Mä aion tehdä tunnustuksen.

Vieras
En nyt pahalla tätä sano, vaan eikös sun mies ollu keväällä masentunu? Mietin vaan, että onkohan teidän elämässä nyt joku "ihan perusjuttu" vinksallaan, jos molemmilta voimat noin lopussa? Kannattas varmaankin käydä juttelemassa asioista yksin ja yhdessä.
Voimia jaksaa!
 
vieras
Jos minä tekisin noin, niin ei mun miehellä olisi mitään huolta minusta, luulisin. Se ajattelee että kyllä aikuinen tietää mitä tekee. Eli tuo ei tepsisi halutulla tavalla. Luulen että suurin osa miehistä ajattelee näin. Naiset on kyllä heti ihan huolissaan/raivona jos mies on pari tuntia teillä tietymättömillä. Miehet ajattelee vaan että se on nyt tuulettumassa, hyvä sille. Sen takia ne eivät ota asiaa puheeksi. Niille pitää sanoa. :D
 
Ai, sori mä en ollut tähän aikaan vielä hereillä kun te ootte täällä kirjoitelleet musta, ja mulle. :D

Me ootetaan sitä aikaa perheneuvolaan koko ajan, mutta oikeastaan siitä tulee enemmän sellaista vanhojen asioiden (siis viime talven ) purkamista, ja sitä kautta hoitoa tähän suhteeseen, toivottavasti. Tää oli siis alustava suunnitelma. Kaikki kuulemma pitäisi puhua, mitkä on vuodessa jäänyt puhumatta.

Ja sitt mä sain lääkäri ajan syyskuun alkuun, ootan siis sitä. Neuvola ei hoida, antoi vaan ohjeet miten toimia ja mitä kautta, kun mulla on aiempaa masennushistoriaa ja lääkityshistoriaa.. Kuulun siis jonnekin muualle kuin neukkapsykologille.

Mutt näitä ennen on pärjättävä kaksin.. tai yksin kaksin.
:D

Mutt tänään on hyvä päivä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
En nyt pahalla tätä sano, vaan eikös sun mies ollu keväällä masentunu? Mietin vaan, että onkohan teidän elämässä nyt joku "ihan perusjuttu" vinksallaan, jos molemmilta voimat noin lopussa? Kannattas varmaankin käydä juttelemassa asioista yksin ja yhdessä.
Voimia jaksaa!
On ollut, ja molemmat tietää mikä. Ei vaan oo ollut keinoja muutokseen, tai ei oo ollut voimia. Tai molempia.
 

Yhteistyössä