Marraskuun Mussukat 2014 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!

Synnytykertomus:

Eli tosiaan torstaina mentiin sairaalaan käynnistykseen. Alkutilanne oli sentin auki ja pehmeää kanavaa pari senttiä. Sillon torstaina antoivat sitten kaks 1/4 käynnistystablettia. Mitään ei oikein tuntunu tapahtuvan ja olin tosi turhautunu! Illalla oli sit jonku verran vähän kipeämpiä supistuksia, mut yön nukuin hyvin unilääkkeen turvin.

Perjantaina sit alkutilanne oli väljästi sormelle auki ja kanava hävinny eli vaikka tuntu että torstai oli ihan turha päivä niin oli sillon jotain kuitenki tapahtunu. Sain sit siinä aamulla taas yhen tabletin neljäsosan ja eikun taas ootteleen. Olin tosi skeptinen että mitään tapahtus ja soitin miehellekki että ihan turhaan tuut tänne, mitään kuitenkaan ei tapahu. Mut sit puoli yhen maissa alko yhtäkkiä supisteleen säännöllisesti viien minuutin välein. Oottelin vähän aikaa ja soitin miehelle et voi alkaa tulemaan. Siinä sit kärvistelin ja käveleskelin pitkin käytäviä jonku tunnin ja kolmelta olin sit jo niin kipeä et menin suihkuun. Siinä vaiheessa kätilö vaihtu ja saatiin tosi ihana kätilö meille! Hän sit huuteli mulle sinne suihkuun et haluanko kokeilla ammetta ko vedet oli vielä jäljellä johon suostuin. Menin sit ammeeseen makoileen joka toimi mulle tosi hyvin. Olin sielä varmaan parisen tuntia ja sitku tuntu et ei enää kestä sielä niin menin suoraan saliin.

Sieltä vedestä ko nousin niin kivut iskiki sit tosi voimakkaana päälle ja olin tosi kippee. Pyysin ilokaasua mut kätilö sano et siitä ei oo oikein enää hyötyä ko olin jo niin kipeä. Olin jo neljä senttiä auki siinä vaiheessa ja kätilö ehotti sit kohdunkaulanpuudutetta. Se laitettiin ja se helpotti ihan mielettömän hyvin! Pystyin nousemaan ylös ja käymään syömässä ja kävelemässä. Lääkäriki oli aika ihmeissään ko en tuntenu supistuksia ollenkaan. Noh, parin tunnin päästä vaikutus alkoi lakkaamaan ja pyysin uutta. Mentiin saliin ja ko lääkäri sai just pistettyä sen kohdunkaulanpuudutteen mulla meni veet. Olin jotain kuus senttiä auki, joten vauva lähti aika vauhilla laskeutuun. Puudute ei sit sen takia auttanu mitään ja olin taas aika kippee joten kätilö tilas sit heti epiduraalin.

Epiduraali pistettiin ja sit koitti 45min. kidutus ko jostain syystä epiduraali ei vaikuttanu yhtään. vauvan sydänäänet kuulu koko ajan tosi hyvin joten ko kätilö huomas että epiduraali ei onnistunu niin mulle tultiin sit pistään spinaali. Ja se oli kyllä ko taivas!! kaikki kivut lähti pois ja pysty rentoutuun täysin. Siinä sit taas vaan makkoilin ja ooteltiin et aukeaisin.

Sit jottain yheksän maissa illalla vaihtu sit kätilö... tuli semmonen vähän tympeä nainen josta en tykänny kauheana. Se sano et oon ihan hyvin auki, ootellaan et spinaalin vaikutus lakkaa niin saat alkaa ponnistaan ko ponnistuttaa. Mie aattelin siinä että varmaan ootetaan mitään puudutuksen lakkaamista! Ja valehtelin sille sit vähän ajan päästä et nyt alkaa vähän tuntuun jaloissa ja peräpäässä. Se siihen et okei aletaan työntään ja soitti toisen kätilön paikalle. Sit siinä sain alkaa ponnistaan ko supistuksia tuli. Mut spinaalin vaikutuksesta ne alkoki heikkeneen joten mulle laitetiin tippa täysille jotain supistuksia vahvistavia ja kielen alle joku tablettiki. silti supistukset oli aika laimeita ja sen toisen kätilön piti ihan täysillä painaa mahan päältä kaverina. Mulle jouduttiin tekemään episotomia ko ei meinannu mahtua muuten ja heikkojen supistusten takia se ei oikein meinannu tulla ulos. Mut sit 38min. ponnistus vaiheen jälkeen klo 22.38 maailmaan tupsahti meän 3580g ja 51cm tyttönen <3

Kipuahan mie en oikeastaan tuntenu ollenkaan enään tuon spinaalin laiton jälkeen ja muutenki mulle jäi tosi hyvä fiilis koko synnytyksestä! Ei ollu ko tuo pari kivuliasta jaksoa, mut muuten puudutteet ym. tehosi tosi hyvin. Koko synnytys kesti siis noin 10,5h joka oli minusta ihan sopiva aika.

Jostain syystä mulle vaan nousi kova kuume synnytyksen jälkeen ja tärisin loppu yön salissa lämpöpeiton alla vaan. En oikein pystyny nouseen ylös sängyltä ko meinasin pyörtyä. Olin menettäny kumminki verta vissiin aika paljon ko hemoklobiini oli laskenu 84:ään, siitä tuo huimaus sit. Noh, eka yön vauva oli siis hoidossa kansliassa ja mie salissa vaan. mut sit seuraavana päivänä sain vauvelin viereen ja pääsi harjotteleen imetystä. Ihan hyvin on lähteny seki käyntiin. Vähän oli keltasuutta synnärillä ja vieläki ehkä jonku verran, mut hyvin pikkunen syö. Tääl opetellaan nyt uutta elämää ja ihaillaan pientä mustapäistä peikon lasta <3
 
Noni, tänään käyty taas äippäpolilla ja sektioon nuo päätyivät kun kokoarvio oli lekurin mukaan 4kg ja mä en oo pehminny ollenkaan. Jännittää hurjana, mutta toisaalta helpottava. Aattelin tänään vielä siivota koko kodin vauvavalmiiksi ja huomenna vaan nautiskella ja pötkötellä kun yöllä tuskin saa unta.
YLIHUOMENNA MEILLÄ ON VAUVA! :heart: :LOL:

Idada&Pippuriina 39+4 <3
 
  • Tykkää
Reactions: MrsRock ja "MY"
onnea kaikille vauvautuneille :)

ja kiitos tarinoista myös :)


Täällä neuvola takana: pissa ja paineet ok. painoa ei ole lisää tullut yhtään ja vauva hyvin alhaalla ja lähtökuopissa. tasanen syke vauvalla ja kaikki muutenkin hyvin.. nukkus kuuntelun ajan kiltisti...
Se olikin siiten viimeinen neuvola ilman vauvaa... tiistaina tyksiin viimeistään ja kassia silloin jo mukaan... neuvolan jälkeen käytiin pankissa ja sielt tullessa pisti keskeltä alamahaa ja veti kaksin kerroin jonka jälkeen jäätävä vessahätä. vaikkei lopulta kova pissähätä ollutkaan.. kaupas tuli viel muutama. lonkkien seurult jomottelee välillä joten tänään siivotaan ym ja koitetaan pimu häätää ulos

moon stars ja tirppa 40+0 poks poks laskettuaika
 
  • Tykkää
Reactions: "MY"
Jahas, marraskuun viimeiset päivät käsillä. Vieläköhän ennättäisin marraskuulaiseksi, vai meneekö joulukuun puolelle. Täällä ollu eilisestä illassta lähtien menkkamaista jomottelua enemmän ja vähemmän sekä alavatsalla että välistä selässä ja reisien sisäosilla säteilynä. Senhän tasan tietää, mitä se on, mutta kuinka nopeasti vaikutus näkyy, onkin toinen juttu. Kovasti "ratkaisua" odottaen jo...

MrsRock 38+5
 
MrsRock. Mulla alkoi tuo menkkamainen jomottelu joku pari päivää ennen kunnon supisteluja. Toivotaan, että ne sinunkin tapauksessa ennakoisivat synnytystä. :)
Tsemppiä!

Tsemppiä myös muille yhdessä koossa kärvistejöille!

Mä inhoon näitä jälkisupistuksia! :mad:

Vielä ollaan poikain kanssa sairaalassa, mut huomenna kotiin! <3
 
Onnittelut vauvautuneille ja jaksamista omiaan vielä odottaville!

Meidän vauva syntyi 17.11. Raskausviikolla 40+5, painoa 4kg ja pituutta 52 cm. Synnytys oli nopea ja ponnistus muutaman minuutin. Repeämiä ei tullut lainkaan. Oma toipuminen ollut tosi nopeaa ja vauvalla kaikki hyvin! Kiireistä, mutta ihanaa ollut kahden lapsen kanssa!
 
  • Tykkää
Reactions: "MY"
Onnea kaikille vauvan saaneille <3

Meille syntyi poika 21.11. mitoin 3930g ja 52cm,myssy 35cm ja rv 41+1...

Imukuppiin päädyttiin loppujen lopuksi että poika saatiin ulos mutta olo alkaa oleen ihan jees ,istuminen kyl hankalaa ja kauaa ei pysty käveleen kun alkaa särkeen..Pojalla solisluumurtuma synnytyksessä mutta paranemaan päin...Tuun myöhemmin kertoileen lisää:)

Teps ja E 8vrk
 
  • Tykkää
Reactions: "MY"
MrsRock Täällä edelleen ollaan kans yhdessä kasassa... joulukuulle tämäkin menee :)
ehkä pieniä merkkei alkaa olemaan mut en viel täysin liputa synnytyksen alkaneen :D

eipä tänne muuta ihmettä. niin se meidän kuu loppuu ja loput saadaan sitten joulukuun puolella nyytit kainaloon

moon stars ja tirppa 40+3
 
jaahas... oisko huomenna sitten meidän neidin haku edessä. Tyksille aamusta ja sairaalakassi käskettiin ottaa neukusta mukaan varoiksi.. Käynnistys ei oo varmaa mut toivos eletään neukun neuvojen mukaan. Toivon ettei käännytä kotiin :)

Moon stars ja tirppa 40+4
 
MrsRock ja moon stars, kohtalotoveri viikoin 40+3 ilmoittautuu. Tsemppiä teille.

Myös mulla on huomenna edessä äitipolin käynti. Ultra ja synnytystapa-arvio siis ainakin edessä. Kun soittelin sinne, niin kuulemma tuolla reissulla ei vielä tehdä mitään, vaan luultavasti saan sitten myöhemmin ajan tarvittaessa käynnistystä tai sektiota varten. Täällä päin tykätään antaa odottaa sinne rv 42 asti, jos vauvan ja äidin vointi vaan sen sallii. Ajattelin kuitenkin ottaa sairaalakassin mukaan varmuuden vuoksi, jos vauvan vointi vaatiikin muuta.

Viime yönä supisteli tunnin verran aika tiheästi ja kipeästi, mutta siihen se jäi. Alamahajomotuksia on ollut kohta viikon verran, mutta veikkaan että ne liittyy vaan vauvan laskeutumiseen. Tuntuu siltä, että hänellä ei ole kiire. Äiti sen sijaan alkaisi olla malttamaton. Oon myös sitä huolestuneempi, mitä enemmän päiviä kertyy.

Hydra 40+3
 
Tänne saapui pikkuinen prinsessa ke 26.11 aamulla 06 aikaan. Syntyi sitten lopulta ilman käynnistystä ja meni sitten lopulta aika vauhdilla. Su-ma yönä alkoi hyvin kipeät supistukset ja kävin jo synnärillä ja olin siellä muutaman tunnin, mutta tilanne ei edistynyt 2 cm pidemmälle, joten pääsin kotiin. Seuraavana päivänä kävin käynnistysarviossa, mutta salit oli täynnä, joten käynnistys siirtyi ke aamuun. Supistuksia oli siis tuolta su-ma yöstä asti koko ajan kipeinä, mutta ei säännöllisinä. ti-ke yönä 02 aikaan supistuksia alkoi tulla alle 10 min välein ja oli tosi kipeitä. Yritin kuitenkin nukkua, kun en uskonut, että nekään on vielä tilannetta edistäneet. 04 aikaan nousin ottamaan panadolia ja ajattelin mennä vielä nukkumaan, mutta hetken päästä supistukset voimistuivat todella paljon ja tihenivät. Niitä tuli n. 1 min välein ja todella kipeitä. 05 aikaan oltiin sairaalassa ja tosiaan 06:24 vauva maailmassa. Epiduuraalia yrittivät laittaa mutta ei jostain syystä onnistunut, joten spinaali sitten laitettiin ja samantien pitikin jo ponnistaa vauva maailmaan. Ponnistusvaiheen kesto 2 min. En uskonut olevani yksi näistä nopeasti synnyttävistä, mutta näköjään sitten näin kävi. Oli hyvin kivuliasta, mutta kyllä se palkinto on aina kaiken kivun arvoinen.

Vauva syntyi rv 40+5, 26.11, paino 3505 g, pituus 50 cm, pipo 35 cm.

Arki on lähtenyt toisaalta hyvin, mutta toisaalta hyvin väsyneissä tunnelmissa liikkeelle. Kahdesta lapsesta huolehtiminen ei olekaan niin helppoa kun olin kuvitellut. Varsinkaan kun esikoinen on flunssassa ja itse on aivan väsynyt ja vauvalla vatsakipuja ja imetys onnistuu toisinaan hyvin, mutta toisinaan ei millään. Ehkä tämä tästä.

Onnea kaikille muillekin vauvan saaneille ja tsemppiä arkeen! Ja tsemppiä vielä vauvoja odotteleville! Kyllä ne jossain vaiheessa näyttää kuitenkin saapuvan, vaikka itseltäkin meinasi usko loppua.

Onnellinen mutta väsynyt PikkuistaOdottava ja toinen pikkuinen prinsessa 5 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: "MY"
Polilla käyty ja oli todella helpottava käynti. Vauvelin kokoarvio 3,2 kg. Joten näyttäisi siltä, että noudattamani radidieetti on toiminut ja ei ole tulossa isoa sokerivauvaa. Ultra ei ole vaaka, joten todellinen paino selviää vasta synnytyksen jälkeen, mutta ei kyllä mitenkään voi olla yli nelikilonen. Kanavaa oli jäljellä vielä 1 cm, mutta kohdunsuu kahdelle sormelle auki (noin 2-3 cm?). Lääkäri ronkki kunnolla, jos se sais supistuksia aikaiseksi. :) Istukankin toiminta kunnossa. Joten nyt vaan odotellaan. :)

Miten moon stars sun reissu meni?

Hydra 40+4
 
hydra Heikommin kuin sinulla :) vauvalla oli kaikki hyvin.. paikat hyvin epäkypsät ja viikon päähän uus aika.. ainoa mikä kaihertaa on se et vauvan painoarvio on 4.3kg eli ois kolmes viikos kasvanut 1.3kg ja tuo koko hirvittää mut ei käynnistäneet kun tytön vointi hyvä ja sokerit pysyneet aisoissa... ja valmistaudun taistelemaan lääkärin kanssa sektiosta.. minä en 5kg punnerra ulos :/ ja kaiken huippu jonka tajusin jo kun oltiin lähdetty et ei ne kattonut verenpainei, pissaa tai edes painoa.

niin ja sisätutkimus aiheutti ihanat nivus kivut toispuoleisesti ja pientä verenvuotoa

moon stars ja tirppa 40+5
 
Viimeksi muokattu:
moon stars, voi harmi. :( Ihme jos eivät jo käynnistäneet koon takia. Mullakin sisätutkimus sai aikaan verenvuotoa ja muutaman hieman kivuliaan supparin, mutta ei muuta toistaiseksi. Mä en saanut uutta aikaa, vaan siinä 41+5 tai 41+6 tienoilla pitäis tulla kutsu käynnistykseen, jos sitä ennen ei tapahdu mitään. Rv 42 asti eivät kuulemma anna mennä. Joten nyt vaan odotellaan.
 
Kyllä ne vauvelit ulos tulee.. Täällä kätilön antama painoarvio oli viikko sitten 3,3-3,4 kg käsin tunnustellen. Mammapolilla 36+1 oli 2,9kg ja jos "käyrällä" jatkaa, la:na olisi n3,5 kg. Kunhan vain lähtisi tulemaan.

Mulla alkaa vähitellen olemaan oikea kylki ja maksan seutu kipeänä, kun vauva on sellaisessa asennossa ollut jo useamman viikon, että oikoo jalkansa kylkikaareen. Sen oikein tuntee, kuinka pieni jalka porautuu maksaan..
 

Yhteistyössä