Matu tuomittiin lapsen raiskauksesta Espoossa.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mies tuomittiin vankilaan koulutytön raiskauksesta
Torstai 14.4.2016 klo 14.15

Espoon käräjäoikeus on tänään torstaina tuominnut Uchechi Christopher Onyeman raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankilaan.

Onyeman rangaistus on kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta. Käräjäoikeus määräsi hänet heti vangittavaksi.

Raiskaus tapahtui viime kesänä Espoossa. Onyeman uhri oli vasta 13-vuotias.

25-vuotias Onyema myönsi, että oli kohdannut tytön ja kerran tyttöä myös halannut. Hänen mukaansa mitään seksuaalista kohtaamiseen ei kuitenkaan liittynyt.

Oikeus piti kuitenkin tytön kertomusta uskottavampana. 13-vuotias oli kertonut tapahtumista heti eli puolen tunnin sisällä ulkopuoliselle henkilölle. Muutamaa päivää myöhemmin hän kertoi teoista oma-aloitteisesti myös HUS:n Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisessa osaamiskeskuksessa. Edelleen seuraavassa kuussa uudessa kuulemisessa hän kertoi täsmälleen samansisältöisesti teoista.

Käräjäoikeus katsoi, ettei kukaan ulkopuolinen ole pystynyt vaikuttamaan 13-vuotiaan kertomuksiin. Kertomuksen näyttöarvo oli suuri.
 
Ei kaikki maahanmuuttajia ole raiskaajia ja pari vuotta sitten Oulussa suomalainen mies 43v raiskasi 12v ulkomaalaisen tytön. Joten rukoile ettei sun tyttös tutustu myöskään suomalaiseen mieheen. Hauska nähdä miten jotkut miettii että kaikki ulkomaalaiset ovat samalaisia :) eli onko kaikki suomalaiset samanlaisia koska mä ainakin olen ihaan erilainen kuin muut. Kannattaa joskus herätä sieltä omasta maailmasta tai unestaan ei me suomalaiset niin puhtaat ollaan myöskään kyllä mekin tehdään vaikka mitään ja niin tehdään ympäri maailmaa. Ei missään maassa ole kaikki hyviä kansalaisia joku aina tekee jotain mutta yleistämistä ei kannattaa. En puolusta tekojaan koska väärin on väärin mutta puolustan niitä jotka eivät ole mitään tehneet ja joutuvat kärsimään sen takia koska toinen teki. Ja luulisi että ihmiset olisi muuttanut ajattelun tavan mutta näköjään näitä löytyy jotka eivät nää asia kovin laajasti.
Kerroinpa oma mielipiteeni :)
 
Sorry vaan vajakki, mutta tilastot puhuvat puolestaan.
 
Haha ai puhu että kaikki maahanmuuttaja ovat raiskaajia? Ja taitaa sulla olla itseluottamusta alhaalla kun pitää muita haukkua vajaaksi? Joko olit koulu kiusattu tai sulle on annettu pakit kun oikein haukkua pitää :) Kokonainen olin viimeksi kuin tarkistin mutta joo kuule kaikilla on tilaa omaa mielipiteellään. Tarkista faktat ja hyväksy se että suomalaiset tekee samoja asioita mitkä ulkomaalaiset myös mutta niistä ei jauhetaan.. Näitä on monia ja suomalaiset tekee myös ulkomailla esim yks palautettiin ruotsista kun se oli raiskannut ja murhannut joten ihan oikeesti ei meissä oo niin paljon eroa muuta kun eri väri ja eri maa ihmisiä me kaikki ollaan mutta toki ymmärrän senkin jos ei hyväksy itsensä vaikee hyväksy muitakin ympärille. ;)
 
vierailija
Isäpuoli käytti 7-vuotiasta tyttöä törkeästi seksuaalisesti hyväkseen

Julkaistu: 14.4. 21:46

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1977 syntyneen miehen kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Rikos tapahtui Naantalissa vuoden 2012 maaliskuun ja joulukuun välisenä aikana. Uhri oli tekoaikaan vain 7-vuotias tyttö.

Oikeuden laatiman julkisen selosteen mukaan mies on esimerkiksi useaan otteeseen kosketellut tytön alapäätä.

Oikeuden mukaan mies aiheutti teollaan uhrille erityistä vahinkoa.

– Kohteena on ollut lapsi, jolle rikos lapsen iän ja kehitystason vuoksi on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa.

– Tekoja on ollut lukumääräisesti useita ja ne on tehty lapsen kotona ja tekijä on ollut tuolloin lapsen isäpuolen asemassa oleva henkilö, oikeus kirjoittaa.

Mies joutuu maksamaan uhrille henkisestä kärsimyksestä 15 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 2 000 euroa. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden torstaina antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

IS ei julkaise tekijän nimeä uhrin suojelemiseksi.
 
sullekko on ok että muualta tulleet tekee lisää näitten maan alkuasukkaitten lisäksi ?
En minä missään vaiheessa sanonut että hyväksyn itselläni 2tyttöä mutta sanoin ettei sitä voi yleistää että kaikki on samanlaisia koska ei ole. Ei ihmiset voi kulkea ulkona ja alkaa pitää kaikkia raiskaajina? Ootko itse samalainen kuin muut? Ja esim toi 7 v tytöstä miks siitä ei jauhatan? Se on vaan tosi asia että aina kun kanta suomalainen tekee jotain siitä ei kirjoitetaan ja jos kirjoitetaan niin aika pienellä mutta sitten kun puhutaan maahanmuuttajista niin isolla on ja uutisoidaan joka paikassa sekä liotellaan. Pointtini on kaikki ei ole raiskaajia,hakkaajia tai varkaita jos tutustutte heihin kyllä löytyy koulussa käyvä, työssä käyvä perheen isiä. Kannattaa laskea vähän alemmaksi se ennakkoluulot.
 
kannattaisko nyt kuitenki olla olettamatta mitään minusta. esitin kysymyksen ja sinä alat mussuttamaan jotain olematonta.
 
vierailija
Ei kaikki maahanmuuttajia ole raiskaajia ja pari vuotta sitten Oulussa suomalainen mies 43v raiskasi 12v ulkomaalaisen tytön. Joten rukoile ettei sun tyttös tutustu myöskään suomalaiseen mieheen. Hauska nähdä miten jotkut miettii että kaikki ulkomaalaiset ovat samalaisia :) eli onko kaikki suomalaiset samanlaisia koska mä ainakin olen ihaan erilainen kuin muut. Kannattaa joskus herätä sieltä omasta maailmasta tai unestaan ei me suomalaiset niin puhtaat ollaan myöskään kyllä mekin tehdään vaikka mitään ja niin tehdään ympäri maailmaa. Ei missään maassa ole kaikki hyviä kansalaisia joku aina tekee jotain mutta yleistämistä ei kannattaa. En puolusta tekojaan koska väärin on väärin mutta puolustan niitä jotka eivät ole mitään tehneet ja joutuvat kärsimään sen takia koska toinen teki. Ja luulisi että ihmiset olisi muuttanut ajattelun tavan mutta näköjään näitä löytyy jotka eivät nää asia kovin laajasti.
Kerroinpa oma mielipiteeni :)
Niin kyllä suomalaisetkin raiskaa varma suvakin vastaveto, no raiskaahan ne mutta huomattavasti vähemmän.
 
vierailija
En minä missään vaiheessa sanonut että hyväksyn itselläni 2tyttöä mutta sanoin ettei sitä voi yleistää että kaikki on samanlaisia koska ei ole. Ei ihmiset voi kulkea ulkona ja alkaa pitää kaikkia raiskaajina? Ootko itse samalainen kuin muut? Ja esim toi 7 v tytöstä miks siitä ei jauhatan? Se on vaan tosi asia että aina kun kanta suomalainen tekee jotain siitä ei kirjoitetaan ja jos kirjoitetaan niin aika pienellä mutta sitten kun puhutaan maahanmuuttajista niin isolla on ja uutisoidaan joka paikassa sekä liotellaan. Pointtini on kaikki ei ole raiskaajia,hakkaajia tai varkaita jos tutustutte heihin kyllä löytyy koulussa käyvä, työssä käyvä perheen isiä. Kannattaa laskea vähän alemmaksi se ennakkoluulot.
Kyllä saan toivoa ja rukoilla, ettei tyttäreni edes tutustu arabiin eikä afrikkalaiseen mieheen, koska ne ovat muslimeita yleensä. Ja minulla on vakaat syyt, miksi en toivo. Eikä siitä kannata sen enempää ottaa pulttia. Etsikööt muslimit muita naisia, vaikkeivat olisikaan raiskaajia tai hakkaajia. Länsimaisia niistä ei kovin usein tule.
 
Niin kyllä suomalaisetkin raiskaa varma suvakin vastaveto, no raiskaahan ne mutta huomattavasti vähemmän.
Joo jos katsotaan vaan suomalaisen tilasto. Samalla tavalla varmaan on vähästä jos katsottaisiin esim jokaisen maan kohden. Jos kaikilla olisi oma tilasto niin olisi kyllä myös vähästä mutta kun kaikki ulkomaalaisia laitetaan samaan ja kanta suomalaisia erikseen niin Tottakai se on vähäistä sekä se että puoliksi suomalaisia lasketaan ulkomaalaisten tilastoissa kun on puoliksi ulkomaalainen. Jokaisessa maassa on oma maa vähemmän raiskaaja koska ne laskee oma maa ja ulkomaalaisten erikseen sekä se että oma maan teot on edelleenkin vähemmän esillä.
 
Kyllä saan toivoa ja rukoilla, ettei tyttäreni edes tutustu arabiin eikä afrikkalaiseen mieheen, koska ne ovat muslimeita yleensä. Ja minulla on vakaat syyt, miksi en toivo. Eikä siitä kannata sen enempää ottaa pulttia. Etsikööt muslimit muita naisia, vaikkeivat olisikaan raiskaajia tai hakkaajia. Länsimaisia niistä ei kovin usein tule.

Joo rukoilla ja toivoa saa. Onnea sille mutta sanoisin vaan että Afrikassa alle puolet maasta ovat muslimeita ja löytyy ihan suomalaisia muslimeitakin ainakin itse törmännyt sellaisiin sekä nähnyt ulkomaalaiset jotka ovat luopuneet omasta muslimin uskonnoista ja eläneet ihan suomalaisten tavoin esim kaverini mies koko perhe kääntyi häntä vastaan mutta luopui uskonsotaan kun rakastui kaveriini.
 
vierailija
Haha ai puhu että kaikki maahanmuuttaja ovat raiskaajia? Ja taitaa sulla olla itseluottamusta alhaalla kun pitää muita haukkua vajaaksi? Joko olit koulu kiusattu tai sulle on annettu pakit kun oikein haukkua pitää :) Kokonainen olin viimeksi kuin tarkistin mutta joo kuule kaikilla on tilaa omaa mielipiteellään. Tarkista faktat ja hyväksy se että suomalaiset tekee samoja asioita mitkä ulkomaalaiset myös mutta niistä ei jauhetaan.. Näitä on monia ja suomalaiset tekee myös ulkomailla esim yks palautettiin ruotsista kun se oli raiskannut ja murhannut joten ihan oikeesti ei meissä oo niin paljon eroa muuta kun eri väri ja eri maa ihmisiä me kaikki ollaan mutta toki ymmärrän senkin jos ei hyväksy itsensä vaikee hyväksy muitakin ympärille. ;)
Kannattaa seurata muuten Ruotsin tilannetta mamujen osalta, siis muualtakin kuin valtavirtamedioista. On typerää olla näkemättä sitä tosiasiaa, että muslimimaista tulevilla miehillä on suuria puutteita naisten kunnioituksen suhteen,sama asia näkyy muissakin maissa. Tiedät varmaan, että Ruotsissa on jo kortteleita jonne poliisit eivät uskalla mennä, koska niissä olevat muslimiyhteisöt haluaa noudattaa sharialakia. Uimahalleissa naisten ahdistelu ja jopa raiskaukset on ihan tavallista arkipäivää Ruotsissa Asia ei myöskään automaattisesti korjaannu uudella sukupolvella, sillä kodin merkitys kasvatuksessa on valtavan suuri. Asiaa ei helpota mikään saarnaaminen tai ohjeistaminen naisten oikeuksista. Tänne kun tulee pääasiassa nuoria miehiä, jotka eivät kunnioita mitään, eli eivät siis ole todellisia turvapaikan hakijoita. Muut maat lähettävät tänne tietoisesti rikollisia koska tietävät miten lepsusti täällä kriminaaleihin suhtaudutaan. Missä ovat nääntyvät lapset ja muut todelliset avuntarvitsijat jotka eivät toisi ahdasta mieltään mukanaan. En todellakaan ole rasisti, minulla on miespuolinen palestiinalainen ystävä Gazassa, ja hänet on vangittu ja hakattu koska hän oli tyttöystävänsä kanssa rannalla kahdestaan. Palestiinassa kun hallitus noudattaa sharia-lakia,ja ystäväni on hyvin vapaamielinen ja suvaitsevainen. Mutta kun tänne tulee niistä sopeutuvista ihmisistä vain murto-osa. Se kun on niin että maassa maan tavalla. Minusta saa tulla mamuja tänne ihan vapaasti, mutta se että yhteen heistä menee yli 5000e kuussa rahaa, on tolkutonta! Ja ruoasta valittajat ja naisten ja lasten raiskaajat saavat jäädä tänne ja jatkaa lopulta eloaan keskuudessamme. Hallitus on kuule ihan itse aiheuttanut sen, että maahanmuuttoa on yleisesti alettu vihaamaan. Koska se on politiikka, ja tällä hetkellä meillä on aika nynny ote koko hommaan. Kyllä pelottaa kun katsoo Ruotsin meininkiä.

Homma menee niin, että EU:sta tulee käskyjä pakolaiskiintiöistä sun muista direktiiveistä ja alamme menettää yhä enemmän itsemääräämisoikeuttamme. Tässäkään ketjussa kukaan ei sanonut, että kaikki maahanmuuttajat ovat raiskaajia. Ikävä tosiasia vain on,että heistä huomattavasti suurempi osa syyllistyy raiskauksiin, kuin kantasuomalaiset. Etenkin muslimit, koska he näkevät huivittomat naiset vääräuskoisina. Tietenkin jos on kantasuomalainen, me joudumme valitettavasti olemaan vastuussa kyseisestä henkilöstä, mutta on aivan järkyttävää, että SUOSTUMME olemaan vastuussa muista maista tulevista rikollisista! Me suorastaan levitämme heille punaisen maton ja kustannamme esim. verorahoista erikoisuimavuoroja musliminaisille?! Tämähän on uskontoon perustuvaa erikoiskohtelua. He itse haluavat eristää itsensä, ja me suostumme siihen. Jos minä perustaisin jonkun uskonnon ja alkaisin vaatimaan porukoilleni vastaavia erityisoikeuksia, ei onnistuisi.

Ihonvärin ja ihmisen etnisyyden pitäisi saada sanoa rikostapauksissa. Se ei ole rasismia vaan tarpeellisten tuntomerkkien esittämistä. Sama koskee tietenkin vaaleita kantasuomalaisia myös! Rasismikortti on ihan yli- ja väärinkäytetty. Rasismi on yhtä vanhaa kuin ihmisen koko evoluutio, se on primitiivistä tuntemattoman pelkoa. Sitä tapahtuu myös Afrikan maissa valkoisia kohtaan, ihan samalla tavalla. Ihonväri ei ole ongelma, mutta uskonto voi olla. Tottakai krinstinuskollakin on synkkä historia, mutta nykyään Suomessa se on aika modernisoitunut. Sen sijaan islaminuskonto ei juurikaan ole kehittynyt ja kyllä se vain on uhka meille jameidän pitäisi ottaa opiksi Ruotsin mallista, ei seurata perässä.

http://www.freerepublic.com/focus/f-news/3057621/posts

Nuo tiedot löytyvät useasta lähteestä.
 
Ymmärrän hyvin se uskonto juttua koska niitä on pienistä pitäeen aivopesty siihen uskontoon jos niin voisi sanoi mutta siinäkin on meijän virhe. Meidän virhe että me sanotaan maassa maan tavoin mutta oma uskonto sallittu. Esim Angolassa ei sileä hyväksytään muslimin uskonto, voit olla muslimi miten tahdot mutta huivia sileä ei pidetään eikä ole niiden kirkko koska sileä on nimenomaan maassa maan tavalla jos et tykkää pala omaan maahan sekä sielä on sellaset vankila tuomiot ettei sielä kukaan halua mennä mutta kun Täälä toi vankila on oikein hotelliin voit jopa viedä lasta kansasi vankilaan niin Tottakai ihmiset pelleile. Jos tahdotaan muuta tämä maan niin pitää muutaman lakia muuttaa ja se että palautetaan ei auta koska sielä se sitten murhaa tai raiskaa. Sellaisille pitäisi antaa kuolemantuomion eikä sellanen mikä suomessa nykyään on vaan sellanen joka odota oma kuolema ja kaikille tasapuolisesti olkoon ukko tai suomalainen. Jos laki muutu vähemmän tänne tulee niitä jotka tulee tekee jotain rikosta.
 
vierailija
Ei kaikki maahanmuuttajia ole raiskaajia ja pari vuotta sitten Oulussa suomalainen mies 43v raiskasi 12v ulkomaalaisen tytön. Joten rukoile ettei sun tyttös tutustu myöskään suomalaiseen mieheen. Hauska nähdä miten jotkut miettii että kaikki ulkomaalaiset ovat samalaisia :) eli onko kaikki suomalaiset samanlaisia koska mä ainakin olen ihaan erilainen kuin muut. Kannattaa joskus herätä sieltä omasta maailmasta tai unestaan ei me suomalaiset niin puhtaat ollaan myöskään kyllä mekin tehdään vaikka mitään ja niin tehdään ympäri maailmaa. Ei missään maassa ole kaikki hyviä kansalaisia joku aina tekee jotain mutta yleistämistä ei kannattaa. En puolusta tekojaan koska väärin on väärin mutta puolustan niitä jotka eivät ole mitään tehneet ja joutuvat kärsimään sen takia koska toinen teki. Ja luulisi että ihmiset olisi muuttanut ajattelun tavan mutta näköjään näitä löytyy jotka eivät nää asia kovin laajasti.
Kerroinpa oma mielipiteeni :)
Pari vuotta sitten Oulussa kolme mamua joukkoraiskasi naisen SAKSILLA, aiheuttaen naiselle elinikäiset vammat...
 
vierailija
Joo jos katsotaan vaan suomalaisen tilasto. Samalla tavalla varmaan on vähästä jos katsottaisiin esim jokaisen maan kohden. Jos kaikilla olisi oma tilasto niin olisi kyllä myös vähästä mutta kun kaikki ulkomaalaisia laitetaan samaan ja kanta suomalaisia erikseen niin Tottakai se on vähäistä sekä se että puoliksi suomalaisia lasketaan ulkomaalaisten tilastoissa kun on puoliksi ulkomaalainen. Jokaisessa maassa on oma maa vähemmän raiskaaja koska ne laskee oma maa ja ulkomaalaisten erikseen sekä se että oma maan teot on edelleenkin vähemmän esillä.
Tästä ei ymmärtänyt yhtään mitään...
 
Yhteistyössä