan...ihan kuin esikoista odotellessa ja silloin ne leikkas multa umpisuolenlisäkkeen joten se nyt ei ainakaan sitte sitä kipuu aiheuttanut. Sitä tuo terkka sano, että synnytyksen jälkeen ekat menkat voi olla runsaat kun limakalvoa on kertynyt niin paljon ja siks myös kivuliaat.

Luppanalle ja päivänsäteelle voima :hug: niin tuli itku taas kun Luppanan tarinaa luin...toivotaan, että vastauksia alkaa löytymään, mutta ihanaa kun saatte kaikki olla kotona ja sitä toivotaan myös päivänsäteelle, että saatte pienen pian kotiin :heart:

nyt huudetaan kovaa ja korkeelta :kieh: :wave:
 
synnevi
Tiipeli juu, on siellä samanniminen (tai sit mä muistin Elviksen sukunimen väärin... :ashamed: )

Päivänsäde: voimia sinne :hug: Toivottavasti pikkuisen vointi pian kohenee.

Synnevillä crp laskenut jo puoleen siitä mitä oli sunnuntaina, toiveissa olisi huomenna päästä kotiin. Onneksi ei tarvinnut uudestaan alkaa leikkelemään, joskus kuulemma vatsan alueen leikkauksissa jää märkäpesäke ja sit joudutaan uudestaan avaamaan. Eli päähenkilökin pääsee lauantaina ristiäisiin. :)
 
Aivan ihanaa.....

Poika pääsi tänään jo kotiin. Keuhko rtg oli ja tilanne oli jo niin paljon parempi, pulauttelu vähentynyt neljännekseen siitä mitä oli ja verta ei enää tänään ole näkynyt pulautuksen yhteydessä ja eilenkin ne kaksi pienehköä viirua, joten saatiin muru kotiin. Tietenkin jos verioksennus uusii niin tarvitsee samantien soittaa ja lähteä sairaalaan. Mutta nyt näin.

Elikkäs ruokatorvitulehduksena hoidetaan, tähystämään eivät enää tänään sitten ruvenneet kun oli oireet lääkityksellä näinkin hyvin vähentyneet.

Itse sitä tuli vain niin säikyksi, että jos vauva hiemankin liikehtii tuolla sängyssä tai ääntelee, on sitä itse heti katsomassa, ettei vaan ole mitään pahaa meneillään. Kuinkahan sitä oikein oppii ikinä rauhoittumaan?
 
maarith
peppi85 ootko laittanu vaan sitä sibicorttia niihin näppylöihin vauvalle? Meillä tuolla neidolla on todella pahana tuo iho ja terkka sano ettei mielellään rasvaa,kun tukkii ihohuokoset :( mutta pakko tuolle olis jotain hankkia noihin,kun ei tavallinen kosteuvoiden ainakaan auta.
Täytyy varmaan piipahtaa apteekissa vauva mukana,kun vaan saan auton huomenna illalla.

vitviu myös mä poden vauvakuumetta,mutta meillä mies on päättäny,että tää vauveli on viiminen lapsonen meijän perheeseen. :/ mä kyllä haluisin ehkä ainakin yhden vielä tai sitten vielä monta :whistle: no ehkä tää menee tästä ohi...tai sitten ei.

 
:hug: Luppanalle, Synneville ja Päivänsäteelle!
Kuulin Jasun sairaalassaoloaikana ihanan sanonnan, että "mitä vaikiampi alaku, sen rakkahammaksi lapsi tuloo" yhden pohjalaisvauvan mummo sanoi niin tyttärenpoikaa katsellessaan. Se on kyllä niin totta! Meilläkin on vielä edessä ainakin yksi sormileikkaus, meidän pojalla kun on yksi ylimääräinen peukku =)
ja napatyräkin on niin komea, että tuskin paranee itsestään. No, mutta nuo on kyllä pikkujuttuja siihen nähden, mikä oli lähtötilanne.

Terveisiä aurinkoisesta Tukholmasta! Minä käräytin naamani auringossa :eek:
Jasu antoi mun syödä seisovassa pöydässä, kun nukkui aina niin sopivasti ja muutenkin reissu meni vauvan ja neljän muun lapsen kanssa yllättävän hienosti!

 
Iltoja!

Meille sitä samaa vanhaa vaan. Tai eilen loppui Rasmukselta antibioottikuuri ja sibicort rasvaa ei enää laiteta, nyt toivotaan, ettei naamaan tule enää mitään eikä muuallekaan näppyjä!

Päivänsäde: Ihanaa, että olette saaneet pojan kotiin :heart:

Luppanan kertomus sai täälläkin itkun tulemaan :ashamed: :'(

Hantta: Mulla toi puoliväli oli kaikkein ihaninta aikaa, maha oli söpön kokoinen, olo hyvä, potkut alkoivat tuntumaan jne. :heart: Alku ja loppu olikin sit aika kauheeta :ashamed:

Toivottavasti Synnevi pääsisi pian kotiin ja varmasti pääseekin :) :heart:

maarith: Joo, lääkäri siis määräsi tuon Sibicort rasvan ja sitä olen tähän asti laittanut 2 kertaa päivässä, aamuin illoin. Luontaistuotekaupoista saa sellasta kehäkukka-voidetta ja se on tosi hyvää noille näppylöille ja vaippaihottumaan jne. Sellasta hengittävää, ei tuki sitä ihoa tai niitä näppyjä siis. Millaista näppylää teidän vauvalla sit on? Meillä naama meni siis aivan ruvelle ja oli tosi pahannäköinen :/ Se sibicort auttoi kyllä loistavasti niihin! Laitettiin sit myös sitä kehäkukka-voidetta muina aikoina ja sekin oli tosi hyvää!

Manteli: Ihana sanonta ja varmasti aivan totta :heart:

Perjantaina olis sit jälkitarkastus!

Aloitin muuten nyt kuntosalilla käymisen! Tänään olin ensimmäistä kertaa Spinning-tunnilla ja sit siellä salilla nostelemassa painoja :whistle: ;) Huomenna on aika oman kuntosuunnitelman tekoon. Tosi kiva juttu!

Mut nyt hyvät yöt :wave:
 
Huomenet taas kaikille ja ihanaa kun päivänsädekin sai pikku mussukkansa kotiin jo :heart:

Meillä on kans Nuutilla kasvoissa noita näppyjä ja viel oon vaan sitkeesti koittanut hoitaa perusrasvalla, mutta pakko se vahvempiin sitte on turvautua jos ne ei tuosta kohta häviä jonnekin. Minua itseäni vaan on pienenä uitettu tuon kortisonin kanssa ja jotenkin aattelen, että siks ei nyt sitte vanhempanakaan enää mikään muu tehoa :/

Hanttan massukka on kyllä niin ihana...johan tässä kuumeilu vaan nostaa lisää päätään :whistle:

Nuutti nukkui yön tosi tosi tosi huonosti...puoli kahdelta heräs syömään ja sen jälkeen nukkui vain pikkuisia pätkiä...oltiin sitte ukon kanssa molemmat aamulla ihan silmät ristissä :$ Pakko tuolle pojalle on kohta tuhdimpaa ruokaa antaa kun selvästi tuo maito ei masua kauaksi aikaa täytä...

mutta mukavaa päivää taas kaikille :wave:
 
Hei taas!

Ihan alkuun halit :hug: sairaalareissun tehneille!

Meillä toivutaan vatsatautiepidemiasta. Itse sairastuin viimeisenä meidän perheestä maanantaina. Täällä siis vietettiin vappua oksennellen. Ihan tuntuu että pari viikkoa on kadonnu jonnekin, kun esikoisen tauti alkoi pari viikkoo sitten. Vauva ei onneks oo oksennellu, en tiedä sitten onko sairastanu lievästi mun mukana, koska oli tosi väsyny vai onko tulossa vai säästyiskö kokonaan. Sairastuiko niiden vauvat jotka aiemmin täällä mahatautia poti? Akut on tosiaan aika tyhjänä nyt. Imetin koko ajan, mutta pari annosta annoin pakkasesta tuttipullolla mistä yllättäen vauva söi ihan kakistelematta heti eka kerralla. Mulla ei ollukaan kuin kaks annosta maitoo pakkasessa kun en ollu jaksanu sitä keräillä sinne(aattelin ettei sitä kuitenkaan tule käytettyä, mutta onneks tosiaan oli). Sillä pakastemaidolla päästiin pahimman maitovajeen yli. Keskimmäisellä lapsella on vieläkin ripuli, mutta onneks ei enää kahtena yönä oo tehny sänkyynsä sitä :kieh: :kieh: . No joo tää näistä ripulijutuista...

Sitten päässä alko jo:)o 1) askartelemaan ens viikon ristiäisissä. Muistaako kukaan ohjetta monenko munan täytekakku pitäis olla 30 hengelle? Kääk meillä ei varmaan oo ees riittävää kakkulautasta. No ei pidä ottaa paniikkia vaikka aika tässä onkin nyt menny muihin puuhiin kuin juhlan valmisteluihin. Onneks tää on nyt pidetty eikä viikon päästä. Siis jos vauva ei sairastu...

Tuli omaa napaa, edelleenkään ei ajatukset kovin selkeet enkä jaksa kauaa pystyssä olla. Ulkona sataa taas lunta.

Mukavaa kesän odotusta kaikille!

T:Ellirilli ja poika huomenna 7 vko(kai)
 
tiipeli
Kukkuböö! :D

Synnevi: asustatteko Jkl:ssä vai jossakin lähistöllä? jos kerta paikallislehteä luet ;) Aika jännä, että on samanniminen lääkäri ollut, noita tuon sukunimisiä ei kai paljoa täällä ole, muita kuin miehen sukulaisia. Mutta onhan se yksi urheilijakin samanniminen...otsikoissa välillä vilahtelee.

Peppi85: Eikö olekin mahtista salilla käynti pitkästä aikaa?? Musta ainakin on!! Oon käyny salilla ja uimassa+vesijuoksemassa. Vähän olen jopa harkinnut paluuta kamppailulajien pariin, mutta saas nyt nähdä. Tavoitteellinen reenaaminen kun vaatisi aikaa ja sitä ei enää ensi keväänä ole, kun palaan aivan täpöllä koulun penkille. Mitä sun kunto-ohjelma sisältää?

Hööp...kellehän mun vielä piti kommentoida..? Unohtui.. :ashamed:
Onkohan jollakin meiäin naapurista vauva ja samanlainen itkuhälytin kuin meillä. Elvis nukkuu pihalla ja itkuhälyttimestä kuuluu välillä itkua. Aina kun meen ulos kattoo, niin siellä on ihan rauhallisesti uinuva pikkumies :eek:

mä taidan saada piakkoin vaatekaappini sisällön takaisin!! :D Testasin äsken farkkuja ja ne meni jo kiinni! Ei vielä olleet kovin mukavat päällä eli pikkasen pitäs saada vielä kiloja pois. Mutta ei oo enää kuin 3 kiloa lähtöpainoon! Vaikka aluks tuntu, ettei nää kilot tästä lähde millään. Muodot tosin on muuttuneet... pakaralihakset on pienentyny, mutta takalisto levinnyt :kieh: Ja koska tuli raskausarpia massuun, niin jotuu käyttämään tästä lähtien aina pitkiä paitoja. :/ no, ehkäpä mun ikäisten ei enää "kuulukaan" kulkea napapaidoissa.. :)

Mukavaa päivänjatketta itse kullekin, mä uppoudun takaisin "sosiaalialan vaikuttavuuden arvioinnin" pauloihin... :wave:

Tiipeli & Elvis, eilettäin 2kk
 
Päivänsäteelle :hug:
Kiva kuulla, että Luppanalla ja Synnevillä taas jo menee paremmin! :hug:
Rasse jos käyt lukemassa, niin kertoile miten teidän pikkuinen jakselee sairaalassa.

Mulle on ollut yllätys, että miten paljon ikäviä vastoinkäymisiä onkaan. Olin täysin varautunut siihen, että ekan kolmen kuukauden aikana keskenmenot ovat tosi yleisiä ja silloin pelotti joka kerta mennä vessaan ja katsoa, että vuotaako verta tms. En tiedä, onko tähän ketjuun vaan sattunut huonoa tuuria vai onko se tosissaan niin yleistä, kun kaksi vauvaa menehtyi aika myöhäisillä viikoilla ja aika moni on ihan pienenä vauvana joutunut sairaalaan hoidettavaksi. Omaan kaveripiiriin ei ole noita ikävyyksiä sattunut aikaisia keskenmenoja lukuun ottamatta ja niitä onkin sitten paljon. Kovasti vielä onnea matkaan teille, joilla noita vaikeuksia on ollut.

Tuli vielä mieleen, että mites [/b]Tyyne jakselee?

Meillä menee ihan mukavasti. Pitää vaan olla onnellinen, kun vauva on terve. Kovin vaativa hän on, mutta en siitä halua valittaa. Pääsia että on terve ja kasvaa omaa tasaista vauhtiaan. Nyt ollaan vasta noin nelikiloisia, vaikka ikää kohta 2,5 kk. Tuo
Aamukasteen arki kuulosti lähinnä omaltani, tosin vielä sillä erotuksella, että tämä kaveri ei nuku päikkäreitä kuin liikkuvissa vaunuissa. Punaiset valot on ihan kamalia, samoin se, jos äiti joutuu jonottamaan kaupassa. Illalla nukuttaminen kestää tuntikausia. Siis oikeesti tuntikausia, sellaiset viisi tuntia varmaan keskimäärin. Lopulta nukahtaa joko tissille tai syliin, mutta kun yrittää omaan sänkyyn siirtää, niin johan herää. Viime yön nukkui taas äitin kainalossa ja silloin ei kyllä äiti nuku yhtä hyvin. Nyt oli omassa sängyssä ja heräsi nukuttuaan 5 minuuttia, joten täytyy mennä.... Jos jollain on vinkkejä tuohon vauvan nukuttamiseen niin kiitollisuudella otetaan vastaan!!

t. laventeli ja poika
 
pikkuisen meni lihavoinnit eri paikkaan kuin piti... ja nyt kirjoitan 1 kädellä poika sylissä....
piti vielä sanoa, että kivoja nimiä ootte keksineet. ulkomailla sitä miettii myös että miltä nimi kuulostaa muiden korvaan. esim. minka ja tinja on selkeesti tytön nimiä kaikille. osa suomalaisista nimistä saa väärän sukupuolen, esim. aino, vaikka kiva nimi onkin, on ulkomaalaisille väistämättä mr kun loppuu o-kirjaimeen.
 
Pitipä taas tulla kommentoimaan :)

Täysikuuhan se on mua valvottanut! Ku oon tässä pari yötä nukkunut niiiin huonosti, vaikka eilenkin olin todella väsynyt. Syy siihen siis selvisi!

Rasmus söi viime yönä vaan yhden kerran! Mutta ähisi kyllä vähintään sen parin tunnin välein :/

ellirilli: Hurjalta ja rankalta kuulosti teidän sairastelut :eek: Onneksi olette jo parempaan päin! Vastauksia en kyllä osaa sun kysymyksiin antaa, oon niin tumpelo kokki ja leipuri :ashamed:

tiipeli: Oli kyllä ihanaa käydä salilla!! Siis aivan mahtavaa :) Tänään menen vähän reilun tunnin päästä niin tehdään ohjaajan kanssa mulle kuntosuunnitelma/ohjelma. Eilen tein kaverin ohjelman. Mahdan olla huomenna kipeä :ashamed: Tänään ei vielä tunnu oikein missään, mutta huomenna aivan varmasti tuntuu! Aloin odottaa esikoista 2 vuotta sitten ja tänä aikana en ole tehnyt mitään :ashamed: Nyt olis tavoitteena saada ihan sitä peruskuntoa takaisin ja pikkuhiljaa laihtuakin, on noita kiloja vielä molemmista raskauksista jäljellä... Millainen ohjelma sulla on? Mä haluaisin myös käydä jossain noissa vesijumpissa/juoksuissa, koitin joskus ottaa selvää, että tehdäänkö niitä näissä meidän lähiuimahalleissa, mut löysin sit vaan jotain eläkeikäisille tarkoitettuja ja niihin mä en kyllä varmaan edes pääsis kun on tohon eläkeikään vielä "muutama" vuosi :whistle: :LOL:

Laventeli: Mä se jaksan liputtaa tuota kantoliinaa! Se on ihan oikeesti tosi ihana! Rasmus ei nukahda melkein ikinä, vois sanoa, että ikinä itsekseen omaan sänkyyn/syliin tai muuallekaan, mutta tohon liinaan se nukahtaa heti, korkeintaan 5 minuuttia menee ja on unessa! Siinä mä sen aina sit nukutankin. Ennen tuota liinan käyttöä meillä oli illat yhtä huutoa ja nukahtamiseen meni monta tuntia ja sit heräs just 5-10 minuutin kuluttua, mutta ei enää! On oikeesti kyllä aivan huippujuttu! Siinä pystyy itekin touhuamaan, kun on molemmat kädet vapaina. Mut meillä se on ehdoton just tuon nukkumisen kannalta! Suosittelen kyllä :D

Mut nyt hermostuu Rasmus, joten mentävä on :wave:

Peppi ja Rasmus tänään 6vko :heart: <br><br>
 
ONNI täyttää tänää kuukauden :D . Neuvolassa käyty ja pikkumies kasvaa hurjaa vauhtia mitat 4.5kg ja 53cm.

Ja sitten, meidän Onnin naama on alkanut kukkimaan, ärhäkän punainen iho kasvoista, hitsi kun näyttää samalta ku esikko pojan iho aikoinaa.. Hänellähän olikin sitten maito-vilja-muna-liha ym ym ym allergiat.. Ekat pari vuotta söi perunaa, parsaa, ananasta, mustikkaa, hirvenlihaa ja palan painikkeeksi peptidi tuttelia.. Mutta toivotaan että ei ois allergiaa, ei ainakaan niin laaja-alaista ku esikolla.. Sen lisäksi esikolla astmat sun muut siihen päälle.

Meillä menny jo toista viikkoa yöt max yhdellä syönnillä, menny muutama yö jo ihan heräämättäkin..Ihanaa..Viime yönä poju nukkui 23-05 ja jatkoi sitte unia viel klo9 asti.. Ei haittaa kuulema pitkät syöntivälit ku paino nousee hurjasti, 2 viikossa painoa tullu 600g.

Peppi:Meillä tytöt on tykänny liinasta, muttä tämä jannu ahdistuu heti siinä, hän haluaa käydä rauhssa nukkumaan itsekseen ja hereillä ollessa ei tykkää yhtään, kyllä nuo lapset on vaan erilaisia.. Meillä on tosin vähän tyhmä liinakin jossa asento vaihtoehdot on vähissä.

Painosta:
Kävin tänää vaakassa...3 kiloa jäljellä painoa raskuden alkuun verrattuna JEEEEEEEEEE!

VOIMIA JA USKOA HUOMISEEN kaikille joiden lapset sairastaa ja niille joiden unet jää haaveeksi
:hug: !!!

Loput kerkesikin jo unohtua..

T:Viiviiliina ja onni 1kk :heart:
 
Viiviliina: Niin joo, toki on myös lapsikohtaista tuo liinassa viihtyminen. Mutta se on kyllä kokeilemisen arvoinen juttu :D Nimittäin helpottaa mielettömästi, jos lapsi siinä viihtyy! Toivottavasti ei teidän Onnilla olis mitään allergioita!

Kävin tekemässä sen kunto-ohjelman, tuli taas hyvä olo ja lämmin :whistle: Sain kertoa omia tavoitteitani jne.

Kirjoitan Rasmus sylissä, hiukka hankalaa, joten lopetanpa tähän :wave:
 
mami71
Viiviliina: meillä on samanikäinen tyttövauva ja kateellisena luen kuinka hyvin vauvasi nukkuu yöt!!! Meillä syödään tasan 2h välein, yöllä ja päivällä. Ja välillä röyhtäisy ei meinaa tulla ollenkaan, tyttö on tuskissaan ja siinä sitten yöllä valvotaan ja heijataan vauvaa 30-60 minuuttia... :whistle: Tyttö on muutoin kiltti, oikein superkiltti, eikä itke juuri ollenkaan!

Mistä noita kantoliinoja voi ostaa? Mulla on jo sellainen 5m pitkä liina, mutta olisin kiinnostunut sellaisesta liinasta jonka voi vain pujottaa vartalon ympärille.

mami71 :)
ps. sen verran olen väsynyt valvomisesta etten nyt jaksa lukea muita viestejä :whistle:
 
voi hitsi pakko kirjottaa kun ootte saaneet niin hienosti painon putoamaan. itsellä kaikki se 8 jäljellä mikä oli laitokselta kotiin palatessa.

ja lohdutukseksi väsyneelle mami71:lle täällä myös syödään kahden tunnin välein yölläkin. Jotenkin sitä kuitenkin jaksaa ja päivällä voi välillä torkahtaa vauva kainalossa jos saa isommat rauhottumaan johonkin touhuun tai videon äärelle.
 
Hei piitkästä aikaa!

Saatiin viimein nettiyhteys meidän uuteen kotiin niin pääsen taas koneelle =)
Juttuja oli niin paljon etten kaikkiin pysty komentoimaan..Haleja ja voimia kuitenkin kaikille jotiden vauva on sairastellut :hug: Kyllä pitää olla onnellinen että oma lapsi on terve ja ei pidä valittaa pienistä asioista elämässä...

Peppi85:Kyselit meidän kuulumisia niin hyvin meillä menee tosin elämä on ollut viime aikoina tosi kiireistä kun on muutot ja koulujutut olleet täydessä vauhdissa..

Tiipeli:Suosittelen aaltoalvarissa maanantain ja keskiviikon vesijumppia..Niissä on hyvä ohjaaja ja meno on mukavaa... =)

Urheilusta sen verran vielä että mä aloin taas käymään elixiassa ja tänän olin eka kertaa xyclingissä polkemassa..huh huh kun teki kipeetä mutta olo on nyt mahtava kun on päässyt liikkumaan..Tsemppiä meille kaikille jotka taistelee vielä noiden kilojen kanssa..Itellä jäljellä vielä 4 kg ja niistä pitäis päästä ennen siskon häitä jotka on n.1 kk päästä..taitaa olla vaan mahdotonta että kaikki lähtee ennen sitä...Mun kaasonmekko ei mene vielä kiinni kun noi tissit on kasvanu..No pitänee pienentää pukua ja urheilla rennoin mielen ennemmin kun pakolla huhkia kiloja pois tiukalla aikataululla...Mutta kyllä on ihanaa kun voi taas liikkua kunnolla ilman huolta masussa olevasta vauvasta!!!!Siis kun se vauva on jo maailmassa =)

Mukavaa viikonloppua kaikille!Me lähdetään Rassen kanssa valmentamaan korisjoukkuettani viikonloppuna Järvenpäähän ja päästään oikein hotelliin yöksi =) Ihan kivaa vaihtelua..Käytiin ostaa cracon matkarattaat niin voin helpommon kuljettaa rassea turvakaukalossa jonka saa liitettyä rattaisiin =) Vaunut kun ei ois mahtunu mukaan..Matkarattaat oli vielä tarjouksessa lastentarvikkeessa niin saatiin ne 89 e...Meidän perhe kun on paljon liikkeellä niin matkarattaat helpottaa varmasti matkustelua paikasta toiseen...

Tulipas paljon tekstiä ja aika sekavaakin välillä mutta oli kyllä mukava kirjoitella taas tänne =)

Odette ja Rasmus 2kk ja 1 vko :heart:
 

Yhteistyössä