Marraskuun muruset 2010 *syyskuu*

Tanya; Meillä lapsilisät menee ihan käyttöön joka lati. olen aloittanut säästämään 2006 ns. säästövakuutusta ( 50e/ kk ) ja edunsaajina on lapset. Säästöaika oli muistaakseni 25 vuotta, mutta saahan tuolta jo nostaa jos aikaisemmin tarve tulee. On lapsilla omat tilitkin, joihin mummu laittaa kk/rahaa ja sitten lahjaksi saadut sinne talletetaan jollei ole jotakin akuuttia hankittavaa lapselle.
 
Lapsilisät Luulen, että ainakin ekoina vuosina meillä menee lapsilisät suoraan käyttöön hankintoihin lasta varten, kun ollaan vielä opiskelijoita molemmat, eikä rahaa ole ylimääräistä. Ehkä myöhemmin harkitaan sitten säästämistä lapselle, mutta luulen, että tehtäis kanssa niin ettei kerrota lapselle itselleen ennen kuin sitten kun rahat on tarkoitus luovuttaa käyttöönsä tavalla tai toisella. Tai sitten tehdään niin, että kun on riittävän vanha, niin saa lapsilisän omaan käyttöönsä, mutta maksaa siitä omia laskujaan, kuten kännykkää, bussilippuja tms. Itse olen näin tehnyt yläasteesta asti, että sain lapsilisän, mutta kustansin siitä kännykkälaskut sekä meidän talouden netin, joka oli mun huoneessa mun koneella jne. Musta se oli hyvä systeemi, oppi kyllä rahan arvon ja taloudenpitoa siinä samalla :)

Eikö kellään oo tosiaan oo tietoa tosta vaaleasta "renkaasta" navan ympärillä? Alkaa huolestuttaa vähän, kun en googlaamallakaan löytänyt mitään vastaavaa, ei taida sitten olla ihan normaalia..(?)
 
Lapsilisät menee meillä ihan käyttöön ja etenkin nyt kun olen yh, niin niille on tärkeämpääkin käyttöä kuin säästäminen.
Mun täti pistää joka kuukausi pojan tilille pienen summan rahaa, samoin 1 kummi laittaa aina synttärirahaa. Noista rahoista sitten kustannetaan joskus jotain suurempaan tai sitten poika saa maksaa tulevaisuudessa ajokortin noilla rahoilla.

Minä tänään kaaduin nenälleni oikein lahjakkaasti, nyt on käsissä kivat naarmut ja naamassakin sekä polvissa. Esikoinen ryntäs mun vanhempien luona portin ulkopuolella juoksuun kohti maantietä ja yritin lähteä perään, kun kompastuin ihan tasasella maalla ja kaaduin. Sen verran hitaasti kaikki tapahtui, että tiedostin mitä tapahtuu ja tulin siis käsien varaan ja polvet osu maahan ja mätkähdin nenälleni tai iskin leuan maahan. Maha vaan osui yläosastaan maahan eli sitä en iskenyt.

En sitten mihinkään soittanut, kun ei mahassa mitenkään tuntunut ja poitsu on siellä kyllä rymynnyt sen jälkeen ihan kiitettävästi, että eiköhän kaikki ole kunnossa, kädet on vaan hieman kipeät, ne kun sai pahimman iskun.
Esikoinen ei onneksi sitten maantielle juossut, vaan kaarsi pyörätielle ja pysähtyi, josta sen sain kiinni.
Mun isä vaan pyöritteli päätään, että miten joku voi tasaisella maalla mennä nenälleen :)

shihtzu + poitsu 30+4
 
nuu
Navasta: Ei ole aikaisemmassa raskaudessa pullahtanut, enkä oikeen usko että niin käy nytkään. On vain niin syvällä:D

Noita ammeen jalkoja olen kans miettinyt.. Onkohan niitä sellasia jotka menee ikean ammeeseen vai täytyyköhän olla sellanen "isompi" amme että ne käy?

Lapsilisät meillä menee osittain käyttöön ja 40 e säästän omalle säästötilille ja sillä olen ajatellut maksaa pojan ajokortin. Pojalla on myös oma tili jonne menee sitten lahjarahat ja rahat joita kerää säätöpossuunsa. Niillä saa sitten ostaa jotain isompaa mitä toivoo, nyt esim kerää rahaa sellasta isoa lego systeemiä varten. Oppiipas samalla sitten säästämään.=) Sama systeeemi otetaan käyttöön myös uudelle tulokkaalle.
 
Noista ammejaloista, niin minä hankin sellaiset kun odotin esikoista ja ei ne mitenkään huterat ole. Noita koiria kun pesen parin viikon välein, niin selkä ei kestänyt sitä kyykkimistä ja niitä varten nuo jalat on ennemminkin hankittu ja ei yhtään huoju eikä heilu, kun koira siellä nököttää.

Vauvan peseminen on helpompaa kun ei tarvitse kykkiä. Nyt kun esikoinen on jo 2v, niin ota sen ammeen aina lattialle.
 
lapsilisästä: kaikki menee käyttöön, ainakin alussa. :)

lapsen nimellä olevasta tilistä,mistä se saa nostaa 18veenä, niin miten sen pystyy avaamaan, et sielt sitä rahaa saa? :) Mulla on sellai, mut ei ole korttia siihen, eikä mtn. Ja se pitää jotenki avata et sielt pystyy rahaa ottamaan.

mibetsy ja mara 31+4
 
Meilläkin lapsilisät menee samantien käyttöön eikä esikoisellakaan ole edes tiliä avattuna :p Säästetään muutoin, muttei varsinaisesta kerrytetä mitään kassaa ihan vaan lapsien tulevaisuutta ajatellen. Itse oon tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti ja omat vaatteeni pääosin siitä asti kustantanut ja myös ainakin kolmasosan autokoulusta oon omasta pussista maksanut. Mun äidillä ei lähes yksinhuoltana ja kolmen lapsen vanhempana ole paljoa ylimääräistä ollut. Isäkään ei mikään varakas rekkakuski ole, mutta oli kuitenkin kiva, että kaikki lukiokirjat mulle maksoi (niihin saa menemään rahaa aika paljonkin). Ei oo yhtään haitannut, tunnistanpa tosissaan rahan arvon. Miehellekään ei oo mitään pesämunaa hänen vanhempansa kasvattaneet, mutta ovat kyllä olleet valmiita auttamaan rahallisesti jos on tarvetta ollut. Mutta harvemmin tuota on. Mun mielestä ihan hyvä järjestely näin. Eli autetaan rahallisesti sitten tulevaisuudessa, jos tarvetta on, mutta muutoin saa meidän lapset tienata itse rahansa. Mutta kukin taplaa tyylillään :)

Tuntuu tämä, et otettiin vauvalle vakuutus, niin myös aika luksukselta, kun julkisella itse oon pienestä pitäen käynyt ;) Harmittaa vain, kun ei tullut esikoiselle otettua sitä ajallaan ja nyt jos alkais sitä miettimään, niin jäis esim. kaikki korvatulehdukset pois vakuutuksen piiristä... :(
 
Viimeksi muokattu:
Meillä lapsilisät säästetään. On sit hyvä sieltä tililtä maksella isompia ostoksia sitä mukaan ku niitä tulee ja kun ajokortit yms. on hankittu (säästetyillä lapsilisillä) saa pikku L käyttöönsä loput. Ei tod. sillälailla, että kerralla annetaan kaikki mut aina vaikka kuukausittain aina pikku summa opiskelijaa avustamaan.

Mulle ei oo vanhemmat koskaan säästänyt "pesämunaa" ja oon 14-vuotiaasta asti tehnyt töitä koulun ohella. Palkallani ostin vaatteet, maksoin kännykkälaskuni ja katoin muut omat kuluni. Ja niin saa tämäkin lapsi tehdä töitä mahdollisuuksien mukaan. Tarkoitus ei ole tästä lapsesta tehdä mitään uusavutonta rääpälettä joka ei tajua mistään mitään saatikka arvosta rahan arvoa lainkaan. Meillä onneksi miehen kanssa on ollut saman tyylinen kasvatus jossa aina opetettu, että työtä tekemällä pääsee eteenpäin.

Mut ajattelen asiaa sillälailla, et on sit kiva taloudellisesti tukea nuorta opiskelijaa eikä tarvi niitä "avustuksia" omasta palkasta repiä. Lapsellehan nuo rahat on kuitekin tarkoitettu. Tietää kuitenkin miten huonosti opiskelijat saa rahaa ja jos vielä käy niin ikävästi ettei mitään osa-aikaista työtäkään sattuis saamaan... No joo mietinkö taas vähän turhan pitkälle tulevaisuuteen... :)

Tänään poksuu taas viikot. Nyt siis alkaa jo 29. viikko kun tauluun pamahti 28+0! Jee !

AaVee ja pikku L 28+0
 
Minä olen kanssa tuon lapsilisien säästön ajatellut silleen, että kun 18 vuotiaana saavat rahat ulos, niin niistä sitten maksetaan ajokortti ja opiskelukuluja, kun jokatapauksessa haluan taloudellisesti opiskelujen aikan lapsia auttaa.

Minä jouduin opiskelut itse maksamaan, ajokortin ja auton isukki hommasi, että pääsin koulussa käymään toisella paikkakunnalla, ja olin tuolloin 18 vuotias yh.

Meillä menee lapsilisistä vain 30e kuussa per lapsi vakuutussäästöön, ja 18 vuotiaana on sellaiset 8000-9500e sitten koossa, riippuen rahastojen koroista yms. Mutta siis pikkusummalla ihan mukavat säästöt saa ;)

Meillä nousi taas tuolle 5 vuotiaalle eilen kuume, johan tässä muutama viikko terveenä oltiinkin, huoh. Ei huvita tämä sisällä nyhjöttäminen, mutta tuleepahan ainakin siivoiltua.....

kirppunen 32+4:heart:
 
Lapsilisät menee meilläkin käyttöön. Mun vanhemmat on avanneet jokaiselle lapsenlapselleen tilin, jonne säästetään rahaa. Lapsilla on omat possut, jotka sinne myös tyhjennetään. Meillä vanhemmilla ei ole mitään oikeuksia noihin tileihin eikä tarvii ollakaan =) Lapset saavat rahat käyttöönsä 18 täytettyään.

Aamulla oli neuvola taas. Kaikki ihan ok. Hemppa oli noussut 103->117 raudan avulla. Sf oli nyt 27cm eli todella tasaisesti kasvaa. Painoa on tullut nyt huimat 800g lähtöpainoon :D Verenpaine on matala, mutta saa kuulemma mieluummin ollakin.

Kai se olisi lähdettävä postiin ja kauppaan. Aamulla jäi perhekerhokin väliin neuvolan takia. Yleensä tiistaisin käydään kuopuksen kanssa.

29+1
 
Kyllä meilläkin noi lapsilisät menee käyttöön! Mä en edes jaksa ajatella 18 vuotta eteenpäin vaan elän päivä kerrallaan kun eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan! :) se on sittte sen ajan murhe millä maksellaan ajokortit ja muut menot. Mun äiti ja isä eros kans kun olin joku 10v ja sen jälkeen äiti ollut yksinhuoltaja. Eli mulle ja mun siskoille ei ole säästetty mitään pesämunaa vaan kaikki rahat on omalla työllä hankittu! Tietysti opiskeluaikana sain silloin tällöin muutaman kympin äidiltä tai mummulta avustusta mutta koko opiskeluajankin kävin töissä ja välillä oli tosi rankkaa. Toisaalta olen myös sellanen et kovin herkästi en lähde rahaa muilta edes pyytämään ja haluan pärjätä omillani! Nooh.. meni vähän ohi aiheen, mut mun mielestä tärkeintä on et lapsi oppii sen, ettei se raha kasva puussa!

Tuntuu ettei tää aika kulje yhtään eteenpäin! Eilen lueskelin syys ja lokakuun pinoja ja oikeen kateelliseks tulin kaikille kenel oli jo viikot 35+ :( mulla on nykyään ihan liikaa vapaa-aikaa kun vaan vloppuisin oon töissä! Kotona ois kyllä niin paljon tekemistä, mut musta on tullu ihan saamaton enkä saa mitään aikaseks! Ikkunoitakin oon suunnitellu peseväni jo kolme viikkoa ja aikaakin olis ollu vaikka muille jakaa! Tulkaa joku potkii mua persuksille ahdistaa oikee itteekin vaan tällanen nurvaaminen!!!

Tänään pitän mennä ukon kans kuuntelemaan jotain luentoo, minä ja sinä raskausaikana :D

hattis ja rimpula 31+3
 
Heippa! En ole ehtinyt käydä taas vähään aikaan lueskelemassa tai kirjottelemassa, ku töiden jälkeen on niin väsynyt ja viikonloput on nyt ollu kummallisen täynnä ohjelmaa! Nyt tulee anteeksi vain ihan omaa tilitystä, kun oli niin kurja aamu:

Eli tänään mulla oli aamulla istukanpaikan ultraus, koska alkuraskaudessa mulla oli se eteisistukan merkintä kortissa.. No, totta kai mä oletin, että siinä ees vähän vilkaistais vauvaakin, kun kerta ollaan sinne asti menty (matkaa n. 52 km) ja kun se siinä sopivasti hollilla on sekä istukka että lapsi.. Mutta ei, lääkäri antoi heti kättelyiden jälkeen tiedon, että tämä on istukan paikan ultraus, eikä mikään muu. Lasta ei voinut vilkaistakaan, vaan katsoi 3:ssa minuutissa istukan ja sitten sanoi että kaikki ok, istukka ei ole tiellä ja synnytyksen pitäisi tapahtua ihan normaalisti, joten tämä oli tässä, kiitos hei... Että miten iski raivo!!! :mad: Eikö voitu ees 2 minuuttia vilkaista pienokaisen vointia ja kokoa???!!!! Lääkäri sitten vain sanoi, että synnytystapaultrassa sitten viikoilla 36-37 näette taas lapsenne. AAARGH! Anteeksi purkaus, mutta olin oottanut tätä ultraa jo kauan ja oletin vaan ettei se nyt sen lääkärin kallista aikaa niin kauaa veis, että ees vähän vilkaistas... :( Ja kun ystäväni oli käynyt samassa ultrassa samalla polilla, niin hänen vauvaa oli katsottu; kokoa ja painoarviota tehty... Lääkäri tuskin oli sitten sama.. Vaikka jo liikkeet ja möllerrykset ja hikat tunnen, ja niistä tiedän, että vauvalla on kaikki hyvin, niin kyllä sitä kaipais myös näköyhteyttä toiseen.. :ashamed: Nyt purkautumisen jälkeen voisin lueskella muiden kuulumisia ja päästä taas perille asioista..

jenspa ja rakkaus 29+0 *poks* :heart:
 
Nyt on pakko myöntää, että toi oli mulle uusi tieto, että se siirtyy automaattisesti lapselle se tilin hallinta kun täyttää 18. No sitten me tehdään niin, ettei edes kerrota lapselle tilin olevan olemassa. Ja sitten mies laittoi isomman summan jonnekin sijoitusjuttuun, mut en mä noista ymmärrä mitään.
Meillä vanhemmat oli säästäneet meille rahaa ja oli se kivaa, mutta sain itse sen liian nuorena kun ei sitä rahan arvoa tajunnut ihan 18- vuotiaana.. Kulutti melkein kaiken rahan sitten kaikkeen turhaan. Ja miehellä on myöskin suuret säästöt, mutta se on onneksi ollut mua viisaampi. :LOL:

Mua on alkanut aika kovasti supistamaan, töissä, kävellessä ja öisinkin herään supistuksiin. Sissi on myöskin taas liikkunut vähemmän mitä vähän aikaa sitten, mutta koitan olla ajattelematta asiaa. Mä alan olee vaan henkisesti ihan loppu, kun viime yönäkin näin unta tästä munuaisasiasta.. Ja asiaa ei helpottanut se, että lääkärinä oli Marco Bjuström!! :LOL:
Vaikka sitä koittaa olla murehtimatta ja ajattelematta, niin alitajunnassa se sykkii koko ajan. Ja sitten en nuku öitä kunnolla ja mietin, että jos se lapsivesi kuitenkin alkaa loppumaan jne.. huoh.. :|

Liirah + Sissi 28+5
 
Lapsilisästä. Menee käyttöön. Lähinnä kuitenkin lasten hankintoihin, en niillä lähde laskuja makseleen. Oliski vara laittaa säätöön, niin sen tekisin.

Ammeen jaloista. Hommasin eilen sellaisen jalallisen ammeen ja sitä kyllä kaipasin viimeksikin. Eipä ote niin selkään pestessä ja saapi sen ammeen sitten lattialle, kun sen aika tulee. Yo on kans sitä katekoriaa, josta en luopuis. Pojan aikaan se mulla oli, mutta menin antamaan eteenpäin, kun ajattelin, että en sitä enää tarvitse. Silloinkin hyväksi totesin.

Maha tuppaa aina vain ripulin jäljiltä olla sekaisin. välillä toimii normisti ja sit taas ei. Kökköö tällainen. Suppareita on vaihtelevasti. Välillä enemmän ja sitten taas rauhottuu. No, päivä kerrallaan hissukseen elellen. Masun koko alkaa aitata joitain juttuja. Ratin ja penkin väliin en tahdo mahtua ja ratti hinkkaa mahaa koko ajan. jos vedän penkin hyvän kauas, niin ei yltä kytkimelle. Lyhyyden vitsauksia tällaset. Koukkiminen on kans työlästä, kun tuntuu, että jotain jää väliin. Närästys on kans välistä pahana, mutta pikkuinen liikkuu hyvin, joten se rauhottaa mieltä.


Lumi-Marja ja Nuppunen 28+1
 
mulla ei nyt ihmeempiä asioita ole joten tulin vain ilmoittamaan, että rv 30 täynnä!! =) :heart:
synnytys lähenee ja sitä enemmän sitä miettii.. millaisia ajatuksia muilla ensisynnyttäjillä on? mulla alkaa täällä suursiivous. eilen vietiin pari huonekalua muualle säilöön kun haluan sotkasta yhden lipaston. :) nyt äsken innostuin kartoittamaan työpöydän ja olohuoneen paperivuoria.. kaikenlaista hommaa olen itelleni laatinut.. kiva kun saa tehdä pikkuhiljaa!
 
Heippa kaikille!

Mä olen tämmöinen satunnainen lukija, jolla myös la marraskuussa ja toinen tulossa.

Mun vaan oli ihan pakko tulla kommentoimaan sellaista noista lapsilisistä ja muista säästöistä, että olettehan ottaneet huomioon sen, jos lapsilisä menee esim. ensin vanhempien tilille ja sieltä siirto lapsen tilille niin siitähän menee sitten lahjavero (jos/ja kun ylittää sen tietyn rajan) ja sama myös jos säästötili on vanhempien nimille ja sanotaan nyt vaikka että 18 vuotiaana lapsi saa sen rahan itselleen. Tietenkin on keinoja kiertää sitä veroa esim. juuri jos maksetaan sillä vaikka autokoulua tms. eihän verottajakaan kaikkea sellaista kerkeä tarkkailemaan :) Ja saattaahaan olla että verolait muuttuvan siihen mennessä useaan kertaan.

Ei mulla muuta nyt tällä kertaa ollut :wave:
 
Lumi-Marjalla on söpö masu :heart:

Mitä tohon lapsen auttamiseen tulee, niin mä haluan auttaa sen minkä vaan voin jos jamppa on muutoin ihan kunnollinen ja tunnollinen poitsu :)
Mä itse tule alkoholistien perheestä, jossa työtä olen tehnyt opiskelujeni ohella 15v eteenpäin, maksoin kaikki vaatteeni, kuluni itse. Jouduin ostamaan ruuatkin itseäni ja pikkuveljeäni varten, vanhempieni rypiessä noita viikkojen ryyppyputkia : / Mun lapsuus ei todellakaan ole ollut ruusunpunainen, ja haaveena on tehdä omalle lapselle kaikki toisin, kuin omat vanhempani ovat tehneet.
Luojalle kiitos, mun äiti on raitistunut vuosia sitten ja tahtoo nyt kovasti osallistua "mallikelpoisena mummona" lapsenlapsensa elämään. Mulla itselläni on hieman ristiriitaisia tunteita toisinaan tuota ajatusta kohtaan, mutta eiköhän se siitä :)

Neuvola ohi ja kuulumiset on:
rv 32+4
paino nyt 60.9kg , painon muutos 275g/vko, lähtöpainoon jäljellä 300g
verenpaine 127/87 ja uusinta mittaus 120/85
pissa + protskut negatiivisia, hemppa 130
sf 26 , tarjonta rt , syke 145 , liikkeet ++

Jee, mä tosiaan tein sen että olin kuukaudessa lihonut sen 1,1kg, nyt on hyvä mieli :heart:
Kävin työpaikallani neuvolan jälkeen heittämässä vuoden hyvästit, ja pakkaamassa omat tavarani säilöön :)
Kotiin tultuani siivosin tämän meidän huushollin, pesin vessat ja sain nuo hamstereidenkin asunnot putsattua =)
Nyt suihkuun ja ruokaa valmistamaan, sitten jatkuu vaaville kudottua projekti :)

Tanya & herra hukkapätkä 32+4
 
ehkäpä uskaltaudun hommaamaan sellaisen jalallisen ammeen, saa heittää tuon 5v vanhan ammeen mäelle josta on jo tulppakin hävöksissä..

mulla on nyt joku pesänrakennusvietti nostanut päätään, tähän asti en ole saanut oikein mitään aikaiseksi ja nyt oon pari päivää häärännyt kaikenlaista..tänään heti aamusta pesin keittiökaapit ulkoa päin ja keittiön pöydän tuolit hinkkasin puhtaiks tahroista ja muutenkin järjestellyt paikkoja

jenspa: no olipas nopee ultraus, olishan siinä voinut samalla vilkaista vauvankin vointia kyllä. mut noi äitiyspoilikäynnit on nykyään tuollaista liukuhihnatoimintaa ikävä
kyllä

jos jatkais siivousta ja pyykin pesua ja vessojen kuurausta

kurpitsa ja "A" rv31+0
 
Lapsilisät menee meillä suoraan käyttöön. Säästäisin kyllä jos siihen olisi varaa. Pojilla on kaikilla omat tilit joihin menee synttäri ym rahat ja jos meillä "ylimääräistä" (onko sellaista...) rahaa niin siirrellään poikien tileille. Niin ja possut tyhjätään pojille. Kyllä siellä tilillä aina on edes sen verran,että jos jotain kalliimpaa vaatetta (toppa ym ) tarvitsee niin sieltä voi lainata.

Meilläkin on jalat ammeeseen ja mun mielestä ne on hyvät ja tukevat. Tosin kolmosella ne ei olleet käytössä,koska amme oli aina pesukoneen päällä. Nyt varmaan mantelille otetaan ne käyttöön. Pitäisi vaan ostaa se amme...

(.) Manteli oli eilen tosi vilkkaalla päällä:heart: Oikein ihmettelin kun liikkui melkein koko päivän. Tänäänkin on myllertänyt. Yön vissiin nukkui,koska en havahtunut liikkeisiin vaikka olin hereilläkin aamuyöstä. Mutta enemmänkin myllertää aina vain kuin myyrä,mutta eilen näin selvästi kun joko käsi tai jalka liikkui ihan tossa pinnalla. Hauskan näköistä=)

LilliM ja mantelli 28+2
 
jenspa, oli kyllä tyly lääkäri sulla :O Mulla oli viime viikolla äitiyspolilla käynti sen kohduunsuun tilanteesta. Sen lääkäri vilkaisi nopeasti ja sitten keskityttiin pitkään vauvaan. Tosi törkeetä tollanen, ettei voinu edes vähän vilkaista sullakin :kieh:

Meillä on ne lasten säästötilit lasten omilla nimillä, isovanhemmilla on se hallinta hyppysissään. Kukaan ei pysty tileiltä nostamaan mitään.
 
jenspa, voihan kökkö miten tylyä touhua :O

LilliM Seinäjoella Muksutallissa jalallinen amme tarjouksessa 35€. Keskiselläki on niitä eikä hinta hirveesti tosta heitä. Muistaakseni siellä on amme ja jalat erikseen. Muksutallin ammeessa on tulppa ja malliltaan mun mielestä sopivan tilava olematta liian syvä. Ajattelin vaan, jos satutte täällä suunnalla poikkeilla lähiaikoina, niin kannattaa käydä kattomassa tuota. Amme on valkoinen. Lastentarvike Muksutalli – Basson amme tuossa vielä linkki. Tuo kuva ei kyllä tee ammetta edukseen ollenkaan. Tyttö sitä tosiaankin testas ja mahtu hyvin peseytyyn, vaikka mittaa onkin noin 110cm :)

Tanya , kiitos kiitos :)
 
Lahjaveroa ei ainakaan meillä mene, pitää vaan tehdä joku lahjakirja vai mikä lie olikaan, ja lahjoittaahan saa muistaakseni 111e kuussa, ilman että veroja menee.

Ammejalat on hyvät ja kätevät. Itse ajattelin ostaa ammeeseen sellaisen vauuvatuen, mulla käy vauvan kylvettäminen tosi paljon selkään, vaikka nuo ammejalat suht korkealle ammeen nostaavat.

Tanya mun äiti on kanssa alkoholisti, isä teki reissuhommia viikot. Pikkuveljestä ja itsestäni jouduin aina viikolla huolehtimaan, ja minäkin teen kaikkeni auttaakseni lapsia oli kyse rahasta tai mistä vaan, mutta samanlaista lapsuutta ei mun lapsilleni tule. Onneksi isä piti meistä edes huolta, mutta ihan tarpeeksi oli äitissä ja sen toilailuissa kestämistä ja anteeksi ei tule sitä ikinä saamaan, minkälaisen lapsuuden meille järjesti, piste.

Nyt lenkille, kun isäntä kotiutui töistä....
 
Heips kaikille!

Mul oli tänää taas näitä aamuja ku herää valmiiksi huonolla tuulella ja sit vaan kaik menee enemmän pyllyllee.. Aattelin et lähdetään esikoisen kans kerhoon, no lähdettiinkin autolla joka ei lähde käyntiin =( keräsin suuremman kiukun ja päätin et no me mennää sinne sit pyörällä (6km sivu) ku pääsin hikimärkänä perille kerhon ovessa lappu: tänään olemme syysretkellä! Great!
Ei muutako polkea takas ja leikkimään omalle pihalle! Mul oli sisäl valmiina eilisestä jäänyttä lihakastiketta johon oli tarkoitus keittää vaan perunat. Perunat LOPPU !! Muutakaa hätävara ruokaa ei ollu, joten sit lähdettiin polkee kauppaa 2,5km suunta ja hakee perunoita! Ettepä usko, pankkikortti toisen takin taskussa joten mulla ei ollu rahaa ostaa 80cent maksavia perunoita!
Tultiin kotiin ja tehtiin lämpimiä voileipiä! GREAT!! Vedettiin 2h päikkärit ja nyt helpottaa ;)

Jeesa, jos säästää kaikki lapsilisät vuodessa yhdestä lapsesta ni siitä kertyy 1200e.
Puhdasta rahaa saa lahjoittaa ilman veroseuraamuksia 4000e vuodessa! ja tietääkseni se on henkilökohtainen, eli tämän suuruisen lahjoituksen voi tehdä sekä isä että äiti lapselle.
Joten pelkästään lapsilisiä keräämällä, ei veroja tarvi maksella. ja tuskin verottajakaa nyt niin tarkasti yksityisten ihmisten tilejä seurailee ;)

Meillä säästetään kans kaikki lapsisisät, ne ohjautuu kelalta suoraan esikoisen nimellä olevalle säästötilille. Kaikki tilinhallinta oikeudet ovat kuitenkin vielä meillä vanhemmilla. Tili toimii samalla pahanpäivän varana tulevaisuutta ajatellen. Tästä syystä ei haluttu laittaa tilin käyttöoikeutta lapselle esim 18v täytettyään. Molemmat isovanhemmat säästää myös lapsenlapsilleen rahastosäästömuodossa. Toiset 20e/kk ja toiset 50e/kk. Ne tilit on lasten nimillä ja niihin lapsen käyttöoikeus alkaa 18 vuotiaana.
Mulle itellekin on omat vanhemmat aikanaan säästäneet lapsilisät ja niistä on sitten maksettu ajokortti, jeestattu opiskelussa ja missä milloinkin. Itse en oo niitä kuitenkaan ikinä kaikkia kerralla itelle saanut vaan niistä on annettu ku on ollut tarvetta!

Mä kattelin eilen esikoisen neuvolakorttia ja huomasin kauhukseni, että pahin painon nousu on tapahtunut 32-42 viikoilla (meni 2vkoa yli) tuon 10vkon aikana tuli vielä 12kg painoo, ku sitä oli jo 32vkoon mennes tullu 14kg !! No googletin sitte hiukan noita painonnousujuttuja, ni monessa kohtaa törmäsin siihen että nimen omaan viimeisellä kolmanneksella se paino just nouseekin ! Toki silloin kasvaa myös vauvakin kiloissa, tulee turvotusta jne..
Jos mulla on tullu tähän mennes se 4kg (ja niistäki 2kg viimeisen 2vkon aikana) ni nyt täytyy kyl olla tarkkana syömisen kans ja henkisesti alkaa valmistautuun siihen et se 10kg voi silti tulla =(
Toki esikoisesta, mä vaan söin, en liikkunu juuri mitään ja painoo tuli huimasti. Ku taas tän toisen kans, oon ollu huomattavasti tarkempi mitä suuhuni tungen ja pyrkinyt liikkumaan säännöllisesti!

Vauvan kylvettämisestä: me ostettiin esikoiselle amme ja jaksoinko kerran siihen laskea vettä ja vauvaa siellä hetken liluttaa. Sen jälkee meillä alettiin käymään suihkussa ja vauva oli aina kylpyhuoneessa nauttimassa ilmakylvyistä sitterissä ku me saunottiin =) Suihkuttelulla sai myös kätevästi ylläpidettyä sukellusrefleksiä, ku reilu 3kk iässä aloitettin vauvauinti. Siellä mentiin myös het ekakertaa saunaan (ei heitetty löylyjä) joten pienestä pitäen on likka ollu saunassakin mukana ja varmaa 1veestä lähtien istunut ylimmillä lauteilla samoissa löylyissä ku mekin. Amme on silloin tällöin käytössä, kylläkin nuken kylvetyksessä =)

Nyt kaffin juontiin ja kutomaan vauvalle myssyä <3

Moon ja PikkuSikko 32+5
 
No olipas jenspalla lääkäri! |O Tylyä toimintaa.

Tuosta säästämisestä, niin juuh, kuten sanoin niin mekin kyllä rahaa säästetään koko ajan isompia menoeriä varten (oli sitten kyse auton huollosta tai lapsille toppavaatteiden ostosta tms.). Mutta pointtina oli sanoa, ettei meillä erikseen säästetä nim.omaisesti kerryttämällä lapselle tiliä esim lapsilisästä tjms. Pikkuisen meillä on rahaa osakkeissakin, jos oikein tiukaksi vetää :p
 
Tervehdys,

kammottava väsymysuupumusmaximus, varmaankin Hb pudonnut entisestään. Ja toissayö meni valvoessa kun kuopus oli kuumeessa ja rallatteli ja juoksutti mua hakemassa vettä, mehua, maitoa jne. 4 tuntia keskellä yötä. Onneksi on harvinaista, mutta onpahan esimakua siitä, mikä taas osittain odottaa muutaman kk:n päästä;);)

Minäkin kuulun joukkoon, joka on käynyt tosi nuoresta töissä, vaikka hyvätuloisesta ja vakaasta perheestä olenkin. Halusin ina tulla omillani toimeen ja lukioiässä tein jo useampaa hommaa mm.jumppia vetämällä jne. Ajokortin maksoin omilla rahoilla ja matkustelin bestiksen kanssa ulkomaille alle 18v. useaan otteeseen omilla rahoilla. Silti olen aina tarvittaessa saanut kyllä apua ja olen halunnutkin, että vanhempani käyttävät omat rahansa omiin tarpeisiin ja matkusteluun ja näin ovat tehneet. Suurin lahja, minkä ovat antaneet, on lämmin ja läheinen suhde kaikkiin 7 lapsenlapseen, joita hoitavat paljon ja omaehtoisesti. Olemme mm. päässeet viimeisen vuoden aikana 2 x viikon ulkomaanmatkalle kun isovanhemmat ovat tulleet kotiimme hoitamaan poikiamme :heart:

Mä en jaksaisi odottaa viikkojen kulumista...
 

Yhteistyössä