Miesystävä salasi lapsensa

  • Viestiketjun aloittaja Herkkis?
  • Ensimmäinen viesti
Herkkis?
Olen ns seurustellut 38-vuotiaan miehen kanssa ja sain vasta nyt puolen vuoden seurustelun jälkeen kuulla, että niin hei mulla on 6 vuotias tyttökin. Tunnen itseni todella petetyksi koska ei asiasta ole aikaisemmin maininnut. Pitää jonkun verran kuulemma yhteyttä lapsen äitiin ja maksaa sovitusti elatusmaksunsa. Hyvä näin, mutta tuntuu etten voi enää täysin luottaa mieheen tuon jälkeen. Olenko liian herkkis kun otin itseeni kuitenkin noinkin ison asian jonka jättänyt aikaisemmin kertomatta? Itse mies ei pidä kertomatta jättämistä minään, koska ei seurustele lapsen äidin kanssa. Asia tuskin olisi häirinnyt jos tuo olisi heti suhteen alussa tullut ilmi.
 
ilmeisesti mies ei pahemmin lastaan tapaa kun ei ole aiemmin tullut ilmi että lapsi on olemassa? kysyitkö miksi salasi asian? varmaan miesmäisesti ajatteli että "juoksisit karkuun" jos heti kuulisit miehen olevan jo isä. Jos siis oot miestä paljon nuorempi. onhan toi iso asia minkä jättäny kertomatta mut en ehkä ihan luottoa ton takia menettäs, miehillä on usein vähän erilainen katsomus tähän maailmaan kun meillä naisilla.
 
359
No oho. Tollaset asiat pitäis kyllä kertoa heti jos jotain vakavaa viritellään. Mitäköhän muuta se jättää kertomatta jos tollasenkin salaaminen on sen mielestä ok...
 
Herkkis?
ilmeisesti mies ei pahemmin lastaan tapaa kun ei ole aiemmin tullut ilmi että lapsi on olemassa? kysyitkö miksi salasi asian? varmaan miesmäisesti ajatteli että "juoksisit karkuun" jos heti kuulisit miehen olevan jo isä. Jos siis oot miestä paljon nuorempi. onhan toi iso asia minkä jättäny kertomatta mut en ehkä ihan luottoa ton takia menettäs, miehillä on usein vähän erilainen katsomus tähän maailmaan kun meillä naisilla.
Syy oli vain tuo ettei seurustele lapsen äidin kanssa. On tapaillut muutaman kerran seurustelun aikana tyttöään, ei siis ihan joka kuukausi kuitenkaan kun asuu vähän kauempana. Itse olen 2 vuotta vanhempi kun miesystäväni. Tokihan tuon ikäsillä jo useinkin on jo perhettä ei siinä mitään ja voi edes näin 4 kymppisenä vaatiakaan ettei sitä saisi olla tai jää miesmarkkinat aika vähiin.
 
seurusteliko ne sillon kun tyttö syntyi?
 
"vieras"
Kuulemma seurusteli hetken aikaa. Tytön äiti oli vasta 23 kun saivat lapsensa eli olisi nyt noin 29 vuotias.
mies oli siis 32 vuotias...ja ei valmis isäksi todennäköisesti. Lapsia en ainakaan tekisi tuollaisen miehen kanssa. Mutta jos ei tarkoituskaan niin mikäs siinä.

Itse suuttuisin myös. Tai jos eroisin ja mies ei sanoisi kumppanilleen että hänellä on kaksi tytärtä. Loukkaantuisin tyttöjenkin puolesta että eikö isälle he merkitse yhtään sen enempää. Tietysti sitä tarvitse heti möläyttää.
 
"outoa"
Omituiselta kuulostaa, tai siis jotenkin tosi kylmältä. Mies on kuitenkin ollut ihan aikuinen kun on lapsen saanut, niin miksi ei pidä häneen useammin yhteyttä jne.. Jos seurustelu etenisi, mahdollisesti tulisi vielä lapsi ja ero, niin katkaisisiko mies välit uuteen lapseensa yhtä kylmästi kuin edelliseen? Jos salaa noin ison asian puolen vuoden ajan niin voi olla että on koko ajan salannut jotain pienempiäkin..
 
pyhä sylvi
Minusta tässä on huolestuttavaa se, että lapsi ei ole ollut miehelle niin tärkeä asia, että olisi halunnut kertoa siitä ja jakaa sen uuden naisystävänsä kanssa. Ihan oikeasti, jos mies rakastaisi lastaan ja olisi läheinen tämän kanssa, niin miten sellainen asia voisi olla tulematta esille missään yhteydessä:O Jos kyse on siitä, että mies pelkäsi sinun reaktiotasi eksään tai lapseen, niin silloin hän on kyllä jokseenkin tyhmä tai säikky ihminen. Jos joku olisi minulta salaillut eksäänsä, olisin heti alkanut epäillä, että heillä on vielä jotain viritystä, kun asiasta kertominen on niin vaikeaa. Joku tässä kyllä mättään, kun kyse ei ole mistään teinistä vaan aikuisesta miehestä!
 
sympatiat sulle
Mulla kävin noin mun ex-miesystävän kanssa. Salasi kaksi tytärtään. Olin jo muuttanut hänen luokseen ja löysin jostain kaapsita kaksi tyttöjen kuvaa, jotka kummasti muistuttivat exääni...
Ei sillä sen entisen vaimon kanssa mitään ollut meneillään. Mutta muiden kanssa kylläkkin. Ja mies valehteli huomattavan paljon, todella monesta asiasta. Oli sellainen puolirikollinenkin.

Että mun kokemuksen mukaan, jos valehtelee tuosta, valehtee muistakin asioista. Kannattaa pysyä kaukana tuollaisista ihmisistä.
 
.....
Et ole herkkis. Mulle toi olisi niin iso juttu, että lemppaisin miehen saman tien. Jo se riittää, että miehellä on lapsi, saatikka se, että on salannut noin ison asian.
 
"vieras"
Mun mielestä mies on ihan täydellinen mulkku kun salaa tuollaisen asian. Vaikka ei lasta usein tapaakaan, niin ei se ole mikään pikkujuttu. Entä jos lapsen äiti kuolee tai joutuu sairaalaan, kiva sitten selitellä nykyiselle kumppanilleen että miksi oven takana seisoo 6-vuotias tenava matkalaukun kanssa?
 
"minttu"
Olen ns seurustellut 38-vuotiaan miehen kanssa ja sain vasta nyt puolen vuoden seurustelun jälkeen kuulla, että niin hei mulla on 6 vuotias tyttökin. Tunnen itseni todella petetyksi koska ei asiasta ole aikaisemmin maininnut. Pitää jonkun verran kuulemma yhteyttä lapsen äitiin ja maksaa sovitusti elatusmaksunsa. Hyvä näin, mutta tuntuu etten voi enää täysin luottaa mieheen tuon jälkeen. Olenko liian herkkis kun otin itseeni kuitenkin noinkin ison asian jonka jättänyt aikaisemmin kertomatta? Itse mies ei pidä kertomatta jättämistä minään, koska ei seurustele lapsen äidin kanssa. Asia tuskin olisi häirinnyt jos tuo olisi heti suhteen alussa tullut ilmi.
Tuota jos mies ei pidä minään sitä että ei kerro lapsesta niin mietippä hetki m illasen helmen olet löytänyt? kuinka paljon vielä tulee esiin asioita... kuinka paljon hän valehtelee? jos ei oo pakko olla hänen kanssa niin pistä pihalle heti!
 
"vieras"
TUollaisista asioista kuuluu kysellä siinä vaiheessa, kun aletaan deittaamaan :O
Oma mokasi, mies olisi varmaan kertonut, jos olisit älynnyt kysyä!
Olen aivan samaa mieltä. Siinä vaiheessa, kun suunnitellaan seurustelua, on miehelle annettava huolellisesti laadittu kyselylomake. Lomakkeen avulla selvitetään miehen mieltymykset ja inhokit, aikaisemmat suhteet ja niiden laatu, lasten lukumäärä ja sukupuoli, seksielämään liittyvät erikoisuudet, rikolliset taipumukset, suhtautuminen päihteiden käyttöön ja muut mahdolliset tulevaan parisuhteeseen vaikuttavat tekijät.
 
Yhteistyössä