Mä niin luulin, että mä oon päässy tän kaiken yli...

Mutta nyt äitinä :hug:

Ymmärrän täysin, tai siis ainakin kuvittelen ymmärtäväni.

Kertoisitko enemmän lapsettomuustaustaanne?

Me alettiin yrittää lasta 2005 ja melkein heti tulinkin raskaaks. Se meni kesken rv 12+. Miehestä sitten löytyikin vikaa, eikä sen jälkeen ole tärpännyt. On käyty inseminaatiot ja koeputkihedelmöitykset. Ei tulosta :'(

Se tässä vielä kalvaa, että vaikka kuinka en halua enkä syytäkään miestäni. Silti mietin joskus heikkoina hetkinä, että onnistuisiko se lapsen teko jonkun toisen kanssa. Sitä tässä tilanteessa joutuu laittamaan itsensä niin puun ja kuiren väliin, miettiessään näitä asioita..... :headwall: Ottaako ja lähteekö vai jääkö ja kärsii....Vaikka kuinka rakastaa, niin joskus miettii, riittäkö se rakkaus. :/

 

voi ei. mun ei olisi pitäny lukea tätä sun ketjua. Ei ehkä kivaa luettavaa mitä kerron, mutta...

Mä "vaihdoin" miestä 7 vuoden lapsettomuuden jälkeen. Ihan tosin muista syistä kuin lapsettomuutemme. Kun aloimme tosissaan yrittään lasta sillosen uuden mieheni kanssa, olin eka kierrosta pykälässä
Nyt tuo "tulos" on vuoden ikäinen.
En osaa neuvoa sua mitenkään, olen pahoillani. Seuraa tunteitasi :hug:

 

no siis entä hedelmöitys jonkun toisen siittiöillä?? eikö onnistu jos sinussa ei kerta "vikaa"?

 

Mutta nyt äitinä :hug:

Ymmärrän täysin, tai siis ainakin kuvittelen ymmärtäväni.

Kertoisitko enemmän lapsettomuustaustaanne?

Me alettiin yrittää lasta 2005 ja melkein heti tulinkin raskaaks. Se meni kesken rv 12+. Miehestä sitten löytyikin vikaa, eikä sen jälkeen ole tärpännyt. On käyty inseminaatiot ja koeputkihedelmöitykset. Ei tulosta :'(

Se tässä vielä kalvaa, että vaikka kuinka en halua enkä syytäkään miestäni. Silti mietin joskus heikkoina hetkinä, että onnistuisiko se lapsen teko jonkun toisen kanssa. Sitä tässä tilanteessa joutuu laittamaan itsensä niin puun ja kuiren väliin, miettiessään näitä asioita..... :headwall: Ottaako ja lähteekö vai jääkö ja kärsii....Vaikka kuinka rakastaa, niin joskus miettii, riittäkö se rakkaus. :/

:'( Todella surullista. Miltä sinusta tuntuisi, jos vika olisikin sinussa ja miehesi haluaisi vaihtaa kumppania sen vuoksi? Tottakai nuo tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta tuntuu vaan todella surulliselta, kun ajattelen vaikka omaa miestäni, jota rakastan niin paljon, en ikinä (tällä hetkellä) uskoisi voivani tehdä sellaista miehelleni. Voimia teille molemmille!

 

Mikset voi vaan nauttia vapaasta lapsettomasta elämästä? Noi sun harrastuksetkin on sitä luokkaa, että lapsi vain haittaisi niitä.

:O!!!

 

Kunpa osaisin sanoa jotain lohduttavaa. Elin monta vuotta sinkkuna ja haaveilin miehestä ja perheestä. Hoidin kavereiden vauvoja ja elin muutenkin toisten onnessa mukana, esim häissä ihan aidosti tuntien iloa ja onnea. Vauvakuume kuitenkin kasvoi kasvamistaan, 30 alkoi uhkaavasti lähestyä... ja sitten löytyi mies, joka asui ensimmäisen vuoden KAUKANA! Puhelinsuhteesta on vaikea raskautua. Kun mies vihdoin tuli kotiin, aloin kuvitella olevani raskaana HETI! Mutta ei siinä niin käynytkään.

Muistan kuinka kamalalta ne kuukautiset tuntuivat, aina vaan pahemmilta niiden alkaminen tuntui. Kaverit raskautui, jopa kolme työkaveria ennen minua. Sitten paras kaveri tuli raskaaks, pimitti pitkään sitä minulta, niin pitkään, että arvasin jo ennen kuin kertoi. Lopulta kertoi aika tökeröllä tavalla ja mulla napsahti! Mies löysi mut myöhemmin lattialta itkemästä ja ihmetteli mikä hätänä. Sanoin olevani paskista paskin ystävä, koska en ole pätkääkään onnellinen ystäväni raskaudesta, enkä pystynytkään iloitsemaan hänen raskaudestaan, vaikka itse tulin raskaaksi vähän myöhemmin. Näyttelin hänelle kuitenkin ystävää ja kyselin kaikki asiaankuuluvat kysymykset jne. Mutta muistan kuinka musertavalta se tuntui, kun toiset saa lapsia tuosta vaan ja meille ei vaan meinannut tulla.

 

no siis entä hedelmöitys jonkun toisen siittiöillä?? eikö onnistu jos sinussa ei kerta "vikaa"?

Tätä minäkin ajattelin kysyä..

:hug: Voin kuvitella tunteesi..

 

Tiedän tunteesi liian hyvin. Katkerat itkut on itketty täälläkin varsinkin yhden ystävän raskaudutua ja jopa tekstiviesti onnittelujen lähettäminen raskaus uutisen jälkeen vaati vuorokauden aikaa. Nyt kun vauva on syntynyt en pysty olemaan yhteyksissä. Ei sillä etten iloinen olisi ystävieni puolesta, varsinkin yhden joka oli jo lapsettomuus hoidoissa.
En vain pysty enää olemaan edes vauvojen lähellä ilman että alkaa itkettämään.

 

mä ymmärrän,mun ei pitänyt ssada lapsia,raskaudun kyllä mutta kesken menee rv 13-20...
se tuska kun lapsi kuolee kohtuunn,mun takia,mun kohdun vian takia,on sanoin kuvaamattoman tuskainen..
en jaksa elää itseni kanssa välillä..
jos vika olis miehessä ja lapsia ei vaan tulis,en tiedä voisinko elää hänen kanssaan...häpeällistä tunnustaa tällaista..
kuitenkin mies ei jätä mua,
no,me saatiin kyllä myös lapset mutta myös niin monta ollaan menetetty..
nyt olen tosissani miettinyt kohdunpoistoa,en jaksa enää menetystä...
olen miettinyt sijISVANHEMMUUTTA,KUN ON NIIN PALJON LAPSIA JOTKA TARVITSEE PERHETTÄ,
(SORI,JÄI CAPSI päälle..)

 

No mä jopa toivon raskaana oleville pahaa...

No, toivon totisesti, että et koskaan saa omia lapsia, koska olet noin kyvytön välittämään pienistä elämän aluista. Raskaana oleva nainen kantaa sisällään viatonta lasta ja sinä toivot pahaa toisen ihmisen lapselle?!! Kuinka tuollainen ihminen voisi koskaan olla hyvä äiti...

 

No mä jopa toivon raskaana oleville pahaa...

No, toivon totisesti, että et koskaan saa omia lapsia, koska olet noin kyvytön välittämään pienistä elämän aluista. Raskaana oleva nainen kantaa sisällään viatonta lasta ja sinä toivot pahaa toisen ihmisen lapselle?!! Kuinka tuollainen ihminen voisi koskaan olla hyvä äiti...

Pata kattilaa soimaa siellä. :kieh:

 

Mikset voi vaan nauttia vapaasta lapsettomasta elämästä? Noi sun harrastuksetkin on sitä luokkaa, että lapsi vain haittaisi niitä.

Tähän vielä, että sen lapsen tilalle on keksittävä sitten jotain muuta; kuten ne harrastukset.

mitäs harrastuksia sulla on ?

 

Ymmärrän täysin miltä tuntuu, minä en kyennyt itkultani menemään edes töihin kun veljen vaimo ilmoitti heidän odottavan toista lasta (jota olivat kovasti toivoneet 6 vuotta). Meillä oli silloin esikoista yritetty puolisen vuotta vasta. Silloin kirosin ja sanoin että jos en ole tullut raskaaksi siihen mennessä kun heidän toinen lapsensa syntyy, en enää tiedä mitä teen. No en tullut, siitä meni vielä puoli vuotta ennenkuin testi näytti meille plussaa, lapsettomuutta oli takana tuolloin 1,5 vuotta. Ja minä olin niiiiiiiiiiiiiiiin katkera kaikille jotka odotti, kaikille joilla oli kaunis pyöreä maha ja kaikille jotka työnsivät vaunuja. Vielä katkerampi olin niille jotka eivät arvostaneet onneaan vaan polttivat tupakkaa mahat pystyssä tai vaunuja työntäessään tai jotka jättivät lapsensa heitteille tai pahoinpitelivät heitä. Olin katkera ja vihainen koko maailmalle. Mutta se menee ohi ja kaikki tunteet on sallittuja. Ei tunteilleen kukaan mitään voi ja mitä vaan saa tuntea, tunteet eivät vahingoita eivätkä ole kenenkään onnen esteenä.

 

Ettekö te kerro kenellekään (siis lähinnä ystäville) lapsettomuudesta tai lapsien saamisen hankaluudesta? Miksi se pitää pitää salassa?

Siskoni ei ex-miehensä kanssa voinut saada lapsia, joten olen nähnyt lapsettomuuden tuskan hyvin läheltä, mutta eikö sitä tuskaa voi jakaa kertomalla? Heti kun sain luvan puhua siskon lapsettomuudesta juttelin asiasta omien ystävieni kanssa (jotka ymmärrettävästi kyseli heidän lapsiasioistaan). Samalla tavalla olen jutellut oman lapsivesipunktion tulosten odottelusta, pelosta saada vammainen lapsi sekä viime aikoina äidin syövästä.
Olenko minä ainoa, jota vaikeista asoista puhuminen helpottaa?

 

Ymmärrän täysin ap:n tunteet, vaikka itse en olekaan lapsettomuudesta kärsinyt. Meillä vain oli se tilanne, että minä olisin halunnut jo lapsia ja mies ei vielä halunnut. Sitten kun lopulta mies näytti vihreää valoa niin kesti puolisenvuotta tulla raskaaksi. Se kaikki raskauden odotus kuitenkin oli jo niin piinallista, että vaikka lapsettomuushoidoissa käynyt ystävä tuli raskaaksi niin en osannut asiasta iloita yhtään. Katkeruutta lisäsi se, että ystäväni mielestä minulla ei ollut mitään syytä kateellisuuteeni vaan minun olisi pitänyt täysin rinnoin iloita hänen raskaudestaan. Kuitenkin hän itse oli tuntenut samaa katkeruutta jostain raskaaksi tulleista kavereistaan, mutta minulle hän ei tätä oikeutta suonut. Onneksi sitten tulin kuitenkin samantien itsekin raskaaksi.

Mutta sama tunne kertautuu jostain syystä vaikkakaan ei enää niin vahvana. Lapsiakin jo kolme, mutta aina vaan se kateus pilkistää kun joku on raskaana tai synnyttää. Kauhea tunne, mutta nykyisin sen kanssa pystyy elämään paremmin ja se menee nopsasti ohi.

Haluaisin myös tietää, että jos ap:ssa ei ole itsessään "vikaa" niin eikö raskautta ole koitettu luovutetuilla siittiöillä?

 

Kiitos kaikille tuesta ja lohdutuksista. Vastailenpa näihin tulleisiin kysymyksiin.

Kukaan ei ole ehdottanut luovutettujen siittiöiden käyttöä, kun lääkärit ovat sitä mieltä että luomunakin pitäisi periaatteessa onnistua (koska on sen kerran onnistunut). Joopa, uskoo ken haluaa. Ja nyt ollaan kyllä haluttu olla noista hoidoista pois ihan jo oman psyykkeen takia.

Kyllä me ollaan kerrottu muutamille kavereille ja sukulaisille. Eipä ole kovin kummoista kannustusta tai lohdutusta tullut. Ja todellakin täytyy miettiä kelle esimerkiksi sijaisvanhemmuudesta puhuu. Monella on nimittäin se luulo, että sillä tehdään vaan rahaa! :headwall: Siis ihan oikeesti mulle on tultu tuosta sanomaan.

Tuo on niin totta, ettei omille tunteilleen voi mitään. Ne on vaan osattava käsitellä omassa päässään. Välillä sitä häpeää omia ajatuksiaan ja tunteitaan, niin että voisi hakata päätään seinään. Onneksi niitä kaikkia ajatuksia ei tarvitse kenellekään kertoa.

Sinä joka kerroit, että vaihdoit miestä 7lapsettoman vuoden jälkeen ja tulit heti raskaaksi. Tuollainen ajatus on joskus käynyt mielessä. Että entäs jos kävisi noin. Jotenkin olen ajatellut kuitenkin, että jos minun on määrä saada lapsia saan ne nykyisen mieheni kanssa. Ja jos vaihtaisin miestä, voisin silti jäädä lapsettomaksi. Sitähän ei voi koskaan tietää. Mutta nyt rakkaus kestää. :heart:

Miten paljon sitä ihminen voikaan huolia kantaa......

 

Kiitos kaikille tuesta ja lohdutuksista. Vastailenpa näihin tulleisiin kysymyksiin.

Kukaan ei ole ehdottanut luovutettujen siittiöiden käyttöä, kun lääkärit ovat sitä mieltä että luomunakin pitäisi periaatteessa onnistua (koska on sen kerran onnistunut). Joopa, uskoo ken haluaa. Ja nyt ollaan kyllä haluttu olla noista hoidoista pois ihan jo oman psyykkeen takia.

Kyllä me ollaan kerrottu muutamille kavereille ja sukulaisille. Eipä ole kovin kummoista kannustusta tai lohdutusta tullut. Ja todellakin täytyy miettiä kelle esimerkiksi sijaisvanhemmuudesta puhuu. Monella on nimittäin se luulo, että sillä tehdään vaan rahaa! :headwall: Siis ihan oikeesti mulle on tultu tuosta sanomaan.

Tuo on niin totta, ettei omille tunteilleen voi mitään. Ne on vaan osattava käsitellä omassa päässään. Välillä sitä häpeää omia ajatuksiaan ja tunteitaan, niin että voisi hakata päätään seinään. Onneksi niitä kaikkia ajatuksia ei tarvitse kenellekään kertoa.

Sinä joka kerroit, että vaihdoit miestä 7lapsettoman vuoden jälkeen ja tulit heti raskaaksi. Tuollainen ajatus on joskus käynyt mielessä. Että entäs jos kävisi noin. Jotenkin olen ajatellut kuitenkin, että jos minun on määrä saada lapsia saan ne nykyisen mieheni kanssa. Ja jos vaihtaisin miestä, voisin silti jäädä lapsettomaksi. Sitähän ei voi koskaan tietää. Mutta nyt rakkaus kestää. :heart:

Miten paljon sitä ihminen voikaan huolia kantaa......

Siksi älä vaihdakkaan miestä siitä syystä että teille ei tule lapsia. Kirjoitinhan, että mekin erottiin eksäni kanssa muista syistä. Se että tulin heti raskaaksi uuteni kanssa oli vain onnen kauppaa.
Itse luulen niin että erottuani entisestäni koko raskauspaineeni helpotti. Kun meillä tosiaan oli niitä muitakin ongelmia. Ehkä siksi tärppäsi. Ehkä ei? Who knoWs? Mutta siitä syystä ei erota kannata, jo siksikin että sille tulevalle lapselle, biologiselle, adoptoidulle vastaanotetulle yms. on paras mahdollinen lähtökohta kotiin ja elämälle että kotona on vanhemmat jotka rakastaa toisiaan, eikä sitä että saako ne keskenään biologisia lapsia.

Päädyttepä mihin vaan, niin tsemppiä! Elämällä on tapansa näyttää valo niitten varjoisienkin aikojen jälkeen