Terve
Ajattelin tässä aloittaa tämmöisen keskustelun aiheen kun mielialat raskauden aikana.
Jos täältä löytyisi samaan kastiin kuuluvia ja olisi kiva jutella semmoisen kanssa jolla samoi tuntemuksia ja ehkäpä auttaa toisiamme näin sosialisen median kautta
OLi se se sitten itkupotkuraivart,väsyneisyyttä,kiukua tai pelkkää itkua.
Itselläni on ensimmäinen raskaus ja ikää 26 vuotta,miehen kanssa ollaan reilu vuosi seurusteltu et raskaus tuli nopee mut ei yllättäen-suunniteltu siis!
Alkuraskaus men pahoinvointien kouris ja sen jälkee alkoi selkäkivut plus nivuskivut,nyt oon virallisesti lomalla ja aika menee kotosalla sohvan lomassa melkeenpä.
Aika käy pitkäksi kun kaikki ystävät ja perhe on hieman kauempana ja autoi on vaan yksi ja sekin miehen käytös kun töissä ,joten en edes pääsisi pahemmin mihkää vaik haluisin.
Mutta asiasta kukkaruukkuun ja sihen itse asiaan,mieliala vaihteluihin.
Itselleäni ollu pientä kiukkua siis koko raskauden ajan ja nyt tuli kuviohin alakuloisuus,oikeen pelottaa että masennus iskee-mitä en halua! Ei kestä kuin tietyn ajan ja menee ohi (luojan kiitos) mutta silti pelottaa. Ja se että miehelle selostanut näistä tiloista ja hormoneista ja peloista ja yrittänyt saada sen ymmärtää jos vaik haluan et se vaan ois mun kanssa kotona eikä aina menossa johonkin,koska minä tarvitsen häntä. Viimeksi eilen purskahdin itkuun kun hän lähti vapaapäivänä heti aamusta toisiin hommiin ja tuli iltapäivällä. Soitin itkuista puhelua ja valittelin hänelle itku kurkussa kuinka kaipaan häntä ja haluan olla hänen kanssaan kun ei tääl muita oo,ja ei oo edes sama asia olla kaverin kaa ku miehen kaa. Kun muutenkin meidän suhteessa hän on ottanut hieman etäisyyttä varsinkin läheisyyden kanssa ja seksin kanssa.Tai sit tää tila vaan tekee kaikesta suurempaa vaikka asia ei varmaan todellisuudessa niin ole-luulen vaan!
Jotenkin vain välillä luulen että mies pelästyy uutta elämää että jään yksin vauvan kanssa ,vastuu kummiskin on erittäin suuri (ja mies vasta 21, mut ikä on vaan numero). Vaikkakin hän kyllä sanoi et haluaa perheen ja on valmis mut todellisuudessa olen huomannut sen että häntä pelottaa aivan järjettömästi-niin kyllä muaki mut ei iha niin paljon!
Mutta oma alakuloisuus on ollut esillä viime päivinä ja en tiedä miten suhtautua,menee kummiskin ohi aika nopeesti eli en siis makaa viikkoa tekemättä mitään vaan saatan olla vaan ei kiinnostunut ja jaksamaton puhumaan tms, mies siinä vaiheessa on vaan hiljaa ja istuu vieressä kiinnittämättä huomiota mikä on taas omasta mielestä ilkeetä koska taas kaipaan sitä läheisyyttä.Välillä en itsekään tedä mitä kaipaan ja mitä haluan! SEn takia hieman pelottaa et onko tämä askel masikseen vai ns normaalia hormonitoimintaa...
Pienet mielialamuutokset minulla et välil oikee naurattaa
Miten teillä muilla ja miten olette selvinneet?olisi kiva kuulla myös muita tapauksia.
Tulipas paljon tekstiä ja ois viel tullukin mut tää saa riittää tällä kertaa
Terv Mamma ja esikoinen vk 32
Ajattelin tässä aloittaa tämmöisen keskustelun aiheen kun mielialat raskauden aikana.
Jos täältä löytyisi samaan kastiin kuuluvia ja olisi kiva jutella semmoisen kanssa jolla samoi tuntemuksia ja ehkäpä auttaa toisiamme näin sosialisen median kautta
OLi se se sitten itkupotkuraivart,väsyneisyyttä,kiukua tai pelkkää itkua.Itselläni on ensimmäinen raskaus ja ikää 26 vuotta,miehen kanssa ollaan reilu vuosi seurusteltu et raskaus tuli nopee mut ei yllättäen-suunniteltu siis
!Alkuraskaus men pahoinvointien kouris ja sen jälkee alkoi selkäkivut plus nivuskivut,nyt oon virallisesti lomalla ja aika menee kotosalla sohvan lomassa melkeenpä.
Aika käy pitkäksi kun kaikki ystävät ja perhe on hieman kauempana ja autoi on vaan yksi ja sekin miehen käytös kun töissä ,joten en edes pääsisi pahemmin mihkää vaik haluisin.
Mutta asiasta kukkaruukkuun ja sihen itse asiaan,mieliala vaihteluihin.
Itselleäni ollu pientä kiukkua siis koko raskauden ajan ja nyt tuli kuviohin alakuloisuus,oikeen pelottaa että masennus iskee-mitä en halua! Ei kestä kuin tietyn ajan ja menee ohi (luojan kiitos) mutta silti pelottaa. Ja se että miehelle selostanut näistä tiloista ja hormoneista ja peloista ja yrittänyt saada sen ymmärtää jos vaik haluan et se vaan ois mun kanssa kotona eikä aina menossa johonkin,koska minä tarvitsen häntä. Viimeksi eilen purskahdin itkuun kun hän lähti vapaapäivänä heti aamusta toisiin hommiin ja tuli iltapäivällä. Soitin itkuista puhelua ja valittelin hänelle itku kurkussa kuinka kaipaan häntä ja haluan olla hänen kanssaan kun ei tääl muita oo,ja ei oo edes sama asia olla kaverin kaa ku miehen kaa. Kun muutenkin meidän suhteessa hän on ottanut hieman etäisyyttä varsinkin läheisyyden kanssa ja seksin kanssa.Tai sit tää tila vaan tekee kaikesta suurempaa vaikka asia ei varmaan todellisuudessa niin ole-luulen vaan
! Jotenkin vain välillä luulen että mies pelästyy uutta elämää että jään yksin vauvan kanssa ,vastuu kummiskin on erittäin suuri (ja mies vasta 21, mut ikä on vaan numero). Vaikkakin hän kyllä sanoi et haluaa perheen ja on valmis mut todellisuudessa olen huomannut sen että häntä pelottaa aivan järjettömästi-niin kyllä muaki mut ei iha niin paljon!
Mutta oma alakuloisuus on ollut esillä viime päivinä ja en tiedä miten suhtautua,menee kummiskin ohi aika nopeesti eli en siis makaa viikkoa tekemättä mitään vaan saatan olla vaan ei kiinnostunut ja jaksamaton puhumaan tms, mies siinä vaiheessa on vaan hiljaa ja istuu vieressä kiinnittämättä huomiota mikä on taas omasta mielestä ilkeetä koska taas kaipaan sitä läheisyyttä.Välillä en itsekään tedä mitä kaipaan ja mitä haluan! SEn takia hieman pelottaa et onko tämä askel masikseen vai ns normaalia hormonitoimintaa...
Pienet mielialamuutokset minulla et välil oikee naurattaa
Miten teillä muilla ja miten olette selvinneet?olisi kiva kuulla myös muita tapauksia.
Tulipas paljon tekstiä ja ois viel tullukin mut tää saa riittää tällä kertaa
Terv Mamma ja esikoinen vk 32