MARRASKUUN MURUSET 2010 HUHTIKUUSSA

Jenkkivaimolle myöskin pahoitteluni :/

Kestoilu ei ole mun juttuni. Eli kertiksillä mennään.

Mä ihastuin tuohon ä-pakkauksen haalariin,makuupussiin ja siihen vanuhaalariin. Vanuhaalari ollut usein raidallinen joten kiva vaihtelu. Tai viime vuden pakkauksessa ei vissiin ollut ollenkaan vanuhaalaria. Niin ja se oranssinen body+potkarit oli kivan pirteät =) Eli kyllä mä otan pakkauksen. Sitä odottaa kuin lapsi joulua :D

Mä sain tänään siivottua. Pesin lattiat ja kaikki. Mikä lie energiapuuska :whistle: Eipä ole näkynyt viime aikoina... Meillä on keskimmäinen ja nuorin poika mystisessä kuumeessa :/ Tai siis lämpöä n.38 eikä mitään muuta,nuhaa tms. Mikä lie virus.

LilliM
 
Minä tykästyin tuon pakkaukseen, vaikka onhan se tietysti hieman poikamainen, mutta otan sen silti, oli lapsi tyttö tai poika. Tuo makuupussi on aivan ihana ja myös tuo toppapuku, mutta minä olenkin aina tykännyt sinisestä ja harmaasta. Toi vanupuku on aivan loistava, esikoisella oli pakkauksessa -08 vanupuku ja sitä tuli käytettyä todella paljon ja pelkäsin, että miten käy tänä vuonna, kun kuitenkin viime vuonna vanupukua ei ollut, tosin onhan meillä tuo esikoisen puku vielä tallessa.

Meillä aloitettiin esikoisen kanssa osakestoilu 5-kuisena ja en minä sitä hankalaksi ole kokenut, mutta nyt on vähän käynyt niin, että ollaan kertistelty, mutta syynä siihenkin on oikeastaan se, että lasta hoitaa niin moni muu ja nuo muut ei noita kestoja tykkää laittaa, niin on sitten kertiksillä nyt menty.
 
Jenkkivaimolle iso :hug: . Mutta todella positiivisella mielellä osaat olla. Se on hienoa.

Kestoista meille ei todellakaan niitä tule! Ne ei vaan oo mun juttu, ja jos ihan totta puhutaan niin mä en oo niin ajattelevainen ihminen, että viitsisin ajatella kuinka paljon meidän vaipoista tulee jätettä. Ja onhan se paljon helpompaa. :LOL:

Äitiyspakkauksesta, me ei luultavasti sitä oteta. On kuitenkin niin paljon vaatetta esikoiselta, joten sais sitten olla samaa sukupuolta. :LOL: Ei, kyllä meille kelpaa kumpi vaan. :heart:
Jotenkin sitä ei vaan osaa nyt oikein nauttia. Jotenkin koko ajan on persiissä pelko siitä, että tää meneekin nyt kesken. Ja sitten kun mulla on ihan ihme oireita. Tai siis maha on todella kipee kun syö jotain, tuntuu että ei saa kunnolla henkee jne.. Ja alalla kun on, niin kaikkee sitä on jo kerennyt miettii.

Ja matkustelusta raskaana ollessa. Tietysti katson mitä syön ja mitä teen, mutta en oo kuitenkaan mitenkään niin pöpökammoinen, etten sen takia matkalle lähtis. Mutta katotaan mitä nyt tapahtuu.
Ja onnea taas kaikille hyvistä ultrakuulumisista!
 
jenkkivaimo: :hug:

onnea muille ultrassa hyviä uutisia saaneille =)

tiistaina olis lääkärineuvola ja aion puhua siellä mun "uupumisesta", tarvisisin kyllä pienen irtioton töistä....töissä pidättelen itkua ja töiden jälkeen kun kotia pääsen niin itken silmät päästäni väsymyksen takia, koti on rempallaan..viime synnytyksen jälkeen koin arjen tosi raskaana, liekö mulla ollut/ on edelleen masennusta ja nyt samat ajatukset/olo nostaa päätään..tätä pahaa oloa on jatkunut nyt liki kaksi vuotta enemmän ja vähemmän..masennusta vaiko vain uupumusta..?!katsotaan mitä ne neuvolas sanoo..

kurpitsa rv10+6
 

Kestovaipoista sen verran, että aiemmilla muksuilla ei sellaisia edes kokeiltu. Nyt olen kuitenkin jo sen verran uskaliaampi, että vähintään kokeillaan kestovaipoilla pärjäämistä. Matkoille ja mökkeilyyn yms. varmasti käytetään vielä kertakäyttöisiä, joten absolutistia minusta ei vielä saa.
Vesilaskuun varmasti vaikuttanee jonkin verran, mutta omakotitalossa asuvina meillä on kyllä tilaa kodinhoitohuoneessa kuivata ja säilöä pyykkiä riittämiin. Kertakäyttöiset sen sijaan nostaisivat jätelaskua joka tapauksessa tuntuvasti. Tällä hetkellä meillä tyhjennetään roskis joka toinen viikko, ei varmasti pärjättäisi sillä frekvenssillä vaippavuoren kanssa. Hintaa niistä vaipoista itsestäänkin tietysti kertyisi aika paljon, joten veikkaan kestojen tulevan selvästi edullisemmaksi pitkällä tähtäimellä.
 
:hug: kaikille huonoja uutisia saaneille.

Kerroin toissapäivänä töissä ohjaajalle ja ihan hyvin uutinen otettiin vastaan. Vielä en työkavereille kerro, vasta ultran jälkeen sitten. Kovasti ne kyllä ihmettelee kun oon lopettanut tupakoinnin, tekis mieli vastata ettei ollut oma päätös vaan pakko :D

Onko meidän pinossa ollenkaan kaksosten odottajia???

Gitta 10+5
 
Huomenta! :flower:

:hug: tosiaan kaikille, jotka ovat saaneet huonoja uutisia.

Kiva kun maha jo rupeaa näkymään ja kun makaa, niin voi tuntea jo sellaisen kovemman kohdan tuossa alavatsalla =)
Mä kyllä olen jo pitänyt äitiyshousuja, koska ne tuntuu niin paljon paremmilta päällä.
En millään jaksaisi odottaa tiistaihin, kun sillon on se ultra.
Mulla aina välillä tulee sellaisia kauhukuvia, kun mietin sitä vauva-arkea. Esikoinen itki todella paljon vatsaansa ja on ollut hyvin tempperamenttinen muutenkin ja kovaääninen, niin jotenkin olen jo valmistautunut hoitamaan vauvaa korvatulpat korvissa. :D

Riikka & öttiäisvauva 11+2 :heart:
 
Jenkkivaimolle :hug: Voi että :( Koita jaksella! Toivottavasti luonto tyhjää kohdun. Pikaista uutta plussaa ja parempaa onnea! Huonoja uutisia tulee vaan, nyt ne saa luvan kyllä loppua.

Yllättävän paljonhan meissä löytyy kestoilijoita. Välillä olen tuntenut itseni suorastaan outolinnuksi kun melkein kaikki muut ystäväpiiristä käyttää kertsejä ja hoitopaikassakin meidän esikoinen on ainut kestoilija.

Mä yritin eilen taas kuunnella sydänääniä dopplerilla mutta enhän mä mitään kuullut. En kuitenkaan murehdi, kun viikkoja ei ole tämän enempää ja tuota vatsapeitettäkin on aikaslailla runsaasti.

Ihanaa, puoleltapäivin vien esikoisen mummilaan ja itse painan renkaat soikeina hemmoteltavaksi selän kuumakivihierontaan. Sitä ennen pitäisi vähän siivoskella ja pyykätä..

T. Juli ja Nupsukka rv 8+6 (9+0)
 
:hug: kaikille menetyksen kokeneille! Niin väärin :'(

Täällä ollaan edelleen saikulla ja ensi viikko myöskin. Keskiviikkona kävin taas nesteytyksessä ja se kyllä vähän helpotti oloa. Kurkattiin samalla pientä ja siellähän se kölli sydän hurjasti lyöden :heart:

Kestoista. Meillä kestoillaan ja olen ihan hurahtanut kestoihin :D Alkuun olin kovin vastahakoinen niihin, mutta miehen vaatimuksesta (siis voitteko kuvitella??) niitä kokeiltiin. Päätin kylläkin itse, mitä vaippoja meille tulee. Miehen mielestä mun olisi pitänyt ne itse tehdä... :LOL: Juupa juu, ei kiitti. No nyt meillä on Fuzzi bunzeja sekä bumGenius 3.0 taskuja. Jälkimmäiset on koko vaippaiän vaippoja eli samat menee sitten sekä vauvalle että taaperolle :) Toki toivon, että taapero on marraskuuhun mennessä jo kuiva. Öisin kuopuksella on kertis, koska ihonsa ei kestänyt yökestoja. Atooppinen iho raukalla. Muutenkin tilanteen mukaan otetaan kertikset käyttöön tarvittaessa eli en minä niitä vastusta :D Kaksi vanhinta on mennyt pelkästään kertiksillä.

Minä en kyllä tarvii äitiysvaatteita vielä hetkeen, koska paino vaan tippuu oksentelun takia |O Saisi nyt loppua jo tämä, ei jaksa enää...
 
Mä kävin jo kyttäämässä kestoja ;) Meille kun ei vielä pitänyt kolmosta tulla niin kaikki vanhat kestot myyty. Viimeksi käytettiin fuzzeja alussa, mutta nyt aattelin kokeilla jotakin muuta merkkiä tai merkkejä. Taskujen nimeen vannon minä, sisävaippa kuori yhdistelmistä en tykännyt.
Hyviä vinkkejä kestomerkeistä otetaan vastaan, kiitos :)

Tänne ei mitään uutta, yöt menee pyörimiseksi en siis saa nukutuksi. Ällö olo jatkuu...

OP ja Ti-Ti uuu 10+5
 
Meillä kans on Fuzzi Bunzit ja Bumgenius 3.0 ollut suosikkeja ja varmaan täällä tulokkaallakin niitä käytetään.. Fuzzeja pitää ostaa kun olen s-kokoiset myynyt, mutta m-kokoa löytyy sitten runsaasti, ne on vielä esikoisellakin käytössä ja noita bumgeniuksia on jonkun verran, ne on kyllä käteviä kun menee koko vaippaiän.. tosin vastasyntyneelle en kyllä laittaisi, on aika järeä vielä sen kokoiselle.. Mäkin vannon taskuvaippojen nimeen, mutta vastasyntyneelle taitaa sisävaippa + kuori (ja etenkin villahousut kuorena) olla paras vaihtoehto kun ne jalat on vileä niin kapoiset :)
 
En ole täällä kovin joutanut käymään, huih, paljon tullut juttua lisää! Pitääpä lueskella tässä nyt kun taas aikaa :) Ultrakuulumisia ihan äkkiä tähän väliin, hyvin oli kaikki masuasukilla ja

LA siirtyikin 2.11., eli nyt olenkin jo 12+4 menossa! <3

Nyt sitä alkaa pikkuhiljaa jo uskomaan että on siellä mahassa sittenkin joku!
 
:hug: Huonoja uutisia saaneille.Niitä on tullut jo ihan liikaa :'(

En ole tänne kerinnyt kirjoitella.Lukemassa kuulumisia kylläkin.

Mä kans mietin et ei oteta sitä pakkausta.Ainakaan jos on tyttölupaus.Mä niin odotan sitä rakenne ultraa et sais tietää kumpi siellä on.
Meille tekee sen ultran erikoislääkäri ku siellä mun mahassa oli jotain myloomia (mies muisti mitä ne oli) Onkohan se ultra sitten jotenki tarkempi.Mä niin elän toiveissä et olis sellainen 4D ultra niin ei tarvis yksityiselle mennä.Tietääkö teistä kukaan et voisko olla noin?Siis kättärillä...Mä en tajunu kysyy sillon ku siitä sovittiin.

Mulla huono-olo on alkanut helpottaa mut edelleen väsyttää.

Korvatulpista :LOL: Kiva kun joku muukin niistä haaveilee ;) Meillä tuo nuorin on niin kova ääninen et pitäis olla jo nyt käytössä :ashamed: Toivotaan et tämä tulokas on hiukan hiljaisempi tapaus.Muutenki hiukan jännittää et miten sitä jaksaa kun on taas pikkuinen talossa.Nyt sentäs saa nukkua yöt ja silti tuntuu et on ihan poikki ja kotityöt kasaantuu...
Tai ehkä lähinnä se on tuo nuorin joka huolta aiheuttaa.Se on niin vilkas tapaus et huh huh.Jos se kuitenkin kerkeis vielä vähän rauhottua...

Sintsu ja unelma 12+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja kurpitsa:
tiistaina olis lääkärineuvola ja aion puhua siellä mun "uupumisesta", tarvisisin kyllä pienen irtioton töistä....töissä pidättelen itkua ja töiden jälkeen kun kotia pääsen niin itken silmät päästäni väsymyksen takia, koti on rempallaan..viime synnytyksen jälkeen koin arjen tosi raskaana, liekö mulla ollut/ on edelleen masennusta ja nyt samat ajatukset/olo nostaa päätään..tätä pahaa oloa on jatkunut nyt liki kaksi vuotta enemmän ja vähemmän..masennusta vaiko vain uupumusta..?!katsotaan mitä ne neuvolas sanoo..

kurpitsa rv10+6
Hyvä, että haluat puhua uupumuksestasi neuvolassa. Itse masennuksen kokeneena kannatan ehdottomasti jo uupumukseen puuttumista ja sen hoitamista levolla ja uupumuksen syyn selvittämistä. Uupumus voi muuttua masennukseksi, josta on tosi vaikea saada itseään aktivoitua normaaliin elämään.

Vaadi vaikka muutama viikko tai kuukauden varran sairaslomaa, niin saat levätä ja palautettua toimntakykysi normaalille tasolle. Muutaman päivän lepäily ei tosiaan auta yhtään mitään, vaan ajan kanssa toipuminen on parasta mitä voit itsellesi vaatia. Voimia :heart:

T:Katti 12+3
 
jenkkivaimo :hug: :'(

mä en kans tule kestovaippailemaan.. esikoinen tulossa mutta epäilen silti... et multa varmaan saa nuo ostaa pois :D

mä taisin eilen sairastaa jonkinlaisen vatsataudin... oksensin pari kertaa ja vatsa oli sekasin viel tänä aamunakin..mut alkaa nyt flunssakin hellittää... yökkäily jatkuu niin kuin jo muutaman vkon ajan.. huh, eilen oli järkky olo!

pitääkin mennä tsekkaamaan tuo pakkaus! :)

saana :snotty: & 10+4, noin vko np ultraan!
 
Voimia jenkkivaimolle :hug:

Nyt alkaa tämä mamma olemaan huolesta soikeena, kävin tänä aamuna vaa'alla ja paino vaan putoaa.. ihan alusta tähän päivään oon laihtunut jo 2.4 kg (173cm / 57kg) :eek:
Panee mietityttämään onko kaikki kunnossa? Olen lisännyt ruoka-annoksia, sekä ruuan määrääkin lautasella, enkä yhtään ole katsonut että mitä nyt suuhuni laitan. Voi elämän karut kävyt, jos tässä ei nyt hyvin käykään ja keskiviikkona on neuvolalääkärikin.
Lisäyksenä mitään raskausoireita ei ole ollut missään vaiheessa, jos joku luulisi pahan olon aiheuttaneen tämän.
Tanya 13 *poks*
 
Tanya, mulla on tässä raskaudessa tippunut 4,5kg ja esikoista odottaessa alussa tippui 7kg. Olen normipainoinen että esikoista odottaessa menin tosi hoikkaan kuntoon. Kyllä se siitä sit jossain vaiheessa lähtee nousuun.
 
sintsu78, veikkaan ikävä kyllä ettei ole 4D-ultra, en nyt varmaksi mene sanomaan ja ainahan voi toivoa =) mutta luulen että on vaan tavallinen ultralaite, onhan niidenkin tarkkuudessa toki eroja. Lääkäri varmaan yrittää ennen kaikkea tiirata niiden myoomien sijaintia istukkaan, kohdunsuuhun yms nähden lähinnä sillä ajatuksella voiko niistä olla jotain ongelmaa. yleensä ei tietääkseni ole eli ei turhaa stressiä :)

Täällä rv 9+0, ja paha olo, nyt pitäis mennä saunaan 2v kanssa, jee :x
 

Yhteistyössä