**Maalismasut 2009:stä vauvautuneet**

  • Viestiketjun aloittaja vihvi
  • Ensimmäinen viesti
Heipähei!

Eipä ole tullut kirjoteltua taas vähään aikaan. Täällä podetaan flunssaa, minulle nosti tosin ihan kuumeenkin. Viimeyönä mittasin 38 ja rapiat.. :/ Pikkuneidille ei onneksi ole kuumetta tullut, nenukki on vain ollut räkäinen, nyt tosin jo parempaan päin. Keittosuolatippoja ollaan kuitenkin käytetty ja niistelty.

Kädet ovat löytäneet tiensä ainakin suuhun, jos ei muuta. En ole vielä hoksannut että hän olisi niitä katsellut itse. Hymyjä on tullut ihan alusta saakka, nyt tosin n.kuukauden verran kantsekontaktin yhteydessä.. Pientä pihinää ja sihinääkin kuuluu samalla usein, ikäänkuin hän harjoittelisi nauramaan. :heart: Kielellä pelleily on myöskin ollut hyvän aikaa ihan jokapäivästä touhuilua ja kovasti jo jokelletaan. :)

Vaatteet meillä on kokoa 62, potkareissa menee vielä pienemmätkin. Bodeissa saanee kohtapuolin siirtyä taas isompaan.

Niinu & Venla (tasan 2kk)
 
pikku hiljaa meilläkin on alettu siirtyä kokoon 62. Just eilen laitoin joitakin pienempiä vaatteita kirppari pussiin. Pitäs vaan saada aikaseksi viedäkki ne kirpparille. Enhän oo ku puol vuotta vaan aikonu hommata kirpparipöydän... :LOL:
 
hermina Meillä on sama juttu. Poika ei suostu nukkumaan yksin päivisin. Nukahtaa tissille, mutta herää maks 10 minuutin kuluttua, jos nousen ylös.. Kantoliinassa on nukkunut pidempiä unia. Ja liikkuvissa vaunuissa. Öisin sentään on vielä nukkunut omassa kehdossa. Ei nukahda itsekseen juuri koskaan.

Mies lähti sitten reissuun. Todella ahdistunut ja surullinen olo. Purskahtelen itkuun välillä ja olo on ihan vetämätön. Vaikka eihän tässä ole kysymys kuin kuudesta viikosta. Pitääpi taas mennä. Poika kutsuu.
 
Mimmukalle :hug: :hug: ja parempaa mieltä.

Meillä ei näytä neiti haluavan tänä iltana nukahtaa |O vaikka useena iltana nukahtaa heti ysin jälkeen ja nukkuu sinne yhteen asti. Tänään kyllä nukahti normi aikaan mutta heräsi äsken ähellyksen kera. taitaa hiukan massua vääntää.
Itse aika väsy aamuisin kun nennu alkaa kakkaa äheltämään viimestään kuudelta.. yleensä ennekin.. sitten äheltää siinä ja torkkuu jolloin en enää itse saa nukuttua. ja nyt en illasta osaa rueta nukkumaan ennen kuin mies tullut iltavuorosta |O

Vaatekoko meillä on tällä hetkellä 56-62 ihan pienimmät 50cm ei mahtuneet kuin pari ekaa viikkoa päälle.

Nukahtaminen; mieluiten täälläkin nukahdetaan tissille ja nukutaan siinä. Öisin olen niin tehnytkin että vaihdan vaan aina puoleta toiselle syömään.. saadaan parhaimmat unet molemmat.
Päivällä nukahtaminen kestää. jos nukahtaa tissille ja nostetaan tuutuun niin herää miltei heti. Onkin tehty sillä tavalla että heijattu tuutua ja laitettu aina vaan tuttia suuhun. kun nukahtaa niin nukkuukin sitten useamman tunnin.
vaunuissa on oppinut nukkumaan hyvin ja nukkuukin jo iltapäiväunet melkein kokonaan ulkona (klo.16-19) tosin monena päivänä meillä ei ole vielä ulkona nukuttu noin pitkiä pätkiä.

jahas.. ei tyttö tunnu asettuvan.. mentävä on.
 
vaatekoko meillä meni nuo 56 senttiset aika pian pieniksi kun tultiin sairaalasta kotiin. nyt on käytössä 62 ja 68. tuo kokokin riippuu ihan valmistajasta. jotkut 62 on jo pieniä.
nukkumisesta meillä jo aika hyvin on tullut rytmiä nukkumiseen ainaskin päikkäreiden suhteen. ensimmäisille menee 10-11 välillä ja nukkuu noin kolme tuntia. sitten on maksimissaan pari tuntia hereillä ja taas 16-17 välillä menee kolmen tunnin päikkäreille. yöunille mennee siinä 22-23 välillä.
yöt on vaihtelevia. välillä syödään parin tunnin välein ja välillä taas nukutaan 4-5 tuntia putkeen. kyllä tämä lapsi on meidän kolmesta ollut tähän asti rauhallisin. ei ole vatsa vaivannut =)
 
Upupa, mä olen säästänyt esikoiselle muutamia tavaroita, jotka annan hänelle sitten joskus aikuisena. Ja niin teen tietysti nytkin tytölle. Esikoiselle on säästössä mm. ekat adidaksen tennarit, nimikoitu tutti, pari ihaninta bodya ja muutama lelu. Keräilen toki tavaroita sinne koko ajan, kun vaan muistan. =)

Vaatekoko; meillä käytetään edellen 56 cm vaatteita. Pari yöpukua on 62 cm, mut nekin on vähän isoja.

Nukahtamisesta; tyttö nukahtaa vaunuihin päikkäreille itsestään, eikä vaunuja tarvi edes heilutella. Mutta yöunille ei kyllä nukahda, ei niin millään. Yleensä nukutetaan syliin tai sitteriin ja siitä kannetaan pinnikseen, tai sit tyttö nukahtaa tissille ja nukkuu mun vieressä.

Sain tänään aikaseks lähettää ristiäiskutsut ja kävin tilaamassa nimikoituja suklaasydämiä ristiäisiä varten. Kakut on myös tilattu ja huomenna pitäis mennä etsiin kastemekkoa.

Nyt vaipan vaihdolle, tyttö tuoksahtaa sylissä melkoisen pahalta... :LOL:
 
Vaatteet: Alkaa jo koot 60 mahtumaan päälle, mutta vielä ovat himpan isoja neidille. =)

Nukkumiset: Unirytmi on pysynyt viikosta toiseen samana, nukkuu klo 22 ja 00 väliltä aina klo 4 . 5 ja ruokitus, sitten jatkaa unia aina klo 8 tai 9 asti. Olen itse tyytyväinen tähän.

Mulle on nyt tullit ihmeelliset lonkkakivut. Nytkin sattuu ihan simona ja välillä helpottaa. Liikuttu on mielestäni sopivasti mutta silti.

Tänään on sitten syntymäpäiväni ja saa nähdä mitä mies on keksinyt vai onko edes mitään. Funtsin et jos korkkais ekan sidukan mut en nyt oikein tiedä.

Mömmis ja neiti 4vk 2vrk
 
Huomenta!

Mimmukka: Jaksamisia :hug: !!

Mömmikselle synttärionnea :flower: !

Nukkuminen on meillä vihdoinkin uskomattoman helppoa. Kun Joonalla on väsy, se nukkuu mihin vaan, milloin vaan ja missä metelitasossa vaan. Yleensä kun huomaan hänen olevan väsynyt (selittämätöntä kitinää ), niin äkkiä tissille ja nukkumaan. Rinnalle saattaa nukahtaa mutta siirrettäessä yleensä aina herää. Laitamme pojalle unirätin ihan naaman viereen, sen kanssa hän taistelee (kiskoo ja ja vanuttaa :) ) hetken ja sammahtaa sitten siihen. Eli meillä on nukkumisen kanssa vähän liian helppoa :ashamed: . No, esikoisen kanssa ei sitten ollutkaan ja silloin opetimme hänet liian hiljaiseen uniaikaan. Hän onkin edelleen kovin herkkä herääjä.

Mä en ymmärrä mikä mun yöllisessä maidossa on vikana?!?!? Meillä on edelleen Joonalla masuvaivoja, ja AINA yösyötön jälkeen. Eniten varhain aamulla tapahtuvassa syötössä klo 6.30. Joona syö nykyään enää kaksi kertaa yössä (12 tunnin unet) ja toinen rintahan on "levännyt" koko yön ja kerännyt maitoa. Lypsän yleensä n. 100 ml pois ennen syöttöä ja vasta sitten syötän ns. takamaitoa. Siitä huolimatta poika vääntelehtii ja öhisee paljon puolen tunnin ajan syötön jälkeen. Jotain maidossa on pakko olla vialla, sillä poika ei saa masuvaivoja juomastani aamukahvista tai suklaasta, jota yks päivä tuli syötyä.

Jaahas, pitänee mennä kolistelemaan makuuhuoneeseen, jotta Joonakin hiukan heräilee.

Iines ja Joona 8 vkoa
 
Huomenta/päivää...
En ole ehtinyt kirjoittamaan aikaisemmin, kun yllättäen poika vie oman aikansa, ja kun ns. omaa aikaa on niin menee muita hommia tehdessä. Meidän poika on suht vaativa, aamupääivisin nukkuu sylissä, ja jos laskee sänkyyn tms niin max 1o min niin hän herää. Iltaisin on sitten kätinää n 2 tuntia. Nyt on aloitettu cuplattomat jos niistä olisin jotain apua vatsa vaivoihin.
Poika on kasvaa hyvin, eilen käytiin neuvolassa ja painoa oli 4425 ja pituutta 54,5. Viikossa painoa oli tullut n 300g.
Meillä on täällä sama tilanne, kuin Mimmukka81 eli mies lähti reissuun 6 viikoksi.
Mimmukka81: Lähtikö miehesi "maailman" merille eli kp:lle?

Misa75+pomo 3vkoa
 
Paljon onnea Mömmikselle!

Vetäisin sitten eilen mehevän berliininmunkin. Pari tuntia sen jälkeen syötin, ja alkoivat kovat masuväännöt. Se niistä vappumunkeista sitten :$

Röyhtäytättekö te muuten yösyöttöjen jälkeen? Mulla on vähän huono omatunto kun usein en itse tee tuota, koska poika siinä heräilee taputuksiin enemmän ja saattaapi valveutua. Mutta toisaalta, aamuista ähellystä (paukuttelua) saattaisi saada tuolla vähennettyä. Tosin meillä röyhtäytys onnistuu vain n. joka kolmannella kerralla :/ Onnistuvatko muut aina? (Minä amatööri kyselen tyhmiä......)

Pojan kakka oli pari päivää vihreää, harrastin "nettipuoskarointia", ja se voipi johtua esim. liiasta ilmasta mahassa tai stressistä. Noh, poika vähän stressaantui ristiäishälystä. Nyt lasti oli taas normaalia sinappia.

T.Marais ja Ilari 7vko 5pv
 
Mimmukalle voimahali!:hug:
Mömmikselle synttärionnea! :flower:

Omia neuvolakuulumisia:
paino 4675 g
pituus 58,8 cm
pipo 37 cm

Hyvin on lähtenyt kasvu tasaantuun omalle käyrälleen. Aune sai rota-rokotteen samalla, mielenkiinnolla odotamme tuleeko illalla kitinää... Meillä ollaan oltu flunssassa, vauvallakin pientä räkäisyyttä. Keittosuolatipat ja sängyn & vaunujen päädyn kohottaminen on auttaneet.

Vaatteista Aunelle menee vieläkin 2 kk ikäisenä 56 cm, onneks tuli ostettua aika paljon pieniä kuteita =) Nyt pikkuhiljaa joitakin 62 cm otettu käyttöön. Ajattelin laittaa ihanimmat vaatteet säilöön, saa nähdä kuinka paljon tavaraa rupee kertyyn... Ihana anoppini on kantanut säästämiään vanhoja vauvanvaatteita 70-luvun lopulta meille kassitolkulla. Muuten ihan kiva, kun tykkään retrosta, mutta ne on tosi huonokuntoisia..Kiertäneet monella lapsella aikoinaan. Oli pakko pistää vaivihkaa osa roskiin ja suurin osa suoraan varastoon...Voi sitten esitellä Aunelle, että tälläsiä sun isi on pitäny :p Että toivottavasti en ite sorru ihan kaikkea säilyttään!!

Röyhtäytyksestä en mäkään yöllä raatsi...Aune nukahtaa usein tissille ja saa siirtää omaan sänkyyn. Tosin nukahtaa melko helposti yöllä uudestaan, joten vois kokeilla röyhtäyttää. Meillä kans aamu 6 alotetaan paukuttelu :LOL: ja 7 noustaan "oikeesti".

Nukkumisesta muuten, vaunuihin nukahdetaan päivällä hyvin. Iltapäiväunet (klo 15-18 välillä ) on just tota syliin nukahtamista, ja kun siirtää omaan sänkyyn, herää juurikin 10 min päästä..Eli iltapäivällä nukutaan, jos lähdetään ulos vaunutteleen. Suoraan parvekkeelle en oo iltapäivisin kokeillu nukuttaa, vois testata senkin... Iltasin Aune kyllä nukahtaa omaan sänkyyn yöunille.

Mulla on kauhee morkkis raskauskiloista. Eilen tuli Elloksen paketti ja kaikki vaatteet näytti ihan kauheilta mun päällä :( Yritän tolkuttaa itelleni, että kyllä ne ajan kanssa lähtee kunhan pääsis jumpalle jne... mut silti on välillä mieli maassa, kun on niin paljon ylimääräistä vyötäröllä. Täytys varmaam mennä kampaajalle tai jotain niin sais muuten piristystä oloonsa :/ Ehkä tää nuhakin vetää mielen matalaks...

Puuskis ja Aune - vappupäivänä tasan 2 kk :heart:
 
Marais: Kyllä röyhtäytän yösyötönkin jälkeen. Silloin kun masuvaivat olivat pahimmillaan, niin otin sen tavan, että nostin pojan ylös. Mä taputtelen hiukan pepulle ja samalla hiukan nostelen ylöspäin (kuten Zoe-F) mut poika röyhtäisee melkein heti, kun nostaa ylös.
 
Röyhtäytän joka syötön jälkeen, myös yöllä. En silti saa sitä aina tulemaan. Taputan peppua ja selkää. Käyn kävelykierroksen huushollissa ja hytkyn ja keinun itsekin. :) Joskus vauva röyhtäsee, kun nostan unilta tai hoitopöydältä. Pidän röyhtäyttämistä tärkeänä, sillä meillä poju on pikku kitisijä, ettei tarvitsisi ilmaa masussa ainakaan itkeä. Jatkuvia suurempia huutokonsertteja ei ole ollut, mutta muutaman kerran on itketty hysteerisenä. Peppu paukkuu ja joskus on tullut itku kakkaa vääntäessä. Nyt oon ottanut testiksi Cuplatonin käyttöön ja lopetin Relat.

Pojun vaatteet on tällä hetkellä vähintään 68cm:n kokoisia. Kaikki sen kokoisetkaan ei enää kuitenkaan käy, esim kapeat bodyt. Huima kasvuvauhti on yllättänyt mut, vaatteita saa koko ajan laittaa sivuun pieninä. Ja syntymämitathan oli komeat 4005g/53cm! :)

Huitoo käsillä ja jaloilla kovaa kyytiä! Se on uusi juttu, on kuin lentoon lähdössä. Mutta ei katsele käsiään, ei siis ole "löytänyt" niitä... :D

Kun ristiäiset on ollut tässä pinnalla, niin mun täytyy kyllä laittaa meidän ristiäiskakun kuva! Tilattiin se leipomosta ja mä niin tykkäsin siitä! Meillä oli vihreä teema, servettejä ja vauvan kastemekon rusettia myöten. Kakku ideoitiin yhdessä leipomon työntekijän kanssa. Idea lähti sammakosta, jonka huomasin heidän koristevitriinissä. :) Sisus oli päärynähilloa ja kermavaahtoa, nam! Annoin vielä jälkikäteen leipomolle kiitos-palautteen, oli vieraidenkin osalta niin kovin kehuttu kakku.



Veronpalautuksia on tulossa paljon, kuten viime vuosina joka kerta. Ihan tarkotuksella on omani ja mieheni veroprosentit korkealla, niin saa sillä keinoin mukavat joulurahat! :) Ei sitä muilla keinoin säästämisestä tulisi kuitenkaan yhtään mitään...

Töihin paluusta en tiedä yhtään... Ei ole suunnitelmia. Missäs vaiheessa se pitää työnantajalle ilmottaa?

Tuttia syödään meillä paljon!

Kuinkas usein teillä kylvetään? Meillä kylvetykset on tapahtunut kerran viikossa. Nyt täytyy tihentää tahtia, sillä poju alkaa tuoksahtaa, varsinkin päähielle!

Mitäs peppuvoidetta teillä käytetään? Meillä on sinkkivoide päivittäisessä käytössä ja oonkin alkanut miettimään, että tottuuko iho siihen liikaa ja sitten jos tulee ihottumaa, se ei enää tehoa. Pitäisköhän siirtyä ihan johonkin apteekin perusvoiteeseen?

Poju 8vk 2pv
 
Tervehdys kaikille,

aikalailla vauva pitää tämän mamman työn touhussa, siksi kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Nyt tuli neuvolakäynnillä kuitenkin niin outo ohje, että pitää kysyä teidän kommentteja. Eli vauva sai ekan erän rota-rokotteesta (rotateq) ja kuulemma nyt ei sais viikkoon käyttää kestovaippoja, pelkästään kertsejä. Kuulemma rokotteen virusta tulee läpi ulosteessa ja hygineniasyistä pitää käytää kertakäyttöisiä. Onko muut saaneet vastaavaa ohjetta? En millään haluais hylätä meidän hyvin alkanutta kestoilua edes viikoksi. Riittäisköhän tarkka käsihygienia vaippojen käsittelyn jälkeen ja jos vaikka pesis vaipat ihan omina koneellisina tuon viikon ajan? Mitä mieltä olette?

Meilläkin vauva haluaa päivällä nukkua vaan sylissä, joko kantorepussa tai sit olalla. Tästäkin tuli noottia neuvolassa, että pitäis kuulemma opettaa nukkumaan omassa sängyssä tai rattaissa. Ja yöllä olen itsekin alkanut nukahdella kun vauva on syömässä, sitäkin pitäis välttää. Aika ehdottomia ohjeita tuli neuvolasta. Näihin nukuttamiseen liittyviin ohjeisiin aion kyllä suhtautua vähän varauksella ja mennä edelleen vauvan mukaan.

Jaksamisia kaikille vauvojen kanssa!

Cattitude
 
Mömmikselle onnittelut, Mimmukalle ja Misalle tsemppiä "miehettömyyteen"!

Vaatteet on meillä yleensä kokoa 62 tai 68, jotkut ulkomaalaiset jopa 74 tai 80, mutta ovat samaa kokoluokkaa. Jotkut 56 housut mahtuvat kyllä edelleen. Velmo taitaa olla isänsä tapaan pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen. Muutenkin on perinyt ulkonäköä paljon isältään. Tai niin kaikki ainakin sanovat.

Peppuvoidetta
ei meillä käytetä yleensä ollenkaan. Joskus jos on kovasti ärtynyt, laitetaan vähän Dexpanthenol ratiopharmia (on vastaavaa kuin Bepanthen).

Yösyöttöjen jälkeen en yleensä röyhtäytä, koska melkein aina jompi kumpi meistä ehtii nukahtaa ensin. Aika usein se olen minä. :ashamed:

Puuskamuikkunen: älä ressaa raskauskiloja. Eihän tässä ole vielä pitkä aika synnytyksestä. Eikös sitä yleensä sanota, että tavoitteena on saavuttaa alkupaino n. vuoden kuluessa eli niillä main, kun imetys yleensä loppuu.

Sorayalla on ollut hieno kakku.

Hauskaa vappua kaikille! Me lähdetään huomenna keski-Suomeen miehen vanhempien luo. Minkälaisia vappusuunnitelmia muilla on?

Misstra + Velmo 7,5 vk
 
Misa Joo, lähti kp:lle! Voimia teille sinne kotiin! Teidän vauva on vielä pienempi! Kolme viikkoa vasta.. :eek: Tossa vaiheessa sain sätkyn kun edes mietittiin miehen lähtöä. On se niin pitkä aika! Onneksi vauvat kasvaa ja arki helpottuu koko ajan! Tänään ei ahdistanut niin paljoa, mutta ehkä näitä ylä- ja alamäkiä tulee... :hug:

Kylvetetään pari kertaa viikossa.

Vappusuunnitelmia Käytiin eilen kaverin kanssa ostamassa hyvää ruokaa, jota sitten kokataan täällä aattona. Vappupäivänä käyn työväentalolla syömässä. En jaksa osallistua marssiin.. Toinen vaihtoehto oli tuo Kaivari, missä kavereilla on iso teltta ja paljon syötävää, mutta vauvan kanssa tosi hankala mennä siine. Autoa ei saa mihinkään ja bussit on ihan täynnä.

Ihana kakku soraya! Mekin tilattiin kakku pitopalvelusta. Se oli ihan karmean näköinen! Jouduin laittamaan kermavaahtoa ja siistimään sitä. Hyvää se oli ja kun annoin kohteliaasti palautetta, sain 50? lahjakortin. Eli kakku maksoi 15 euroa lopulta (40 hlö).

Vaatekoko on 62 ollut pari viikkoa. 56 mahtuvat vielä. Pienimmät olen siirtänyt jo sivuun. Saa nähdä, koska 68 menee päälle, kun tätä vauhtia poika kasvaa!

Tänään on ollut hyvä päivä. Kävin vaunukävelyllä metsässä. Sen jälkeen vauva nukkui tunnin avoimen ikkunan edessä ja vieläkin jaksaa torkkkua tuolla sohvalla. Todella pitkät päiväunet! Toivottavasti rupeaa heräilemään ja seurustelemaan, jotta yö menisi hyvin!

Mimmu ja Tobias melkein 7 viikkoa
 
heips!
onpas ollu hössökkää. alkuviikkon menny ihan sumussa. jotenkin oon ollu ihan tosi väsyny ja mikään ei oo kiinnostanu. tänään sit olin ihmisten ilmoilla ja mies on hoitanu yöt vauvaa, mä oon vaan syöttäny ja jatkanu unia niin alkaa olla jo ihan ihmismäinen olo.

vaatekoko on meilä 56. 62 voi alkaa suunnittelemaan jo päälle ku meillä menee ekana pieneksi hihat, mä en tiiä mikä gorillan poikanen tuo lapsi on ku kädet tuntuu olevan niin pitkät!

röyhtäyttäminen: yöllä en jaksa jos röyhy ei suosiolla tuu niin en jaksa alkaa hyppeleen ees taas kämpässä et se tulis. sitten se kostautuu sillä et jatkuva vikinä alkaa tunnin/parin päästä.

rotarokote: meijän vaaveli sai sen viime viikolla ja ei saanu mitään oireita ainkaan heti. sai siis viime to ja nukku sitten seuraavan yön NIIN hyvin, ettei koskaan. nyt tää viikko on ollu kitinää ja vikinää ja hirveitä huutokohtauksia ja tunnin välein syöttelyä päivällä. söi aika vähän viime viikolla ja ilmeisesti nyt sitten tankkaa urakalla. viihtyis vaan koko ajan sylissä ja psytyasennossa. mietin et oiskohan flunssa menny korviin????

MÖMMIS: Hurjasti onnea!!
Misa&Mimmukka: Voimia O-I-K-E-I-N paljon!

Kylvetys: meillä kylvetään parin päivän välein. nykyään vauveli pulauttelee niin paljon et kaula ja korvan taustat on "homeessa". haisee HYI pahalle! Kerääntyykö teidän pikkusille sormien väliin kaikkee kerstettä? meillä saa aikaan HIRVEÄN huutokonsertin ku yritän kylvyssä niin pestä.

Miten teidän miehet on reagoinu vauvaan? varsinkin ekan kohdalla? mikä oli suhtautunuminen raskausaikana? meilä mies ei oikein ottanu millään lailla osaa koko raskauteen ja vauvan synnyttyä on ollu IHAN myyty. lässyttää ja lepertelee vauvan kanssa kaikkee älyvapaata. ei IKINÄ ois uskonu et se hurahtaa NOIN paljon! :LOL:

Cattitude: mä en hylkäis.jos ei oo muita lapsia niin käyttäisin kestoja. olisin vaan TOSI huolellinen niiden kanssa. sehän on vain mahdollisuus et sen rotaviruksen voi saada. eikä se automaattisesti tartu. mut sun pitää tehä niin ku susta tuntuu..

Flunssan pahin kärki alkaa taittua, mut räkää tulee edelleen tai oikeestaan nimen omaan ei tuu vaan pyörii tuolla vauvan nokassa ja vaikeuttaa hengittelyä. 3 viikkoa jo kestäny. lääkärineuvolasta saatiin silmätipat ja rähmäsilmäkin alkaa parantua. en vaan millään muista tiputella 4 kertaa päivässä niitä tippoja..

Mitenhän nipsunapsulla menee?
onkohan annas jo toipunu synnytyksestä?

tuli muuten semmonen mieleen, et noihin alapää tutkimuksiin ei sitten totu koskaan. aattelin joksus naiivisti et synntyksen jälkeenhän se ei enää oo mitään, mut ihan samalla lailla se ällötti (jälkitarkastus) ku ennen synnytystäkin...

muistatteko treenata lantiopohjalihaksia? mä muista LIIAN harvoin ehkä kerran viikossa ja silloinkin jaksan tehä vaan muutaman,.. joskus tää laiskuus kostautuu...

mut nyt syämään :LOL:
 
Mulla oli kans jälkitarkastus eilen. Limakalvot oli kuulemma kuin vanhalla mummolla. :D No, ilmankos seksi ei oikein ottanut luistaakseen, vauvaöljystä huolimatta... Sain vihjeen käyttää estrogeenipuikkoja.

Ahaa, että peppuvoidetta ei välttämättä siis tarvi käyttää jatkuvasti? Jos iho on hyvässä kunnossa. Oon luullut, että täytyy käyttää, taisipa neuvolatätikin kehottaa niin, jos oikein muistan. Mutta kai se on sitten sama kuin iholla yleensäkin. Jos aina käyttää jotain, iho ei enää osaa toimia normaalisti.

Meillä on mukava neuvolatäti! Ei paasaa mistään kaikki-tietävästi. Että nyt täytyy tehdä näin ja näin ja älä nukuta siellä ja siellä. Ei edes tullut mitään sättivää palopuhetta, kun mainitsin epäluuloistani rokotuksia kohtaan. Kuunteli ja oli ymmärtäväinen. Antoi opaslehtisen ja sanoi, että se on meidän päätös. Kuitenkin, koska mies haluaa normi-rokotukset ja kaupan päälle vielä sen rota-rokotteen, niin tässä asiassa minä taivuin. Otetaan vaan. En ole perehtynyt tarpeeksi hyvin rokottamattomuuteen, on vain ollut mietinnässä se, että elimistön immuunipuolustus ei saa rauhassa kehittyä, kun puututaan siihen niin varhain ja mikä sillä on osuus esim allergioiden lisääntymisiin. Se jo kuitenkin helpottaa mua, että vastasyntyneiden automaattisesta Calmette-massarokottamisesta on luovuttu. Että pieneen kehoon kajotaan rokotusten muodossa vasta sitten 3kk-neuvolassa. :)

Mies hurahti kans vauvaan ihan täysin! Esikoinen on ja kauan odotettu. En olisi ikinä uskonut raavaasta äijästäni semmoista. Never! :D Vaihtaa vaippaa ja syöttää pullosta mun lypsämää maitoa. Leperteltelee ja vielä jopa marketissa kesken ostoskierroksen. Ja kun vielä ennen syntymää sanoi, että meidän vauvalle ei leperrellä.... Pitää paljon sylissä ja röyhtäyttää mielellään sen jälkeen kun on ollut mun rinnalla. Musta on ihanaa, että lapselle tulee yhtä läheinen suhde isäänsä kuin äitiinsä. Ja kuinka suuri apu se on mulle, kun ei tarvi hoitaa pääpainoisesti yksin, mitä se varmasti monella äidillä luonnostaan on. Kun vauva on täysimetyksellä, niin siinä saa jo automaattisesti paljon enemmän läheisyyttä äidin kanssa. Meillä miehen tehtävänä on ollut kylvettää vauva ja sen jälkeen hieroa vauvaöljyllä. :heart:
 
Mömmikselle myöhästyneet synttärionnittelut!!

Röyhtäytyksestä; en mäkään ole yöllä röyhäytttänyt vauvaa. Yleensä yösyötön jälkeen vauva jää mun viereen nukkumaan ja nukahdan itsekin vauvan syödessä. :LOL: Mutta päivisin ja varsinkin iltaisin röyhtäytän aina. Ja oon huomannut että tuttelin jälkeen vauva röyhtäsee paljon helpommin ja kovemmin kun imetyksen jälkeen.

Peppuvoiteesta; mä laitan yleensä talkkia tai sit bebathenia. Pesen pepun lähes aina kakan jälkeen, joskus käytän peppupyyhkeitä, eikä vauvan peppu ole kauheesti punertanut.

Meillä vauva kylvetetään ehkä kerran viikossa, mutta suihkussa käydään melkein joka päivä. Käyn itse aina iltaisin suihkussa ja on tullut tavaksi ottaa tyttö suihkuun mukaan. Ja tyttö selvästi nauttii siellä. Samoin meillä oli esikoisen kanssa. En tiedä miks mä koen sen kylvettämisen jotenkin hankalaks, suihkuun pääsee paljon nopeemmin ja helpommin. :D

Joo, nöyhtää löytyy täältäkin, vauvan varpaiden välistä, sormien välistä, kaulapoimuista...

Lantionpohjanlihaksia ei oo paljon tullut reenailtua, paisti seksiä harrastessa. :LOL: Pitäis oikein ryhditäytyä ton asian kanssa.

Meillä mies on kanssa ihan myyty vauvan kanssa. Mä jotenkin pelkäsin että mies ei lepertelis vauvalle yhtä paljoa kun tuli toinen vauva ja se oli tyttö. Mies tais vissiin toivoa toista poikaa, vaikkei sitä koskaan ääneen sanonutkaan. Mutta turhaan pelkäsin. Mies on niin hyvä isä kun vaan olla voi. Vaihtaa vaippaa ja sylittelee ihan yhtä paljon kun mäkin. Ja mielellään hoitaa lapsia yksin jos mulla on jotain menoa. Viime lauantainakin mies oikein patisti mut lähtemään kavereiden kanssa iltaa viettämään, kun itse sitä vähän emmin.

Puuskamuikkunen; mä kans taistelen noiden kilojen kanssa. Eilen iski oikee masennus päälle, kun kävin etsiin juhlavaatteita ja kaikki hameet jäi kiinni joko perseestä tai tisseistä. :kieh: Löysin sit lopulta kuitenkin yhden mekon, mikä oli sopiva. Mutta sain kyllä kauheen tsempin taas päälle laihduttamista varten.

Vappusuunnitelmiin kuuluu täällä huomenna kavereiden kanssa vappubrunssi sekä tänään mummin 80-vuotissynttärit. =) Alkavat tuossa kolmen aikaan päivällä, ja oon luvannut hoitaa paikan koristelun sekä kahvien kaatamisen mun siskon kanssa. Eilen leivoin juhliin pari suolaista piirakkaa. Täytekakut ja voileipäkakut me tilattiin pitopalvelusta, mutta muuten sovittiin että leivotaan itse tarjottavat. Simaakin tein niihin kemuihin, täytyy toivoa että onnistui. Iltaa meillä olis sit tarkoitus jatkaa serkkujen kesken, kun niin harvoin nähdään. Mies lupasi olla lasten kanssa, mutta mä taidan mennä iltaa viettämään ihan autolla. Pääsee sit kotiinkin jollain, kun taksijonot voi olla melkoisen pitkiä. Nyt pitääkin alkaa jo valmistautuun, että ehdin tehdä kaiken ennen juhlia.

Hauskaa vappua kaikille!!

marza ja prinsessa kohta 6 viikkoa
 
moi ja hyvää vappua kaikille!!

Tässä toin naperoita nukkumaan.. nennu uinuu jo mutta isompi tuntuu pyörivän sängyssään.. saattaa jäädä unet nukkumatta. Ois hyvä kun nukkuis niin jaksais illalla sitten grillailla ja läiskiä vesi-ilmapalloja :D
Meillä ei sen kummepia vappusuunnitelmia kuin että pikkusisko tulee kyläilemään ja grillaillaan, herkutellaan ja rentoudutaan =) huomenna käydään sitten vapputapahtumassa kylällä.

Eilen kerkesinkin todeta että meillä tämä vk mennyt todella hyvin ja ei tyttökään enää ole mahaansa kitissyt vaikka aika paljon sitä reilu viikko sitten vielä kitisi. Tänään on selvästi huonompi pv tytöllä.. heräsi aamulla kakan tekoon jo ennen kuutta |O neljän maita söi eli en kerennyt kun torkahtaa siinä välissä.
Nyt onneksi nukahti. saas nähdä kuinka käy pitkien iltapäivä unien sitten.. jos vaikka vaunuilemaan lähdettäs jahka kauppareissu hoidettu.

Mömmikselle
myöhästyneet onnittelut!! :flower:

Marais kyseli röyhtäytyksestä.. en yleensä yöllä röyhtäytä. Aika usein torkun kun neiti syö ja havahdun jonkunajan päästä ja siinä vaiheessa tyttö vetää jo sikeitä..
Päivisin röyhtäytän.

Soraya: ihana kakku! =) Meillä pojan oma kummi koristeli jässikän ristiäisiin kaun ja sanoin että saa hoitaa homman nytkin.

meillä kylvetään 2krt/vk.
Peppurasvana käytössä on sinkkivoide vain silloin kun sitä tarvitaan.. kerran olen tähän mennessä laittanut. Ilma kylvyt ovat omasta mielestäni tosi tehokas tapa pitää peppu kunnossa. ja meillä ainakin tyttö viihtyy vaipatta todella hyvin =)
Tänä aamuna katsoin että jaloista näkyy vähän iho kuivuvan neitokaisella.. mutta hyvin varauksella laitan aina rasvaa koska iho todellakin tottuu rasvaukseen.. pojan kohdalla rasvauskierteestä vihdoin päästy eroon, eikä tarvitse jatkuasti olla rasvaamassa vaikka atooppinen iho onkin.
Kylpyveteen lorautan aina vähän öljyä.

Muty: Esikoisen aikaan mies "osallistui" raskauteen enemmän.. sanoikin tämän raskauden alussa että vähän huomaamatta 9kk mennyt.. uskon että osittain johtuu siitä, että hoiti töitten jällkeen aina poikaa ja viihdytti kun itse olin alkuraskaudessa totaalisen väsy ja huonovointinen, ja loppuraskaudessa väsymys tuli uudetsaan sekä supistukset.

Mutta aivan yhtä myyty on kuin esikoisestakin :D lepertelee ja hoitaa siinä missä minäkin. Tosin selvästi näkyy että minä hoidan vauvaa hiukan enemmän ja mies hoitaa sitten hommat pojan kanssa, mikä suht luonnollista koska vauva kuitenkin tississä kiinni esim. illat kun ois pojan iltahommat.
Ihmettelenkin miten hyvin tällä viikolla illat menneet vaikka mies töissä. Kellään ei ole pinna revennyt ihan totaalisesti :LOL: "nennu" toki välillä mainitsee että sapuskaa nyt heti mutta hyvin meillä mennyt. viikko sitten mietin että onkohan minusta olemaan kahden lapsen kanssa yksin kotona kun ei ole kuin 2 kättä :whistle: :D

jumppaamisesta; pyrin jumppaamaan päivittäin.. mutta en kovin monta kertaa. mulle kätilö sanoi että kohtu laskeutu tosi alas että tehokasta jumppaa kehiin!
.. tosi kyllä on että enemmän varmaan pitäis mutta ei tule vaan tehtyä :whistle: esikoisen aikaan en jumpannut ollenkaan..

jahas.. hiljaista on. tais poika sittenkin nukahtaa :D
aloitettiinkin jo Tatun kans vappu ja vesi-ilmapalloilla räsikittiin ulkona aamulla ;)
 
Mömmikselle myöhästyneet synttärionnittelut.

Meillä taistellaan sammaksen kanssa. Tänään meni hermot ja hain sen sammaslääkkeen apteekista. Puolukkamehua on tuolla keitettynä. Täytyy antaa välillä puolukkaa ja daktarin-geeliä. Tää ei vaan oo yhtään kivaa kun sattuu tuo imettäminen, rinnanpäät sen verran hellänä ja kait siellä on haavojakin kun sattuuu...

tiistaina oli nla. 6 vkon ikäisenä tytöllä kokoa 6020 gr ja pituutta 59,6 cm. kasvaa + 2,7 käyrällä ja käppyrällä. Ihan missin mitoissa, näinn totesi mein terkka.

Eipä tässä muuta kuin Klara Vappen, lähden nukkuen ottamaan vappua vastaan.
 
Hauskaa vappua äideille ja perheille!! :flower:

mökin muija sinulla on iso tyttö! :)

Eilen käytiin neuvolassa, Venla sai nyt ensimmäisen annoksen rotarokotteesta.

Pituus (48cm) 57,5cm
Paino (3280) 5915g
Pipo (33) 38,5

Neuvolakortissa lukee että suloinen nauravainen tyttö. Hienosti kasvaa rintamaidolla. Kaikki kunnossa. :heart:

Tää porukka suuntaa ennen puoltapäivää vapputorille.. Aurinkokin paistaa täydeltä taivaalta. B)

Niinu & Venla 2kk 6pv
 

Yhteistyössä