*MarrasMassutII MARRASKUUSSA!! '08 ~korkattu~:) *

LEP
Mulle iski taas kamala synnytyspelko päälle, kun menin lukee synnytyskertomuksia ja siellä oli pari ei ihan niin putkeen mennyttä tapausta! :snotty: :'( Iski ihan kamala ahdistus ja paniikki. Mutta taitaa olla hieman myöhäistä perua tätä homma enää. Just olin tsempannut itseäni synnytykseen, että kyllä se siitä menee ja nyt sitten erehdyin lukemaan niitä juttuja, niin kaikki kääntyi päälaelleen taas. |O
 
ONNEA MissMaisalle ! Hurjan pieni kaveri..

Minä just kävin neuvolalääkärillä arviossa, lapsivettä oli normaalisti ja sanoi että 4-4,5 kg kaveri tulossa,päältä siis tunnusteli, riippuu kuinka paljon menee yli.. KÄÄK... jospa tää täältä pian putkahtais! Supistellu on joka päivä, pari päivää ollut limaista vuotoa, mut eipä ollut kohdunsuulla tapahtunut mitään ihmeitä, ulkosuu auki, sisä kiinni, vauva ei ollut kiinnittynyt eikä laskeutunut,mutta eipä minulla ole muutkaan tehneet sitä ennenkuin synnytyksessä. Eli odottelu senkun jatkuu.. Äidillä ois synttärijuhlat 23.11. ja kovasti ois toive sinne päästä mukaan, KAKSIN, ei norsun kokoisena.. Saas nähdä kuinka käy. Väsy on ihan järkyttävä ollut pari kolme päivää, voisin nukkua koko ajan... Jospa tää tästä kohta poksahtais. Aivot täällä kans puoleksi narikassa, ei oikein toimi..

joten Jaksuja mammoille vielä tähän loppurutistukseen!!

Marrasvauva 39+4
 
jipii, täällä tuli eilen illalla limatulppaa ulos noin ruokalusikallinen (paljo sitä sit lienee yleensä on tuolla) Ei kyllä voinut erehtyä mistä oli kyse :D olin jo ihan täpinöissäni että josko sitä yöllä alkas supistelee. Neljältä heräsin kun mahassa kiersi ja oksetti. Mahakin tyhjeni ihan kokonaan. Mutta missä ne supparit on :kieh: ei vieläkään mitään. Alkaa tosissaan nyppimään kun ei tiedä edes miltä ne vois tuntua...
Onko teillä kokemuksia tuosta tulpasta, kuinka kauan mennyt synnytykseen irtoamisesta?

Mä jään varmaan kaipaaman kans noita pikku liikkeitä tuolta masusta. Ja varmaan jossain vaiheessa tätä lomailua, mutta tällä hetkellä tuntuu et sais jo tulla kun päivät tuntuu niin tylsiltä. Pääsis sit harjottelee sitä vauvan hoitoa ja sellasta arkea. :heart:

Supistuksia kaikille niitä toivoville toivottelee
funkymama + pikkuinen 39+2
 
LEP sovitaanko että pysytään erossa noista syntymäkertomuksista... Mulla on sama vika että käyn niitä välillä lukemassa. Kuitenkaan ei voida tietää miten tää meillä menee- ehkä se on vaan otettava sellaisena kuin tulee. Näin mä olen psyykannut itseäni.. ja edelleen vakuuttelut kesken- kyllä se pelko pilkistää silti..... :ashamed:
 
Poks, poks! Rv 38+0, on nyt sitten virallisesti päästy täysiaikaisten puolelle :wave: Kirjoittelin aiemmin siitä verihiutaleiden vähyydestä ja kävin tiistaina taas äitipolilla tarkistuttamassa tilannetta ja oli eri lääkäri joka ilmoitti, että trombosyytit oli ollu matalat (98) jo edellisessä raskaudessa, mutta ei niistä silloin kukaan mulle maininnut...???? Nyt olivat tippuneet siitä 109 -> 105, mutta ei syytä huoleen, liittyy todennäköisemmin vain normaaliin raskauteen. Ottivat tosin vielä miljoona pulloa verta "kaiken varalta", mutta jos ei soittoja perään kuulu niin normaali loppuajan seuranta neuvolassa. Kaikenlaista säikyttelyä... olen vielä sairaanhoitaja, joten tietokin lisää tuskaa osaltaan kun miettii mitä kaikkea saattaa olla syynä! :x

Supisteluja ei täällä ole pahemmin näkynyt, muutaman kerran viikossa masun kovettumista, muttei kipeempiä. Selkä kyllä alkaa olla melko sökö :( ei paljoa jaksa tehdä kun on pakko selän takia huilia. Sukkapuikkokivut ovat tulleet myös tutuiksi ;) No, alun perinkin olen asennoitunut siihen, että odotellaan synnytystä joskus itsenäisyyspäivan seutuvilla...

Jaksamista kaikille!

T: Äitikkä78 La 27.11
 
LEP
Alkuperäinen kirjoittaja Veijari:
LEP sovitaanko että pysytään erossa noista syntymäkertomuksista... Mulla on sama vika että käyn niitä välillä lukemassa. Kuitenkaan ei voida tietää miten tää meillä menee- ehkä se on vaan otettava sellaisena kuin tulee. Näin mä olen psyykannut itseäni.. ja edelleen vakuuttelut kesken- kyllä se pelko pilkistää silti..... :ashamed:
Meidän pitäisi kyllä sopia niin, ettei käydä enää lukemassa. :snotty: Tosiaan kun jokainen synnytys on varmasti aika erilainen, niin turhaa kiusaa itseään niillä toisten jutuilla omasta synnytyksestä. Mutta kun vaan osaisi pysyä poissa niistä ja olla miettimättä asiaa liikaa, ettei iske ihan paniikki ylivoimaiseksi! Välillä on ihan rauhallinen jo asian suhteen ja sitten pelko taas hyökkää takaa... :whistle:

 
Synnytyskertomukset - Ai te ootte muutkin niitä käyneet lukemassa... Minäkin tässä siivoilun lomassa oon niitä tänään lukenut. Ei ehkä ihan kannattaisi. :| Kun se oma synnytys on kuitenkin NIIN erilainen ja ennalta ei voi suunnitella miten se sitten etenee tai millaset kivut on. Tuntuu, että monesti noita kertomuksia kertoo ne joilla on ollut vähän ongelmia ja ne joilla on mennyt kaikki putkeen eivät paljon kirjoittele.

Mua mietityttää tällä hetkellä vauvan koko, kun arvio oli jo yli 2vkoa sitten 3080g ultralla tehtynä. En kyllä toivo menevän kovin yli ja tämän neuvolassakin sanoin. Esikoinen oli 51cm ja 3490g ja siinäkin oli tekemistä.

Takaisin touhumaan. Energinen päivä ja kaupungillekin meinasin vielä hilpasta.

Taneli
 
OnnenOmena oon nyt sun alitajunnassa :saint: "tsemppaan" sua ( siis ei mitään kiirettä synnyttää :whistle: :saint: )

mamina miehet........ jaksamista :hug:

mamskeli ootpa saanu hurjaa kyytiä :eek: onnex ei käyny kuinkaa. Otahan rauhallisesti.

Pamppis Alkukuun pino on jo niin pitkällä et täältki pitäs rupee kuuluu jo POLP,PLOP, PLOPPLOP :D

veijari Niinhän se menee, itte aattelet et joku on vialla mut joku ammatti-ihminen tyrmää sut. Pätee myös muuten aika hyvin lasten kanssa. Äidinvaisto sanoo toista ja lääkäri toista.

LEP kannattaa tässä vaiheessa jättää tommoset lukematta. Mulle tulee kanssa välillä toi tunne et eikö tätä sais viellä peruttua :snotty:

Miten ihmeessä selviän tästä väsymyksestä? Nukun kaiket päivät...toivottavasti tää häviää synnytyksen myötä tai tästä homman pyörittämisestä ei tuu mitää.

Olikohan viellä jotain mitä piti kommentoida........kerkesitte kirjottaa niin paljon mun päikkäreiden aikana =)
 
ISOT onnittelut vauvansa jo ulos saaneille! :flower: :heart:

nyt oon tässä pian neuvolaan lähdössä.saa nähä mitä kuuluu.pää nyt neljättä päivää kipeenä ja hiukkasen huono olo ollut.

eilen kokeiltiin sit miehen kanssa kahta ässää.ja ihan saunassa.ja sit illalla oottelin supistuksia vaikka nuihin ässiin en uskokkaan.no ei kuulu ja nukahdin pariksi tunniksi ja heräsin ihan järkyttäviin supistuksiin.supistukset kesti aina 2-3min ja tulivat n.5min välein.kärvistelin puolisen tuntia ja herätin miehen hakemaan mulle kuumia pulloja ja ite menin vessaan.tyhjeni suoli ihan kunnolla ja ajattelin et josko se lähtö tulis.menin sit takas sänkyyn ja totta kai supistelut loppu.tylsää.mietin vaan koko ajan kun supistuksia tuli että sattuu sattuu mut lisää vaan äkkiä.eläkää loppuko.taaskaan ei mua kuunneltu. :)

pitäisköhän itekkin sanoa tuosta että pelottaa minkä kokoinen vauva on tulossa kun pelkään synnytystä muutenkin.että jos pääsis käymään jossain kattomassa sen.lääkäri ei ole sanonut mitään kokoarviota eikä muutenkaan juuri tutkinut silloin 36+.oli joku tosi nuori lääkäri.neuvolatäti sit kokeili mutta sanoi että ei osaa oikein arvioida.että ei oo 2kg mut ei oo 4kg.nyt oon sit jääny miettimään että tarkottiko että ei silloin ollu vai ei tuu kasvamaan edes 4kg.ite oon ollut yli 4kg ja muitakin sisaruksia on ollut pitkästi yli 4kg.

nyt vaatetta päälle että kerkiää sinne neuvolaan.

poksumisia (omaa ja toisten) odotellessa! :)

*muoks* joko muuten olette saaneet kyselyitä että vieläkö oot yhtenä kappaleena?me ei olla kerrottu kenellekkään laskettua päivää joten kyselyitä on sit tullu jo kivasti.raivostuttavaa.semrmoset kyselee ketkä itekki tietävät että totta kai niille ilmotetaan kun jotai tapahtuu.eikö kukaan ymmärrä että tämä on jo tuskaa kun ite kärvistelee ja odottelee jotain tapahtuvaksi niin sitten pitää toisten kysellä.oonki sanonu vaan et eiköhän me ilmoteta kun jotai tapahtuu.tulee vaan vastaus et nii ajattelinki että ilmotatte mutta ajattelin vaan kysyä.näitä kyselyjä tuli jo lokakuussa.

suklaapahkina ja maha-asukki 38+4 (hui kauhia :LOL: )
 
Heipparallaa täältäkin piiiiitkän hiljaiselon jälkeen :ashamed: Lukenut kyllä olen teidän juttuja mutta viime aikoina tippunut kärryiltä. Vauvoja on kuiten jo syntynyt, ONNEA kaikille jo vauvansa saaneille!

Minä olen kuin olenkin selvinnyt jo näin pitkälle (rv37+0) ilman raskausmyrkytystä. Alussa kun lääkärit olivat lähes varmoja, että se jonkin asteisena uusiutuu. Edellisessä raskaudessa se oli vaikea.

Tänään kävin synnytystapa-arviossa äitiyspolilla ja nyt vain odotellaan normaalia synnytyksen käynnistämistä. Saan siis normaalisti synnyttää, edellinen syntyi sektiolla. Alkaa kyllä jo jännittää tuleva koitos :eek: Vauva on kasvanut hienosti. Painoarvio oli 3400g! Ei tarttis enää kyllä kauheasti kasvaa :/ Supistuksia täälläkin tulee ajottain. Eilen jopa kipeitäkin muutamia, ihanasti reisissä vihlasi. Veikkaan, että tää ei enää kauan masussa viihdy. Luulen, että kuukautisten mukaan oleva la on lähempänä totuutta kuin nt-ultrassa annettu. Kuukautisten mukaan la 28.11. ja ultran 4.12.

Äiti1982 rv 37+0
 
Moikka kaikille! Täällä ollaan oltu ilman nettiä maanantaista lähtien kun kuusi tippu puhelinlinjojen päälle niin että yhteys katkesi :/ Oikein ahdisti tulla lukemaan, kun arvasin että varmaan kaikki on jo synnyttänyt ja tekstiä on tullut ihan kamalasti! No jaksoin onneksi lukea kaikki... ONNEA Manhikselle, Äitee 78:lle ja MissMaisalle!!!! :heart: .
Mä oon täällä vielä ilman mitään merkkejä mistään. Pari iltaa sitten oli mulla kolme supistusta, sellasia vähän kovempia, mut siihen se jäiki. En tiedä onko öisin supistellu. Ei ainakaan niin että olisin heräilly siihen. Huokaus :eek:
Väsymys vaan pahenee ja oon ollu melko huonolla tuulella ku tältä mammalta on viety kaikki vapaa-aika. Onneks on ees koulua. Toi remppa vie kaiken ajan minkä vaan voi viedä. Sit ukon tietty on päästävä kalaan ja siinä meneeki sit yks kokonainen päivä. Toivois et pääsis sairaalaan synnyttämään ja huilimaan et sais sit vaan olla ja makaa. TUntuu et hermot menee muksujen kanssa kokoajan ku ne on kokoajan vaatimassa jotai. Äiti tuu antaa toi, tuu tekee toi, me halutaan sitä ja tota, äitii....toi lyö , äitii toi ei anna mun leikkii, äitii taas toi repii ton irti. Illalla pikku-ukko ei meinaa nukahtaa. EN tiedä johtuuko se iästä, mutta nukahtaa aina vasta tunnin päästä. Oon iltaisin aina ihan väsyny ku saan noi nukkumaan. Tuntuu ettei jää aikaa ees koulutehtävien tekoon ku en jaksa tehdä niitä enää iltasin, saatikka sitten nousta ylös ammuisin ennen muksuja ku ne herää jo heti ku ukko menee töihin.
KÄÄKS mitä valitusta taas tuli. Purkautu muutaman päivän huolet täs samal... ;)

Jännä ja vaaveli 38
 
Neuvolassa kävin. Pissa puhdas, painoa +800g/vko, sykkeet ja liikkeet hyvät, katto kohdunsuun oli 1,5cm auki ja pituus 2cm, pehmeä. Selkää juilii välillä ja varsinki ku lähtee käveleen. Katotaan mitä tuleman pitää... :D
 
mamskeli Onneksi ei käynyt sen kummemmin kuitenkaan kaatuessasi. Kaikkea sitä voikin sattua...

LEP Mulla kans taipumusta lueskella toisten synnytyskertomuksia.. joistain tarinoista tosiaan jää vähän hyinen maku. Onneksi jokainen synnytys on erilainen ja sitä ei voi tietää mitä edessä odottaa.. :)

mamina Minä just eilen otin urakakseni pestä saunan.. ja kyllähän tulikin kuurattua! :) Ei kyllä synnytystä edistävää vaikutusta ole havaittavissa.. alaselkää särki illalla ja jokusen pintasupistuksen tais antaa, mutta eipä muuta! No, ompahan nyt sitten miehen varpajaisia varten sauna kuurattu.. :heart:

Huomenna olis tarkotus lähteä metsästämään puuttuvia joulukoristeita. Ulkovaloista oli muuntaja mennyt rikkin, semmonen täytyy käydä hakemassa, että saa sunnuntaisille kynttiläkutsuille etupihan "joulukuntoon" :) Lyhdyn ja tekohavuköynnöksen kävin eilen jo virittelemässä asemiin! :) Tuolla odottelee muutama pöytäliinakin silittelemistä, täytyis ensin sovitella, että onko ne oikean kokoisia/mallisia näihin meidän tämän hetkisiin pöytiin (olohuone/keittiö). Tuolla olis vaatehuoneessa jokunen pari myös jouluverhoja, mutta tänä vuonna en taida jaksaa alkaa niitä silittelemään ja ripustelemaan... kuitenkin niin vähän aikaa sitten vasta sain kaikkiin huoneisiin uudet verhot, että en ole noihin vielä kyllästynyt. Ja kun ei noita jouluverhoja nyt tulis pidettyä kun sen vajaa 2kk, niin samapa tuo! Laitetaan kynttilöitä sitten sitäkin enemmän! :) Eniten odotan sitä aitoa joulukuusta, jonka mies tänä vuonna mulle lupasi hankkia :) Saa havuntuoksua *ihanaa* Sanoin, että semmonen lyhempikin riittää.. ei tartte hipoa kattoa, joku semmonen reilun metrin korkunen olis aika hauska! :) Ulkona vaan ei kyllä ole tietoakaan talven tulosta.. :( Niinhän ne vissiin ovat ennustaneet, että tulee musta joulu *kurjaa* :(

Jooh, oiskohan sitä nyt taas purettu jouluintoa hetkiseksi... josko alkais silmäillä ulos ja heti kun jonkinmoinen rako tulee sateelta, niin koiran kanssa ulos! :)

Jaksamista kaikille... :)

Mecu&Möhö 37+6
 
manhis: Voi hellanlettas miten lutunen pikku mies. :heart:

MissMaisa: Paljon onnea pikkuisen prinssin johdosta! :flower: :heart:

Painon tippumisesta oli jotain puhetta. Mulla tippui viime raskaudessa rv:lta 37 alkaen 2kg. Ukko syntyi rv 41.

Vauvakin on nyt sitten oikein päin. Tällä viikollahan asia on tarkistettu kaksi kertaa. Tänään masua kopeloi kolme ihmistä; opiskelija ja kaksi terkkaria. :D Toinen terkkari ( ei mun oma ) totesi vielä, että pää on jo aika syvällä lähtökuopissa. Onkohan mun venyttelyt auttaneet tuota pään asettumista. :whistle:

Mullakin supistelee melkein joka yö. Varsinkin alkuyöstä ei tule nukuttua ollenkaan. Ei nyt hirmu kovasti, mutta ihan sellasia suppareita kuin synnytyksen alkuvaiheessa. ;) Ja paineen tunnetta oli eilen illalla alamasulla, sisäreisissä ja peppuosastolla.


Paljon tsemppiä kaikille marrasmammoille. Kyllä se kohta on ohi meiltä kaikilta! :D



~~NinniNuppunen ja prinssi rv 38+1 :heart: ~~
 
Samir05: juu, tervetuloa vain alitajuntaani- toivottavasti viihdyt! :LOL:

Sainpas oikein nyt leivottua mokkapalat uuniin..rupes niin tekemään jotain hyvää mieli. :xmas: Ja jos tämä kypsä olotila hieman helpottais kun saa edes herkutella! Nih! :kieh:

Mitähän muuten LULU32:lle kuuluu? -tuli vain mieleen, että nyt ei ole kuulunut hetkeen sieltä mitään ja eikös hänellä ollut sitä raskausmyrkytys oireilua? Toivottavasti sielläkin kaikki hyvin!

 
Niinpäs hei onkin, täällä on muutamia jotka kuitenkin aika usein kävi moikkaamassa, ja nyt ei oo kuulunu vähään aikaan.. Esim just Lulu, ja MissMaisa oli toinen, mut onneks kaveri kävi kertomassa:D
Mites Kisse?

Mie kyllä lupaan vaikka miljoonien supistusten keskellä tulla kertoo et nyt lähen:D ja joku saa sit käyä kertoo et kuin kävi:D:D Yleensä pidän konetta valmiustilassa, niin siin ei kauan nokka tuhise et saan tän auki.

Täältä pesee LEP ja muutkin halukkaat, sovitaan et tässä tulis nyt niit supistuksia :LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Typy82:
No niin, 19.11. odottelee keisarileikkaus. Ei mahdu syntymään normaalisti (perätila), vaikka suunnitelmissa oli kokeilla. Painoarvio on 3,1 kg.
Onnea kuitenkin leikkauspäivästä, vaikken tiiä et onko se mielestäsi huonompi vaihtoehto kuin se et oisit saanut kokeilla alakautta?
Miusta on jännää odottaa synnytyksen käynnistymistä, mut sit jos tietäisi etukäteen jonkun tietyn päivän, niin luulen jotenkin et se ois vielä jännittävämpää. :)
 
Onnea MissMaisalle ja Kisselle tsemppiä huomiseen.

Täälläkin hirvea väsymys päällä. Tän päivän ollut hirveä makeanhimo. Kaapit on tyhjennetty ja sairaalaeväät vaihteeks syöty. =) onneks huomenna tulee äitiysrahat, et pääsee kunnolla kauppaan. Tarkottaisko tuo makeanhimo, et kroppa tarvitsis ylimääräistä energiaa tulevaa koitosta varten? Toiveajattelua... :LOL:

Älkää nyt hyvät tytöt lukeko etukäteen mitään kauhutarinoita. Muistelkaa vaan niitä sairaala-sarjassa näytettyjä kivuttomia synnytyksiä. :heart: Miettikää, jos siellä näytettäisi joku paniikkisynnytys, niin pelko tarttuis varmaan jokaiseen meistä. Mistä ne löytääkin niin helpolta näyttäviä tapauksia? :LOL:

39+4 eikä merkkiäkään mistään. =)
 

Yhteistyössä