Maidon loppuminen 3vk imetyksen jälkeen?!

Olen imettänyt lastani päivittäin 1-2h välein ja öisin 2-3 kertaan. Maitoa tuli kuin lehmällä, mutta yksi päivä ihmettelin miten lapsi oli vieläkin nälkäinen vaikka oli imenyt mielestäni ihan normaalisti. Yritin sitten pumpata hieman maitoa, niin eihän sitä tullut kuin muutama tippa.
Seuraavana päivänäkään ei maitoa oikein tullut, mutta kolmantena päivänä maitoa taas tuli vaikka kuinka. Se olikin ainoa päivä kun maitoa tuli runsaasti, nyt se on taas ehtynyt ja ei riitä mihinkään. Hyvä kun yhden kerran saisin syötettyä lapsen tyytyväiseksi. Yritän silti antaa eka rintaa ja sitten vasta annan lisäksi korviketta - yritän kovasti, ettei maito loppuisi kokonaan. Onko muilla ollut samoja ongelmia? Kysyin asiasta neuvolassa ja siellä kehotettiin vaan sitkeästi imettämään ja pumppailemaan, mutta se ei oikein tunnu auttavan.
 
Mulla oli.. Tosin oma elämäntilanteeni oli kokonaisuutena sen verran raskas etten ihmettelekään näin jälkeenpäin. Nyt kun oon miettiny, niin oisin jo aiemmin alkanut antamaan rinnalla korviketta lisänä, jolloin lapsi ois saanu kunnolla massun täyteen, nukkunut pidemmät välit ja mä oisin ehtinyt syödä ja levätä ja maito ois ehtinyt paremmin nousta rintoihin. Mun paino putos 3 viikossa 5 kiloa kun imetin enkä kerta kaikkiaan ehtinyt syödä tarpeeksi.. Ja millaista se rintamaitokaan silloin on jos äiti ei ehdi syödä kunnolla ja monipuolisesti... En osaa siihen sanoa, että lisääntyykö se maito sit lopulta tai ei jos vain sitkeästi yrität, itse ehkä tällä jaksamisella mitä nyt on oisin halunnut yrittää viel pidempään mut niin tosiaankin, et se korvike ois ollu siin rinnalla.


Mut tsemppiä!! Mä itse aloin sitten antamaan lapselleni korviketta kun hän oli 3 viikkoa ja hyvin pian lopetin imettämisen kokonaan, kun kertakaikkiaan valio vähensi tuotannon niin minimiin mun tehtaillani. Ja siitä alko paljo parempi jaksaminen koko meidän perheellä. Joten oikean päätöksen tein sillä tiedolla mikä mulla silloin oli. :)
 
Kehotan minäkin sitkeästi imettämään. Vauvalla on luultavasti tiheän imun kausi, tilaa siis lisää maitoa. Jos vauva nukkuu rinnalla, se ei ime aktiivisesti, jolloin saa vähemmän maitoa. Jos taas imee liian vähän aikaa, saa vain ns. etumaitoa joka ei ole niin täyttävää. Niin ja pumppaamalla ei välttämättä maitoa heru vaikka sitä vauva saisikin tarpeeksi. Tsemppiä imetykseen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja corelia:
Olen imettänyt lastani päivittäin 1-2h välein ja öisin 2-3 kertaan. Maitoa tuli kuin lehmällä, mutta yksi päivä ihmettelin miten lapsi oli vieläkin nälkäinen vaikka oli imenyt mielestäni ihan normaalisti. Yritin sitten pumpata hieman maitoa, niin eihän sitä tullut kuin muutama tippa.

Miten vauvasi on kasvanut? Se on tärkein ja luotettavin merkki kertomaan, onko vauva saanut riittävästi maitoa. Pumppaamalla saat vain tietää sen, herutko hyvin pumpulle vai et. Todellista maidon määrää ei pumppaaminen mitenkään päin kerro.

Kolmen viikon iässä on monilla vauvoilla tiheän imemisen kausi, jolloin he voivat muutenkin olla vähän kiukkuisia ja kärttyisiä, ilman, että se tarkoittaa liian vähäistä ravinnonsaantia. Ihan hyviä syitä kärttyisyyteen voivat olla ilmavaivat, väsymys, tylsistyminen, läheisyyden kaipuu, masu liian täynnä (!), pissa- tai kakkahätä, tai jokin, joka ei aikuiselle koskaan selviä. Miten vauvalla tulee vaippoja?

Sinulla on imetys kuitenkin melko alkuvaiheessa, ja jos nyt lähdet imetystä korvaamaan muulla, voi se tarkoittaa sitä, että muodostuvan maidon määrä vähenee ja imetys alkaa hiipua.

Jos vain haluat, kannattaa vauvaa pitää paljon iholla. Ja vaikka vauva kävisi rinnalla tiheästi, hän silti saa maitoa: ajatellaan, että yksi aikuinen juo desin vetoisesta lasista ja toinen puolen litran tuopista. Ensimmäinen saa yhtä paljon juomaa, kuin toinenkin, kun hän täyttää ja tyhjentää desin lasinsa viisi kertaa. Samoin toimii imetyskin. Toisilla äideillä rintojen varastointikapasiteetti on niin suuri, että vauvat pärjäävät hienosti neljänkin tunnin imetysväleillä. Toisilla taas (ja tämä on huomattavasti yleisempää ) rintoja on tyhjennettävä selvästi useammin, jotta vauva saisi saman määrän maitoa kuin tuo edellisen äidin vauvakin.


Kyllä se siitä!
 
Kiitos hyvistä ja rohkaisevista viesteistä! Lapsi kyllä kasvaa hyvin, joten ei siis syytä huoleen. Annan siis vain tissiä, kun poika sitä haluaa - teen oikein testin huomenna miten pärjää ilman korviketta...
 
Hei vielä!

Jos korviketta on mennyt yli desin verran useampana päivänä peräkkäin, sitä ei saa jättää kaikkea kerralla pois!
Lisämaidon määrää vähennetään n. 20-50ml päivä parin-kolmen päivän välein ja samalla pyritään tehostamaan imetystä (ja käydään punnitsemassa vauvaa ainakin kerran viikossa, että varmasti tiedetään vauvan saavan riittävästi maitoa). Niin vauva ja rinnat pysyvät hommassa parhaiten mukana, eikä mitään ikävää pääse sattumaan.
Kun lisämaitoa vähennetään ja omaa maidontuloa lisätään (tai sinun ei ehkä tarvitse lisätä sitä, vaan enemmänkin luottaa siihen, että sita tulee vauvalle riittävästi :) ), niin vauva voi olla tavallista kärttyisempi ja nälkäisemmän oloinen. Tilanne ei ole huolestuttava, sillä pieni nälkä saa vauvan imemään rinnalla tavallista tiheämmin, joka puolestaan takaa sen, että a) maitoa alkaa tulla enemmän ja b) maitoa alkaa mennä vauvaan enemmän.

Lisämaidon määristä on hyvä pitää päiväkirjaa, niin tietää paremmin, missä mennään.
 
Koita vaan imettää ahkeraan. Noita kausia tulee tuossa alussa että maitoa tulee vähemmän mutta kyllä se siitä luultavasti taas lisääntyy! Minä imetän vielä meidän 9kk ikästä tyttöä ja vaikka rinnasta vauva saakin hyvin maitoa niin pumppaamalla saan tosi pientä määrää aikaseks. Ite koittaisin välttää korvikkeen antoa ja käyttäsin neuvolassa punnituttamassa. sieltä sitten lisäohjeita jatkoa varten! =)
 
Peesaan Jimidaa eli vauvoilla on kausia, jolloin "tilaavat" lisää maitoa kasvaneeseen tarpeeseensa. Moni erehtyy luulemaan, että maito on silloin loppumassa ja kun antavat sitten korviketta, tuotanto tosiaan alkaa tyrehtymään (vauva ei imekään niin mieluusti enää tissiltä, kun pullosta saa helpommin).
Koita siis jaksaa vauvelin pienet kitinät ja imettää nämä kriittiset päivät vaikka sitten "aamusta iltaan"! Lopussa kiitos seisoo ja tilanne normalisoituu.

Alla olevassa linkissä lisää tietoa, joka ainakin auttoi minua kun painiskelin samanlaisten ajatusten kanssa kuin ap!

http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=101&Itemid=104
 
Milkan kirjoituksesta tuli se mieleen, että vauvan painonseuranta on tärkeää, siitä kyllä näkee, että saako tarpeeksi rintamaitoa. Kun itse aloin antamaan korviketta rinnalla, paino nousi paremmin joten rintamaito tuli tarpeeseeen. Nyt jälkeenpäin mietin, että kunpa ois ollu voimia, energiaa, aikaa ja elämäntilanne sellainen, että oisin jaksanu yrittää viel, mutta mulle oli korvike paras ratkaisu. Tiesin itsekin, että tulee näitä imemiskausia jolloin imee tosi tiheeseen, mutta mulla se johti siihen, että mä en itse ehtiny syömään ollenkaan, paino vain laski. Tuskin pelkkä juomani vesi tekee rintamaidosta tarpeeksi ravintorikasta. :( Jos joskus saisin toisen mahdollisuuden, niin kokeilisin kyl hanakammin ja ottaisin yhteyttä vaik imetystukihenkilöön.

Pääasiahan on se, että vauva ja sinä voitte hyvin. Ja kun sinä voit hyvin, niin vauva myös ja päinvastoin. Joten teetpä kummin päin tahansa ja vauva voi hyvin ja kasvaa, se on tärkeintä!

Tsemppiä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja corelia:
Olen imettänyt lastani päivittäin 1-2h välein ja öisin 2-3 kertaan. Maitoa tuli kuin lehmällä, mutta yksi päivä ihmettelin miten lapsi oli vieläkin nälkäinen vaikka oli imenyt mielestäni ihan normaalisti. Yritin sitten pumpata hieman maitoa, niin eihän sitä tullut kuin muutama tippa.
Seuraavana päivänäkään ei maitoa oikein tullut, mutta kolmantena päivänä maitoa taas tuli vaikka kuinka. Se olikin ainoa päivä kun maitoa tuli runsaasti, nyt se on taas ehtynyt ja ei riitä mihinkään. Hyvä kun yhden kerran saisin syötettyä lapsen tyytyväiseksi. Yritän silti antaa eka rintaa ja sitten vasta annan lisäksi korviketta - yritän kovasti, ettei maito loppuisi kokonaan. Onko muilla ollut samoja ongelmia? Kysyin asiasta neuvolassa ja siellä kehotettiin vaan sitkeästi imettämään ja pumppailemaan, mutta se ei oikein tunnu auttavan.
Joskus tosiaan tuntuvat rinnat aivan tyhjiltä, mutta se ei tarkoita sitä että maito olisi loppunut. Varsinkin ihan pienet ovat rinnalla usein ja pitkään ja siten maitoa heruu entistä paremmin. Rankkaahan se on mutta useimmiten sitkeys palkitaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja janijesse:
Saattaapi että vain maidon heruminen on loppunut jostain syystä. Kannattaa kysellä neuvolasta primperan pllereitä millä sen saa taas alkamaan.
Primperan-lääke (vaikuttava aine metoklopramidi) nostaa veren prolaktiinipitoisuutta, ja siten vaikuttaa maidon määrää suurentavasti. Toisaalta lääke on tarkoitettu pahoinvoinnin hoitoon, ja tuo prolaktiinin lisääntynyt eritys on siinä vain yksi sivuoireista, eikä näin ollen toimi kaikilla. Lisäksi yhtenä toisena sivuoireena on masennuksen puhkeaminen etenkin jos on sille altis. Ihan kevyin perustein ei siis kannata lääkkeitä kenellekään suositella.

Mikään lääke tai poppaskonsti ei toimi, ellei maitoa myös samalla pyritä poistamaan rinnoista. Hormonaalinen vaikutus maidon muodostumiseen on pääosassa vain muutaman ensimmäisen viikon ajan, ja sen jälkeen kysynnän ja tarjonnan periaatteella mennään niin pitkään kuin imetystä vain jatkuu.

Herumiseen vaikuttava hormoni on oksitosiinihormoni, jota myös mielihyvähormoniksi kutsutaan. Kun on hyvällä mielellä, oksitosiiniakin erittyy enemmän. Tutkimusten mukaan mm. äidin ja vauvan ihokontakti lisää oksitosiinin eritystä, ja siksi mahdollisten imetyskuprujen ilmaantuessa onkin hyvä, jos ihokontaktia voi lisätä.

 
Monilla lapsilla on tiheän imun kauden noin 3 ja 6 viikkoisina, sekä 3 ja 6 kuukautisina. Tästä varmasti voi olla kyse teillä! Muutamassa päivässä - viikossa yleensä tilanne tasaantuu.

Ja se mitä rintapumppuun tulee, ei kerro siitä kuinka hyvin vauva saa imettyä. Jotkut eivät vain yksinkertaisesti heru pumpulle :attn: .
 
Nyt maitoa taas tulee normaalisti, mutta kyllä poikaa piti syöttää ja usein. Olisinpa käynyt lukemassa aikasemmin Milkan viestin, ettei korviketta saa jättää kerralla pois...on hieman enemmän tosiaankin ollut kärttyisyyttä, mutta ei pahasti kuitenkaan.
 
hyvältä kuulostaa. itse en pumppaamalla varmaan sais mitään, mut kyllä tää pikku imuri saa. välillä nykii ja raivoo rinnalla -illalla. mut sittenpähän on taas aamulla mitä syödä. annan rintaa usein ainoastaan siten voi varmistaa maidontulon et pikkunen imee tarpeeks.
tsemppiä sinne.
 
auringonkukka-75
Alkuperäinen kirjoittaja milka:
Alkuperäinen kirjoittaja janijesse:
Saattaapi että vain maidon heruminen on loppunut jostain syystä. Kannattaa kysellä neuvolasta primperan pllereitä millä sen saa taas alkamaan.
Primperan-lääke (vaikuttava aine metoklopramidi) nostaa veren prolaktiinipitoisuutta, ja siten vaikuttaa maidon määrää suurentavasti. Toisaalta lääke on tarkoitettu pahoinvoinnin hoitoon, ja tuo prolaktiinin lisääntynyt eritys on siinä vain yksi sivuoireista, eikä näin ollen toimi kaikilla. Lisäksi yhtenä toisena sivuoireena on masennuksen puhkeaminen etenkin jos on sille altis. Ihan kevyin perustein ei siis kannata lääkkeitä kenellekään suositella.

Mikään lääke tai poppaskonsti ei toimi, ellei maitoa myös samalla pyritä poistamaan rinnoista. Hormonaalinen vaikutus maidon muodostumiseen on pääosassa vain muutaman ensimmäisen viikon ajan, ja sen jälkeen kysynnän ja tarjonnan periaatteella mennään niin pitkään kuin imetystä vain jatkuu.

Herumiseen vaikuttava hormoni on oksitosiinihormoni, jota myös mielihyvähormoniksi kutsutaan. Kun on hyvällä mielellä, oksitosiiniakin erittyy enemmän. Tutkimusten mukaan mm. äidin ja vauvan ihokontakti lisää oksitosiinin eritystä, ja siksi mahdollisten imetyskuprujen ilmaantuessa onkin hyvä, jos ihokontaktia voi lisätä.
Täytyy kyllä sanoa, että suuresti ihmettelen tuota primperan-lääkettä... Tai siis, kerronpa enemmän. Minulla oli tosi voimakkaita vatsakipuja kun poikani oli 3kk. Jouduin sairaalaan ja syyksi paljastuivat sappikivet, joista yksi muru oli jäänyt jumiin jonnekin tiehyeen. Oli tosi kivuliasta. Tulin myös pahoinvoivaksi.

Kipulääkkeeksi suostuin ottamaan vain sellaista, jonka kanssa sain imettää tai lähinnä antaa lypsetyn maidon kotiin vietäväksi vauvalle. Maidon tulo tietysti väheni, koska en saanut syödä ja vauvaa en nähnyt moneen päivään.

Kysyin, että olisiko jotain pahoinvointilääkettä, kun oli niin valtavan pahaolo koko ajan. Sanoivat, että ei ole kuin se primperan, mutta sen kanssa ei saa imettää. Ja lääkkeen puolittumisaika elimistössä oli kuulema 14 tuntia, eli vasta sen jälkeen olisi saanut imettää. Siis hoitavan lääkärin mukaan.

Tuntuu jotenkin hölmölle, että samaan aikaan kuitenkin joillekin muille käytetään samaa lääkettä, jotta maitoa tulisi. Olihan mullakin se maidontulo vähentynyt huomattavasti. Eikö lääke olisi ollut hyvä siihenkin?

No, niin tai näin. Onneksi vaiva hoidettiin, pääsin kotiin ja sain taas imettää. Kyllä siinä jokunen viikko meni, ennenkuin taas pärjättiin pelkällä rintamaidolla.
 
Minä antaisin neuvona yleisesti maidon tulon ylläpitämiseen, että juokaa vettä paljon, pari-kolme litraa ylimäärästä nestettä ja syökää, kunnon oikeata ruokaa ja säännöllisesti. Näin minulla ainakin imetys sujuu. Ja jos satun unohtamaan juomisen taikka syömisen, niin maito päivässä jo vähenee huomattavasti. Mysö stressi on paha, mulla ainakin =)

Nelli
 

Yhteistyössä