Meillä ei käy ketään kylässä

Nyt on vapaata 3päivää.
Maataan sohvalla.
Lapset pelaa.
Soitin monet tutut läpi ja kysyin jos tulisimme tai haluaisiko he tulla kylään.

Ei ketään.
Ei yhtään ketään.

Olen tuijottanut itseäni peilistä. Pakkohan se vika on meidän perheessä oltava.
Aikuissa siis.

Meidän perheellä ei ole tulevaisuutta.
Meitä ei haluta mihinkään.
Meillä ei ole tukiverkkoa.
Kukaan ei koskaan soita lapsille: mitä kuuluu?
Kukaan ei ole kiinnostunut meistä.

Minä en jaksa äitinä enään.

Kyyneleet vaan valuu.

Voisimme tehdä yhdessä perheenä ja kokea.
Mutta en jaksa. En yksin.

Mietin, että milloin me pudottiin kaikesta pois?
Miksi?
Mitä tein väärin?

Katson lapsia ja säälin.
Minulla ei ole antaa heille mallia normaalisti tapahtuvasta kyläilystä.

Kaikki muuttui kun aloin perhepäivähoitajaksi.
Kukaan ei enään käynyt. En tajua miksi.
Harmittaa valintani.

Olen pahoillani lasteni puolesta.

 

Jos minä olisin pois niin koen, että mieheni suku ehkä silloin näkisi Lapsemme.
Kiinnostuisivat heistä.
Ero tai kuolema.
Minulle.

Silloin ehkä yhteiskunnan olisi pakko auttaa. Tai en olisi esteenä muille.

Kotini on avoin. Ilahtuisin kun joku tulisi kylään. Istahtaisi kahville. Juteltaisiin keveitä asioita. En halua kuormittaa ketään.

Mutta kukaan ei tule. Ei ota vastaan.
Kukaan.

Ei oma suku. Ei miehen suku. Ovat aina menossa. Yhdessä.
Meidän Perhe ulkopuolella.
Miehen perhe on uusioperhe. Mies on entisestä liitosta. Eikä välitä siitä ettei Lapsemme ole suvun kanssa tekemisessä.
Ei hänkään ole ollut.

Mä tuijotan kattoa päivät
Yöt
Illat
Aamut

Ja mietin vain miksi?
Missä on iloinen yhteenkuuluvuutta tunteva kaveri piiri? Suku?
Ihmiset?

 

Enään.
Tiedän, että se on enää.

 

Kirjoitit meidän perheestä.
Lisäyksenä:
Meitä joskus kutsutaan kylään, mutta vastavuoroisesti meille ei kukaan tule.

Mietin myös pääni puhki, itken ja kysyn mieheltäni missä vika?

Olemme pyytäneet ja jopa kysyneet syytä. Usein vedotaan kiireisiin ja siihen, että me asutaan kaukana.

Kuinka kaukana sinä Ap asut?

 

Ei kai sen tarvitse olla ihmisen elämässä niin iso asia, käykö joku kylässä vai ei? Ihmisiä voi tavata muutenkin ja toisaalta elämä jatkuu silloinkin vaikka ei juuri tapaisi ketään. Toisaalta käyväthän teillä ne hoitolapset vanhempineen, eli siinä tulee vaihtelua kotona näkyviin kasvoihin jos sen kokee tärkeäksi.

Sekin on iso juttu, että ylipäätään on tuttuja tai kavereita, joita voi ylipäätään ajatella kutsuvansa kotiinsa. Kaikilla ei ole niitäkään.

 

Kirjoitit meidän perheestä.
Lisäyksenä:
Meitä joskus kutsutaan kylään, mutta vastavuoroisesti meille ei kukaan tule.

Mietin myös pääni puhki, itken ja kysyn mieheltäni missä vika?

Olemme pyytäneet ja jopa kysyneet syytä. Usein vedotaan kiireisiin ja siihen, että me asutaan kaukana.

Kuinka kaukana sinä Ap asut?

Asumme Oulun keskustan vieressä. Suku asuu myös Oulussa suurin osa. Osa sitten Helsingissä ja osa Jyväskylässä.

Koen niin tärkeäksi kuuluvuuden johonkin.
Lapsetkin sanoi, että meillä ei käy ketään.
Se sattui sillä olin ajatellut tämän olevan vain omassa päässäni ongelma.
Ja hiljaa pohdin.
Mutta he sanoivat ääneen.

Käy hoitoperheet mutta he ovat naamoja ovella. Lapset pyörähtää silloin kun muu perhe on pois
Minulla on ystäviä muualla mutta hekään ei tule kylään.
Lapsilla käy kavereita.

Tiedättekö miten kaipaan istumista kahvikupin äärellä ihan yllättäen ovelle ilmaantuneen ihmisen kanssa?
Tai jos joku kysyy lapsiltani jotain. Osoittaa välittävänsä heistä.
Se tuntuu joskus niin hyvältä.
Mutta perheemme on ilmaa.
Täysin.
Pelkään olevani syypää ja olenkin mieheltä kysynyt, että näkisikö jotain mitä voisin tehdä toisin

 

Ei nyt perheenne mitään ilmaa kyllä ole, jos kuitenkin muuten tapaatte ihmisiä.

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että juuri nyt (lauantai-iltana) otat tuon asian raskaammin kuin oikeastaan tarvitsisi. Kai tuo asia asettuu taas enemmän mittakaavaansa ja havahtuu huomaamaan ne monet muut asiat jotka teillä kuitenkin ovat hyvin, kun taas on nukkunut yhden tai sitten muutaman yön... Näin kuvittelisin oman kokemukseni perusteella.

 

Luojan kiitos meillä ei käy ketään. En jaksaisi siivota ja kestitä vieraita. Enkä myöskään jaksa käydä kylässä muualla. Arki on niin hektistä (päivällä työ ja illalla kotityöt ja harrastukset), että silloin harvoin, kun saa olla kotona tekemättä mitään, niin haluan olla vain rauhassa ja laiskotella hyvällä omallatunnolla.

 

Luojan kiitos meillä ei käy ketään. En jaksaisi siivota ja kestitä vieraita. Enkä myöskään jaksa käydä kylässä muualla. Arki on niin hektistä (päivällä työ ja illalla kotityöt ja harrastukset), että silloin harvoin, kun saa olla kotona tekemättä mitään, niin haluan olla vain rauhassa ja laiskotella hyvällä omallatunnolla.

Sama täällä!
Melkein ahdistaa ajatus että tässä nytkin pyörisi ylimääräisiä jaloissa, hyi.
Huomenna hillutaan yövaatteet päällä ja paistetaan lasten kanssa munkkeja. Ihanaa!

 

Oo tyytyväinen. Joillakin ei ole ketään.

Terveisin, yksin vietän vapunkin...

 

Se on sitä nykyaikaa, ihmiset on oppineet siihen, että vieraista ei tykätä

 

Mä voin kyllä ymmärtää, koen varsinkin vappuna vastaavaa tunnetta, koska ollaan niin paljon vaan oman perheen kanssa niin välillä tuntuu että onko meillä enää muita ystäviä... Onhan niitä mutta ei ole ikinä aikaa tai energiaa järjestää kyläilyä, vappuunkin herään vasta kun muut kyselevät suunnitelmia. Eihän meillä mitään... Mies ei ole suomalainen joten ei edes ymmärrä koko vapunviettoa, tyytyväinen vaan että saa olla rauhassa kotona. Minä mielelläni näkisin ystäviä mutta tiedän että muilla on ne omat tutut traditionsa ja ystävät joiden kanssa viettää vappua. Turha edes kysyä tässä vaiheessa keltään, ja se tuntuu änkeämiseltä. Ns. perhejuhlat on helpompia kun ne voi viettää isovanhempien ym. lähisuvun kanssa. Mutta jos asutte kauempana tosiaan se voi olla vaikeuttava tekijä ainakin jos ystävillä ei autoa. Toinen juttu on se, että ihmisillä saattaa olla kalenterit todella täydet jopa viikonloppuisin, kun sinne pitää mahduttaa koko viikon vaatepesut, siivoukset, ostosreissut, ja sen lisäksi vielä jälkikasvun futisturnaukset ja koiran näyttelyt

 

Hei, tämä asia tuntuu olevan sinulle todella tärkeä ja vakava, kaipaat vertaistukea ja ehkä aikuista juttukaveria enemmän kuin varsinaista kyläilyä. Onko sinulla varmasti tarpeeksi omaa aikaa ja aikuista seuraa kodin seinien ulkopuolella? Ehkä voisitte myös etsiä ihan uusia ystäväperheitä, esim vasta paikkakunnalle muuttaneita? Seurakunta tai MLL voisi ehkä auttaa ja jos ei ihan samanikäistä seuraa löytäisikään, niin seuraa kuitenkin, vaikka sille kahvikupposelle. Ja luulen että avoimet kutsut ovat vaikeita, pitäisi vaan rohkeasti kutsua tietyksi päiväksi, tai ehdottaa tiettyä päivää, ja vaikka jonkun asian merkeissä (lapsen metrijuhlat, halloween, grillikauden avaus jne). Näihin kutsuihin on jostain syystä aina helpompi tarttua. Älä siis ota itseesi! Olet varmasti tosi kiva tyyppi - lasten kanssa pärjäävät ihmiset yleensä pärjäävät muidenkin ihmisten kanssa hyvin. Halaus!

 

Hei, tämä asia tuntuu olevan sinulle todella tärkeä ja vakava, kaipaat vertaistukea ja ehkä aikuista juttukaveria enemmän kuin varsinaista kyläilyä. Onko sinulla varmasti tarpeeksi omaa aikaa ja aikuista seuraa kodin seinien ulkopuolella? Ehkä voisitte myös etsiä ihan uusia ystäväperheitä, esim vasta paikkakunnalle muuttaneita? Seurakunta tai MLL voisi ehkä auttaa ja jos ei ihan samanikäistä seuraa löytäisikään, niin seuraa kuitenkin, vaikka sille kahvikupposelle. Ja luulen että avoimet kutsut ovat vaikeita, pitäisi vaan rohkeasti kutsua tietyksi päiväksi, tai ehdottaa tiettyä päivää, ja vaikka jonkun asian merkeissä (lapsen metrijuhlat, halloween, grillikauden avaus jne). Näihin kutsuihin on jostain syystä aina helpompi tarttua. Älä siis ota itseesi! Olet varmasti tosi kiva tyyppi - lasten kanssa pärjäävät ihmiset yleensä pärjäävät muidenkin ihmisten kanssa hyvin. Halaus!

Kiitos.
Tuntu hyvältä.
Rakastan juhlia. Järjestin ja osallistuin.
Nyt 5 vuoden aikana vaan kaikki on kadonnut.
Tuntuu, että pitäisi kuulua johonki yhteisöön esim. Uskonto tai joku, että aikaa olisi.

 

Kuinka paljon ennen vappua soitit ja kysyit? Meillä ainakin on jo yli kuukausi sitten sovittu vapun menot. Jos soitit vasta tällä viikolla, niin monilla saattoi olla jo muuta vappumenoa.

 

Kuinka paljon ennen vappua soitit ja kysyit? Meillä ainakin on jo yli kuukausi sitten sovittu vapun menot. Jos soitit vasta tällä viikolla, niin monilla saattoi olla jo muuta vappumenoa.

Kysyin hiihtoloman aikaan.
Kysyin viime viikolla miehen perheeltä jotta sovittaisiinko mukaan lasten kanssa tai mies lasten kanssa sillä järjestävät kivat ja isot pippalot lapsia ajatellen.
Tarjouduin maksamaan juhlista osan ja osallistumaan sekä auttamaan.
Sen tiedän fb kautta, että siellä on miehen sisarukset lapsineen paikalla.

Kierrellen kaarrellen emme mahtuneet. Nukkumapaikkoja on vähän ja tuolejakin siinä ja siinä.

Tiedän, että läpinäkyvää selitystä ja pitäisi heidät unohtaa.
Siellä kuitenkin on lapsiemme serkut joita on kymmeniä ja toivoisin heille jotain yhteyttä keskenään.

Taas mietin, että mitä ihmettä olen tai me olemme tehneet.
Sen on pakko olla kamalaa. Tai olenko ällöttävä sillä en ole ulkonäöllisesti kaunein. Lapseni tosin on käyttäytymisen osanneet ja olenkin sitä opettanut sekä vaatinut.
Onko mieheni tehnyt jotain viisi vuotta sitten?
Miksi ammattini häiritsisi heitä? Ei se ole mikään huippu koulutuksineen mutta rahallisesti pärjätään hyvin kun katsoo mitä ostelee.

Joku mainitsi, että pitää olla.onnellinen kun on edes joku. Olen onnellinen perheestäni.

Minun suvussa on aina oltu isona perheenä. Mutta tämä on hiipunut sillä perheet on olleet pieniä ja näin kadonneet yhden sukupolven kuollessa.

 

Matka juhliin on lyhyt ja olisimme kotia tulleet yöksi.
Mutta vaikka toistamiseen tuppaan itseäni joka jo itseäkin nolottaa, emme mahdu mukaan tai edes anopin poika lapsineen.

 

Eilen meille kysyttiin kylään.
Ihanaa.
Olen laitellut ruokia ja muksutkin innoissaan.
Ihana päästä jutteleen niitä näitä.

 

Mä haaveilen just siitä ettei tarttis nähdä ja kyläillä koko ajan jollain. oon ihan loppu. suku on niin iso että synttäreitä jatkuvalla syötöllä. en ole ehtinyt edes bestistä nähdä jolla synttärit oli kun niin paljon kaikkea. harmittaa. päivässö on liian vähän tunteja ja viikonloput aina ihan täynnä..

 

Eilen meille kysyttiin kylään.
Ihanaa.
Olen laitellut ruokia ja muksutkin innoissaan.
Ihana päästä jutteleen niitä näitä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

 

Kyläilläänkö tänä päivänä edes paljoakaan, kun on esim. Facetime tietsikassa ja puhelimessa? Ei meidänkääm suku ole tavannut face 2 face toisiaan muuten, kuin hautajaisissa. Joka vuosi meillä on kyllä sukulaisten kanssa kokoontuminen kesäisin. Valitaan paikka ja aika jossain päin Suomea, ja ne tulee, jotka jaksaa. Ne jotka eivät päässeet voivat otta yhteyttä porukkaan facetimella That´s all.
Kahvittelua ja piirakansyöntiöä harrastetaan ja tarjoitaan kotna, mutta yleensä vain uusiperheenlapsille ja heidän kaverielleen. Joskus käyvät myös entiset naapuritt, duunikaverit..., mutta siis vain käyvät eivät jää oleilemaan. Itse käymme harvoin kenenkään luona. Mieluummin meillä. Useammin tapaamme porukoita jossain ulkosalla Hesassa tai Espoon kylällä, sielläkin vain lounaalla tai sattumalta. Tapaamisen kesto noiin tunnista kolmeen ja ei joka viikko; Ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään.

 

No kirjoitat ainakin omituisella tyylillä. Puhutko myös noin? En jaksaisi kuunnella.

 

Ap:n kirjoituksista tulee mieleen joku katkera monomaaninen tilittäjä. Ei kai sellaista jaksa monikaan tosiaan kuunnella.

 

No kirjoitat ainakin omituisella tyylillä. Puhutko myös noin? En jaksaisi kuunnella.

Minä jo ajattelin, että olen ainut, joka on kiinnittänyt huomion ap:n erikoiseen kirjoitustyyliin. En silti tuomitse pelkästään sen perusteella, enkä kehdannut aikaisemmin mainita, että hänen tyylinsä on hieman erikoinen.

 

No kirjoitat ainakin omituisella tyylillä. Puhutko myös noin? En jaksaisi kuunnella.

Sama pisti silmään.