Meille syntyi keskonen, miehen käytös ahdistaa..

Meillä 2 viikon ikäinen keskonen. Mies selkeästi ahdistuu vauvan luona käydessä, ei puhu mitään sen jälkeen, kokoajan ollut takakireä, ärsyyntynyt ja väsynyt.

Ahdistaa niin kovasti että tekis mieli vaa itkeä.

 

Se pelkää vauvan puolesta, miehet ahdistuu jos ne ei pysty tekemään mitään konkreettista toisen hyväksi, odottaa vaan vaikka selviäminen olisi epävarmaa.
Onhan teille tarjottu keskusteluapua? Nyt olis sen aika.

 

Pelko ja epäonnistumisen tunne voi jäytää miestäsi. Kysy apuja neuvolasta.
Miehesi ei varmasti ole tahallaan takakireä. Hän taitaa tarvita tukea ja rohkaisua siitä, että hän pärjää ja onnistuu isänä.

 

..soita vaikka osastolle etukäteen ja sovi että joku keskustelee teidän kanssa ihan vaivihkaa siinä samalla kun olette katsomassa vauvaa. Osaston omista hoitajista on paljon keskusteluapua, mutta myös joku ulkopuolinen voi tulla.
Sovi käynti vaikka muka itsellesi, mutta ole yhteydessä etukäteen ja kerro miehen tilanteesta.

 

Nimenomaan isät jäävät ihan heitteille.. ei kukaan kysy heiltä miten pärjäät, miten jaksat, ei kukaan onnittele tai halaa heitä.. isät eivät myöskää pysty pumppaa maitoa, ja usein asioiden neuvominen kohdistetaan äidille.

Isät myös sulkevat tunteensa, koska pyrkivät olemaan tukena äidille ja jotenkin ajattelevat että äidin tunteet ovat jotenkin isommat.


...onko isä vielä kertaakaan saanut pitää vauvaa sylissä.. syöttää...

Ja itke vaan.
Mutta itkekää yhdessä.
Kyllä sitä isääkin ahdistaa ja sattuu ja pelottaa.

 

Mulle tuli mieleen, että jospa isä ei ole osannut vielä edes sisäistää, että siellä kaapissa on teidän vauvanne. Kokee kenties turhaksi käydä vauvaa katsomassa ja samalla potee siitä huonoa omaatuntoa. Rakkauden tunteiden ja yhteyden saaminen vauvaan voi tavallisissakin tilanteissa kestää aikansa, saati sitten kun vauva on sairaalahoidossa. Toki syynä voi olla mikä muukin tahansa. Ehkä miettii, ettei osaa tukea äitiä oikealla tavalla jne. Ihmiset syyttävät itseään mitä kummallisimmista syistä ja samalla sitten kokevat ettei niin saa tehdä. Kierre valmis.

Onko jo tietoa milloin vauva pääsee kotiin?

 

Kiitos te ihanat. Varmastikki niin on että pelkää ja kokee hankalaksi kun ei voi auttaa.
Eniten ahdistaa kun ei saa miestä avautuun, jos se helpottas hänen oloa. Enkä tiedä miten häntä auttasin, se tuntuu niin hirvittävän pahalle.

Ei ole saanu pitää sylissä vielä, tänään ku käytiin vauvan luona ei halunnut koskea, jotenki arka asioiden suhteen.
Ei halua keskustelu apua tmv vaikka olen useaan kertaan ehdottanut.
Odottaa aikaa kun vauva osaston puolella eikä kokoajan joku hoitaja läsnä, silloin helpompi olla vauvanki kanssa.

Ja totta tuo, että miehet jää "heitteille" eikä heihin riittävästi panosteta. Ei se ainakaan helpota heidän oloa.

 

Edellinen siis ap.

Ja ei vielä mitään arviota millokn vauva pääsisis kotiin, tuskin pitkään aikaan ku vielä on tehon puolella.

Ap

 

Onneksi olkoon pienestä taistelijasta!!

Tuli niin pahamieli molempien puolesta, kun ymmärrän myös miltä susta tuntuu äitinä. Tuolla jo joku sanoikin että itke, mutta itkekää yhessä..tai ainakin uskalla itkeä miehen aikana, jotenkin toi mitä kirjoitit ettei mies halunnut ottaa vauvaa syliin tai koskea häneen, kuvastaa niin hyvin sitä että hän pelkää satuttavansa sitä haurasta olentoa...
Kyll hän varmasti lastaan rakastaa, mutta tuntee avuttomuutta isänä kun ei pystykään tässä tilanteessa olemaan se ''sankari'' joka lapsensa pelastaa vaan joutuu vierestä seuraamaan huolissaan miten tässä käy.
Keskusteluapua te tarviitte ja ainakin sillai miehen kannattais tulla mukaan, että kuuntelis vaikkei osaiskaan sanoiksi ajatuksiaan siellä pukea...voisitte saada tukea ja lohtua ja uskoa siihen, että kaikki kääntyy vielä parhainpäin.

 

Otat tietenkin eron!

 

Kiitos Elena.

Täytyy yrittää keksiä keinoja tukea miestä. Ja jos sais hänet jollain konstia "puijattua" terapiaan. Sitä hän tarvitsisi.

Ehkä totta se, että pitäisi minunkin osata näyttää tunteeni miehelle, olen yrittänyt pitää itseni kasassa jotta hän jaksaisi kun tuntuu niin pahalle pelkästään jo kattoa kuinka rikki hän on.
Pelännyt että hän väsyy entisestään jos minä näytän oman uupumukseni, itken sillon ku olen yksin.

 

Mitä jos varaat keskusteluajan "itsellesi" (selitä tilanne etukäteen keskustelijalle) ja pyydät miehen mukaan "kun et millään jaksa/sinua pelottaa" mennä yksin. Sanot vaikka miehelle, että tarvitset miehen tukea, olemaan läsnä kun puhut keskustelijalle sinulle kipeistä asioista.

 

Kiitos Elena.

Täytyy yrittää keksiä keinoja tukea miestä. Ja jos sais hänet jollain konstia "puijattua" terapiaan. Sitä hän tarvitsisi.

Ehkä totta se, että pitäisi minunkin osata näyttää tunteeni miehelle, olen yrittänyt pitää itseni kasassa jotta hän jaksaisi kun tuntuu niin pahalle pelkästään jo kattoa kuinka rikki hän on.
Pelännyt että hän väsyy entisestään jos minä näytän oman uupumukseni, itken sillon ku olen yksin.

Tavallaanhan te molemmat olette jo vahvoja kun on pakko sen pienen ihmeen takia olla vahva, mutta on teillä oikeus pelätä ja tuntea olonsa heikoksi.
Ei siinä ole mitään väärää ja sä voit ihan hyvin näyttää miehelle, että olet peloissasi tai huolissas...ja voihan olla että se aukasee jotain ''solmuja'' miehenkin puolelta näyttämään omat pelkonsa....
Taidatte molemmat nyt pitää itteenne kasassa toistenne puolesta ettei toiseen satu ja sekin on rakkautta <3
Miehet on näissä tunnepuolen asioissa vaan erilaisia kun me naiset, eikä sekään paha asia oo..kyllä te tästä vielä yhessä selviätte tiiätkös...se vaan ottaa aikansa*halii*

 

Meillä on molemmat lapset syntynyt pikkukeskosina (ei kaksoset). Ollaan siis kahteen kertaan eletty vto ja osastoaika.

Meillä minä, äiti, siis olin se joka meni lukkoon. Varsinkin ensimmäisellä kerralla. Jälkikäteen ajateltuna fiilis oli ehkä enemmänkin sellainen etten halunnut kiintyä. Ottaa kontaktia... rakastua pieneen. Pelko menettämisestä oli liian suuri. Emme varsinaista apua/terapiaa saaneet. Kiintymys alkoi tulla pikkuhiljaa kun aloin luottaa että lapsi selviää.

Minä toimin tuolloin kovin robottimaisesti. Arki sairaalan ja kodin välillä oli sellaista suoriutumista. Ehkä se oli suojamekanismi. Mieheni oli paljon enemmän tunteella mukana.

En osaa sanoa mikä auttaisi. Mutta keskosen vanhemmuus on niin erilaista - siihen reakoi jokainen varmasti eri tavoin. Koettakaa kuitenkin pitää yhtä. Ei toista tarvitse terapoida tms. Riittää kun halaa tai koskee vaan toista ja antaa tilaa työstää ajatuksia. Puhua jos siltä tuntuu. Tai olla puhumatta. Eikä ole väärin puhua jostain ihan muusta kuin siitä pienestä rakkaasta keskosesta. Ihmismieli tarvitsee välillä hetken taukoa ajatella muutakin kuin huolta pienestä.

Tsemppiä. Saako kysyä kuinka pienenä hän syntyi?

 

Kiitos.

Joo pakko jaksaa ajatella, että tästä selvitään vaikka nyt niiiiin musertavalle tuntuukin.

En toki sitä tarkoita, että "kokoajan" pitäisi puhua vauvasta, mutta ku tietäisi vähän mitä toinen miettii ku selkeästi ahdistuu niin kovasti, jos se auttaisi yhtään.
Olen kysynyt miten voisin häntä auttaa mutta ei osaa sanoa.

Vauva syntyi 30 viikolla joten kovin isoa pelkoa selviytymisestä ei ole. Yksi asia mikä selvästi miestä ahdistaa ja jossa en osaa häntä tukea on se, että vauvalla ulkonäköön vaikuttava poikkeama.

Ap

 

Saako kysyä, millälailla ulkonäkö on poikkeava.

 

Saako kysyä, millälailla ulkonäkö on poikkeava.

Korvalehti pieni ja tosi erikoisen mallinen.

 

https://www.youtube.com/watch?v=WozuhxQYv7o

 

https://www.youtube.com/watch?v=WozuhxQYv7o

Mikä linkki?

 

..joko saisitte vauvan kenguruhoitoon....?
Niin kliseistä kuin se onkin, niin sen avulla todella kiintyy omaan lapseen.

Ota tuo korva asia puheeksi, pyydä heitä näyttämään miten normaalin näköisiä korvia nykyään saadaan aikaiseks, jos se rauhottais isiä

Ja koittakaa löytää ilo että olette saaneet vauvan <3 30viikkoa on niin hyvä, että olette jo parin viikon päästä kotona

Onneksi olkoon todellakin molemmille, isille ja äidille ja pienelle vauvalle omasta perheestä <3

..koita saada se vauva isin paidan alle. Siitä se rakkaus alkaa

 

Keskosen korva ei ole vielä valmis. Korva muuttuu, kasvaa ja menee normaaliksi. Ainakin meidän keskosen (rv 31 syntynyt) korvalle kävi niin. Itse en edes kysynyt hoitajalta korvasta mitään vaan mies oli kysynyt. Ajattelin että mitä yhdestä korvasta tärkeempää on jäädä henkiin. Tsemppiä se oli raskasta aikaa. Meidän poika pääsi kotiin 6 viikon ikäisenä.

 

Täytyy yrittää ensi kerralla kun vauvan luona yhdessä käymme niin saada mles houkuteltua ottamaan vauva kenguruun. Vaikka vaikeaa varmaan tulee olemaan..

Kiitos tuesta kaikille, jospa tämä tästä vaikka nyt kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja aika ikuisuudelle.

 

Voi kuule, meillä molempien keskosten korvat oli varsin etikoiset (ja paperin ohuet) kun olivat osastolla. Toisella korva suorastaan "lurpatti"/ rullautui. Nyt kun ovat koululaisia, korvat molemmilla normaalit. Nuorempana syntynyt (rv28) oli myös varsinainen karvakasa, tumman karvan peittämä (lyhyttä ja ohutta karvaa, mutta havaittavaa).

Innostuisikohan miehedi lukemaan kevyt- järjestön nettisivuja joilta löytyy tietoa keskosuudesta. Saisi omassa rauhassa tutustua aiheeseen?

Kengurointi voi auttaa. Minulle sekin oli alussa vaikeaa... kuten kirjoitin, minulla oli varsin voimakas 'suojareaktio' - en halunnutkiintyä kun pelkäsin menetystä niin paljon. Toki kenguroin päivittäin tunteja ja taas tunteja kun tiesin sen olevan hyvästä pienelle. Mutta tunnereaktiot oli kovin erilaisia kuin "ideaali" maailmassa kuvataan. Vahvat kiintymyksen tunteet syttyivät vasta kun pääsimme kotiin. Pois osaston hälinästä ja kuten sanoin aloin luottaa että lapsi selviää.

En tiedä auttaako mun kokemuste lukeminen sinua, ehkä näkemään se miten haastavaa henkisesti keskosvanhemmuus voi olla. Ei pelkästään sille vauvalle. Vaan sille että vanhempien mieli ja tunnereaktiot voi vaihdella ihan laidasta laitaan.

(Olen siis tuo kahden keskosen äiti joka kirjoitti aiemmin).

 

Kiitos. Kokemusten lukeminen auttaa itseä ehkä jotenki erilain ymmärtämään miestä tai ainakin kuvittelemaan mille hänestä mahdollisesti tuntuu.
Ku osaisi vaan tukea häntä.

Korvalehti siis tulee olemaan erilainen ihan lääkärinki mukaan ja magneettikuvalla varmistetan myöhemmin onko korvan sisäiset rakenteet normaalit vai ei.
ja on sen verran erikoinen ettei siitä ilman operaatiota tavallisen näköistä tule.167

Ap

 

Kiitos. Kokemusten lukeminen auttaa itseä ehkä jotenki erilain ymmärtämään miestä tai ainakin kuvittelemaan mille hänestä mahdollisesti tuntuu.
Ku osaisi vaan tukea häntä.

Korvalehti siis tulee olemaan erilainen ihan lääkärinki mukaan ja magneettikuvalla varmistetan myöhemmin onko korvan sisäiset rakenteet normaalit vai ei.
ja on sen verran erikoinen ettei siitä ilman operaatiota tavallisen näköistä tule.167

Ap

Voi myös olla että sinäkin olet niin herkillä että koet miehen tavan reakoida 'liioitellen". Enkä tarkoita tätä pahalla. Vaan se vaan on sellaista henkistä myllerrystä kun pitäs olla onnellinenkin. Mutta kuitenkin pelottaa. Ja ei se sairaala-arki mitään nannaa ole... itse valvoinkin paljon, vaikka en voinut sairaalassa öitä viettää. Yöt meni maitoa pumpatessa ja säilöessä....

Homma tasaantuu kun lapsi voimistuu. Ja varsinkin kun aikanaan pääsee kotiin.

Kovasti lämpimiä ajatuksia sinne teille. Olkaa toisillenne läsnä, vaikka kumpikin nyt käsittelette asiaa omilla tavoillanne.

T: kahden keskosen äiti