Miehet ei kai vaan tajua

Pakko kirjoittaa, en tiedä meneekö vähän aiheen sivusta parisuhde-otsikon alla mutta kuitenkin..

Meillä on ensimmäinen lapsi nyt 3kk:tta, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa alkaa iskeen sellainen ahistus. Tuli mielettömän tyhjä olo, että kaipais jotain muutosta omaan ulkonäköönsä, ja arkeensa. Tuntuu että päivät ei oikein mene kuin syötöstä ja vaipanvaihdosta toiseen, ja välillä vaihteeksi pyyhkii pulautusta vaatteista ja lähtee siivoamaan vessaa..olo ei siis ole varsinaisen hehkeä, ja varsinkin tuntuu että se oma naisellisuus on juuri nyt hukassa, olen "vain" äiti, mutta en nainen..en tiiä tajuatteko tunteen..??

ehkä jotenkin toivon ja kaipaisin sitä että mies joskus huomaisi että työtä teen minäkin kotona 24/7, ja toisi vaikka kukkasen kauppareissultaan, tai hieroisi jalkoja..mitä hyvänsä, pientäkin! Mieheni on kyllä ihana, muistaa sanoin kertoa mulle että rakastaa, ja on rakastava isä. Mutta vaadinko jo liikaa, jos joskus tahtoisi tuntea olonsa oikein hemmotelluksi?

Sain olostani melkoisen itkukohtauksen äskettäin, ja yritin selvittää miehelleni että olo on hiukan kurja ja mitäänsanomattoman oloinen,tuntuu ettei ole muuta kuin vauva ja koti, omaa itseä ei, kun päivän kohokohta on se vessan siivous.. Hän ihanasti kertoi kyllä että olen tosi rakas hänelle ja vauvalle, mutta kuittasi sit vain että lakkaa miettimästä tuollaisia, hulluksi siinä tulee. Hänelle olen kaunis.

Lämmittihän se mieltä, mutta tuntuu ettei ajatus menny miehelle ihan perille..?? olisi joskus ihana jos hän vaikka tarjoutuisi olemaan vauvan kanssa illalla, ja vois ite lähteä tekemään jotain..ihan muuta!! vaikka kylpylään hemmoteltavaksi

Teksti taitaa nyt olla sekavaa..mutta onko kellään samanlaisia tunnetiloja, ja kokeneemmat varsinkin, onko tää olen orja ja seinät kaatuu päälle- syndrooma tuttua..? ymmärtääkö mies?

halit kaikille

:hug:

 

Jos tuo tunnetila jää päälle, veikkaisin baby bluesia...ja kannattais ottaa asia neuvolassa puheeksi! Sinänsä ihan normaalia, hormonaalista juttua...
Tsemppiä! :hug:

 

Kyllä me tajutaan. On sitä iteki tullu hoidettua vauvojamme yksin pitkiä aikajaksoja. Eihän siihen muuta kun syöttämistä, vaipanvaihtoa, leikkimistä jne. kuulu.

Sitä se on kuule kun lapsia tekee, mutta kyllähän se muuttuu siitä, nauttikaa siitä vauva-ajasta!! Se menee niin nopeesti ohi.

 

Nuista tunteistasi kannattaa varmaan sanoa miehellesi. Kukaan ei osaa ennustaa toisten ajatuksia, mistä hän voi tietää mitä mielessäsi liikkuu jos et niistä kerro. :/

 

Vaikka olen nainen niin täytyy tunnustaa, että en ymmärrä tätä kuuluisaa naisten logiikkaa pätkän vertaa...eli että siis pitäis monien asioiden summasta itse päätellä mitä toinen juuri sillä hetkellä kaipaa, haluaa tahtoo tai yrittää sanoa.

Kerrot vaan suoraan..ja siis ihan suoraan miehellesi mitä haluat. Ei mitään vihjailua, vaan suoraan sanot tyyliin "mie kaipaan hemmottelua nyt tosi paljon kun vauva saa mut tuntemaan itteni lähinnä imetyskoneeksi. Ois mukava jos välillä toisit vaikka kukkia, keittäisit aamulla hyvät kahvit ja siihen vaikka hyvät leivokset lisäks oisit varannu tai mitä vaan nyt keksit."

Ja ite kannattaa olla aktiivinen kanssa...yllätä miehesi ihan samalla tapaa..keksi hänelle kaikkea pientä mukavaa yllätystä, tyyliin vaikka hierot hartioita, kerrot oikeen juurta jaksaen paljonko hänestä tykkäät ja paljonko hänen panostaan perheeseen arvostat jne...keittelet itekin yllätys gourmet-kahvit jne...tai vaikka yllätät pienellä lahjalla. Antamisen ilo on vähintään yhtä mukavaa kuin saaminen varsinkin kun ajattelee, miten hyvältä se toisesta osapuolesta myös tuntuu...ja tuleehan monesta hemmottelusta myös itelle luxusta jos on kahdelle kehitetty juttu

 

Ellu, kuullostaa niin tutulta tuo sinun kertomus. Olisi voinut olla minun kirjoittama silloin kun lapseni olivat pienempiä...

Minusta tuntui JUURI tuolta samalta. Tosin halusin muistuttaa, että vaikka aina kehotetaan miehille puhumaan suoraan, niin niitäkin yksilöitä löytyy joille sittenkään ei mene perille.

Itse tein juuri niin kuin aina neuvotaan ja kerroin suoraan mitä toivoisin/ mitä olisi mukava tehdä yhdessä tms... mutta, mutta koskaan ei mies kuitenkaan toteuttanyt näitä toivomuksiani. :\| Siitäkös olo meni entistä surkeammaksi...itse myös kokeilin sitä että itse yllätän miestäni, mutta nekin yritykset meni kankkulan kaivoon...

En tiedä, ehkä näissä tunteissa on myös paljon sitä ns. baby bluesia, ja meillä oli suhde muutenkin menossa alamäkeä (tai siis muuta syytä mieheni haluttomuuteen en vieläkään ole keksinyt). Tai sitten vaan ovat todella niin suoraviivaisia etteivät tajua että asia on todella tärkeä naiselle (jos ei asia heille itselleen ole tärkeä, niin viis muista -tyyliin = minäkin sain kuulla olevani aina vaativa, tyytymätön jne). Huoh!
Erosin lopulta miehestäni (muidenkin syiden kuin tämän empatianpuutteen takia) ja nyt minulla on aivan ihana suhde huomioivan miehen kanssa.

Sinun miehesi kuullosta kuitenkin oikein kultaiselta ihmiseltä, uskon että hän ymmärtää jos puhut suoraan

 

Ihana kuulla että joku ymmärtää tän tunnetilan, se on jo puolet siitä huonosta olosta pois kun ei ole ainoa

Ootte kyllä ihan oikeessa monet siinä, että parempi asiasta ois sanoa vihjailematta ja ilman kiertoilmaisuja.. jotenkin sitä vaan aattelee että kehtaako sellasesta ruikuttaa,kun tiedän että mies raataa työssä ja on rakastava ym, en haluaisi vaikuttaa siltä että kalastelen kiitosta ja huomiota. Vaikka sitäpäs tässä nimenomaan teen..heh
Mutta en halua luoda hälle sellasta tunnetta ettei mikään riitä mulle tms, tai etten arvostaisi sitä kaikkea mitä hän jo nyt meidän eteen tekee.

Se tosin tasapainottuis luultavasti sillä että itsekin järkkäisin pikku ylläreitä miehelle, varmasti hän arvostaisi sitä. Ja onhan se niin että itsestä on enemmän antaa muille kun itsekin saa jostain niitä voimia.

Luultavasti ajatukseni on ollut aika sekavat, ensimmäisestä synnytyksestä kun on tosiaan vasta se 3kk..Luulempa että katkaisee virkistävästi omiakin ajatuksia sitä vaipavaihto-syöttö-ketjusta, kun keskittyy vaikkapa miehen hellimiseen.

Joo..yritetään!

Ehkä ne on naisetkin ketkä ei aina tajua