Marraskuun muruset *MEIDÄN KUU!* <3

Pikku herra Näki päivänvalon 1.11 Klo: 19.46 RV 39+2
Painoa 4044g ja Pituutta 52cm.

Synnytys kesti noin 3h45min ja Ponnistusvaihe 2min.Ei eparia tai muutakaan..

Tänään päästiin jo kotiutumaan.

JanJade&pikkuHerra
 
Ensiksi lämpöiset onnittelut kaikille viime päivinä vauvautuneille - teitä näkyy olevan jo melkoinen joukko :) :flower: :heart:

Me päästiin eilen illalla kotiin sairaalasta ja nyt ennätin vihdoin koneelle pistäytymään. Oli hiukkasen kiirus päivä yksin 1v4kk esikoisen ja vauvelin kans kotona.. No tätähän tämä tulee olemaan, kun olen yksin kotona. Mies jää isyyslomalle EHKÄ joskus ens viikolla.. tai sit vasta myöhemmin :( No, onneks oma vointi on kuitenkin ok niin se ei juurikaan touhuilua rajoita.

Mut nyt sitä synnytyskertomusta, jos jotakuta kiinnostaa lukaista :)

Elikkä tuli sit noudatettua kätilön vinkkausta miehen kansa puuhailusta ja kenties sillä oli oma osuutensa asiassa. La vastaisena yönä alkoi hiljalleen supistella ja kun menimme aamulla 8 jälkeen käynnistystä edeltävälle käyrälle niin suppareita tuli tasaisesti 8 minuutin välein. Tuosta lopulta merkittiin synnytys käynnistyneeksi. Kohdunsuun tilanne oli tuolloin vielä ennallaan eli n. 2 cm auki ja kanavaakin 2,5cm jäljellä. Meidät siirrettiin sit kuitenkin suoraan synnytyssaliin odottamaan lääkärin kiertoa ja päätöstä miten nyt sitten lopulta käynnistetään/vauhditetaan hommaa. Lääkäri sit päätti et mennäänpä nyt sit ihan kunnolla eteenpäin ja aloitetaan suoraan tipalla ja puhkaistaan sit myöhemmin kalvot. Ja näin sitten edettiinkin. Tippa laitettiin joskus klo 10.30 tietämillä ja siitä sitten pian supparit alkoivatkin tihentyä ja kipeytyä. Kohdunsuun tilanne lääkärin tutkiessa oli 3-4 cm auki eikä se siitä oikein aluksi mihinkään muuttunutkaan vaikka supparit alkoivat tulla jo 2-3min välein..

Klo 13 maissa sit lääkäri puhkaisi kalvot ja siitä alkoi elämäni karmein tunti!! Tippa oli melko isolla ja kalvojen puhkaisu voimisti supparit tuhatkertaisiksi! Jostain syystä kätilö ei heti uskaltanut synnytyksen hidastumisen pelossa tms. tilata puudutusta vaan odotteli siinä puolisen tuntia ennenku tilas sen. Minä melkein itkua väänsin aina supparin tullessa ja höngin ilokaasua minkä kerkesin - miehen katsoessa avuttomana vieressä (hänkin ihan itku kurkussa ku ei voinut mitenkään mua auttaa).. No, onneks ei ollut mitään ruuhkia ja anestesialääkäri tulikin sit suht nopsaan ja sai laitettua epiduraalin (tuolloin kello oli n. 14). Vähitellen alkoikin sit helpottaa ja pystyin olemaan rennosti ja lepäilemään, vaikka jouduinkin vieläkin hiukan ilokaasua ottamaan suppareitten aikaan.

Klo 14.45 kätilö sitten tsekkas tilanteen ja totes sen edenneen niin että olin 5cm auki ja lähti sit päivitteleen papereita tai jotain.. Siinä sit hetken kuluttua aloin tuumailla miehelle et tuntuu jotenki hassulta, et niinku ponnistuttais ja että epiduraali ei tunnu nyt oikein enää tehoavan ja että haluaisin sitä isommalle.. Mies siinä tuumi et eikös se ponnistutakin sit ku vauva on tulossa ulos.. Mä sit siihen, et joo, mut ku enhän mä ollu 5 min sitten ku 5cm auki ja etteihän se vielä oo sieltä tulossa.. Ja sit tuli uus suppari ja sit painoin samantien kelloa ja kutsuin kätilön muka lisäämään puudutusta :D No, kätilö sit halus ensin tsekata tilanteen ja totes mun olevankin kokonaan auki, vain hiukan reunaa edessä jonka hän sit seuraavan supparin aikana jotenkin siirsi pois tieltä.. Mä olin ihan kauhuissani kun tajusin että tällä kertaa ponnistus tulee sattumaan huomattavasti enemmän ku ed. kerralla!! Samalla alkoi kauhea tohina kun kätilö alkoi laitella kamppeita valmiiksi ja kutsui avustavan kätilön paikalle. No, niin meidän neiti sit syntyi 2 min ponnistusvaiheen aikana :) Ja tuntuihan se, mut onneks epiduraali hiukan lievensi kuitenkin kipua. Klo 15.12 syntyi sitten 3060g ja 48 cm tyttäremme :heart: Synnytys eteni siis oikein rytinällä viimeisen 30 min aikana 5cm -> 10 cm.. Nopean ponnistusvaiheen takia minulle tuli pieniä repeämiä, mut ei kuitenkaan epparia ja nuo repeämätkään eivät enää kovinkaan vaivaa.

Mut tällainen romaani tästä näköjään tuli.. Synnytyksessä mukana olleet kätilöt olivat kyllä aivan ihania, ei mitään moitittavaa heissä!

Mut nyt nukkuun ku vielä ennättää nukahtaa ennen seuraavaa syöttöä.. Neiti syö pahimmillaan 2h välein, mut eipä noin pienen mahaan vielä paljoa mahdu kerralla..

Pirtsi ja pikku myy 4 vrk
 
Eheehhee, kerroin just miehelle että tyksissä on käytäntönä nyt se, että vauvaa ei pestä ekoina päivinä ja lapsi pääsee isän kanssa ihokontaktiin ku äiti menee suihkuun synnytyksen jälkeen. Mies on ihan järkyttynyt ja saa tyyliin vilunväreitä pelkästä ajatuksesta :D Ja mua naurattaa NIIIN paljon! Mies tossa jo tuumaa että ei hänkään viitti enää pesulla turhaan käydä ku tekee vastustuskyvylle niin hyvää oleilla siinä omassa rasvassaan ja liassaan. Ja että ei kait siellä enää mitään saksiakaan ole, vaan napanuora purraan poikki. :LOL: Ai että, me saatiin tästä kyllä vuosisadan naurut! :xmas:
En mäkään kyllä rehellisesti sanottuna ihan tajua sitä, ettei sitä vauvaa pestä ekoina päivinä. Kyllä mä sen pari tuntia tajuan, mutta että monta päivää voidaan olla pesemättä : / Toisella on tukkakin ihan lapsenkinassa :confused:
 
Onnea uusille vauvaantuneille! :flower: Alkaa varmaan pikkuhiljaa tulla päivittäin näitä iloisia uutisia. :)

Tänään ei paljon päiviteltävää. Neiti päätti vielä kääntää kylkeä ja nyt yrittää sitten jatkuvasti murtaa mun oikeat kylkiluut... Äsken isänsä nukkumaan mennessään taputti vatsalle pikkuisen, niin siitäkös tämä riemastui (tai raivostui) ja tuntu siltä, että nyt tulee kyllä vatsan seinästä läpitte pylly eellä! :LOL: Pari supistusta aamupäivällä ja illalla, mutta joopa joo siihen jäi. Tavallaan jo niiiiiiiiiin kovasti haluaisin pienen syliin, mutta toisaalta toivon Tyypin vielä pysyvän yksiössään ja kasvavan hieman ennen tuloaan.

Minäki täällä jo lämmittelen iltaisin glögiä ja voi sitä tuoksua! Ikinä ei ole tuoksunu niin hyvälle, kun miltä se mun mielestä nyt tuoksuu! Vois varmaan johtua siitä, että mun jo aiemmin herkkä hajuaistini on raskauden ja tupakoinnin lopettamisen jälkeen vaan parantunu... Tekisi mieli jo ostella uusia joulukoristeita ja jouluvaloja, mutta miehelle en uskalla edes vihjaista! :LOL: Ja muutenkin yritän toppuutella, kun ei olla joulua edes kotona.

Dae ja Tyyppi 37+3
 
kojootti: ihana tuo sun miehes kommentti :LOL: itekkään en ymmärrä tuota vauvan pesemättömyyttä..

(.) eilen illalla tuli kolmen tunnin ajan säännöllisesti suppareita tosin vain 10min välein eikä kipeinä mut kummiskin ja olin jo täpinöissäni että pian pääsis tositoimiin mut pöh sentään siihen ne laantus kun nukkumaan menin mut sentään jotain edistystä kun ei ole noin säännöllisesti tähän mennessä supistellut joten kaipa tässä toivoa on et joku päivä pääsis synnärille...

kurpitsa rv 39+2 ( tulis jo... )
 
Onnea Tuttemui ja JanJade! Ja kiitos Pirtsi synnytyskertomuksesta!

Vauvan pesusta sairaalassa Mä tajusin kuopuksen kanssa vasta lähes vrk synnytyksestä kun oli syntynyt 02 yöllä niin joskus seuraavana iltapäivänä, että vauvaa ei tosiaankaan pesty salissa eikä sen jälkeen. Pyyhittiin isoimmat veret pois ja vaatteet ja pipo päälle. Kyllä se minusta vähän tuoksahtikin sitten päivän muhittuaan kaikissa mömmöissä. En tiedä mikä idea tässä sitten on? Mutta kävi sitten pesulla ennen kuin kotiuduttiin. Pitää varmaan taas pyytää miehelle kylvetysopetus, se taito on jotenkin sellainen, että meinaa unohtua ja miehen otteet joka kerta yhtä epävarmat ennenkuin taas rutiini löytyy.

Mä voisin nyt varmaan synnyttää ilman mitään puudutuksia, koska oon pari yötä valvonut kipujen kanssa. Huomasin pari pvää sitten, että mullehan on tullut viisaudenhammas ylös läpi osittain ja nyt se puskee loppuja ulos ja verenmaku suussa ja särkee ja sattuu avata suu. Edellinen viisuri tuli pari viikkoa kuopuksen syntymän jälkeen ihan huomaamatta, ei sattunut yhtään ja mahtuukin tuolla olemaan. Tää on jotain ihan kamalaa ja eihän sille kai mitään nyt voi tehdä kun ei voi a)maata b) puuduttaa ja c) syödä kovin kipulääkkeitäkään. ARGH!!!

Pojat menivät päiväkotiin, mä pyykkään ja pakkaan muuttokamoja.

Maija ja vauva rv 36+1
 
Onnittelut Tuttemuille ja JanJadelle pojista ja Pirtsille tytöstä! :flower:=)

Kojootti, en mäkään kyllä ymmärrä tuota käytäntöä. :rolleyes: Mun mies ei varmasti suostuisi lasta edes ottamaan syliin, jos sillä olisi taas kaikki kakat päällänsä kun syntyisi, eikä niitä pestäisi pois. (Mulla kun aiemmissa synnytyksissä molemmat pojat olivat kakanneet lapsiveteen). On se mustakin vähän inhottavaa, ettei pestä. Jorvissa on aina pesty heti ja niin tehdään mun tietääkseni vieläkin.

Mulle selvisi eilen syy miksi mulla on ajoittain kovaa paineentunnetta tuonne kohdunsuulle. Se johtuu supistuksista! :eek:Mä kun olen rekisteröinyt kivuttomia harkkasuppareita jo kauan, jotka tuntuvat hiukan epämiellyttäviltä kun mahaa kiristää, muttei muuta. Nyt viime aikoina mulle on tullut tuota voimakasta paineentunnetta tuonne alas, enkä mä ennen eilistä osannut yhdistää sitä supistuksiin. Eilen satuin makoilemaan sohvalla kun sellainen tunne tuli ja mä vaistomaisesti kosketin mahaani joka oli ihan kivikova. Oli kovana niin kauan kun oli supistus päällä ja tuo paineentunne alakerrassa. Sitten se meni taas ohi. Mä olin ajatellut aiemmin, että jos vauva päällänsä siellä jotenkin painaa, enkä todellakaan osannut muuta ajatellakaan kun mulla ei harkkasupistukset ole koskaan aiemmin mitään tuollaista aikaansaaneet. Tämä on sitten eka raskaus kun tuollaista tapahtuu (eli on muutakin kuin noita vatsan kiristymisiä). Nähtävästi mäkään en ole vielä kaikkea nähnyt, vaikka kolmas raskaus onkin jo kyseessä!:rolleyes:

Katja-75 ja PikkuNeiti rv 38+1 (1 viikko ja 5 päivää syntymään)



 
Viimeksi muokattu:
Katja, uskon ja toivon että siinä tapauksessa lapsi pestään sairaalassa kuin sairaalassa jos on kakannut lapsiveteen. Sanokaa, että oon skeptikko, mutta musta tuntuu että tää pesemättömyys on vaan ja ainoastaan joku säästötoimenpide: ehkä sen varjolla vuorossa on tyyliin yksi kätilö vähemmän kuin ennen..? Kun kerta tuo terveydenhuolto on selkeästi nyt se paikka, josta säästetään. Musta toi pesemättömyys on vaan niin älytöntä. Kun se lapsi nyt tulee sitä kautta mitä tulee, niin olis se kohtuullista vesipestä vauva niistä veristä. Eihän se vesi sitä suojaavaa kinaa vie, liat vaan. Ällöttävää ajatella miltä tuntuu olla semmosessa kuivuneessa veressä. Mulla on muutamat kerrat nenä vuotanu verta reippaasti öisin enkä ole herännyt siihen, ja aamulla on sitten semmonen tahmanen ja kiristävä tunne naamassa.

Mulla tulee nyt limatulppaa. Tosin se tulee nenän kautta, mut eikös se silti lasketa :saint: Eli siis räkätauti on nyt sitten muutaman päivän yrittämisen jälkeen pesiytynyt päähäni.
 
Huomenta!

Voi kun mä olen kateellinen teidän supistuksista ja tuntemuksista! ;) Itellä on ollut viikon sellanen menkkaolo, ei muuta. Muuten melkeen parempi olo kun tähän asti. Toisaalta esikoinenkaan ei varoittanut tulostaan millään lailla ja ekasta supistuksesta käynnistyi synnytyskin.

Kyllä mä olen ihan ihmeissäni teidän imetysliiviksekustelun kanssa :D Mulla oli esikoisesta yhet lainaliivit joita en oikeastaan käyttänyt kun tavalliset tuntui kivemmalta ja joustavat ihan riittävästi imetykseen. Imetin kuitenkin osittain siihen asti että laspi oli 9kk. Nyt ostin kyllä kahdet kun Lidlistä sai edullisesti 4,99... Imetyspaitojakaan en ole omistanut, enkä kyllä osta nytkään...

Onnea kaikille oman marrasmurusensa jo saaneille!

Vaahtis rv 38 poks
 
Onnea Tuttemui ja JanJade vauvoista!!!

Ja kiitos Pirtsille synnytyskertomuksesta!
Melko nopeaa toimintaa!

Ylihuomenna olis laskettu aika, mut eipä tääl tapahdu mitään kirjottamisen arvoista... Kaikki kolotukset on poistuneet ja hylänneet mut, olo on mitä mainioin, käyn pari kertaa päivässä lenkillä, kun oon niin tylsistynyt... Taidan ilmoittautua ensi viikon perjantaina oleviin työpaikan pikkujouluihinkin, kun tuntuu että ei tää halua tulla ulos. Tänään on onneks neuvola ja äippäjooga, niin on ohjelmaa :)

Vauvan pesusta, toivottavasti KYSillä vielä pesevät vauvan syntymän jälkeen... aika tahmaisen näköisiä vauvat kaikissa näkemissäni kuvissa/ohjelmissa on olleet synnyttyään. Sen näkee sitten...joskus.

Ritu ja pomppiainen 39+5
 
Jänniä aikoja tässä eletään itse kukin, toiset jo vauvan kanssa ja toiset vielä odotellen sitä :) Itse jännitän tässä kaverin puolesta, jolla on jo pitkään ollut tuntemuksia, mutta vielä ei ole lapsi syntynyt, itsepintainen kaveri sieltä tulossa, kiusaa äitiään jo nyt oikein kunnolla :)
Itselläni ei ole tällä hetkellä mitään oireita, että synnytys olisi lähellä, onhan laskettuunaikaan vielä viikko aikaa ja jotenkin epäilen että yli mennään tälläkin kertaa :)
Viime yönä tosin heräsin siihen, että sänky oli ihmeen märkä, ja syynkin tajusin heti, nimittäin toinen rinta oli sitten vuotanut kunnolla.
Tänään olisi neuvolavisiitti taas, mutta sitä samaahan se on, mitä tähänkin asti, tuskin mitään kummempaa sieltäkään löytyy.

shihtzu + poitsu 39+0
 
Onnea vauvansa saaneille :heart:

Minäkin täällä vielä odottelen, että jotain alkaisi tapahtumaan.. Toivottavasti kutsu tulis ensi viikolla yliaikaiskontrolliin ja sit käynnistäisivät, niin alkais jotain tapahtumaan. Viime yönä tai aamuyöstä heräsin neljän aikaan, valvoin kuuteen saakka ja sit sain unen päästä kiinni ja puoli yhdeksään saakka nukuin.. Jotenkin vaan sitä heräilee ja sit rupee miettimään, että tapahtuukohan tässä ikinä mitään :) Toissayönä heräsin muutamaan otteeseen siihen, että ylämahaa "kouristi". Sellainen reaktio, kuin oksentaisi, mutta en oksentanut, eikä ollut huono olo. Soitin kyllä terkalle ja polille tuosta, mutta terkka sanoi, että voi olla, että jonkunlaisia suppareita. Mut en tiedä, ku ei nyt tunnu taas mitään.

Oon tässä miettinyt, että jos ens viikolle saa sen kontrolli ajan, ni käynnistääköhän ne jo sitten, jos vaikka kohdun suulla ei ole tapahtunut mitään, eli kaulaa jäljellä, kohdun suu kiinni ja kiinteä. Onko kellään tämmösestä tietoa?

Ihana, kun nyt ei sada vettä! Eilen oli kauhea myräkkä koko päivän (satoi vettä ja tuuli) ja aikakin kului niin hitaasti, kun joutui olemaan vaan sisällä. Tänään tuulee, mutta ei sentäs sada, niin kehtaa lähteä ulkoilemaankin :)

Neppulainen ja Mykkis rv 40+4 (TULIS JO)
 
Neppulainen, kyllä ne ihan tilannekohtaisesti päättää siitä käynnistyksestä. Eniten asiaan vaikuttaa varmaan lapsen arvioitu koko ja äidin lantion tilavuus, sekä mahdollinen rd-diagnoosi, ja niitä ne varmaan silmämääräisesti siinä yliaikaiskontrollissa seuraa. Mitä mä olen mun kavereita seurannut, niin kyllä lähes poikkeuksetta kaikilla on päästetty raskaus sinne rv 42 asti ennen kuin on alettu käynnistellä. Viimeisin kaveri on tosi pienikokoinen, alle 160-senttinen ja hoikka, ja käynnistellä alettiin tasan rv 42. Eli varaudu siihen niin et ainakaan pety kovin pahasti ;)
 
Kiitos Kojootti vastauksesta! Näin vähän mietiskelin, että menee ihan varmasti sitten sinne puoleen väliin kuuta, ennenku mitään taphtuu.. :/ Vähän turhautunut olo, niinku varmaan muillakin, ketkä ns. yliajalle menevät..
 
Mulla on koko ajan jotenki niin varma olo että tää vauva ei synny muuta ku vasta käynnisyksellä... En tiiä miks :D

Ihanaa muuten lukea noita synnytyskertomuksia :)

Illalla lähen pitkästä aikaa lenkille, kerranki sain seuraa :) Kaikki kaverit ja mieski on niin laiskoja ettei niitä lenkkeilyt kiinnosta, mutta nyt yks pyysi mut illalla lenkille. Vois ehkä ees vähän paikat ruveta valmistautumaan synnytykseen jos tekee jotain muutaki ku makaa sohvalla :D

Musta tuntuu että tästä vauvasta on tullu jotenki kauheen säikky. Tai se monesti heti säpsähtää ja rupee riehumaan jos mahaan koskee kädellä yhtäkkkiä :D Yleensä se on vaan sillee rauhallisesti painanu jalalla tms.
 
Neppulainen, mulla ei kummassakaan raskaudessa käynnistetty ekassa yliaikaiskontrollissa. Mulla oli molemmilla kerroilla alapäässä täysin epäkypsä tilanne ja kaikki arvot sun muut ihan ok ja mut passitettiin kotiin. Esikoisen kanssa käynnitys aloitettiin vasta rv 41+5. Kuopuksen kanssa sovittiin ekassa yliaikaiskontrollissa, että tulen sitten Jorviin käynnisteltäväksi kun on rv 41+6. Eli ainakin Jorvissa ne eivät ala kovin herkästi epäkypsässä tilanteessa käynnistelemään synnytystä kun lähemmäs tuota rv 42, jos kaikki muu on kunnossa. Mulla käynnistyksen syy oli molemmissa lapsiveden vähyys.
 

Yhteistyössä