Marraskuussa 2010 syntyneet <3

Hei vaan kaikille :wave:
En olekaan käynyt kirjoittamassa täällä aikoihin. Ketjua olen lueskellut,mutta kirjoittaminen on jäänyt.

Joel oli viime neuvolassa (3kk) 6.5kg ja 63cm. Rokotettiin ja vähän tuli itkuiseksi loppu päivän ajaksi,muita oireita ei tullut. Silmät rähmivät vieläkin, saa nähdä milloin neuvolassa puuttuvat asiaan. Tulehdusta ei silmissä ole kuitenkaan.

Meillä on aloitettu pikku hiljaa kiinteiden syönti. Hyvin on alkanut,mistään ei ole tullut mitään oireita,eikä masu ole mennyt sekaisin.

Meillä on löydetty kädet ja hienosti osaa ottaa kiinni leluista.
Vaatteissa käytetään 68cm & 70 cm vaatteita.Toki joitakin 62cm käytetään edelleen,mutta useimmissa esim hihat ovat jääneet jo pieniksi.

Liityin myös tuonne kerhoon,jos sitä aktivoituisi täälläkin kirjoittelemaan,eikä vain tuolla fb:ssä.
 
Heippa!Vauvojen mitoista ollut täällä kirjoitusta. Meillä oli 3 kk neuvolassa 7.9kg ja 64 cm. Vaatteista menee 70-74 cm bodyt ja potkarit. Tavallisissa housuissa lahkeet pitkiä, kun pitää olla niin iso koko ettei kiristä mahaa. Ihana pallero :)
 
Viimeksi taisin kuukausi sitten kuulumisia kirjoitella. Kirjoitan nyt tänne kun en sinne suljettuun ryhmään ole vielä päässyt. Pyyntö lähti kyllä.

Meillä Ronja täytti 3 kuukautta keskiviikkona. Tiistaina käytiin neuvolassa. Esikoisella oli ensin oma 5-vuotisneuvoa ja Kehy-testi. Ronja vuoro oli sen jälkeen. Painoa meidän tytöllä oli 5680 g ja pituutta 60,4 cm. Neuvolatäti kommentoi, että on täsmälleen 3 kuukauden ikäisen suomalaisen keskivertovauvan kokoinen. Hyvin kasvaa siis. Ronja sai tällä kertaa myös ne kaksi rokotetta. Itku tuli pistettäessä, mutta loppui aika nopeasti kuitenkin. Mitään jälkiseuraamuksia ei tuosta rokotuksesta tullut. Myöskään tuosta rotavirusrokotuksestakaan ei ole mitään haittavaikutuksia ilmennyt tähän mennessä.

Olette keskustelleet päivärytmistä ja yöunien pituudesta. Meillä Ronja nukkuu yleensä sellaiset 9-12 tunnin keskeytymättömät yöunet kerrallaan. Meillä ei Ronja ole herännyt syömään enää yli kuukauteen. Lopetti yösyötöt vähän ennen kuin tuli 2 kuukautta täyteen. Päivällä Ronja nukkuu vaihtelevasti. Päiväunet voivat kestää 30 min-4 tuntiin. Nuo pidemmät päikkärit ajoittuvat aamulle ja päivälle ja illalla otetaan lyhyempiä päikkäreitä. Meillä Ronja nukahtaa herkästi sitteriin (iltanokoset otetaan monesti siinä) ja siitä sitten kannan hänet illalla omaan sänkyynsä nukkumaan. Nykyään Ronja ei enää herää huutelemaan kun olen hänet sänkyynsä vienyt. Aikaisemmin Ronja piti aina sylissä nukuttaa ja se vei aikaa. Samoin hän heräili kehdossaan useamman kerran huutelemaan, vaikka oli sylissä ollu ihan umpiunessa. Meillä on myös päivärytmi muuttunut paremmaksi. Ronja käy nykyään nukkumaan siinä klo 21-23 välillä. Ennen rytmi oli 23-24.30.

Imetys meillä on aika lailla loppunut. Imetän välillä ennen pullosyöttöä, eikä sieltä enää varmaankaan paljoa tule. Korvikkeella mennään siis. Soseita on tarkoitus 4 kuukauden iässä aloittaa, eli kuukauden päästä.

Meillä on Ronja kerran (usemman kerran samalla kerralla) kääntynyt mahalta selälleen. Sen jälkeen ei mitään. Ronja on myös löytänyt kätensä ja yrittää kovasti niillä tarttua leluihin, muttei osaa vielä. Hiuksiin hän kyllä tarraa ja äiti tykkää hyvää. ;) Meillä hymyillään vastavuoroisesti ja nauruakin tulee. Hoitopöydällä hän innostuu kovasti jokeltelemaan ja nauttii selvästi näistä meidän "keskusteluista". Ronja on edelleen tosi kiltti ja suloinen pikku typykkä. Äidin kulta ilman muuta! :heart:

Puklailu meillä edelleen jatkuu eikä ainakaan vielä loppua näy. Bodyt menee vaihtoon monta kertaa päivässä ja aina saa puklurätti olla käden ulottuvilla kun Ronja on sylissä tai sitterissä.

Arkena meillä on aikamoista kiirettä kun esikoispojalla on ma ja ke oma päiväkerho, johon vien ja haen. Tiistaina meillä on seurakunnan perhekerho, jonne mennään kaikki. Siellä sitten tapaan muita äitejä ja lapsia. (Muuten täällä tulee mökkihöperöksi) :D Osa on uusia ja osa jo entuudestaa tuttuja kuten Aletheia täältä. Torstaina on esikoispojan puheterapia ja perjantaina fysioterapia. Mä hoidan viemiset ja hakemiset, joten viikko on aika kiireistä meillä. Viikonloppuna on paremmin aikaa, eikä silloinkaan jaksa kovin paljoa palstailla. Tuolla Facen puolella tulee enemmän käytyä juuri siitä syystä, että sinne voi lyhyesti vain kommentoida jotakin ja muutenkin siellä tulee oltua enemmänkin. Yritän kyllä kirjoitella tännekin.

Nyt mulla on flunssa päällä (Ronja ja pojat ovat onneksi terveitä) ja kuumemittari keikkuu juuri siinä normaalin ja kuumeen välillä, joten taidan lähteä lepäämään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Katja-75 ja Ronja 3 kuukautta ja 3 päivää
 
Hei! Mä haluisin kans tuonne ryhmään. Ilman muuta. Mut onko sekin tarkoitettu lähinnä aktiivisille keskustelijoille? Mä kun en millään ehdi (saa aikaiseksi) usein kirjoittaa. Mut en halua menettää teidän tuiki tärkeää vertaistukea! :)
 
Meillä ei vielä käännytä, eikä viihdytä mahallaan ku ihan pieni hetki. Hoitopöydällä kyllä punkee siihen malliin, että luulis kohta käännöksen sujuvan :)

Tää keskustelu onkin täällä ihan hiljentynyt :/ Harmi, kun oli niin hyvä vertaistukiryhmä. Mihinkä kaikki on kadonnut? Huhuu :)
 
Mites kiinteiden aloitus muilla marraskuisilla? Me aloitettiin jo 1,5vk sitten ja ollaan kokeiltu jo perunaa ja porkkanaa ja niiden kanssa aiotaan jatkaa hetkenaikaa ennenkuin mitään muuta laitetaan menuun ^^ Ihan hyvin tuntuu maistuvan pikkuneidille. Onhan tässä pari viikkoa vielä siihen 4kk pylvääseen, mutta olen muilta äideiltä kuullut 2-2,5kk aloitettu nuo enkä ongelmista ole kuullut..
 
Me ei olla vielä aloitettu ja kaks viikkoa meilläkin siihen 4 kk ikään. Ajattelin sitten aloitella. Meillä on menty täysimetyksellä eikä tytteli ole pullosta juonut, ku laitoksella. Mietinkin, että kannattaako pulloon opettaa vai odottaa että osaa juoda nokkamukista? Vai missä vaiheessa vauvalla valmiudet juoda nokkamukista? Onko kellään neuvoa tähän?
Ajattelin imettää kuitenkin ainakin puolen vuoden ikään.
 
fruitdrops: Voithän sä toki imettää, mutta voit myös pullottaa omaa maitoa(jos et halua korviketta ottaa osaksi), ja sitä kautta valmistaa vauvaa juomaan itse..? meillä pidetään kovasti itse kiinni pullosta, ja toisinaan pysyy ja toisinaan ei.. tutun lapsella alkoi nokkamuki pysymään kätösissä 7-8kk iässä, mutta refleksit ja motoriikka tosin ei ole ehkä ihan valmiita vielä kunnolla itse juomiseen. Jokainen kehittyy niin eri tavalla. kuitenkin kohtahan nää marraskuun lapset on puolivuotiaita, niin voi olla hyödyksi opettaa edes jonkin verran pulloa, jos suunnittelit 6kk aikoihin lopettaa tai vähentää imetystä.

täälläpä on hiljaista :D itselläkin menny monta kuukautta ettei ole ehtiny kirjoitella.

lyhyesti kerron meidän arjesta: poika 4,5kk, nauraa,jokeltaa,kikattelee, kääntyy mahalleen & selälleen, yrittää kömpiä istumaan, yöunille mennään kutakuinkin klo 23 ja nukutaan aamu 6-8 asti. Semperiä menee 200ml aterialla, päivän 2.aterialla meillä syödään pottua maidon kera muussattuna ja 4 aterialla hedelmäsosetta.

Valtteri oli viime neuvolakäynnillä 64cm pitkä ja painoa huimat 7420g, hyvin mennään tasaisesti keskikäyrällä kasvun kanssa. Vaippana käytetään pampersin 3 kokoa, joka tosin alkaa olemaan nafti.. mutta 4 on sitten hieman iso (kakka tulee lahkeista ulos ...) kun on 7-18kg asti.. jännä koko..

3kk rokotusten jälkeen meillä alkoi hirveä ripulirumba joka kesti kuukauden, kokeiltiin kalliit almironitkin jos on allergiaa mutta höpönlöpö.. mahto olla oma vaisto oikeassa kun mietin että joku pöpö vaan iskenyt kun rokojen yhteydessä vastustuskyky alenee..samaten saattaa olla joku vaihe vaan menossa että ei kiinteydy kuten aiemmin (sai nakkoa suoraan pyttyyn semmosia golfpalloja.. :D )

Maidonsakeuttajaa (on muuten nerokas keksintö!!) käytetään maidossa, muuten pulauttelisi turhankin innokkaasti.. suosittelen jos pulauttelu on ongelma.

Mitähän vielä, muuten kai tässä ollaan oltu terveitä ja iloisia kaikki, pientä flunssaa toki pukkaa kuten joka talvi, mutta täytyy sanoa että ihana ja suht helppo muksu tämä poika on :)

Meillä pyörii toisinaan muumit telkkarissa, ja se onkin ainoa piirretty, mikä saa Valtterilta huomiota. Pikkumyyn puhuessa suu menee hymyyn.. :) Jottei kukaan luule että meillä tuijotetaan vaan muumia, niin ei, se on lähinnä silloin apuna jos tarvitsee itsellä touhuta jotain ja Valtteri ei jaksa enää lattialla möyrytä :D

Kovasti kaikkea pitää saada koskea ja ensimmäisenä ne lelut meneekin suuhun.. omat vehkeet kiinnostaa vaipanvaihdossa ja varpaita on kiva nipistellä.. hassu juniori.. :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoitteleeko kaikki kerhossa, vai onko muita marraskuisia, jotka eivät kerhossa ole ja haluavat täällä vielä kirjoitella? Itse en ole aikaisemmin kirjoitellut, mutta lukenut olen kyllä ahkerasti ja nyt voisi olla aikaa alkaa vaihtaa kuulumisiakin kun vauveli jo 5 kuukautta ja risat... =)
 

Yhteistyössä