mies ei halua synnytykseen

hyvä olla mukana, mutta eihän sen tarvitse olla mies....
Oma mieheni oli mukana esikoisen syntyessä, mutta en koe, että hänestä olisi ollut kovin paljon varsinaista "apua". Toisaalta synnytyskin oli aika helppo. Mutta oli tosi kiva, että oli joku seurana ja jakamassa ainutlaatuista kokemusta.

Toinen lapsi syntyi niin nopeasti, ettei mies ehtinyt paikalle ja synnytin ilman tukihenkilöä. Mm. synnytyksen nopeudesta johtuen miehestä tuskin olisi ollut kummoisesti muuta apua kuin olla tilanteessa tarkkailijana, itselleni jäi aika hatarat muistikuvat kun kaikki tapahtui niin nopeasti ja yllättäen. Eli olisin toivonut, että joku olisi ollut mukana ja voinut kertoa mitä oikein tapahtui...

Kolmatta en myöskään haluaisi synnyttää "yksin". Mieheni ei ole mitään "hoivaajatyyppiä", ja hänestä tuskin olisi kovin paljoa käytännössä apua, mutta seuraa haluaisin. Olen myös miettinyt koulutetun doulan palkkaamista, kun tukihenkilöksi ei tällä paikkakunnalla ole oikein sopivia ystäviä/sukulaisiakaan. Sillä voi olla, että työnsä takia mies ei ehdi tälläkään kertaa (tod näk nopea synnytys, ei ehkä ehdi ajoissa toiselta paikkakunnalta). Toisaalta tuntuu vähän turhalta maksaa seurasta, sillä synnytykseni olleet nopeita ja "helppoja". Jos joudun taas yksin nopeaan synnytykseen, haluaisin ainakin kätilöopiskelijan mukaan seuraksi ja "turvaksi", yksin en halua olla.

Mutta siis, en lähtisi miestä "pakottamaan" mukaan, pakolla mukaan tulleesta tuskin on kovin paljon apuakaan. Mieluummin ottaisin vaikka jonkun naispuolisen ystävän/sukulaisen, jolla kokemusta synnytyksistä ja josta voisi olla ihan konkreettista apuakin. Tai sitten harkitsisin koulutetun doulan palkkaamista.

 

[/quote]

Mites sitten kun yhteinen lapsenne sairastuu, ja häntä täytyy viedä lääkäriin? Lapselle täytyy antaa rokotuksia, korvia voi joutua puhkomaan, hammaslääkärissä täytyy käydä ja pahimmassa tapauksessa ties mitä lääketieteellisiä toimenpiteitä joudutaan tekemään. Oletko se sitten aina yksin sinä, joka hoitaa lapsennekin lääkärikäynnit, koska mies on niin herkkä kaikelle sairaalaan ja lääkäreihin liittyvään?

Olen kyllä sitä mieltä, että vähintä mitä mies voi tehdä, on tulla synnytykseen vaimonsa tueksi. Ei sinne alapäähän tarvitse tuijottaa tai kurkkia ja voihan sitä katsoa muualle, kun synnyttävää äitiä pistetään neulalla. Miehen on pystyttävä käsittelemään ja kohtaamaan pelkonsa niin, että hän voittaa pelon ja näkee pelosta huolimatta tärkeimmäksi asiaksi vaimonsa tukemisen.
[/quote]

Ehkäpä se lapsen käyttäminen lääkärissä on hiukkasen eri juttu kuin synnytyksessä mukana olo? Jos lapselle joudutaan tekemään suuria lääketieteellisiä toimenpiteitä, esim leikkauksia, niin vanhempia tuskin päästetään leikkaussaliin katselemaan. Heräämössä ja myöhemmin huoneessa varmaan saavat vanhemmat olla. Sama juttu synnytyksessä. Mieheni varmaan on sairaalassa paikan päällä, mutta ei synnytyssalissa.

Minulle on tärkeämpää se, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen ja miten mies on tukena joka päiväisessä elämässä ja lapsen hoidossa. Ei paljon ole iloa isästä, joka kyllä on synnytyksessä mukana, mutta ei sitten muuten osallistu lapsenhoitoon tai kotitöihin. Synnytys on kuitenkin vain yksi osa vanhemmaksi tulemisen prosessia.

 

En jaksanut lukea kaikkia juttuja, mutta minulla ärsyttää tuo "älä pakota miestäsi". Jos lapsen tekoon on ruvettu yhteisellä päätöksellä niin minun mielestäni asia viedään yhdessä loppuun asti.

Me naiset (mielestäni) pääsemme synnyttämään niin se on miesten pienin velvollisuus olla tukemassa. Pois jäänti kertoo mielestäni miehen tunnetasosta. Pois jäävät miehet lapsellisia ja itsekeskeisiä.

Minunkin mieheni mietti asiaa pari ensimmäistä odotuskuukautta, mutta parisuhteemme onneksi hän päätti ilman pakottamista tulla mukaan. En olisi voinut enää arvostaa miestäni, jos olisi jättänyt minut yksin elämämme tärkeimmällä hetkellä. Suoraan sanottuna minulla järkytti että mieheni ylipäätään mietti asiaa, kun olin aina kuvitellut hänet mieheksi joka ei hylkää minua vaan suojelee.
Keskustelimme odotusaikana synnytyksen kulusta ja siitä mitä hän voisi tehdä minun hyväksi. Kannatti! Vaikka olimme ensikertalaisia niin kaikki meni putkeen. Kaikki sujui mieheni kanssa saumattomalla yhteistyöllä.

Ehkä en olisi pakottanut miestäni mukaan, mutta ehkä emme olisi nyt tässä yhdessä jos olisi käynyt toisin. En tiedä!

 

Ymmärrän tuskasi. Toisaalta ymmärrän myös miestäsi ja jotenkin olen sitä mieltä, että jos hän ei oikeasti halua olla läsnä synnytyksessä (edes avautumisvaiheessa, kun "verta ja suolenpätkiä" ei lennä), harkitsisin jonkun muun pyytämistä mukaan. On siellä aika orpoa pällistellä yksin varsinkin ensisynnyttäjänä. Toisaalta, itse koin miehen läsnäolon tarpeelliseksi myös silloin, kun vauva oli syntynyt. Synnytyksessä kun kuitenkin on kätilö läsnä apuna.

Oma mieheni oli aluksi hieman vastaan synnytykseen tulemista, sairaalakammoinen kun on. Valmennuksessa sai kuitenkin purettua itseään ja pelkojaan niin, että tuli mukaan. Ja oli kerrassaan mahtava! Nyt hän suosittelee kokemusta kaikille, koska se ei ollutkaan sellainen kauhistus kun hän kuvitteli (vaikka oli hämminkiäkin ja melkein jouduin sektioon). Ehkä hänen kannattaisi jutella jonkun synnytyksessä mukana olleen kanssa?

Toisaalta olen sitäkin mieltä, että synnytys on jollain lailla "pyhä" tapahtuma, hyvin yksityinen sellainen. Siksi kielsin kaiken kuvaamisen ym. synnytyssalissa, koska haluan muistaa tuon hetken juuri niin kuin muistan, enkä minkään tökerön valokuvan tai videon pohjalta. Vastasyntyneestä sai sitten ottaa kuvan, mutta ei ennen sitä. Jospa joku tällainen jännittää miestäsi?

Onnea synnytykseen joka tapauksessa!

 

En ymmärrä tuota "miehen on pakko olla mukana" asennetta. Ensinnäkin koko ihmishistorian aikana miehet ovat olleet osallisina synnytyksestä naurettavan lyhyen ajan eli viimeiset parikymmentä vuotta. Siihen saakka asia on hoidettu meidän naisten kesken.

Tällainen "hyvä isä / huono isä" asettelu sen mukaan haluaako mies olla mukana synnytyksessä aiheuttaa vain ja ainoastaan hirveitä paineita niille isille jotka eivät todellakaan kestä synnytyksen "karmeutta" tai jotka eivät pääse jostain muista sysitä mukaan. Samalla tavaoin syyllistetään tai arvotetaan parisuhdetta jossa ei ym. syistä koko perhe ollut mukana katsomassa kun äiti puhisee synnytystuskissa.

Minusta tästä asiasta on turha tehdä mitään normia. Se jos mikä aiheuttaa juuri ap:n kaltaisia tilanteita eli äiti itkee raskauden viimeiset viikot masennustaan siitä, että meidän isi on ainoa joka ei halua tulla synnärille... Oma isäni ei ollut aikoinaan mukana synnytyksessä (1967) eikä ollut muuten pikkusisarienikaan synnytyksissä mukana. Hänellä on SILTI jo yli 40 vuoden onnellinen avioliitto takanaan äitini kanssa ja me lapset emme voisi olla hänelle rakkaampia.

 

\

En ymmärrä tuota "miehen on pakko olla mukana" asennetta. Ensinnäkin koko ihmishistorian aikana miehet ovat olleet osallisina synnytyksestä naurettavan lyhyen ajan eli viimeiset parikymmentä vuotta. Siihen saakka asia on hoidettu meidän naisten kesken.

Tällainen "hyvä isä / huono isä" asettelu sen mukaan haluaako mies olla mukana synnytyksessä aiheuttaa vain ja ainoastaan hirveitä paineita niille isille jotka eivät todellakaan kestä synnytyksen "karmeutta" tai jotka eivät pääse jostain muista sysitä mukaan. Samalla tavaoin syyllistetään tai arvotetaan parisuhdetta jossa ei ym. syistä koko perhe ollut mukana katsomassa kun äiti puhisee synnytystuskissa.

Minusta tästä asiasta on turha tehdä mitään normia. Se jos mikä aiheuttaa juuri ap:n kaltaisia tilanteita eli äiti itkee raskauden viimeiset viikot masennustaan siitä, että meidän isi on ainoa joka ei halua tulla synnärille... Oma isäni ei ollut aikoinaan mukana synnytyksessä (1967) eikä ollut muuten pikkusisarienikaan synnytyksissä mukana. Hänellä on SILTI jo yli 40 vuoden onnellinen avioliitto takanaan äitini kanssa ja me lapset emme voisi olla hänelle rakkaampia.

Mun mielestä kysymys ei ole siitä, onko mies mukana vai ei, se on pariskunnan välinen asia. Mutta nimenomaan heidän YHTEINEN asia. Niinkuin muutkin suuret päätökset pitäisi tehdä yhdessä, niin tämäkin pitäisi. Minusta ei ole millään tavalla pöyristyttävää jos mies ei ole mukana synnytyksessä, jos vaimo on ok asian suhteen. Mutta mielestäni yksi pahimmista pettämisen muodoista on jättää puoliso yksin silloin kun toista tarvitsisi. Itse en voisi antaa anteeksi, luottamus olisi mennyt lopullisesti.

Ei vaan voi tajuta. En sitä, että mies ei seiso naisensa rinnalla, enkä sitä, että muut naiset sen hyväksyvät sanomalla "ei pidä pakottaa". Kumppanuus ja luottamus tarkoittavat sitä, että toista ei hylätä silloin kun hän apua kokee tarvitsevansa. Piste.

 

Tää että isät "joutuvat" mukaan synnytykseen johtuu siitä, että ennen synnytykset hoidettiin kotona monen naisen ja kätilön voimin. Kun nykyään synnytetään sairaalassa ja ei niitä tukijoukkoja (muita naisia) ole paikalla, niin se on tullut miehen tehtäväksi tukea vaimoa synnytyksen aikana.

Se että mies on mukana vähentää minun tietääkseni sektioiden määrää, kipua ja nopeuttaa synnytystä, vai oletteko kuulleet saman suuntaista?

 

\

Se että mies on mukana vähentää minun tietääkseni sektioiden määrää, kipua ja nopeuttaa synnytystä, vai oletteko kuulleet saman suuntaista?

No emme ole. Kyllä luonto hoitaa sen asian niin kuin on aina hoitanut, ihan ilman että siinä on aviomiehet paikalla tai ei.

 

.. että en kerta kaikkiaan ymmärrä miestä, joka ei tule synnytykseen mukaan, jos nainen niin haluaa. Jos yhdessä lapsia halutaan, niin mielestäni miehellä ei ole mitään oikeutta alkaa uikuttaa, ettei kestä karmeuksia tai halua nähdä synnytystä. Ei nainenkaan voi valita, vaan synnytettävä on, jos biologisia lapsia haluaa. En todellakaan voisi arvostaa miestä, joka edes ajattelisi kieltäytyvänsä. Onneksi oma mieheni haluaa tukea minua joka tilanteessa, ja oli pitämässä kädestä kiinni synnytyksen aikana.

(en todellakaan halua pahoittaa ap:n mieltä :hug: , kerron vain oman mielipiteeni kaikkien noiden hymistelyjen ja "miestä pitää ymmärtää" -jauhannan lisäksi).

Kuulostaa muuten hyvin uskottavalta, että miehen mukanaolo voi helpottaa synnytystä ja jopa vähentää sektioita. Henkinen tuki, ja se ettei jää yksin, vaikka kätilöillä olisi kiire, on todella merkittävää. Totta kai ennenkin on synnytetty, ilman miehiä, mutta silloinkin on ollut naiset tukena (paitsi se väliaika, jolloin kotisynnytyksistä siirryttiin sairaalasynnytyksiin, eikä miehen mukanaolo ollut vielä yleistä).

Ei synnytyksestä poissaolo tee miehestä huonoa isää, mutta huonon puolison se kyllä tekee. Niin kuion joku edelle kirjoittikin, luottamus kyllä menisi, jos puoliso juoksisi häntä koipien välissä pakoon, kun kyse on yhteisestä isosta asiasta.

Korostan vielä, että mielipiteeni koskee niitä tapauksia, joissa nainen haluaa miehensä mukaan. Jotkut haluavat mennä yksin, toiset ystävän/doulan/muun tukihenkilön kanssa, ja se on ok.