Mä en käsitä. Sain kuulla tulevan lapsen sukupuolen ja yllättäin mun onkin vaikea "hyväksyä" tuo tieto

Mikä ihme mua oikeen vaivaa? Meillä on sekä tyttö, että poika joten kokemusta on molemmista. Miksi mun on nyt sitte niin vaikea "hyväksyä" se, että meille on tulossa poika? Mä olen itsekin ihan kauhuissani tästä tunteesta, miten ylipäätään voi ihminen ajatella näin? Jotenkin vaan tuntuu, että olisi ollut paljon helpompi kun ei olisi tarvinnu kaiken tavaran suhteen aloittaa alusta (kaikki poikien vermeet on myyty jo pois). Eniten ehkä vaikuttaa se, että poika meillä oli, ja on edelleen todella vaikea tapaus ja tyttö on kaikinpuolin täysin erilainen luonteeltaan. Sekö tässä nyt sitte pohjimmiltaan kenkää puristaa vai mikä? Onko tää edes normaalia?

 

Ehkä ihan hyvä, että sait tietää etukäteen tuon asian? Meillä 3 poikaa ja nyt tuli tyttö. Poikien maailma on erilainen, mutta pojilla on paljon hyviäkin puolia. Ovat todella suoria ja huumorintajuisia... Ovat reiluja ja kun saavat purkaa energiaa oikein, heidän kanssaan selviää. Toki meno on meillä ainakin välillä melko villiä... Yritä löytää hyviä puolia? Meillä nuo kolme ovat IHAN ERILAISIA vrt. toisiinsa eli teillä tod.näk. voisi olla samoin? Tosiaan veljet voivat olla lähes toistensa vastakohdat!! Meillä 2 vanhinta ihan eri planeetoilta, mutta silti kuin paita ja peppu...


Tsemppiä!

 

On varmasti ihan normaalia ja ainakin näin maallikon korvaan ihan loogiselta kuulosta, että kun poika on vaikea tapaus ja tyttö ei, niin tottahan sitä herkästi mieltää tulevankin pojan vaikeaksi. Jos olisi toisin päin, eli tyttö teillä se vaikeampi niin olisit ehkä helpottunut poikauutisesta. Mene ja tiedä. Mutta koitas nyt ottaa vain positiivinen asenne ja välitä positiivisuus tulevalle lapsellekin.

 

Hieman samanlaiset fiilikset oli kun sain kuulla kanssa tulevan vauvan sukupuolen.. ennestään kaksi poikaa ja yksi tyttö,joten sinänsä ei luulisi olevan sukupuolella merkitystä.. Mutta silti myös petyin kovasti kun kuulin poikaa odottavani!! :/ Ja kamala syyllinen olo perään tuosta tunteesta.. Nyt jo asian "hyväksynyt" ja rakashan tuo pikkuinen pojan alku on )

 

Esikoista kun odotin, en ajatellut sukupuolta lainkaan. Mutta kun ultrassa selvisi, että kyseessä on poika, olin järkyttynyt - miten joku vauva voi olla POIKA - tyttöjähän ne on. Meni muutama päivä ja olin hirveän ylpeä siitä, että odotin poikaa, eihän sitä ihan joka nainen poikaa saa!! (heh, mitä ne hormoonit ym. saa aikaan...)

 

Mä oon miettiny oliko se hyvä vai huono, että sain tietää asian nyt. Toisaalta tuntuu, että nyt koko loppuraskaus menee tän tiedon "murehtiessa". Meilläkin on enemmän kuin 1 poika ja 1 tyttö, en vaan halua kauhean tarkkaan kertoa, etten vaan tule tunnistetuksi. Pojat ovat erilaisia keskenään meilläkin. Silti tää jostain syystä ahdistaa Tytöt vaan on ollu niin paljon helpompia kasvattaa. En tiedä, mua ahdistaa nää omat ajatukset aivan kauheesti, en olis itsestäni ikimaailmassa tämmöstä edes uskonu! Tiesinhän minä, kun vauvaa yritettiin, että sieltä tulee joko poika tai tyttö. Siinä vaiheessa ei asialla ollu edes mitään väliä, kunhan saa LAPSEN. Miksi sitten nyt tää tuntuu niin vieraalta ajatukselta, että meille tulee poika?

 

mieti että se on sun mies minikoossa sun sisässä.. niin mä ajattelisin...mikä on ihana ajatus.

 

Mä luin jonkun jutun aiheesta, siinä sanottiin, että usein äiti toivoo tyttöä ja isä poikaa. Ihan luonnollista.

Ja olen lukenut aiheesta juttuja enemmänkin, mulle kun oli suuri ongelma lapsen sukupuoli kun odotin lastani. En voinut edes ajatella saavani poika lasta. Vielä synnytyssalissakin, kun kätilö totesi lapsen olevan kalju (kun siis päälaki oli vasta näkyvissä) raivosin että, niin just, sit se on varmaan poikakin, just tätä mä halusin, kaljun pojan! Toki osaltaan tuo oli vitsi ja olin hiukan sekaisin kipuineni, mutta kuitenkin...

Mutta siis kuitenkin, älä huoli, ihan normaaleja ja oikeutettuja tunteita.

 

Kiitos lohduttavista sanoista! Mua itteä surettaa tämä oma asenne ja tässä vaiheessa tuntuu niin vaikealta ajatella pientä poikaa tänne meille. Pelkään, että herääkö mulla ollenkaan tunteet tätä lasta kohtaan Jospa se ajan myötä helpottuu, toivon niin!

 

no voi vittu. et olisi hankkiutunut raskaaksi, senkin tyhmä prinsessa. jos et pidä pojistasi, niin ei tosiaan tullut mieleen, että seuraavakin voi olla poika.

 

tuttu tunne,mutta takaan, että viimeistään siinä vaiheessa kun vauva on syntynyt,tulet ihmettelemään näitä tämänhetken tuntemuksiasi.sitä pientä kun ei voi olla rakastmatta

 

[QUOTE="noo";24851577]no voi vittu. et olisi hankkiutunut raskaaksi, senkin tyhmä prinsessa. jos et pidä pojistasi, niin ei tosiaan tullut mieleen, että seuraavakin voi olla poika.[/QUOTE]

Jos oisit viitsiny lukea koko ketjun niin tietäisit, että ihan olin tietoinen alusta asti siitä, että voi tulla jompi kumpi

Ja sanoinko missään vaiheessa, etten rakasta poikiani?

 

Lohduttaako sua, että pojat ovat vaikeampia leikki-iässä ja tytöt teini-iässä? Mun isoäitini on sanonut, että hänen neljästä pojastaan ei ollut edes yhteensä niin paljon vaivaa kuin yhdestä tytöstä .

 

[QUOTE="vieras";24851589]Lohduttaako sua, että pojat ovat vaikeampia leikki-iässä ja tytöt teini-iässä? Mun isoäitini on sanonut, että hänen neljästä pojastaan ei ollut edes yhteensä niin paljon vaivaa kuin yhdestä tytöstä .[/QUOTE]

Näin mulle on kans kerrottu. Nyt meillä on tilanne just toisinpäin. Varsinkin yksi näistä pojista on sellainen, että työllistää enemmän kuin kaikki muut yhdessä. Mutta ehkä se tosiaan kääntyy jossain vaiheessa toisin päin

 

Sun tunteille on luonnollinen selitys: olet raskaana.

 

[QUOTE="vieras";24851605]Sun tunteille on luonnollinen selitys: olet raskaana.[/QUOTE]

Ihan uus tunne mulle Koskaan, ikinä, ei ole ollu tätä tunnetta ennen. Päinvastoin, on vaan ollu suunnaton kiitollisuus, että olen raskaana ja saadaa lapsi. Siksi tää tunnemyllerrys meinaa ajaa mut hulluksi!

 

[QUOTE="a p";24851609]Ihan uus tunne mulle Koskaan, ikinä, ei ole ollu tätä tunnetta ennen. Päinvastoin, on vaan ollu suunnaton kiitollisuus, että olen raskaana ja saadaa lapsi. Siksi tää tunnemyllerrys meinaa ajaa mut hulluksi![/QUOTE]

Oon täysin vakuuttunut, että toi tunne menee ohitse .

 

Hyi että tuntuu pahalta, miten rumasti ajattelet syntymättömästä lapsestasi Itselläni on kaksi aivan suloista poikaa, 2v ja 6 viikkoa, enkä ikinä osaisi ajatellakaan, että kunpa jompi kumpi olisikin tyttö, vaikka 2v on pahassa uhmaiässä ja vauvalla koliiikki.
Häpeä!

 

Turhaa sä tuollaisesta syyllisyyttä tunnet. Ja olen ihan varma, että poika on synnyttyään sulle ihan yhtä rakas kuin tyttökin olisi. Se on varmaankin juuri tuo teidän tämänhetkinen perhetilanteenne (kerroit "vaikeuksista" pojan/poikien kanssa), mikä nyt vaikuttaa ajatuksiisi, eli ainakin minä pidän ajatuksiasi ihan normaaleina. Tsemppiä!

 

Hyi että tuntuu pahalta, miten rumasti ajattelet syntymättömästä lapsestasi Itselläni on kaksi aivan suloista poikaa, 2v ja 6 viikkoa, enkä ikinä osaisi ajatellakaan, että kunpa jompi kumpi olisikin tyttö, vaikka 2v on pahassa uhmaiässä ja vauvalla koliiikki.
Häpeä!

Öö, siis eiköhän ap luopuisi heti tunteestaan, jos se olisi mahdollista? Hän siis juuri nyt tuntee niin kuin tuntee, mutta ei pääse tunteesta eroon.

Mutta olen varma, että vielä koittaa aplle hetki, kun poika on se ainoa oikea ihminen juuri nyt.

 

Ei sun tarvitse varmaan syyllisyyttä tuntea, mutta voin kertoa että sen lapsen sukupuolella ei ole mitään väliä siinä vaiheessa kun tulee tieto, ettei kaikki välttämättä olekaan kunnossa... Ensin ajattelin, että olisi kiva saada tyttö, mutta ultrassa käydessä sitten heräsi huoli, että ei välttämättä saadakaan elinkelpoista yksilöä tähän maailmaan.

Terve poika tuli, olen onnellinen äiti maailmassa. Ilman tätä sairasepäilyä olisin saattanut itsekin olla pettynyt sukupuoleen. Mutta loppujenlopuksi, se vaan ei ole yhtään tärkeää.

 

minä olen kahdella aiemmalla kertanut ollut pettynyt poikalupauksista, ja siitä, että lapsi oli tosiaan poika. Itkinkin sen takia.
Mutta hei, pääsin tunteistani yli ja poikiani rakastan suunnattomasti !
Sitten kolmas olikin tyttö ja olin ihmeissäni, kuinka tyttöä hoidetaan.. ja mietin oispa tää poika.
Miksi ne pettymyksen aiheuttamat asiat on joku tabu ja kiellettyjä tunteita ja joku harmaa urbå kirjoittelee tänne että pitäisi hävetä? Just.

 

Minulla vain vahvistuu sellainen tunne, että se on ihan turha tieto, kumpaa sukupuolta lapsi on. Voisi ihmisillä olla helpompaa ottaa vastaan avoimesti kumpi tahansa, sitten kun se tod. syntyy. Kun vasta ponnistusten jälkeen näkee, että tässä se ihana lapseni nyt on, osaa suhtautua paremmin myös sukupuoleen.

Raskaushöyryissä näköjään miettii aivan turhia.

 

no ihan outo, ei kukaan järkevä ajattele noin jos syntymättömästä lapsestaan väittää pätkän vertaa. Itseolenollut ihan samassa tilanteessa joskus eli poika ja tyttö jo ollut ja poika ihan hurja, mutta ei mielessänikään käynyr tuo kun sain tietää kolmannen olevan poika eikä silloinkaan kun sain tietää neljännen okevan poika.Olen onnellinen kaikista lapsistami, olisit sinäkin.

 

[QUOTE="mamuski";24851917]no ihan outo, ei kukaan järkevä ajattele noin jos syntymättömästä lapsestaan väittää pätkän vertaa. Itseolenollut ihan samassa tilanteessa joskus eli poika ja tyttö jo ollut ja poika ihan hurja, mutta ei mielessänikään käynyr tuo kun sain tietää kolmannen olevan poika eikä silloinkaan kun sain tietää neljännen okevan poika.Olen onnellinen kaikista lapsistami, olisit sinäkin.[/QUOTE]

No ei sitten varmasti kenelläkään muulla voi käydä? Yrittäisitte nyt vähän ymmärtää ja hyväksyä että ihmiset ovat erilaisia.

Mutta ap:lle, uskallanpa uskoa että tässä käy vielä niin, että tuo tuleva poika on maailman kiltein ja helpoin, ja mietit myöhemmin, että luojan kiitos sain juuri tämän ihanan pojan .

Tunteet on sallittuja (miten voisi ollakaan etteivät olisi), ja hyvä että purat niitä .