mahtava isänpäivä,ero tuli....:/

että tällainen isänpäivä meillä.varmaan tulee ikuisesti muistettua tämäkin päivä.....
pitkään jo mennyt aika huonosti ja nyt jotenkin tänään kärjistyi tilanne ja päätös tämä että erotaan ja piste.
ei ihan olisi uskonu et tästä päivästä tällanen tulee.....
mutta kaipa tällä on tarkoitus.lasten puolesta ahdistaa ja paljon mutta eiköhän tässä selvitä,jotenkin ahdistaa alkaa selvittään kaikkia asioita,järjestää asuntoasiat kuntoon yms.

toivottavasti ei tule lapsista vääntöä,sitä en kestäisi

ja tästä itkusta ei meinaa loppua tulla vaikka kaikkien parhaaksi tämä on,ei tätä ainaista riitelyä kukaan enää jaksa,surettaa vain tuleva joulu ja pyhät.lapsilla varmasti paha mieli ja itsellä kans mutta ei se varmaan auta kun koittaa lasten takia jotain järjestää....

 

jäätkö asumaan nykyiseen asuntoon? mistä saat voimia jaksamaan? Mitä kaikkea muuten pitää ajatella erossa? voimia kovasti..
täälläkin eron partaalla ollaan....

 

Sama voi napsahtaa täällä kohtaa tauluun...... Voimia sinulle!

 

Otan osaa. Sama täällä. Alan kohta pakkaamaan laukkuani ja huomenna muutan pois kotoa, vaikka on yhteinen päätös niin silti vääntää sisältä saatanasti.
Pitää vaan koittaa pitää itsensä kasassa lasten takia, jos oisin itekseen niin varmaan itkua tuhertaisin jossain nurkassa.
Mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

 

Onko sulla monta lasta? Minkä ikäisiä? Itse olin ensimmäisellä luokalla kun vanhemmat erosivat. En kuitenkaan kokenut sitä mitenkään hurjan pahana asiana, pahempaa oli kun vielä olivat yhdessä ja ilmapiiri oli kireä vaikkei minun kuullen tapeltukaan.

 

Lapsille ero ei välttämättä ole mikään kamala asia. Kunhan aikuiset hoitaa sen hyvin. Meidän vanhemmat eros kun mä olin n. 10, sisarukset 3 ja 13. Vanhemmat asui aika lähellä toisiaan, asuttiin äidillä mut päästiin isälle aina kun haluttiin. Mulla on vaan hyviä muistoja siitä Tosin, he palasivat sitten myöhemmin yhteen eikä kummallakaan ollut muita vakavia suhteita välissä.

Uudet äiti- ja isäpuolet onkin sitten ihan eri asia, mut sekin voi mennä hyvin, lapsi voi olla onnellinen siitä että onkin kahden sijaan 4 rakastavaa aikuista. Joka tapauksessa tsemppiä sulle, meni ehkä ot:ksi tää kirjoitukseni, mut tarkoitus oli sanoa ettei ero ole lapsille mikään kärsimys välttämättä

 

jouluun on enää reilu kuukausi,ettekö voisi ajatella että jos ette nyt ihan joulun yli vielä olis saman katon alla niin ainakin viettäisitte sen yhdessä?

 

Helppoa se ei ole. Mutta jokainen uusi päivä on lähempänä helpottusta. Alussa on nuo asunto asiat, paperi asiat ym. Kun ne on hoidettu niin silloin on jo parempi. Ero ei ole helppo paikka. Mulla toipuminen vei harkinta ajan takia sen puoli vuotta. Se harkinta aika oli elämäni pisin puoli vuotinen.

 

jouluun on enää reilu kuukausi,ettekö voisi ajatella että jos ette nyt ihan joulun yli vielä olis saman katon alla niin ainakin viettäisitte sen yhdessä?

meillä oli jouluun aikoinaan vielä lyhyempi aika. Ei se vain onnistunut. Mitä nopeammin eron hoitaa sen nopeammin toipuminen alkaa. Saatiin jouluksi uusi koti, ja elämä oli "pakko myöntää" paljon parempaa.

 

Lasten takia yhdessä kärvisteleminen joulun yli voi olla myös hirveä paikka.

Meillä aikoinaan eksän pettäminen oli selvinnyt vähän ennen joulua. Tilanne oli aivan kaamea, eksän vanhemmat oli kutsuttu meille viettämään jouluaattoa, jonka sainkin sitten ylläri ylläri tehdä ihan yksin, siivoilut, koristelut ja ruuat. Eksä vain tekstasi uudelle rakkaalleen koko ajan. Jossain sumussa sen joulun elin, selkeitä mielikuvia ei ole oikein mistään.

Meillä meni vielä 3 kk, ennen kuin sitten ratkaisu tehtiin. Mutta pointti onkin se, että saattaa olla paljon helpompi olo omassa kodissa, kun päätös on tehty.

En tiedä miksi ap eroaa, mutta ainakin omalla kohdallani oma koti ja elämä siitä eteenpäin oli helpotus. Pääsi pois riitaisasta ja ahdistavasta tunnelmasta, pääsi rakentamaan uutta, monia asioita kaipasi jonkin aikaa, mutta siitä huolimatta, nyt kun katson taaksepäin, olin omassa uudessa kodissa kaksin lapseni kanssa hyvin onnellinen.

 

kiitos kaikille vastanneille!kolme lasta ,kaksi ekaluokkalaista ja nuorimmainen kohta 3v.tämä syksy ollut muutenkin rankkaa esikoisten uhmailujen takia,siitä on sit lyhyt matka vanhempien väliseen "sanasotaan"niin erilaiset käsitykset kasvatuksesta yms.ei vaan jaksa enää....
ja en osaa nyt ajatella et näkisin meidät joulun ajan vielä yhdessä,ei se tunnu samalta,tuntus et tyhjää sitä esittään mitään.parempi et asiat sais nopeasti järjestettyä.kuhan sais voimia jostain.......
ja varmaan me tähän asuntoon lasten kanssa jäätäis,koulu on tuossa suht lähellä...
¨
pakko lähteä jatkaan jotain kotihommia,ei vaan tunnu et kykenis mihinkään.....

 

Niin , samat fiilikset kuin ketjun aloittajalla.
eka isänpäivä "yksin" , vein lapset lounaalle ja jutskattiin niin kuin aina. Jotain puuttui
kuitenkin , tapana ollut isänpäivänä että uusin Remes tuodaan sänkyyn ja lapset tuo
kortin ja vietetään isänpäivää yhdessä. asumuserossa elokuulta 2010 lukien, eka päivä kun
heitti mielen vakavaksi. Kaipa tämä helpottaa ajan kanssa, Tsemppiä kaikille !

 

Se ois sitten ensimmäinen yö eron jälkeen vietetty muualla. Eipä tullu paljon nukuttua, kaikki asiat vaan pyörii mielessä. :'(
Jännä homma vaikka olen ollut työn vuoksi poissa kotoa, niin en ole noin huonosti nukkunu kertaakaan.

 

Kaikille teille eron edessä oleville tai sen juuri kokeneille.

Mulla ei ihan vielä ole asia ajankohtainen, tai sanoisiko, että juuri nyt. Mutta välillä ollut hetkiä, kun eroa on tosisaan harkittu.

Tiedän, että tää voi siksi tuntua typerältä postilta, kun en kerta itse teidän tilanteeessa ole. Mutta, olen kuitenkin eronnut aiemmin ja seurannut useiden ystäväpariskuntien eroja läheltä. Mun mielestä vaikeinta erossa näyttää monelle olevan se päätöksessä pysyminen. Eli kun on SELVÄÄ, että lähes jokaiselle tulee niitä hetkiä, joina voimakkaasti kaipaa sitä entistä ja näkee sen menneen ruusunpunaisten lasien läpi. Muistelee, kuinka onnellisia oltiin ja miten moni asia olikin loppujen lopuksi kivaa ja helpompaa. Ja sitten sitä lähdetään vanhan suolan perässä uudestaan kokeilemaan kepillä jo kantamattomaksi todettua jäätä.

Itse siis antaisin vain ja ainoastaan sen neuvon, että jos eroon päädytään harkiten ja yhdessä päättäen, niin ei sitten oikeasti haikailtasi sitä mennyttä. Kun se ikävän hetki tulee, niin siihen olis hyvä varautua. Olis hyvä terästäytyä miettimään silloin MYÖS niitä asioita, minkä takia erottiin. Voihan sitä yhteen palata joku harva, mutta kyllä se sitten vaatii samalla tavalla harkitun päätöksen, kovasti töitä ja luulen, että myös ulkopuolista apua. Ettei niihin samoihin kuoppiin kuljeta.

Sanon tämän vain siksi, kun on niin kauheaa katsottavaa vierestä muutaman perheen touhu vanhempien seilatessa omassa suhteessa eroon-yhteen-eroon-yhteen Se, jos jokin on lapsille hirveää. Toivoa, että vanhemmat palaa yhteen ja sitten kokea se sama pettymys uudestaan ja uudestaan.

 

joo ero tulee meillekkin.. nyt tuli viimenen niitti.. en ees tiiä mit'ä tapahtui mut aamulla riideltiin jostain pienestä miehen kaa ja sit siin väsyneenä alkoi kyyneleet valua niin ukko sanoi, et eikö pinna kestä? nooh helppohan se on tolleen tehdä, mut en mä vaan kehtais.

siis jos en saa edes itkeä silloin ku haluan niin anti olla.

 

Lukiessani ketjua noi teidän syyt tuntuu tosi naurettavilta. Voi että kun nyt mun muksu ei saa heavenin vaatteita tai se sanoi mulle pahasti...
Mä voin kertoo et jos ei ole vakavaa pahoinpitelyä suhteessa ni kaikki on korjattavissa.Senkun katsoo peiliin ja toteaa ettei ole itsekkään täydellinen,vaikka kuinka asiat tuntuu siltä.
Itse erotessani oli jo jatkunut pitkään pahoinpitelyä,milloin heilui neljä ensimmäistä etuhammasta tai milloin oli niskatuki kaksi viikkoa.Stoppina oli kolmen päivän kidutus ja raiskaukset(dildolla,käsin,elimellä,ruokatarvikkeilla)vankina pitäminen sekä puukolla tökkimiset.

Arvatkaa mikä oli mielenkiintoisinta? Tehdessäni tästä rikosilmoitusta sain kuulla ettei tämä kuulema täytä rikoksen merkkejä???!!!Tapahtui siis Vantaalla 2005 marraskuussa.
Uskoni oikeuteen mureni täysin. Sain tapahtumasta psykoosin ja menetin lapset lastikseen . Vasta nyt olen alkanut ajattelemaan asioita kun asioista on sen verran aikaa.

 

[QUOTE="vierailija";22464245]Lukiessani ketjua noi teidän syyt tuntuu tosi naurettavilta. Voi että kun nyt mun muksu ei saa heavenin vaatteita tai se sanoi mulle pahasti...
Mä voin kertoo et jos ei ole vakavaa pahoinpitelyä suhteessa ni kaikki on korjattavissa.Senkun katsoo peiliin ja toteaa ettei ole itsekkään täydellinen,vaikka kuinka asiat tuntuu siltä.
Itse erotessani oli jo jatkunut pitkään pahoinpitelyä,milloin heilui neljä ensimmäistä etuhammasta tai milloin oli niskatuki kaksi viikkoa.Stoppina oli kolmen päivän kidutus ja raiskaukset(dildolla,käsin,elimellä,ruokatarvikkeilla)vankina pitäminen sekä puukolla tökkimiset.

Arvatkaa mikä oli mielenkiintoisinta? Tehdessäni tästä rikosilmoitusta sain kuulla ettei tämä kuulema täytä rikoksen merkkejä???!!!Tapahtui siis Vantaalla 2005 marraskuussa.
Uskoni oikeuteen mureni täysin. Sain tapahtumasta psykoosin ja menetin lapset lastikseen . Vasta nyt olen alkanut ajattelemaan asioita kun asioista on sen verran aikaa.[/QUOTE]

Olen erittäin pahoillani siitä, mitä olet joutunut kokemaan.

Itse olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun ensimmäinen isku/muu väkivaltainen teko tapahtuu, olisi pitänyt jo ajat sitten erota. Jo nyrkin kohottaminen on minulle point of no return, jouduin katselemaan sitä itse lapsena ihan liikaa.

 

Täällä kirjottelee juuri eroilmoituksen saanut isä, ristiriitaiset tunnelmat toisaalta onnellinen pienen prinsessan isä mutta suru tuli puseroon kun sain isäinpäivänä tiedon ettei jaksa enää kattoa kun naamaa ,toki eihän tämä yllätyksenä tullu vaikken ryyppää, petä ,räyhääkään mutta kuitenkin olis ollu mukavempi isäinpäivä ilman tätä ilmoitusta, suoraan sanottuna ois nyt oottanu etes maanantaihin...

 

Täälöä samat mietteet. Lapset 2v ja 5v. Viimeinen vuosi ollut tosi vaikea, viimeinen puoli vuotta täyttä helvettiä. Mies työtön, minä töissä. Hän valittaa jatkuvasti siitä että joudun mennä töihin, ettei oo yhteistä aikaa, että hän JOUTUU olla lasten kanssa... Antaisin niin paljon jos saisin olla lasten kanssa kotona ja hänen asemassaan. Mitään kotitöitä hän ei tee, vaikka olen kauniisti pyytänyt, huutanut, raivonnut. En vaan jaksa enää käydä täyspäiväisesti töissä ja hoitaa yksin kodin, ja kokea vielä huonoa omaatuntoa siitä että mies JOUTUU olla lasten kans... (ja lapset on sitä
Paitsi 10pvää/kk päiväkodissa...).

En tiedä rakastanko häntä edes enää. En kestä tuollaista miestä joka on aina pahalla päällä! Olen itse sosiaalinen... Tää ei vaan enää tunnu oikealta, ei ole tuntunu aikoihin tosin. Joudumme muuttamaan kodistamme pois (iso maatalo, kummallakaan ei ole varaa/aikaa jäädä tähän, remonttia yms on paljon ja tilaa liikaa) ja samalla vaihtuisi kokonaan asuinpaikka.

Tuntuu pahalta rikkoa lasten koti, mutta en voi enää itse elää näin. Eikä lapsillekaan tää tilanne varmasti ole häävi... Kotona jatkuvasti kireä tunnelma

 

meillä taas on ensimmäinen isänpäivä ilman isää... Ero tuli kesällä ja muutama viikko sitten lasten isä teki itsemurhan. Ei sillä, että vähättelisin teidän tunteita millään tapaa, päinvastoin. On meinaan pahempiakin tilanteita, kannattaa yrittää nähdä niissä omissa huonoissa tilanteissa ne parhaat puolet. Vaikka ero tuleekin, isä silti on toivottavasti lasten elämässä olemassa. Kaikilla ei ole sitäkään.

 

[QUOTE="uskomatonta";22464186]joo ero tulee meillekkin.. nyt tuli viimenen niitti.. en ees tiiä mit'ä tapahtui mut aamulla riideltiin jostain pienestä miehen kaa ja sit siin väsyneenä alkoi kyyneleet valua niin ukko sanoi, et eikö pinna kestä? nooh helppohan se on tolleen tehdä, mut en mä vaan kehtais.

siis jos en saa edes itkeä silloin ku haluan niin anti olla.[/QUOTE]

Siis mitä? Onko tuo nyt syy erota? Kyllä minä ja mun mieskin sanotaan välillä pahasti ja loukkaavasti toisilleen. Pinnaa kiristää milloin toisen työstressi, toisen kotiäitiys, lapsen vakava sairaus, sit nää yleiset sairaudet, vauva-arki ja univelat. Elämä ei oo ollu mitään ruusuilla tanssimista. Toinen ei ymmärrä vaikka kuin selittäis. Mutta ei, mun mielestä olis itsekästä lyödä hanskat tiskiin jos ei vaan suju. Täysin eri asia jos kumppani pettää, on väkivaltainen tai juo. Mutta arkeen kompastuu niin moni vanhempi, ja sit mietitään että parempi erota kun pinnaa kiristää ja toinen loukkasi! Itse en ymmärrä tällaista ainakaan.

Kodin Kuvalehdessä oli muunnoin joku asiantuntija, joka sanoi, että nykyään erotaan liian helposti. Että unohtakaa se itsekkyys vanhemmat, ja odottakaa että lapset kasvavat isoiksi ja erotkaa sitten , jos on pakko.

Lapset kärsii, sen vaan sanon. Jos vanhemmat luovuttaa liian helpolla ja kompastuu arjen asioihin.

 

Niin ei kannatta erota muttei tässä tapauksessa muutakaan voi, kuulemma tyttö kärsii (4kk) jos äitiä ahistaa koti ja isin naama, no varmasti alkaa nyt ahistamaan ,ei oikein juttu luista ja nyt se mollaa siitäki

 

olis tälläset ratkaisut voinu tehdä, tekee pahaa teidän lasten puolesta, isäinpäivänä aikuiset alkaa vääntämään tälläisiä asioita?

 

meillä taas on ensimmäinen isänpäivä ilman isää... Ero tuli kesällä ja muutama viikko sitten lasten isä teki itsemurhan. Ei sillä, että vähättelisin teidän tunteita millään tapaa, päinvastoin. On meinaan pahempiakin tilanteita, kannattaa yrittää nähdä niissä omissa huonoissa tilanteissa ne parhaat puolet. Vaikka ero tuleekin, isä silti on toivottavasti lasten elämässä olemassa. Kaikilla ei ole sitäkään.

otan osaa suruunne.

 

Niin no kuulemma ei jaksa teeskennellä enää, kertoohan se ahdistuksesta tai ,oma mielipide luonteesta, jotain jos ei voi odottaa seuraavaan päivään, nyt vielä huoli miten vauva tulevaisuudessa pärjää...