Masentunut äiti

Pakko vaan päästä jonnekkin kirjoittamaan ja purkautumaan. Ystäviä ei minulla ole ja tutuille en näistä voi puhua, enkä haluakaan. Sekin on osa ongelmaani kun yritän kantaa kaiken yksin.

Masennuin raskaaksi tultuani. Se oli vahinko, mutta en niinkään surrut sitä mitä minun elämälle tapahtuu vaan pelkäsin jo silloin syntymättömän lapsen puolesta, että en pysty tarjoamaan sille hyvää elämää. Pyörittelin mielessä aborttia ja myöhemmin adoptiota ja muuta vaikka en ikinä olisi pystynyt lasta pois antamaan tai abortoimaan. Minulla oli silloin itsemurha-ajatuksia, mutta sinnittelin lapsen takia. Synnytän edes hänet ja tapan itseni vasta sitten. Vaikka toisinaan mietin onko tämä maailma hyvä hänellekään.

Jotenkin sain kuitenkin haettua apua ja sain lääkkeet ja aloin voida paremmin. Rakastuin syvästi sisälläni kasvavaan ihmiseen. Hänen takia elin terveellisesti ja huolehdin itsestäni. Loppuraskaudesta vaikeudet kasvoivat ja jouduin loppuajaksi noin kuukaudeksi sairaalaan. Synnytystä yritettiin käynnistää ja lopulta päädyttiin leikkaukseen. Lapsi joutui keskolaan ja itse olin kauan vuoteen oma. Huomasin että aloin masentumaan uudelleen. Jotenkin mikään ei mennyt niinkuin olin toivonut ja kuvitellut. En halunnut silti kertoa kenellekään, eihän uuden äitin sovi olla masentunut.

Ensimmäiset kuukaudet vietin vauvan kanssa sisätiloissa. Imetin melkein koko ajan. Jotenkin sillä onnen huumalla sain piilotettua masennusta myös itseltäni. Alussa kaikki auttoivat. Mieskin hoiti vauvaa paljon. Huomasin silti että aloin eristäytyä. En enää halunnut ja uskaltanut lähteä kotoa minnekkään. En kehdannut sitä kenellekään sanoa, hävetti. Väitin että en halua häiriinnyttää imetystä.

Jotenkin pikkuhiljaa kaikki ihmisten apu hävisi jonnekkin, mieskin alkoi viettää aikaa omissa puuhissaan ja jotenkin en edes halunnut "vaivata" häntä minulla ja vauvalla. Huomasin että olen tosi väsynyt mutta jotenkin en edes halunnut hakea apua. Halusin pärjätä yksin. Jotenkin siitä tuli ikäänkuin normaalia että vietän vuorokauden toisensa perään vain vauvan kanssa. Minulla ei ole mitään omia menoja tai mitään muuta elämää.

Tiedän että olen tosi masentunut. Haudon taas itsemurhaa. Tuntuu että lapsenikin voi paremmin ilman tällaista äitiä. Itkettää joskus kamalasti kun hän hymyilee minulle, tuntuu että edes joku välittää minusta. Mutta en halua pilta hänen elämäänsä.

Joo, tämä on jotenkin tyhmä kirjoitus, anteeksi.

 

Hae itsellesi apua nyt heti. Yritä päästä vaikka sairaalaan sellaiselle osastolle minne voit ottaa vauvan mukaan?

Et ehtinyt parantua raskausmasennuksestasi vaan se on nyt syventynyt entisestään.

 

:'(
hyvin kirjoitettu :hug:
koita nyt kuitenkin vain hakea apua uudelleen,vauvasi tarvitsee sinua!!

 

Saat puhua eikä ollut typerää tekstiä. Ihanaa että koit hyvältä avautua tänne :heart:
Apua vain pikaiseen, vielä kun ei ole myöhäistä. Joskus hävettää se avun pyytäminen ja ottaminen vastaan, mutta se on ainoastaan hyväksi sinulle ja lapsellesi :heart:

 

älähän nyt, muista että lapsesi tarvitsee sinua ja rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet! kukaan ei voi sinua koskaan korvata. nyt haet apua!! masennus on ihan tavallista äideillekkin. kun saat keskusteluapua ja OMAA aikaa, alat voida paremmin. älä pilaa lapsesi elämää miettimällä hänen äitinsä tappamista vaan nyt teet sen mitä pitää, eli lääkäriin ja heti! halaus ja rutistus.

 

:hug: Hae apua itsellesi! Olet varmasti hyvä äiti lapsellesi. Hän tarvitsee Sinua! Kaikkea hyvää! :flower:

 

Varaa pian itsellesi aika miel. terveys-toimistosta. Tarvitset pian apua! Nämä asiat eivät parane itsestään. Toivon sulle voimia!

 

Soita vaikka neuvolaan heti. Ne auttavat sinua. Olet tärkeä ihiminen vauvallesi.

 

ei ollut tyhmä kirjoitus... olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa. lapsia on nykyään kaksi joista esikoinen pian 6, ahdistaa kyllä edelleen mutta parempaan päin koko ajan.
mua auttoi eteenpäin se, että uskaltauduin muistelemaan pikkuhiljaa terapiassa omaa lapsuuttani ja sen tapahtumia, eikä ne sitten kovin kauniita ollutkaan. mutta se oli helpotus.

nyt täytyy mennä mutta kirjoitan illalla lisää, kirjoita sääkin joohan?

 

kuules ap.. neuvolassa ovat myös sinua ja etenkin sinua varten! Siellä on henkilö joka välittää sinun voinnistasi! Soita sinne ja kysy saatko tulla käymään, tiedän.. se tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta tuosta sun tekstistä näkee, että rakastat vauvaasi.
Et ole huono äiti, jos/kun haet apua..!

 

itse pelkäsin että multa viedään lapset pois kun olen niin masentunut. se esti avun hakua mutta kun aloin käyttäytyä itseäni kohtaan väkivaltaisesti, tajusin että tässä on raja, soitin perheneuvolaan ja pääsin psykologille. häpeä oli suuri mutta onneksi hain ajoissa, sain apua myös lastenhoitoon.

 

Eikö sulla ole sukulaisia, esim. vanhempasi, sisaruksia tai serkkuja tai lapsuudenystäviä tai joku läheinen, joka voisi olla sulle nyt apuna, edes joskus ? Perhetyöntekijä meillä kävi pari ekaa kuukautta, neuvolasta antoivat hänen numeronsa, koska en itse jaksanut paljoa hoitaa vauvaani. Onneksi mies oli vanhempainvapaalla jotain 8 kk, muuten olisi pitänyt jonkun käydä tekemässä ruuat ja pesemässä pyykit. Kysy neuvolasta onko heillä tietoa jostakusta, joka käy kotona hoitamassa lasta vaikka tunnin kerran viikossa, että pääset yksinäsi vaikka kauppaan tai mielenterveystoimistoon. Minä käyn siellä silloin tällöin eikä se ole häpeä, että äitikin voi olla masentunut. Meitä on monta, jotka jaksavat arkea lääkkeiden avulla. Lapsesi kaipaa ja rakastaa sinua aina, olitpa sinä millainen tahansa, olet kuitenkin hänen ainoa äitinsä. VOIMIA SINULLE, toiv saat apua jostain !!

 

mäkin pelkäsin että pilaan lapseni elämän. jouduin mielisairaalaan pariksi viikoksi kun viiltelin itseäni. mies vei mut lääkäriin ja lääkäri kirjoitti lähetteen suljetulle osastolle. myöhemmin vuosi yksityisellä psykiatrilla terapiassa. tytär nyt 3v ja reipas elämäniloinen neiti ja minä ihan ok, välillä kuitenkin itsetuhoisia ajatuksia ja katkeraa vihaa äitiäni kohtaan.

 

En voi sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu, koska jokaisella ihmisellä on erilaiset tuntemukset kuin toisella. Mutta tiedän kuiten, että mitä masennus voi olla.

Ensiksi haluan, että katsot itseäsi muutenkin kuin hyvin kriittisesti. Olet maailma sille pienokaisellesi. Hän rakastaa sinua vilpittömästi eikä pyydä mitään sellaista mistä et pysty selviytymään. Olet hänelle maailman paras äiti, kukaan toinen ei voisi ikinä olla sinua parempi.
Itke, itke niin paljon kuin haluat. Sinulla on oikeus siihen. Et sinä lapsesi elämää pysty pilaamaan, rakastat häntä ja haluat hänelle parasta. Kun luotat itseesi, tiedät, että sinä olet hänelle parasta tässä maailmassa, nyt ja aina.

Pyydänkin, että juttelet asiasta neuvolassa, jos et itsesi takia, niin sitten pienokaisesi takia.
Taistelit jo kerran, tee se uudestaan. Se kannatti silloinkin.

Toinen asia mistä itse sain paljon apua, oli vertaistukiryhmät. Masentuneita äitejä on paljon, kaikilla meillä on ongelmia ja murheita. Sinä olet tiedostanut jo masentuneisuutesi, olet pidemmällä kuin moni muu äiti. Jos haluat, saat apua. Sinun pitää vain uskaltaa pyytää ja puhua asioista sinun ehdoillasi.

Voimia ja jaksamista, pystyt kyllä siihen.

 

Käypä katsomassa Äimä Ryn sivuilla.. www . aima . fi

 

Kiitos teille vastauksista. Tiedän että tarvitsisin apua, että pääsisin tästä, mutta en koe olevani sen arvoinen. Olen tehnyt joskus niin ällöttäviä juttuja, että vihaan itseäni niiden takia.

Ja tämä on ehkä pinnallista, mutta en kestä itseäni enää senkään vuoksi, kun olen alkanut hoitamaan tätä ahdistavaa oloa syömällä. Yritän piilotella sitä herkkujen roskamäärää mieheltäni, koska hän jo huomauttelee kiloistani.

Tämä menee aina vain sekavammaksi. Minulla on ollut paljon ennen lasta mielenterveys ongelmia ja en halua enää olla se hullu ja sekopää. Luulin välillä että minusta tulee hyvä ja normaali kun saan lapsen, että se jotenki parantaa minut.

Tiedän, että lapsella hyvä olla isänsä kanssa, kun minua enää ole. Hän on silti hyvä mies.

Kun elää pitkään niin, ettei saa tehdä mitään omaa ja mukavaa, tyydyttää tarpeitaan, niin kohta niitä ei enää tarvitsekaan, ai halua enää mitään, mikään ei tunnukaan enää hyvältä.

Tunnen syyllisyyttä nyt tästäkin kun netissä roikun näitä kirjoittamassa.

 

Sinä olet tärkeä ihminen ja jos päätät selvitä masennuksesta, sinä selviät.

 

:hug: Paras lahja mitä voit lapsellesi antaa on hakea apua. Ei se, että itsesi riistäisit häneltä :hug: Soita neuvolaan :hug:

 

oikeasti, miten voit kuvitella että lapsellesi on parempi ettei hänellä ole enää äitiä? hän tulee kärsimään siitä tiedosta loppuelämänsä, jos hänen äitinsä tappaa itsensä kun hän on pieni. hän luulee, ettei ollut minkään arvoinen, ettet sinä halunnut elää hänen takiaan ei hän ymmärrä sinun ajattelutapaasi, että muka sankarillisesti pelastat hänet itseltäsi..!

 

ap, ihan turhaan piiskaat itseäsi. Kysymys on nyt sinusta. Uskalla puhua, se ei vie sinulta mitään. Soita neuvolaan/mielenterveystoimistoon nyt, lupaan, että saat apua ja sinusta välitetään juuri sellaisena kuin olet!!

 

Nyt oikeasti soitat vaikka sinne neuvolaan, ja haet itsellesi apua. Ymmärrän tuon tunteen, ettei ole edes ansainnut mitään apua. Mutta lopulta siinä kärsii muu perhe, tiedän omasta kokemuksesta.
Kun saat apua ja se alkaa vaikuttamaan, huomaat, että se todella kannatti
voimia :hug:

 

sano miehellesi, että soittaa sinulle apua!! Olet sen ansainnut

 

oikeasti, miten voit kuvitella että lapsellesi on parempi ettei hänellä ole enää äitiä? hän tulee kärsimään siitä tiedosta loppuelämänsä, jos hänen äitinsä tappaa itsensä kun hän on pieni. hän luulee, ettei ollut minkään arvoinen, ettet sinä halunnut elää hänen takiaan ei hän ymmärrä sinun ajattelutapaasi, että muka sankarillisesti pelastat hänet itseltäsi..!

Tämän paremmin ei asiaa voi muotoilla! Lapsesi tarvitsee sinua, ei kukaan voi olla hänelle parempi kuin SINÄ!

 

oikeasti, miten voit kuvitella että lapsellesi on parempi ettei hänellä ole enää äitiä? hän tulee kärsimään siitä tiedosta loppuelämänsä, jos hänen äitinsä tappaa itsensä kun hän on pieni. hän luulee, ettei ollut minkään arvoinen, ettet sinä halunnut elää hänen takiaan ei hän ymmärrä sinun ajattelutapaasi, että muka sankarillisesti pelastat hänet itseltäsi..!

Tämän paremmin ei asiaa voi muotoilla! Lapsesi tarvitsee sinua, ei kukaan voi olla hänelle parempi kuin SINÄ!

Tottahan tämä on, mutta masentuneen mieli on kieroutunut eikä asioita osaa ajatella järkevästi. Minä tiedän, koska ap:n teksti oli kuin minun suustani vuosi sitten. Haudoin itsemurhaa ja ajattelin, että olisi lapsille parempi jos kuolisin. Sitten vein kirjeen neuvolaan, kun en halunnut puhua ja se oli mielettömän hyvä teko! Sitten sain lähetteen mielenterveysneuvolaan ja siellä käynnistä on ollut minulle iso apua. Lääkitys sattui heti kohdilleen ja sain perhetyöntekijän mtt-käyntien ajaksi ja pääsin vertaistukiryhmään. Sairastan lisäksi ahdistuneisuutta, joten ei tämä helppoa ole ollut mutta elämänhalu on kova!
Hae apua, lapsesi takia jos et muuten. Masennuksen takia ei kannata kuolla. :hug:

 

olen ollut erittäin masentunut jokaisen lapsen jälkeen, neuvolasta en saanut mitään apua!! Nyt nuorin lapsi 3v ja paha olla on edelleen. 8v yhteensä tätä helvettiä kestänyt. Olen itse töissä hoitoalalla ja tätä sairautta salaan edelleen ja kovasti. Kenellekkään en ole kertonut että syön masennuslääkkeitä, eikä sitä minusta päällepäin huomaakkaan...Terapiaan ei ole aikaa/rahaa, hyvä kun töihin jaksan raahautua, koska on pakko kun rahaa ei tuo mies(ei ole miestä) eikä kukaan muukaan kuin minä.
Vapaa-ajat makaan "koomassa" kotona roskaruokaa ja karkkeja mässäillen, olen täysin eristäytynyt ja haudon itsemurhaa. Vituttaa ja raivostuttaa et sitäkäänen voi tehdä kun olen ainut huoltaja lapsilleni. Voi helvetti tätä paskaa elämää :-((( Täysin sidottu lapsiin ja kotiin, ei KETÄÄN jolle kertoa huolensa. Enkä todella usko psykologeihin ym "auttajiin". Ei niitä ketään oikesti kiinnosta sairaiden asiat, rutiinilla vaan hoidetaan ja kysytään kuin robotit tietyt kyssärit.
Että tsemppiä vaan ap. kirjoittaja, ehkä sinulla vielä on toivoa. Toivon ainakin niin. Ja onhan sulla sentään mies ja VAIN yksi lapsi!!!