Mies synnytyksessä

Huomenta!

Onko kohtalotovereita?

Synnytän vasta tammikuussa, mutta olemme mieheni kanssa käyneet keskusteluja siitä, miksi hän ei halua tulla mukaan synnytykseen. Hän ei osaa selittää pelkoaan - toki ymmärtää sen, että tarvitsen siellä tukea ja turvaa jne. Mitä tehdä?

 

Varmasti susta tuntuu pahalta mut miestäsikin on ymmärrettävä ja hänen tunteitaan kunnioitettava. Se on hyvä että hän on asiasta kanssasi puhunut ja hienoa että on myöntänyt pelkonsa. Asia voisi olla niinkin että voisi juuri h-hetkellä keksiä jonkin tekosyyn! Nyt sinulla on aikaa sopeutua tilateeseen ja pyytää vaikka jotakin ystävääsi mukaan sinua tukemaan. Onnea odotukseen ja usko pois, asia järjestyy! Aina on olemassa se mahdollisuus että kun synnytys lähestyy niin miehesi voittaa pelkonsa eikä jää pois mistään hinnasta!

 

Miehesi voisi keskustella synnytyksessä mukana olleiden isien kanssa. Useimmathan ovat pitäneet tapahtumaa paljon vähemmän "kauheana" kuin ennalta luulivat. Isän mukana olo synnytyksessä ai kuitenkaan mielestäni saisi olla mikään standardi. Turha sinne on väkipakoinkaan raahata. isä on ihan yhtä hyvä isä oli synnytyksessä mukana tai ei, aika uusi juttuhan tämä on. Synnytykseenhän voi tueksi ottaa jonkun muunkin, esim. jonkun ystävän. Hänkin voi pitää kädestä, lohduttaa jne.

 

Mun miehellä hirvitti synnytys..
Vähän epäillen tuli esikkoa kanssani synnyttämään mutta hyvin meni..nyt saatiin toinen tyttö 2kk sitten ja mies ei voisi olla onnellisempi...

ainahan sieltä pääsee kesken ulos...pääasia että yrittää

 

Monia miehiä varmasti rassaa se hyödyttömyyden tunne, kun toinen hihkuu tuskissaan vieressä (tuntitolkulla?) eikä mies oikein voi tehdä mitään auttaakseen.

Mun mies ei ollut järin innostunut tulemaan mukaan meidän ekan lapsen synnytykseen (ihmetti, että mitä HÄN siellä tekee, ja taisi vähän pelätäkin sen touhun näkemistä), mutta sanoin että jos joudun olemaan siellä huoneessa yksin vaikkapa 15 tuntia, niin multahan lähtee järki. Eli kaipasin lähinnä seuraksi, ja hän tiesi sen etukäteen. En kuitenkaan olis pakottanut mukaan, jos olisi edelleen kieltäytynyt.

Synnytys sujui aika odottamattomalla tavalla: esikoinen syntyi tunnissa eikä mieheni ehtinyt juuri muuta kuin istumaan tuolille ja hämmästelemään tilannetta. Oli jälkeenpäin oikein iloinen, että tuli mukaan ja aikoo ilman muuta tulla nyt toisen lapsemme synnytykseen myös!

Ja kyllähän siitä tilanteesta aina tosiaan pois pääsee, jos alkaa tosissaan siltä tuntua!

 

Minunkin mies ilmoitti heti kun ilmoitin vauvan tulosta, että hän ei sitten tule synnytykseen mukaan. Ei kestä katsoa, pelkäsi pyörtyvänsä. Muutaman kerran otin aiheen esille raskauden edetessä, ja kanta oli edelleen sama. Olin jo pyytänyt ystävän mukaan tukihenkilöksi, mutta kuitenkin sitten kun synnytys alkoi, ei tarvinnut edes miettiä moista, mies oli innolla tulossa mukaan. Ja kyllä siitä olikin apua, sekä minulle että kätilölle...

 

Eihän miehiä tietenkään voi pakottaa mukaan, mutta tasa-arvon nimissä eipä naisillakaan ole varaa kieltäytyä menemästä Kyllä mä olisin aika pirusti loukkaantunut jos ukko ei olis ollut halukas tulemaan YHTEISEN lapsemme synnytykseen mukaan. Mutta tietenkin olisin kunnioittanut hänen mielipidettään, vaikka en oiskaan hyväksynyt sitä. SIllä eiköhän naisiakin pelota synnytys ja luultavasti huomattavasti enemmän! Meillä puhuttiin etukäteen peloista ja usein, eikä kumpikaan h-hetkellä perääntynyt. Meillä koko synnytys tais olla miehelle huomattavasti elämää suurempi kokemus kun mulle :/ Kokemus joka omien sanojensa mukaan kaduttais jos ois jääny väliin :heart:

 

\

Eihän miehiä tietenkään voi pakottaa mukaan, mutta tasa-arvon nimissä eipä naisillakaan ole varaa kieltäytyä menemästä Kyllä mä olisin aika pirusti loukkaantunut jos ukko ei olis ollut halukas tulemaan YHTEISEN lapsemme synnytykseen mukaan. Mutta tietenkin olisin kunnioittanut hänen mielipidettään, vaikka en oiskaan hyväksynyt sitä. SIllä eiköhän naisiakin pelota synnytys ja luultavasti huomattavasti enemmän! Meillä puhuttiin etukäteen peloista ja usein, eikä kumpikaan h-hetkellä perääntynyt. Meillä koko synnytys tais olla miehelle huomattavasti elämää suurempi kokemus kun mulle :/ Kokemus joka omien sanojensa mukaan kaduttais jos ois jääny väliin :heart:

Aivan! Eipä naisellakaan ole paljon valinnanvaraa jos lapsia haluaa. Koska projekti on yhteinen niin selvää on että miehen on tultava mukaan. Meillä keskusteltiin jo ennen raskautta synnytyksestä ja koskaan ei ole ollut epäselvää että lähteekö mies mukaan vai ei. Jos mies ei haluaisi mukaan synnytykseen ei tähän projektiin olisi edes alettu.

 

Meillä isäntä oli aluksi sitä meiltä ettei tuu mukaan. Loppua kohti kuitenkin sain hänet ylipuhuttua. Lähinnä mun oli pakko, sillä olen aika herkkä noille puudutteille ja tiesin eten niitä vois käyttää. Ja jos sitten joutuisin käyttää niin olisin sitten ihan sekaisin niistä aineista. Mä kyllä itse sanoin meiehlleni, ettei siellä jalkopäässä tertte kurkkii ja se helpotti hänen oloaan. No kun synnytys tuli niin kätilö siinä sitten, katsi piip, katso, pää vilkuu jo. Ja niinhän piip katseli sitä peintä päätä, eikä yhtään pahaa tehny hällä.

 

Mulle oli tosi tärkeätä että mies oli mukana synnytyksessä. Oli kiva, että oli joku tuttu ja turvallinen siellä.
Ja on se miehellekin ikumuistoinen kokemus, kun näkee oman lapsensa syntyvän. Jos olisin mies niin en vaan malttaisi jäädä pois tuollaisesta kokemuksesta Ja oma mies sanoi, ettei se synnytys ollut niin kamalaa, kun ehkä oli odottanut. Ainut oli se ettei voinut auttaa vaikka näki että toista sattui. Mutta kyllä se auttoi kun hieroi selästä supistusten aikana ja sai puristaa käden tunnottomaksi ponnistaessa Että oli siitä miehestä ihan oikeasti hyötyäkin =)
Kannattaisi varmaan jutella miehesi toisten synnytyksessä olleitten miesten kanssa. Ja synnytyssairaalaan ehdottomasti tutustumaan!

 

Mun mies vanno kans että hän ei sitten tule sinne sairaalaan.Oli kuulemma kuullut jotain kauhujuttuja synnytyksistä ja sairaalapelkoakin väitti olevan. Mutta kun minä soitin miehelle punttisalille ja kiljuin lapsivesien juoksevan pitkin jalkoja, ei miehelle tullut edes mieleen että oli kieltäytynyt lähtemästä. Seuraavana päivänä kun piteli vastasyntynyttä Esikoistaan sylissä sanoi että olipa huima kokemus, onneks uskalsin tulla...

 

Meillä on ollut niin päin että minä en oikeen ois halukas ottamaan miestä mukaan,mut nyt viime yön jälkeen (turha synnärikäynti) täytyy sanoa että oli kiva kun oli siellä mukana.Ei me edes paljon toisille puhuttu,mutta se henkinen tuki...Lähtee kyllä mukaan kunhan tästä uudelleen lähetään,suppareita tulee :wave:

Minä vaan laitoin ehdottoman kiellon että alapäähän ei kurkita,ja jos sanon ni pitää häipyä silmistä.Samoin jos alkaa hänellä tekemään pahaa,niin ulos vaan...Eihän siinä ole pakko olla.

 

itse en olisi pärjännyt jos mies ei olisi ollut mukana...vaikka tunsikin itsensä avuttomaksi ja pelokkaaksi niin hänestä oli niin paljon apua kun tarvitsinkin,ja ennen synnytystä höpisi että ei hänestä mitään apua ole ja pelkää sairaaloita ym ym...ja eipä ole päivääkään katunut että sai n.nuoran leikata ja vaavin kylvettää...(taisipa sitä isilläkin pari kyyneltä tulla kun poika ensi kerran parkaisi). ehkä sorruin pieneen uhkailuun hormoonikiekuroissani,että en kyllä rupea puhelimitse hänelle ilmoittamaan lapsensa syntymästä jos ei paikalle ilmesty...

 

Meillä mies ei ollut mukana. Hän ei halunnut tulla eikä minustakaan tuntunut se niin tärkeältä (siitä se vasta alkaa) Kyllä siellä ihan hyvin yksinkin pärjää Ensimmäisellä kerralla, joka oli helppo lähinnä tympäsi kun ei ollut tekemistä. Toisella kerralla olin niin kipeä että jos hän olisi tullut tsemppaamaan niin oisin todennäköisesti ajanut hänet ulos. Kolmannellakin kerralla (toivottavasti tärppää taas pian( aion mennä yksin.

 

Mä en taas olis ottanut miestä sitten kirveelläkään mukaan (eikä ollu kyl tulossakaan). Mun mielestä synnäri ei oo miesten paikka. Enkä todellakaan kaivannut miestä hetkeksikään. Sain rauhassa keskittyä omaan olooni ja keskittyä tulevaan. kirjoittelin päiväkirjaa tapahtumista ja olostani. Synnytys oli helppo. Isä tuli sitte lasta kattoo, ku ilmotin että poika on tullu.

 

\

\

Eihän miehiä tietenkään voi pakottaa mukaan, mutta tasa-arvon nimissä eipä naisillakaan ole varaa kieltäytyä menemästä Kyllä mä olisin aika pirusti loukkaantunut jos ukko ei olis ollut halukas tulemaan YHTEISEN lapsemme synnytykseen mukaan. Mutta tietenkin olisin kunnioittanut hänen mielipidettään, vaikka en oiskaan hyväksynyt sitä. SIllä eiköhän naisiakin pelota synnytys ja luultavasti huomattavasti enemmän! Meillä puhuttiin etukäteen peloista ja usein, eikä kumpikaan h-hetkellä perääntynyt. Meillä koko synnytys tais olla miehelle huomattavasti elämää suurempi kokemus kun mulle :/ Kokemus joka omien sanojensa mukaan kaduttais jos ois jääny väliin :heart:

Aivan! Eipä naisellakaan ole paljon valinnanvaraa jos lapsia haluaa. Koska projekti on yhteinen niin selvää on että miehen on tultava mukaan. Meillä keskusteltiin jo ennen raskautta synnytyksestä ja koskaan ei ole ollut epäselvää että lähteekö mies mukaan vai ei. Jos mies ei haluaisi mukaan synnytykseen ei tähän projektiin olisi edes alettu.

Meillä kaikki projektit ovat 8 vuoden aikana olleet VAPAAEHTOISIA, joten emme ole mihinkään toisiamme pakottaneet, siinä varmasti ihanan suhteeme salaisuus...

Mies ei halunnut mukaan synnytykseen, joten asia oli sillä selvä, ei olisi tullut mieleenkään pakottaa häntä tulemaan! Oli kyllä seuranani synnytyssalissa siihen asti, kunnes päästiin tositoimiin. Hyvä ystävättäreni jatkoi sitten siitä kanssani ja täytyy myöntää, että ilman häntä en olisi selvinnyt. Kätilöt olivat tosi kiireisiä ja olisin saanut olla yksin tuntitolkulla ilman ystävääni.

Neuvoni on siis se, että älä pakota miestäsi synnytykseen vaan ota mukaasi vaikka hyvä ystäväsi, joka tulee kanssasi vapaaehtoisesti. Se on kaikille paras ratkaisu!

 

Kannatan ajatusta luottoystävästä mukaan , jos mies ei halua.Voihan siellä olla läsnä vaikka molemmatkin, synnytys saattaa kestää kauan, eikä se mitään tiukkaa äksöniä suurimmalti ole. Varaa itsellesi ja miehellekin oikeus muuttaa mieltä synnytyksen edetessä, etukäteen on vaikea tietää miten reagoi. Mutta jos tunnet haluavasi jonkun ehdottomasti paikan päälle henkiseksi tueksi, niin hyvä ystävä sinne sängyn pääpuoleen on hyvä ajatus. Ensi- ja turvakotien liitolla on muuten doula-palvelu, jos sopivaa tukihenkilöä ei omasta takaa löydy.

 

päästiin tositoimiin. Silloinhan sitä seuraa kaipaa. Itse olisin yksikseni ollut todella ahdistunut ne 40 tuntia jotka odottelin toisitoimia. :/ Houkuttele kuitenkin miehesi synnytysvamennukseen, siellähän on muutakin asiaa ja saa sitten tietoa siitä synnytyksestä. Voihan se pelkokin vähän lieventyä.

 

Minunkin mieheni epäröi ekan lapsen ollessa tulossa, mutta en antanu vaihtoehtoja vaan sanoin että on tultava, koska minuakin pelotti enkä haslunnut yksin mennä.

Eihän miehen siellä tartte synnyttää eikä edes katsoa sinne alapäähän. Hän voi istua äidin pään vieressä. Sehän isän virka siellä onkin olla äidin tukena =) . Mieheni mielestä synnytys oli hieno kokemus eikä hän toisen lapsen synnytyksestä olisikaan jäänyt pois. :flower:

 

meillä myös ukko oli ensin sitä mieltä että ei varmasti tule mukaan, mutta raskauden edetessä mielikin muttui. loppujen lopuksi mies oli kätilön apuna, piti mun toista jalkaa ylhäällä, kyleltään kun yritin ponnistaa. myöhemmin kun ollaan asiasta juteltu, mies vaan totesi että ei se nyt niin kauheeta ollutkaan, jossain vaiheessa oli vaan kuulemma pitäny kääntää katse pois kun oli vauvan pää alkanu näkyä..itekkin ihmettelin suuresti kun ei ukolle surempia traumoja jäänyt. me muutenkin oltiin salissa aika paljon kaksistaan kun kätilöt juoksi kiireen takia kokoajan kahen synnytys-salin väliä, jos mies ei ois ollu paikalla niin olisin ollut siellä ihan keskenäni kipujen kanssa..

 

Meillä oli loppuun asti epäselvää tuleeko mies mukaan vai ei, työn takia. Onneksi hän kuitenkin sitten pääsi mukaan. Olin aivan valmistautunut siihen että menen yksin tai otan ystävän mukaan mutta vasta jälkeenpäin tajusin miten paljon minulle merkitsi mieheni läsnäolo. Ja paljonhan se mies siellä pystyy tekemään: juttelemaan, pitämään kädestä ja lopussa varsinkin hänestä oli paljon apua montakin kertaa. Mutta tosiaan, pakottaa ei ketään voi ja luulen että jos mies on tosi hermona niin hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä joten ei ole mitenkään huono idea pyytää jotain ystävää mukaan.

 

:hug: mun mieheni sanoo ettei mistään hinnasta jäisi pois synnytyksestä (laskettuaikani maanantaina1.11)mut jotenkin huomaan kuinka häntä pelotaa esikoista kun odotan.. mieheni on sanonut että tiedän sen olevan kamalaa kun näen sinut tuskassa enkä voi asialle muuta tehdä kun olla tukena.... MUTTA JO TIETO SIITÄ ETTÄ MIEHENI ON TUKENA AUTTAA JAKSAMAAN!!!*VOIMIA SULLE*

 

Mäkin ensin luulin, ettei mun miestä synnärille saa. Se kun on vähän herkkä.. ei pyörtymään, mutta tietyt asiat saa sen yökkimään ja oksentamaankin.. Mutta mies oli kyllä alusta asti synnärille tulossa ja onneksi tuli. Tytön syntymäyö oli tosi kiireinen, kätilö hoiti samaan aikaan neljää synnytystä. Meiät ilmeisesti arvioitiin vähiten apua tarvitseviksi, koska kätilö kävi välillä vain pikaisesti kääntymässä. Mulla oli joku ihme passiivinen ponnistusvaihe, jolloin yksikseni ponnistelin (ilman tuntoa ja kätilön läsnäoloa) kylkiasennossa. Olin siinä vaiheessa valvonut jo melkein 48 tuntia putkeen, joten kun oikea ponnistusvaihe alkoi, olin jo aivan poikki. Jostain syystä mun piti koko ponnistusvaihe olla kyljellään, joka oli mulle tosi hankala asento. Ilman miehen apua ja tukea en varmaankaan olisi edes jaksanut. Miehelle ei yhtään ottanut pahaa katsoa tyttäremme syntymää ja jälkeenpäinkin mies oli mun yksityinen gynekologi kotona.. Tarkisti aina turvotuksen ja ommelten kunnon

Onneksi mieheni tuli ihan oma-aloitteisesti synnärille mukaan. Ikinä en olisi häntä siihen pakottanut. Tiedän lähipiiristäkin erään miehen, joka pakotettuna oli synnärillä mukana. Ei ole sitä miestä sen synnytyksen jälkeen seuraavien lasten teko paljoa kiinnostanut. Toiset vaan on herkkiä.. Hyvä ystävä voi olla aivan samalla tavalla apuna. (ja vielä jos on synnyttänyt sellainen. Ainakin eräs ystäväni kehui kovastikin omassa synnytyksessään mukana ollutta ystäväänsä.)

 

Mieheni puolestaan loukkaantui, kun sanoin hänelle, että synnytykseen ei ole mikään pakko tulla, jos siltä tuntuu.. Hänelle oli siis itsestään selvää, että synnytyksessä ollaan vaimon mukana

 

Kirjottelin tuolla aiemmin että en oikeen haluais miestä mukaan synnytykseen...

Nyt se synnytys on ohi ja olen iloinen että annoin hänen tulla mukaan...Aika passiivisena seuras sivusta,kun vähän varoittelin että en halua ihan viereen mutta sit kun vihdoin viimein päästiin tositoimiin niin halusin puristaa kättä ja ponnistusvaiheessa tuki selän takaa.Tosin olin vielä jossain välissä sanonut että sinne alapäähän ei kurkita... Mulla on ihana mies :hug:

Joku sinne kannattaa tosiaan pyytää mukaan,vaikka mies ei lähtiskään,aika tulee muuten tosi pitkäksi.Meillä kävi kätilö ehkä tunnin välein kattomassa,salissa oltiin kymmenisen tuntia.