mielipiteitä kaipaisin parisuhteen kiemuroihin..

Minun mielestäni ei kannata erota, jos ajatuksena on, että jossain on minua varten joku parempi. Mutta jos ei ole onnellinen suhteessa ja tietää, että olisi onnellisempi yksin, niin silloin kannattaa erota. Siis vaikka sitä yksineloa kestäisi lopunelämää. Koska välttämättä sitä parempaa ei tule vastaan.

 

Onhan se muutos aina vaikeaa, lähteä näennäisesti hyvästä parisuhteesta omilleen. Jos suhteessa tuntuu että jokin ei ole kunnossa, eikä sitä saa korjattua, parempi kai lähteä eri suuntiin kuin sitten kiikkustuolissa tajuta että väärän miehen kanssa tuli elettyä koko elämä. Kannattaa nyt ainakin hetken verran olla erossa, sittenhän sitä huomaa, kaipaako toista vaan tottumuksen vuoksi vai rakkaudesta. Ensimmäiset kuukaudet ovat vaikeimpia, sitten se helpottaa. Muista että kyseessä on sinun elämäsi, ja se on ainutlaatuinen.

 

se jokin kipinä ja onni vaan puuttuu.

Ilman kipinää ei ole tulta.

On mielestäni normaalia, että mietit asioita vaikka lukemani perusteella suhde on muuttunut parisuhteesta kaverisuhteeksi. Olet jättämässä taaksesi suuren osan elämääsi, totta kai se mietityttää tai jopa saattaa pelottaakin.

Älä syytä itseäsi itsekkääksi, sinulla on vain tämä yksi elämä. Ei kannata elää elämäänsä jonkun muun vuoksi, se saattaa kaduttaa myöhemmin.

Nimimerkillä: saman kokenut ja samoja ajatuksia pyöritellyt :flower:

Kiitos sanoistasi :flower:
näinhän se on että kerran täällä vaan ollaan. Jos ei tunnu nyt hyvältä, se tuskin tuntuu myöhemminkään, ja silloin asiat voi olla paljon monimutkaisempia.. jos on siunaantunut lapsia tms.

Kyllä se kaikki tuleva toki pelottaa ja mietityttää, mutta toisaalta taas se yksin olo ja itseensä keskittyminen tuntuu just nyt hyvältä

 

Minun mielestäni ei kannata erota, jos ajatuksena on, että jossain on minua varten joku parempi. Mutta jos ei ole onnellinen suhteessa ja tietää, että olisi onnellisempi yksin, niin silloin kannattaa erota. Siis vaikka sitä yksineloa kestäisi lopunelämää. Koska välttämättä sitä parempaa ei tule vastaan.

Voi olla että olen antanut kuvan että ajattelen noin (jossain joku parempi), mutta kyllä se mitä ajattelen päällimäisenä on se että mun olis parasta olla nyt yksin ja keksittyä itseeni.. katsoa sitten josko joku joskus löytyisi

 

Onhan se muutos aina vaikeaa, lähteä näennäisesti hyvästä parisuhteesta omilleen. Jos suhteessa tuntuu että jokin ei ole kunnossa, eikä sitä saa korjattua, parempi kai lähteä eri suuntiin kuin sitten kiikkustuolissa tajuta että väärän miehen kanssa tuli elettyä koko elämä. Kannattaa nyt ainakin hetken verran olla erossa, sittenhän sitä huomaa, kaipaako toista vaan tottumuksen vuoksi vai rakkaudesta. Ensimmäiset kuukaudet ovat vaikeimpia, sitten se helpottaa. Muista että kyseessä on sinun elämäsi, ja se on ainutlaatuinen.

jokainen sana on aivan totta :flower:

 

Me tavattiin lukiossa, olin ekalla ja mies abi, eli lapsina alotettiin seurustelu. Molemmat olla levottomia itseppäisiä ja tapellaan, mutta nyt 10v hääpäivä ja rakastan häntä kokoajan enemmän.

Pelkäät lähteä "yksin" jatkamaan, mikä on ihan normaalia. Riippuvuus ja tottumus on vaikea murtaa, on vaikea repäistä itsensä irti toisesta. Itse koitin myös erota miehestäni nuorempana, kun mietin samoja asioita kuin sinä. Tuska vaan oli niin kova ja ikävä, että muutolaatikot kannettuani yksiöön palasin miehen luo samana iltana. Eli ero ei mitenkään onnistunut. Sinun tapauksessasi tuntuu ero olevan kuitenkin helpompi kestää.

Nyt en häpeä ollenkaan myöntää olevani täysin riippuvainen miehestä ja ylpeä siitä, sillä olemme pari. Nuorempana sitä halusi ehkä muutakin. Voimia elämänmuutokseen, se varmasti tuntuu ja mietityttää, mutta asioilla on tapana järjestyä. Sen teet, mikä tuntuu siinä tilanteessa järkevimmältä ja parhaimmalta sydämmes.