Mies jätti minut ja vauvan - en voi kertoa kellekään

Mies jätti minut ja pienen vauvan kahdestaan, haluaa siis erota. Ei kuulema kestä kuunnella huutoa (vaimon) viisi päivää viikosta. Syynä huutooni on että mies ei ole koskaan kotona ja ota vastuuta lapsesta.

En uskalla kertoa erosta kellekään, joten olemme jääneet täysin kahdestaan, mutta yksin vauvan kanssa. Suku on uskovaista ja eroni olisi skandaali. Pahaa mieltä tulisi vain lisää. Ystäviä ei ole, muutimme toiselle puolelle Suomea ja ystävät jäivät sinne. Hekään eivät tiedä tilanteestamme.

Miten selviän elämästä ja erosta? Arki pienen vauvan kanssa yksin tuntuu painajaiselta.

 

Ensimmäisenä laitat viestiä tai sähköpostia ystäville kenelle haluat kertoa ja vanhemmillesi (sisaruksile) viestiä että olette eroneet. Joka vastaa/kohtelee törkeästi jätä omaan arvoonsa. Et voi asiaa kuitenkaan pimittää kovin pitkään ja mitä pidempään olet kertomatta, sitä isompi mörkö kertominen on. Ja maanantaina soitat neuvolaan ja VAADIT saada kotiin apua itsellesi perhetyön kautta. Ja ala kulkea esim. Perhekahvilassa mista voisit saada itsellesi uusia ystäviä.

 

Mies jätti minut ja pienen vauvan kahdestaan, haluaa siis erota. Ei kuulema kestä kuunnella huutoa (vaimon) viisi päivää viikosta. Syynä huutooni on että mies ei ole koskaan kotona ja ota vastuuta lapsesta.

En uskalla kertoa erosta kellekään, joten olemme jääneet täysin kahdestaan, mutta yksin vauvan kanssa. Suku on uskovaista ja eroni olisi skandaali. Pahaa mieltä tulisi vain lisää. Ystäviä ei ole, muutimme toiselle puolelle Suomea ja ystävät jäivät sinne. Hekään eivät tiedä tilanteestamme.

Miten selviän elämästä ja erosta? Arki pienen vauvan kanssa yksin tuntuu painajaiselta.

Missä asut?

 

Missä asut?

Kannattaa kysyä vielä lisäksi kirjoittajan oma nimi, osoite ja sosiaaliturvatunnus? Sen jälkeen ei ero ole varmasti salaisuus!

 

Minä en ymmärrä, miksi aikuisten ihmisten pitää huutaa toisilleen.
Eikö asioita voi käydä läpi puhumalla ja kuuntelemalla? En minäkään arvostaisi puolisoa, joka toisi asiansa esille vain huutamalla (ja päivittäin).

 

Kerrot tapahtuneen sukulaisillesi ja ystävillesi, muutat takaisin lähelle heitä vaavin kanssa. Ero ei ole sinun syysi.

 

Jaksaisitko itse kuunnella valittamista? Minkä ihmeen takia naiset on niin hemmetin vaikeita sen jälkeen kun lapsi syntyy? Mieti mielessäs että auttaako se valittaminen yhtään. Yleensä miehillä on joku syy siihen että eivät ole paljoa kotona. Kysyppäs sitä

 

Kannattaa kysyä vielä lisäksi kirjoittajan oma nimi, osoite ja sosiaaliturvatunnus? Sen jälkeen ei ero ole varmasti salaisuus!

Heko heko...kysyin ihan vain sillä jos samasta suunnasta kuin itse niin voin tarjoutua yksinäisenä äitinä kuuntelijaksi.

 

Munkn miehellä oli siihen syy. Hän halusi oman elämän. Tosin kotona oli hyvä käydä nukkumassa ja syömässä jääkaapista ruoat. Pyykit sentään lopetin pesemästä. Ja kyllä aloin valittamaan ja napisemaan kun hoidin kaiken yksin ja mies vaan makaa kotona tai menee muualla. Ja nalkuttanaan aloin vasta kun tätä olin vuoden sietänyt ja yrittänyt keskustella. Naisellakin voi olla joskus syy valittaa? Mutta ei kun piö vain katsella miehen menoja ja ymmärtää.

 

Munkn miehellä oli siihen syy. Hän halusi oman elämän. Tosin kotona oli hyvä käydä nukkumassa ja syömässä jääkaapista ruoat. Pyykit sentään lopetin pesemästä. Ja kyllä aloin valittamaan ja napisemaan kun hoidin kaiken yksin ja mies vaan makaa kotona tai menee muualla. Ja nalkuttanaan aloin vasta kun tätä olin vuoden sietänyt ja yrittänyt keskustella. Naisellakin voi olla joskus syy valittaa? Mutta ei kun piö vain katsella miehen menoja ja ymmärtää.

Tiedän että huutaminen on väärin. Mutta huusin apua ja epätoivoissani, en pahuuttani. Mies jätti minut vauvan kanssa yksin. Sanoin hänelle ennen vakiintumista että en ikinä aio päätyä yksinhuoltajaksi, teen uraa mieluummin. Hän lupasi, mutta kun väsyin vauvanhoitoon ja kaipasin omaa elämää, ristiriidat alkoivat.

Mies vetosi työhönsä aina, ja syytti minua että tuhoan hänen uransa. Minä taas yritin kertoa hänelle että väsyn liikaa ja pelkään satuttavani vauvaa. Lopulta hän reagoi enää huutamiseen, nyt ei reagoi ollenkaan. En enää kerro mitä vauvan kanssa tapahtuu eikä hän kysele mitään.

 

Kannattaisi mielestäni miettiä vielä kannattaako erota lopullisesti. Monet miehet alkaa tajuta isyytensä vasta siinä vaiheessa kun lapsi on enemmän seurallinen eikä niin paljoa äidissä kiinni. Äidin tunnetilatkin heittelee usein hormonien takia, joten voi olla että se univajeen kera aiheuttaa turhaa vauhkoamista ja miehen sättimistä. Meilläkin ensimmäiset puoli vuotra mies ei hoitanut vauvaa saati kotia oikeastaan olleenkaan kun ei yrittäjä kiireiltään ehtinyt. Kun vauva puolivuotiaana rupesi ryömimään ja enemmän jokeltelemaan ja syömään kiinteitä, heräsivät miehessä isyysvaistot. Siitä lähtien on halunnut viettää aikaa lapsen kanssa ja hoitaa häntä. Parisuhteeseen vaan kuuluu ylä ja alamäkiä. Melkein kaikista alamäistä voi selvitä jos molemmat niin haluaa.

 

Jaksaisitko itse kuunnella toisen jatkuvaa hutamista. Tuskinpa vain. Aikuisten ihmisten pitäs yrittää puhumala selvitellä asiat

 

Kerta isä ei nyt halua lasta, nii äkkiä ilman suurempia eleitä muutat takaisin kotipaikkakunnalles. Myöhemmin kun isä tajuaa asia nii voi kieltää muuton.
Oma perheesi, omat sukulaiset ja omat ystävät ovat kuitenkin se ainut mikä pitää järjissään vauvan ja lasten kanssa.

 

Ok, eli sinulla on tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa:
1. hoidat lapsen ja talouden yksin, ja palvelet miestäsi nöyränä hänen halujensa mukaan etkä koskaan valita mistään, mitä hän tekee, ihan vain siksi, ettei eroa tulisi.
2. hoidat lapsen ja talouden yksin, eronneena.

Minä valitsisin tuon toisen vaihtoehdon, koska on se lapsi ja talous helpompi hoitaa ilman yksin, kuin lisätä siihen täysi-ikäinen kakara päälle palveltavaksi. Olet jo aikuinen, eikä sinun tarvitse enää miettiä, mitä se äiti tai isä tästäkin sanoo. Muuta lapsen kanssa kavereiden lähelle, jos siis kaverit eivät ole uskovaisia, muussa tapauksessa muuta lapsen kanssa johonkin isoon kaupunkiin, koska niistä löytyy aina vertaisryhmiä yh-äideille. Vauva-aika on pian ohi, sitten pääset takaisin työelämään - ja tosiaan, jos ei lapsi miestä kiinnosta, joudut lapsen jatkossakin hoitamaan yksin, kävi niin tai näin.

 

Kyllä elämä helpottaa kunhan pääset eroon rasittavasta ja itsekkäästä miehestä.

 

Lapsi on ilmeisesti ensimmäinen? Ensimmäisen vauvavuoden on vaikeinta, parisuhteenkin kannalta. Kannattaisi jutella vielä, yrittää pariterapiaa. Ei mies voi paeta. Vauva-arjen stressaavuus saattaa purkaantua muuten tuollaisena. Ja vaikka mies olisikin vätys, niin kyllä sinä vauvan kanssa pärjäät. Helpompaa yhden kanssa on.

 

Luin pikaisesti ketjun läpi ja NYT PIKAISESTI hakeudut jonnekin ensikotiin tai ihan minne tahansa, missä voi jutella ja saat apua. Olet väsynyt ja kirjoituksissasi kuultaa synnytyksen jälkeinen masennus ja mikä pahinta pelko, vauvan satuttamisesta. Miehesi ei ymmärrä tilannettasi ( tai halua tai pitää sinua vain turhasta nalkuttajana ts. ei halua siirtyä vanhemman rooliin). Olipa mitenkä tahansa, PYYDÄN, hae itsellesi apua!

 

Jaksaisitko itse kuunnella toisen jatkuvaa hutamista. Tuskinpa vain. Aikuisten ihmisten pitäs yrittää puhumala selvitellä asiat

Olen tästä ihan samaa mieltä. Se asiallinen keskustelu vaan tuppaa olemaan turhaa siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli vähät välittää sinun mielipiteestäsi. Jossain vaiheessa se menee huutamiseksi. Ihan vaan siksi, että turhautumisen aste on niin suuri. Se on ihan inhimillistä.

Ap:lle sanoisin, että anna miehesi mennä. Kehota häntä kuitenkin nyt ottamaan vastuuta lapsesta ja anna hänen rauhassa harjoitella kotona sitä vastuun ottamista. Poistu vaikkapa himasta jokatoinen päivä muutamaksi tunniksi, siten, että mies voi rauhassa olla lapsen kanssa ja hoitaa kotihommia. Voisit myös lakata huolehtimasta miehesi pyykkihuollosta, ruokapalvelusta ym. extasta. Joskus toisen on vaikea ymmärtää mitä arjen pyörittäminen oikeastaan pitää sisällään, jos siihen ei joudu osallistumaan lainkaan itse.

 

Kannattaisi mielestäni miettiä vielä kannattaako erota lopullisesti. Monet miehet alkaa tajuta isyytensä vasta siinä vaiheessa kun lapsi on enemmän seurallinen eikä niin paljoa äidissä kiinni. Äidin tunnetilatkin heittelee usein hormonien takia, joten voi olla että se univajeen kera aiheuttaa turhaa vauhkoamista ja miehen sättimistä. Meilläkin ensimmäiset puoli vuotra mies ei hoitanut vauvaa saati kotia oikeastaan olleenkaan kun ei yrittäjä kiireiltään ehtinyt. Kun vauva puolivuotiaana rupesi ryömimään ja enemmän jokeltelemaan ja syömään kiinteitä, heräsivät miehessä isyysvaistot. Siitä lähtien on halunnut viettää aikaa lapsen kanssa ja hoitaa häntä. Parisuhteeseen vaan kuuluu ylä ja alamäkiä. Melkein kaikista alamäistä voi selvitä jos molemmat niin haluaa.

Ei yrittäjä-kiireiltään ehtinyt...voi apua. Yrittäjyys on hyvä tekosyy olla hoitamatta lasta, eikä kiireisimpään yrittäjä-aikaan kannata lasta tehdäkään. Ei sen kuulu niin mennä että äiti on symbioosissa vauvan kanssa ja isä syrjässä. Tulee ongelmia. Isän kuuluu hoitaa vauvaa ihan alusta asti, äiti ei ole tippaakaan parempi hoitaja vauvalle! Tuo on sitä ällöttävää vanhakantaista ajattelua mihin törmää usein uskovaisissa piireissä etenkin. Toki muuallakin.
Monesta voi selvitä jos MOLEMMAT niin haluaa, molemmat. Eipä kuulosta siltä että mies niin haluaisi kun lähtee karkuun. Normaali isä hoitais lasta ja hankkis apua vaimolleen kun tämä pelkää vahingoittavansa vauvaa.
Turhaa vauhkoamista ja miehen sättimistä! Voi hyvää päivää. Ei kuulosta ollenkaan turhalta vauhkoamiselta jos mies ei hoida omaa lastaan! Kuulostaa erittäin tarpeelliselta vauhkoamiselta. Ja ap yritti ensin puhua, ei auttanut, huutaminen oli viimeinen keino.
Ei se vaan mene niin ettei miehellä ole vastuuta lapsestaan. Ap kertoi jo ENNEN raskautta ettei halua olla yksinhuoltaja.

 

Peesaan tuota, että muuta takaisin kotipaikkakunnallesi. Siellä sinulla on tukiverkkoa ja jaksat paremmin vauvan kanssa. En ymmärrä miten sukusi voisi sinua syyttää, jos mies kerran jätti sinut. Alat nyt vaan suunnitella elämää eteenpäin siten, että selviät vauvan kanssa kahdestaan. Mies jos tulee katumapäälle niin hänen on vaan sitten sopeuduttava teidän arkeenne tavalla tai toisella, ei toisinpäin.

Ymmärrän oikein hyvin että riitoja syntyy jos ap jätetään yksin selviämään vauvan kanssa, ei kukaan ole tuossa tilanteessa niin pyhimys (tai kynnysmatto) että jaksaa vaan niellä kaiken ja hymyillä. Huutaminen ei tietenkään hyödytä mitään, mutta vielä pahempi on kasata kaikki sisälleen ja itkeä yksin.

Jos tuosta skandaali syntyy suvun keskuudessa niin anna syntyä, ei siitä pitkään kukaan jaksa vaahdota. Koirat haukkuu, karavaani kulkee...