Mies petti, mä raskaana. miten jatkaa?

Pistän tännekin palstalle tämän viestin, kun kaipaisin nyt hyviä neuvoja. Olen raskaana. Sain tietää raskausaikana miehen pettäneen. pahinta on pitkäaikainen salailu ja päin naamaa valehtelu. pettämisen mies kielsi vaikka oli jo jäänyt kiinni, tarina muuttui koko ajan, lopullista totuutta teoista en taida tietääkään. pettäminen oli henkistä ja fyysistä, hauskaa vapaa-ajanviettoa kauniin isorintaisen naisen kanssa, suutelua ja hyväilyä (ja todennäköisesti seksiä), sähköpostilla viestittelyä. mies jäi kiinni myös muista pienemmistä valheista ja epärehellisyydestä koskien toisia naisia. joka ilta mies sanoi rakastavansa mua, en huomannut miehestä mitään. seksi luisti, meillä oli hauskaa ja läheisiä hetkiä. siksi kai tuo tieto järkytti ja veti maton alta.

mies on yrittänyt tosissaan. ollaan juteltu (vaikka mies ei jaksa enää keskustella paljoa), olen käynyt terapiassa ja ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, välillä erillään ja välillä yhdessä oloa. pieniä ohikiitäviä hetkiä on, kun pystyn olemaan onnellinen ja keskittymään nykyhetkeen. mutta välillä tulee se ahdistus. näen silmissäni mielikuvia miehestä tuon naisen kanssa. on vaikea hengittää, itku meinaa päästä ulos muttei tule. tunnen välillä vihaa ja mielessäni pahoinpitelen tuon naisen ja lyön turpaan miestäni. välillä vihaan itseänikin, miksi olen ollut niin sinisilmäinen. tuntuu, että mies on toiminnallaan pilannut koko suhteen perustan.

Terapiassa olen alunperin omien vaikeiden kokemusten takia.

Vanhempani olivat alkoholisteja ja olen ollut vuosia koulukiusattu. Itsetunto on siis jo aiemmin ollut tavallista heikommissa kantimissa, ja mies kyllä tiesi sen alusta asti. Olin jo alussa rehellinen menneisyydestä, mutta luotin kyllä mieheeni. Hän vaikutti niin rehelliseltä ja aidolta ja vaikutti ymmärtävän, miten vaikeista lähtökohdista jo alunperin lähden suhteeseen. Siksikin tämä satuttaa niin paljon.

miten hitossa tästä eteenpäin? mies on yrittänyt ymmärtää, vaan ei taida tajuta miltä musta tuntuu. vähintään joka toinen päivä olen hyvin,hyvin ahdistunut. mies ottaa minut hyvin huomioon, mutta toisaalta: se ei tunnu enää auttavan. tuo pettäminen on syöpynyt mieleeni pahasti, värittäen ikävillä sävyillä koko suhdetta ja jokaista päivää ((

 

:hug:

 

Minä en kattois tollasta hetkeäkään |O :hug:

 

Pahinta tuntuu olevan että vaikka mies jäi kiinni, niin koko totuus ei ole selvinnyt ja siksipä on hyvin vaikea uskoa häneen , vai mitä.
Itse varmaan tulet tietämään ajan kanssa vastauksen. Mielestäni analysoit hyvin tilannetta ja varmasti pärjäisit ilman miestäsikin vauvan kanssa.
Tunnen erään parin joka on kasvattanut lapsensa esimerkillisen hyvin vaikka erosivat ihan pian lapsensa syntymän jälkeen, se on siis mahdollista.
Voimia sinulle päätösten tekoon, mitä ne sitten tulevat olemaankaan.
:hug:

 

Itse en pystyisi antaa anteeksi tuollaista. Ei ollut edes känninen yhdenillan juttu!
Pystytkö unohtamaan? Pystytkö elämään että mielessäsi ei pyörisi jatkuvasti kun lähtee vaikka töihin että meneekö sinne oikeasti?
Voimia.

 

Tiedätkö yhtään, miten pitkään sitä oli jatkunu?
Oliko se nainen joku tuttava vai ihan sulle tuntematon?

Mulla oli ihan samanlaiset fiilikset sen jälkeen, kun sain tietää, että mua oli petetty, just tuota, että välillä on niin hyvä olla ja sitten iskeekin ahdistus

Miks miehes sen naisen kanssa halus olla?

Mites ihan parisuhdeterapia?

 

:hug: :hug: :hug: voimia sinulle!

 

Nainen oli minulle täysin tuntematon nuori (21v) kesätyöntekijä. Lähti pois kaupungista syksyllä, jonka jälkeen vielä kirjoittelivat sähköpostia.

Mies ei osaa selittää, miksi halusi olla naisen kanssa. On sanonut jo useita syitä, mm:
- nainen oli vaan niin iloinen ja kaunis, himo heräsi
- ei ajatellut yhtään, eli hetkessä, eikä muistanut minun olemassaoloa kun vietti aikaa naisen kanssa
- kaverit usutti ja yllytti, sanoivat ettei tilaisuus toistu koskaan (naurettava selitys..)
- ei tajunnut, että siinä salassa tapailemisessa olisi mitään vikaa, kun joka kerralla ei kuitenkaan mitään fyysistä tapahtunut
- ajatteli, että se mitä minä en tiedä, ei loukkaa, eli on rakkautta olla kertomatta
- ei vielä ollut kuulemma ymmärtänyt, mitä rakkaus on

ym.ym. Tuota pettämistä kesti kaikkinensa 3 kuukautta. Enkä minä tajunnut mitään, vaikka miehen kaverit joskus minun kuullen puhuikin siitä "hyväkroppaisesta kesätyöntekijästä". Miehen kaverit tiesi koko ajan missä mennään, voi että tunsin itseni nöyryytetyksi kun tajusin.

Surkeinta on se, että vaikka olisi 100% varmaa, ettei sama toistu, niin tuntuu, ettei se auta. Se jokin perusluottamus on viety. Katkeruutta on. En usko, että voisin ikinä olla täysin rauhassa, jos mies lähtee esim. jonnekin reissuun ilman minua. arvatkaa vaan olenko yrittänyt, ihan vaan syntyvän lapsenkin takia. Työstän asiaa terapiassa, yksin päiväkirjaan. Mutta kun se epäluottamus repii kaiken hajalle . Mies on jaksanut ihan hyvin vatvoa asiaa, mutta tuntuu, etten silti voi luottaa. Olihan hän silloinkin ihana, vannoi rakkauttaan, antoi hellyyttä, tunsin itseni tosi rakastetuksi! Mies ei ollut tuon tapahtuessa mikään teini enää, vaan 26-vuotias. Viimeisin valhe on tullut vain pari kuukautta sitten, koko kevään hän on valehdellut menneistä asioista (miehellä taustalla pari pienempääkin juttua kuin tuo pettäminen, niitäkään ei kertonut ennen kuin pitkän vatvomisen jälkeen, sitä ennen valehteli niistäkin..).

Synkkinä hetkinä olen miettinyt eroa. Olen miettinyt, että olisi vapauttavaa, kun ei tarvitsisi pelätä, että mies taas satuttaa mua. Mutta samalla säälin lasta: hänellä ei tulisi olemaan normaalia perhettä, jossa on isä ja äiti saman katon alla. Miehestä tulee varmasti hyvä isä, sitä en epäile. Mutta en tiedä, onko meillä parina tulevaisuutta. Pariterapiaa ollaan kyllä harkittu. Rakastan kaikesta huolimatta miestä ja välillä meillä on hyviä, ihania hetkiä. ja paljon muistoja (joista tosin moni pilalla..). Mutta kun se ahdistus ja muisto ja katkeruus pettämisestä tulee, niin tuntuu, että henki ei kulje . Erosta en voi miehen kanssa edes puhua, edes sen mahdollisuudesta. Mies suuttuu valtavasti ja raivoaa, lähtee pois. Hänestä olisi törkeää rikkoa perhe miehen virheiden takia. Miehen mielestä mun on vain opittava elämään tämän asian kanssa.

 

Menkää yhdessä terapiaan, jos mies vaan suostuu. Meillä tällä hetkellä menossa jotain samantyylistä ja tunnen nuo fiilikset paremmin kun hyvin. Me käydään yhdessä terapiassa (vasta kerran käyty nyt kun todellisuus on tullut ilmi), mutta jatketaan vielä. Parisuhdekurssejakin on monenlaisia ja niistäkin kannattaa ottaa selvää... Muista, että muutoksen on tultava itsestä (teillä molemmilla... sulla asian hyväksyminen ja miehellä todellisen motivaation löytäminen), jos haluatte yhdessä jatkaa. Tosi vaikeaa tämä on ja aikaa se ottaa, sitä pitää varata paljon!!! TIEDÄN! :hug:

 

Jotenkin nyt kypsemmällä iällä, olen tajunnut sen, mitä serkkuni on sanonut jo 18-v. asti: miehet ovat miehiä ja heille seksi on täysin erilaista kuin meille naisille. Suurin osa miehistä pettää ja jos hänen omansakin pettäisi hän ei a) haluaisi tietää siitä ja b) toivoo, että tajuaa käyttää kortsua, ettei taudit tartu. Pidin häntä silloin (20 vuotta sitten) täysin kahjona. Itse olin niin kiinni silloisessa kihlatussa, etten olisi kuuna päivänä voinut ajatellakaan sellaista.

Nyt kahden lapsen äitinä ja kerran myös petettynä (nykyisen aviomieheni toimesta), olen tajunnut, että miehet oikeasti ovat niin himon, seksin ja naiskauneuden perässä, että siinä unohtuvat vaimo ja lapset, niin rakkaita kuin ne ovatkin. Mun mies petti, kun olimme naimisissa mutta meillä ei ollut vielä lapsia. Se oli kamalaa, sitä en kiellä. Sitäkin asiaa vatvottiin mutta ONNEKSI mies tosiaan jaksoi sitä vatvoa ja oli AIDOSTI katuvan oloinen (mm. itki ja oli ihan paniikissa, kun sain tietää asiasta). Meni monta vuotta ennen kuin sain luottamuksen takaisin.

Tästä on kulunut 10 vuotta ja sen jälkeen tullut kaksi lasta. Mies reissaa paljon niin työssään kuin välillä vapaa-aikanaankin. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa. On sanonut minulle (kun joskus epäilen häntä), että jollen luota meidän rakkauteen, luottaisin edes hänen rakkauteensa lapsia kohtaan. Että hän ei voisi koskaan riistää lapsiltaan kotia ja meidän perhettä.

Mutta sisimmissäni tiedän, että mies vähintäänkin flirttailee, tanssii ja nauttii naisten huomiosta, jollei sitten ole joskus päätynyt sänkyynkin asti. Se ei vaan minua enää hetkauta. Eikä se tarkoita, etten rakastaisi häntä. Rakkaus on vaan erilaista: se ei enää ole niin ehdotonta ja intohimon sokaisemaa ettei pystyisi erottelemaan näitä asioita. Kautta aikojen miehet ovat olleet naisten pauloissa ja niin se tulee olemaan jatkossakin. Vaikka mies kunnioittaa ja rakastaa omaa vaimoaan, tulee se aina olemaan altis muiden naisten houkutuksille. Minä uskon näin. Enkä minä ole suinkaan alistettu. Niin kauan, kun mies on minulle ihana aviomies, kumppani ja lapsilleni hyvä isä, ei mikään ole pois minulta. Jos joku päivä tulee se päivä, että joku toinen nainen valloittaa hänen sydämensä täysin, se on sitten eri asia. Mutta siihenkään en vaikutta mitenkään, joten murehtiminen on turhaa...

 

kiitos paljon vastauksista! ja erityisesti näkökulman antamisesta sinulle, emili. Mutta en koskaan pystyisi elämään noin. Mieluummin olen yksin kuin "viettien vietävänä" olevan miehen kanssa. Se on varmaan mun heikkoutta tai jotain, mutta en kykene muodostamaan tuollaista ajatusmaailmaa..

 

mä en kyllä varmaankaan pystyis jatkamaan enää tollasen jälkeen...kun on kuitenkin muutakin kuin yhenillan mokaus.
:hug:

 

Ei ole todellakaan tarkoitus kehuskella omalla miehellä, mutta tänään oli just keskustelua asiasta, niin haluan kertoa tänne että kaikki miehet ei todellakaan petä.

Itse siis olen myös raskaana ja meillä vielä sellainen tilanne ettei olla kuukausiin voitu harrastaa seksiä.

Mies oli eilen työporukan kanssa piknikillä ja siellä jutellut nuoremman miespuolisen kaverinsa kanssa (25-vuotias). Oli mies kertonut että vaikean raskauden vuoksi on ollut hiljaista makkarissa. Tää kaveri oli sitten kysynyt että onko miehelle tullut mieleen mennä vieraisiin. Mies oli sanonut ettei hänestä vaan olisi siihen, ei oo käynyt mielessäkään.

Mies kertoi tästä siis mulle, koska ihmetteli miksi tän nuoren miehen mielestä se olis ollut vähintään itsestään selvyys mennä vieraisiin kun ei kerran kotoa saa. Mies ihmetteli myös kaverinsa kommenttia että on kunnioitettavaa ettei mieheni ole edes harkinnut asiaa.

Sitten mies tokaisi mulle, että hänestä ei vaan olisi siihen. Että se ei vaan ole edes vaihtoehto hänen mielestään, oli hän sitten miten outo tahansa muiden silmissä.

Pettäminen satuttaa petettyä valtavasti ja sattuu vieläkin enemmän kun petetty odottaa vauvaa. Voin vain kuvitella miten vaikeaa teillä on päästä asiasta yli, etenkin sulla anteeksianto voi totisesti olla kiven alla. Ja valitettavasti on hyvin mahdollista ettet sä pääse koskaan asiasta yli . Ainakin sä tarvit hirveästi aikaa, todisteita siitä että miehesi on jatkossa luottamuksesi arvoinen ja valtavasti keskustelua asiasta. Hyvä apu on takuulla myös jonkinlainen terapia.

Hirmusti voimia sulle :hug:

 

Kovasti tsemppiä sinulle wanda!

Täytyy nostaa hattua ja ihmetellä, miten löytyy tollasia ihmisiä kuin emili. Mistä sä saat tuon järjettömän voiman ajatella asioista noin? Kumpa minäkin olisin noin kypsä ihminen..

 

up

 

Minä en kattois tollasta hetkeäkään |O :hug:

enkä minä!

 

Voimia sinulle wanda. Kuinka paljon tuo asia sua repii? Päivittäin mielessä?

Se, että säälit syntymätöntä vauvaasi, joka ei saa kokea normaalia perhe-elämää, jossa äiti ja isä ovat saman katon alla... Apua! Jos nykyinen parisuhteesi ei tee sinulle hyvää, ei se tuo mitään hyvää lapsellekaan. Jos sinä olet jatkuvasti epävarma asemastasi miehesi elämässä ja perheessäsi, se heijastuu koko perhe-elämään. Lapselta sitä ei pysty salaamaan ikinä.

En osaa oikein auttaa muuten kuin neuvomalla kysymään itseltäsi, kumpi on kuluttavampaa, elää ihmisen kanssa, johon et luota tai elää elämääsi lapsen kanssa? Lapsella on varmasti aina myös isä. Toivottavasti isä haluaa sen suhteen lapseensa luoda. Luultavasti sekin onnistuu helpommin, jos keskinäiset välinne eivät häiritse sitä.

Luulisin, että raskainta on tuo, ettet tiedä koko totuutta. Mitä jos menisitte terapiaan yhdessä, ehkä miehesi olisi helpompi kertoa koko totuus jonkun neutraalin osapuolen läsnäollessa?

 

Kyllä tuo asia minua repii päivittäin. Välillä on toki parempia päiviä ja jopa onnellisia hetkiä, mutta kun tuo asia tulee mieleen, niin se vetää koko mielen mustaksi. Nykyään tuohon sisältyy sellaisia psykosomaattisiakin oireita, eli on vaikea hengittää, tärisen ym.. Ei tee varmasti hyvää vauvalle. Ahdistus pahenee miehen työreissujen myötä: nytkin hän on toisella paikkakunnalla. Nämä päivät on vaikeimpia. Ko. paikkakunnalla hän myös minua petti, aivan samoissa ympyröissä. Pelkään joka päivä tulevaa uutta kesätyöntekijää: mitä tapahtuu?

Ei voi mitään, mutta näin raskaana isomahaisena mua myös vaivaa tieto, että tuo nainen oli tosi kaunis ja hyväkroppainen, iloinen ja hymyilevä. Ja mulla ei ole nyt itselläni edes elämäniloa yhtään. Tuo tieto naisen "hehkeydestä" käänsi vain veistä haavassa.

Aion miettiä eroa vakavasti, jos emme saa tilannetta muuttumaan. Minua vain pelottaa ajatus yksinhuoltajuudesta. Tuntuu, että monesti yksinhuoltajat leimataan epäonnistuneiksi tms . Mutta sitten vasta kai tyhmä olisin, jos vuosiksi jäisin kärsimään suhteeseen, jonka ongelmia ei saada ratkottua?

 

Pistän tännekin palstalle tämän viestin, kun kaipaisin nyt hyviä neuvoja. Olen raskaana. Sain tietää raskausaikana miehen pettäneen. pahinta on pitkäaikainen salailu ja päin naamaa valehtelu. pettämisen mies kielsi vaikka oli jo jäänyt kiinni, tarina muuttui koko ajan, lopullista totuutta teoista en taida tietääkään. pettäminen oli henkistä ja fyysistä, hauskaa vapaa-ajanviettoa kauniin isorintaisen naisen kanssa, suutelua ja hyväilyä (ja todennäköisesti seksiä), sähköpostilla viestittelyä. mies jäi kiinni myös muista pienemmistä valheista ja epärehellisyydestä koskien toisia naisia. joka ilta mies sanoi rakastavansa mua, en huomannut miehestä mitään. seksi luisti, meillä oli hauskaa ja läheisiä hetkiä. siksi kai tuo tieto järkytti ja veti maton alta.

mies on yrittänyt tosissaan. ollaan juteltu (vaikka mies ei jaksa enää keskustella paljoa), olen käynyt terapiassa ja ollaan kokeiltu kaikkea mahdollista, välillä erillään ja välillä yhdessä oloa. pieniä ohikiitäviä hetkiä on, kun pystyn olemaan onnellinen ja keskittymään nykyhetkeen. mutta välillä tulee se ahdistus. näen silmissäni mielikuvia miehestä tuon naisen kanssa. on vaikea hengittää, itku meinaa päästä ulos muttei tule. tunnen välillä vihaa ja mielessäni pahoinpitelen tuon naisen ja lyön turpaan miestäni. välillä vihaan itseänikin, miksi olen ollut niin sinisilmäinen. tuntuu, että mies on toiminnallaan pilannut koko suhteen perustan.

Terapiassa olen alunperin omien vaikeiden kokemusten takia.

Vanhempani olivat alkoholisteja ja olen ollut vuosia koulukiusattu. Itsetunto on siis jo aiemmin ollut tavallista heikommissa kantimissa, ja mies kyllä tiesi sen alusta asti. Olin jo alussa rehellinen menneisyydestä, mutta luotin kyllä mieheeni. Hän vaikutti niin rehelliseltä ja aidolta ja vaikutti ymmärtävän, miten vaikeista lähtökohdista jo alunperin lähden suhteeseen. Siksikin tämä satuttaa niin paljon.

miten hitossa tästä eteenpäin? mies on yrittänyt ymmärtää, vaan ei taida tajuta miltä musta tuntuu. vähintään joka toinen päivä olen hyvin,hyvin ahdistunut. mies ottaa minut hyvin huomioon, mutta toisaalta: se ei tunnu enää auttavan. tuo pettäminen on syöpynyt mieleeni pahasti, värittäen ikävillä sävyillä koko suhdetta ja jokaista päivää ((

En jatkaisi mitenkän vaan eroaisin, niin yksipiippuinen olen. En voisi antaa anteeksi enkä koskaan luottaa, eli en voisi elää moisen kanssa.

 

Voimia sinulle wanda. Kuinka paljon tuo asia sua repii? Päivittäin mielessä?

Se, että säälit syntymätöntä vauvaasi, joka ei saa kokea normaalia perhe-elämää, jossa äiti ja isä ovat saman katon alla... Apua! Jos nykyinen parisuhteesi ei tee sinulle hyvää, ei se tuo mitään hyvää lapsellekaan. Jos sinä olet jatkuvasti epävarma asemastasi miehesi elämässä ja perheessäsi, se heijastuu koko perhe-elämään. Lapselta sitä ei pysty salaamaan ikinä.

En osaa oikein auttaa muuten kuin neuvomalla kysymään itseltäsi, kumpi on kuluttavampaa, elää ihmisen kanssa, johon et luota tai elää elämääsi lapsen kanssa? Lapsella on varmasti aina myös isä. Toivottavasti isä haluaa sen suhteen lapseensa luoda. Luultavasti sekin onnistuu helpommin, jos keskinäiset välinne eivät häiritse sitä.

Luulisin, että raskainta on tuo, ettet tiedä koko totuutta. Mitä jos menisitte terapiaan yhdessä, ehkä miehesi olisi helpompi kertoa koko totuus jonkun neutraalin osapuolen läsnäollessa?

Näinpä!

 

pettää kerran pettää toisen kerran....

 

Jotenkin nyt kypsemmällä iällä, olen tajunnut sen, mitä serkkuni on sanonut jo 18-v. asti: miehet ovat miehiä ja heille seksi on täysin erilaista kuin meille naisille. Suurin osa miehistä pettää ja jos hänen omansakin pettäisi hän ei a) haluaisi tietää siitä ja b) toivoo, että tajuaa käyttää kortsua, ettei taudit tartu. Pidin häntä silloin (20 vuotta sitten) täysin kahjona. Itse olin niin kiinni silloisessa kihlatussa, etten olisi kuuna päivänä voinut ajatellakaan sellaista.

Nyt kahden lapsen äitinä ja kerran myös petettynä (nykyisen aviomieheni toimesta), olen tajunnut, että miehet oikeasti ovat niin himon, seksin ja naiskauneuden perässä, että siinä unohtuvat vaimo ja lapset, niin rakkaita kuin ne ovatkin. Mun mies petti, kun olimme naimisissa mutta meillä ei ollut vielä lapsia. Se oli kamalaa, sitä en kiellä. Sitäkin asiaa vatvottiin mutta ONNEKSI mies tosiaan jaksoi sitä vatvoa ja oli AIDOSTI katuvan oloinen (mm. itki ja oli ihan paniikissa, kun sain tietää asiasta). Meni monta vuotta ennen kuin sain luottamuksen takaisin.

Tästä on kulunut 10 vuotta ja sen jälkeen tullut kaksi lasta. Mies reissaa paljon niin työssään kuin välillä vapaa-aikanaankin. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa. On sanonut minulle (kun joskus epäilen häntä), että jollen luota meidän rakkauteen, luottaisin edes hänen rakkauteensa lapsia kohtaan. Että hän ei voisi koskaan riistää lapsiltaan kotia ja meidän perhettä.

Mutta sisimmissäni tiedän, että mies vähintäänkin flirttailee, tanssii ja nauttii naisten huomiosta, jollei sitten ole joskus päätynyt sänkyynkin asti. Se ei vaan minua enää hetkauta. Eikä se tarkoita, etten rakastaisi häntä. Rakkaus on vaan erilaista: se ei enää ole niin ehdotonta ja intohimon sokaisemaa ettei pystyisi erottelemaan näitä asioita. Kautta aikojen miehet ovat olleet naisten pauloissa ja niin se tulee olemaan jatkossakin. Vaikka mies kunnioittaa ja rakastaa omaa vaimoaan, tulee se aina olemaan altis muiden naisten houkutuksille. Minä uskon näin. Enkä minä ole suinkaan alistettu. Niin kauan, kun mies on minulle ihana aviomies, kumppani ja lapsilleni hyvä isä, ei mikään ole pois minulta. Jos joku päivä tulee se päivä, että joku toinen nainen valloittaa hänen sydämensä täysin, se on sitten eri asia. Mutta siihenkään en vaikutta mitenkään, joten murehtiminen on turhaa...

Oikein hienosti kirjoitettu, allekirjoitanmyös tämän ajattelun. Kokemusta on petetyksi tulemisesta, mutta aivan puhdas kun ei sitä voi sanoa olevansa itsekaan. Elämä on niin monimutkaista.

 

mulla oli sama tilanne 2 vuotta sitten,meni vuosi pettämisestä ja totesin sen jälkeen että en pysty ikinä antamaan anteeksi. Jätin mieheni vaikka kuinka pyyteli anteeksi jne, nyt siis ollut 2v. yh:na enkä päivääkään katunut päätöstäni, ahdistukseni loppui heti ku muutin omaan asuntoon .