Minä suostun seksiin, jos mieheni haluaa, vaikkei itsellä olisikaan sellainen fiilis. Monesti se sitten johtaa siihen, että minäkin haluan orgasmin, mutta joskus en edes halua yrittää orgasmia, ja sanon sen miehelleni, eikä hän suutu, kysyy vaan, että onko se varmasti ok mulle jos hän touhuaa loppuun mun kimpussa. Mulle se on ok, koska haluan tuottaa miehelleni mielihyvää, vaikka en itse aina pystyisikään olemaan "samalla aaltopituudella", vaikka kyllä haluaisin olla.
Mutta se on harmillista, kun minä olen aloitteentekijänä (harvoin), niin jos mies ei haluakaan, se tuntuu pahalta, ja niiden pakkien takia sitä on arempi ehdottelemaankaan mitään. Kun minun täytyy virittäytyä tunnelmaan ajoissa, en syty ihan hetkessä, niin tuntuu vaikealta saada molempien halut kohtaamaan yhtä aikaa. Silloin kun mies ilmaisee halunsa, minun on jo "myöhäistä" alkaa lämpiämään ja suorituspaineita siinä tulee, kun tuntuu, että nyt pitäis päästä äkkiä siihen tunnelmaan. Rakastan miestäni ja hän hellii minua ilman seksiäkin, mutta jostain syystä hän ei sytytä minua tuosta vain. Yhden aikaisemman poikaystävän kanssa seksi oli todella mahtavaa, olin melkein koko ajan märkä hänen lähellään, teki niin paljon mieli, että ihan jomotti alapäässä. Mutta hänen kanssaan ei vakava parisuhde olisi tullut kysymykseen. Kaikkea ei voi saada... Onnellisempi varmasti olen tässä suhteessa, vaikka seksi ei (läheskään) yhtä mahtavaa olekaan. Välillä ajatus vieraasta miehestä kiihottaa, mutta todellisuudessa en voisi tehdä sitä miehelleni ja meille.
