masentavaa

Heips!!

Rupesin vaan tääne kirjottamaan, kun on niin kurja olla!! Km:n jälkeen yritustä takana 8kk eikä ala vaan tärpätä. En tiiä mitenkä se nyt rupes masentamaan, kun vielä pari kuukautta sitten olin niin ilosella mielellä. Ainakin minulle km oli niin kova pala ja nyt vielä kaikenlisäks oon työasioita ruvennu stressaamaan mitä en aikisemmin pahemmin stressannut. Ja asiaan varmaan vielä vaikuttaa se, että siskollani oli eilen laskettu aika. Vaikka sisko on erittäin rakas minulle on meidän välit täysin tulehtuneet!! Ei sille vaan maha mitään että on niin katkera ja kateellinen omalle siskolle!! On aivan hireveätä seurata siskon mahan kasvua saatika sitten kun pikkunen on maailmassa. Ainakin nyt tuntuu, että ei halua nähdä pariin kuukauteen. On mulla tottakai parempia päiviä ja pystyn ajattelemaan asioita positiivisemmin, mutta välillä se vaan iskee suunnaton katkeruus ja viha. Ja suuresti helpotaa, kun on ihmisiä jotka jaksaa kuunella minua =) No ei se auta kun jatkaa sitä yrittämistä ja mennä eteenpäin!!

 

:hug:

 

e löydy sanoja :ashamed: :hug:

toivotaan kuitenkin että tekin pian saisitte uutisia :heart:

 

hei Anni!
Kun luin tekstisi niin tuntui aivan kuin olisin itse sen kirjoittanut. itselläni on km:sta 2kk ja edelleen on hyviä ja huonoja päiviä.viimeksi eilen teki mieli tehdä jotakin itselle kun alkoikin taas menkat,vaikka niin muka tunsin raskausoireita...tuntuu kamalalta kirjoittaa noin että tekis mieli tehdä itselle jotakin, mitä en tosin tee,mutta kun on vain niin pettynyt itseensä...ja tosiaan,minun siskoni ei ONNEKSI ole raskaana,vaan mieheni sisko,joka on usein käymässä vanhemmillaa ja me asumme samalla paikkakunnalla heidän kanssaan...itse olen tosin kieltäytynyt näkemästä häntä koska en tiedä mitä silloin tapahtuisi..itkisin varmaan niin paljon ja toivoisin heille kaikkea pahaa koska olen niin katkera..ehkä siksikin kun kuulimme hänen raskaudestaan juuri samana päivänä kun itse sain keskenmenon....tässä alkaa olla jo niin väsynyt ja turtunut tähän kaikkeen....

mutta paljon voimia sinulle!
vaikka tälläista ei toivo kenellekkään niin silti on lohduttavaa kun tietää ettei ole yksin tälläinen "kummajainen" joka ei saa lasta aikaiseksi...
tämä on näköjään taas näitä huonoja päiviä kun tuli niin katkerasävytteinen viesti...

 

Hei Anni

Voimia ja jaksua! :hug:

Hieman surua ja katkeruutta on herännyt itsessänikin. Välit sisareeni menivät syksyllä 2005. Sisareni poikaa (kummipoikaani) ei paljon tarvinnut sen jälkeen nähdä. Kesällä 2006 minulla todettiin vaikeita solumuutoksia kohdunsuulla ja tehtiin sähkösilmukkahoito ja ilmoitettiin, ettei lasta kannata yrittää puoleen vuoteen ennen kuin kontrollikäynti on tehty. Yritystä oli siihen mennessä ollut vajaa vuosi. Syksyn mittaan sain kuulla sisareni ja kavereideni raskauksista. Neljäs raskausilmoitus tuli joulukuussa. Masensi aika paljon, miksi muut, mutten minä. Alettiin joulukuussa taas urakalla yrittää ja tammikuussa tärppäsi. Sain synttärilahjaksi km (5+6). En ole voinut asiasta puhua.

Hämmennykseksi sisareni kutsui ristiäisiin ja yksi kaveri pyysi kummiksi. Ehkä jokin korkeampi yrittää lohduttaa tavallaan.
:heart:

 

Hei,

Jutut liippasivat niin lähellä omaa tilannetta että on pakko kirjoittaa muutama rivi itsekin. Omasta keskenmenostani on kohta jo puoli vuotta aikaa (tapahtui rv 11+4). Kyseessä oli ensimmäinen raskaus, ja lapsi todella tovottu. Pikkusiskoni tuli raskaaksi muutamia viikoja minun jälkeeni. Hänellä lähenee kohta laskettu aika - mutta itsellä siis ei.

Uutta raskautta ollaan yritetty, mutta ei vaan ole tärpännyt. Kerran kuukaudessa iskee masennus - eikä siitä keskenmenostakaan ole vielä kunnolla toipunut. Kroppa edelleen sekaisin, kuukautiset tulee vähän miten sattuu joten ei sitä ovulaatiotakaan oikein pysty laskemaan. Ja tästä henkisestä puolesta puhumattakaan... Tapaan siskoa noin kerran viikossa ja "joudun" seuraamaan miten maha kasvaa. Ja muutenkin on paljon raskausuutisia lähipiirissä, sekä ystävien että työkavereiden keskuudessa. Todella vaikeaa olla olematta kateellinen ja katkera.

Tsemppiä vain kaikille - toivottvasati se aurinko paistaisi joskus meille risukasaankin!

 

Hei, laitanpa minäkin pari sanaa. On jotenkin helpottavaa huomata, että on muitakin samassa tilanteessa kärvisteleviä eli myös meillä esikoisen odotus päättyi keskenmenoon 10:llä viikolla. Ja tämä kaikki tapahtui jo yli puoli vuotta sitten. Koko ajan ollaan yritetty saada uutta raskautta alulle, mutta ei vain onnistu, ei. Asia alkaa tosissaan jo pikku hiljaa huolestuttamaan, kun ikäkin on jo yli kolmenkympin. Tuntuu, että siitä km:sta ei meinaa päästä lopullisesti ylitse ollenkaan, kun ei ole pystynyt enää raskautumaan. Minulla myös on kroppa mennyt jotenkin ihan sekaisin; kierrot heittelehtivät miten sattuu ja välissä on ollut todella pitkiä kiertoja (50 päivää). Olen kerran käynyt jo gynenkin juttusilla, mutta hän kehotti vielä odottamaan. Eli ei kai tässä muu auta kuin jatkaa yrittämistä ja toivoa parasta. Aion kyllä piakkoin mennä uudestaan gynen juttusille, jos nämä kierrot jatkuvat näin kummallisina. Tsemppiä teille ja kaikille muillekin km:n kokeneille!

 

Mulle tuli keskenmeno vähä yli 3 kuukautta sit ja vieläkin on paha olla.. Surettaa aivan kauheesti.. Eikä helpottanut yhtään ku miehen kanssa tuli ero tammikuussa. Nyt vaan suree yksin eroa.. Olin pääsy yli keskenmosta jo aika hyvin. Kunnes tuli ero ja keskenmeno nousi pintaan.. Iltasin itkettää keskenmeno. Ja se vaan pahenee ku kaupungilla näkee raskaana olevia naisia tai naisia jolla on oma pienokainen. Tulee kauhean katkera olo siitä kun ite en voi nyt saada lasta. Kun mies lähti luota. Kauhee tunne ku mies lupasi tukea eronki jälkeen keskenmenossa, aluksi hän kyllä tuki mutta nyt ei enään..
Ymmärrän sinua ihan hyvin että olet katkera. Itse olen aika katkera serkun tulevalle vaimolle joka saa lapsen heinäkuussa.
Voimia sinulle... ja hyvää kevään odotusta. :hug:

 

ehkä kaikella on kuitenkin tarkoituksensa,katkeruun aj kateus vaan pahentaa asioita.