maitoallergisen korvike?

Hei, kertoisitteko mikä korvike lapsellenne kävi parhaiten?
Ja kuinka pian oireet hävisivät?

Meillä on tällä hetkellä käytössä almiron pepti ja jotenkin ihottumaa vaan nousee edelleen, ei onneksi niin pahana kun alussa.
Mietin, että pitäisiköhän korvikkeen olla vielä "hienompaa" vai voiko elimistöstä esim. vielä oireilla parin päivän takainen maitoaltistus? :/
 
Davis
Voi oireilla yli viikonkin. Meillä aikanaan kokeiltiin ensin Soija-Tutteli (en tiedä, onko sitä enää sillä nimellä markkinoillakaan) ja kun se ei sopinut, allergologi vaihtoi suoraan NeoCateen. Nykyisin kai tuo vaihto on ongelmallisempaa, seuraavaksi on kai tehtävä altistus nyt käyttämällenne maidolle ennen kuin voi vaihtaa pilkotumpaan. KORJATKAA, JOS OLEN VÄÄRÄSSÄ, tämä perustuu siihen, mitä meille lastenlääkäri kertoili nykytilanteesta sivulauseessa!
 
Meillä käytössä aminohappokorvike Neocate eli se kallein. Samaan luokkaan kuuluu myös Nutri Junior, mutta siihen ei saa enää uusia reseptejä (Suomesta ei saa enää pitkään). Meille ei käynyt Almiron. Jos vauvasi on alle puolivuotias seuraava kokeiltava olisi Neocate ja jos hän on yli puolivuotias, joudutte kokeilemaan myös soijakorvikkeen. Oireet voivat jatkua, jos ihottuma on paha tai suolisto hyvin tulehtunut. Tärkeää olisi hoitaa iho tarvittaessa kuntoon, vaikka kortisonilla lääkärin ohjeilla. Vähitellen oireiden pitäisi kuitenkin alkaa helpottamaan ja hävitä. Pieniä iho-oireita, kuten lasta haittamatonta vähäistä ihottumaa kannattaa seurata pitempäänkin, koskla kyse voi olla elimistön totuttelusta. Samaten ,jos tulee ilmaa tai ummetusta väliaisesti. Jos tilanne ei parane tai tulee uusia rajumpia oireita on syytä epäillä, ettei Almironkaan sovi. Neocate Kela-korvauksiin tarvitaan myös almiron altistus ja yli puolivuotiaille soijamaito.
 
En halua masentaa, mutta meille ei löytynyt sopivaa korviketta, tähän asti on juonut rintaa ja nyt viikon verran lisänä myös kaupan riisimaitoa, alotellaan kaupan soijamaidon kokeilu jahka viellä jonain päivänä iho paranee neocaten kokeilusta..
Noh, harvinaistahan tämä on, mutta ilmeisesti pojun maissiallergia sit oikeesti on voimakas, totesi lääkäri.
 
Kiitokset vastauksista :)

Nyt lähes vikko aikaa tutteli altistuksesta. Ihottumaa on edelleen, mutta selkeästi vähemmän kuin viime viikolla. Täytyy kumminkin asia ottaa puheeksi huomena ravintoterapeutilla, voisiko kyseessä olla ruoka-aine allergia, ihon hidas korjaantuminen vai käykö almiron peptidikään.
Mielestäni iho on parhaimmillaan ulkona(lähes häviää ihottuma) ja muutenkin ihottuma jotenkin päivällä vaihtelee :/

No, eipä auta tässä tilanteessa, kuin rasvailu ja seurailu...
 

Yhteistyössä