Tulinpas vielä samantien synnytyskertomusta rustaamaan kun mies vei esikoisen pihalle ja vauva nukkuu tuossa sitterissä
vaimo, saatatpa hyvinkin päästä lähteen ja kuuntele supistuksia, nimittäin:
Sen 26.11. aamuyön lähdön jälkeen olin siis turhautunut ja nolona kun tuli turhaan hätäiltyä ja mentyä liian aikaisin, vanhemmatkin soitin tänne aamuneljältä. Päätin siis että nyt jos vielä supistelee niin odotan että on kunnolla kipeitä ennenkuin ryntään eteenpäin. Iltapäivästä lähtien ei ollut yhtään supisteluja.
No, 26.11. illalla saunoin pitkän kaavan kautta ja mieskin teki osuutensa hyvän asian edestä
Uskon viimeisen ässän tällä kertaa oikeasti vaikuttaneen koska ehkä 5 min touhujen jälkeen tuli eka vähän kipeä supistus. Nukahdin siinä kuitenkin mutta supistuksia alkoi tulla, 23.30 nousin sängystä kun alkoivat tulla alle 10 min välein. Menin alakertaan ja ensin levähtelin vähän sohvalla, sitten kun alkoi tulla kipeämpiä supistuksia nousin kävelemään rundia keittiöstä olohuoneeseen, kiersin aina nojatuolin ja taas keittiöön josta mikron kellosta katsoin että säännöllisesti n. 4 min välein tuli aina uusi supistus. Siis mulla tuli koko synnytyksen ajan supistukset 3-4 min välein, supistusten välin kellottaminen ei ainakaan mun kohdalla kertonut yhtään mitään. Välillä sit aina kiersin vessan kautta ja ajattelin että kyllä tää nyt tästä lähtee
Lääkäri kun mukamas olen (tosin tuolla tk:ssa ei ole tullut synnytyksiä hoidettua...) niin kokeilin itse tuota kohdunsuutakin mutta en oikein uskaltanut luottaa arviooni, siinä klo 2 maissa mietin että ihan kuin olis jo 4-5 cm auki mutta ei varmaan oikeesti ole, kun en vielä ole tämän kipeempi... No, sitten vähän yllättäen ennen kolmea supistukset kipeytyivät oikeasti ja kauhistuin kun yhtäkkiä alkoi tuntua pientä ponnistamisen tarvetta :O Herättelin miestä ja se ensin suunnilleen käänsi kylkeä ja sanoi että otetaan nyt ihan rauhallisesti, kolmannella ravistelukäynnillä vasta uskoi ja vääntäytyi pystyyn vastahakoisesti :kieh: Tuli sit perässä alakertaan missä olin just soittanut synnärille ja äidilleni, löysi mut nojaamasta kontillaan nojatuoliin ja uikuttamasta "kulta, mua ponnistuttaa"
Jopas tuli mieheen vauhtia, siltä meni ehkä minuutti kun painoi jo täysissä pukeissa ulko-ovesta autoa käynnistelemään. Odotin että isäni ehti ovesta sisään (mun vanhemmat asuu onneksi n. 200 m päässä) ja kipitin perässä kahden supistuksen välissä. Oli muuten pitkä matka vaikka mies ajoikin melkoista ylinopeutta, onneksi oli yö ja Länsiväylä tyhjä, en uskalla ajatellakaan jos olisi ollut iltapäiväruuhka. Supistukset oli lyhyitä mutta tosi kipeitä ja ponnistamisen tarve kasvoi koko ajan. Mies jätti mut Naistenklinikan ovelle josta pääsin synnytysvastaanotolle vain yhden supistuksen pysäyttämänä. Olin niin valtavan helpottunut kun pääsin vastaanottoon asti eikä syntynyt matkalle. Kätilö aikoi ensin haastatella mutta vilkaisi toisen kerran naamaani kun nojasin pöytään supistuksen taas alkaessa ja sanoi "eiköhän mennä suoraan saliin".
Kätilöiden toiminta oli jotain aivan ihanaa: täti kysyi saliin mennessä kivunlievitystoiveitani ja puuskutin että epiduraalia olin ajatellut jos nyt ehtii. Kätilö totesi että jos hänestä riippuu niin sen saat, riisuppa vaatteet niin hän soittaa heti anestesialääkärille. Siis tutkimatta lupasi, kokenut silmä taisi olla. Pyysin sänkyyn päästyäni ilokaasua ja sain maskin käteen heti, sen turvin pääsin seuraavan supistuksen yli. Kätilö kokeili kohdunsuun ja sanoi maagiset sanat "taitaapa olla täysin auki", olin ihan että aha, no se siitä puudutuksesta, mutta eipä mitään, meni ehkä minuutti ja anestesialääkäri ilmestyy ovesta :O Puudutusta valmisteltaessa tuli todella kipeä supistus ja vedin ilokaasua kuin viimeistä päivää, seurauksena että silmissä pimeni ja multa meni hetkeksi taju. Heräsin kun anestesialääkäri ravisteli ja käski että nyt pitää herätä, että hän voi pistää puudutuksen. Tuo ilokaasu vei jännästi heti ponnistamisen tarpeen ja epiduraali tehosi nopeasti, seurauksena oli reilun tunnin rauhallinen täysin kivuton aika ilman ponnistamisen tarvetta, sain levähtää ja valmistautua rauhassa ponnistamaan. Kätilö puhkaisi kalvot ja laittoi scalp-anturin vauvan päähän. Kokeilin itse sormilla miten pää vähitellen laskeutui ja kun tuntui olevan hollilla, aloin ponnistaa, tuin välilihaa itse sormilla ja ponnistin vauvan maailmaan kätilön neuvoessa ja tsempatessa vieressä, aivan mahtava kokemus kun puudutuksen ansiosta homma oli lähes kivuton! Ponnistusvaiheen kestoksi merkittiin 5 min. eli helposti ja nopeasti tuli tyttö maailmaan, mitat tosiaan nuo 3246g/48 cm/35 cm. Sain tytön heti rinnalle ja isä leikkasi napanuoran, vähän käsissä ja jaloissa oli sinerrystä eli 9 pistettä tuli. Istukan irtoaminen ja pienen välilihan nirhauman kaksi tikkiä menivät nekin nopeasti ja kivuttomasti.
Heti synnytyksen jälkeen oli olo hyvä ja reipas, vauva kylvetettiin salissa kohtuammeessa ja pienen alkunuoleskelun jälkeen imi rintaakin ihan pontevasti.
Osastolla oltiin 2 yötä ja oma toipuminen on ollut paljon nopeampaa kuin esikoisen syntymän jälkeen, rengastyynyjä ei ole tarvinnut
Maito on noussut hyvin ja kotiin lähtiessä vauvan paino oli vain 60 g alle syntymäpainon.
Synnytyksen kesto oli 6 tuntia eli ei mikään poikkeuksellisen nopea mutta nuo supistukset tosiaan huijasi kun kipeytyi tosissaan vasta niin pitkällä. Olisi varmaan syntynyt nopeamminkin ilman kivunlievityksiä mutta ne kyllä kannattivat kun sain niiden ansiosta kokea tuon kontrolloidun, kivuttoman ponnistusvaiheen ja vauriot jäivät ehkä senkin vuoksi vähäisiksi. Naistenklinikan toiminnasta jäi taas todella hyvä kuva ja sinne voisin mennä vielä joskus kolmannenkin tekemään
Oho, tulipas romaani
mutta olen vieläkin niin fiiliksissä uskomattoman hyvin menneestä synnytyksestä =) Samanlaisia toivottelen myös teille joilla vielä edessä!
