Mies työmatkoilla, lapset pieniä?

Hei kaikki!

Lähestyn teitä tätä kautta ja haluaisin hieman gallupia siitä, mitä mieltä olette, jos miehenne kävisi paljon työmatkoilla?

Meillä on kolme lasta, 1,5 ja 7. Mieheni käy työmatkoilla ulkomailla ja myös kotimaassa. Hän on yleensä pois viikon, joskus 2, mutta tekee paljon myös 1-3 päivän matkoja. Koskaan en ole häntä kieltänyt vaan päinvastoin. Tuohan hän rahaa kotiimme.

Mutta kun on minun vuoro mennä, asia ei olekaan niiin yksiselitteinen. Mieheni vetoaa siihen, että kyseessä on työmatka, ei hupimatka. Kun kysyn, että voisitko luopua matkoista sen ajaksi että lapset ovat pieniä, hän vastaa ettei voi eikä halukaan. KOska hän jaksaa töissä paremmin kun saa välillä vaihtelua ja näkee maailmaa. Mutta minä kun haluan vaihtelua, olen huono äiti kun en hoida lapsia. Sanoin miehelleni, että todennäköisesti moni nainen ei suostuisi siihen, että joutuu olemaan yksinhuoltaja kolmen pienen lapsen kanssa. Joten haluan vain tilastollista tietoa siitä, kuinka moni teistä naisista suostuisi minuun rooliin?? Mieheni käy työmatkoilla 1-4 kertaa kuussa.

kiitos jo etukäteen

 

Ihan purematta en nielisi....olkoonkin, että miehesi reissaa työnsä takia, niin kuitenkin hän saa siinä sivussa omaa aikaa, ja näkee maailmaa yms.yms.
Koskas sinä pääset näkemään yhtään mitään, tai saa edes hetkeä omaa aikaa, jos lapset VAIN sinun vastuullasi? Onhan miehesi ollut niitä lapsiakin mukana tekemässä, joten kyllä se hänellekin kuuluu niitä myös hoitaa jo ihan senkin TAKIA, että myös sinä saisit hetken hengähtää.
Tämä nyt vain minun mielepide, ja näin tiivistettynä, mutta kuitenkin

 

Meillä vanhin oli 7v. kun kaksoset syntyivät, mies oli sen yön kotona, kun kaksoset tulivat kotiin, sen jälkeen olen ollut lasten kanssa kotona, mies teki paljon reissuhommia....nyt kaksoset 7v. ja vanhin 14v. ja mies on lopettanut reissuhommat, joten nyt on minun vuoro mennä...ja ette usko, miten ihanaa on saada omaa aikaa: käyn kuntosalilla, lenkillä, shoppailemassa. Ja omasta mielestä olen tämän ansainnut, melkein 15 vuotta oltuani pallo jalassa!

 

Minun mies tekee reissu töitä ja on töissä aina viikot toisella paikkakunnalla.Eli lähtee sununtai iltana ja tulee takaisin torstai iltana.Ja joskus harvoin on töissä myös viikonlopun ja silloin olen lasten kannsa yksin 11päivää peräkkäin.Ja lapsia meillä on kolme(4,5v,3v ja 4kk)ja hoidan lapset todellakin itse,mitään hoitajia,apujoukkoja ei ole ja ihan hyvin on pärjätty.

 

meillä mies kans tekee usein työmatkoja niin koti että ulkomailla.
sillon kun poika oli pienempi mies vähensi matkat minimiin. nyt menee taas tavalliseen tapaa kun poika on reilu 3v.
mutta kyllä hän vähentää tarvittaessa matkoja, hän sanoo aina et ensin perhe ja sitten työt. ja minä käyn välillä yksin yön pari siskojen luona yksinäni että saan vähän ihan omaa aikaa ja rauhaa. ja miehelle se on ok. en suostusisi tuohon systeemiin kuin mihin miehesi "pakottaa".
ystävälläni on kaltaisesi tilanne mies paljon pois myös viikonloppuja töissä joten ystäväni on ihan yksin kahden lapsen kanssa.
kun sanon etten suostuisi niin mitenkä sen edes vois estää jos mies määräisi tahdin ja on paljon pois ja ei päästäisi minua vähän hengähtämään sillon tällön.?
en tiedä miten miehesi pään voisi kääntää että ajattelisi myös teitä enemmän.. :/
tämäkin varmaan riippuu miehestä ja miehen luonteesta.
jaksamisia :hug:

 

Mieheni on n. 180 päivää vuodesta reissussa eri puolilla maailmaa. Lapsemme ovat 6 ja 1
Viime aikoina olemme olleet pari kertaa koko perhe mukana hieman pidempiä aikoja eri puolilla eurooppaa.
Tähän täytyy vain osata suhtautua..

Esim. onko teillä oma talo, kaunis koti? Omia autoja? tms...
On toki arvostuskysymys mitä tahtoo, mutta kyllähän nuokin jotain merkitsevät. Loppujen lopuksi aika monet työpaikat edellyttävät matkustushalukkuutta, varsinkin miehillä.

Itse olen ylpeä miehestäni ja hänen työstään.
Toki ymmärrän niitä naisia, joiden miehet ovat itsekkäin ajatuksin liikkeellä, ja haluavat matkustaa vain siksi, että se on ikään kuin helpompaa kuin koko perheen hoivaaminen... se on surullista. Ja siinä täytyy naisen sitten vain miettiä asia kerrallaan, mitä elämältään haluaa ja toimia sen mukaan.
Seuraava matka kantaakin koko perheen aaaaika kauaksi.... toiselle puolelle maailmaa.

 

Katkesi tuo kirjoitteluni niin monta kertaa, että täytyy korjailla hieman kun vaikutti aika kamalan "arvostelevalta" tuo mun edellinen teksti... mitä en ihan tarkoittanut


Siis, mielestäni on tärkeää että paljon matkusteleva mieskin ymmärtää sen minkälaisia vaikutuksia reissaamisella on perhe-elämään..
Tiedän paljon eroja ja kriisejä jotka ovat aiheutuneet juuri tällaisten asioiden vuoksi.
Kaiken täytyy olla tasapainossa, ja miehen on samalla tavalla ymmärrettävä että naisenkin on välillä päästävä jonnekin "rauhoittumaan" yhtä lailla kuin miehenkin työreissuihinsa...

Tuohan on vaan taottava miehen päähän jos ei perhettään halua menettää työreissujensa vuoksi...
Toivottavasti löydät miehesi työmatkoista jotain positiivisia puolia, että jaksat lasten kanssa paremmin.. :hug:
itse nautin hiljaisista illoista....

 

Kylläpä ap kirjoitit aivan kuin meiltä! Onkohan meillä sama mies?
Lapset täällä 7, 4 ja 1. Meillä mies ei tosin kiellä minun menojani, mutta koskas minnekään menet, kun toinen ei ole paikalla katsomassa mukuloita. Sukua, ystäviä tms ei meillä ole lähiseudulla, eikä lapsenvahteja syrjäkylille saa.

Mies ei ymmärrä, että minun näkökulmastani hänen työmatkansa ovat sitä hänen omaa aikaansa, koska pääosin matkoille lähdetään omasta tahdosta, ei määräyksestä. Kertaakaan en ole kuullut hänen sanovan, että on ikävää tai tylsää lähteä työmatkalle, päinvastoin! Sapettaa, kun työmatkojen jälkeen menee yleensä vähintään 2-3 päivää, joskus viikkokin, ennen kuin hän on "toipunut" niin että osaa jollain tavoin osallistua arkeen eikä enää luule asuvansa hotellissa. (Meillä miehellä työmatkojen ylimääräistä työaikaa ei kompensoida vapailla tms vaan hänellä jatkuu työ yleensä jo matkan jälkeisenä päivänä.)

Toisaalta, kun olen keskenäni lasten kanssa, sujuu moni asia paljon paremmin kuin normaalisti: vähemmän kiukuttelua kun on vain yksi vanhempi paikalla eikä tarvitse "tarkistaa" kieltojen pitävyyttä toiselta, saa itse suunnitella ajankäyttönsä, illat ihanan hiljaisia jne. Taas kerran: kyllä kolikolla on kaksi puolta...

Mutta sinun tilanteeseesi takaisin... Älä niele sitä, että toinen yrittää määrätä sinun elämästäsi! Vaadi itsellesi pari omaa iltaa viikossa silloin kun miehesi on paikalla. Mene vaikka yksin lenkille, uimaan tai kuntosalille. Ja kannattaa jutella omista tuntemuksista miehellesi. Jos sinulla on fiksumpi puoliso kuin minulla, hän ehkä ymmärtää, että työmatkoja voisi vähentää pariksi-kolmeksi vuodeksi nyt, kun koko perhe tarvitsee eniten häntä. Voimia sinulle!

 

Moi,

Meillä sama tilanne. 2 pientä lasta, mies matkoilla ja tukiverkot kaukana.
No, mies tuo leivän taloon mutta pari kertaa mulla on kilahtanut kunnolla. Huusin, että monikaan akka ei tähän mun paikalle tulisi ja ei tuossa ovella näy naisia olevan jonossa jotka tätä mun paikkaa kielipitkällä odottaisi, vaikka komea ukko oletkin.

Ja sitten kylmästi jätin lapset päiväksi isälleen ja olisin jättänyt yöksikin jos olisi ollut yöpaikka mihin mennä. Se auttoi. Olen saanut vähän ymmärrystä ukolta.

Joten pysy tiukkana miehellesi. Minä tiedän itsestäni, että olisin katkeroitunut kovasti jos vuosien ajan olisin ollut suu kiinni.

 

Kiitoksia teille kaikille omista tilanteistanne ja mielipiteistänne! Lohduttavaa kuulla, että on muitakin.

tuli paljon tuttuakin asiaa. Minullakin menee monesti paljon paremmin lasten kanssa, en huuda läheskään niin paljon kun olen yksin. Joskus tuntuu, että saan neljännen lapsen kun mieheni on kotona...

aikaisemmin en edes tajunnut, että mieheni saa "omaa aikaa" työmatkoillaan. Nyt kun olen muutaman kerran ollut harrastukseni vuoksi kotoa pois, olen saanut kuulla, kun olen niin kauan pois kotoa. Joten nyt olen sanonut miehelleni suoraan mielipiteeni. Tavallaan työmatkoja minulla ei ole yhtään mitään vastaan, vaan vastinneeksi haluan itse päästä myös säännöllisesti latautumaan. Mieheni sanoo, etten viihdy kotona, kun hän on kotona. Toki hänestä olisi kiva viettää aikaa perheen kanssa kun palaa kotiin matkaltaan. Jaksaahan sitä ihan eri tavalla kun on ollut ikävä ja pois. Joten minä taasen haluan päästä vähäksi aikaa tekemään omia asioita, vaikka nyt sitten kauppaan menen yksin ja saan hetken kierrellä ja katsella rauhassa joulujuttuja.

Mutta jos mitenkään voisi, haluaisin että nyt 2-3 vuotta työmatkat olisivat minimissään. Mutta kun mieheni on tuotteen pääsuunnittelija ja tuotepäällikkö, niin on kuulema pakko olla itse paikan päällä. Ymmärrän toki sen. Mutta joskus yöllä kun kaikki jostain syystä herättävät vuorollaan, on sellainen olo, että nyt saisi mies olla kotona. Hän saa sentään nukkua yönsä hotellissa yhteen pötköön ja nousta valmiiseen aamupalapöytään.

Mutta kiitos vielä, kyllä minä nyt osaan puoleni pitää, että pääsen myös itse menemään. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä, mutta saanpahan itse nauttia niistä. On siinä se hyvä puoli. Minä vaan kaipaan sitä aikuisen juttuseuraa kun on viikonkin ollut vain lasten kanssa. Ja sukulaisia ei aina viitsi vaivata.

Kirjoitelkaa lisää tuntemuksianne ja ajatuksianne.. :heart:

 

Olen itse samassa tilanteessa. Mies on tehnyt kovasti töitä ja reissanut ympäriinsä jo 10 vuotta. Lapset ovat nyt 6v, 4v ja 2v. Oma valintani on olla kotona, sillä se on kuitenkin helpompaa kuin töissä olo ainakin hoitoon vientien yms. takia. Monesti katselen 17.00 aikaan kun muiden miehet tulevat töistä ja omani vasta usean päivän päästä. Kieltämättä tilanne vaatii tiettyä asennetta, että hyväksyy sen ja jaksaa itse.

Olen kuitenkin ajatellut, että mieheni mahdollistaa kotona oloni kovalla työnteolla ja lapsilla on asiat hyvin kun edes toinen vanhemmista on läsnä. Työ on mahdollistanut perheellemme monia asioita: kiva asuinympäristö, matkoja, oma talo yms. Normaali työtä tekemellä tuskin niitä olisimme saaneet. Mutta kolikolla on toinen puoli.

Paljon yksinäisyyttä, paljon työtä, vähän omaa aikaa yms.
Välillä kieltämättä mietityttää, et tää on vähän liikaa. Mieheni kuitenkin ymmärtää, et tarvin myös omaa aikaa edes joskus. Opiskelen lastenhoidon yhteydessä kotoa käsin. Se on minulle henkireikä ja omaa aikaa. Suosittelen. Nykyisin opiskelumahdollisuudet ovat niin helppoja kotoakin käsin.

Tutustuin puistossa kohtalotoveriin, jonka mies on myös paljon reissussa ja hänen kanssaan pidämme yhtä. Jos toisen täytyy käydä esim. lääkärissä tms. voin viedä lapset tai jonkun lapsen heille leikkimään. Teemme kävelylenkkejä yhdessä, kyläilemme ja olemme toistemme tukihenkilöitä heikkoina hetkinä. Hänelle voi purkautua, kun tilanne sitä vaatii. Tämä toimii moemmin puolin ja ymmärrämme toisiamme.

Suosittelen sinullekkin kohtalotoverin etsimistä. Se helpottaa ihan käytännön asioissa, toimii tukena ja seurana kun haluaa aikuista seuraa ja lapset kavereita. Myös oman elämän suunnittelua. Keksiä pieniä retkiä, tapahtumia, vierailuja ja olla itse aktiivisesti suunnitellemassa kaikkea.

Koitahan jaksaa ja yritä saada miehesi ymmärtämään, et todellakin tarvitset jonkun verran omaa aikaa(happea).

 

Meillä sama tilanne, joka kuukausi mies on vähintään sen viikon työmatkalla, yleensä useamminkin. Myös noita ulkomaanmatkoja on yleensä noin 2-4 kertaa vuodessa. Myöntää täytyy, että joskus on aika raskasta. Käytännössä mulla ei omaa aikaa ookaan. Toivon, että kun poika tuosta vielä kasvaa pääsee äitikin helpommin omille lomille.

Jaksamisia ap:lle

 

Minun mieheni joutuu onneksi matkustamaan vain todella harvoin ja hyvä niin koska muussa tapauksessa en olisi lasta hänen kanssaan koskaan tehnytkään. Minä halusin perheen johon kuuluu myös isä, siis läsnäoleva isä joka osallistuu joka päivä lasten elämään.

Minulle ei merkitse raha, hieno talo tai auto yhtään mitään niinkuin tuossa joku edellinen kirjoitti miehen matkojen ansiosta saavansa. Jos raha ja tavara on tärkeämpää kuin se että illalla voi koko porukka katsoa sohvalla yhdessä elokuvaa, touhuta pihalla tai että joka päivä syödään yhdessä koko perhe kertoillen mitä päivän aikana on tapahtunut niin ehkä olisi kannattanut jättää lapset tekemättä. Oikeasti tuo minua ärsyttää niin paljon tässä nyky-yhteiskunnassa kun tavaralla korvataan vanhempien läsnäoloa, siitä se lasten ja nuorten pahoinvointi johtuu. En nyt tarkoita että kaikki reissuhommia tekevät jouksisivat isojen rahojen ja materian perässä mutta taitaa niitäkin olla.

Kiinnostaisikin tietää että millainen suhde tällaisella paljon poissaolevalla isällä on lapsiinsa? Onko isän läsnäolo aina erityinen juhlahetki kun on niin harvinaista herkkua ja kokeeko isä sitten sitä oikeaa arjen isänä olemista ollenkaan? Ja miten isän oleminen usein poissa vaikuttaa lapsiin ja siihen millaisen mallin lapsi saa perhe-elämästä? Ja miten se jatkuva isän ikävöinti vaikuttaa lapseen ja jos siihen poissaoloon tottuu niin onko sekään sitten hyvä?

Niin ja onhan paljon reissaamattomia isiä jotka eivät osallistu lastensa elämään vaikka olisivat lähellä, joten en nyt liikaa tuomitse reissari-isiäkään.

 

Meillä on tytöt 3kk ja 5v.
Mies 1-2 viikkoa työreissulla yhteen putkeen.
Aina ekat päivät on hankalia mutta kyllä se sitten tasaantuu.
Ja jos miehellä tulossa piiiiitkkä vapaa, se auttaa jaksamaan

 

\

Minun mieheni joutuu onneksi matkustamaan vain todella harvoin ja hyvä niin koska muussa tapauksessa en olisi lasta hänen kanssaan koskaan tehnytkään. Minä halusin perheen johon kuuluu myös isä, siis läsnäoleva isä joka osallistuu joka päivä lasten elämään.

Minulle ei merkitse raha, hieno talo tai auto yhtään mitään niinkuin tuossa joku edellinen kirjoitti miehen matkojen ansiosta saavansa. Jos raha ja tavara on tärkeämpää kuin se että illalla voi koko porukka katsoa sohvalla yhdessä elokuvaa, touhuta pihalla tai että joka päivä syödään yhdessä koko perhe kertoillen mitä päivän aikana on tapahtunut niin ehkä olisi kannattanut jättää lapset tekemättä. Oikeasti tuo minua ärsyttää niin paljon tässä nyky-yhteiskunnassa kun tavaralla korvataan vanhempien läsnäoloa, siitä se lasten ja nuorten pahoinvointi johtuu. En nyt tarkoita että kaikki reissuhommia tekevät jouksisivat isojen rahojen ja materian perässä mutta taitaa niitäkin olla.

Kiinnostaisikin tietää että millainen suhde tällaisella paljon poissaolevalla isällä on lapsiinsa? Onko isän läsnäolo aina erityinen juhlahetki kun on niin harvinaista herkkua ja kokeeko isä sitten sitä oikeaa arjen isänä olemista ollenkaan? Ja miten isän oleminen usein poissa vaikuttaa lapsiin ja siihen millaisen mallin lapsi saa perhe-elämästä? Ja miten se jatkuva isän ikävöinti vaikuttaa lapseen ja jos siihen poissaoloon tottuu niin onko sekään sitten hyvä?

Niin ja onhan paljon reissaamattomia isiä jotka eivät osallistu lastensa elämään vaikka olisivat lähellä, joten en nyt liikaa tuomitse reissari-isiäkään.

Taas näitä täydellisiä ihmisiä arvostelemassa muita ja kehuskelemassa omaa loistavan ihanaa elämäänsä!
Huomasitko tekstissä ainoastaan HIENO KOTI -sanat, vai kenties sen pienen avun, jota kirjoittaja ehkä pyrki meille samassa elämäntilanteessa oleville tarjoamaan jos ahdistaa miehen reissaus eikä kovin helposti näe elämän valoisia puolia?

Ja sinä sitten tulet tänne kehumaan omaa kotona lojuvaa miestäsi ja morkkaamaan muita. Ei sinun olisi tarvinnut sanoa mitään...
Me kaikki reissumiesten vaimot tiedämme, että on olemassa koti-isiäkin.
Nyt vain tässä yritämme löytää elämämme iloisia puolia!!!
Emme kaipaa turhia lässytyksiä \|O

 

Heippa!

Mulla pieni lapsi, puolvuotias ja olen kotona sen kanssa ja mies on töissä aina neljä päivää viikossa, siis pois. Entisestä liitosta on kolme lasta jotka vuoroviikoin mulla ja isällään.
Mun on tällähetkellä vissiin jokin "sokkivaihe" meneillään kun olen tajunnut millaista tämä arki on yksin pyörittää, vaikka mies kuitenkin on koko viikonlopun kotona. Teillä siellä kuitenkin on miehiä jotka ovat paljon kauemmin pois, mutta mulla on välillä niin vaikeeta et itken vaan vaikka pienokainen ei ole mikään ns. vaikea lapsi.
Tunnen itseni niin yksinäiseksi vaikka en sitä kyllä todellisuudessa ole, mulla tässä lähellä kuitenkin suku.
Voi helkkari mikä ruikutus tästä kirjoituksesta tuli... No, ehkä mä totun tähän ... Mitenkäs teillä toi luottopuoli siihen mieheen pelaa, mulla on joskus vaikeuksia sen asian suhteen, johtuen aikaisemmista kokemuksista...

 

Kyllä lapset ovat tärkein asia ainakin mieheni elämässä. Heidän hyvinvointinsa on kaikista tärkeintä. Useat työt todellakin vaativat jatkuvaa reisaamista, iltapalavereita yms. nykyisin. miehelläni ei kuitenkaan ole mitään aikaavieviä harrastuksia kuten, baari-iltoja, metsästystä tms. Työn ulkopuolisen ajan hän viettää 100% perheen kanssa ja lasten kanssa touhutessa. Lapset ovat tottuneet tämän.

Eivät he kaipaa isäänsä, he tietävät milloin hän tulee. He eivät tiedä mahdollisuudesta, että isä tulisi joka ilta 17.00 aikaan töistä.
Kieltämättä viikonloput tuntuvat juhlalta, kun koko perhe on koossa.

Mielestäni, jos miehellä on koulutus, kykyjä ja hyvä asema jo ennen lapsia, niin siitä on turha lapsien myötä luopua, jos äiti hoitaa lapsia kotona. Jollei mies tee tämän kaltaista työtä, ei äiti voi hoitaa vuosikausia lapsia kotona. Näin se vaan menee. En usko, lasten kärsivän tilanteesta, sillä kaikesta huomaa, että isä on lapsille tärkeä. En kaipaa viikolla sohvalla makailevaa miestä.

 

meillä koira ja pieni vauva, mies työreissuilla välillä alvariinsa, välillä onneksi vain noin kerran kuussa, ja onneksi työreissut nykyään nopeita 1-4 vrk:n reissuja entisten muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen reissuista.
ymmärrän että pakko matkustaa kyseisessä työpaikassa mutta kyllä suututtaa kun minä pesen pyykit, käyn kaupassa, hoidan koiran ulkoilutukset vauvan imetyksen ym. välissä jne. ja kun herra tulee kotiin (toivottavasti lento on ajoissa ja herra parhaillaan taksissa...) niin ensimmäiseksi kuulen kun kotona on sekasotku ja pyykit levällään ym. IHAN NIINKUIN AIKA kaikkeen riittäisi, argh! Ollaan keskusteltu asiasta ja kyllähän mieheni alkaa ymmärtää mikä säätö kotona on (ainakin silloin kun soitan töihin ja kiljun itkukurkussa kun kaikki mättää).
pieniä asioita mitkä harmittavat on se että mies käynyt euroopan kaupungit läpi, ei ole kiva lähteä reissuun yhdessä kun mies jo kiertänyt nähtävyydet tai se että kun minä haluaisin ulos syömään, mies taas kaipaa kotiruokaa kun reissussa syö kuitenkin ulkona...
Mutta pysyypähän suhde tuoreena vaikka 10 v. ollaankin yhdessä oltu Tsemppiä!

 

Täälläkin yksi reissumiehen vaimo. Välillä arki kyllä rassaa, esimerkiksi juuri tänään kun piti työpäivän jälkeen revetä niin moneen paikkaan. Teki vaan mieli huutaa lapsille että minua on vain yksi, onko pakko kaikkien yhtaikaa vaatia jotain.

Mies on kyllä ihana koti-isä silloin kun on kotona. Vastuun kantaminen kaikesta noin puolet ajasta kyllä tosiaan rassaa, mutta mulle merkkaa paljon se, että mies on työhönsä tyytyväinen. Aiemmassa työssään hän ei ollut, ja se kyllä rassasi perheen arkea melkeinpä enemmän.

Silloin kun ajattelen asiaa positiivisesti, niin ymmärrän että olen ehkä alun perinkin rakastunut häneen koska hän on fiksu ja kunnianhimoinen, joten tavallaan minun pitää antaa hänen käyttää lahjojaan ja toteuttaa kunnianhimoaan.

Me olemme kyllä molemmat ihmisinä varsin itsenäisiä, että sillä lailla meillä toimii tämmöinen systeemi, mutta kyllä mulla välillä on ihan kauhea ikävä eikä siinä ole kyse pelkästään arjen pyörittämisestä.

 

Mulla on sellainen tilanne et mun mies on töissä toisella paikkakunnalla johon on about 300 kilometriä (ollaan kyllä muuttamassa muukin perhe jossakin vaiheessa) eli hän asuu siellä ja muu perhe toisaalla, tietenkin näemme ja vietämme lasten kanssa aikaa mieheni luona, mutta jo olosuhteiden pakosta emme siellä montaa päivää voi olla ja esimerkiksi nytkin on muutaman viikon tauko, että edes näemme toisiamme.

Mieheni on ihan samanlainen minun "tuulettumis matkojeni" suhteen ja ei ole ikinä ymmärtänyt, että haluaisin joskus lähteä ihan yksinäni jonnekin ja jättää arjen hänelle tai vaikka jollekkin hoitajalle ja jokakerta muistuttaa minua siitä, että hänkin on päivät töissä.

Onhan se niinkin mutta toisaalta itse olen 24 tuntia joka päivä lasteni saatavilla ja joudun tekemään ihan kaikki kotityöt mukisematta ja kaikenhuipuksi ns. tukiverkko puuttuu minulta kokonaan eli jos hoitajaa tarvitsen sen joudun palkkaamaan ulkopuolelta.
Eli periaatteessa ihan yksin tätä pesuetta hoidan ja mieheni vierailu on vain luksusta niin minulle kuin lapsillemme, mutta tosiaan ensi vuonna olisi tarkoitus muuttaa samankaton alle ja sitten saammekin opetella uudelleen sitä ns. normaalia perhe-elämää ja silloin minäkin jo vaadin omanaikani vaikka väkisin ja mieheni saa kantaa myös kortensa kekoon. Nyt olen kärvistellyt ja niellyt kiukkuni ja haluni sekä antanut itsestäni kaiken jo neljän vuoden ajan niin eiköhän minunkin ole jo aika saada palkka enkä enään näe tarvetta huonolle omalle tunnolle kun mieheni naama nyrpeänä tyytyy siihen että minulla on menoja ihan vain itsekseni.

 

Sinulle "samatilanne": Kirjoitat että miehen on hyväksyttävä että sinulla on ihan vaan omia menoja. Onko miehelläsikin ihan vaan omia menoja vai käyttääkö hän aikansa töitten tekemiseen (tekeekö pitkää päivää ja viikonloppuja)? Jos miehesi ottaa myös aikaa omiin harrastuksiin ja menoihin niin sitten se on tasapuolista myös sinulle, mutta jos miehen kaikki aika menee töitä tehdessä, niin silloin samalla tavalla voi olla myös sinulla (koti työt ja lasten hoito lasketaan työksi yhtälailla kuin palkkatyökin).

 

Hei ap,

oletko tietoinen siitä, kuinka moni mies reissaa maailmalla ja kuinka moni vaimo "suostuu" olemaan ns. yksinhuoltaja. Melko moni.
Joten minusta ihan turha vedota siihen asiaan, että monenko miehen vaimo suostuisi olemaan yh..

Oikeassa olet siinä, että tarvitset omaakin aikaa, menoja ja harrastuksia. Ei kummakaan, jos alkaa v-tuttamaan, kun ukko yhtenään matkoilla. Iskeppä vaan nyrkkiä pöytään ja sanot, että jos et saa omaa aikaa, niin sama tosiaan alkaa yh:ksi, koska silloin todellakin saat sitä omaa aikaa, kun miehesi joutuu hoitamaan tällöin omia lapsiaan vaikkapa vuoroviikoin. Ja näin ollen loppuvat reissutkin näiltä ajoilta.

Omalla miehelläni on reissupäiviä vuodessa 200-250, joten tunne on tuttu...

 

Ei ehkä kannata uhkailla vuoroviikkojärjestelmällä, eron jälkeen joudutaan sopimaan asioista tasapuolisesti. Toinen ei voi sanella... Jos lapsien osoite jää esim. äidille, hän ei voi pakottamalla pakottaa isää ottamaan lapsia. Ketään ei voi pakottaa hoitamaan omia lapsiaan, erityisesti jos lapset siis asuvat toisen vanhemman luona.

 

meillä myös tehdään reissutöitä suurin osa vuodesta ja viikon on poissa kerrallaan. meillä lapset 1 ja 3. pari vuotta asuttu täällä,joten ei paljoa tuttuja eikä sukua lähellä. mies on kyllä kotona ollessa täysillä mukana, hoitaa lapset ja antaa aikaa minullekin. eikä paljon turhista riidellä =)

 

Kyllä lasten ja kodinhoidon kanssa pärjää kun mies ei ole kotona. Täytyy vain asennoitua niin ja kiittää itse itseään kuluneesta päivästä aina iltaisin. kaikkein ärsyttävintä on -ei suinkaan se, että vastaa kaikesta yksin miehen poissaollessa- vaan se, kun vastaa kaikesta lähestulkoon yksin miehen kotonaollessa. Mies kun on kiltti kyllä mutta hieman liian mukavuudenhaluinen ja laiska (jos suoraan sanon!)