hei, Minttu,kirjoituksesi on kuin omani 7 vuotta sitten. Mieheni alitti samanlailla kuin sinun ja siitä se helvetti sitten alkoi,seurasin ketjjun läpi ja haluan sua rohkaista,ottamaan askel ja lähtemään. itselläni sitä rohkeutta ei ollut ja kituutin itseäni 6 pitkää vuotta. minua pisti silmää sinun miehesi vastaus että eihän ole livenä koskaan tehnyt mitään,eli hän puolustelee tekoaan vielä senkin edestä että tietää ettet hyväksy sitä mitä hän touhuaa. Se kertoo sen että miehen kunnioitus sinua kohtaan on olematon. Vaikka sitä kuinka haluaisi lapselleen isän ja perheidyllin ymm annoin monta kertaa uuden mahdollisuuden ja kuukausi, kaksi eteenpäin,oltiin taas samassa pisteessä ja minä itse syvemmällä suossa....jos sinä et voi hyvin,niin ei sinun lapsesikaan voi,se tulet huomaamaan jossain vaiheessa jos nyt jäät elämään elämää jossa et ole onnellinen. Aikaa vie se että saat asiat kuntoon,mutta sinulla ei ole kiire,ihan rauhassa päiväkerraaalla,minulta meni kaksi vuotta ja ne olivat hyviä vuosia,sain rakentaa itsetuntemustani,sain itsekunnioitukseni takaisin ja saan olla kiitollinen niistä vaikeista ajoista,koska ilman niitä tapahtumia en olisi se vahva ihminen joka nyt olen ja myös elämääni olen saanut ihania ihmisiä joihin tukeutua,jyvät on erottuneet akanoista,eli ne jotka oikeasti välittävät ja ovat vierellä kun on vaikeaa...paljon voimia ja halaus sinulle! kaikki järjestyy. Itse lähdin viimein turvakodin kautta,jossa sain tukea,siihen että pysyn päätöksessäni ja myös sellaista turvaa,ettei mies tule perään anelemaan enää uutta mahdollisuutta,sain hoitaa paperiasiat,asuntoasiat ymm rauhassa kuntoon.
