Marraskuun 2009 karhunpennut huhti- ja toukokuussa

taaperot: jaksamista ja voimia :hug:
hannanmamma: Onnea uudesta taidosta pojallesi!
misiwi: Olipas hauskasti kirjoitettu kirjoitus, vaikka aihe ei sitä niin ollutkaan. Voimia! Toivottavasti shoppailureissu onnistui / onnistuu pian.

Täällä poika ekaa kertaa kipeä. Yskii jonkin verran ja on hieman limainen. Oksensi viikonloppuna muutaman kerran kovan kakomisen päätteeksi. Vähän vinkui hengityskin joinain päivinä, mutta sitä ei ole nyt ollut. Tänään oli neuvola ja kyllä oli poika kiukkuinen siellä. Osin johtui taudista mutta pääosin varmasti väsymyksestä, kun jäi päikkärit lyhyiksi. Kotona ollut tänään hyväntuulinen. Neuvolan täti kuuli yskimisen eikä ollut vielä siitä huolissaan, kuten ei oksentamisestakaan. Eikä myöskään kuvittelemistani allergiaoireista soseiden aloituksen jälkeen. Eikä siis ollut mitenkään vähättelevä ollenkaan vaan ainoastaan omaa ammattitaitonsa lisäksi minua enemmän maalaisjärkeä. Kehotti kyllä toki lääkäriin menemään, jos tulee hengitysvaikeuksia.

Täällä on siis täytetty jo puoli vuotta!!! :eek: :eek: Mitat ovat nyt 7450 g ja 68,5 cm.
 
Nyt täytyy tulla purkautumaan kun tuntuu että oon maailman hunoin äiti :( Eli tänään tapahtu se mitä oon aina aatellu että en anna niin käydä: vauva tippui sängyltä lattialle :ashamed: :'( Laskin Oliverin meidän sängyn päälle ja käännyin ottamaan vaippaa ja kun käännyin takas poika oli jo melkein maassa, en saanut otettua häntä kiinni. Muksahdus oli kova ja poika huusi kun hyeena ja välillä piti taukoja ja aattelin että nyt se sai jonkun aivovamman ja se on mun vika :( Soitin paniikissa hätänumeroon ja sieltä lähettivät ensihoitajat tarkastaan tilanteen, tutkivat pojan ja kaikki näyttäs olevan onneks kunnossa. Mutta voitte kuvitella mikä hätä ja syyllisyyden tunne mulla oli ja on edelleen. Mulla oli tänään illalla kampaaja jota olin kovasti odottanut ja melkein peruin senkin mutta menin kumminki mutta en nauttinut ja rentoutunut siellä kyllä ptkääkään kun mietin vain pientä poikaani kotona. Kun tulin kotiin niin ei ollu suostunu syömään ollenka ja huusi vaan, mutta kun tulin kotiin niin söi hyvin puuron ja iltamaidon ja hymyili ja oli oma ittensä. Ei taida vaan iskä kelvata nukuttajaks. No mutta nyt siis kaikki hyvin mutta kauhea syyllisyyden tunne jäi :ashamed: :( Onneks selvittiin säikähdyksellä, mutta kyllä kurja olo jäi :(

No jospa se olo huomenna olis parempi....
 
Voi ellen älä piiskaa itseäsi tuosta! Nuo pienet ovat niin vikkeliä liikkeissään, että tuota tapahtuu melkeinpä kaikille! Ja pääasiahan on että kaikki on kunnossa. :) Itselläni kävi esikoisen vauva-aikana niin että kun olin ottamassa sitteriä olohuoneen nurkasta (vauva sylissä) niin jotenkin kompastuin ja KAADUIN pitkin olohuoneen lattiaa! ONNEKSI sain vauvan jotenkin vaistomaisesti pyöräytettyä niin että kaatui minun päälleni, eikä päinvastoin. Kyllä oli kamala olo sen jälkeen :ashamed: Mutta eihän noilta kommeluksilta välty kukaan :)


Täällä kaikki ok. Emilia nukkuu öitä jo ihan ok ja mamma on välillä vähän tylsistynyt tähän jatkuvaan kotona olemiseen. Kaipuu työ/opiskeluelämään on välillä suuri, vaikka nautinkin suuresti tästä vauva-ajasta :)

Eipäs kummempia.

söpis ja Emilia 5,5kk
 
Ellen, sanon samat sanat kuin söpöjooseppi. Varmasti tuntuu kurjalta mutta kaikkea ei vaan millään pysty estämään. Sitten kun vauva oppii nousemaan itse seisomaan niin tulee kaatumaan koko ajan ja kolauttelemaan itseään. :hug:

Täällä poika taas aamulla yski niin kamalasti, että oksensi :( Nyt onneksi nukahti ekoille päikkäreille.

Pääkaupunkiseudulla olisi ensi viikolla taas tarkoitus treffailla Myyrmäessä. Aika olisi klo 12 ja päivä maanantai 3.5. Multa voi kysellä tarkemman tapaamispaikan yksityisviestillä. Tällä hetkellä meitä olisi kolme tulossa. Tervetuloa mukaan!!
 
taaperolle :hug: ja ellenille myös säikähdyksestä. Samaa mieltä olen edellisten kanssa siitä, että ei kannata tuosta itseään syyllistää. Mun mieheni kertoi vasta pari viikkoa tapahtuneen jälkeen, että oli tiputtanut meidän pojan pari viikkoisena sohvalta matolle. Ei kuulema uskaltanut kertoa mulle aikaisemmin, kun tiesi, että olisin raivostunut ja tullut hysteeriseksi. Hyvin tuo poika tuntuu voivan, vaikka tuollaisen muksahduksen koki niinkin pienenä.

Meillä oli eilen 5 kk neuvola ja siellä poika esitteli taitojaan: nousi hienosti kämmennojaan ja varasi jaloilleen. Vauhti on kova eli varmaan aikaisin lähtee liikkeelle. Painokin oli ihan komiat 8400 g ja pituutta 66 cm. Aikamoisen kasvupyrähdyksen meidän poika on kyllä ottanut! Muistan, kun aloitimme tammikuussa vauvatanssin ja meidän poika näytti niin pieneltä kirpulta. Kaurapuuro on nyt aloitettu :) tosin öitä se ei ole rauhoittanut yhtään... Meillä herätään tunnin välein |O

Mukavaa wappua kaikille! B)
 
taaperotx5 :hug: :heart: jaksamista!

ellen peesaan muita, et todellakaan ole huono äiti, varmasti surettaa että pääsi käymään noin mutta aika kovia iskuja nuo mukulat jatkossakin tulee saamaan ja kestämään kun alkavat kunnolla liikkumaan, kaikkea ei voi estää :ashamed: mullakin meinas lipsahtaa poika sylistä kun olin suihkussa ja poika mukana, ei ollu saippuaa edes iholla mut oli niin liukas että lipsahti sylistä vaikka pidin tiukasti kiinni.. putos onneks vaan "vähäsen" eli kerkesin nappaamaan vielä kiinni mut itku siitä silti tuli kun säikähdin. poika ei ollu moksiskaan...

ostin sitten ne emmaljunga scooter 2.0 ja on ihan unelmat! niin kevyet ja pienet ja näppärät :heart:

ärrrsyttää toi mies nyt niiiin paljon, se ku on semmonen ettei paljo puhu tulevaisuudensuunnitelmista ja olen yrittäny kauniisti vähä kierrellen kysyä ja kertoa oman mielipiteeni seuraavasta lapsesta (eli että haluaisin kovasti parin vuoden sisällä toisen) nii äijä vaan aina hymyilee tai hörähtää, ei tule mitään mielipidettä! nyt sit oon kaunistellu ja kierrelly jo monta viikkoa ja kysyin suoraan haluaako hän vielä lapsia joskus vai ei niin hörähtelyä kuuluu! voi v***u sano kyllä tai ei niin edelleen hörähtää. kai mulla on sit jo 2 lasta!!

naaman punotuksesta piti vielä kysyä, kun pojalla tulee välillä (jokatoinen päivä) ihan punaseksi silmän alapuolelta leukaan asti ja ylös toiseen silmään asti ja monesti menee ihan avohaavaksi noi posket.. onko allergiaa vai kuolaamisesta tms johtuvaa? neuvolan mielestä vaan kuiva iho joopa joo en ihan usko.. mielestäni pahimmillaan kalan ja kauran syönnin jälkeen, ne jätetty pois ja selvästi laski punotus mut silti tuli vähä punaseks taas tänään.. ku ei viittis "turhaan" jättää joka päivä jotain ruokaa pois jos ei johdukkaan allergiasta.. :whistle:
 
tupuna niin meillekkin sanottiin neuvolassa, että kuiva on...rasvailkaa ahkerasti, kunnes menimme lääkäriin...no maitoallergiahan meillä sitten..
Kuulostaa kyllä kovasti allergialta teillä...meilläkin oli iho pahimmillaan melkein verillä!
 
Meillä on nyt tytön ensimmäinen flunssa menossa :( Maanantaina oli kuumeilua ja nyt on nenä tukossa ja kova limainen yskä. Onneksi on tuo nenä frida olemassa, ilman sitä ei kyllä pärjättäisi. On se niin raasun kuulonen kun ääni on käheänä ja hengitys rohisee :| Lääkärissä käytiin kun tarvittiin todistus kylpylään kun jouduttiin peruuttaan reissu.. Piti mennä ma-ke kylpyläreissulle koko perheen kanssa.. Onneksi korvissa ei olut mitään!

Ellen- Kyllä varmasti säikäytti mutta niinkuin muutkin ovat sanoneet niin aivan varmasti niitä haavereita sattuu tulevaisuudessa enemmänkin kun vauvelit lähtevät liikkeelle..

Tupuna- Kuullostaa kyllä joltain allergialta. Olitteko käyneet lääkärissä, en nyt muista? JOs on mahdollista kannattaa mennä yksityiselle ja nimenomaan lastenlääkäri allergologille! Luultavasti säästää monta turhaa käyntiä. Toki kunnallisella puolellakin voi saada hyvää hoitoa, mutta itsellä vaan niin huonot kokemukset .. Allergioiden toteaminen on kyllä rankkaa ja aikaa vievä puuhaa. Jaksamisia!

Santtu
 
Meidänkin ihottumat on edelleen mysteeri. Soijamaidolla mentiin viikko, iho vaan paheni. Nyt on kokeiluvuorossa Almiron pepti (jossa siis maitoproteiini pilkottu). Viikonloppuna koitan taas tauottaa hydrokortisonia ja katsotaan taas ihottumatilannetta. Mikähän se seuraava steppi sitten on, jos tämäkään ei tehoa? Maitojen hinnat senkun nousee, tätä uusinta kun hain viikon satsin oli 85 ? selällään. Ei meinaa rahapussi kauaa kestää näitä kokeiluja...

tupuna, meillä myös ihottuma lähti poskista ns. kuola-alueelta ja sormista, jotka oli aina suussa. Nyt lähtenyt leviämään kaulalle, niskaan ja rintaan sekä taipeisiin.
Mä itse epäilen, että voisi hyvinkin olla vain atooppista (ja siis suoraan minulta periytyvää ) ja alkaisin hiljalleen kaipailemaan apua myös siihen itse oireeseen. Toki ymmärrän, että allergiat on hyvä sulkea pois, mutta on ikävä yöllä lohdutella poikaa, joka meinaa repiä kutisevan naamansa irti... :(

ellenille mielen huojennusta myös täältä. Ymmärrän minäkin täysin tunteesi, mutta ihan oikeasti noita sattuu. :hug:


Valkolilja ja jätkänpätkät 8 kk (5,5 korjattua)
 
Huomenia!!! Tulenpa minäkin pitkästä aikaa jotain kirjottamaan...Ei ole oikein ollut mitään erityistä, joten siksi kirjoittelukin nyt jäänyt..:)

Täällä menee ihan mukavasti. Päivärytmi on selkeä ja melkein kellolleen nakutettu. Se on toisaalta ihan hyvä, niin pystyy ennakoimaan juttuja ja näin ollen omalta osaltaan helpottaa arkea.:) Soseita/kiinteitä syödään kolme neljä kertaa päivässä sen verran kuin pojalle maistuu...yleensä reilu desi. Päälle vielä tissimaitoa. Yöimetykset ovat pääsääntöisesti loppuneet. Toivottavasti myös jatkossa ovat historiaa.. :)

Ihottumaan alkanut täälläkin olemaan, sellaista atooppista kuivaa läiskittäistä. Pikkuisen pahentunut viime aikoina ja olen koittanut kovasti rrasvailla, muttei isommin tunnu auttavan. Ei tunnu kuitenkaan poikaa mnitenkään vaivaavan tai kutiavan...

Mitähän vielä......unohdin taas mitä piti laittaa ja nyt käy kutsu!!

Milliz + Taavi 5,5kk
 
Moikka pitkästä aikaa täältäkin :)
mere79
Täälläkin huomattu..minä koitin nukuttaa likkaa niin rimpuili ja
koitti saada tissiä.. mies kun tuli tilalle niin vauva rauhoittui heti, et uskon
minäkin vahvasti että se maidontuoksu häiritsee..luulee saavansa maitoa mut
sit ei anetakaan, niin alkaa tietty kiukku. :D

Täällä siis tyttö nyt 5½kk ja 5kk neuvolassa pituutta oli 68,8cm ja painoa 6710g.
Tyttö liikkuu jo mukavasti..tai miten sen nyt ottaa :LOL: konttailee siis :heart:
On se van niin ihanan näköistä :D
Sit ku hälle höpöttää niin pysähtyy kuuntelemaan ja hymyilemään :D
Hekottelee kun nostelee kans ylös alas reippaasti.. ja sitten muutkin muksut saa nauramaan ..
 
Ellen, noita tippumisia sattuu liki kaikille. En muista, että meillä olisi kukaan lapsista ollut putoamatta jossain vaiheessa, yksikin tuli alas häkkisängystä yöllä (en kyllä tiedä vieläkään miten). Oli pohja niin alhaalla kuin sai eikä petissä mitään pehmoleluja, minkä päälle olisi voinut nousta. Niin ja ikää oli vain 8kk :kieh:

taaperot :hug: Odottajien sivuilta tuon jo ennemmin huomasin, mutta en sitten tänne kommentoinut, kun en täällä huomannut juttua.

Meillä taas joku flunssa menossa :headwall: Ei ole vielä tuolle pienimmälle tullut, kaikilla muilla on jo jotain.

Huomenna korvakontrolli ja ens viikolla 5kk neuvola. 4½kk mitat oli 7200g ja 67.5cm. Oli onneksi saanut takaisin pudottamansa painon ja mennyt vähän ohikin.

Meillä on ihan hirveä tohina tuolla pojalla päällä. Jalkojaan potkii niin, että tekisi mieli pyörä ostaa :D Mahalleen kääntyessään yrittää epätoivoisesti päästä eteenpäin ja raivostuu, kun ei onnistu.

No, nyt hermostuu taasen..
 
Mikä kumma siinä on vaikka Julius syö aamulla 2dl puuroa+hedelmäsosetta sekä 200ml maitoa,päivällä syödään lihasoseita ja taas menee 200ml ja välipalaksi hedelmäsosetta ja 200ml maitoa ja iltapalaksi menee taas puuroa ja 200ml maitoo mut silti ei paino meinaa millään nousta..


asiasta toiseen..mä en voinu taaskaa vastustaa kiusausta ja oli pakko hommata Juliuksen sänkyyn tämmöset :heart:












viel piti laittaa että meilläkin potkitaan niin kovin että monesti housutki lähtee jalasta :LOL:
 
Terveisiä sairastuvalta, olo on kun olis pahempikin krapula, tosin ilman sitä baarireissua :| nenä vuotaa ja pitelee lievää kuumetta, sit on tää jysäri kaupanpäällisiksi.

Meillä ollaan saavutettu myös viimeinkin masulleen kääntymisen taito, ekan kerran viikko sitten kierähti puolivahingossa, eikä siitä innostunut, nyt lattialla pyöritään ja käännytäänkin, tosin edelleen aika laiskasti, eikä pahemmin masullaan viihdytä.

Meillä oli eilen 5 kk päivän kunniaksi neuvola, ja tuoreet mitat: 7450g ja 67cm. Edelleen ollaan tissuteltu, enkä ole vielä mitään makuannoksia kokeillut, vähitellen pitäisi alkaa totuttamaan makujen maailmaan. sai myös piikin ja viimeisen rotateqin, joista ei mitään oireita tullut.

Kovasti kiljutaan ja muutenkin erilaisia ääniä testaillaan, ja isosta foliopallosta on ollut paljon iloa!

ellen mulle kävi joskus niin, ett esikoinen putosi vaununkopasta lattialle, onneksi ei ollut pitkä pudotus, mutta siinäkin säikähti ihan tarpeeksi, joten tiedän sen syyllisyydentunteen, mikä siitä jää, vaikka vahingolle ei mitään voi.

Kovasti oli juttua taas kertynyt, kun en hetkeen täällä ole ehtinyt lueskella teidän kuulumisia, mukavaa ja leppoisaa wapunaikaa kaikille, sateesta huoilimatta! :heart:
 
Miten kauan hampaiden puhkeaminen oikein kestää? Tytöllä on nyt ollut jo hetken alaikenessä näkyvissä pikkuinen täplä valkoista, jota veikkailen hampaaksi. Muutaman päivän on tytöllä ollut normaalia enemmän kitinää, joten jospa ne hampaat pian puhkeaisi.

Meilläkin ollaan vasta nyt aloitettu mahalleen kääntyilyn todellinen opettelu. Tyttöhän jo parikuisena kääntyili mahalleen. Sitten piti muutaman kuukauden taukoa ja harjoitteli jutustelua. Kovasti meillä jo höpötellään ja lauleskellaan, tosin sanoista ei ihan vielä saa selvää. :)

Hauskaa Vappua karhunpennuille perheineen!

Esikko ja Vieno kohta 6 kk
 
Esikko, mulla tosiaan kokemusta vaan tämän yhden lapsen hampaista, mutta meillä näkyi siis ikenistä läpi ne hampaat ihan kokonaisina muutamia päiviä ja sitten hampaat (molemmat alahampaat samanaikaisesti) puhkesivat ikenistä läpi ja nyt ovat hyvin hissukseen kasvaneet jo kuukauden verran.

 
Voi Ellen, tuota täälläkin pelätään - tyttö kun alkaa olla jo niin liukas liikkeissään, että vaikka kuinka yrittää varoa, läheltä piti -tilanteita tuntuu tulevan. Mietin jo tuossa, että pitäisi varmaankin ihan varmuuden vuoksi laittaa jokin matto tms kodinhoitohuoneen lattialle, tyttö kun pyörii hoitopöydällä niin kovin, että saa tosissaan pitää kiinni. Että jos vahinko pääsee käymään, ei tyttö ihan kovalle laattalattialle putoaisi. Mutta kaipa nämä ihmistaimet on niin suunniteltu, että siinä vaiheessa kun liikkeelle lähtevät, eivät enää ihan pienistä moksahduksista niin moksiskaan ole.

Osanotto minultakin taaperotx5 ja :hug:

Hampaista, meille tuli ensimmäinen maanantaina, päivää ennen kun tyttö tiistaina täytti 5kk. Mies syötteli tytölle iltapuuroa ja sanoi, että ihan kuin lusikka kalahtelisi johonkin. No, hammashan se siellä oikealla alhaalla kurkisteli kunnolla. Jälkiviisaana kun sitten muistelin, niin mielestäni tyttö oli sunnuntaina ollut hiukan normaalia kuumempi, mutta en sitten kuumetta mitannut, koska oli ihan virkeä kuitenkin. Söi myös sunnuntaina huonosti ja sitten maanantaina ihan koko ajan. Nyt on taas ollut minusta lämmin ja tänään nirsoili syömisten kanssa - saas nähdä putkahtaako toinen alahammas tässä parin päivän sisään. Kuolannut neitokainen on jo viikkotolkulla, joten sitä en niin oireena osaa pitää...

Tsemppiä kaikille flunssaisille ja pikkupotilaiden äideille - se NenäFrida on kyllä ihan ehdoton! Meillä oli ensin sellainen pikkuruinen niistopumppu, jolla ei kyllä kertakaikkiaan tehnyt mitään.

Maanantaina on 5kk neuvola ja vaikka kaikki hyvin sujuukin, huomaan odottavani sitä enemmän kuin vappua. Joka aamu kun nostan tytön sängystä, tuntuu neito ainakin kilon painavammalta kuin illalla - olen kovin utelias kuulemaan missä lukemissa "pikkuinen" liikkuu. Oltiin vieraisilla pari viikkoa sitten ja isäntäväen 8kk tyttö oli Neaa pienempi...

Meneekö kukaan täällä osittaisimetyksellä vielä? Meillä on syöty sekä tissiä että pulloa alusta asti, koska imetyksen alku takkusi niin pahoin. Haluaisin tissitellä tytön kanssa vielä ainakin jonkin aikaa, vaikka pääasiallisesti ruokansa nyt tietty pullosta ja soseista saakin. Ongelma vaan on, että neidolle tuntuu tissi kelpaavan koko ajan harvemmin ja harvemmin - tuossa oli pari päivää, kun en saanut imetetyksi kuin hetken aamu-unista neitoa. Maitoa tihkuu siis entistä vähemmän. Te, joilla on kokemusta, onko tämä nyt loppu, vai vieläkö tytön saisi kiinnostumaan tissistä? Miten te, jotka annatte niin kiinteitä, pulloa kuin tissiäkin, saatte vauvan mielenkiinnon tissiin pysymään yllä kaikkien muiden ravinnonlähteiden seassa?

Huh, tulipa löpistyä. Ja hei, oikein hauskaa vappua kaikille!!!
 
Imetyksestä, meillä ei pojulle kelpaa vieläkään pullo tai tutti. Eli imetän täysin ja sitten kiinteitä 2x päivässä, perunaa, kukkakaalia ja päärynää. Määrät ei ole vielä isoja, noin ½ purkkia menee kerralla.

Menkat alkoi eilen. Olisi ne kauemminkin voineet olla pois. Muiden aikana on menkat alkaneet muistaakseni 3kk kohdalla, mutta tämä onkin ainoa lapsi meillä, jolle ei ole kelvannut pullo ollenkaan.

Menkat on muuten sen mukaset, että oon 6 lasta synnyttänyt...Niagarakin kohta kalpenee mulle.. :kieh: Pitää jo tosissaan tarkastaa jälkensä, kun käy vessassa, ettei lapset vaan saa traumoja, että jotain hirveää on tapahtunut... :whistle:

Mulla on nenä ihan tolkuttoman tukossa ja korvat samoin |O Ja pikkuisenkin nenä jo illalla vähän vuoti, että kai sekin tän taudin saa |O :headwall: Just kun yhdestä toivuttiin ja huomenna korvakontrolli. Toivottavasti tämä ei mene sitten korviin...

Tänään meillä oli kylpypäivä ja poika polki niin vinhasti vettä, että joka paikka oli ihan märkä :LOL: Ois pitänyt laittaa kylpyvaahtoa, olisi meinaan hyvin vaahdottanut tuolla vispaamisella :D
 
miswi mä kans osittaisimetän, kiinteitä syödään 3xvrk (lounas, päivällinen, iltasose) ja aterialla tarjoan aina korviketta nokkiksesta/tuttipullosta ja aterian päätteeksi annan vielä tissimaitoa, sekä aamulla/päiväunien jälkeen/yöllä. Tuntuu että päivällä ei tissillä oleminen kiinnosta muuten kuin ennen päiväunia, imetyssessiot kestää sen pari minuuttia ja sitten jo alkaa pää kääntyilemään ja kiinnostus lopahtaa syömiseen :LOL: Hämärässä huoneessa makuultaan imettäminen onnistuu parhaiten, mieluusti vielä hipihiljaisuudessa :whistle:
Eli hankalaa on imettäminen päivällä.
Mä suunnittelen imettämisen lopettamista kokonaan koska meillä imutellaan sit yöllä parin tunnin välein. Ei kiinnosta toimia enää tuttina yöllä (tuttiahan tämä tytteli ei osaa syödä) ja jaksaminen alkaa loppumaan. en tiedä mennäänkö sit ojasta allikkoon jos tykästyy sitten siihen pullosyöpöttelyyn ja joudun nousemaan pullon lämmitykseen keskellä yötä :/
 
annsku miten teillä todettiin maitoallergia? kävittekö yksityisellä? ja mistä lääkäri sen päätteli/totesi? pitäs ite taas viedä poika lekuriin ja alkaa ärsyttää noi terkkalääkärit et kai se on yksityiselle lähettävä.. ei näytä kutisevan tai muuta mut hurjan näkönen tuo naama :ashamed:

oispa kiva lähteä vappua juhlimaan.. kattelen ikkunasta ku jengi lähtee rilluttelemaan.. ei täs muuten mitään mut mies kursseilla ja me pojan kans kahestaan kotona nii kaipais seuraa... ostin pojalle vappupallon ku se niitä kaupassa onneissaan katteli ja kiljahteli niille ja on ollu paras juttu ikinä, varmaan menee kohta puhki ku niin innoissaan repii sitä..

palailen taas, hyvää wappua kaikille :flower:
 

Yhteistyössä