Marrasvauvat 2007 marraskuussa



Meille syntyi 25.11. klo 1.15 pieni ihana poika :heart: :heart:
Pituutta 52cm ja paino 3500g

Minä luulin lauantaina, että aamukahvi veti vatsan kipeäksi, mutta poikahan se vaan oli päättänyt alkaa tulemaan ulos.
Mahakipu oli jatkuvaa ja soitin synnärille, että onkohan tää normaalia, kun supistusten välillä pitäs olla kivutontakin, ni käski sinne näytille ja sille tielle jäätiin.
Epiduraalin sain ja se oli pelastus. Ponnistusvaihe kesti 20minuuttia ja se oli minusta mukava kun siinä oli iselläin tehtävä ja ajatukset sai pitää muualla kun kivussa. No minusta synnytys oli suht helppo, 6 tikkiä sain, mutta poika on aivan täydellinen!!!
Sai muuten 10 pistettä.
Eilen tultiin kotiin kun en sairaalassa saanut nukuttua. No viime yö meni hyvin ja äippäkin lepäsi. Poika on jo ottanut johdon meidän perheessä ja isä ja äiti juoksee hänen pillinsä mukaan.

Enni ja JalMari 3pv
 
Huomenia!

Tänä aamuna saikin taas nukkua ruhtinaallisen pitkään, äsken vasta kömmittiin vauvan kans..mies koittaa nyt hyvitellä, kun on itte lähössä iltapäivällä pelaa korttia, kyllä mie sen tunnen :) Ei se muuten näin kiltisti antais vaan nukkua niin pitkään kun jaksan.

Menkoista kysyi Sanna..mulla tais alkaa esikon jälkeen vasta 8-9kk:n jälkeen, eli silloin kun imetystä kokonaan lopettelin..ellen ihan väärin muista.
Mulla tosin saattoi tuohon vaikuttaa e-pilsutkin, jotka jälkitarkastuksessa sain.

Oottekos muuten jo ehkäisyasioita miettineet? Vai onko tääl ollut jo kysymystä tästä, en muista..
Itte en haluis pillereitä taas, eikä ajatus kierukastakaan houkuta..mut mitä vaihtoehtoja jää? Sterilisaatiotakaan ei saada viel, kun ollaan alle 30v. ja kaks on vaan lapsiakin.

Sit meillä on kummiongelmakin, ei oo kuin 1 tiedossa, eikä oikein muita keksitä..ei oo sen ikäisiä sukulaisia, ja kuitenkin kun haluttais joku silleen läheinen, jota tulee nähtyäkin silloin tällöin.

Painosta..kamalaa, mulla ei synnytyksen jälkeen oo lähtenyt kuin jotain 6-7kg ja saman verran on vielä jälellä :( Masentaa!

No, nyt pitää lähtee avaa tissibaari, tuolla hermostutaan..
M ja Minttu s.12.11
 
Painosta.. juuri kävin vaaálla ja 5,5 kiloa jäi näköjään sairaalaan...
vielä olisi kymppi jäljellä :whistle:
No eiköhän se tästä vielä muutama kilo lähe itekseen, kun imetys lähtee kunnolla käyntiin.
meille sanottiin ulkoilusta, että -10 raja ja että kahen viikonikäisenä sitten, ni huomenna mennään käymään neuvolassa, ja kysyin, että voidaanko vaunuilla tulla, niin sano että kyllä vain. Että harso vaikka kopan päälle jos siltä tuntuu.
Täällä ollaan vielä niin alkutekijöissä tämän vauvaelämän kanssa, että muuten en osaa kommentoida. vaippoja meillä on nyt vähän joka merkkiä, kun kaikenlaisia näytepakkauksiä käyellään. Aamulla tuli ekat oikeat paskat ja haisi kyllä. Ja nyt kun vaan tonne makkariin kävelee, niin ei ole vaikea arvata mikä äiskää odottaa kun äijä herää.

On kyllä ollut niin kiltti poika aluksi. nukkuu 2-4 tuntia ja syö. vatsaa vääntelee kyllä ja niihin heräilee.
Tuosta röyhtäyttämisestä. röyhtäytättekö vauvan jos imetätte makuulla ja vauva lopulta siihen nukahtaa. Minä kun pelkään että vauva herää... no toisaalta miksi se ei nukahtaisi uudestaan jos massu täynnä ja kaikki ok...
no jatkan tätä vauvaelämäharjoittelua..

Enni ja poika 3vrk
 
Enni 1980: Röyhtäyttämisestä: MInä ainakin olen yrittänyt röyhtäyttää ainakin ensimmäisen tissin jälkeen myös yöllä vaikka vauva olisi nukahtanut viereen. Välillä vauva jatkaa hyvin unia ja välillä herää ja sitten syödään toista tissiä, enkä silloin ole uskaltanut alkaa röyhtäyttämään ettei vaan herää vava. Viime yönä tosin imetin sitten ekaa kertaa istualtaan ja laitoin tytön omaan pinnikseen (otin kopan pois, kun ei siinä tuntunut viihtyvän ja niin hankala oli laittaa siihen nukkuva vauva) ja jotenkuten nukkui siinä. Oli ihana saada nukkua rauhassa omassa sängyssä kyllä!

kyyhkynen ja tyttö 2vko 2pv
 
Eilen oli eka oikea neuvolakäynti. Jätkällä oli hyvin paino noussu, kun ollaan jo nyt 500g yli syntymäpainon. 2vko:n ikäisenä pitäs kuulema olla syntymäpaino saavutettuna... :D Eli maito maistuu...

Nyt vois ne ulkoilutkin aloittaa kun tuli 2vko ikää mutta meijän tuurilla ulkona on yli 10' pakkasta, niin siirtyy. Toivottavasti iltaa kohden lauhtuisi vähän niin vois pikku lenkin tehdä.

Tänään aloitettiin myös jekovit-tipat. Aluksi annoin yhden tipan ja kyllähän tuo poika mahaansa valitteli sen jälkeen mutta tiedä sitten johtuiko vitamiineista vai korvikkeesta. Noita maha vaivoja kun on muutenkin ollut.

Viime yö meni kyllä mukavasti. poika nukkui pitempiä pätkiä. Illalla kiukkusi 22-24 välin, mutta sen jälkeen nukkui n3h pätkiä.

Minua vähän epäilyttää että tuo meikäläisen repeämä ei oo parantunut vaan siellä on joko tikit sulaneet liian aikasin tai sitten auenneet. Tänä aamuna tuli ihan kirkasta verta hieman vaikka jälkivuoto on ollut jo viikonpäivät aika niukkaa ja rusehtavaa. ja kiristää kyllä aika pahasti taas noi tikit, hyvä jos istua viittii..

no mut nyt poika heräs niin pitää lähtee syöttöpuuhiin..

sanle ja veikka 2vko
 
Poika on nyt kaks päivää päälle viikon ja rytmit on vielä hakusessa. Syö suurinpiirtein 2-2,5 tunnin välein ja täysimetyksellä :heart:
Mulla kun tytöillä kummallakaan ei oikein imetys onnistunu, niin nyt oon ihan ihmeissäni,kun maitoo riittää =)
Josta tuleekin eka kysymys:
- kertokaa kokemuksia ruuista, joita ei kannata äitin syödä, josta tulee siis ilmavaivoja vauvalle ! Vois ainakin vältellä sellasia, itelle ei oo tullu mieleen kun kaali..

Kuukautisista, mulla molempien tyttöjen jälkeen alko kun synnytyksestä oli peräti neljä VIIKKOA..olin et kivaa joo..toivottavasti tältä menis pitempään.

Ulkoilusta, meillä kans neukkatäti sano, et kaks viikkoa ikää ja sit vähitellen totutella ulkoilmaan.

Muuten kaikki on lähtenyt hienosti meneen, vieläkun vähän säännöllisempi rytmi löytys niin ihan jees.

Jos keittelis vaik päiväkahvit kun poitsu nukkuu :heart:

Krista ja pieni poika 9 pv
 
krista1: no ekana mulla tulee mieleen kaalin lisäksi sipuli, suklaa, kahvi, tee ja vahvat mausteet, mitä vois yrittää välttää. Just tässä joulun alla sopivasti kielletään suklaan syönti :LOL:

Kuukautiset tais esikoisen vauva-aikaan palata joskus 6-7kk synnytyksestä, mutta imetin silloin. Nythän nuo saattaa alkaa milloin vaan kun vauvat on ihan pulloruualla, toivottavasti pysyis edes vähän aikaa poissa kun just oon jälkivuodosta selvinny..

Onko muilla sektiohaava vielä arka tai kipeä? Mulla tuo iholla oleva haava on ihan ok, mutta tuolta massun sisältä on vielä kipeä. Mietin vaan että onkohan ihan normaalia? Oon siihen edelleen 1-2 kertaa päivässä ottanu 600mg buranan..

Huomenna vois olla meilläkin jo toivoa saada ulkoilun aloituslupa, onhan tytöt jo 5 viikon ikäisiä eikä olla tähän mennessä saatu ulos mennä |O Että onnelliset te, ketkä pääsitte/pääsette "heti" vauvojen kanssa ulos, edes hetkeksi!

Pappikin kävi eilen juttelemassa lauantain kasteesta, nimetkin kirjoitettiin jo papereihin että nyt niitä ei sit enää vaihdella :LOL: Mutta ne on pysyneet juhannuksesta asti samana, eikä ollut edes hankalaa päättää kumpi saa kumman nimen :heart:

Liituraita ja typyt
 
Heipsan!

Ja onnea vauvautuneille!

Me käytiin tuossa lasten kanssa pihahommissa. Pienin nukkui tunnin ulkona rattaissa ja nyt vetelee sikeitä eteisen puolella kopassa jo kolmatta tuntia. Sain ainakin päivällisen valmisteltua..lihapullat sain just uunista ja potut kuorittu. Jee!

Mulla loppui eilen illalla sit rintamaito kesken.. en ois uskonut, et näin nopeesti nää turboboobsit tekee tenät, mut korvikkeella sit jatkettiin parin tunnin kiukkujen jälkeen. Tänään sit suunnataan tuttipullojen lisäys ostoksille.

Mä en muista lainkaan, miten mulla on menkat alkanut synnytyksien jälkeen.. Oiskohan pari kuukautta ollut? 3kk olen molempia tyttöjä meillä imettänyt..

Ehkäisystä.. Heti, kun lopetan/loppuu imetys, niin otan hormoonikierukan takaisin. En oo lainkaan pilleri-ihmisiä ja toi kierukka oli niin huoleton ja halpa. Imetyksen aikana täytynee sit ne minipillerit ottaa :/

Millon teillä on jälkitarkastus? Mulla on vasta 3.1 ja sekin on terveydenhoitajalle tunnin mittainen tarkistus, missä on masennustestit ym. ja sieltä varataan vasta sit lääkärille jälkitarkastusaika. Aika pitkälle menee, mut todennäköisesti tuon joulun takia.

Ja raskauskiloista mulla on jäljellä 2kg. Just kävin eilen ensimmäisen kerran puntarilla synnytyksen jälkee ja oli aika iloinen yllätys.

Mut nyt muihin hommiin.

Ellu ja Emmi 2vko 2pvä
 
Mitäs kaikkee mun pitikään kirjoittaa..

Sektiohaava Ei ole kipee. Ihmettelen suuresti, et parani niin nopeeta, vaik tehtiin vanhan arven päälle ja pystyviilto. Olen jo tehny vatsalihaksiakin eikä ole tullu kipeeks niin on kyl hyvin parantunu.. Ja särkylääkettä haavan takia en kotona syöny ku jonku vkon verran eli yht. joku pari vkoa piti lääkitä.

Ehkäisy Niin eipä ole paljon vaihtoehtoja. Mulle sanottu moneen otteeseen, et en saa muuta käyttää ku pillereitä, kun on se endo ja muuta siihen liittyvää. Ja mä en usko siihen et endo paranis, ainakaan kokonaan, raskauden aikana. Yleensä se tulee takas ja kahta pahempana.

Jälkitarkatus Niin mulla on kans terv. hoitajan kanssa joku keskustelu ja se on 11.12. Kellään muulla täällä Turussa ei tunnu olevan tollasta. Ja sit 17.12 on lääkäri. Saa sit Kelaan toimitettuu sen todistuksen et saa rahaaki sieltä jatkossakin.

Mä en ole nyt su jälkeen imettäny, antanu vaan pullosta, kun ekakski ei tule maitoa kunnolla ja toiseks niin neiti oksentaa kaaressa ihan hirveesti jos imetän. No, olen pullosta antanu ja pysyy huomattavasti paremmin sisällä, mut joka kerta ku annan omaa maitoa pullosta tulee kunnon puklut ja sit taas korviketta ei pulauttele juuri lainkaan eli pakko olla mun maidossa "vikaa". Ja mä tätä samaa asiaa olen tänne jo moneen otteeseen kirjoittanut, joten sori jankkaus, mut ei ole kivaa..No onneks pe on pian ja sillon se neuvola vihdoinkin.

Niin ja oikein paljon onnea taas kaikille vauvan saaneille :heart: :flower:

Miikunki vaikudet palkittiin ihanalla paketilla, vihdoinkin :heart:

Päivittelen taas listaa tässä seuraavaks.
 
Hei taas!

Sain just uudet imetysliivit päälle..harmi vaan ettei näissäkään meinaa tissit pysyä sisällä :( Kuitenkin d-kupit ostin, onneks käytettynä, ois mennyt muuten "isot" rahat hukkaan..no, pitää koittaa pärjäillä.

Sanna, harmillista että vauva saa masuvaivoja yms. sinun maidosta, liekkö sit allerginen tms. Miehen veli oli vauvana ollu allerginen äidinmaidolle, eikä ollu korvikkeetkaan käyny, oli pitäny anopin ostaa soijamaitoa tms. jotai kalliimpaa ja sit pumpata sairaalalle. Mutta, hyvinhän ne kasvaa, vaikka korviketta saiskin!
Se on pääasia.

Liituraita; Me ollaan kans kuunneltu ettei vaan ois vauvalle tulossa masuvaivoja..tekee nimittäin ihan sikana mieli suklaata(ja nyt ku vielä joulu lähestyy niin apua, kun menee kauppaan!) ja ruisleipä on ollu koko raskausajan aika pop. Nii, ja aamu lähtee käyntiin vain kahvikupposen voimalla..

Välillä tuntuu että vääntää masua, mut sittenpä pöriseekin aika tavalla..
 
Sanna: ev 39+5 oli tuo synnytys. Kiitos listauksesta!!

En tiedä itkeäkkö vai nauraa tuolle ruoka-ainelistalle, joka aiheuttaa masuvaivoja. Minun ruokavalio kun on nyt olllut ruisleipä, suklaa ja aamukahvi..... että näin, mutta jos ei suurempia mahaväänteitä tule vauvalle, niin jatkan samalla valitsemallani linjalla... mausteisia ruokia olen yrittänyt välttää... tai siis yritän. eihän tässä olla äitinä oltu kun muutama hassu päivä... hassua muuten tajuta, että minähän olen äiti :heart:

 
Onnea vauvautuneille!

Sanle minulla oli sama juttu kirkkaan vuodon kanssa kun tytöllä oli ikää 2vkoa. Ja tikkien kohdalta kiristeli. Oli pari päivää tosi inhottavat fiilikset niiden takia...

Ehkäisy-asiat tuntuvat niin kaukaisilta! :LOL: Ei todellakaan ole seksi vielä mielessä, mutta pakko kai sitäkin asiaa on jossain vaiheessa ruveta miettimään... Pillerit ja muu hormonaalinen ehkäisy ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta, koska minulla on sairaus, jonka oireita mokomat pahentavat. Kierukkakaan ei tunnu mukavalta vaihtoehdolta... Pakko varmaankin valita kumi (joita myös inhoan :LOL: )kunnes kuukautiset ylipäätään alkavat ja kierto asettuu uomiinsa. Sitten siirrymme taas varmoihin päiviin. Meillä se on ollut toimiva ehkäisymuoto niin kauan kun sitä on käytetty. Ei-varmoina päivinä on sitten täytynyt valita joko kumin tai itsensä hillitsemisen väliltä...

Röyhtäytän myös yöllä syömisen jälkeen. Tyttö nukahtaa uudestaan yleensä melkein heti siitä huolimatta. Tai ainakin vielä toistaiseksi!

Jaahas, taas täytyy mennä!
 
Enni Mulle tulee ainaki edelleen välillä sellanen olo, et hei, mä olen äiti. Ihan outoa oikeesti tajuta, että sitä on nyt ihan oikeasti jonkun äiti, kun tätä on niin monta vuotta odottanu..Mut samalla on sellanen olo niinku toi pikku-neiti olis ollu tässä maailmassa jo vaik kuin kauan ja neiti on kuitenki 5vkoa vanha :)

Jaaha, neiti alko syömään silmät kiinni käsiään et paree mennä antaa ruokaa =)
 
Moikka! Ilmoittautuisin mukaan, odotusaika meni joulukuisissa (la 4.12) . Eli 19.11 klo 16:30 syntyi ihana esikoistyttömme rv 37+6. Paino 2790g ja pituus 48cm.
Synnytys oli positiivinen kokemus, kipeätä se tietysti teki mutta palkinto oli niin ihana että toivottavasti pääsee vielä joskus toisenkin kerran "ponnistamaan". Vauva-arki lähtenyt käyntiin mukavasti. Vauva vilkas; hereillä ollessaan sätkyttelee hurjasti raajojaan ja välillä vaikeuksia keskittyä rinnan imemiseen. Yöt hän mieluummin kukkuisi hereillä, mutta ei kai siihen rytmiin voi vielä mitenkään vaikuttaa. Meidän neiti on myös aika äänekäs nukkuja. Karjahtelee ja vinkuu unissaan aina kun kevyempi univaihe menossa, mutta kun menen katsomaan niin nukkuvalta näyttää. Onko muiden vauvoilla tälläistä?

moksa ja mainiovauva 9pv.
 

Enni ja Sanna; Älkääs nyt, mulle tää tulokas on jo toinen lapsi ja silti tulee välillä semmoisia wau-expereriencejä, et miehän oon joidenki äiti! On se vaan uskomaton tunne..
Nää pienet ja avuttomat on niin riippuvaisia minusta..oih, mikä vastuu ja samalla, mikä ilo niitä seurata, kasvua ja kehitystä..kun ne oppii uusia asioita..ja se rakkauden määrä on kans jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Vaikka väsyttäis ja ottais välillä päähänkin, niin kyllä niitä silti rakastaa..niin paljon.
 
Donu oliko sulla kuitenkin parantunut haava normaalisti vaikka tuota kirkasta vuotoa tulikin?

Sanna Mulla tulee aina välillä ihan samat fiilikset. Jotenkin ei oo vissiin täysillä tajuntaan vielä iskostunut että oon oikeasti tuon pienen nyytin äiti. No mut eiköhän se tässä ajan myötä ala syöpyä tuonne pääkoppaan.

Moksa Meijän pojalla on kans alkanut nyt noi ääntelyt unissaan. Joskus parkasee itkunkin ja kun meen kattomaan niin nukkuu sikiunta. En sit tiiä näkeekö tuon ikäinen jo unia vai mistä ne johtuu, mut aika paljon se tosissaan unissaan ähisee, tuhisee, vinkuu ja itkee.
 
Meille syntyi Päijät-Hämeen keskussairaalassa 20.11 klo 15.11 pikkuinen poika mitoin 3690g ja 50cm rv 39+6! Ennestään kotona helmikuussa 4v täyttävä poika ja aviomies. Synnytys oli helppo, vaikkakin ponnistusvaihe oli pitkä. Istukka ei sitten meinannut millään irrota itsekseen...melkein tunti siinä meni. Tässä ollan taas opeteltu vauva arkea. Poika syö ja nukkuu hyvin. Yöllä herää kerran tai kaksi syömään. Hän saa rintaa ja lisäksi korviketta. Alkoivat antaa sitä jo synnärillä kun pojan sokerit olivat alhaalla! eilen kävi neuvolan täti kotona. sairaalasta lähtöpaino oli 3550g perjantaina ja nyt eilen jo 3870g. Eli hienosti täällä kasvetaan. Nyt vähennetään pullo annoksia ja syödään enemmän tissiä. Olin hieman huolissani että tuleeko sieltä tarpeeksi mutta näköjään tulee!

Mutta olisi kiva vaihtaa teidän muiden marraskuisten kanssa kuulumisia nyt kun tuo omakin tuossa tuhisee. Seurasin kyllä keskusteluanne tuolla odotus puolella mutta en siellä huudellut kun tämä kone ei ollut yhteistyössä...

Peikko-Enkeli ja "veikka" 10pvä
 
Tuosta vuodosta aloin kirjottamaan. Mullakin oli tossa parin viikon paikkeilla kirkasta verivuotoa, vaikka oli jo ollut muutaman päivän ihan pikkuhousun suojalla, eli tosi vähäistä välissä, sitten yhtäkkiä ihan kuukautisten verran ja kirkasta. Mulla ei ainakaan johtunut haavojen aukeamisesta, koska laitettiin vaan kolme tikkiä ja nekin eri kohtiin.

Meillä neiti vihaa yli kaiken kaikkea mikä liittyy pesuihin eli oli kyse sitten lappupesusta tai kylvyn jälkeen kuivatuksista yms. niin aivan hirvittävä huuto ja on jo huomannut että jos huudan oikein kovaa ei tarvi olla kauaa kidutettavana. Meillä napa ja nassu pestäänkin sitten yleensä eri reissulla.

Yöllä röyhtäytän ellei nukahda tissille, ja on sen verran ilmavavoja ettei kovin äkkiä röyhtäyttämättä nukahda, ja sitten tuleekin nojaamaan tissiin ja nukahtaa siihen itekseen tai sitten tissiin nojaten vatsanpäälle. On se jännä että kun sapuska vaan on käden ulottuvilla, niin nukahtaminenkin on paljon helpompaa. Tuttia meillä syödään jonkin verran ja yleensä silloin kun laitetaan kaukaloon, muuten ei oikein suostu syömään.

Onko nimet olleet vaikea päättää? Meillä toinen nimi on vielä hakusessa.
 
Täälläkin masuvaivat ovat alkaneet. Pikkuinen kipristelee välillä tosi paljon ja maha rutisee kamalasti. Eilinen päivä meni kokonaan ilman pidempiä unia, maksimissaan 30 minuuttia nukkui yhteen putkeen. Yö oli onneksi rauhallisempi ja neiti jaksoi nukkua ja heräsi syömään vain 4 tunnin välein. Mitähän sitä karsisi pois ruokavaliosta, kun ruisleipää en ole enää syönyt, enkä oikeastaan muutakaan sellaista mikä mahavaivoja voi aiheuttaa (paitsi juon kyllä maitoa, enkä siitä haluaisi luopua)... Täällä ollaan vielä täysimetyksellä.

Jälkivuodosta... On kuulema ihan tavallista, että vuotoa tulee välillä paljon ja välillä ei oikeastaan ollenkaan. Sitten kun noin viikkoon ei ole tullut mitään, voi olettaa, että jälkivuoto on loppunut kokonaan. Itse huomaan, että jos paljon tulee liikuttua, niin vuotoakin on enemmän. Vuoto on välillä kirkasta ja välillä "vanhaa vuotoa".

Milloin olette muuten aloittaneet saunomisen? Itselläkin laitettiin muutamia tikkejä ja kohta alkaa olla 2 viikkoa synnytyksestä ja saunaan tekis jo mieli...

Nimien miettiminen on täälläkin käynnissä... Kamalan vaikea tehtävä miettiä sopivaa nimeä... Toinen nimi on oikeastaan jo selvillä, mutta etunimi tuottaa vaikeuksia.. No ristiäiset on tarkoitus järjestää vasta tammikuussa, eli aikaa on...

Kitinää kuuluu eli taas syöttöhommiin...
 
Neuvola kuulumisia: poika on nyt 57,7cm pitkä ja painoa on 5115g. Hyvin on siis oma maito maistunut :) Sai neuvolakorttiin vielä merkinnät jäntevä ja tarkkaavainen.

Meillä alkoi masuvaivat viikonloppuna ja niiden kanssa on nyt öitä valvottu (sopivasti osui miehen töihin paluun yhteyteen...). Saatiin neuvo kokeilla Cuplatonia tai Disflatylia. Onko jollain kokemusta, kumpi olisi parempi tai tehokkaampi? Tosin eivät kuulemma kaikilla auta.
Maitohappobakteereja kehoitti edelleen jatkamaan. Niitä poika on saanut synnäriltä asti, kun joutui antibiootti-tippaan kahden päivän ikäisenä. Ja siellä suosittelivat jo, että jatkettaisiin väh. kaksi viikkoa niiden antamista kotonakin. Laitoksella ainakin huomasi, että jotakin vaikutusta niillä on. Kakka ei meinaa aloituksen jälkeen enää haissu yhtä pahalle.

Samalla sitten sovittiin, että perhetyöntekijä ottaa minuun yhteyttä. Tulee kotiin näyttämään ja opastamaan vauvahierontaa. Jos vaikka se auttais masuvaivoihin. Ja samalla tuo näytille kantoliinoja, joissa myös opastaa. Ja ilmeisesti on mahdollista saada joksikin aikaa lainaan liina kokeiltavaksi.
Täällä on sellainen projekti, jonka tarkoituksena on madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä perhetyöntekijään. Ja samalla enneltaehkäistä ongelmia ja auttaa perheitä jaksamaan. Ja siksi tarjoavat tälläisiä palveluja, jotka minusta oli hiukan yllättäviä. Mie miellän ja ajattelen, että perhetyöntekijään otetaan yhteyttä vähän eri asioissa. Mutta kivahan se on, että tuollaista järjestävät =)

Ritiäispäiväkin on nyt sitten varattu, lopulta. Minä en mitään kiirettä olekaan pitänyt. Meinas jo tuo kahden kuukauden määräaikakin tulla täyteen. Tosin voishan sen nimen ilmoittaa maistraattiin ja kastaa sitten joskus myöhemmin.
Nimistä on jo toinen ja kolmas päätetty. Ovat suvussa kulkeneita nimiä. Mutta se kutsumanimi vielä puuttuu. Meillä ei ole kyllä mitään ehdotelmaa kummallakaan. Ehkä me sitten lopulta vain arvotaan hatusta nostamalla joku nimi kastepäivän aamuna :LOL:

Hipkukka ja poika reilu 3vkoa
 

Yhteistyössä