MAALISVAUVAT 2008 *Kesä- ja heinäkuussa -08*

Kellukka: hienot unet nukkui teidän Matti, onnea vaan :) . Tuttipulloasiaan: kokeilkaas niin, että joku muu kuin sinä tarjoaa sitä pulloa, niin ei maidontuoksu häiritse. Niin ja sylissä vauva-asennossa menee paremmin.
Ihmepoika on onneksi oppinut vihdoin juomaan pullosta, tutti sen sijaan ei pysy suussa vieläkään, enkä taida enää totuttaakaan.

Misupai, kiitos kysymästä, oli ihan mukava työpäivä eilen. Ihana morsian kaasonsa kera ja sitten vielä toisen morsiamen koemeikki. Ihan virkistävää oli käydä vähän hommia tekemässä välillä. Melkein joka lauantai onkin varauksia nyt kesällä.
Kunnolla aattelin aloittaa työt syksyllä -09. Mutta oon ottanut syksylle jo muutamat ilta- ja lauantaikeikat.

Liivinsuojagallupiin: en tarvitse suojia lainkaan, kun rinnat ei vuoda. Oonkohan ainut ei-suihkutissi?

Kohta lähdetään anoppilaan grillailemaan ja lisäksi samalla reissulla ostamaan terassikalusteita, nyt taitaapi saada edullisesti. Anoppi lupasi hoitaa molempia poitsuja kauppareissun ajan, mitähän siitäkin tulee...

Heipat, pikkuvaemo ja ihmepoika kolme ja puoli kuukautta.


 
Alkuperäinen kirjoittaja Misupai:
Angel: totta, ei se hoitoraha todellakaan ole mitään, kun verotkin pitää maksaa. Onneksi on kuntalisä, mutta silti!!! Onneksi on tullut säästeltyä juuri tuota tilannetta varten ja itseasiassa mulla on vielä omia lapsilisärahoja säästössä... Mutta oon miettinyt, että kuinka monilapsiset perheet pärjää, kun äiti on kotona monta vuotta?? Itsellä se onnellinen tilanne, että voin olla normipalkalla nää kaks kesää. Ja tää on taas tosi pinnallista, tiedän.
Ei, tuo ei ole pinnallista, ainoastaan mielettömän hieno tilanne josta kannattaa olla ylpeä!! =) Kunpa minäkin voisin!

Ja tuohon kuinka monilapsiset perheet pärjää... meillä nyt on vasta kaksi ettei niinkään monta lasta vielä, mutta... tiukkaa on, tiukkaa on. Mutta pärjää sitä, kun ei turhia osta. Säästöön ei jää mitään, kaikki menee mitä tuleekin, ja aika kädestä suuhun saa elää, mutta ei meidän toisaalta ole tarvinnut jäädä mitään vaille.. kaikki on saatu mitä on tarvittu. Shoppailua ei voi harrastaa mutta kaiken tarpeellisen kyllä saa ostettua. Joten olisko lyhyt vastaus että hyvin ne pärjää =) =)

Liivinsuojat Enää en tarvitse, mutta käytin vaihtelevasti Rainbowta, Pirkkaa, Ainua... taisin itseasiassa ostaa joka kerta eri paketin kun etsin mieluisinta! =)
 
kellukka: juu, riski tietty on siinä, että työkkäri voi ns. pakottaa töihin mutta on eriasia löytyykö siihen elämäntilanteeseen soveltuvaa työtä. Mä oon ravintola-alalla eli monivuoro työ ja myöskin iltapainotteista. mun täytyy saada sellainen työ jossa saan tehdä ainoastaan aamu/päivävuoroa, koska mielelläni sit taas sellainen työ että joutuu menemään miten sattuu, matkustelemaan jne.. joten mun kontollani on varmasti tytön tarhaaminen. Tässä jo aika hyvät syyt, miksi pystyä kieltäytymään töistä.. toisex, ei ne työkkäris jaksa eikä pysty kaikkia seuraamaan. voipi ollakin että suhtautuvatkin asiaan niin että oot nyt pienen kans kotona kesään ja sitten töihin. Mulla on itseasiassa tiedossa työpaikka ens vuoden heinäkuusta alkaen, mutta mitään varmaa en ole uskaltanut sanoa koska toivomushan olis olla silloin jo uusx raskaana =)
mutta näähän jutut näkee kaikki vasta sitten myöhemmin...

mies meni touhuaan jo pihahommii kai mun täytys raahautuu perässä. tirriäinen nukku viime yönä 9-11, söi klo 03, 05,06 ja sit 07 annoin korviketta 100ml niin nukku 09 asti. sit otin viereen ja tissiteltiin klo11 asti.. kaikenkaikkiaan siis ihana yö.

pikkuvaimo, ei mullakaan käyttöö liivinsuojille! ostin jo ennen synnytystä valmiiksi 2pkt ja lahjotin ne pois. ihan harvakseltaan saattaa aamusta hiukan paita kastuu, mut eipä haittaa. t-paita pyykkiin ja uutta tilalle. Oon kyl oikeastaan tosi onnellinen, ettei heru. saapi nukkuu ilman liivejä eikä muutekaan tarvi säätää suojuksien kans!

pihahommiiin....

minä ja nella pian se 3kk
 
Heissan!

Rintataistelut siis ollut jo puheena täällä.. Mä kävin imetystukilistan sivuilla ja sieltä löytyikin paljon asiaa..

Liivinsuojista: Mulla käytössä ainun tarraversiot. Mielestäni sen tarra-sanan voisi poistaa siitä koska ainakaan mulla se tarra ei ole koskaan pitänyt suojia paikoillaan. Ilman suojia jos olen niin liivit on järkyttävässä kunnossa jo päivän käytön jälkeen.

Meillä on tiistaina neuvola ja harmittaa jo etukäteen mennä sinne. Meillä oli Töölössä niin loistava neuvolan täti ja nyt kun muutettiin niin saatiin sellainen nainen mitä en voi sietää. Hän kysyi mm. että annanko Adalle maitoa kun hän sitä haluaa.. Voi hyvää päivää...
Lisäksi vauva on kuulemma laiha. TYttö on aina kasvanut samalla käyrällä ja tasaisesti.. Osaa siis ärsyttää. TIedän jo nyt että käskee aloittaa kiinteät, sillä tottakai jokaisen vauvan tulee olla valtava jötkäle.. :kieh: Tietääkö joku onko yksityisellä neuvolapalvelua?

Me tosiaan muutettiin uuteen kotiin kesäkuun alussa ja kyllä on ihanaa kun on oikein oma parveke ja kaikki.. :) Pitäis vaan jostain saada parvekevaunut. Tilaa riittää ja kaupungin melu ei enää häiritse meitä. Palkattiin meille siivooja kun tuntuu ettei mun aika riitä mihinkään muuhun kuin vauvan hoitoon..

Mites mammat olette palautuneet raskaudesta? Onko muita löllöjä kuin minä? Kilot poissa mutta vartalo on kuin iso pullataikina! YÖK

Nyt Aaduska heräilee.. sunnuntaita!
 
sunnuntaita!

Ama nukkuu päikkäreitä niin tulin nopsaa koneelle!

LauraN: Sama ongelma! Kilot on poissa, mutta mahalla makkaraa mitä ei ennen oo ollu! yöks! Tars varmaan alkaa tekeen jotain vatsalihaksia, mutta kun ei jaksa eikä ehdi! Vähän luksusta oma siivooja :)

Töihin menosta... Ei olla vielä päätetty et mitä tehdään.. Syksyllä täytyy ilmoittaa työnantajalle.. Joko jään vähäks aikaa viä kotiin tai sitmummo jää hoitamaan likkaa.

riksu + ama
 
Perjantaina siis tuskallisessa +25 helteessä ei-ilmastoidussa autossa tänne matkattiin. Telma jaksoi kyllä tosi reippaasti, ekan tunnin nukkui ja vasta viimeiset 50km karjui kuumuutta kuin syötävä. Tuli huoli nestehukasta kun ei syömäänkään oikein suostunut, mutta kun tänne mummolaan päästiin, heitettiin kaikki vaatteet ja vaippa pois ja pantiin viileälle lattialle selälleen lekottelemaan niin johan rupes elämä maistumaan, nauroi taas siinä monta kertaa iskälle peräkkäin. :)

Mukava kuulla että on kohtalotovereita yöherääjien klubissa... vaikka ei sitä tietysti huonoja yöunia kellekkään toivoisi. Meillä on sujunut muutama yö nyt paljon paremmin, viime yönä heräsi enää klo 01, 05 ja 08! kasilta siis nousi sitten iskän kanssa ylös. Onneksi taisi olla ohimenevä vaihe, perunaakaan en antanut kokeeksi eilen niin silti nukkui noin hyvin... Ei siis vaikuttanut meillä soseen anto yöuniin, kun ei selvästikään nälkäänsä herää, on vaan imemisen tarve niin selkäytimessä vissiin. Mutta ihanaa kun ei ole maito loppumassa kun haaveissa olisi imettää sinne 6-kk asti täysin. Nyt jätetään sitten kiinteät pois toistaiseksi. Viime perjantaina kokeiltiin peruna-porkkanaa kun oltiin ensin viikko annettu pottua, meni ehkä tunti niin typykkä oksensi kaikki soseet ja maidot kaaressa pihalle. Ei tainnut oikein porkkana soveltua meidän neidille... Ja sitä oksua tuli MONTA kertaa! Meni sekä äidin, isin että vauvan vaatteet kaikki pesuun. Nyt ei onneks tarttekkaan antaa enää kiinteitä, tsemppiä myös kaikille kanssa-kukkujille, eiköhän helpota teilläkin - kun meilläkin jo!!!

Isukki on hakemassa isoja tyttöjä Jyväskylästä, huomenna suuntaamme koko porukka mökille tästä Kuopiosta 30km päähän. Ei sähköjä, ei juoksevaa vettä, kaasuhella ja puucee. 5- 6- ja 3,5kk tytöt mukana. Toivottavasti ei sataisi!!! ei kovin mukavaa mökkerössä 24/7 kolmen pienen kanssa, taidettais tulla kaikki mökkihöperöksi! täällä ei tänään kyllä kovin kesäistä ole +10 astetta... eilen oli sentään +13. hrrrr... hellettä ja heti!

toivoo
mama-L & telma melkein 3,5 kk.

muoks // Mitä ihmettä! lapseni on nukkunut aamu-unia 2,5h ja nyt iltapäiväunia ulkona vaunuissa jo 1,5h! monta viikkoa on nyt mennyt melkeinpä niin että max 2h unet aamulla, ja loppupäivä 45min torkkuja. Mummolassa taitaa nukuttaa hyvin... vai olisikohan vaikutusta sillä että meillä ollaan aikaistettu aamuheräämistä 9 -> 8. Tuntuu ainakin että päikkärit maistuu paremmin, ja isi ja äitikin saa illasta omaa aikaa kun tipu sammahti eilenkin jo puoli ysiltä yöunille. :heart:
 
Meillä Juho nukkuu joka yö tosi hyvin,hän menee siinä 22.00 nukkumaan ja heräilee 7-9 välillä.

Nyt isommat lapset menivät just nukkumaan ja Juho kattelee tässä vieressä että mitäs se äiti oikeen tekee..

Ja tänää mulle tuli 26v täyteen!!
Ja sitä tässä oon ihmetellyt kun eilisestä asti oon voinut pahoin,etoo ikävästi,mut oksentaa ei ole tarvinnut..mitä lie mahtaa olla..keskenmenonhan sain tässä hiljattain..mutta ei kai vielä etomista voi olla vaikka oiskin raskaana,kun ensimmäiset ja ainoat menkat synnytyksen jälkeen loppu 16.6.08
 
Jospa minäkin nopsaa jotain rustaan..

Tiistaina Nooa saavuttaa maagisen 4kk-iän. Tuntuu, että tuo möhkäle syö jatkuvasti. Menee vellit, potut, porkkanat ja maito. Tissimaidosta tulee aika usein puklu, mut muuten kaikki uppoo. Mulla taitaa olla aika mausteinen ja voimakas ruokavalio. :/ Imetän enää vaan aamulla, illalla ja yöllä pääasiassa. Aika harvoin tulee päivällä imetettyä.
En kotona pidä liivejä, joten en liivinsuojiakaan käytä ku kaupungilla ja lenkillä. Taitaa niitä ainun "tarrallisia" olla. Minäkään en oo suihkutissi. Joskus ku en oo koko päivänä imettäny ni saattaa herua muutama tippa mut muuten ei valu.

Ukko se vaan köllii eikä meinaakkaan kääntyä. Joskus vahingossa masulta selälleen pyörähtää ja viimekski jäi kyljelleen ja nukahti keksen treenin. :eek:

Työrintamalla mulla on hiljasta ku ehdin just valmistua tredenomiks ennen äippälomaa. Aion olla kotona vielä äitiysloman jälkeen. Toiveissa olis pikku kakkonen sit melko pian. Kun ei oo työtä odottamassa ja tuppukylässä semmosen saantiki on kiven alla ni ei oo kiire minnekkään. Osaako muuten joku sanoa miten nopsaan se toinen pitäs tehä, että saa samaa äitiyspäivärahaa ku nyt?

Nyt joku huhuaa tissihörppyä, täytyy mennä.

Rhea Ja Nomppu 4kk
 
Mäkin tulin pikakirjoituksen tekeen! Jos nyt tosiaan onnistuis sellainenkin..

Liivinsuojista käytän Ainun tarrallisia tai Helmeä (vai mikä sen nimi olikaan, Vapaavalinnasta saa aika halvalla ja minusta hyviä ovat). Nyt on ekaa kertaa Dailyjä, kun Turusta ei sillon reissussa muuta löydetty. Niitä saa olla kokoajan vaihtamassa. Täällä tarvitaan imetysliivejä ja liivinsuojia jatkuvasti. On siis suihkutissit vieläkin. Ja yhtä hyvin ainakin vielä maitoa tulee kummastakin, ei siis oo eriparitissejä täällä.

Meillä on myös rintaraivarit ohi ainakin väliaikaisesti. Syöminen maistuu samaan malliin kuin aikaisemmin. Iltaisin alkanut tankkaan taas noin 20-45min. Sitten jaksaa nukkua paremmin. 2 kertaa on herännyt syömään. Päivisinkin on paljon kivempi tissiä tarjota, kun melkein aina kelpaa tosi hyvin. Vaaka vaan värähtää taas neuvolassa kunnolla. No hyvähän se on, että toinen hyvin kasvaa!

Bellona, voi siitä rotarokotteesta tulla oireita vielä viikonkin jälkeen. Meillä ainakin oli kaikkien aikojen levottomin yö toisen annoksen jälkeen ja just tasan viikko rokotuksesta. Monta kertaa heräs syömään, muuten onneksi nukkui kiltisti. Vähän unissaan vaikersi. Julius saikin ke viimesen annoksen. Tosi hyvä, kun on nyt ohi sekin! Sen jälkeen on taas kakka luistanut paremmin kuin hyvin. Ihan ihme vihreetä limakakkaa välillä kunnon pommituksen jälkeen. Muuten ei vielä ainakaan muuta oiretta.

Suvitus, Joo ne massat käsien, jalkojen, poskien ja masun ympärillä on vähän eriluokkaa kuin meidänkin tytöllä. Tyttö oli 1-v samanpainoinen kuin Julius 4kk neuvolassa, sen 8,3kg ;) Meillä alettiin kääntymään 3,5kk iässä. Selällään ei enää olla juuri koskaan. Mä kyllä itse ajattelin, ettei käänny noin nopeeta. Äiti yllätettiin ihan täysin B) Taitaa niistä suloisista löllöistä jotain apua olla, ei vaan Julius on ollut alusta asti tosi jäntevä ja "lihaksikas". Sillä on niskassakin oikein kunnon paksu niskalihas :D Tosin takaapäin näyttää vanhalta papalta sen takia ja hiukset on myös vähän harventuneet =)

LauraN, Täältä löytyy mahan ympäriltä pullataikina myöskin! Se on alkanut ahdistaan.. Mulla on kyllä kolme raskautta pienin välein, mutta kuitenkin. Se on niin törkeen näköistä, kun jalat on ohuet ja muutenkin ylhäältäkin IHAN ok, jos ei käsivarsia lasketa ..ja kaulaa :ashamed: Maha on iso ja löllö! Välillä on kiva, kun on kylmempää.. Tuntuu, että saa sen piiloon vaatteiden alle :/ Mä kyllä herkuttelen ihan liikaa niin että omaa vikaa löytyy! Laivalta just ostettiin karkkia..jos näiden jälkeen sitten pystyis vihdoin lopettaan tän syömisen :ashamed:

Meillä oli tänään ehkä ihanin iltaimetyshetki mitä on ikinä ollut :heart: Julius oli väsynyt, muttei kuitenkaan niin paljon kuin yleensä viimeisessä imetyksessä. On meinaan nukkunut pidempiä päikkäreitä ja sitten kahdet vaan. Viimesiltä heräs vasta kuuden aikaan. Välillä söi, sitten juteltiin, naurettiin, hassuteltiin, halailtiin, suukoteltiin, Julius kosketteli mun kasvoja ja hiuksiakin tietenkin yritti tarrata =) Tuli jotenkin erilainen yhteenkuuluvuuden tunne kuin aikaisemmin :heart: On tollaista syömistä monesti ennenkin ollut. Tää oli kuitenkin jotain erilaista.. Tuli sellainen olo, että toinen yritti kertoa Hei äiti olet minulle tosi tärkeä =) On se oma vauva vaan niin ihana :heart:

Tähän on hyvä lopettaa :D Ei tullut kyllä lyhyttä viestiä taaskaan :ashamed:

Jade ja sängyssään tuhiseva rakas 4kk 5 päivää :heart:
 
Rhea, jos en nyt ihan väärin muista niin 3 vuotta pysyy sama äippäraha ellei itse halua sitä tarkistuttaa. Meillä myös pikkukakkonen aika pian haaveissa perään ja aateltiin mennä nyt seksin kans ihan omalla painollaan, tarkempii päiviä (kuhan ne menkatkin ensin alkais) aletaan tuojotella tuossa vuoden vaihteen tienoilla. meillä tammikuun lopussa thaimaan matka, joten en silloin haluis vielä kovin isostikaan olla raskaana (tän vuoden tammikuun thaimaan matkahan peruuttiin juuri siitä syystä,heh! uus yritys nyt siis) ja jos tuossa vuoden vaihteen tienoilla heti natsais niin pienokaisille tulis about 1,5v ikäeroo. minusta ihan hyvä. ikinähän sitä ei tiedä miten menee, joten parempi olla ottamatta mitään paineita. Tiedänpä yhden tuttavapariskunnan jonka esikoinen sai alkunsa kerrasta ja nyt toista yritetty jo kolmatta vuotta eikä millään =(

eipä tässä tän ihmeempii, innolla ensi viikkoon. sisko (kokkolasta) ja hyvä ystävä (helsingistä) tulevat vlopuksi kylään. ihanaa!!

 
Lapin terveisiä täältä toitottelen!

Kylymää on ollu koko hiton viikonloppu, tuullu ja pilvistä.. *murr* Jäi taas Simerock välistä.. harmittaa ihan simona.. mut onneks oli näin p*ska keli niin e ota niin pahasti nuppiin. Ens kesäksi kyllä on saatava varma lapsenlikka jostain.. tahtoo viettää edes yhden kesä päivän huoletonna..

Perjantaina käytiin Ranuan eläinpuistossa ja muksut oli ihan intona. Mukavasti siellä vierähti parisen tuntia, Matiaskin tyytyväisenä kölli vaunuissa. Mitä nyt mielettömät lörösonnat vetäs housuun just loppu metreillä ja eiku inva vessaan vaipan vaiholle. Onneksi otin matkaan vaihtovaatetta(joskus kun jäävät matkasta) sillä poika oli kirjaimellisesti korviaan myöten sonnassa! Pitzalla ollessa huomasin pojan korvalehessä epämääräistä ainetta ja totesin lähemmin tutkasteltuani sen olevan sitä itteään. Naurettiin miehen kaa iha kippurassa :LOL: Reissu oli kyllä oikein mukava ja noin niinku ilmanki puolesta sattu kyllä hyvä keli, aurinko paisto lämpimästi mutta tuuli sen verta reippaasti ettei mäkäräisiä ja sääskiä ollu meitä kiusaamassa. Tyttöä kyllä vähän harmitti kun ei keretty poniratsastukseen, mutta pittääpi sitten seuraavan kerran ku mennään mummilaan niin matkan verrella pysähtyä siihen sen verta että pääsee köpöttelemään. Mikroautolla kuites kerkesivät yhessä ajaa. :)

Mutta mutta.. kelli on sen verta että pittää lopetella tämä nettailu tältä iltaa. Pittää kirjotella paremmalla aikaa. :wave:

Marmeladi & Matias 16vko *kääntyi masulleen keskiviikkona ekan kerran* :heart:

p.s.pahoittelen syvästi etten jaksanut lukea/kommentoida kuulumisianne.. koitan olla reippaampi toisella kertaa..
 
vai miten se nyt oli :D
Hehee, siis minähän se taas täällä valvon.

Lauralle siitä yksityisestä neuvolasta, löytyy Mehiläisen Ruusulasta. Me käydään siellä neuvolalääkärit, kun en oikein luota noihin arvauskeskuksiin. Muut käynnit ollaan ihan meidän omalla terkalla, ei viitsi punnituksesta ja mittauksesta maksaa.
Onko teillä vakuutus vauvalle? Jos joo, niin ne lääkärikäynnit menee siihen, kun dr kirjoittaa, että käynti on pituus/painokontrolli.

Jade, olipas suloisesti kirjoitettu imetyskokemus. Mä oon kanssa ihan onnessani kun ihmepoika kujertelee ja hekottaa. Iän myötä oon myös rauhoittunut, niin jaksan tuijotella vaavia ihan eri tavalla kuin esikoista.

mama-L, huh, olipas teillä heräilyt, kuinka jaksat itse?

Kiloista ja palautumisesta: juu, jos ei tullut bikinikelejä, niin eipä niitä kehtais päällensä viritelläkään. Toi maha on tommonen kamala kumpu. Nyt kun on imettänyt jo jonkun aikaa, niin alkaa ehkä vihdoin vähän käsivarret kaventua, mutta on nekin ällöttävän paksut edelleen. Että syksyä ja neuleita odotellessa... (no ei vaan)

Nyt kahvinkeittoon, heipat! -pikkuvaemo ja ihmepoika nukkumatin luona
 
Viime viikolla pidin vauvaa ekaa kertaa pitkästä aikaa mahallaan ja kappas! Heti käänty selälleen :D Maattiin kyllä sängyssä niin kelasin et ehkä mä painan siinä patjaa sen verran että oli helppo. No menin lattialle ja käänsin pojan uudestaan mahalleen ja taas kuin kilpikonna kääntyi samantien :D Sitte oli jo pakko hakee kamera ja kuvata että vieläkö menis ja menihän tuo. Lattialla sama juttu. Mahalleenhan tuo on jo kääntyny pari viikkoa (vai kauemminko jo,ajantaju ihan mennyt :LOL: ) eli nyt vaan pyörimään karkuun :LOL:
vauvahan on nyt 3,5kk

Yöt nukkuu hyvin, eilen illalla mies oli vienyt omaan sänkyynsä ja syömään heräsi klo: 3 aika tasan. Seuraava syöttö oli kun herättiin miehen töihinlähtöön kahdeksan aikoihin, eli yhdellä syötöllä meni yö. Täytyy koittaa jos tänäänkin raaskisi laittaa toisen omaan sänkyynsä syöttöön asti..

Misupai
en oo tarvinu liivinsuojia ollenkaan kuin silloin tällöin. Paketin ostin loppuraskaudessa ja puolillaan on vieläkin. Natusan näytti paketin päällä lukevan ku kurkkasin. Jos käyttäisin enemmän ostaisin/tekisin varmaan kestoliivinsuojia! :)

pikkuvaemo täällä yksi ei-suihkutissi :wave:

LauraN
vaihtakaa neuvolatätiä! me vaihdettiin ja meni päivä kun oli uusi tiedossa. Siitä ilmoittautumistiskiltä saa paperin mikä pitää täyttää ja siinä pitää täyttää pari yksinkertaista kohtaa eikä oikeestaan tarvi ees selittää miks haluaa vaihtaa. Pistin kuitenkin ite syyn ja tosiaan seuraavana päivänä tuli ilmoitus uudesta :) Olin tosin myös laittanut terveysaseman ylilääkärille vai kuka siellä nyt olikaan ylimpänä vastaavana niin sähköpostin asiastani ja hän vastasi henkilökohtaisesti mailiini ja kertoi samalla uuden neuvolatädin. Eikä oo sen jälkeen tullut ees vahingossa vastaan sitä vanhaa :D Vaihto on ihan kaikkien oikeus onneksi.

Pömppömahaisuutta on havaittavissa myös täällä, tosin paino ennen raskautta oli muutenkin melkein 10kg vähemmän. Oon tullu siihen tulokseen et mun persus ja tissit on vaa kasvanu niin paljo et suurin osa painosta on niissä. Ku ei tos mahassa nyt sentää 10 kiloa oo ja vanhat housutki menee jo jalkaan. Loppuraskaudessa ei menny reidestä ylöspäin :LOL: tuli kyl hyvä mieli ku huomasin että sujahtikin ihan loppuun saakka nyt :D

Tanssimassa käyn ja töissäkin joka viikko, kumpaakin n.1-3 kertaa/vko. Kävellen myös tosi paljon, varsinkin ostoskeskuksissa :LOL:

Tässä teille pinnallisuuden huippua kauhisteltavaksi x): mä en todellakaan pidä telttailusta. Viimeksi oon suostunut telttailemaan alle 10-vuotiaana. Mä tarvin sängyn ja suihkun sisätiloista. Noh, nyt ollaan tilanteessa jossa meidän on lähdettävä teltalla viikonlopuksi, taloja ei ole mailla halmeilla. Mennään autolla ja meillä on onneks farkku joten jos pistetään takapenkit alas niin pystyy hyvin nukkumaan myös siellä jos mulla tulee teltassa hätä. Peitot ja muut vaan niin sehän on ku sänky ja on kovat seinät. Mä lähdin sit etsimään telttaa koska meillä ei luonnollisesti sellasta oo ollut. Löysin hyvän ja oli alennuksessa 35?. Sellanen 3-hengen kupoliteltta. Oltiin menossa ostamaan sitä seuraavana päivänä
kun mä törmäsin aivan upeaan telttaan!! siis aivan tarpeettoman iso, siellä mahtuu seisomaan ja siinä on eteinen ja kaikkea,joku perheteltta :D Mies pyöritteli silmiään vaikka oli toki sitä mieltä että hienohan se oli. Niinkuin olikin! Mä katselin niitä telttoja, sitä kupolia ja sitte sitä isoa..

Ja niin me poistuttiin sieltä 170e teltta kainalossa :LOL: :LOL: Välttämättä ei koskaan tämän jälkeen enää telttailla mutta onpa hieno nyt sit ainakin tän yhden kerran ja sen jälkeen kellarissa varalta. Ja arvatkaa mitä, ei hävetä yhtään! :D oon vaan todella ilonen hienosta ja kivasta teltasta eikä mua myöskään inhota ajatus nukkumisesta siinä joka on tietty pääasia =) Tulee vähän tyyris viikonloppu kun pelkkä teltta maksoi samanverran ku liput ja matkat mutta toivottavasti on hauskaa :D Vauva on siis hoidossa pe-illasta su-aamupäivään.

Nyt meen laittamaan tiskit kun toinen nukkuu vielä :)
 
Helsingissä taas nättiä ja lämmintä :wave:

Isoisovanhemmat haki justiin tytön ulos leikkimään ja Veeti köllii matolla tyytyväisenä joten kerkeen taas hetken höpöttää kahvin kera :p

Jade:
Hah, joo ranteen ympärillekin jää sellanen väli jota pitää putsailla :eek: :D Ja oon ihan pulassa ton kaulan kanssa kun en saa sitä putsattua tarpeeksi usein. Kylvyssä onnistuu mut sielläki hankalaa kun se asento on leuka rinnassa ja sitä massaa on siinä välissä tosi paljon, onkohan tällä kaulaa ollenkaan :xmas: Mut just piti laittaa Bepanthenia sinne ku ihan punasena ne kaulapoimut :/ Mut kyl se tästä!
Meillä ei käännytä vielä kuin vasta kyljelleen, eihän tuo olekaan kuin 3,5kk jotta ei kiirettä mutta sitä kuitenki odotellessa B)
Niin ja meiän tyttö paino 1v-neuvolassa (1v2vko) 9,6kg ettei mennä kovin eri käyrillä teidän tytön kanssa :heart: Ja veljen poika painoi 9kk-neuvolassa 9kg että mennään me senki ohi, luulen et viimeistään puolvuotiaana painais ton verran :eek: Mut ihana mötikkä tai juntti niinku isomummi sanoo :LOL: On vaan mielettömän raskasta kanniskella kun toinen on vielä ihan vauva, ettei pääse ryömimään (vaikka hirveesti yrittää!!) niin kädet puutuu jo hetken kanniskelun jälkeen.
Meillä ei oo tukkaa viel lähteny onneks! Tytöllä tuli takaraivoon sellanen 'nahkaruutu', oli sellanen neliön muotonen ja ei hiuksen hiusta vaan pelkkää nahkaa, piti ottaa siitä oikeen kuva muistoks :ashamed: :LOL:

Meiän poika 'puhuu' ihan hirveesti! En tällästä muista ollenkaan esikoiselta, siis juttelee leluille ja ihmisille ihan hirveesti. Kauan aikaa saattaa höpötellä ja sit alkaa kovenemaan kun seuraa kaipaa, niinku nyt joten pakko lopetella!

Vielä pakko kommentoida pikkuvaemon lopetusta syksystä ja neuleista kun mua se nauratti ihan hirveesti, kiitos :D

Nyt pakko mennä!!

Suvitus+omituinen höpöttäjä :heart:
 
Heippa pitkästä aikaa! Isommat ovat uimakoulussa, kaksoset nukkuu ja 2-vuotias leikkii kissaa tässä jaloissa.

Kaksoset nyt 4 kk. Elämä on helpottunut aika lailla, kun nukkuvat yönsä hyvin (poika nukkuu aika säännöllisesti 22-8, tyttö ehtii siinä välillä syödä 1-2 kertaa, alussahan tyttö nukkui paremmin yöt). Itsekin saan nukkua pari yötä viikossa kunnolla (2-vuotias meillä eniten öisin meuhkaa ja itkeskelee) ja joskus jopa päiväunet. Päivärytmi on melko selkeä, ja isommat lapset tykkäävät seurustella vauvojen kanssa. Päivä kerrallaan selvitään.

Pyykit olen kuivannut rummussa koko kesän, en kertaakaan ulkona. Paljon ollaan syöty valmisruokia, ja siivouksesta luistettu. Mies on paljon töissä ja kun kaikki lapset ovat kotona niin silmissäni vilisee koko ajan ja korvissa soi iltaisin. Niin että elämältä tuntuu!

Monta kertaa ollaan huokaistu, että yhden kanssa olis päässy helpommalla -mutta todella onnellinen olen että kaksi tuli enkä kumpaakaan pois antaisi :heart: :heart:

Tänään saadaan 7 laatikkoa mansikoita, onneksi on iso kylmiö niin osan voi jättää huomiseen. Onhan noita perkaajia, mutta kova vahtiminen etteivät nuolaise sormiaan välillä.

Täällä kans pullataikinavatsaa, kuinkas muutenkaan. Onneks taskausarvet on aika hyvin vaalentuneet ja paino tippunut, mutta kunto on tosi huono (paitsi käsivarren lihakset, aina kun kantaa jotakuta).

Hyvää kesää kaikille :wave:
 
LauraN, onnea uuteen kotiin!! :flower: Toivottavasti saat neuvolatädin vaihdettua, siitä taisi muutamia neuvoja tuossa jo ollakin joten en siitä sen kummemmin kommetoikaan. Tulee vain mieleen, että siispä osaa taas itse olla entistäkin kiitollisempi omasta ihanasta terkkarista, niin kovin toisenlainenkin kun voisi siis tilanne olla!
Löllöä ei täällä enää niinkään (tästä kohta lisää ) mutta ihoa, sitä on niin älyttömästi... navan ja pimpan välisen vatsanahan voi venyttää oikeasti ihan vallattomiin mittoihin!! :eek: Napaa voi tavallaan nostaa vaikka kuinka ylös! Siis ällöistä ällöintä, hyiks! :eek: :eek: Enkä tiiä onko tuohon nyt mitään ratkaisuakaan olemassa..? Auttaako siihen mikään muu kuin kirurgin veitsi, tuskin? Jotain ihoa kiinteyttävää voidetta vois kyllä kokeilla, tietäiskö kukaan mitään hyvää? Pikkuvaemo?

Joo, siitä löllöstä, et kun sitä ei ole. Oon tainnu aiemminki kirjoittaa, että alati putoava painoni huolettaa kovin. No huolestuinpa viikko sitten maanantaina ihan kunnolla!! Kävin aamulla vaa'alla, ja arvatkaa herrajjjumala paljoa se näytti?! 49,6 kg!!!!!!! Siis ihan pikkutyttöjen paino!!! 160cm oon pitkä, ja mielestäni tuo oli siis ehdottomasti liian vähän!! Huolestuin hurjasti. No miehen kanssa juteltuani rauhoituin vähän, kun se oli sitä mieltä että syön kyllä ihan riittävästi, eli siitä ei voi olla kiinni. Kai kulutus vain on niin suuri..? Ja kun karkin / muiden herkkujen syönti on aika minimissä, ja alkoholia en juo ollenkaan. Nyt paino on pyörinyt 51-52 kg tienoilla, eli ei siis onneksi pysyvä olotila ollu tuo nelosella alkava. Hui! Sinänsäkin harmittaa, et kun mies on ilmaissut, että vähän vois pehmikettä ympärillä olla.. tykkäis et oisin pyöreämpi. Millä minä nyt sitte lihoisin? Ja on se kumma, kun on liikaa painoa, ni ei oo hyvä, ja kun painat vähän, ni ei oo sekään hyvä!! :kieh:

mama-L Hui porkkana-kaari!! Kuulosti kurjalta, ja hurjalta! Parempi siis tosiaan pitää pieni breikki kiinteissä, ja varsinkin jos näyttää ettei niille sinänsä varsinaista tarvetta vielä ole. Varovaisesti sit joskus myöhemmin kokeilla tuota porkkanaa uudelleen. Nauti vielä imetyksestä, kun se kerta tytylle hienosti riittää! :heart: =)
Mitenköhän se muuten on, onko porkkana yleisesti allergisoiva aines..?

taaperotx3, myöhästyneet synttärionnittelut! :flower: =)
Jospa etominen olisikin juuri sitä..? ;) Toivotaan ainakin niin!! =)

Rhea, meillä A sai alkunsa kun isoveli oli 1v6kk (noin) ja tämä ikäero on kyllä loistava, mielestäni! Joten tähän suosittelen tähtäämään sen pikkukakkosen kanssa! ;) =)

Jade, ihana ihana iltaimetyshetki!! :heart: Rakkautta tulvillaan tuo kertomus. Ihuna!! :heart:

Marmeladi, masulleen kääntyjälle onnittelut uudesta taidosta! :flower:

Mamacita-, sinne kanssa uudesta taidosta onnittelut, mutta päinvastaiseen suuntaan vain se taito kuin edellisellä onniteltavalla! ;) :flower:
Ja jep, aika hyvä huippu pinnallisuudesta! ;) =) No ei vaan, onhan se nyt komeampaa kunnon teltassa uinailla, ku jossain kupoliteltan rutkussa! :D

suvitus ja jade, vaikka meidän neiti onkin aika siro ja pieni, niin ranteen ympärillä on meilläki semmonen ku ois kumirenksu laitettu, roskakouru, töhnävako... :D Ja reisiin on vaippa tehny jäljet, joten siellä on kans uurteet =)

Valvatista oli kiva kuulla pitkästä aikaa! Kyllä sulla kuulostaa puuhaa riittävän! =)

Minä eilen ihmettelin, että kuinka paljon puuroa sitä tuommonen 5kk ikäinen pikkunen tytöntyllerö voi oikein vetää?!
Tein neitille elovenasta annoksen, niin että laitoin mikroon ½ dl hiutaleita ja yhteensä 1dl nestettä (vesi+korvike). Paljonkos tuosta nyt valmista puuroa sit tulisi..? Puolitoista desiä - kaks desiä? Siihen sitten persikkasosetta mauksi, ja vielä korviketta ohentajaksi, jolloin annos vois olla yhteensä ehkä 2,5dl - 3dl, ja tuo pikku höntäke söi sen melkein kaikki!!!
Minä monttu auki katoin vierestä, kun monttu auki vaan neitiki aina ootti kun sai entisen lusikallisen nielaistua. Jos oon rehellinen, ni tyty ois syöny vieläki, mut minä en uskaltanu enää antaa :eek: . Kai se ois pian poksahtanu?! Että semmoset ruokahalut meillä! Ei vaan yöuniin vaikuttanu, yhtenään oli tissillä, mutta toisaalta se oli ehkä ihan vaan äiskän vika; unissani tempasen tissille viereen vaikka toinen ois voinu tyyntyä tuttiinki. En oikeen tiiä miksi niin toimin... kai tosiaan vaan unenpöpperöisenä.

:attn: Hei, semmonen gallup; kun meillä on tapaamista varten se kerho, ni oisko halukkuutta jos levitettäis kerho ihan yleisesti vaan maaliskuisten kerhoksi? Siellä vois jutella haluamistaan asioista privaatimmin, ja toisaalta vois jakaa vaikka valokuvia vain meidän maaliskuisten nähtäviksi? Olis nimittäin kiva nähdä minkänäköisiä ovat nämä vauvat ja vaikka äiditkin, kun on tässä tätä "yhteistä taivalta" jo raskausajasta lähtien taitettu? Tällöin kerhoon pääsisivät siis kaikki jotka aktiivisesti tässä ketjussamme nyt kirjoittelevat, riippumatta siitä ovatko mahd. tapaamiseen sit tulossa, ja tapaamisesta taas voisi siellä kerhossa jutella ihan vain yhdessä tietyssä ketjussa.
Onko kiinnostusta?

Ippu :heart: Ansku huomenna 5kk
 
must olis kanssa privampi kerho kivampi :D

Kauhea osto- ja siivousvimma päällä, ihan kuin silloin viimeisillään raskaana. Pelottava ajatus :LOL: toista kun ei kuitenkaan ihan vielä haluttaisi..

Nyt muutamana päivänä oon miettiny uutta pesukonetta kun tuo vanha haisee ihan kamalalle. Ei oo koskaan aiemmin tullu tollasta hajua eikä mies ennen eilistä huomannu mitään (käskin sen laittaa pään sinne sisälle melkein ni johan tuli nopeesti ulos kun haisu oli niin kamala). En todellakaan voi pestä vauvanvaatteita ton hajuisessa koneessa, yäks. Ja kone ei siis ole edes kovin montaa vuotta vanha!

No googletin sitten äsken "haiseva pesukone" ja kappas kun syy löytyi. Meidän Minirisk -pesuaine! :eek: |O Se sisältää zeoliittia 15-30% ja on mm. loistava kasvualusta bakteereille.

Nyt painun kauppareissulla ruokasoodahyllyn kautta ja pesen koneen kauttaaltaan. Kone ei oo siis koskaan ennen haissut ja vaan kaksi pakettia tota miniriskiä menny vauvan syntymän jälkeen (pestään myös pesupähkinöillä ja tumman pyykin aineella, minirisk oli lähinnä kestovaipoille ja kakkatahroille). Eli meillä lähti pesuaine vaihtoon samantien.
 
Kyllä kait sitä vois kerhossaki turinoida, mutta sittenhän minä laiskimus joutuisin kirjautumaan sisään aina ku haluan tulla lukemaan kuulumisia :eek: :whistle: :D

Tääläki maha aika hävettävässä kunnossa, mutta liekö yllätys ku pyöräyttäny kaks lasta kahden vuoden sisällä :whistle:
Vielä 5 kiloa jäljellä eikä tämä pizzan mussuttaminen varmasti auta asiaa yhtään :D

Mies käväs viikolopun kotona kahden viikon reissun jälkeen ja ei ois voinu olla kyllä parempaan aikaan kotona! Oltiin melkein koko viime viikko flunssassa laste kanssa ja lauantaina esikoinen sairastu mahatautiin ja ripulivaippoja piti vaihtaa reilun vuorokauden ajan jatkuvaan tahtiin :/ Mulla oli olo aika naatti rankan viikon ja flunssan jäljiltä joten ihana mieheni hoiti esikoisen ja minä itteni ja vauvan :heart:

No mutta nyt tämä vatsataudista selvinnyt huutaa nälkäänsä joten lähetään syömään...
 
Hei kaikki!

Ja heti alkuun Ipulle että kannatetaan ideaa :)

Täällä yöunet menee edelleen kohtalaisen hyvin :) Elias kylpee joka ilta ja en usko että suostuis enää edes nukkumaan ilman iltakylpyä. Sitten syödään ja nukkumaan joskus 20-20.30 heräilee aamulla joskus 7-8 aikaan, kun isi lähtee töihin. Viikonloppuna nyt nukku jopa 5-6 asti yhteen menoon ja siihen sitten vielä muutamat tunnit päälle tissittelyn jälkeen. Nukkunu koko ajan omassa sängyssään ja selällään unipussissaan. Usein herää oikeestaan siihen kun ite herään vessaan tai täysinäisiin tisseihin. Saa nähdä muuttuuko kohta. Ja meillä on ollut koko ajan sitä että pää heiluu välillä puolelta toiselle etenkin kun tutti tipahtaa ja nyt lisänä jalat nousee ylös. Eliaksella on hihallinen unipussi ja unilelu kainalossa niin se hillitsee käsiä hyvin :D Elias juttelee kanssa kovasti vähän kaikelle ja jos alkaa kaivata seuraa niin sävy muuttuu käskevämmäksi samoin sillon kun olis aika saada tisua tai päästä vaikka syliin. Ja telkkari on ihan ehdoton. Ei ole meillä edes kauheesti päällä, mutta jos satun aukaseen telkan ja Elias on hereillä niin suuttuu melkein ellei saa katsoa.

Vielä ei meillä kääntyillä paitsi mahalta selälleen jos mahalleen joutuu. Aina ei onnistu, mutta tänäkin aamuna käänty heti takasin selälleen. Ja yrittää tarttua esineisiin joko kahdella tai yhdellä kädellä, useimmiten vasemmalla. Kerran annoin lusikan oikeeseen ja löysin takasin tullessa vasemmasta kädestä ;) Peilit on hauskoja ja kaikenlainen päristely mieleen.

Täällä on ollu koko ajan vähintään se 20 astetta ja välillä lähemmäs 30. Parin viikon päästä lähdetään pidennetylle viikonloppu reissulle Bordeauxhon. Ihana päästä meren rantaan täältä pohjosesta, jossa on vaan toi joki mistä ei mitään iloa.

Syksystä alkaen oon vähän suunnitellut että jos aion tehdä opiskeluni loppuun Suomessa niin sitten taitaa olla ainut vaihtoehto lennellä edestakasin tätä Ranska-Suomi väliä. Yritän nyt löytää kursseja mitä voisin tehdä suurimmaks osaks etänä, mutta kalliiks tulee. En vaan oikein oo keksinyt muutakaan ratkaisua, koska mies ei voi oleskelu- ja muiden lupa-asioiden ja töidenkään takia oikein tulla meidän kanssa Suomeen vuodeksi :( Ja ongelmaksi tulee Eliaksen neuvola yms käynnit että hoidetaanko täällä vai Suomessa. No vielä reilu kuukausi aikaa suunnitella miten saan asian ratkaistua.

Saini ja edelleen päikkäreitä torkkuva Elias 15vkoa ja risat
 
Mullakin on maha niin iso että äitini kysäisi tänään odotanko toista... ja painoa on -1kg raskautumisesta...

Pitää mennä laittamaan pikkuinen päivän vikoille päikkäreille. Meidän pinossa on muuten tosi paljon A:lla alkavia tyttövauvoja.

Bellona ja Aava
 
Ippu: kannatan ideaasi!!

Masugallupiin: mulla on painoa noin +1 ekaan neuvolaan eli ehkä +3 normaaliin. Tissit painaa, koska ennen mulla ei ollut kuin hädin tuskin A... nyt varmaan C. Masu ei roiku, oon vähitellen treenaillut, ihan syvistä lihaksista kevyesti aloittelin kauan sitten ja nyt teen jo suoria lihaksiakin, mutta harkitusti eikä revitellen. Mutta masussa on löysää ja vyötärönympärys sen myötä liian suuri mun makuun. Pikkumaista ajatella, mutta 13 vuotta kilpaurheilua ja sit omaohjattua = hyvä masu ja nyt kaikki pitää aloittaa alusta... Mutta lapseni vuoksi nämä ekstrat on ja kyllä uskon niiden olevan hävitettävissä. Käsissä ei oo löysää, koska aika pian aloin punnertaa ja tehdä dippejä. Siiri oli pienenä sylissä kun tein dipit, tykkäsi kovasti. Enää ei voi pitää, kun kierii. Punnerran siten, että Siiri tuijottelee mua lattialta ja tykkää! Mutta löysäillään yhdessä, sehän helpottaa oloa kun tietää ettei oo yksin!!!

Tuohon masugallupiin liittyen. Eilen serkun rippijuhlissa tätini totesikin: "Oot tosi hyvin päässy omiin mittoihisi, mutta sulla on nykyisi rinnat!! Mutta niin oli äidilläskin aikamoiset tankit teidän aikaan..." Ollaan siis tosi reilua sakkia ja heitetään läppää... Jopa mun veli on tokassu aiemminkin, että siskolla taitaa olla isot tissit nykyisin... Tietää, että en tykkää isoista tisseistä!!! Että näin meillä, jos Bellonalle vihjaillaan jo toisesta!

Meillä nukutaan yöunta ja toiveissa ois saada neiti vähän aiemmin nukkumaan. Nyt menee ysin yli, kun muuten tulee sängyssä huuto. Musta sellainen 8 ois optimaalinen... pienenä meni ja nyt varmaan jaksaa jo valvoa ja osaa vastustaa, joten kiinteiden maailmaa ja iltaunien lopetusta odotellessa...

Voisin tästä suihkuun lähteä suihkutisuineni. Siis ihmejuttu: vasen huonosti tuottava tissi suihkusi tänään pitkästä aikaa!! Ei muutenkaan oo suihkuilla ihan kauheasti, koska neiti syö jo niin paljon, ettei ehdi pakkaantua.

Misupai ja tyttö unilla
 
Mä jo luulin että tää ois loppunut,mut se alkoikin taas heti kun aamulla heräsin pojan kanssa,ja voimakkaat hajut saavat mut voimaan enemmän pahoin..ja jos autossa istun pitkään yhteen menoon niin sekään ei tee hyvää..ja tää mun masu näyttää aivan kauheelta palllolta,ja housuja on vaikee saada kiinni,kun on tuota turvotusta..ja semmosta kirkasta limaa tulee aika runsaasti pyyhkiessä..

mä oon huomannu että meijän Juho jos hän haluaa syliin niin hän ilmottaa sen silleen että vetää selkänsä karrelleen,näyttäs niinku siltä että hän kouristelis mut ei se sitä silti ole..nyt poika nukkuu ainakin vielä hetken ja ensviikon aikana pitäs tulla tieto saadaanko kämppä espoosta vai ei..
 
Siis voi fuck!
Kirjotin pitkästä aikaa ja pitkät jutut mut kaikki hävis johonkin hemmetin bittiavaruuteen :kieh: :kieh: Ollaan oltu mökillä ja netti siellä niin hidas etten jaksa kirjottaa. Huomenna lähetään meiän porukoiden mökille Turun saaristoon, eli eestaas mennään koko hiton kesä...

Pikaseen nyt sit kirjotan vaan...

Ippu kerhoidea munkin mielestä tosi hyvä!

Liivinsuojia tarviin kun syöttäessä aina toisesta tissistä falskaa, natusanin ja ainun suojista en pidä, vuotaa läpi, Pirkan oon todennu parhaimmiksi mulle. Eli imettäessä suihkuaa, ei muuten. Paitsi joskus jos rasvaan rintoja niin voi saada aikaseksi valumisreaktion ;)

Siirryttiin tänään Liberon 3 vaippoihin, Pampersin 2 falskas sit kivasti, ihanaa pyykkiä mökillä missä ei juoksevaa vettä, onneks tädin mökillä naapurissa pesukone, pelastaa meiät vielä monta kertaa!

Laitoin Linalle tänään saparot, oli niin söpön näköinen et oli pakko ottaa kuva, vaihdoin profiiliin sen kuvan mut luulen ettei taaskaan onnistunu, koitan saada esille jotain muuta kautta...

Mut nyt kylpyyn!!!

Ninni ja Lina 3kk 1vko...kai...

 

Yhteistyössä