Mä olen niin happy!

Kyllä sitä voi taas ihminen pienestä olla iloinen. Tai no, pienestä ja pienestä, mutta kuitenkin

Mä olen 3 edellistä yötä nukkunut todella huonosti ja herännyt siinä klo 4:30 pintaan, jonka jälkeen on loppuyö mennyt valvomiseksi. Edellisyönä heräsin järkyttävän koviin suppareihin ja näppäiin jo puhelimeen synnärin numeron, kun kivut yltyivät yltymistään, eikä vauvan ihan vielä tarttis syntyä (rv 37) vaan saisi edes hetken olla vielä mahassa kasvamassa.

Päivisin olen vain maannut, palstaillut ja katsellut leffoja, kun olen ollut niin kipeä...selkä ja liitokset ihan hajalla ja mahaakin sattuu...tuntuu, että vauva yrittää saada vatsanahkani repeämään. Puhumattakaan kohdun kannattimista, jotka on jo ihan loppu, eli kova kipu alavatsankin molemmin puolin.

Eilen sitten kuitenkin iltaa kohden vointi parani. Pystyin monen päivän jälkeen ompelemaan ja viime yönä nukuin aamuun asti. Voi tätä ilon ja onnen päivää :heart: Kohta taas ompelukoneet laulaa...kunpa nyt vaan olo pysyisi näin hyvänä edes tämän päivän...mielellään toki pidempäänkin

 

Mä pelkään että revin itteni loppuun.. Rv.37 myös menossa ja pakko päivisin tehdä pääpunasena, jotenkin tuntuu siltä että pakko suorittaa ettei ketään ala kitisemään että piti "hankkiutua" raskaaksi ja sit heti vaan valittaa..
Mä en nuku öitäni, päivällä väkipakolla siivoon ja järkkään ja koitan pitää itteni kasassa.. Jotenkin mä vaan toivon että tää vauva tulis parin viikon aikana että saisin pikkusen edes poveria takas.. Eikä mulla oo muita vaivoja ku älyttömät hartia ja lonkkakivut ja vaan öisin : /
Sit kun uskaltaa pienen äänen päästää että sattuu ni tuntuu että kaikki kattoo vaan pitkään, mitä säki valitat-ilmeellä. Näin tuskin on mutta tuntuu siltä.

"Ainoa" ilon aihe on ollu että vauvan huone on pääpiirteittäin valmis ja säryistä huolimati olen koko loppukesän juossu mettässä mustikassa ja nyt sienessä


Sori, tulin valittamaan, kamala purkauksen tarve tuli yhtäkkiä :ashamed:

 

Mä pelkään että revin itteni loppuun.. Rv.37 myös menossa ja pakko päivisin tehdä pääpunasena, jotenkin tuntuu siltä että pakko suorittaa ettei ketään ala kitisemään että piti "hankkiutua" raskaaksi ja sit heti vaan valittaa..
Mä en nuku öitäni, päivällä väkipakolla siivoon ja järkkään ja koitan pitää itteni kasassa.. Jotenkin mä vaan toivon että tää vauva tulis parin viikon aikana että saisin pikkusen edes poveria takas.. Eikä mulla oo muita vaivoja ku älyttömät hartia ja lonkkakivut ja vaan öisin : /
Sit kun uskaltaa pienen äänen päästää että sattuu ni tuntuu että kaikki kattoo vaan pitkään, mitä säki valitat-ilmeellä. Näin tuskin on mutta tuntuu siltä.

"Ainoa" ilon aihe on ollu että vauvan huone on pääpiirteittäin valmis ja säryistä huolimati olen koko loppukesän juossu mettässä mustikassa ja nyt sienessä


Sori, tulin valittamaan, kamala purkauksen tarve tuli yhtäkkiä :ashamed:

Mulla koko raskaus on ollut yhtä kipua ja tuskaa. Oksensinkin ensimmäiset 27 viikkoa lähes päivittäin, joten olo on tosiaan ollut viimeiset 37 viikkoa melko kurja. Mutta valittanut mä kylläkään en ole.

Mä tiesin, mihin mä ryhdyin ja kun neljännestä lapsesta miehen kanssa eräs ilta ihan vakavissaan puhuttiin, niin sanoin hälle heti, että mulla ei ole enää mitään vaaleanpunaisia laseja silmillä, vaan ne on paskanruskeat. Tiedän, että mua ei ole luotu olemaan raskaana, eikä synnyttämäänkään, mutta mä aion kestää ne molemmat paskat, jotta saan siitä hyvästä sitten sen neljännen lapsen. Ja kestänyt olen.

Jos ihan totta puhutaan, niin sen jatkuvan oksentelun aikana meinasi kyllä usko loppua...aiemmin olen oksentanut 12 viikkoa ja niin luulin tälläkin kertaa käyvän. Mutta hammasta purren siitäkin sitten lopulta onneksi selvittiin

Olen yllättävän positiivisena tässä pysynyt...mietin koko ajan vain sitä, miten tämä kestää vain 40 viikkoa ja sitten se on ohi. Ja vain yksi synnytys enää tässä elämässä, eikä sen jälkeen enää koskaan tarvitse vauvoja synnyttää. Ja nythän on tilanne jo niinkin hyvä, että vain muutama hassu viikko ja vauva on sylissä. Kyllä mä nyt tän lopun kestän, kun olen kestänyt jo 37 viikkoa

Moni on sitä ihmetellyt, että kun en juurikaan asiasta valita. Kerron kyllä voinnin, kun sitä kysytään, mutta siinä se. Jotenkaan ei vaan pääsääntöisesti valituta. Kai tosiaan siksi, että mä tosiaan tiesin, mitä tuleman pitää. Mä olen kyllä saanut ihan mielettömästi tsemppausta ja ymmärrystä oloni suhteen, eli ei ole onneksi sellaista oloa, että muut katsoisi nenänvartta pitkin, jos valittaisin. Olisi aika epämiellyttävää, jos asian niin joutuisin kokemaan

Ja jos kerran sun on vaikea valittaa muualle, niin tähän ketjuun saat mun puolestani purkaa valitusta ihan vaikka koko raskauden loppuun saakka

 

Chef,olet ihanan positiivinen ja asenne kohdallaan,vaikka raskautesi on ollut vaikea!Tsemppiä viimeisille viikoille!