Maitoaltistuksesta ja imetyksestä.

Onko kuinka usein käynyt niin, että vaikka aiemmin on voinut itse käyttää maitotuotteita, niin altistukseen liittyvän 2vk välttämisen jälkeen on joutunut itsekin luopumaan kokonaan maidosta?

Mietin vaan, että kannattaisiko siirtää altistusajankohtaa.
 
Täh?
Joutunut itsekin luopumaan, siis ettei maito ole enää sopinut sinulle? Koskaan ole moisesta kuullut. Mun ei tarvinnut edes välttää itse maitoa ennen altistusta, koska vauva ei reagoinut rintamaidosta.
 
Kyllä meille ohjeistettiin maidon ja kananmunan poisjättäminen kaksi viikkoa ennen altistusta myös äidin ruokavaliosta. Sitten olin puolisen vuotta ilman maitoa. Oma vatsa ei meinannut kestää sitä sen jälkeen. Tosin mulla on muutenkin ruoka-aineallergioita ja laktoosi-intoleranssi. Parin kuukauden siedätys itselle, niin nyt kestän taas maitotuotteita.

Me saimme sairaalasta kutsukirjeen ohessa tarkan ohjeen altistukseen menosta. Sitä kannattaa noudattaa, sillä Kela vaatii siitä altistuksesta tuloksia, jotta saa vastikkeet erityiskorvattaviksi. (Kelalla on joku ikäraja maitoallergiaan ja altistukseen.)
 
Löytyykö tänään kokemuksia?

Esikoinen oli jo äidinmaidon kautta niin allerginen, että tätä asiaa ei tarvinnut miettiä. Kuopus sai juuri ensimmäiset kerrat kosketuksen lehmänmaitoon ja sai välittömästi iho-oireita.
 
Esikoinen meilläkin reagoi jo varhain rintamaidon kautta maidolle, vehnälle ja kananmunalle. Kuopuksella todettiin vastikään maitoallergia, mutta ei ole reagoinut rintamaidon kautta. Vasta kun kokeiltiin korviketta/velliä ja maisteli jäätelöä :p niin iski urtikaria. Sekin tosin vain ihokosketuksen myötä, kun söi koko naamallaan. Se pääoire hänellä on limainen yskä ja oksentaminen kun saa maitoa.

Niin ja olin aikaisemmin kuopuksen kohdalla pari viikkoa maidottomalla ruokavaliolla, enkä huomannut eroa. Tosin käyttämäni soija taisi aiheuttaa oireita... :confused:

Enkä joutunut minäkään välttämään maitoa itse ennen altistusta.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä